Pitkästä aikaa pitkästi asiaa

18 syyskuun, 2015
Treeniä mökkireissulla ennen Harjavallan koetta

Treeniä mökkireissulla ennen Harjavallan koetta

Kiireinen ja/tai laiska emäntä ei ole kirjoitellut mitään niin pitkiin aikoihin, että melkein hävettää! Ja tämä kun on olevinaan treenipäiväkirja…

Radiohiljaisuudesta huolimatta olemme treenanneet ja kisanneet. Treeneissä on keskitytty peltojälkeen ja janaharjoituksiin. Tottiksessa ollaan tehty lähinnä mielentila- ja motivaatiotreenejä ennen kisoja – tosin ilmeisen huonolla menestyksellä taannoisesta kisatottiksestamme päätellen… Neiti Virveli on selvästi tajunnut treenin ja kisan eron: Kisoissa mamma ei puutu pöllöilyihin eikä palkintopatukkaa tulekaan kuin vasta ihan lopuksi.

Treeniä... Kulma selvitetty.

Treeniä… Kulma selvitetty.

Harjavallan upeat maastot ja hyvät koejärjestelyt tulivat ensi kertaa tutuiksi elokuun viimeisenä viikonloppuna, kun sain päivän varoitusajalla ja 5. varasijalta paikan seuraavan päivän kokeeseen. Aika kylmiltään siis lähdettiin hommiin. Erinomaisista olosuhteista huolimatta Vire hukkasi jäljen terävään kulmaan, teki valtavan duunin yrittäessään etsiä jälkeä uudestaan ja päätyi siitä huolimatta valitsemaan peuran jäljen – mikä selvisi ohjaajalle vasta peuran makuupainanteeseen rämpiessämme.

Eka piikki ja sen jälkeen valittu peuranjälki koituivat kohtaloksemme...

Eka piikki ja sen jälkeen valittu peuranjälki koituivat kohtaloksemme…

Sitten aika olikin jo niin vähissä, että lähdin palaamaan autolle, jolloin ihan tsägällä löytyi vielä yksi välikeppi. Hyvää oli jana ja alkujälki. Jälkikaaviosta vielä varmistin, että miltei 800 m alkutaipaleella todellakin oli vain kaksi keppiä, jotka Vire ilmaisi mallikkaasti.

Ilmeistä päätellen janatreeni onnistui!

Ilmeistä päätellen janatreeni onnistui!

Tuossa kisassa kävin tekemässä Virvelin kanssa myös esineruudun ja tottikset ajatuksenani se, ettei koira yhdistä huonoa maastosuoritusta rentoon loppupäivään ja muista töistä lintsaamiseen. Sillä vaikka Vire kuinka rakastaa tottistreenejä ja esine-etsintää, se tunnistaa kisatilanteen ja väsyneenä saattaisi hyvinkin olla sitä mieltä, että autossa köllöttely on kivempaa kuin stressihormooneilta haisevan emännän totteleminen… Esineet löytyivät (26p.) ja tottis oli huonosta seuraamisesta ja luovasta A-noudosta huolimatta ok (85p.).

Harjavalta vol2 - kohta mennään...

Harjavalta vol2 – kohta mennään…

Tuosta kisasta parin viikon päästä suuntasimme jälleen Harjavaltaan, olinhan edellisellä kerralla luvannut että tänne tullaan vielä uudestaan mutta silloin haemme kaikki kepit! Jälkiosuus olikin menestys: Janasta lähti yksi tyylipiste ja kaikki kepit löytyivät. Muutama epämääräinen tarkentelukierros tehtiin, mutta tajusin niillä kohti ottaa hiukan takaisinpäin ja jo vain löytyi jälki aina uudestaan. Keppi-ilmaisut olivat todella hyvät!

Esine-etsintääkin on todistetusti treenattu

Esine-etsintääkin on todistetusti treenattu

Esineruudussa kävi ohraisesti, sillä ensi kertaa kisatilanteessa yksi esine jäi löytymättä. Tai löytyihän sekin, muutamia sekunteja tuomarin ”AIKA!” -kajautuksen jälkeen. Näin ollen esineistä saimme vain 20 pistettä.

Tottis… Huokaus. Joskus vire ei vaan ole kohdallaan. Virveli temppuili ja haahuili ja teki omia kierroksia eikä irrottanut otettaan noutokapulasta ilman lisäkäskyä ja silloinkin vasta väkisin vääntäessäni.

Arvostelun edetessä toivo ykköstuloksesta hupeni hupenemistaan

Arvostelun edetessä toivo ykköstuloksesta hupeni hupenemistaan

Tuomarilinja oli todella tiukka ja moni liike arvosteltiinkin puutteelliseksi. Vain paikallamakuu ja eteenlähetys menivät moitteettomasti. Tottiksen 78 pistettä tarkoitti, että jäimme kolmen pisteen päähän ykköstuloksesta. GRRRRR!!!! Pääasia itselleni tuossa kokeessa oli kuitenkin se, että uskoni Virvelin jälkityöskentelyyn ja omaan koiranlukutaitooni jäljellä palautui.

Osmokin on treenannut, vaikkei yhtään kuvaa sattunutkaan todisteeksi. Tässä afterwork-palaveria mökillä.

Osmokin on treenannut, vaikkei yhtään kuvaa sattunutkaan todisteeksi. Tässä afterwork-palaveria mökillä.

Tämän kauden viimeinen kokeemme on huomenna, sitten vetäydymme kisakentiltä huilaamaan, kasvattamaan peruskuntoa, treenaamaan tottista ja nuuskuttelemaan peltojälkiä (lumen tuloon saakka).

Lenkki- ja lounasseuralaisia syyskuun alun kesäisessä säässä

Lenkki- ja lounasseuralaisia syyskuun alun kesäisessä säässä

Huomenna ykkös-tulokseen vaadittaisiin kaiken menemistä nappiin ja lisäksi hyvää onnea esim. säätilan suhteen… Neiti hienohelma kun ei oikein pidä istumisesta eikä maahanmenoista märällä nurmikolla. Raportti huomisen kisa- menestyksestä tulee taatusti pikapostauksena, jos haaveesta tulee totta. Mahdollinen hiljaiselo kertoo sitten siitä, että emäntä pohtii perusteellisesti, mikä tällä kertaa meni pieleen… Peukut pystyyn! 🙂

MUOKS. Ei tullu ykköstä. Takajälki ja yhden välikepin metsään jääminen sinetöivät kohtalomme (jälki 144/170). Esineet löytyivät (28/30) ja tottiksessa Vire teki hyvällä sykkeellä hommia, mutta mokaili sivulle siirtymissä ja perusasennoissa ja ryömi mokoma metritolkulla paikallaolossa. Kaiken kukkuraksi meitsi viskoi noutokapulaa päin estettä useaan kertaan… siinä ei enää Virvelin hieno nouto auttanut. (64/100). Hah, mutta ainakin me yritettiin – ja tehtiin kokeen jälkeen hyvä treeni samaisella kentällä. 😀 Kevättä odotellessa!

