Pitkästä aikaa pitkästi asiaa

syyskuu 18, 2015
Treeniä mökkireissulla ennen Harjavallan koetta

Treeniä mökkireissulla ennen Harjavallan koetta

Kiireinen ja/tai laiska emäntä ei ole kirjoitellut mitään niin pitkiin aikoihin, että melkein hävettää! Ja tämä kun on olevinaan treenipäiväkirja…

Radiohiljaisuudesta huolimatta olemme treenanneet ja kisanneet. Treeneissä on keskitytty peltojälkeen ja janaharjoituksiin. Tottiksessa ollaan tehty lähinnä mielentila- ja motivaatiotreenejä ennen kisoja – tosin ilmeisen huonolla menestyksellä taannoisesta kisatottiksestamme päätellen… Neiti Virveli on selvästi tajunnut treenin ja kisan eron: Kisoissa mamma ei puutu pöllöilyihin eikä palkintopatukkaa tulekaan kuin vasta ihan lopuksi.

Treeniä... Kulma selvitetty.

Treeniä… Kulma selvitetty.

Harjavallan upeat maastot ja hyvät koejärjestelyt tulivat ensi kertaa tutuiksi elokuun viimeisenä viikonloppuna, kun sain päivän varoitusajalla ja 5. varasijalta paikan seuraavan päivän kokeeseen. Aika kylmiltään siis lähdettiin hommiin. Erinomaisista olosuhteista huolimatta Vire hukkasi jäljen terävään kulmaan, teki valtavan duunin yrittäessään etsiä jälkeä uudestaan ja päätyi siitä huolimatta valitsemaan peuran jäljen – mikä selvisi ohjaajalle vasta peuran makuupainanteeseen rämpiessämme.

Eka piikki ja sen jälkeen valittu peuranjälki koituivat kohtaloksemme...

Eka piikki ja sen jälkeen valittu peuranjälki koituivat kohtaloksemme…

Sitten aika olikin jo niin vähissä, että lähdin palaamaan autolle, jolloin ihan tsägällä löytyi vielä yksi välikeppi. Hyvää oli jana ja alkujälki. Jälkikaaviosta vielä varmistin, että miltei 800 m alkutaipaleella todellakin oli vain kaksi keppiä, jotka Vire ilmaisi mallikkaasti.

Ilmeistä päätellen janatreeni onnistui!

Ilmeistä päätellen janatreeni onnistui!

Tuossa kisassa kävin tekemässä Virvelin kanssa myös esineruudun ja tottikset ajatuksenani se, ettei koira yhdistä huonoa maastosuoritusta rentoon loppupäivään ja muista töistä lintsaamiseen. Sillä vaikka Vire kuinka rakastaa tottistreenejä ja esine-etsintää, se tunnistaa kisatilanteen ja väsyneenä saattaisi hyvinkin olla sitä mieltä, että autossa köllöttely on kivempaa kuin stressihormooneilta haisevan emännän totteleminen… Esineet löytyivät (26p.) ja tottis oli huonosta seuraamisesta ja luovasta A-noudosta huolimatta ok (85p.).

Harjavalta vol2 - kohta mennään...

Harjavalta vol2 – kohta mennään…

Tuosta kisasta parin viikon päästä suuntasimme jälleen Harjavaltaan, olinhan edellisellä kerralla luvannut että tänne tullaan vielä uudestaan mutta silloin haemme kaikki kepit! Jälkiosuus olikin menestys: Janasta lähti yksi tyylipiste ja kaikki kepit löytyivät. Muutama epämääräinen tarkentelukierros tehtiin, mutta tajusin niillä kohti ottaa hiukan takaisinpäin ja jo vain löytyi jälki aina uudestaan. Keppi-ilmaisut olivat todella hyvät!

Esine-etsintääkin on todistetusti treenattu

Esine-etsintääkin on todistetusti treenattu

Esineruudussa kävi ohraisesti, sillä ensi kertaa kisatilanteessa yksi esine jäi löytymättä. Tai löytyihän sekin, muutamia sekunteja tuomarin ”AIKA!” -kajautuksen jälkeen. Näin ollen esineistä saimme vain 20 pistettä.

Tottis… Huokaus. Joskus vire ei vaan ole kohdallaan. Virveli temppuili ja haahuili ja teki omia kierroksia eikä irrottanut otettaan noutokapulasta ilman lisäkäskyä ja silloinkin vasta väkisin vääntäessäni.

Arvostelun edetessä toivo ykköstuloksesta hupeni hupenemistaan

Arvostelun edetessä toivo ykköstuloksesta hupeni hupenemistaan

Tuomarilinja oli todella tiukka ja moni liike arvosteltiinkin puutteelliseksi. Vain paikallamakuu ja eteenlähetys menivät moitteettomasti. Tottiksen 78 pistettä tarkoitti, että jäimme kolmen pisteen päähän ykköstuloksesta. GRRRRR!!!! Pääasia itselleni tuossa kokeessa oli kuitenkin se, että uskoni Virvelin jälkityöskentelyyn ja omaan koiranlukutaitooni jäljellä palautui.

Osmokin on treenannut, vaikkei yhtään kuvaa sattunutkaan todisteeksi. Tässä afterwork-palaveria mökillä.

Osmokin on treenannut, vaikkei yhtään kuvaa sattunutkaan todisteeksi. Tässä afterwork-palaveria mökillä.

Tämän kauden viimeinen kokeemme on huomenna, sitten vetäydymme kisakentiltä huilaamaan, kasvattamaan peruskuntoa, treenaamaan tottista ja nuuskuttelemaan peltojälkiä (lumen tuloon saakka).

