Vauhdikas viikko

Junailijat Leppävaarassa

En ole oikein tainnut vielä tottua arkirytmiin, koska kaamea kiire ja valtaisa väsymys ovat olleet sinnikkäät seuralaiseni koko viime viikon. Osmon ja Viren lisäksi siis. 🙂 Perusviikosta vielä puuttuu yhdet iltatreenit, koska aloitan BH-ryhmäni kouluttamisen vasta syyskuun puolessa välissä. Etenkin nyt, kun haen myös kokelaaksi hälytysryhmään, olen alkanut harkita raskaimpien iltatreenien eli raunioiden jättämistä pois viikko-ohjelmasta. Raunioilla menee usein 22.30:een ja kun töitäkin pitäisi välillä tehdä ja mieluusti vähän suunnitellakin.

Suomessa hälytystilanteet ovat lähinnä maastoetsintöjä, joten rauniotreenit eivät myöskään ole niin todenmukaisia, kuin hakutreenit. Tietysti raunioilla treenaaminen on haastavaa, mielenkiintoista ja koirien mielestä ihan huippua, mutta voisimme käydä kouluttajien ja hälytysryhmäläisten rauniovuorolla aina silloin tällöin pitämässä taitoja yllä… Pähkäily jatkuu.

Keskiviikon rauniotreeneissä oli kyllä taas mukavaa. Osmo oli oikein etevä (3 maalihenkilöä, vaikeahkot umpipiilot), mutta sille suunnittelemaani ampumishäiriötä ei voitu ottaa, koska kello oli jo niin paljon vuoromme koittaessa. Virveli hyppelehti iloisesti radalla ja maalihenkilön löydettyään heilutti häntäänsä niin tarmokkaasti, että koko takakroppa twistasi. Itse olisin saanut olla tarkempi pennun lukemisessa ja auttaa sitä omalla liikkumisellani heti, kun se merkkasi elekielellään olevansa hajulla.

Torstain hakutreenialue oli lähinnä hakkuuaukeaa ja hyvän näkyvyyden vuoksi ihanteellinen pistotreenille. Osmo teki ensin yhden tyhjän piston ja sen jälkeen pari pistoa, joilla tuli myös löydöt. Omaa lähetysasentoani petrattiin ja palautetta sain myös pistojen väljistä lopuista… Annoin nimittäin koiran tarkentaa itsenäisesti aika suuren alueen piston päässä,  jolloin oikeaoppisen tarkat ”laatikot” tietysti venyivät. Pelastushaussa etsittävän löytyminen on kuitenkin se pääasia! Kolmatta maalihenkilöä etsittiin hiukan kauemmin ja viimeisten pistojen jälkeen Osmo oli selvästi väsynyt. Pitää alkaa kasvattaa paitsi omaa, myös sen kuntoa! Jätkä oli jälleen myös seissyt yhden makaavan ja peitetyn maalihenkilön päällä ilmaistessaan tätä… Grr!

Vire maastossa. Kuva: Kaisa Juonolainen

Virelle olin suunnitellut tuuli-ilmaisua, mutta koska tuulta ei ollut nimeksikään, päädyin n. 15 metrin päässä näkösällä seisovaan maalihenkilöön, joka meni piiloon heti, kun pentu oli hänet huomannut. Sitten vain lähetys ja suora palkkaus pentumuonalla. Toistoja (eri maalihenkilöt) oli kolme. Muuten tämän viikon saldo pennun kanssa on yksi punkki parrassa, pari takiaista tassuissa jokaisella lenkillä, luvan odottaminen istuen ruokakupin ollessa jo lattialla 😀 , useat tottistreenit pentumuonalla imuttaen, yhdet kunnon painit Paavon kanssa, yksi junamatka sekä noin seitsemät pissat parketille… Sisäsiisteyskasvatus ei siis mene jakeluun ihan yhtä upeasti, kuin Osmolla aikoinaan (se oli täysin sisäsiisti jo kolmen kuukauden ikäisenä!), mutta muuten olen erittäin tyytyväinen Virveliin.

Tulos voittajaluokasta!

