Sateinen syysloma

Pitkän viikonlopun mittainen syysloma kului nopeasti, mutta kaikennäköistä siinäkin ajassa ehdimme touhuta. Osmon touhuja rajoitti tosin melkoisesti paketissa oleva tassu. Side vaihdetaan päivittäin ja anturan haavaan laitetaan bakteereja tuhoavaa hunajasalvaa. Haava onkin alkanut parantua ihan mukavasti ja enemmän koiraa häiritsee sadesäällä siteen päälle laitettava muovipussi, kuin itse vamma.

Vire on päässyt myös treenaamaan, ohessa pätkiä viime viikon rauniotreeneistä. Paikallamakuun loppu, siirtyminen alueelle ja lähetys:

Ensimmäinen ”ukko” löytyi melkein heti lähetyksen jälkeen kaivosta. Kuvaaja ehti mukaan vasta, kun olin itse jo koiran luona:

Lähetys kaivolta. Pyssyn pamauksesta Virveli ei välitä, mikä on huippuhomma! 😀 Toisen figun ilmaiseminen portaissa näytti olevan vähän hankalaa:

Kolmas maalihenkilö oli niityn reunassa roskiksessa. Vire tarkensi hyvin ja aloitti ilmaisun roskiksen ulkopuolella, kuten asiaan kuuluu. Paikalle saapuessani haukku kuuluikin roskiksen sisältä… Sääliksi kävi Laura-paran korvia! 😉 Toisaalta Vire teki oikein, koska raunioilla koiran kuuluukin pyrkiä maalimiehen luokse ja ilmaista piilon ulkopuolella vain, jos reittiä ei löydy.

Potilas Saarinen vietti koko loman Kirkkonummen tukikohdassamme eli mökillä isännän ja välillä emännän ja Virvelinkin kanssa. Vire pääsi mökkeilyn lisäksi torstai-iltana hakutreeneihin, perjantaina kyläreissulle Maskuun juoksentelemaan Hohto-rotikan kanssa ja tervehtimään myös 10-viikkoista Raidia, viettämään tyttöjen iltaa Turussa ja haistelemaan samalla Mangon lenkkimaastoja sekä syömään Mangon superhyviä jättiluita (kun koira-emäntä itse oli isäntänsä kanssa mökillä), tallaamaan lauantaina loppukoealuetta Veikkolaan sekä etsimään ukkoja rauniotreeneihin sunnuntaina. Oheiset videopätkät ovat viime viikon treeneistä, mutta samaan tyyliin mentiin myös eilen – Vire pysyi kuulolla ja hallussani, mutta irtosi hyvin ja tarkensi hajut itsenäisesti. Ilmaisut irtosivat eilen jopa videonäytteitä paremmin. 😀

Lauantain ja sunnuntain välissä vietin itse metsässä vielä erittäin pimeät ja märät 6 tuntia pelastushaun loppukokeen järkkärinä sekä ratamestarina. Alunperin meidän oli tarkoitus osallistua kyseiseen kokeeseen Osmon kanssa, mutta tassuvammasta johtuen poitsun taidontarkistuskoe siirtyikin ensi kaudelle. Alue oli kiinnostavan muotoinen ja mietin moneen kertaan, millaisen etsintäsuunnitelman olisin itse tehnyt. Etsintäsuunnitelma, johon olisin todennäköisesti päätynyt – sekä maalimiesten sijoittelu, josta minulla ei tietenkään olisi ollut mitään aavistusta, olisivat aiheuttaneet varsin ison tyhjän alueen etsinnän alkupuolella, mikä olisi ollut tehokas luottamustesti itselleni ohjaajana. Alueella koiraan piti nimittäin todella luottaa, jotta aika ei kulunut tyhjän alueen ”hinkkaamiseen” ja jotta maalihenkilöt löytyivät sallitun ajan puitteissa. Koirakoista 3/6 sai hyväksytyn tuloksen eli nykyisten/tulevien hälytyskoirien testiksi alue oli oikein hyvä ja sopivan haastava.

Mamman IPad-harjoituksia

Lainasin töistä IPadin harjoitellakseni sen käyttöä maanantaina alkavaa leirikoulua varten. Oppilaat tekevät leirikoulun ohjelmanumeroista ”leffatreilereitä” IMovie-ohjelmalla ja tuumasin, että varmaan openkin on syytä hallita Ipadien käyttö ja tuo yksi yksinkertainen ohjelma. Harjoitustreilereiden päätähtinä loistavat tietysti koirat ja blogi saa toimia julkaisukanavana.