Lenkki- ja lounasseuralaisia syyskuun alun kesäisessä säässä

Lenkki- ja lounasseuralaisia syyskuun alun kesäisessä säässä

Huomenna ykkös-tulokseen vaadittaisiin kaiken menemistä nappiin ja lisäksi hyvää onnea esim. säätilan suhteen… Neiti hienohelma kun ei oikein pidä istumisesta eikä maahanmenoista märällä nurmikolla. Raportti huomisen kisa- menestyksestä tulee taatusti pikapostauksena, jos haaveesta tulee totta. Mahdollinen hiljaiselo kertoo sitten siitä, että emäntä pohtii perusteellisesti, mikä tällä kertaa meni pieleen… Peukut pystyyn! 🙂

MUOKS. Ei tullu ykköstä. Takajälki ja yhden välikepin metsään jääminen sinetöivät kohtalomme (jälki 144/170). Esineet löytyivät (28/30) ja tottiksessa Vire teki hyvällä sykkeellä hommia, mutta mokaili sivulle siirtymissä ja perusasennoissa ja ryömi mokoma metritolkulla paikallaolossa. Kaiken kukkuraksi meitsi viskoi noutokapulaa päin estettä useaan kertaan… siinä ei enää Virvelin hieno nouto auttanut. (64/100). Hah, mutta ainakin me yritettiin – ja tehtiin kokeen jälkeen hyvä treeni samaisella kentällä. 😀 Kevättä odotellessa!


Jälkiviisauksia

elokuu 10, 2015
Janatreeniä Jämillä. Kuva: Jaana Joona

Janatreeniä Jämillä. Kuva: Jaana Joona

25.7. kävimme Taipalsaarella jälkikokeessa. Sää oli ihanteellinen ja maastot hyvät. Siitä huolimatta homma meni aivan pipariksi. Janalla Vire otti takajäljen, mutta jäljelle päästyään se eteni aluksi rauhallisesti ja varman oloisesti ja ilmaisi hienosti kaksi ensimmäistä keppiä. Sitten alkoivat ongelmat. Toisella piikkikulmalla jälkeä etsiskellessään koira ilmeisesti vaihtoi harhajäljelle (hirvi tai marjastaja). Huomasin tiettyä epävarmuutta koirassa, mutten osannut kuitenkaan lukea sitä niin hyvin, etten olisi kipittänyt kiltisti perään, kun koira kiskoi nenä maassa eteenpäin.

Keppibileet Jämillä. Kuva: Jaana Joona

Keppibileet Jämillä. Kuva: Jaana Joona

Jossain vaiheessa uskoin todeksi, että olemme ensi kertaa ikinä hävittäneet jäljen ihan kokonaan. Kun koira oli etsinyt jälkeä täydet 40 minuuttia, luovutin ja ilmoitin järjestäjille keskeyttäväni kokeen. Hyvistä koejärjestelyistä huolimatta muillakin kilpailijoilla oli huonoa tuuria: Kaikkiaan kuudesta koirakosta vain yksi sai tuloksen useimpien luovutettua jo maasto-osuuden jälkeen.

Osmiskin sai treenata, sekä Ristiinassa että Jämijärvellä. Kuva: Jaana Joona

Osmiskin sai treenata, sekä Ristiinassa että Jämijärvellä. Kuva: Jaana Joona

Onneksi meillä oli varattuna pikkuruinen vuokramökki Ristiinasta, jonne pääsimme nuolemaan haavojamme ja tekemään korjaavia treenejä. Korjaussarja menikin niin hienosti, että uskoni Virvelin taitoihin palautui parissa päivässä. Koiranlukua oppii vain koiraa lukemalla, joten lisää kilometrejä alle ja kohti seuraavaa koitosta. Harmi vaan, että koepaikat täyttyvät ilmoittautumisajan alettua parissa minuutissa ja on pelkästään onnenkauppaa, jos joskus sattuu pääsemään läpi varattuna tuuttaville linjoille.

Virvelin esineilmaisut pellolla paranivat kerta kerran jälkeen. Tämän jäljen saldo oli 10/10 keppiä. Kuva: Jaana Joona

Virvelin esineilmaisut pellolla paranivat kerta kerran jälkeen. Tämän jäljen saldo oli 10/10 keppiä. Kuva: Jaana Joona

Viimeisen lomaviikonlopun vietin koirien kanssa Jämijärvellä Virvelin kasvattajan Jaanan luona. Ohjelmassa oli jäljestystä niin pellolla kuin metsässäkin ja tietysti runsain mitoin maailman-parannusta, syömistä, juomista, saunomista ja jutustelua siinä ohessa. Mikä etuoikeus päästä treenaamaan henkilökohtaisen koutsin kanssa moneksi päiväksi Jämin upeisiin puitteisiin! Kiitos, Jaana!

Jäljen vanhentuessa treenattiin myös pienesine-etsintää. Tässä ilmaistaan kolikkoa. Josko sitä joskus vielä etsintäkokeeseenkin...?!? Kuva: Jaana Joona

Jäljen vanhentuessa treenattiin myös pienesine-etsintää. Tässä ilmaistaan kolikkoa. Josko sitä joskus vielä etsintäkokeeseenkin…?!? Kuva: Jaana Joona

Etenkin peltojälkitreenit tekivät Virvelille hyvää. Esineinä oli jälkikeppejä, mutta muuten jäljet ajettiin peltotyyliin tarkasti ja hitaasti. Viimeisenä treeninä ajoin Virvelin kanssa Jaanan meille tekemän kisajäljen, jolta saaliina kaikki kuusi keppiä. Siitä fiiliksestä ammennan uskoa ja treeni-intoa vielä pitkälle syksyyn, vaikka huomenna alkava duuni hiukan harrastustoimintaa hidastaisikin…

Viimeisenä lomapäivänä lenkkeiltiin ja leikittiin Liisan & Mihmun kanssa.

Viimeisenä lomapäivänä lenkkeiltiin ja leikittiin Liisan & Mihmun kanssa.


Mestikset ja Riisenileiri 2015

heinäkuu 23, 2015
Leiriläinen teltassa

Leiriläinen teltassa

Palasimme sunnuntaina pohjanmaan lakeuksilta Lapualta, jossa pidettiin ensin perinteiset Riisenimestikset ja sitten viikon mittainen leiri. Huippuhienoa oli jälleen kerran – niin seura kuin treeniantikin.