Osmon tokoura nytkähti pienen askeleen eteenpäin eilen, kun saavutimme yhden vaatimattoman tavoitteemme – minkä tahansa tuloksen voittajaluokasta! Hyvinkään kisat olivat samalla partasuiden mestaruuskilpailut ja niissä kisailtiin myös kiertopalkinnosta, joka myönnetään parhaalle ylemmistä luokista (VOI tai EVL)  tuloksen saaneelle snautserille, suursnautserille, pinserille tai kääpiöpinserille. Vaikka tuloksemme (200 p. eli 3. palkinto) ei ollut millään tavalla erinomainen, oikeutti se kuitenkin tuohon prameaan pystiin sekä voittajaluokan toiseen sijaan! 😀

Voittajaluokan 2. sija ja komea kiertopalkinto. Ei hullumpi saldo 3-tuloksella! 😉

Osasuorituksista saimme pisteitä seuraavasti:

1. Paikalla makaaminen 10
2. Seuraaminen taluttimetta 8 (hienosti poitsu jaksoi jälleen pitkän kaavion!)
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 0 (suurin pettymys – koira jäi seisomaan, vaikka liike on yleensä yksi parhaistamme!)
4. Luoksetulo 7 (pysäytykset olivat ok, mutta jätettyäni koiran ja kävellessäni merkille Osmo olikin noussut salaa ylös ja käynyt tarkistamassa hajun, josta se oli kiinnostunut jo mennessämme lähtöpaikkaan. Ovela snautseri kun on, oli jätkä noussut ylös, käynyt haistelemassa hajua ja palannut takaisin makuulle ENNEN kuin olin kentän päädyssä ja käännyin ympäri. Minulla ei siis ollut pienintäkään havaintoa Osmon retkestä ennen kuin tuomari pisteitä antaessaan kertoi, mitä oli tapahtunut. Perskeleen snautserille ei kyllä voinut kuin nauraa.)
5. 

   Kiertopalkinnon myönsi kilpailun ylituomari. Kuva: Maria Montell

   Ruutu 6 (jippii, ekaa kertaa kisoissa saimme ruudusta pisteitä! Osmo lähti aika laiskasti, mutta löysi sentään ruutuun ja toisesta käskystäni meni maahan. Luoksetulo seuraamaan oli hyvä!)

6. Estenouto 10 ( 😀 )
7. Metallinouto 8 (Osmo teki hienon noudon, tosin palautusvauhti oli turhan rauhallinen. Metallikapula pysyi pureskelematta ja leikkimättä koiran suussa irrotuskäskyyni asti. :D)
8. Tunnistusnouto 0 (tulihan se perinteinen nollaliikkemmekin kuitattua nollaksi… Seuraavissa kisoissa aion antaa kannustavan lisäkäskyn heti, kun Osmo ottaa jonkin palikoista suuhunsa. Se ei ole koskaan ottanut väärää palikkaa, mutta on selvästi epävarma, kun palikka on ollut emännän kädessä vain pienen hetken. Taas Osmo haisteli rauhallisesti ja tarkasti, palasi yhden, kuulemma oikean, palikan luo ja otti sen jopa suuhunsa, mutta rupesikin vielä arpomaan ja pudotti palikan uudestaan.)
9. Kauko-ohjaus 8 (hyvät asennonvaihdot, mutta pientä etenemistä tapahtui, kuten aina tässä liikkeessä.)
10. Kokonaisvaikutus 8

Nyt vielä tunnistusnouto kuntoon, niin nollaliikkeet eivät enää pilaa suoritustamme! 😀

Paavo ja Virveli painivat Järvenpäässä. Kuva: Kaisa Juonolainen

Vire oli mukana Hyvinkäällä ja pääsi Osmon suorituksen jälkeen kentälle sosiaalistumaan. Oikein mukavasti kakara käyttäytyikin! Kun kisapäivä oli ohi, ajoimme Järvenpäähän, jossa tapasimme Kaisan, Paavon ja Pertun. Pennut riehuivat ja painivat ja me käkätimme täysin tasottomille jutuille. Isojen poikien kanssa käveltiin pieni lenkki ja sitten siirryttiin pikaruokalounaan kautta Kaisan luo ja pentupaineihin liittyi kolmaskin riisenikakara, Kaisan kaverin Paulan Zappa. Illalla kotiin palasi ihanan rauhalliseksi väsytetty pentu ja aivotyöskentelyllä mukavan tyytyväiseksi väsytetty isoveli.

Emännän töiden alkuun latauduttiin viikko sitten mökillä.

Emäntä on väsytetty täysin reporangaksi ensimmäisellä työviikolla. Oppilaat ovat mukavia ja työkaverit huippuja, mutta kiirettä pitää niin, ettei kotia tai itseä ehdi huoltaa ensinkään! Ehkä ne rutiinit tästä taas lähtevät rullaamaan. Virveli on jäänyt nätisti odottamaan makuuhuoneen portin taakse ja on selvinnyt muutamasta pitkästä päivästä jopa täysin ilman pissavahinkoja!

