Lumivyöry-Virveli

helmikuu 9, 2013

Laviinikoira lumilenkillä

Laviinikoira lumilenkillä

Viren kanssa käytiin tiistaina treenaamassa lumen alle hautautuneiden ihmisten etsintää. Osmo jäi kotiin, koska sillä oli edelleen hiukan nuhainen nenä, vaikka omasta mielestään se olisi ollut täydellisen terve ja valmis töihin. No, treeneihin Osmo ehkä olisikin ollut tarpeeksi terve, mutta ei oman vuoronsa odotteluun kylmässä autossa.

Virkeä nuhanenä löysi lumen alta kepin!

Virkeä nuhanenä löysi lumen alta kepin!

Vire oli innoissaan tajutessaan, että isossa lumikasassa haisee IHMINEN! Haukku riitti ilmaisuksi, vaikka oikeasti laviinikoirien kuuluisi myös kaivaa lunta oikeasta kohdasta. Suurin osa meidänkin treeniryhmästämme halusi koiran paitsi haukkuvan, myös kaivavan lunta. Itse tuumin, että lumeen hautautuneiden etsintä on sen verran harvinainen tilanne tosietsinnöissä, että pelkkä haukku saa riittää, kun muissa tilanteissa koira ei missään nimessä saa koskea maalihenkilöön (esim. kaivaa pressua tai peittoa). Toki koirat oppivat vallan helposti erottamaan tilanteet toisistaan, mutta Virvelin kohdalla haukku sai siis riittää – ja hyvin Vire näyttikin haukkumalla oikeat kohdat lumiseinämästä. Lumitreenien jälkeen jäimme vielä hetkeksi tottistelemaan teollisuusalueen hyvin auratulle parkkipaikalle.

Esine-etsintävuoroa jonottamassa.

Esine-etsintävuoroa jonottamassa.

Muuten olemme tällä viikolla keskittyneet lenkkeilyyn eli hangessa kahlaamiseen ja polkujen avaamiseen. Muutamia esineitä koirat ovat saaneet mielen-virkistyksekseen etsiä. Tallatun alueen rajoittuessa pelkkään polkuun ”etsimistä” oikeampi sana taitaa kyllä olla noutaminen. Videolla Osmo hakee hanskan lumen alta, Virveli liian näkyvästä paikasta puun oksalta. No, esineen palautus mammalle olikin tämän treenin pääasia.

Eilen päästiin taas treenaamaan, kun tottishallilla oli espyläisten vuoro. Vire teki tokon avoimen luokan liikkeitä (on se vaan vaikeaa nousta maasta istumaan, jos mamma on yli kolmen metrin päässä!). Paikallamakuu oli 2 min + 2 min ohjaajan ollessa piilossa. Yhden välipalkan kävin antamassa, kun vieruskaverikin palkattiin. Vire makasi rauhassa, mutta asento vaihtui miltei heti vähän liiankin rentoon lonkka-asentoon… Muissakin liikkeissä sattui kauneusvirheitä, mutta meininki oli kiva ja sehän on pääasia.

Taitava Osmis lumikuorrutuksella

Taitava Osmis lumikuorrutuksella

Osmariinin treeni oli kertakaikkisen upea, ruutu löytyi vaihteeksi ongelmitta, luoksetulon pysäytykset olivat heti skarpit ja metallikapulakin noudettiin esteen yli hypäten. Paras juttu oli kuitenkin se, että tunnari onnistui! 😀 Vaikka otin varman päälle enkä sekoittanut vielä liikkeenohjaajaa mukaan kuvioon, antoi tunnarin onnistuminen kuitenkin taas itsevarmuutta sekä Osmolle että minulle.

Äsken jatkettiin olkkarissa siitä, mihin eilen hallilla jäätiin eli Viren kaukokäskyihin naksuttimen avulla, vähitellen välimatkaa pidentäen. Lopulta saatiin kasaan 5 onnistunutta istu-maahan -vaihtoa n. 5 metrin välimatkalla. Paikallamakuun (4 min) Vire teki Osmon vieressä mamman surffaillessa netissä toisessa huoneessa.