Kisakatsomoa. Allekirjoittanutkin selvinnyt jo omasta koitoksestaan kavereita kannustamaan. Kuva: Auli Kemppainen

Kisakatsomoa. Allekirjoittanutkin selvinnyt jo omasta koitoksestaan kavereita kannustamaan. Kuva: Auli Kemppainen

RIISENIMESTIKSET

Kisaseuraamista... Kuva: Raija Kammonen

Kisaseuraamista… Kuva: Raija Kammonen

Mestikset alkoivat meidän osaltamme lauantaiaamuna tottelevaisuusosiolla. Tällä(kään) kertaa emme yltäneet ollenkaan parhaimpaamme emmekä seuraamisten osalta edes normitasollemme. Paikallamakuun alku oli todella levotonta venyttelyä, mutta onneksi koira lopulta rauhoittui. Odottaessamme ykköskoiran eteenmenon ajan liikesuoritusvuoroamme Vire oli todella levoton ja ohjaaja todella hermostunut – kummankin ruokkiessa toinen toisensa mielentiloja. Seuraamisessa koira sitten reagoikin laukauksiin, ei pitänyt tiivistä kontaktia kuten yleensä ja kävipä vielä nuuskimassa henkilöryhmän ihmisiä… Tuomio oli kuitenkin ”hyvä”.

Hyppynouto. Kuva: Raija Kammonen

Hyppynouto. Kuva: Raija Kammonen

Jättävissä tuli yksi liikevirhe, noudoissa pureksittiin kapulaa ihan urakalla ja eteenmenossa neiti kaarsi suoraan valtavaan vesilätäkköön ja vaati kaksi maahanmeno- käskyä eikä toisenkaan käskyn jälkeen pysynyt makuullaan lätäkössä vaan odotti seisten ohjaajaa paikalle. Tottispisteemme 82 ylsivät sentään ”hyvän” rajan paremmalle puolelle.

Nyyssölän nostalgisessa vinttikamarissa koko lauma nukkui makoisasti.

Nyyssölän nostalgisessa vinttikamarissa koko lauma nukkui makoisasti.

Yötä olimme mitä parhaimmassa B&B-paikassa, sukulaisten luona Tervajoen Nyyssölässä. Tavattiin serkkuja, syötiin hyvin ja saunottiin. Sunnuntaina ajoin taas reilun puolen tunnin matkan kisapaikalle, josta ajoimme letkassa maastoon. Jana olisi ollut melkoista siksakkia, ellen olisi pitänyt liinaa selvästi normaalia lyhyempänä. Janapisteemme olivat muistaakseni 37/40.

Janakuva leiriltä. Kisajäljellä janan paikka oli tiheämpi, ohjaaja hermostuneempi ja koiralla huonommat varusteet... Kuva: Virpi Kaislaharju

Janakuva leiriltä. Kisajäljellä janan paikka oli tiheämpi, ohjaaja hermostuneempi ja koiralla huonommat varusteet… Kuva: Virpi Kaislaharju

Jälki alkoi hyvin, mutta toisen piikin jälkeen alkoivat pulmat. Vire hukkasi jäljen kulmassa ja tapansa mukaan lisäsi vauhtia, jota en jäljen uudestaan löydyttyä enää tajunnutkaan himmata. Sähläys pitkittyi ohjaajan hermostuessa ja panikoidessa ja koiran ottaessa tästä vaan lisää paineita ja lisätessä vauhtia entisestään.

Ilmoittautumassa esineruutuun - leirillä.

Ilmoittautumassa esineruutuun – leirillä. ”Tuomarina” koutsimme Janski. Kuva: Pauliina Palhovuo

Tuo itseään ruokkiva paniikki-sähläys-vauhti-kierre maksoi tälläkin kertaa kaksi arvokasta keppiä eli 40 pistettä. :/  Esineruudussa Virveli löysi kaikki esineet, joskin tarvitsi lisäkannustusta noiden ihanien lelujen (!) ohjaajalle palauttamiseksi. Pisteet esineiltä olivat 27/30. Jälleen vaatimaton tulos, mutta JK3-koulari kuitenkin. Onneksi pääsimme suoraan leirille koulimaan ohjaajan ongelmia erinomaisen koutsimme Janski Jussilan valvovan silmän alle!

LEIRIANTIA

Osmokin sai treenata! Kuva: Pauliina Palhovuo

Osmokin sai treenata! Kuva: Pauliina Palhovuo

Leiri oli tuttuun tapaan täynnä laadukasta maastokoulutusta, mukavaa seuraa ja hulvatonta iltailottelua. Treenien lisäksi päiviä rytmittivät ruokailut, lenkkeily ja saunominen. Viikko kului ihan hujauksessa ja takuuvarmasti ilman vapaa-ajanongelmia.

Janski opastaa jälkiliinan huonompaa päätä... Kuva: Virpi Kaislaharju

Janski opastaa jälkiliinan huonompaa päätä… Kuva: Virpi Kaislaharju

Treeneissä Virveli oli taitava – kuten aina – mutta mikä parasta, myös ohjaaja kykeni keskittymään ja osoittautui ihan kehityskelpoiseksi. Tästä kuuluu kiitos ennen kaikkea jämptille ja pätevälle, mutta myös rauhallisen lempeälle koutsillemme Janskille sekä mukavalle ja kannustavalle ryhmälle. Oli mahtavaa huomata asioiden menevän oikeaan suuntaan treenipäivien edetessä.

Muita seuraamalla sai oppia ja oivalluksia. Janskin ja Jekun keppi-iloa.

Muita seuraamalla sai oppia ja oivalluksia. Janskin ja Jekun keppi-iloa.

Ensimmäisen treenipäivän jäljestys oli kisajälkeä rauhallisempaa, mutta silti aivan liian vauhdikasta hötkyämistä etenkin kepiltä eteenpäin jatkeattaessa sekä koiran hakiessa kulmissa oikeaa suuntaa. Ohjaajan toimintaa muokkaamalla etenkin kepeiltä jatkaminen alkoi sujua jo leirillä huomattavasti paremmin. 😀

Boris on jäljestänyt viimeiselle kepille ja saa Markukselta palkan.

Boris on jäljestänyt viimeiselle kepille ja saa Markukselta palkan.

Tämän lisäksi kiinnitettiin huomiota palkkaukseen. Keppien kanssa pelaamista lisättiin, jotta ne itsessään olisivat Virvelille se suurin riemun aiheuttaja. Vastaavasti kissanruoka- pussien, palkka- purnukoiden yms. oheisrekvisiitan kanssa sähläämistä vähennettiin, jolloin tietysti ohjaajan sählääminen kaiken kaikkiaan väheni. Opin, että keppien kanssa tai niiden luona voi viettää palkitsevaa laatuaikaa yksinkertaisemminkin konstein.