Viimeinen kesälomareissu

Virveli on jo miltei isoveljen korkuinen!

Olimme viettämässä viimeistä kesälomaviikkoani Pirkanmaalla Mariannen luona. Parina arkipäivänä olin myös hoitamassa siskoni lapsia Siiriä ja Sannia. Osmo pääsi myös lastenvahdiksi, mutta Viren jätin Mariannelle, koska pikkutytöt arastelevat kuritonta ja naskalihampaitaan innokkaasti käyttelevää koirakakaraa. Vire ihastui tyystin Hohto-rotikkaan, joka on ihailtavan kärsivällinen kaikkien koirien kanssa ja puhuu loistavaa koiraa. Virveli hakeutui aina Hohdon läheisyyteen ja matki sen tekemisiä pienen apinan tavoin. Minä olin tällaisesta idoli-oppityttö-asetelmasta vain mielissäni, koska Hohto on tervepäisin tuntemani koira.

Metsäkävelyillä mukana olivat Hohto, Pimu, Osmo, Vire sekä vuoden ikäinen Kossu-doopermanni. Ainoa hölmöilijä tässä isossa laumassa oli Osmo, joka ei tykännyt ollenkaan Kossusta. Ulkona homma vielä toimi, kun kaikilla oli tarpeeksi tilaa ympärillään, mutta nuoren uroksen vieraillessa myös Mariannen luona Osmo teki aivan hölmöjä yllätyshyökkäyksiä sitä kohti. Osmon käyttäytyminen on raskasta siksi, että se ei varoita toisia, kuten koirakielellä kuuluisi, vaan lähtee aivan yllättäen hyökkäykseen, jolloin tilanne ei ole reilu toiselle koiralle, joka ei saa mahdollisuutta näyttää alemmuuttaan tai puolustautua.

Asiaa ei tietenkään yhtään helpota se, että stressaan itse ja tartutan oman epävarmuuteni Osmoonkin. Tällä kertaa sain kuitenkin itsestäni irti todellisen raivonpuuskan ja pistin Osmon ojennukseen. En vaan kertakaikkiaan hyväksy, että laumassani hölmöillään tuolla tavoin! Saman asenteen aion ottaa nyt avuksi ohitustilanteisiin. Tiukka linja eikä enää yhtään ähinää, pöhinää, saati ärinää. Palkitseminen toimii toki treenikentällä ja sinne mennessämme, mutta hihnalenkeillä se ei ole auttanut kuin aivan satunnaisesti niiden koirien kohdalla, jotka Osmo ohittaisi ihan nätisti muutenkin. Kossun ja sen emännän Jennin kanssa treenasimme myös ohitustilanteita Mariannen toimiessa ”valmentajana”. Kunpa aina saisi ottaa ohituksen uudestaan niin kauan, että molemmat koirat toimivat oikein!

Päikkärit Mariannen takapihalla

Viren kanssa treenattiin imutustottista tuttuun tapaan. Se pääsi myös puremaan omaa leluaan Mariannen toimiessa ”maalimiehenä” ja leikittäessä sitä. Lisäksi neiti jäljesti ensimmäisen oikean peltojälkensä (n. 30 askelta). Joka askeleella oli pieni lihapullan pala ja jokainen pala piti myös syödä. Jos nenä nousi maasta, ohjaaja auttoi antamalla pientä aktivoivaa pakotetta hihnalla (pientä, kevyttä ”nypytystä”, joka muistutti, että nyt ei tultu katselemaan maisemia vaan käyttämään nenää!). Pennun haistellessa taas maata ja syödessä lihapullan muruja jäljeltä hihna oli aina löysällä ja pentua myös kehuttiin. Yritän ehtiä jäljestämään pienen jäljen Virvelin kanssa edes pari kertaa viikossa. Se ei ole pentu kuin hetken ja näin saisin luotua hyvän pohjan metsä- tai peltojälkeä ajatellen.

Osmo treenasi tokoa, koska ilmoitin sen snautsereiden tokomestaruuksiin, jotka pidetään viikon päästä Hyvinkäällä. Tällä viikolla isoveli treenailee siis taas vaihteeksi ruutua, tunnaria, luoksetulon pysäytyksiä sekä kauko-ohjausta. Tulosta lähdetään tietysti hakemaan, mutta en kyllä menisi lyömään vetoa sen puolesta… 😉

Ehkäpä hauskin ilta oli keskiviikko, jolloin vierailimme Jaana-kasvattajan luona Siurossa. Oli mukava jutella ja nähdä Viren sisko Villiviini, jossa riittikin ihmettelemistä. Osmo hurmasi Sara-emon ja juoksi sen kanssa taloa ympäri niin kovaa, kuin tassuista lähti. Myös Inkku-labbis oli Osmon mieleen, mutta sitä kiinnostivat enemmän pentutottiksessa putoilleet ruoanmurut, kuin riehuminen. Kiitos kivasta reissusta Mariannelle ja koiralaumalle, Päiville ja pikkulikoille ja tietysti Korennon väelle!

