Hieno viikko

Pikkuparta ja isoparta alias Tosikko ja Törppö

Viikko on ollut mainio, niin sään, kuin treenienkin suhteen. Alkuviikosta lenkkeiltiin paljon, mutta treenattiin ehkä tavallista vähemmän; lähinnä normitilanteita eli koirien ohituksia ulkoilureiteillä ja jalkakäytävällä (ilahduttavan helppoa), luoksetuloja ja pysäytyksiä metsässä ja siinä sivussa jokunen esine-etsintä.

Tulvaniityllä punkkeja keräilemässä

Torstaina päästiin sitten treenaamaan. Ohjelmassa oli hakua Kattilajärventien maastossa. Osmo etsi yhden kokonaan pressulla peitetyn figun, yhden umpipiilon (roskis) ja yhden avopiilon. Poitsulla oli hurja vauhti päällä ja sen työskentely muistutti ennemmin erityisen sähäköitä pk-pistoja, kuin energiatehokasta partiointia. Viimeksi mainittua pitää tosissaan alkaa harjoitella tosietsintöjä silmällä pitäen, sillä täysillä juokseminen väsyttää koiran nopeasti, jolloin myös keskittyminen herpaantuu ja motivaatio laskee. No, eipä Osmolla montaa minuuttia kestänytkään, kun kaikki figut oli jo haukuttu esiin.

Kaverukset vaihteeksi mökkimaastoissa

Virvelin kanssa kokeilin ensimmäistä kertaa partiointia, enkä siis lähettänytkään sitä pistoille. Eipä erilainen etsintätyyli tuottanut päänvaivaa Virkulle, joka lähti into pikalla ja todella vauhdikkaasti liikkeelle heti, kun annoin luvan. Maahanmeno maalimiehen luona on sillä vahvasti selkärangassa, enkä ala koiraa ”väkisin” nostaa istumaan/seisomaan, vaikka haukkuminen maassa onkin melko raskasta. Haukku irtosi hienosti myös umpipiilolla. Palkkaustilanteissa Virveli on miellyttävästi aikuistunut eikä ohjaajan tarvitse enää juosta ”pelastamaan” maalihenkilöitä yli-innokkaan riisenin syleilystä. Kun purkki on syöty tyhjäksi, otan koiran käskyllä luokseni, tai mikäli kyseessä on viimeinen piilo, Vire saa figulta vielä vinkupallon loppupalkakseen. Kyllä tuon kanssa kohta voi pelastushakukokeeseen lähteä! Ja miksei pk-puolellekin, kunhan treenataan tyhjät pistot ja etenkin niiltä takaisin tuleminen kuntoon (ynnä tottis ja esineet ynnä muu asiaankuuluva) 😉

Vesi oli kylmää, mutta sinnehän oli päästävä!

Perjantaina lenkkeiltiin upeassa kevätsäässä Porkkalassa, minkä jälkeen koirat jäivät mökille isännän kanssa ja itse suuntasin maalihenkilöksi pelastushaun taidontarkistus- kokeeseen. Aamukahden aikoihin pääsin takaisin ja nukkumaan. Lauantaina taas lenkkeiltiin kunnolla ja heittipä Virveli jopa talviturkkinsa hyiseen mereen… Sain nyppimisurakan kummankin piskin kohdalla hyvään alkuun, joskaan en läheskään valmiiksi. Todennäköisesti loput ainakin Virkun karvoista lähtevätkin koneella myöhemmin keväällä.

Illalla tallasin vielä koirille jäljet, kovan tuulen vuoksi suhteellisen helpot ja lyhyet. Alustanvaihdoksia ja kulmia kumpaankin suuntaan mahtui kuitenkin molempien jäljelle ja komeasti kaikki kepit tulivat nostetuiksi! 😀 Janaharjoituksia pitäisi tosissaan alkaa tehdä, kun muut osaset alkavat olla noinkin hyvällä mallilla. Yhden pätkän jälkeä Virkku eteni sekundäärijäljellä (en ollut merkannut jälkeä, joten luulin sen menevän primäärillä), mutta nosti yllättäen nokkansa, juoksi n. 6 metriä sivuun, nuuskutti hetken maata – ja näytti kolmannen kepin. Kelvollinen keppimotivaatio siis!