Advertisement

Jälkiviisauksia

10 elokuun, 2015
Janatreeniä Jämillä. Kuva: Jaana Joona

Janatreeniä Jämillä. Kuva: Jaana Joona

25.7. kävimme Taipalsaarella jälkikokeessa. Sää oli ihanteellinen ja maastot hyvät. Siitä huolimatta homma meni aivan pipariksi. Janalla Vire otti takajäljen, mutta jäljelle päästyään se eteni aluksi rauhallisesti ja varman oloisesti ja ilmaisi hienosti kaksi ensimmäistä keppiä. Sitten alkoivat ongelmat. Toisella piikkikulmalla jälkeä etsiskellessään koira ilmeisesti vaihtoi harhajäljelle (hirvi tai marjastaja). Huomasin tiettyä epävarmuutta koirassa, mutten osannut kuitenkaan lukea sitä niin hyvin, etten olisi kipittänyt kiltisti perään, kun koira kiskoi nenä maassa eteenpäin.

Keppibileet Jämillä. Kuva: Jaana Joona

Keppibileet Jämillä. Kuva: Jaana Joona

Jossain vaiheessa uskoin todeksi, että olemme ensi kertaa ikinä hävittäneet jäljen ihan kokonaan. Kun koira oli etsinyt jälkeä täydet 40 minuuttia, luovutin ja ilmoitin järjestäjille keskeyttäväni kokeen. Hyvistä koejärjestelyistä huolimatta muillakin kilpailijoilla oli huonoa tuuria: Kaikkiaan kuudesta koirakosta vain yksi sai tuloksen useimpien luovutettua jo maasto-osuuden jälkeen.

Osmiskin sai treenata, sekä Ristiinassa että Jämijärvellä. Kuva: Jaana Joona

Osmiskin sai treenata, sekä Ristiinassa että Jämijärvellä. Kuva: Jaana Joona

Onneksi meillä oli varattuna pikkuruinen vuokramökki Ristiinasta, jonne pääsimme nuolemaan haavojamme ja tekemään korjaavia treenejä. Korjaussarja menikin niin hienosti, että uskoni Virvelin taitoihin palautui parissa päivässä. Koiranlukua oppii vain koiraa lukemalla, joten lisää kilometrejä alle ja kohti seuraavaa koitosta. Harmi vaan, että koepaikat täyttyvät ilmoittautumisajan alettua parissa minuutissa ja on pelkästään onnenkauppaa, jos joskus sattuu pääsemään läpi varattuna tuuttaville linjoille.

Virvelin esineilmaisut pellolla paranivat kerta kerran jälkeen. Tämän jäljen saldo oli 10/10 keppiä. Kuva: Jaana Joona

Virvelin esineilmaisut pellolla paranivat kerta kerran jälkeen. Tämän jäljen saldo oli 10/10 keppiä. Kuva: Jaana Joona

Viimeisen lomaviikonlopun vietin koirien kanssa Jämijärvellä Virvelin kasvattajan Jaanan luona. Ohjelmassa oli jäljestystä niin pellolla kuin metsässäkin ja tietysti runsain mitoin maailman-parannusta, syömistä, juomista, saunomista ja jutustelua siinä ohessa. Mikä etuoikeus päästä treenaamaan henkilökohtaisen koutsin kanssa moneksi päiväksi Jämin upeisiin puitteisiin! Kiitos, Jaana!

Jäljen vanhentuessa treenattiin myös pienesine-etsintää. Tässä ilmaistaan kolikkoa. Josko sitä joskus vielä etsintäkokeeseenkin...?!? Kuva: Jaana Joona

Jäljen vanhentuessa treenattiin myös pienesine-etsintää. Tässä ilmaistaan kolikkoa. Josko sitä joskus vielä etsintäkokeeseenkin…?!? Kuva: Jaana Joona

Etenkin peltojälkitreenit tekivät Virvelille hyvää. Esineinä oli jälkikeppejä, mutta muuten jäljet ajettiin peltotyyliin tarkasti ja hitaasti. Viimeisenä treeninä ajoin Virvelin kanssa Jaanan meille tekemän kisajäljen, jolta saaliina kaikki kuusi keppiä. Siitä fiiliksestä ammennan uskoa ja treeni-intoa vielä pitkälle syksyyn, vaikka huomenna alkava duuni hiukan harrastustoimintaa hidastaisikin…

Viimeisenä lomapäivänä lenkkeiltiin ja leikittiin Liisan & Mihmun kanssa.

Viimeisenä lomapäivänä lenkkeiltiin ja leikittiin Liisan & Mihmun kanssa.


Mestikset ja Riisenileiri 2015

23 heinäkuun, 2015
Leiriläinen teltassa

Leiriläinen teltassa

Palasimme sunnuntaina pohjanmaan lakeuksilta Lapualta, jossa pidettiin ensin perinteiset Riisenimestikset ja sitten viikon mittainen leiri. Huippuhienoa oli jälleen kerran – niin seura kuin treeniantikin.

Kisakatsomoa. Allekirjoittanutkin selvinnyt jo omasta koitoksestaan kavereita kannustamaan. Kuva: Auli Kemppainen

Kisakatsomoa. Allekirjoittanutkin selvinnyt jo omasta koitoksestaan kavereita kannustamaan. Kuva: Auli Kemppainen

RIISENIMESTIKSET

Kisaseuraamista... Kuva: Raija Kammonen

Kisaseuraamista… Kuva: Raija Kammonen

Mestikset alkoivat meidän osaltamme lauantaiaamuna tottelevaisuusosiolla. Tällä(kään) kertaa emme yltäneet ollenkaan parhaimpaamme emmekä seuraamisten osalta edes normitasollemme. Paikallamakuun alku oli todella levotonta venyttelyä, mutta onneksi koira lopulta rauhoittui. Odottaessamme ykköskoiran eteenmenon ajan liikesuoritusvuoroamme Vire oli todella levoton ja ohjaaja todella hermostunut – kummankin ruokkiessa toinen toisensa mielentiloja. Seuraamisessa koira sitten reagoikin laukauksiin, ei pitänyt tiivistä kontaktia kuten yleensä ja kävipä vielä nuuskimassa henkilöryhmän ihmisiä… Tuomio oli kuitenkin ”hyvä”.

Hyppynouto. Kuva: Raija Kammonen

Hyppynouto. Kuva: Raija Kammonen

Jättävissä tuli yksi liikevirhe, noudoissa pureksittiin kapulaa ihan urakalla ja eteenmenossa neiti kaarsi suoraan valtavaan vesilätäkköön ja vaati kaksi maahanmeno- käskyä eikä toisenkaan käskyn jälkeen pysynyt makuullaan lätäkössä vaan odotti seisten ohjaajaa paikalle. Tottispisteemme 82 ylsivät sentään ”hyvän” rajan paremmalle puolelle.

Nyyssölän nostalgisessa vinttikamarissa koko lauma nukkui makoisasti.

Nyyssölän nostalgisessa vinttikamarissa koko lauma nukkui makoisasti.

Yötä olimme mitä parhaimmassa B&B-paikassa, sukulaisten luona Tervajoen Nyyssölässä. Tavattiin serkkuja, syötiin hyvin ja saunottiin. Sunnuntaina ajoin taas reilun puolen tunnin matkan kisapaikalle, josta ajoimme letkassa maastoon. Jana olisi ollut melkoista siksakkia, ellen olisi pitänyt liinaa selvästi normaalia lyhyempänä. Janapisteemme olivat muistaakseni 37/40.