Treenipalaveria

Treenipalaveria

Oma jälkiliinani todettiin heti kättelyssä huonoimmaksi mahdolliseksi. Samoin Virvelin vanhat valjaat menivät vaihtoon, koska ne aiheuttivat painetta koiran kaulaan. Alkuviikosta testailin lainakamoja ja loppuleiristä panostin vihdoin kunnon välineisiin ostamalla Silveriltä Virelle uudet valjaat ja Janskilta hänen vanhan vaijeriliinansa. Kaupanpäällisiksi liinan mukana tuli hanskat sekä huikeasti loistavien jälkikilometrien suomaa hyvää karmaa. 😉 KIITOS, koutsi!

Yöt olivat kylmiä, mutta päivisin koirat nauttivat myös vesileikeistä.

Yöt olivat kylmiä, mutta päivisin koirat nauttivat myös vesileikeistä.

Jälkihommien lisäksi treenasin Virvelin kanssa kahdesti esineruutua ja kahdesti tottista. Nyt kotosalla on kevyesti kertailtu opittuja juttuja, sillä lauantaina taitoja testataan taas tositoimissa, tällä kertaa Taipalsaarella. Peukut pystyyn, jotta ohjaaja kykenee pitämään päänsä kasassa ja hermonsa kurissa, jolloin koirakin pääsee näyttämään todelliset taitonsa maastossa.

Virveli tuo ruudusta esineen. Kuva: Pauliina Palhovuo

Virveli tuo ruudusta esineen. Kuva: Pauliina Palhovuo

Osmon palkintonakki. Kuva: Pauliina Palhovuo

Osmon palkintonakki. Kuva: Pauliina Palhovuo

Samassa treeniryhmässä jäljestäneet Sandra ja Zelda ja ohjaajansa Virpi

Samassa treeniryhmässä jäljestäneet Sandra ja Zelda ja ohjaajansa Virpi


Vire JK3!

kesäkuu 3, 2015
Kotipihalla reissun jälkeen.

Kotipihalla reissun jälkeen.

Kesäloma alkoi todellisella jännitysnäytelmällä, kun lähdimme Viren kanssa kokeilemaan onneamme ja testaamaan taitojamme kolmosluokan jälkikokeeseen Kyröskoskelle. Viikkoa aiemmin riisenikerhon metsäjälkipäivässä olin todennut maastotyöskentelymme aivan liian epätarkaksi ja koiran keppimotivaation riittämättömäksi. Koska kokeeseen oli kuitenkin jo ilmoittauduttu, päätin ottaa tilanteen treenin kannalta ja lähteä testaamaan sekä omaa paineensietokykyäni että kolmosluokan tottelevaisuusosuutta ensi kertaa tositilanteessa.

Kisat alkoivat 20 koiran tottelevaisuusosuuksilla kahdella vierekkäisellä kentällä. Meille arpoutui numero 19 joten paniikinsietokykyä tuli tosiaan treenattua. Oman vuoron odottaminen kun on se kaamein vaihe missä tahansa kokeessa. Kentällä homma alkoi lupaavasti hienossa mielentilassa tehdyllä seuraamiskaaviolla, jättävillä liikkeillä ja luoksetuloilla. Huomautettavaa tuomarilla oli lähinnä juoksuosuuksien ”tasapainosta” (= koira intoutui hiukan pomppimaan) sekä sivullesiirtymisten ”harmoniasta” (= koira siirtyi edestä perusasentoon tutun pompun + pusun kera).

Treenimateriaalia saatiin mukaan Jaanalta. Jos ei näillä ala kepit nousemaan kisoissa niin.... :D

Treenimateriaalia saatiin mukaan Jaanalta. Jos ei näillä ala kepit nousemaan kisoissa niin…. 😀

Noudoissa Virveli ryhtyi keksimään uusia ratkaisumalleja vanhoihin kaavoihin: Sekä tasamaanoudossa (2kg kapula) että A-estenoudossa lähtö oli ”energinen ja voimakas” – mutta kapulan otettuaan Virveli jatkoikin suoraan matkaa eteenpäin kohti kentän laitaa… Kenties se muisti maailman ihanimman Jaana-kasvattajan hengailleen siellä ja päätti viedä palikat vaihteeksi hänelle. 😉 Lisäkäskyllä koira onneksi vaihtoi suuntaa ja palautti kapulan ohjaajalle. Tasamaanoudosta irtosi jotain pisteitä (olisko ollu tyydyttävä) mutta estenouto meni puutteelliseksi, sillä siirryin itse perusasennosta sivusuuntaan nähdäkseni mitä koira touhusi. Onneksi yksi kolmesta noudosta onnistui. Hyppynoudossa vain lievä kapulan pureskelu alensi pisteitä erinomaisesta erittäin hyvän puolelle.

Osmo vietti 1.6. synttäreitään. Tyttöjen kisareissun ajan 9-vuotias hengaili kotona isännän kanssa.

Osmo vietti 1.6. synttäreitään. Tyttöjen kisareissun ajan 9-vuotias hengaili kotona isännän kanssa.

Eteenlähetyksessä Vire kaarsi reippaasti sinne samaan suuntaan, jonne oli matkalla noudoissakin: kentän laidalle kohti Jaanaa, oletan. Onneksi se meni kuitenkin ensimmäisestä käskystä maahan. Tulos oli muistaakseni ”hyvä”. Paikallamakuu jännitti itseäni lähinnä sen vuoksi, että ohjaaja on kolmosluokassa näkösuojassa, mitä ei ole tullut juuri treenattua. En silti voinut kuvitellakaan, että neiti tekisi puutteellisen paikallaolon!! Kuten samaisella kentällä ykkösluokan kokeessa, Vire makasi alkuun paikallaan, joskin ei rauhallisena kuten yleensä, vaan pää pyörien ja korvat höröllään. Sitten se alkoi ryömiä ja venytellä päätyen lopulta monta koiranmittaa lähemmäs näkösuojaa… Kerran se jopa nousi seisomaan haistellakseen jotain, mutta kävi sitten takaisin makuulle.