Mainokset

Nenä tukossa on hankala haistella

helmikuu 3, 2013

Ainakin yksi tärkeä syy Osmon onnettomiin tunnariräpiköinteihin selvisi viime viikonloppuna, sen surkean treenin jälkeen: Poitsu oli sunnuntaina aivan vaisu ja illalla nousi kuume. Nenästä valui räkää, joten kirsu on mahtanut olla tukossa jo aiemmin tottishallilla. Maanantai ja tiistai menivät sitten nuhakuumetta potiessa, sitten alkoi helpottaa. Vire on onneksi pysynyt terveenä ja se saikin nauttia laatuajasta kahdestaan mamman kanssa lenkkeillen.

Torstaina Osmariini vaikutti jo aivan terveeltä, joten otin senkin mukaan perjantain hallivuorolle. Keskityin kyllä enemmän Viren kanssa tekemiseen enkä Osmon pikaisen treenin aikana viitsinyt tunnaria edes kokeilla, koska nuhasta oli kulunut vasta niin lyhyt aika. Eilen otettiin sitten olkkarissa tunnaripalikat esille ja homma toimi jälleen hienosti. Nyt tehdään paljon toistoja aina uusilla palikoilla ja sen jälkeen lisätään liikkeenohjaaja kuvioon. Toivo elää siis jälleen! 😀
Ekalla kerralla oma palikka oli toinen oikealta.

Tokassa treenissä oma oli toinen vasemmalta.

Kolmas (ja viimeinen koska uudet palikat loppuivat) treeni, jossa oma palikka oli keskellä.

Vire teki hallilla seuraamisia, joissa se tuppasi hiukan painamaan ja kääntämään päätään liiaksi eteeni. Asiaa korjailtiin ruokapalkan (=vasemman käteni) paikalla ja lelupalkan suunnalla. Luoksetulon pysäytystä kokeilin ekaa kertaa hallilla ja sehän toimi kerrassaan hienosti! 🙂 Koska tähtäimessä on tokon avoin luokka, treenasin myös hyppyä istumisen kanssa sekä kaukokäskyjen maahan-istu-vaihtoja. Niitä on naksuteltu välillä kotonakin, koska maasta istumaan nouseminen etäisyyden kasvaessa on edelleen epävarmaa.

Avoimen liikkeistä eniten treeniä vaatii liikeestä seisomaan jääminen, tai siis sen loppuosa, jossa ohjaaja palaa koiran taakse n. 5 m ja vasta sitten koiran viereen. Koiran taakse mennessäni Vire pyrkii usein mukaani – tai ainakin kääntää rintamasuuntansa. Apukeinona on toiminut nami, jonka pudotan paluumatkallani n. 2 metrin päähän Viren eteen. Koira jää tietysti tuijottamaan namia ja itse pääsen sen taakse ilman, että se kääntyy. Sitten paluu koiran viereen ja vapautus palkalle. Jotta itse pysähtyminen pysyisi skarppina, palkkaan välillä myös heti käskyn jälkeen koiran taakse.

Tuon toko-nyhjäämisen vastapainoksi kaipaisi jo kunnon maastolajeja sulissa metsissä. Kevättä odotellessa tehtiin pitkästä aikaa vähän esine-etsintää. Ja voihan Virveli, että sillä onkin hyvä nenä, mutta huono kouluttaja! Tyyppi nimittäin bongaili kaikki esineet vuoron perään eli VAIHTAEN joka kerta esinettä, kun uusi löytyi. Ja kutsuista ja hihkumisista huolimatta se ei tehnyt elettäkään tuodakseen tavarat mamille… Lopuksi se vielä valikoi kivoimman tavaran ja jäi sitä hankeen natustelemaan, jolloin tietty hain elukan pois oikein epätyytyväisenä. AAAAARGH!!!

Otettiin heti korjaava treeni, jossa Vire tiesi, että mammalla on maailman kivoin vinkupallo, jonka saa sitten kun tuo esineen. Enkä tietenkään ottanut vaihdon riskiä vaan vein alueelle vain sen yhden ainoan esineen (tosin vanhat ”kuumat” paikat hämäsivät sekä koiraa, että ohjaajaa). Mutta johan toi Törppö esineen emännälle. Näköjään esine-etsintä kaipaa ”pientä” verryttelyä ja ennen kaikkea paljon motivaatiota palautuksiin! Surkea esitys olisi ollut hauskaa katseltavaa, mutta pystyäkseni puuttumaan koiran hölmöilyihin stoppasin kameran heti ekan vaihdon kohdalla (n. 9 sek lähetyksestä).