Janakuva leiriltä. Kisajäljellä janan paikka oli tiheämpi, ohjaaja hermostuneempi ja koiralla huonommat varusteet... Kuva: Virpi Kaislaharju

Janakuva leiriltä. Kisajäljellä janan paikka oli tiheämpi, ohjaaja hermostuneempi ja koiralla huonommat varusteet… Kuva: Virpi Kaislaharju

Jälki alkoi hyvin, mutta toisen piikin jälkeen alkoivat pulmat. Vire hukkasi jäljen kulmassa ja tapansa mukaan lisäsi vauhtia, jota en jäljen uudestaan löydyttyä enää tajunnutkaan himmata. Sähläys pitkittyi ohjaajan hermostuessa ja panikoidessa ja koiran ottaessa tästä vaan lisää paineita ja lisätessä vauhtia entisestään.

Ilmoittautumassa esineruutuun - leirillä.

Ilmoittautumassa esineruutuun – leirillä. ”Tuomarina” koutsimme Janski. Kuva: Pauliina Palhovuo

Tuo itseään ruokkiva paniikki-sähläys-vauhti-kierre maksoi tälläkin kertaa kaksi arvokasta keppiä eli 40 pistettä. :/  Esineruudussa Virveli löysi kaikki esineet, joskin tarvitsi lisäkannustusta noiden ihanien lelujen (!) ohjaajalle palauttamiseksi. Pisteet esineiltä olivat 27/30. Jälleen vaatimaton tulos, mutta JK3-koulari kuitenkin. Onneksi pääsimme suoraan leirille koulimaan ohjaajan ongelmia erinomaisen koutsimme Janski Jussilan valvovan silmän alle!

LEIRIANTIA

Osmokin sai treenata! Kuva: Pauliina Palhovuo

Osmokin sai treenata! Kuva: Pauliina Palhovuo

Leiri oli tuttuun tapaan täynnä laadukasta maastokoulutusta, mukavaa seuraa ja hulvatonta iltailottelua. Treenien lisäksi päiviä rytmittivät ruokailut, lenkkeily ja saunominen. Viikko kului ihan hujauksessa ja takuuvarmasti ilman vapaa-ajanongelmia.

Janski opastaa jälkiliinan huonompaa päätä... Kuva: Virpi Kaislaharju

Janski opastaa jälkiliinan huonompaa päätä… Kuva: Virpi Kaislaharju

Treeneissä Virveli oli taitava – kuten aina – mutta mikä parasta, myös ohjaaja kykeni keskittymään ja osoittautui ihan kehityskelpoiseksi. Tästä kuuluu kiitos ennen kaikkea jämptille ja pätevälle, mutta myös rauhallisen lempeälle koutsillemme Janskille sekä mukavalle ja kannustavalle ryhmälle. Oli mahtavaa huomata asioiden menevän oikeaan suuntaan treenipäivien edetessä.

Muita seuraamalla sai oppia ja oivalluksia. Janskin ja Jekun keppi-iloa.

Muita seuraamalla sai oppia ja oivalluksia. Janskin ja Jekun keppi-iloa.

Ensimmäisen treenipäivän jäljestys oli kisajälkeä rauhallisempaa, mutta silti aivan liian vauhdikasta hötkyämistä etenkin kepiltä eteenpäin jatkeattaessa sekä koiran hakiessa kulmissa oikeaa suuntaa. Ohjaajan toimintaa muokkaamalla etenkin kepeiltä jatkaminen alkoi sujua jo leirillä huomattavasti paremmin. 😀

Boris on jäljestänyt viimeiselle kepille ja saa Markukselta palkan.

Boris on jäljestänyt viimeiselle kepille ja saa Markukselta palkan.

Tämän lisäksi kiinnitettiin huomiota palkkaukseen. Keppien kanssa pelaamista lisättiin, jotta ne itsessään olisivat Virvelille se suurin riemun aiheuttaja. Vastaavasti kissanruoka- pussien, palkka- purnukoiden yms. oheisrekvisiitan kanssa sähläämistä vähennettiin, jolloin tietysti ohjaajan sählääminen kaiken kaikkiaan väheni. Opin, että keppien kanssa tai niiden luona voi viettää palkitsevaa laatuaikaa yksinkertaisemminkin konstein.

Treenipalaveria

Treenipalaveria

Oma jälkiliinani todettiin heti kättelyssä huonoimmaksi mahdolliseksi. Samoin Virvelin vanhat valjaat menivät vaihtoon, koska ne aiheuttivat painetta koiran kaulaan. Alkuviikosta testailin lainakamoja ja loppuleiristä panostin vihdoin kunnon välineisiin ostamalla Silveriltä Virelle uudet valjaat ja Janskilta hänen vanhan vaijeriliinansa. Kaupanpäällisiksi liinan mukana tuli hanskat sekä huikeasti loistavien jälkikilometrien suomaa hyvää karmaa. 😉 KIITOS, koutsi!

Yöt olivat kylmiä, mutta päivisin koirat nauttivat myös vesileikeistä.

Yöt olivat kylmiä, mutta päivisin koirat nauttivat myös vesileikeistä.

Jälkihommien lisäksi treenasin Virvelin kanssa kahdesti esineruutua ja kahdesti tottista. Nyt kotosalla on kevyesti kertailtu opittuja juttuja, sillä lauantaina taitoja testataan taas tositoimissa, tällä kertaa Taipalsaarella. Peukut pystyyn, jotta ohjaaja kykenee pitämään päänsä kasassa ja hermonsa kurissa, jolloin koirakin pääsee näyttämään todelliset taitonsa maastossa.

Virveli tuo ruudusta esineen. Kuva: Pauliina Palhovuo

Virveli tuo ruudusta esineen. Kuva: Pauliina Palhovuo

Osmon palkintonakki. Kuva: Pauliina Palhovuo

Osmon palkintonakki. Kuva: Pauliina Palhovuo

Samassa treeniryhmässä jäljestäneet Sandra ja Zelda ja ohjaajansa Virpi

Samassa treeniryhmässä jäljestäneet Sandra ja Zelda ja ohjaajansa Virpi


Vire JK3!

3 kesäkuun, 2015
Kotipihalla reissun jälkeen.

Kotipihalla reissun jälkeen.

Kesäloma alkoi todellisella jännitysnäytelmällä, kun lähdimme Viren kanssa kokeilemaan onneamme ja testaamaan taitojamme kolmosluokan jälkikokeeseen Kyröskoskelle. Viikkoa aiemmin riisenikerhon metsäjälkipäivässä olin todennut maastotyöskentelymme aivan liian epätarkaksi ja koiran keppimotivaation riittämättömäksi. Koska kokeeseen oli kuitenkin jo ilmoittauduttu, päätin ottaa tilanteen treenin kannalta ja lähteä testaamaan sekä omaa paineensietokykyäni että kolmosluokan tottelevaisuusosuutta ensi kertaa tositilanteessa.