Nollaliikkeistä huolimatta tottistuloksemme 80 p. ylsi nipin napin hyvän rajalle – ja mikä mukavinta, pisteet riittivät myös maastoon pääsyyn. Maastossa jana ja jäljen nosto menivät hienosti (39/40 p.), jälki sen sijaan huonosti. Vaikka piikkikulmat hahmottuivat jopa itselleni ja vaikka etenimme koko jäljen mielestäni järkevää vauhtia, ei keppejä noussut ekalla kierroksella kuin vaivaiset 3 kpl. Juoksimme ekan kulman jälkeiselle suoralle, jossa Vire oli mielestäni merkannut keppiä ennen kuin paahtoi eteenpäin, ja sieltähän koira sen ykköskepin nyt ilmaisikin. Sitten etsittiin ja etsittiin, mutta kumpaakaan puuttuvista kepeistä ei löytynyt. Totesin aikarajan tulleen jo vastaan, mutten välittänyt siitä koska tuumin etteivät neljän kepin pisteet riitä kuitenkaan tulokseen.

Tässä nuuskutellaan Osmon synttärikakun jämiä. Kesäloma! :D

Tässä nuuskutellaan Osmon synttärikakun jämiä. Kesäloma! 😀

Esineruudun teimme joka tapauksessa, nyt asenteella ”maksettu harjoitus”. Olin myös kiinnostunut näkemään, kuinka Vire toimii ruudussa ollessaan rättiväsynyt pitkästä (puolen jäljen uusintakierroksen kanssa miltei 4 km) jäljestysurakasta. Kaikki kolme esinettä nousivat, pisteitä lähti lisäkäskyistä ykkösesineen luovutuksen yhteydessä (Vire sai hajun toisesta esineestä tuodessaan ensimmäistä) sekä kesken kaiken yllättäneestä kakkahädästä. 26/30 p.

Palkintojenjaossa harmittelin vielä aikarajan ylitystä, koska laskeskelin että maastopisteemme olisivat ehkä sittenkin riittäneet tulokseen. Yllätys ja ilo olivatkin melkoiset siinä vaiheessa, kun tuomari totesi kohdallamme että ”…tuloshan tämäkin on ja koulutustunnus JK3”. Aikaraja ei sittenkään ollut ylittynyt ja maastosta kasaan haalimamme 155 p. riittivät kuin riittivätkin kolmostulokseen ja koulutustunnukseen!

Ylöjärven yösijaa isännöi Rudi, 1 v. !

Ylöjärven yösijaa isännöi Rudi, 1 v. !

Yötä olimme Ylöjärvellä siskoni luona ja maanantaina vietimme mukavan päivän Jaanan luona Jämijärvellä. Seuraavaksi luvassa on nyt sitten hurjasti keppimotivaatiotreenejä sekä maltillista ja kurinalaista tarkkuusjäljestystä pelto- ja nurmikkopohjalla. Tarkkoja huomioita ja hyviä vinkkejä saatiin kotiinviemisiksi, kuten myös laatikollinen jälkikeppejä. 😀 Kiitos maailman parhaalle kasvattajalle niistä sekä kaikkea muutakin kuin koiraurheilua syväluotaavista keskusteluista. Olet aarre!


Virveli JK2!

heinäkuu 13, 2014
JK2 Korennon Vire Kuortane 5.-6.7.2014

JK2 Korennon Vire Kuortane 5.-6.7.2014

Nokian reissun paras anti: ohikulkumatkalla tapasin systerin bokserinpennun!

Nokian reissun paras anti: ohikulkumatkalla tapasin systerin bokserinpennun!

Kesäkuussa ei tullut pahemmin kirjoiteltua eikä tehtyä juuri muutakaan. Emäntä oli väsynyt ja masentunut ja ilmat kylmiä ja kurjia. Kerran käväisin sentään Nokialla vakaana aikomuksenani saada vihdoin viimein Virvelille se koulari jälkimetsästä. Toisin kävi eivätkä ne mielentilat siitä ainakaan parantuneet. 😦

Virveliä tuhiseva vauvakoira vähän kauhistutti...

Virveliä tuhiseva vauvakoira vähän kauhistutti…

Nokialla Virveli teki hienon janan, lähti jäljestämään ja näytti ekan kepin, jota emäntä ei kovasta tonkimisesta huolimatta löytänytkään. Palkinnoksi ilmaisusta koira sai sitten pettyneen ”pöh” -tuhahduksen emännältä. Myöhemmin ilmeni, että ykköskeppi oli kuin olikin juuri siinä, heti ekan kulman jälkeen. Herkkä käyttökoira tietysti päätteli, että nämä eivät tänään kelpaakaan mammalle – ja ajoi loppujäljen ainoatakaan keppiä ilmaisematta. Itse poimin kolme keppiä matkan varrelta, mikä todistaa, että oikeaa jälkeä koira sentään ajoi. Käytiin vielä esineruudussa (27/30 p.), mutta tottikset jätin väliin omasta huonosta mielentilastani johtuen.

Kilpailija ja valmentaja taktiikkapalaverissa

Kilpailija ja valmentaja taktiikkapalaverissa

Vaikka olin Nokialla jo miltei vannonut, ettei koskaan enää, niin ilmoittauduinpa sitten kuitenkin riisenimestiksiin Kuortaneelle. Tottistreenit olivat menneet eteenlähetystä lukuun ottamatta tosi mukavasti ja jälkimetsässä olin saanut Virvelin taas uskomaan, että tulen edelleen iloiseksi niistä kepeistä. Päätin jarruttaa tarpeeksi, mutta luottaa koiraan, kävi miten kävi.

Nyyssölän nuori isäntä Eino :)

Nyyssölän nuori isäntä Eino 🙂

Ajoimme Kuortaneelle jo perjantaina 4.7. jolloin oli kenttään tutustuminen. Jättimäisellä urheilustadionilla pelkät siirtymämatkat ilmoittautumiseen, paikallaoloon, esteille jne olivat ennenkokemattoman pitkiä. Lyhyt treeni meni mainiosti, joskin eteenlähetys piti ottaa uusiksi, kun koira sinkosi ekalla yrityksellä tyystin vinoon eikä siten löytänytkään palkintoleluaan. Mestispäivien väliset yöt vietimme Nyyssölässä, jossa äidin veli vaimoineen sekä Leena-serkku miehineen ja pikkupoikineen ottivat meidät hoteisiinsa uskomattoman vieraanvaraisesti.