Ohjelma osoittautui niin helppotajuiseksi ja nopeaksi, että partaproductions tuotti vielä toisenkin pätkän:

Että tällaista hupaisaa työntekoa tänään! 😉 Osmo on sopeutunut kolmella jalalla elämiseen nopeasti ja konkkailee jo kovaa vauhtia. Kotipihan kuvauksissa se sai olla poikkeuksellisesti ilman kumihanska-muovipussi-viritelmää, joka normaalisti ulkoiltaessa puetaan aina siteen suojaksi. Virvelin kanssa olen tehnyt tietysti erikseen myös kunnollisempia lenkkejä. Treeneissäkin Vire on saanut nyt käydä ihan kahdestaan mamman kanssa. Torstaina hakuiltiin (hurjasti vauhtia, mutta ihan ok hallinta ja jopa tyhjältä palaaminen onnistui!) ja eilen käytiin tottistelemassa hallivuorolla. Maanantaina isäntä vie Osmon tassuntarkistukseen ja hoitaa muutenkin koirat leirikouluni ajan. Onneksi sitten koittaa muutaman päivän syysloma!

Osmariini saikulle

Osmon vasen etutassu lastoitettiin.

Osmo-parka on kyllä meidän lauman tapaturma-alttein jäsen. On leikattu hiekanjyviä silmistä, rymytty olkanivel sijoiltaan, tähystetty ruohonkorsia nenästä ja kaiveltu mätiä tikkuja varpaista. Ja siihen päälle vielä normi hotspotit ja korvien hiivatulehdukset, joita ei ehkä voi laskea tapaturmiksi… No nyt jätkä sohlasi metsälenkillä etutassun kannusanturan lähes irtipoikki.

En nähnyt itse tapausta, koska tuijottelin maastoa suppilovahveroiden toivossa koirien rymistellessä vähän kauempana. Sitten ihmettelin, kun Osmo nuoleskeli tassuaan ja huomasin, että kannusantura vuotaa verta. Reippaasti Osmo tepsutteli vielä kotiin n. 2 kilometrin taipaleen eikä edes ontunut. Kotona totesimme anturan vuotavan reippaasti, sidoimme haavan ja varasimme ensimmäisen vapaan ajan lääkärille.

Leikkauksen jälkeen unet jatkuivat systerin vieressä sohvalla.

Potilas saarinen ei itkenyt eikä valittanut, vaan varsin reippaasti ja kiltisti antoi käännellä ja kannella itseään, tutkia haavan (jonka huomattiin suorastaan pulppuavan verta!) ja pistää kanyylin suoneen. Sitten siirryimme Mankkaalta Espoon eläinsairaalaan, jossa katkennut verisuoni ja itse antura ommeltiin takaisin kiinni ja jalka lastoitettiin koukkuun niin, ettei haava veny koiran jokaisella askeleella. Viikon päästä on tarkistuskäynti, jossa mahdollisesti lasta ja tikit poistetaan.

Uuden treeniliivin itseironia osoittautuikin realismiksi… Kuva: Roope Rinne

Toivottavasti repeilevästä kannusanturasta ei tule jatkuvaa riesaa, kuten noiden huonosti paranevien haavojen kanssa kuulemma usein käy… Joskus ratkaisuna käytetään jopa koko kannusvarpaan amputointia.

Valitettavasti sairausloma estää reippaamman liikunnan ja maastotreenit kokonaan monen viikon ajan. Myös parin viikon päästä oleva pelastushaun taidontarkistuskoe piti meidän osaltamme peruuttaa. 😦

Treenipäivis ajan tasalle

Pelastuskoiraoppilaita Porkkalassa

Kylläpä viikot vierivät vauhdilla – treenipäiväkirjana blogi on taas auttamattomasti myöhässä. Yritän nyt kuitenkin päivittää lyhyesti viime viikkojen treenikuulumisia.

HAKUA

Hakua ollaan treenattu Kattilajärventien maastoissa. Virveli on tehnyt pistoja ja ilmaisun kestoa on pidennetty. Figujen luona Vire löytää sujuvasti kosketusalustana toimivan purkin kannen ja haukkuu sen päällä maaten. Jos kantta ei löydy, likka käy itse maahan eikä onneksi pyri maalihenkilön syliin. Palkkapurkki lentää ”hyvä” -sanan jälkeen vielä poispäin figusta, minkä toivon vahvistavan edelleen sopivaa etäisyyttä.