Kisat alkoivat 20 koiran tottelevaisuusosuuksilla kahdella vierekkäisellä kentällä. Meille arpoutui numero 19 joten paniikinsietokykyä tuli tosiaan treenattua. Oman vuoron odottaminen kun on se kaamein vaihe missä tahansa kokeessa. Kentällä homma alkoi lupaavasti hienossa mielentilassa tehdyllä seuraamiskaaviolla, jättävillä liikkeillä ja luoksetuloilla. Huomautettavaa tuomarilla oli lähinnä juoksuosuuksien ”tasapainosta” (= koira intoutui hiukan pomppimaan) sekä sivullesiirtymisten ”harmoniasta” (= koira siirtyi edestä perusasentoon tutun pompun + pusun kera).

Treenimateriaalia saatiin mukaan Jaanalta. Jos ei näillä ala kepit nousemaan kisoissa niin.... :D

Treenimateriaalia saatiin mukaan Jaanalta. Jos ei näillä ala kepit nousemaan kisoissa niin…. 😀

Noudoissa Virveli ryhtyi keksimään uusia ratkaisumalleja vanhoihin kaavoihin: Sekä tasamaanoudossa (2kg kapula) että A-estenoudossa lähtö oli ”energinen ja voimakas” – mutta kapulan otettuaan Virveli jatkoikin suoraan matkaa eteenpäin kohti kentän laitaa… Kenties se muisti maailman ihanimman Jaana-kasvattajan hengailleen siellä ja päätti viedä palikat vaihteeksi hänelle. 😉 Lisäkäskyllä koira onneksi vaihtoi suuntaa ja palautti kapulan ohjaajalle. Tasamaanoudosta irtosi jotain pisteitä (olisko ollu tyydyttävä) mutta estenouto meni puutteelliseksi, sillä siirryin itse perusasennosta sivusuuntaan nähdäkseni mitä koira touhusi. Onneksi yksi kolmesta noudosta onnistui. Hyppynoudossa vain lievä kapulan pureskelu alensi pisteitä erinomaisesta erittäin hyvän puolelle.

Osmo vietti 1.6. synttäreitään. Tyttöjen kisareissun ajan 9-vuotias hengaili kotona isännän kanssa.

Osmo vietti 1.6. synttäreitään. Tyttöjen kisareissun ajan 9-vuotias hengaili kotona isännän kanssa.

Eteenlähetyksessä Vire kaarsi reippaasti sinne samaan suuntaan, jonne oli matkalla noudoissakin: kentän laidalle kohti Jaanaa, oletan. Onneksi se meni kuitenkin ensimmäisestä käskystä maahan. Tulos oli muistaakseni ”hyvä”. Paikallamakuu jännitti itseäni lähinnä sen vuoksi, että ohjaaja on kolmosluokassa näkösuojassa, mitä ei ole tullut juuri treenattua. En silti voinut kuvitellakaan, että neiti tekisi puutteellisen paikallaolon!! Kuten samaisella kentällä ykkösluokan kokeessa, Vire makasi alkuun paikallaan, joskin ei rauhallisena kuten yleensä, vaan pää pyörien ja korvat höröllään. Sitten se alkoi ryömiä ja venytellä päätyen lopulta monta koiranmittaa lähemmäs näkösuojaa… Kerran se jopa nousi seisomaan haistellakseen jotain, mutta kävi sitten takaisin makuulle.

Nollaliikkeistä huolimatta tottistuloksemme 80 p. ylsi nipin napin hyvän rajalle – ja mikä mukavinta, pisteet riittivät myös maastoon pääsyyn. Maastossa jana ja jäljen nosto menivät hienosti (39/40 p.), jälki sen sijaan huonosti. Vaikka piikkikulmat hahmottuivat jopa itselleni ja vaikka etenimme koko jäljen mielestäni järkevää vauhtia, ei keppejä noussut ekalla kierroksella kuin vaivaiset 3 kpl. Juoksimme ekan kulman jälkeiselle suoralle, jossa Vire oli mielestäni merkannut keppiä ennen kuin paahtoi eteenpäin, ja sieltähän koira sen ykköskepin nyt ilmaisikin. Sitten etsittiin ja etsittiin, mutta kumpaakaan puuttuvista kepeistä ei löytynyt. Totesin aikarajan tulleen jo vastaan, mutten välittänyt siitä koska tuumin etteivät neljän kepin pisteet riitä kuitenkaan tulokseen.

Tässä nuuskutellaan Osmon synttärikakun jämiä. Kesäloma! :D

Tässä nuuskutellaan Osmon synttärikakun jämiä. Kesäloma! 😀

Esineruudun teimme joka tapauksessa, nyt asenteella ”maksettu harjoitus”. Olin myös kiinnostunut näkemään, kuinka Vire toimii ruudussa ollessaan rättiväsynyt pitkästä (puolen jäljen uusintakierroksen kanssa miltei 4 km) jäljestysurakasta. Kaikki kolme esinettä nousivat, pisteitä lähti lisäkäskyistä ykkösesineen luovutuksen yhteydessä (Vire sai hajun toisesta esineestä tuodessaan ensimmäistä) sekä kesken kaiken yllättäneestä kakkahädästä. 26/30 p.

Palkintojenjaossa harmittelin vielä aikarajan ylitystä, koska laskeskelin että maastopisteemme olisivat ehkä sittenkin riittäneet tulokseen. Yllätys ja ilo olivatkin melkoiset siinä vaiheessa, kun tuomari totesi kohdallamme että ”…tuloshan tämäkin on ja koulutustunnus JK3”. Aikaraja ei sittenkään ollut ylittynyt ja maastosta kasaan haalimamme 155 p. riittivät kuin riittivätkin kolmostulokseen ja koulutustunnukseen!

Ylöjärven yösijaa isännöi Rudi, 1 v. !

Ylöjärven yösijaa isännöi Rudi, 1 v. !

Yötä olimme Ylöjärvellä siskoni luona ja maanantaina vietimme mukavan päivän Jaanan luona Jämijärvellä. Seuraavaksi luvassa on nyt sitten hurjasti keppimotivaatiotreenejä sekä maltillista ja kurinalaista tarkkuusjäljestystä pelto- ja nurmikkopohjalla. Tarkkoja huomioita ja hyviä vinkkejä saatiin kotiinviemisiksi, kuten myös laatikollinen jälkikeppejä. 😀 Kiitos maailman parhaalle kasvattajalle niistä sekä kaikkea muutakin kuin koiraurheilua syväluotaavista keskusteluista. Olet aarre!


Virveli JK2!

13 heinäkuun, 2014
JK2 Korennon Vire Kuortane 5.-6.7.2014

JK2 Korennon Vire Kuortane 5.-6.7.2014

Nokian reissun paras anti: ohikulkumatkalla tapasin systerin bokserinpennun!

Nokian reissun paras anti: ohikulkumatkalla tapasin systerin bokserinpennun!

Kesäkuussa ei tullut pahemmin kirjoiteltua eikä tehtyä juuri muutakaan. Emäntä oli väsynyt ja masentunut ja ilmat kylmiä ja kurjia. Kerran käväisin sentään Nokialla vakaana aikomuksenani saada vihdoin viimein Virvelille se koulari jälkimetsästä. Toisin kävi eivätkä ne mielentilat siitä ainakaan parantuneet. 😦

Virveliä tuhiseva vauvakoira vähän kauhistutti...