Lepohetki autossa - maastot taputeltu

Lepohetki autossa – maastot taputeltu

Lauantain avajaisten jälkeen pääsimme ilahduttavan nopeasti maastoon. Janalla Vire otti takajäljen (-6p.), mutta käännöksen jälkeen lähti sujuvasti oikeaan suuntaan. Luultavasti menimme ekasta kepistä yli (-20p.), sillä ensimmäisen kulman jälkeen koira tarkenteli tosi kauan, muttei ilmaissut mitään. Loput 5 keppiä nousivat varmasti ja tiiviiseen tahtiin.

Lauantai-iltana rentouduttiin, syötiin ja saunottiin Nyyssölässä

Lauantai-iltana rentouduttiin, syötiin ja saunottiin Nyyssölässä

Ykköskeppiäkin olisimme ehtineet käydä vielä etsimässä, mutta koska en ollut ihan varma ajan riittämisestä ja koska tiesin viiden kepin riittävän tulokseen, ajoimme esineruudulle saalista luovuttamaan. Esineruutu sujui Virveliltä ongelmitta, kuten yleensäkin. Toinen esine oli tosin sen verran ihana (pieni pehmolelu), että sen tuomiseksi tarvittiin yksi lisäkäsky. Pisteet esineiltä olivat 28/30 ja siten kokonaispisteet maastosta 172/200. Olin huojentunut, sillä meillä oli viimein saumaa siihen kauan odotettuun tulokseen. Toisaalta se tarkoitti myös, että piinaava jännittäminen jatkuisi seuraavaan päivään saakka; tottisosuus kun oli vasta sunnuntaina.

Kilpailunumeromme ei ollutkaan epäonnen tuoja!

Kilpailunumeromme ei ollutkaan epäonnen tuoja!

Tottista ennen olin kertakaikkisen paniikissa, vaikka tiesinkin koiran osaavan liikkeet hyvin. Sain odotella omaa vuoroamme useamman tunnin ja jännitys sen kun kasvoi. Lopulta oli aika hakea tutisevin jaloin koira autosta, virittää se tottismoodiin ja mennä kentälle. Virveli sai aloittaa liikkeistä, mikä oli todellinen onnenpotku helteisestä säästä johtuen. Jos pitkä paikallamakuu olisi ollut heti aluksi, olisi koiran viretila taatusti laskenut ja suoritus ollut aivan eri näköinen. Nyt Viren vire pysyi loistavana liikkeiden alusta loppuun saakka.

Palkintojenjako alkamassa

Palkintojenjako alkamassa

Palkintojenjakoa odoteltiin hiukan vapaammassa makuuasennossa ;)

Palkintojenjakoa odoteltiin hiukan vapaammassa makuuasennossa 😉

Eteenmenossakin suunta löytyi hyvin, joskin vauhtia olisi saanut olla enemmän. Maahan koira putosi mahtavasti ekalla käskyllä, kuten kuuluukin. Paikallamakuun Virveli otti levon kannalta, rennosti lonkka-asennossa mutta silti tarkkaavaisuutensa säilyttäen.

Näinhän siinä sitten kävi! Kuva: Kaisa Juonolainen

Näinhän siinä sitten kävi! Kuva: Kaisa Juonolainen

Loppupisteemme tottiksesta olivat ällistyttävät 97/100. En olisi voinut kuvitellakaan, että tuollaiset pisteet olisivat mahdolliset, vaikka iloitsinkin jo siitä, että liikkeet menivät nappiin.

Tämän kesän tulostavoite on siis vihdoin saavutettu, Virveli sai koulutustunnuksen JK2. Mestiksissä tunnelma oli mahtava ja kisakaverit tarjosivat auliisti vertaistukea kaameaan koejännitykseeni. Tähän tapahtumaan osallistumme takuulla ensi vuonnakin – tosin silloin jo 3. luokassa! 😀

Me selvittiin! Ja voitettiin! :D Kuva: Kaisa Juonolainen

Me selvittiin! Ja voitettiin! 😀 Kuva: Kaisa Juonolainen


Se on… LOMA

kesäkuu 4, 2014

Toukokuu meni vauhdilla ja erittäin hektisissä tunnelmissa, mutta jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Tähän aikaan vuodesta olen tavallistakin tyytyväisempi ammatinvalintaani! 😉

KORENNON LEIRI JÄMILLÄ

Maailman ihanin Jaana, tuumaa Virveli kasviksen kainalossa

Maailman ihanin Jaana, tuumaa Virveli kasviksen kainalossa

Toukokuun parasta antia koirarintamalla oli ehdottomasti Korennon leiri Jämijärvellä. Veemäisten nelivuotiaiden (paikalla Vire, Venni, Vipsu & Venla) porukkaa täydensi suuri joukko nuoria Ärriä omistajineen. Leiri tuntuikin jo ihan oikealta leiriltä, kun jengiä riitti moneen treeniryhmään ja ruokapöydässäkin oli kotoisan tiivis tunnelma. Puitteet olivat loistavat, sillä maastoja riitti, sää suosi ja ruokahuolto pelasi – kiitos mahtavan Jaana-kasviksen!

Ämmiä esineruudulla

Ämmiä esineruudulla

OHJAAJAN PSYYKESTÄ…

Leirillä olin Virvelin kanssa Ilonan luotsaamassa hakuryhmässä. Kenties jännityksestä, kenties duunikiireistä, kenties keskittymispulmista ja ennen kaikkea tietystä epävarmuudestani johtuen jouduin taistelemaan itseni kanssa aika tavalla, jotta huippupätevän koutsin palautteesta olisi mennyt edes jotain jakeluun.

Osmokin pääsi töihin, tässä ilmoittaudutaan esineruutuun.

Osmokin pääsi töihin, tässä ilmoittaudutaan esineruutuun.

Ihminen on kummallinen eläin. Kun jostain selkäytimestä – ja usein aivan mitättömästä ärsykkeestä – menee tietty tunnetila päälle, jäävät järki, tekninen osaaminen ja tietoiset päätökset auttamatta sen jalkoihin.

Pätevä poitsu ansaitsi palkkansa.

Pätevä poitsu ansaitsi palkkansa.