Prinssi Paavo, osa 2

Paavo ja Vire vilvoittelemassa. Kuva: Kaisa Juonolainen

Paavo kuorrutti Virvelin hiekalla

Kaikki tämän postauksen kuvat on ottanut Kaisa Juonolainen. KIITOS! 😀

Tapasimme taas tänään Kaisan ja pikku-Paavon kanssa. Koska lämpötila on ollut aamusta alkaen n. 30 astetta, jätimme isot pojat suosiolla kotiin ja suuntasimme pentujen kanssa Firanlähteentien hiekkakuopalle. Sitä ennen Osmo oli tietysti saanut privaattilenkin, jonka olin kyllä suunnitellut pidemmäksi, kuin mihin jätkä lopulta taipui. Ilmeisesti helle teki tehtävänsä, sillä Osmo jästipäisesti ehdotti lyhyempää metsäpolkua kotiin, enkä sitten tohtinut pakottaa yleensä niin reipasta lenkkeilijää jatkamaan matkaa. Kenties hyvä niin, sillä Kaisan Perttu oli miltei saanut lämpöhalvauksen omalla aamulenkillään!

Virveli kuorrutti Paavon hiekalla

Hiekkakuopalla (joka on siis oikeasti lähde) ei sinne tullessamme ollut vielä muita, joten pennut saivat peuhata rauhassa. Onneksi kaikki pääsivät välillä kylmään veteen viilentymään! Kaisa nappaili sen verran hyviä kuvia pennuista veden ja hiekan äärellä, etten itse viitsinyt kaivaa surkeaa pikkupokkariani edes esille. Kiitos mainioista kuvista ja jälleen superhauskasta seurasta! 😀

Pennut kuorruttivat hiekalla myös meidät ja autot

Tasapuolisuuden nimissä myös Osmis pääsi päivälenkillänsä uimaan, koska tässä kuumuudessa ei juuri muuta urheilua voi harrastaakaan. Uimatauon ansiosta poitsu jaksoi hölkkäillä ihan kunnollisen lenkin.

Ruskea riiseni?!?

P.S. Heti retkemme aluksi saimme muistutuksen riisenin tapaturma-alttiudesta: Paavo kompuroi nenälleen ja satutti samassa rytäkässä etutassunsa. Myös Virveli on tänään ja eilen ontunut hiukan etutassuaan. Kenties leikit isoveljen kanssa ovat olleet liian rajuja tai sitten kyseessä on ihan normaalit ja ohimenevät kasvukivut. Joka tapauksessa paini isoveljen kanssa on jonkin aikaa kiellettyjen kivojen listalla ja muutenkin valvon pennun riekkumista entistäkin vainoharhaisempana.

Prinssi Paavo

Paavo ja Vire painiottelun tiimellyksessä

Vire sai (Haukan lisäksi) jo toisen poikaystävän. Sovimme eiliseksi pentutreffit riiseniharrastaja Kaisa Juonolaisen kanssa, jolla on aikuisen Perttu-uroksen lisäksi myös 12-viikkoinen Paavo-pentu. Isot pojat Osmo ja Perttu saivat odottaa kateellisina autoissa sillä aikaa, kun kersat pistivät parastaan nurmikentällä.

Hurjimmat ja vauhdikkaimmat juoksukuvat olivat yhtä puuroa, tässä hieman tarkempi otos vauhdin jo selkeästi hiivuttua.

Paavo ja Vire tulivat tietysti loistavasti toimeen keskenään ja ottivat ilon irti samanhenkisestä seurasta. Kamerat räpsyivät koko ajan, mutta kuten tavallista, onnistuneita otoksia joukkoon ei juuri mahtunut.

Väsyneet, kuraiset ja onnelliset

Kun pikkuriiviöt olivat väsyttäneet toisensa, pistimme ne autoihin nukkumaan ja lähdimme vielä hihnalenkille Osmon ja Pertun kanssa. Aluksi Osmo kiskoi ja kiihkoili Perttua kohti, mutta kun se älysi, että lähempää tuttavuutta ei tarvitse tehdä, se tyytyi kulkemaan suht koht kauniisti.