Virveliä tuhiseva vauvakoira vähän kauhistutti…

Nokialla Virveli teki hienon janan, lähti jäljestämään ja näytti ekan kepin, jota emäntä ei kovasta tonkimisesta huolimatta löytänytkään. Palkinnoksi ilmaisusta koira sai sitten pettyneen ”pöh” -tuhahduksen emännältä. Myöhemmin ilmeni, että ykköskeppi oli kuin olikin juuri siinä, heti ekan kulman jälkeen. Herkkä käyttökoira tietysti päätteli, että nämä eivät tänään kelpaakaan mammalle – ja ajoi loppujäljen ainoatakaan keppiä ilmaisematta. Itse poimin kolme keppiä matkan varrelta, mikä todistaa, että oikeaa jälkeä koira sentään ajoi. Käytiin vielä esineruudussa (27/30 p.), mutta tottikset jätin väliin omasta huonosta mielentilastani johtuen.

Kilpailija ja valmentaja taktiikkapalaverissa

Kilpailija ja valmentaja taktiikkapalaverissa

Vaikka olin Nokialla jo miltei vannonut, ettei koskaan enää, niin ilmoittauduinpa sitten kuitenkin riisenimestiksiin Kuortaneelle. Tottistreenit olivat menneet eteenlähetystä lukuun ottamatta tosi mukavasti ja jälkimetsässä olin saanut Virvelin taas uskomaan, että tulen edelleen iloiseksi niistä kepeistä. Päätin jarruttaa tarpeeksi, mutta luottaa koiraan, kävi miten kävi.

Nyyssölän nuori isäntä Eino :)

Nyyssölän nuori isäntä Eino 🙂

Ajoimme Kuortaneelle jo perjantaina 4.7. jolloin oli kenttään tutustuminen. Jättimäisellä urheilustadionilla pelkät siirtymämatkat ilmoittautumiseen, paikallaoloon, esteille jne olivat ennenkokemattoman pitkiä. Lyhyt treeni meni mainiosti, joskin eteenlähetys piti ottaa uusiksi, kun koira sinkosi ekalla yrityksellä tyystin vinoon eikä siten löytänytkään palkintoleluaan. Mestispäivien väliset yöt vietimme Nyyssölässä, jossa äidin veli vaimoineen sekä Leena-serkku miehineen ja pikkupoikineen ottivat meidät hoteisiinsa uskomattoman vieraanvaraisesti.

Lepohetki autossa - maastot taputeltu

Lepohetki autossa – maastot taputeltu

Lauantain avajaisten jälkeen pääsimme ilahduttavan nopeasti maastoon. Janalla Vire otti takajäljen (-6p.), mutta käännöksen jälkeen lähti sujuvasti oikeaan suuntaan. Luultavasti menimme ekasta kepistä yli (-20p.), sillä ensimmäisen kulman jälkeen koira tarkenteli tosi kauan, muttei ilmaissut mitään. Loput 5 keppiä nousivat varmasti ja tiiviiseen tahtiin.

Lauantai-iltana rentouduttiin, syötiin ja saunottiin Nyyssölässä

Lauantai-iltana rentouduttiin, syötiin ja saunottiin Nyyssölässä

Ykköskeppiäkin olisimme ehtineet käydä vielä etsimässä, mutta koska en ollut ihan varma ajan riittämisestä ja koska tiesin viiden kepin riittävän tulokseen, ajoimme esineruudulle saalista luovuttamaan. Esineruutu sujui Virveliltä ongelmitta, kuten yleensäkin. Toinen esine oli tosin sen verran ihana (pieni pehmolelu), että sen tuomiseksi tarvittiin yksi lisäkäsky. Pisteet esineiltä olivat 28/30 ja siten kokonaispisteet maastosta 172/200. Olin huojentunut, sillä meillä oli viimein saumaa siihen kauan odotettuun tulokseen. Toisaalta se tarkoitti myös, että piinaava jännittäminen jatkuisi seuraavaan päivään saakka; tottisosuus kun oli vasta sunnuntaina.

Kilpailunumeromme ei ollutkaan epäonnen tuoja!

Kilpailunumeromme ei ollutkaan epäonnen tuoja!

Tottista ennen olin kertakaikkisen paniikissa, vaikka tiesinkin koiran osaavan liikkeet hyvin. Sain odotella omaa vuoroamme useamman tunnin ja jännitys sen kun kasvoi. Lopulta oli aika hakea tutisevin jaloin koira autosta, virittää se tottismoodiin ja mennä kentälle. Virveli sai aloittaa liikkeistä, mikä oli todellinen onnenpotku helteisestä säästä johtuen. Jos pitkä paikallamakuu olisi ollut heti aluksi, olisi koiran viretila taatusti laskenut ja suoritus ollut aivan eri näköinen. Nyt Viren vire pysyi loistavana liikkeiden alusta loppuun saakka.

Palkintojenjako alkamassa

Palkintojenjako alkamassa

Palkintojenjakoa odoteltiin hiukan vapaammassa makuuasennossa ;)

Palkintojenjakoa odoteltiin hiukan vapaammassa makuuasennossa 😉

Eteenmenossakin suunta löytyi hyvin, joskin vauhtia olisi saanut olla enemmän. Maahan koira putosi mahtavasti ekalla käskyllä, kuten kuuluukin. Paikallamakuun Virveli otti levon kannalta, rennosti lonkka-asennossa mutta silti tarkkaavaisuutensa säilyttäen.

Näinhän siinä sitten kävi! Kuva: Kaisa Juonolainen

Näinhän siinä sitten kävi! Kuva: Kaisa Juonolainen

Loppupisteemme tottiksesta olivat ällistyttävät 97/100. En olisi voinut kuvitellakaan, että tuollaiset pisteet olisivat mahdolliset, vaikka iloitsinkin jo siitä, että liikkeet menivät nappiin.

Tämän kesän tulostavoite on siis vihdoin saavutettu, Virveli sai koulutustunnuksen JK2. Mestiksissä tunnelma oli mahtava ja kisakaverit tarjosivat auliisti vertaistukea kaameaan koejännitykseeni. Tähän tapahtumaan osallistumme takuulla ensi vuonnakin – tosin silloin jo 3. luokassa! 😀

Me selvittiin! Ja voitettiin! :D Kuva: Kaisa Juonolainen

Me selvittiin! Ja voitettiin! 😀 Kuva: Kaisa Juonolainen


Se on… LOMA

4 kesäkuun, 2014

Toukokuu meni vauhdilla ja erittäin hektisissä tunnelmissa, mutta jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Tähän aikaan vuodesta olen tavallistakin tyytyväisempi ammatinvalintaani! 😉

KORENNON LEIRI JÄMILLÄ

Maailman ihanin Jaana, tuumaa Virveli kasviksen kainalossa

Maailman ihanin Jaana, tuumaa Virveli kasviksen kainalossa

Toukokuun parasta antia koirarintamalla oli ehdottomasti Korennon leiri Jämijärvellä. Veemäisten nelivuotiaiden (paikalla Vire, Venni, Vipsu & Venla) porukkaa täydensi suuri joukko nuoria Ärriä omistajineen. Leiri tuntuikin jo ihan oikealta leiriltä, kun jengiä riitti moneen treeniryhmään ja ruokapöydässäkin oli kotoisan tiivis tunnelma. Puitteet olivat loistavat, sillä maastoja riitti, sää suosi ja ruokahuolto pelasi – kiitos mahtavan Jaana-kasviksen!

