Talven touhuja

Oittaan jylhiä kallioita

Taas on hurahtanut pitkä tovi sitten viime päivityksen. Elossa ja vauhdissa täällä kuitenkin ollaan! Viikonloppulenkkeilyä olemme harrastaneet aina välillä Peten kanssa, esimerkiksi taannoin Oittaalla. Retki oli oikein onnistunut, joskin koirat herkuttelivat hevosenlannalla siinä määrin, että seuraavana päivänä molempien vatsat toimivat tuplateholla ja kakkipusseja kului käsittämätön määrä!

Vire kokeili puron jään kestävyyttä

Sunnuntaihakuilua on harjoiteltu parin viikon välein vaihtelevalla kokoonpanolla. Lunta on kaikkialla niin älyttömästi, että usein olemme keskittyneet vain ilmaisuihin (Osmo) tai maalimieskäytökseen (Vire). Näin teemme varmaan myös huomenna, kun hakuporukka kokoontuu jälleen.

Hullut Lehmät kokoontuivat pari päivää sitten Ikean parkkipaikalle tottistelemaan. Sekä Osmo, että Vire olivat hyvässä vireessä ja nauttivat selvästi työnteosta. Virvelin kouluttamisen kaksi kulmakiveä ovat ”tsäp” eli palkkaa tarkoittava sana sekä ”tuhero” eli pörröinen vetolelu, josta likka menee kertakaikkisen sekaisin. Lelun saama nimi jaksaa aina naurattaa lehmäjengiämme. Jos kaipaamme joskus miespuolisia treenaajia ryhmään, ei tarvitse kuin todeta, että meillä palkataan tuherolla!

Vapaa viikonloppu! 🙂

Metsälenkeillä olen tehnyt aina välillä esine-etsintää tai oikeastaan pudotetun esineen noutoa. Osmo hakee esineen aina innolla ja palauttaa sen säntillisesti emännälle. Sen verran virkaintoinen jätkä on, että antaa tiukkasävyistä palautetta pikkusysterille heti, jos se eksyy tielle kesken tehtävän. Tietysti myös Virveli on saanut etsiä hanskoja metsästä. Se on hommasta aivan tohkeissaan ja osaa jopa juosta esineen löydettyään takaisin mamman luo! 😀

Loppuun laitan vähän videomateriaalia tämän aamun hanskanpiilotuksesta. Ensin Osmo, vanhemman oikeudella.

Sitten Vire, joka ei malttanut juosta tarpeeksi kauas, mutta etsimisen meininki oli hyvä:

Sitten mamma meni auttamaan Virveliä, joka oli hiukan hämmentynyt edellisestä, tuloksettomasta etsinnästä:

Niityllä teemana oli irtoaminen kauemmas, joten Vire sai katsoa, kun vein esineen. Osmolle esine oli piilotettu lumen alle.

Treenejä

Tottista hallissa

Loppiaisena oltiin uudella sporttikoirahallilla Hullujen Lehmien kanssa. Osmo teki perustottiksia ihan mukavasti, tosin kaukokäskyt olivat vaipuneet tyystin unholaan ja jätkä edisti monta askelta heti ekassa seisomaan nousussa. Niitä pitää nyt kertailla olkkaritreeninä. Vire oli ekaa kertaa hallissa, mutta ei ollut paikasta moksiskaan. Tosin muita koiria ei samaan aikaan kanssamme ollut treenaamassa. Teimme helppoja seuraamistreenejä, liikkeestä maahanmenoja ja -istumisia sekä luoksetulon. Itse sain palautetta siitä, etten kävele suoraan, vaan aavistuksen vasemmalle eli koiraa päin. Treenien jälkeen nuorimmaiset eli Vire ja Haukka pääsivät vähän irrottelemaan hallin taakse.

Ohitusharjoituksia

Muiden koirien ohitukset lenkeillä sujuvat vaihtelevasti, välillä upeasti (molemmat kulkevat siivosti ja hiljaa vierelläni) ja välillä taas surkeasti (Vire haukkuu, Osmo hötkyilee ja ähisee). Viime sunnuntaina kävimme treenaamassa viiden koirakon voimin ohituksia oikein järjestetysti. Kiersimme sovittua lenkkiä eri suuntiin ja ohitustilanteita tuli kaikille lukuisia. Osmo pärjäsi koko ajan hienosti, mutta Vire kiskoi innolla muita koiria kohti. Toistojen myötä sekin petrasi eikä ollut enää niin yltiöpäisen kiinnostunut kavereista. Haukkumista se ei harrastanut nyt ollenkaan. Ohjaajan mielentila on ratkaiseva. Jos olen itse vähääkään epävarma ja hermostunut, menee ohitus mitä todennäköisimmin huonosti. Sama pätee toisin päin: Jos olen rauhallisen itsevarma, toimivat koiratkin rauhallisesti. Tässä asiassa komppaan täysin Cesar Milania, joka painottaa omistajan ”energiaa”.