Silloin on miltei mahdoton ottaa vastaan ohjeita, sillä koko psyykkinen energia menee johonkin treenin kannalta todella epäolennaiseen ”selviytymiseen”. Eniten opin seuraamalla Ilonan työskentelyä oman koiransa kanssa keskilinjalla. Siinä vasta mieletön tehokaksikko! 😀

Ilona ja Vipsu näyttävät mallia

Ilona ja Vipsu näyttävät mallia

Myös teoriassa koutsin opit tyhjillä pistoilla työskentelystä jäivät kyllä hyvin mieleen: Lähetyspaikan tsekkaus – suunta (ja SAMASTA kohdasta uudestaan, jos ei toimi), lähetys – eteneminen keskilinjalla ja uuden lähetyspaikan tsekkaus valmiiksi – OHJAAJA EI PYÖRI JA HYÖRI JA VAELLA KESKILINJALLA – kutsu – ”namikäsi”+koiran kääntö valmiiksi katsottuun suuntaan – uusi lähetys jne.

Onnellinen Vipsu-sisko haku-urakan jälkeen

Onnellinen Vipsu-sisko haku-urakan jälkeen

Käytännössä tämä ei vaan meikäläiseltä sujunut, edellä mainituista tunnesyistä johtuen, vielä. Mielentilatreeniä ja psyykkistä valmennusta (ihmisille) vois ehkä jo varailla ens vuoden leiriohjelmaan. 😉

LÄKÄHDYS, EKSYTYS, PETTYMYS

Piiloon häpeemään.

Piiloon häpeemään.

Kisatilanteissa ohjaajaan iskevä epävarmuus on huonoin mahdollinen seuralainen. Inkoon jälkikokeessa, jonne pääsimme yllättäen peruutuspaikalta, epävarmuus iski janalla, jossa liina tarttui katajaan takajäljeltä oikeaan suuntaan kääntyessämme, koira otti nykäyksen uutena ”kieltona” edetä jäljellä eikä lähtenytkään heti jatkamaan matkaa. Janasekoilu söi pisteitä, mutta ennen kaikkea ohjaajan mielentilaa ja siten väkisinkin myös koiran itsevarmuutta.

Tällaset olivat lukemat Korennon leiriltä huoltoasemalle päästessäni... Inkoossa lämpötila lähenteli kolmeakymmentä.

Tällaset olivat lukemat Korennon leiriltä huoltoasemalle päästessäni… Inkoossa lämpötila lähenteli kolmeakymmentä.

Virveli oli tosi epävarma, minä olin tosi epävarma (ja juoksentelin joka suuntaan jälkeä hakeavan koiran perässä kun en muka nähnyt, onko se jäljellä vai EI) sillä seurauksella, että teimme todella pitkiä ekstrakierroksia peuranjäljillä, ojissa viilentymässä ja pusikoissa sotkeutumassa. Koiran fiilistä ei ainakaan auttanut se, että päivä oli kesän kuumin, jäljelle lähtiessämme varjossa 27 astetta. Muutama keppi löytyi lähinnä tsägällä. Onneksi Virveli toi nääntyneen ohjaajan edes takaisin autolle, sillä vielä nolompaa olisi ollut joutua soittelemaan metsästä järjestäjille, ettei löydetä enää tielle… Tottiksiin TODELLA helteiselle kentälle lähti maastoista vain 3 koirakkoa kymmenestä. Helteinen sää saattoi siis vaikuttaa muihinkin, kun sietokykyä ei tältä vuodelta moiselle kuumuudelle ollut vielä kertynyt.

Synttärisankari ja kakku

Synttärisankari ja kakku

ELÄMÄ VOITTAA, KESÄLOMA KOITTAA!

Inkoossa olin vielä sitä mieltä, että jaahas, tämä ei ole meidän laji, kun en osaa ohjata (eli paniikissa olla ohjaamatta!) taitavaa koiraani. Vaan vielä mitä – siitä järkyttävästä jännittämisestä ja maailmaamusertavasta pettymyksestä huolimatta selasin koelistoja jo seuraavana päivänä. Jästipää mikä jästipää. Muutama soittoaika on nyt merkattuna kalenteriin. Mehän vielä tehdään se koulari tänä kesänä, perkele!

Maistui!

Maistui!

LOMA alkoi viime viikonloppuna. Osmariini täytti 8 vuotta 1.6. Kakkutarpeiden puuttuessa juhlinta siirtyi pari päivää tuonnemmaksi, mutta kakku oli tehtävä, vaati isäntä. On se hyvä, että joku tässäkin laumassa ajaa koirien etuja! Tänään hauvat jäävät isännän hellään hoivaan useammaksi päiväksi, kun meikäläinen lähtee pienelle reissulle Viron suuntaan. Ensi viikolla sitten TREENATAAN, se on kivaa, myös ohjaajan mielestä! 😀


Kisaaminen pitää nöyränä

lokakuu 4, 2013

Viime sunnuntain kisafiilikset voisi kuitata lyhyesti kiteyttämällä ne muotoon pettymysten pettymys. Vaan kyllähän pettymyksetkin kannattaa ruotia läpi – viikon pureksinnan jälkeen ainakin – jos niistä vaikka jotain oppisi. Joten täältä pesee!

PÖÖ! Enpäs mennykään maahan!

PÖÖ! Enpäs mennykään maahan!

Sunnuntaina 29.9. suuntana oli Raisio ja Turun Käyttökoirien järjestämä jälkikoe. Koirientarkastuksen jälkeen ajettiin maastoon odottelemaan omalle jälkiosuudelle lähtöä. Vakaasti olin päättänyt JAR-RUT-TAA kunnolla, koska treeneissä Virveli on pyrkinyt jäljestämään ennemmin TÄYSIIIII kuin huolellisesti. Jarruttaminen ja kisaa edeltävät peltojälkitreenit tekivät tehtävänsä, sillä tällä kertaa ajoimme ohi vain yhdestä kepistä. Myös jana meni tosi hyvin, koira eteni suoraan ja vauhdilla ja poimi jäljen varmasti ja oikeaan suuntaan.  Tästä huolimatta janalta lähti 2 pistettä (kuulemma siksi, että Vire meni ensin n. metrin jäljen yli, vaikkakin kääntyi itse heti takaisin ja lähti jäljestämään).