Ämmiä esineruudulla

Ämmiä esineruudulla

OHJAAJAN PSYYKESTÄ…

Leirillä olin Virvelin kanssa Ilonan luotsaamassa hakuryhmässä. Kenties jännityksestä, kenties duunikiireistä, kenties keskittymispulmista ja ennen kaikkea tietystä epävarmuudestani johtuen jouduin taistelemaan itseni kanssa aika tavalla, jotta huippupätevän koutsin palautteesta olisi mennyt edes jotain jakeluun.

Osmokin pääsi töihin, tässä ilmoittaudutaan esineruutuun.

Osmokin pääsi töihin, tässä ilmoittaudutaan esineruutuun.

Ihminen on kummallinen eläin. Kun jostain selkäytimestä – ja usein aivan mitättömästä ärsykkeestä – menee tietty tunnetila päälle, jäävät järki, tekninen osaaminen ja tietoiset päätökset auttamatta sen jalkoihin.

Pätevä poitsu ansaitsi palkkansa.

Pätevä poitsu ansaitsi palkkansa.

Silloin on miltei mahdoton ottaa vastaan ohjeita, sillä koko psyykkinen energia menee johonkin treenin kannalta todella epäolennaiseen ”selviytymiseen”. Eniten opin seuraamalla Ilonan työskentelyä oman koiransa kanssa keskilinjalla. Siinä vasta mieletön tehokaksikko! 😀

Ilona ja Vipsu näyttävät mallia

Ilona ja Vipsu näyttävät mallia

Myös teoriassa koutsin opit tyhjillä pistoilla työskentelystä jäivät kyllä hyvin mieleen: Lähetyspaikan tsekkaus – suunta (ja SAMASTA kohdasta uudestaan, jos ei toimi), lähetys – eteneminen keskilinjalla ja uuden lähetyspaikan tsekkaus valmiiksi – OHJAAJA EI PYÖRI JA HYÖRI JA VAELLA KESKILINJALLA – kutsu – ”namikäsi”+koiran kääntö valmiiksi katsottuun suuntaan – uusi lähetys jne.

Onnellinen Vipsu-sisko haku-urakan jälkeen

Onnellinen Vipsu-sisko haku-urakan jälkeen

Käytännössä tämä ei vaan meikäläiseltä sujunut, edellä mainituista tunnesyistä johtuen, vielä. Mielentilatreeniä ja psyykkistä valmennusta (ihmisille) vois ehkä jo varailla ens vuoden leiriohjelmaan. 😉

LÄKÄHDYS, EKSYTYS, PETTYMYS

Piiloon häpeemään.

Piiloon häpeemään.

Kisatilanteissa ohjaajaan iskevä epävarmuus on huonoin mahdollinen seuralainen. Inkoon jälkikokeessa, jonne pääsimme yllättäen peruutuspaikalta, epävarmuus iski janalla, jossa liina tarttui katajaan takajäljeltä oikeaan suuntaan kääntyessämme, koira otti nykäyksen uutena ”kieltona” edetä jäljellä eikä lähtenytkään heti jatkamaan matkaa. Janasekoilu söi pisteitä, mutta ennen kaikkea ohjaajan mielentilaa ja siten väkisinkin myös koiran itsevarmuutta.

Tällaset olivat lukemat Korennon leiriltä huoltoasemalle päästessäni... Inkoossa lämpötila lähenteli kolmeakymmentä.

Tällaset olivat lukemat Korennon leiriltä huoltoasemalle päästessäni… Inkoossa lämpötila lähenteli kolmeakymmentä.

Virveli oli tosi epävarma, minä olin tosi epävarma (ja juoksentelin joka suuntaan jälkeä hakeavan koiran perässä kun en muka nähnyt, onko se jäljellä vai EI) sillä seurauksella, että teimme todella pitkiä ekstrakierroksia peuranjäljillä, ojissa viilentymässä ja pusikoissa sotkeutumassa. Koiran fiilistä ei ainakaan auttanut se, että päivä oli kesän kuumin, jäljelle lähtiessämme varjossa 27 astetta. Muutama keppi löytyi lähinnä tsägällä. Onneksi Virveli toi nääntyneen ohjaajan edes takaisin autolle, sillä vielä nolompaa olisi ollut joutua soittelemaan metsästä järjestäjille, ettei löydetä enää tielle… Tottiksiin TODELLA helteiselle kentälle lähti maastoista vain 3 koirakkoa kymmenestä. Helteinen sää saattoi siis vaikuttaa muihinkin, kun sietokykyä ei tältä vuodelta moiselle kuumuudelle ollut vielä kertynyt.

Synttärisankari ja kakku

Synttärisankari ja kakku

ELÄMÄ VOITTAA, KESÄLOMA KOITTAA!

Inkoossa olin vielä sitä mieltä, että jaahas, tämä ei ole meidän laji, kun en osaa ohjata (eli paniikissa olla ohjaamatta!) taitavaa koiraani. Vaan vielä mitä – siitä järkyttävästä jännittämisestä ja maailmaamusertavasta pettymyksestä huolimatta selasin koelistoja jo seuraavana päivänä. Jästipää mikä jästipää. Muutama soittoaika on nyt merkattuna kalenteriin. Mehän vielä tehdään se koulari tänä kesänä, perkele!

Maistui!

Maistui!

LOMA alkoi viime viikonloppuna. Osmariini täytti 8 vuotta 1.6. Kakkutarpeiden puuttuessa juhlinta siirtyi pari päivää tuonnemmaksi, mutta kakku oli tehtävä, vaati isäntä. On se hyvä, että joku tässäkin laumassa ajaa koirien etuja! Tänään hauvat jäävät isännän hellään hoivaan useammaksi päiväksi, kun meikäläinen lähtee pienelle reissulle Viron suuntaan. Ensi viikolla sitten TREENATAAN, se on kivaa, myös ohjaajan mielestä! 😀


Kisaaminen pitää nöyränä

4 lokakuun, 2013

Viime sunnuntain kisafiilikset voisi kuitata lyhyesti kiteyttämällä ne muotoon pettymysten pettymys. Vaan kyllähän pettymyksetkin kannattaa ruotia läpi – viikon pureksinnan jälkeen ainakin – jos niistä vaikka jotain oppisi. Joten täältä pesee!

PÖÖ! Enpäs mennykään maahan!

PÖÖ! Enpäs mennykään maahan!

Sunnuntaina 29.9. suuntana oli Raisio ja Turun Käyttökoirien järjestämä jälkikoe. Koirientarkastuksen jälkeen ajettiin maastoon odottelemaan omalle jälkiosuudelle lähtöä. Vakaasti olin päättänyt JAR-RUT-TAA kunnolla, koska treeneissä Virveli on pyrkinyt jäljestämään ennemmin TÄYSIIIII kuin huolellisesti. Jarruttaminen ja kisaa edeltävät peltojälkitreenit tekivät tehtävänsä, sillä tällä kertaa ajoimme ohi vain yhdestä kepistä. Myös jana meni tosi hyvin, koira eteni suoraan ja vauhdilla ja poimi jäljen varmasti ja oikeaan suuntaan.  Tästä huolimatta janalta lähti 2 pistettä (kuulemma siksi, että Vire meni ensin n. metrin jäljen yli, vaikkakin kääntyi itse heti takaisin ja lähti jäljestämään).