Reagointia ja koiranlukua

Alkuviikosta olin Osmon kanssa hälytysryhmän treeneissä. Meidät jaettiin pareiksi ja tehtävämme oli kiertää karttaan merkitty reagointirata. Kaikki löydöt piti merkitä karttaan, mutta jättää paikoilleen seuraavaa partiota varten. Olin Robinin pari ja toimin aluksi hänen ja Salka-koiran kartturina. Sitten siirryimme toiselle radalle, jolla Osmo pääsi hommiin Robinin toimiessa kartturinamme. Rata oli suurimmaksi osaksi Osmon lenkkipoluilla ja epäilinkin, ymmärtäisikö koira olevansa töissä.

Tutut töihinlähtörutiinit ja etsintävaljaat saivat Osmon kuitenkin tajuamaan jutun juonen. Koira löysi reitin varrelta peräti kuusi esinettä (hanskoja, laukku, juomapullo) ja yhden henkilön. Toinen henkilö olisi ollut erään sillan alla, mutta en uskonut Osmon pientä kiinnostusta paikkaa kohtaan, koska saman sillan alla myös kouluni oppilaat leikkivät kaiken aikaa ja siten siellä on valtavasti jälkiä. Typerä ohjaaja saa siis jälleen syyttää itseään… Lisäksi aika oli loppumassa ja siksi yritimme kiirehtiä eteenpäin. Joka tapauksessa olen tyytyväinen Osmon treeniin, koska vastaavaa reagointi- ja koiranlukuharjoitusta emme ole aiemmin taajamassa tehneet. Kyllä tuosta elukasta vielä pätevä hälytyskoira saadaan! 🙂

Uusi vuosi

sisko ja sen veli.

Tulimme eilen kotiin viiden päivän Pirkanmaa-kiertueelta. Vuotta vaihdoimme Kyröskoskella Mariannen lauman luona. Raketit eivät pelottaneet pentua, joskaan se ei pahemmin paukuttelua kuullutkaan. Hohto oli jälleen kärsivällinen leikittäjä ja selkeä kasvattaja Virelle. Se kommunikoi äärimmäisen selkeästi ja johdonmukaisesti, antaa pennun olla pentu, mutta asettaa myös selkeät rajat, kun leikki yltyy liiallisuuksiin. Hohdosta kuka tahansa pennunkasvattaja voisi ottaa mallia.

Hohto oli edelleen Virvelin suuri idoli.

Kyröskoskella tavattiin myös kissoja ja kaneja. Osmo jaksaa kokeilla joka kerta Kyröskoskella vieraillessamme, mitä tapahtuu kissoja jahtaavalle snautserille. Pari kertaa sain nytkin tehdä jätkälle selväksi, että kisujen perään EI rynnätä. Vire taisi ymmärtää asian seuraamalla sivusta isoveljen jahtia ja sen seurauksia. Sitä en nimittäin yllättänyt kertaakaan vastaavasta ryntäilystä. Myös puput saivat loikkia rauhassa lattialla. Ne jakelivat auliisti pyöreitä herkkupampuloitaan nälkäiselle koiranpennulle.

Osmokin suostui välillä leikkimään.

Sunnuntaina käytiin Korennolla Virvelin kasvattajan luona. Juttelimme, söimme, ulkoilimme, treenasimme ja siistimme Viren. Marianne toimi maalimiehenä ja treenautti Virelle ja Villille patukan saalistamista ja puremiseen rauhavaihetta. Mariannelta sain jälleen myös todella hyviä neuvoja ja tervetulleita muistutuksia tottikseen liittyen.

Sanni, Siiri ja Osmo. Virveli väsähti sohvalle.

Kyröskoskelta ajoin Ylöjärvelle siskoni perheen luo. Pikkulikat Siiri ja Sanni eivät pelänneet enää Virveliä, koska se ei enää pureskellut käsiä ja vaatteita, kuten vielä viime vierailullamme. Tytöt osallistuivat innolla koirien ruoka-annosten tekemiseen, ruokakuppien laittamiseen lattialle, ”ulkoiluttamiseen” (hihnan päästä kiinni pitämiseen koirien kävellessä namipalan toivossa vieressäni) ja ”kouluttamiseen” (hanskan piilottamiseen metsässä). Nyt olemme taas kotona Espoossa. Huomenna treenaillaan Hullujen Lehmien hallivuorolla.

Silmät säihkyen uuteen vuoteen!

Lopuksi hieman tämän vuoden tavoitteista:

Ohjaaja: Suunnistustaidon kehittyminen, loppuvuodesta kartturointi tosietsinnöissä ja sen jälkeen koirakkona hälytyskelpoisuus. Koiran/koirien rauhallinen ja selkeä ohjaaminen kaikissa tilanteissa. Itsevarmuuden lisääminen.

Osmo: Hyvän hallittavuuden ylläpito ja ohitustilanteiden aktiivinen treenaaminen. Hälyryhmän ”puolikkaisiin” treeneihin osallistuminen, hälytyskelpoisuuden ylläpito ja taajamaetsintätaitojen kehittyminen. Tokossa osallistuminen muutamiin voittajaluokan kisoihin ja niissä tuloksen paraneminen – tavoitteena on tietysti edelleen se ykkönen! 😉

Virveli: Hallintaa, hakua ja tottista – tässä järjestyksessä. BH-kokeen liikkeet loppuvuodesta kuntoon. Noutokapulan pito; haukkuilmaisu etsintätilanteesta irrotettuna. PK-esteiden alkeet, hyppytekniikka ja noutaminen tasamaalla sekä pienten esteiden yli.