Virveli on edelleen trimmauksen tarpeessa…

Viime viikolla otin ensimmäistä kertaa siirtymät löydöltä takaisin keskilinjalle koira vapaana. Tähän asti olen pitänyt koiran hihnassa, vaikka yhdessä eli hallinnassa ollaan silloinkin pyritty keskilinjalle kulkemaan. Homma toimi hienosti eikä Vire yrittänyt kertaakaan karata seuraavaa ukkoa hakemaan. Nakkipalkkaa olisi ollut tarjolla vielä juuri ennen seuraavaa lähetystä, mutta siinä kohtaa etsimään pääseminen oli niin iso juttu, ettei ahneista ahnein Virveli malttanut ottaa koko herkkua! Motivaatio etsintähommiin on siis erittäin suuri! 😀

Eilen Vire teki myös elämänsä ensimmäisen etsintäsuorituksen (partioimalla) täysin pimeässä metsässä. Eipä näyttänyt pimeys häiritsevän koiraa pätkääkään ja niin kuusen alla piileskelevä Seija tuli löydetyksi. Ensimmäiset haukut kuuluivat ”vou vouuuu”, mikä saattoi johtua pimeyden tai uuden maalihenkilön luomasta jännityksestä. Alun jännähaukun jälkeen Vire jatkoi normaalilla ”hau hau hau” -tyylillään ja sai palkkansa.

Osmariini taustanaan lokakuinen Suomenlahti

HÄLYTREENIÄ

Osmo on etsinyt ”ukkoja” myös hälytystreeneissä. Viikko sitten vietimme monta tuntia pilkkopimeässä kaatosateessa Kirkkonummen Meikossa. Osmo teki pitkään ja hienosti töitä, mutta omasta hätiköinnistäni johtuen jäljen nostaminen löydetyltä esineeltä ei onnistunut. Koira nimittäin nosti todella vahvasti nenän ilmavainulle, jolloin päästin liinasta irti olettaen maalihenkilön olevan lähistöllä. Niinpä, koskaan ei saisi olettaa mitään! Tosiasiassa Osmo reagoi vanhaan hajuun eikä alueella tällä kertaa ollut muuta löydettävää, kuin toinen esine vajaan kilometrin jäljen päässä. Jäljen alun ehdimme sitten itse sotkea niin moneen kertaan, ettei sitä enää löytynyt.

Kylmä, mutta kaunis aamu mökillä.

Onneksi toisella etsintäalueellamme Osmo sai löytää maalihenkilön ja sai palkan pitkästä työrupeamasta. Osmon ohjaamisen lisäksi kartturoin Seijaa ja Veikkaa. Pilkkopimeässä metsässä suunnistaminen on aina yhtä jännittävää ja haastavaa. Kai siinäkin lajissa kehittyy vähitellen yhä varmemmaksi.

TOKOA

Yllättäen sain Osmolle peruutuspaikan viime viikonloppuna pidettyyn tokokisaan. Tunnaria ja ruutua ehdittiin tehotreenata muutamana päivänä kunnolla, mutta niin vaan koko suorituksemme kaatui siihen, ettei Osmo löytänytkään ruutuun. Ruututötsien sijaan Osmo juoksi kehän reunassa olevalle pienemmälle merkille ja samalla se eksyi metrin verran kehän ulkopuolelle. Korjatessaan suuntaansa ruutua kohti se bongasikin vielä toisen pikkumerkin ja kävi uudestaan kehän rajan ulkopuolella. Itse en edes muistanut, että liikkeen aikana kehästä poistuminen johtaa VOI-luokassa KOKO suorituksen hylkäämiseen emmekä siis päässeet tekemään edes loppuja liikkeitä. 😦 Todella harmillinen juttu, koska ennen kohtalokasta ruutua liikkeistä oli tullut

Tavoitteet liian korkealla? Ei, kun lintuahan tässä vain tähysteltiinkin!

hyvät pisteet (9, 10, 8).

Seuraavaan kokeeseen ilmoittaudumme kyllä vasta sitten, kun ruutu alkaa taas löytyä varmemmin! Treenaamaan pääsemme jatkossa myös sisähalliin, koska varasin paikan Espyn hallivuorolle. Virveli treenaa hallissa estenoutoja, paikallamakuuta ja eteenmenoa – jotta kisaliikkeet olisivat valmiina heti kevään koekauden koittaessa! 😉 Tänä syksynä kisakentät saavat siis vielä odottaa.