Esineruutua en osannut edes jännittää, koska Virveli bongaa yleensä esineet hienosti ja luovuttaa korrektisti. Alueella oli muutama tiheä kuusikko, joiden vuoksi koiran työskentelyä ei kaiken aikaa nähnyt lähetyslinjalta ja joiden vuoksi myös ensimmäisen esineen nosto meni itseltäni ohi. Ehkäpä siksi, etten päässyt kiekaisemaan tuontia vahvistavaa kehuani koiralle, se päättikin tehdä ylimääräisen lenkin esineen kanssa ja jouduin antamaan ylimääräisen käskyn esineen saadakseni (-2p). Toinen lähetys oli aika mielenkiintoinen, sillä Vire pinkaisikin lähetyslinjaa pitkin vasemmalle. En antanut uutta käskyä, koska luotin, että koira pysyy tallatulla alueella ja otaksuin, että sillä oli haju jostain etulinjalla olevasta esineestä, mutta piste lähti siitäkin. Kuten arvelinkin, Vire korjasi itse suuntansa tallatulle alueelle, teki pitkähkön lenkin ja nosti toisen esineen. Tätäkään nostoa en nähnyt, mutta onneksi Virveli toi tällä kertaa esineen ilman lisäkäskyjä. Maastopisteemme olivat siis yhteensä 175 ja olin jokseenkin varma, että koulari on meidän. Tottiksia jännitin tapani mukaan ihan älyttömästi, mutten voinut kuvitellakaan, että pisteemme voisivat alittaa maagisen 70 pisteen tulosrajan.

Tottiksiin lähtiessämme virittelin koiran normaalisti, mutta turhan aikaisin, sillä jouduimmekin vielä odottelemaan edellisten koirien arvostelun kestäessä. Mahtoiko tämä pieni viive hetsausrituaalien ja suorituksen alkamisen välillä olla syynä, vaiko joku hormonaalinen myllerrys, vaiko koiran väsymys, mutta Vire ei ollut lainkaan oma, skarppi itsensä, kun marssimme kentälle. Kaikissa siirtymävaiheissa Vire oli tosi levoton ja irtosi monta kertaa käskyn alta esim. paikallamakuun merkkiä tutkimaan. Ihme kyllä paikallamakuu meni kaikesta huolimatta hyvin, joskin pientä vikinää kuulin ajoittain Virvelin suunnalta ja palatessani koiraa hakemaan se makasi takajalat suorina eikä siinä asennossa, johon sen jätin. Paikkamakuu arvioitiin kuitenkin erittäin hyväksi.

Liikkeistä seuraamista kehuttiin, vaikka se ei ollut Virvelin normaalilla tasolla, sillä kontakti tippui pari kertaa hetkeksi. Itse kävelin kaavion pitkän sivun ihan vinoon ja käännyin siksi myös L-osaan liian aikaisin. Olisikohan arvosana seuraamisesta kuitenkin ollut hyvä…? Jättävät liikkeet menivät melko hyvin, etenkin istuminen, joka taisi olla peräti erittäin hyvä.  Maahanmenossa käskyni oli niin pitkä, että tuomari otti sen kaksoiskäskynä (”mmmmMAAhan”) ja arvosana putosi siksi tyydyttäväksi. Luoksetulo oli loistava, vaikka perusasentoon siirtyminen kävi tuttuun tapaan pompulla. Seisomisessa Vire pysähtyi vähän hitaanlaisesti ja otti palatessani pari askelta minua vastaan. Liike taisikin olla vain tyydyttävä.

Tasamaanoudossa Vire olisi saanut tulla takaisin kovempaa vauhtia. Se myös pureskeli kapulaa ja irrotti sen ”pitkin hampain”, joskin ekalla käskyllä (+ohjaajan lievällä voimankäytöllä). Arvostelu ei tietenkään imarrellut (muistaakseni tyydyttävä) Hyppynouto alkoi hienosti, mutta ihan pokkana koira KIERSI esteen takaisin tullessaan. Mitä helkuttia?!? Kapula jäi aika lähelle estettä, joten ehkä Vire ei yksinkertaisesti pystynyt ottamaan tarpeeksi vauhtia paluuhyppyä varten… Totesikohan Virveli tässä vaiheessa, että jaahas, nyt tuo emäntä ei puutukaan lintsaamiseen? Joka tapauksessa mokamakin elukka päätti sitten kiertää myös A-esteen takaisin tullessaan. Pettymysten pettymys! Arvokkaat estenoudot menivät molemmat puutteellisiksi.

Syysväsymystä liikkeellä?

Syysväsymystä liikkeellä?

Ja sitten se lopullinen floppi eli eteenlähetys. Jos liike olisi mennyt samalla tavalla, kuin aiemmissa kisoissa, olisimme saaneet sen penteleen koularin. Vaan EI. Ekasta maahan-käskystäni Vire lähinnä hidasti hieman vauhtiaan, tokasta käänsi hiukan suuntaansa mutta ei tehnyt elettäkään mennäkseen maahan. Sitten se lähti juoksemaan takaisin minua kohti ja kolmannella käskyllä sain sen maahan – n. 10 metrin päässä itsestäni. Voi NOLOUS!!! Ja MUR ja ÄR ja PRKL!!!! Kun eteenlähetyskin oli puutteellinen, emme yltäneet edes siihen täysin surkeana pitämääni 70 pisteen rajaan, sillä loppupisteemme tottiksesta olivat 68. Mikä ankea deja vu: koulari jäi taas vain kahden pisteen päähän. Voitte uskoa, että pettymys oli valtava!

Niin kova häpeä ja ärsytys silloin sunnuntaina iski, että vasta nyt huvitti edes kirjoitella kisasta. Hetken ajattelin, että antaa olla, jätetään nämä hommat taitavammille, mutta kai minussa on sittenkin vähän snautserimaista jääräpäisyyttä ja taistelutahtoa, sillä parin päivän nieleskelyn jälkeen otin puhelimen kouraan ilmoittautuakseni kauden viimeiseen jälkikokeeseen… 😉 40 minuuttia tauotta ilmoittautumisnumeroon soiteltuani pääsin vihdoin läpi – ja kolmannelle varasijalle. Kun kuhunkin luokkaan otetaan vain kaksi koiraa, ei kolmannelta varasijalta ole oikein mitään saumaa päästä kokeeseen. Näin ollen avoimen luokan koulutustunnus saa odottaa kevääseen. Yritetty on.


Kalliit treenit

11 syyskuun, 2013
Ihan ei mennyt niinku Strömsössä...

Ihan ei mennyt niinku Strömsössä…

Saimme peruutuspaikan Lahdessa viime lauantaina pidettyyn jälkikokeeseen. Ehdimme käydä torstaina Kauklahden kentällä vähän tottistelemassa eli tekemässä paikallamakuun, noudot ja hiukan seuraamisia. Ilokseni huomasin, että paukkutreenit (hetsaus – ampu – tsäp – leikki) ovat alkaneet tuottaa toivomaani tulosta: ekaa kertaa Vire nousi ampumisista! 😀 Tottisten suhteen lähdinkin kokeeseen varsin luottavaisin mielin.