Treenin jälkeen lenkkeiltiin ja läträttiin

Tänään sunnuntaina päästiin vihdoin rauniotreeneihin, joissa kummankin koiran treeni onnistui erinomaisesti. Virvelille myös ammuttiin, sekä paikallamakuussa, että siirtyessämme radalle ”yhdessä” -käskyllä eli löyhällä seuraamisella. Pää kääntyi molemmilla pamauksilla, mutta keskittymiskyky säilyi muuten eikä mitään säikähdyshypähdyksiä pystyyn tai sivuun nähty. Hyvä näin. Nenä pelasi, korvatkin olivat mukana (hallinta suuresta innosta huolimatta ok) ja ilmaisut hyvät. Piiloista ensimmäiseen Virkku meni itse sisälle, vaikka senkin oli tarkoitus olla umpinainen.

Vasemmalta Virveli, Osmo, Pipsa. Ressu oli taas kuvaajaa nopeampi.

Riisenihän aukaisi putkensuussa olevan luukun ihan itse ja tunkeutui makoilemaan figun kanssa pieneen betoniputkeen, ennen kuin aloitti haukun… Onneksi meno figun luona ei tosiaan ole enää sitä samaa hullua hyppimistä, kuin vielä vuosi sitten!

Tällainen patsas löytyi Porkkalasta! Lakitetaankohan tämäkin vappuna?

Treenien jälkeen kävimme kouluttajakollegani Tiinan ja neljän partanaaman kanssa lenkillä ja yksi keskikokoinen ja kolme suurta snautseria todistivat polveutuvansa suo- ja turvekoirista: Voi, sitä ojissa ja lätäköissä läträämisen autuutta ja märän koiran tuoksua autossa!

Ne ovat täällä taas!

Tuonne otsatukan sekaan niitä mahtuu...

…nimittäin punkit. Virvelistä on poimittu kevään ensimmäiset puutiaiset, vaikka lunta on vielä monin paikoin maassa. Taitaa tosiaan olla jo kevät! Kai se on uskottava ja laitettava koirille ekat myrkyt niskaan. Etenkin mökillä Porkkalassa ja kevättulvista märillä niityillä punkkeja takuulla riittää.

Valmiina kuin partiopoika. Kaikkeen.

Viime viikkoihin on mahtunut tottiksia hallissa ja ulkona, kaupunkitreenejä, hakua ja esine-etsintää. Treenailun lisäksi olemme tietysti lenkkeilleet ahkerasti ja vaihteeksi myös hiukan sairastettu.

Osmon korva oli kipeä ja lääkärissä syyksi todettiin hiivatulehdus. Onneksi se ei ole tarttuvaa sorttia ja lähtee tipoilla pois. Virveli oli lääkärireissulla mukana seuraneitinä. Eläinlääkäri on molempien piskien mielestä huippuhieno paikka. Saahan siellä yleensä herkkuja niin emännältä, kuin kivoilta lääkäreiltäkin. Samalla tsekkasin kummankin elukan tämänhetkisen elopainon, Osmo hivenen alle 20 kg ja Virkku tuplasti, hivenen alle 40 kg.

Paikallamakuuharjoitus perhetapahtumassa

Tänään koirat saivat tosi hyvän häiriötreenin, kun olin niiden kanssa Olarin lysteissä juontamassa pelastuskoiranäytöstä. Omat koirat saivat tehdä tottistreenejä esiintymisareenallamme ja ihmetellä suuren maailman menoa ihmis- ja koiravilinässä, grillimakkaran ja lettujen tuoksuja haistellen, alpakoita, poneja, ilmapalloja ja pomppulinnoja ohitellen. Paremmin ei olisi voinut mennä, koirat käyttäytyivät oikein edustavasti sekä yhdessä, että erikseen.

Lystien jälkeen menimme Helsinkiin Peten vanhemmille synttärikahveille. Koska ilma oli mitä upein, kävimme myös

Virveli kadehtii, kun Osmis sai pallon

Kaivarissa kävelemässä koirien, Peten ja Liisan kanssa. Taas saatiin runsain mitoin kaupunkitreeniä, ihmisvilinää ja koirien ohituksia. Vaikka kilometrejä ei päivälenkillä kovin montaa kertynyt, olivat molemmat piskit aivan kuitteja saapuessamme kotiin. Kuten ihmisilläkin, henkinen stressi ja tsemppaaminen väsyttävät usein paljon enemmän, kuin fyysinen rääkki.

Kevät on täällä!

Jotta tasapaino säilyisi, oli iltalenkillä vuorossa taas aivotonta kaahailua kallioilla ja niityllä. Nyt lattialla lojuukin kaksi kappaletta väsyneitä eli onnellisia koiria.

Vaikeuksista viisastutaan

Pitkän hiljaisen kauden jälkeen ehdin taas vaihteeksi blogin ääreen. Hiljaista on ollut vain blogissa, muuten kulunut puolitoista kuukautta on ollut varsin vauhdikasta aikaa niin töissä kuin koiraharjoitteissakin. Työkiireistä voivat kiinnostuneet lukea enemmän täältä, nyt keskityn Virvelin ja Osmon kuulumisiin. Valitettavasti kameran akku on loppu ja laturi jossain, joten tämä postaus saa nyt kelvata ilman kuvitusta.