Esineruutua en osannut edes jännittää, koska Virveli bongaa yleensä esineet hienosti ja luovuttaa korrektisti. Alueella oli muutama tiheä kuusikko, joiden vuoksi koiran työskentelyä ei kaiken aikaa nähnyt lähetyslinjalta ja joiden vuoksi myös ensimmäisen esineen nosto meni itseltäni ohi. Ehkäpä siksi, etten päässyt kiekaisemaan tuontia vahvistavaa kehuani koiralle, se päättikin tehdä ylimääräisen lenkin esineen kanssa ja jouduin antamaan ylimääräisen käskyn esineen saadakseni (-2p). Toinen lähetys oli aika mielenkiintoinen, sillä Vire pinkaisikin lähetyslinjaa pitkin vasemmalle. En antanut uutta käskyä, koska luotin, että koira pysyy tallatulla alueella ja otaksuin, että sillä oli haju jostain etulinjalla olevasta esineestä, mutta piste lähti siitäkin. Kuten arvelinkin, Vire korjasi itse suuntansa tallatulle alueelle, teki pitkähkön lenkin ja nosti toisen esineen. Tätäkään nostoa en nähnyt, mutta onneksi Virveli toi tällä kertaa esineen ilman lisäkäskyjä. Maastopisteemme olivat siis yhteensä 175 ja olin jokseenkin varma, että koulari on meidän. Tottiksia jännitin tapani mukaan ihan älyttömästi, mutten voinut kuvitellakaan, että pisteemme voisivat alittaa maagisen 70 pisteen tulosrajan.

Tottiksiin lähtiessämme virittelin koiran normaalisti, mutta turhan aikaisin, sillä jouduimmekin vielä odottelemaan edellisten koirien arvostelun kestäessä. Mahtoiko tämä pieni viive hetsausrituaalien ja suorituksen alkamisen välillä olla syynä, vaiko joku hormonaalinen myllerrys, vaiko koiran väsymys, mutta Vire ei ollut lainkaan oma, skarppi itsensä, kun marssimme kentälle. Kaikissa siirtymävaiheissa Vire oli tosi levoton ja irtosi monta kertaa käskyn alta esim. paikallamakuun merkkiä tutkimaan. Ihme kyllä paikallamakuu meni kaikesta huolimatta hyvin, joskin pientä vikinää kuulin ajoittain Virvelin suunnalta ja palatessani koiraa hakemaan se makasi takajalat suorina eikä siinä asennossa, johon sen jätin. Paikkamakuu arvioitiin kuitenkin erittäin hyväksi.

Liikkeistä seuraamista kehuttiin, vaikka se ei ollut Virvelin normaalilla tasolla, sillä kontakti tippui pari kertaa hetkeksi. Itse kävelin kaavion pitkän sivun ihan vinoon ja käännyin siksi myös L-osaan liian aikaisin. Olisikohan arvosana seuraamisesta kuitenkin ollut hyvä…? Jättävät liikkeet menivät melko hyvin, etenkin istuminen, joka taisi olla peräti erittäin hyvä.  Maahanmenossa käskyni oli niin pitkä, että tuomari otti sen kaksoiskäskynä (”mmmmMAAhan”) ja arvosana putosi siksi tyydyttäväksi. Luoksetulo oli loistava, vaikka perusasentoon siirtyminen kävi tuttuun tapaan pompulla. Seisomisessa Vire pysähtyi vähän hitaanlaisesti ja otti palatessani pari askelta minua vastaan. Liike taisikin olla vain tyydyttävä.

Tasamaanoudossa Vire olisi saanut tulla takaisin kovempaa vauhtia. Se myös pureskeli kapulaa ja irrotti sen ”pitkin hampain”, joskin ekalla käskyllä (+ohjaajan lievällä voimankäytöllä). Arvostelu ei tietenkään imarrellut (muistaakseni tyydyttävä) Hyppynouto alkoi hienosti, mutta ihan pokkana koira KIERSI esteen takaisin tullessaan. Mitä helkuttia?!? Kapula jäi aika lähelle estettä, joten ehkä Vire ei yksinkertaisesti pystynyt ottamaan tarpeeksi vauhtia paluuhyppyä varten… Totesikohan Virveli tässä vaiheessa, että jaahas, nyt tuo emäntä ei puutukaan lintsaamiseen? Joka tapauksessa mokamakin elukka päätti sitten kiertää myös A-esteen takaisin tullessaan. Pettymysten pettymys! Arvokkaat estenoudot menivät molemmat puutteellisiksi.

Syysväsymystä liikkeellä?

Syysväsymystä liikkeellä?

Ja sitten se lopullinen floppi eli eteenlähetys. Jos liike olisi mennyt samalla tavalla, kuin aiemmissa kisoissa, olisimme saaneet sen penteleen koularin. Vaan EI. Ekasta maahan-käskystäni Vire lähinnä hidasti hieman vauhtiaan, tokasta käänsi hiukan suuntaansa mutta ei tehnyt elettäkään mennäkseen maahan. Sitten se lähti juoksemaan takaisin minua kohti ja kolmannella käskyllä sain sen maahan – n. 10 metrin päässä itsestäni. Voi NOLOUS!!! Ja MUR ja ÄR ja PRKL!!!! Kun eteenlähetyskin oli puutteellinen, emme yltäneet edes siihen täysin surkeana pitämääni 70 pisteen rajaan, sillä loppupisteemme tottiksesta olivat 68. Mikä ankea deja vu: koulari jäi taas vain kahden pisteen päähän. Voitte uskoa, että pettymys oli valtava!

Niin kova häpeä ja ärsytys silloin sunnuntaina iski, että vasta nyt huvitti edes kirjoitella kisasta. Hetken ajattelin, että antaa olla, jätetään nämä hommat taitavammille, mutta kai minussa on sittenkin vähän snautserimaista jääräpäisyyttä ja taistelutahtoa, sillä parin päivän nieleskelyn jälkeen otin puhelimen kouraan ilmoittautuakseni kauden viimeiseen jälkikokeeseen… 😉 40 minuuttia tauotta ilmoittautumisnumeroon soiteltuani pääsin vihdoin läpi – ja kolmannelle varasijalle. Kun kuhunkin luokkaan otetaan vain kaksi koiraa, ei kolmannelta varasijalta ole oikein mitään saumaa päästä kokeeseen. Näin ollen avoimen luokan koulutustunnus saa odottaa kevääseen. Yritetty on.