Perttua ei Osmon pöhköilyt kiinnostaneet ensinkään, se kulki rauhallisen itsevarmana joukon etunenässä. Sama resepti otetaan taatusti uusiksi: Ensin kakarapainit ja sitten isojen poikien lenkki.

Pikkuinen vastaantulija isojenpoikienlenkillä

Ei siäl mittä nättii ollu

Murreilmaus saattoi mennä espoolaiselta vähän pieleen, mutta yritys oli ainakin vilpitön! Eli kieltomuodosta huolimatta alkuviikon reissumme oli todella onnistunut ja hauska! Ajoimme ystäväni Hannan sekä tietysti Osmon ja Viren kanssa tiistaina Turkuun, jossa asustaa yhteinen ystävämme Anna rhodesianpentunsa Mangon kanssa. Pennut saivat toisistaan välittömästi loistavat peuhukaverit. Osmo sieti riekuntaa kärsivällisesti eikä komennellut mukuloita kovinkaan paljoa. Uimareissun jälkeen se sai kyllä yhdet railakkaammat märkäturkkihepulit, joiden seurauksena se joutui joksikin aikaa hihnaan rauhoittumaan.

Uimisen ja hepuloinnin lisäksi söimme ja joimme hyvin (kuten asiaan aina tällä seurueella kuuluu), juttelimme yömyöhään ja retkeilimme kaupungilla. Keskustan terasseilla oli kertakaikkisen loistava palvelu, jopa koirille. Osmo ja Vire saivat pöydän alle vesikupin, ennen kuin me ihmiset olimme ehtineet edes tilausta tehdä. Vire veti koko terassireissun ajan sikeitä kaupungin vilinästä mitään välittämättä. Osmo valvoi paikkaa makuuasennossa ja kehtasipa mokoma myös haukahtaa pari kertaa ohikulkeville uroksille, mistä en ollut ensinkään ylpeä.

Annan ja Hannan kirpputorikierroksen aikana kävin pitkästä aikaa tervehtimässä mummua, joka asuu myös Turun keskustassa. Koirat lepäilivät kuumuuden väsyttäminä lattialla sillä aikaa, kun minä ja mummu kahvittelimme pöydän ääressä. Vire pesi myös mummun lattian, koska pennun latkimisen seurauksena keittiö oli varsinainen vesipuisto, jonka mamma sitten kuurasi hiukan kuivemmaksi.

Vire, Hulda, Helga ja Osmo

Torstaina tapasimme Viren siskoja Vipsua ja Seraa sekä treenailimme hakua. Osmo teki 4 hyvää pistoa ja ilmaisi löydöt hyvillä haukkusarjoilla. Vire sai etsiä 2 maalihenkilöä, jotka olivat sen verran puun takana, että touhussa oli jo hiukan etsimisen makua. Palkaksi pentu sai omaa muonaansa maalihenkilöiden syöttämänä. Treenin jälkeen kävimme vielä metsälenkillä Tiinan suursnautsereiden Ressun ja Pipsan kanssa. Aluksi Osmo piti karvansa pystyssä Ressun lähettyvillä, mutta tottui porukkaan nopeasti ja sen jälkeen lenkki sujui mainiosti ja ilman välikohtauksia. Ressun, Pipsan, Seran ja Vipsun lisäksi olemme tavanneet myös Helgaa ja Huldaa, eli riiseneitä ja peuhuseuraa kaiken ikäisille on siis riittänyt.

Haukka ja Vire kaupunkiretkellä

Viikonloppu hurahti taas mökillä sekä Jaanan ja Haukan kanssa kaupunkiretkeillessä. Junat, hissit, autot ja terassit tulivat tutuiksi, vaikka Kirkkonummen keskustassa ei juuri liikennettä ollutkaan. Seuraava reissu tehdään Helsingin keskustaan, nyt kun maalaiskaupunki on koettu. Tänään Vire kävi rokotuksessa ja oli sielläkin oikein reipas tyttö.

Yksinolotreenejä jatketaan makuuhuoneessa, koska kylppärin portti ei Houdinia pidellyt. Ostin oikean koiraportin ja asensin sen Peten avustuksella makkarin oveen, koska kylppärin oviaukko oli sille liian kapea. Toisaalta pentu on aina ollut nukkumassa makkarissa, kun se on karannut porttinsa takaa, joten kenties huone on sille mieluisampi… Joka tapauksessa yksinolotreenit aloitetaan nyt uusin voimin uudessa paikassa. Ensin pitää vain järjestää kunnolliset sanomalehtivuoraukset parketin suojaksi.