Hälyryhmän treeneissä olen käynyt välillä kartturoimassa, välillä piileskelemässä, välillä Osmon ja välillä molempien koirien kanssa. Osmon talvikauden viimeiset ”pitkät” menivät jokseenkin pieleen. Metsäalue oli mielestäni hyvän kokoinen ja tuultakin riittävästi. Hanki ei kuitenkaan kantanut edes koiran painoa, joten kulkeminen oli järkyttävän raskasta aina, jos poluntapaiselta yritti poiketa maastoon. Osmoa turhautti selvästi pitkähköt kartanlukutauot, useat palaamiset takaisin tulosuuntaan ja lopulta myös etsinnän pitkittyminen yli puoleentoista tuntiin.

Ohjaajana yritin tietysti tsempata koiraa ja pimittää siltä oman pettymykseni ja turhautumiseni, mutta tietysti koira huomasi että pieleen menee ja turhautui entistä enemmän. Opin myös, että jos väsyneen koiran haluaa saada umpihankeen tekemään töitä, on sinne mentävä myös itse. Lopulta (Jenni-figun vinkkien perusteella) pääsimme lähemmäs maalihenkilöä, Osmo sai tehdä löydön ja jaksoi ilmaistakin. Kaverit tsemppasivat ja käskivät olemaan masentumatta, vaikka treeni menikin tyystin pieleen. Vaikeuksista pitää viisastua, haastavissa olosuhteissa helpompia alueita ja apuja aikaisemmin, kuin vasta sitten, kun koira on ihan puhki. Seuraavissa hakutreeneissä Osmo sai tietysti palauttavat, helpohkot löydöt ja itsekin aloin päästä pettymyksestä yli.

Viime treeneissä harjoiteltiin taajamaetsintää liinassa ja Osmis oli kertakaikkisen loistava! 🙂 Hienot reaktiot hajuihin, täysillä kohti hyvin piiloutunutta figua(* ja mainiot ilmaisut.
(*figu on ruotsalaisilta lainattu ja EsPYläisten keskuudessa vakiintunut, mukavan sukupuolineutraali ilmaus maalimiehestä.

Virvelikin osallistui taajamatreeniin. Myös se hoiti homman hienosti eli oli erittäin motivoitunut ja reagoi hyvin hajuihin. Eniten viilausta vaativa pala kuviossa on ilmaisu, jonka likka kyllä aloittaa hienosti ja itsenäisesti, mutta turhan lähellä figua. Innoissaan Virkku viilettää täysillä yli kosketusalustan, jonka päälle sen pitäisi pysähtyä haukkumaan. Alustatreenejä ollaan tehty nyt erikseen, mökillä ja metsälenkeillä. Alustoja pitää selvästi suurentaa ja tehdä ne näkyvämmiksi, lumien sulaessa ruskeankirjavat hiirimaton palat häviävät tehokkaasti maahan.

Sulaneen lähikentän innoittamana olen käynyt myös tottistelemassa muutamia kertoja. BH-kokeen liikkeet ovat mielestäni hyvällä mallilla, joskin palkkaa (=leikkiä) tulee varsin usein. Häiriöitä ja paikallamakuuta aletaan treenata heti, kun Hullut Lehmät palaavat talviteloilta ja saavat treenit pystyyn.

Arkitottiksestakin pari sanaa: Ohitukset ovat menneet lenkeillä ilahduttavan hienosti! Sen sijaan suuri häpeän ja ärsytyksen aihe mammalle on Osmon inho ja karmea käytös aina, kun näkyviin ilmaantuu naapurin Into. Se on parivuotias, innokas ja täysin harmiton espanjanvesikoirauros, jonka muuttamisesta ”omalle” reviirilleen Osmo ei näytä pääsevän yli ollenkaan. Pitäisi varmaan lähteä Inton ja Ninan kanssa yhteiselle remmilenkille, jotta Osmo tajuaisi, ettei sen räyhäämisistä ole hyötyä eikä Into ole millään lailla uhka. Tilauksessa läjä lehmän hermoja meikäläiselle ennen tuota harjoitetta!

Nyt vietetään pääsiäislomaa mökillä, tehdään pitkiä lenkkejä, siistitään turkkeja, treenaillaan ilmaisuja ja tänään myös jäljestetään! Sen verran lumettomia alueita metsässä nimittäin jo on, että pari kaudenaloitusjälkeä sinne saa tallattua. 😀