Liikaa vauhtia

Liikaa vauhtia

Koirien tarkastuksen jälkeen ajettiin maastoon. Olosuhteet olivat loistavat niin sään kuin maastojenkin puolesta. Surkeasta epäonnis- tumisesta joudunkin siis jälleen syyttämään vain itseäni… Janalle Vire lähti erittäin hyvin, suoraan ja sopivaa vauhtia. Se poimi takajäljen, mutta kehotuksesta vaihtoi sujuvasti oikeaan suuntaan. Janalla oli siis tapahtunut valtava harppaus parempaan edelliseen kisasuoritukseemme verrattuna.

Sunnuntain rauniotreenien jälkeen käytiin mökillä lenkkeilemässä

Sunnuntain rauniotreenien jälkeen käytiin mökillä lenkkeilemässä

Jäljellä Virveli paineli menemään hurjaa vauhtia, rempseän itsevarmasti rallatellen. Näin koirasta, että se hukkasi jäljen välillä, mutta sitten se taas kiskoi varmana eteenpäin enkä tietenkään voinut kuin seurata perässä. Ohjaajan moka oli tällä kertaa antaa koiran viilettää sellaista rallatteluvauhtia jäljellä ja olla vaatimatta tarkempaa työskentelyä. Lopputulos oli nimittäin vain kolme keppiä. 😦

Metsäneläin juomassa

Metsäneläin juomassa

Ehdimme suoritusajan puitteissa juosta kilometrin jäljen toiseenkin kertaan läpi, mutta toisella kierroksella Virveli lähinnä haukkaili hämmentyneenä heinää ja nuuskutteli samoja kohtia, kuin ekallakin kierroksella. Eihän me tällaisia saman jäljen uudestaan ajamisia olla koskaan edes kokeiltu. Yhtään puuttuvista kepeistä ei löytynyt. Nyt ei sitten muuta, kuin tarkkuustreeniä, peltokuuria, tasaista jarruttamista ohjaajalta – ja uudestaan kokeeseen.

Osmo tähyilemässä peurapellolle päin...

Osmo tähyilemässä peurapellolle päin…

Tällä kertaa neljäkin keppiä olisi riittänyt tulokseen (kun myös arvokkain kutoskeppi löytyi), mikä tuntuu hiukan surkuhupaisalta. Viimeksi kun saimme tulokseksi juuri sen neljä keppiä, kun hävitin yhden Viren löytämistä metsään… Pahimman pettymykseni nieltyäni päätin kuitenkin jäädä esineruutuun. Eipähän ollut kauheasti suorituspaineita, kun tulokseen ei enää ollut saumaa. Esineruudussa Virveli paineli menemään tuttuun tapaan vauhdilla, mutta kuitenkin hyvin alueella pysyen. Ensimmäinen esine löytyi takaa, toinen vasemmasta etureunasta. Aikaa ei taatusti mennyt kahta minuuttia eikä Virveli tällä kertaa edes pureskellut esineitä. Ruudusta irtosikin täydet 30 pistettä ja pääsin kehumaan ja palkkaamaan Virvelin huomattavasti aidommin, kuin jäljen jälkeen, jolloin yritin turhaan peitellä pettymystäni koiralta.

Isännän keksimä käsky eli "koulutus": Tässä pitää odottaa, että kotiintulija pääsee rauhassa sisälle ennen tervehtimislupaa.

Isännän keksimä käsky eli ”koulutus”: Tässä pitää odottaa, että kotiintulija pääsee rauhassa sisälle ennen tervehtimislupaa.

Kauniin päivän kunniaksi jäin vielä katsomaan tottelevaisuusosuuksia, jotka arvosteli Vesa Häkkinen. Oman suorituksemme olin jo tuossa vaiheessa keskeyttänyt. Muiden kilpailijoiden suoritusten jälkeen hyödynsin vieraan kentän tarjoaman mahdollisuuden kisatreeniin. Menin kentälle mahdollisimman samalla tavalla, kuin aidossa kilpailutilanteessa, mutta yllätinkin Viren palkkaamalla sen pari kertaa lelulla. Noudoissa pääsin puuttumaan hyppyesteen kiertämiseen ekalla yrityksellä sekä palkkaamaan hyvistä luovutuksista. Olipahan hyvä, joskin turhan kallis treeni! :/


Ruoskaa ohjaajalle!

5 elokuun, 2013

Nyt on sanottava, että potuttaa kunnolla. Virveli olisi saanut eilen JK2-koulutustunnuksen 2-tuloksella, mutta minä mokoma hutilus surkea ohjaaja HÄ-VI-TIN yhden koiran löytämistä kepeistä (= 20 p., kun tuloksesta jäi uupumaan vaivaiset 2 pistettä). Anteeksiantamatonta, kerta kaikkiaan!!! Suoritus ei ollut millään muotoa hyvä ja varsinkin janatyöskentelymme oli ennen näkemättömän karmeaa, mutta olisin minä siitä huolimatta suonut koiralle sen koularin, jonka se omilla taidoillaan olisi ansainnut. Kaikesta harmituksestani huolimatta tai ehkä juuri sen takia kirjoitan normaaliin tapaani kunnon kisaraportin eiliseltä. VAROITUS: Saattaa sisältää kovan luokan itseruoskintaa!

JÄLKI 1 2 3 Anjalankoski 4.8.2013                                                                                                                                                                                      tuomarit Jouko Peuhkuri (tottis) ja Maija Mäkelä (maasto)

TULOKSET
NO:6  Ssn Korennon Vire FI37502/10 Tuuli Nurmi, Espoo                                                                                                                                        JÄLKI 120 ESINEET 28 MAASTO 148 TOTTIS 83 YHT. 231

Kaunis, mutta kuuma aamu Lapinjärvellä

Kaunis, mutta kuuma aamu Lapinjärvellä

Sunnuntaina 4.8. heräsin kukonlaulun aikaan ja klo 5.30 starttasin auton kohti Anjalankoskea. Kouvolan seudulle oli luvattu hellettä, joten pakkasin jälkivermeiden, koiran palkkojen ja papereiden lisäksi mukaan edellisiltana pakastimeen laittamani pyyhkeet, koiran maastovesipullon sekä ison kanisterin vettä.  Aamukahville pysähdyin Pukaron Paroniin Lapinjärvellä, jossa Vire pääsi aamulenkille aitoihin maaseudun tuoksuihin.

TOTTIS

Koirien tarkastuksen jälkeen kolmosluokan koirakot lähtivät maastoon. Luokka 2 aloitti tottiksilla ja me pääsimmekin kentälle heti ensimmäisinä parinamme dobberinarttu. Me aloitimme paikallamakuusta, mitä hiukan jännitin, kun Vire oli tietysti into piukeana alkuhetsausten johdosta. Ehkä aurinkoinen – ja jo tuohon aikaan aamulla erittäin kuuma – paikallamakuupaikka rauhoitti typykkää sopivasti, sillä Virveli pysyi rauhassa paikallaan eikä edes piipannut lainkaan. Paikallamakuun arvosana olikin erinomainen. 😀

Etukäteen olin myös hieman huolissani siitä, saisinko koiran viritettyä paikallaolon jälkeen hyvään, intensiiviseen tottismoodiin. Huoli oli turha; Seuraaminen ja jättävät liikkeet sujuivat todella mukavasti, Vire oli juuri oikeanlainen! Seuraaminen oli kuulemma erityisen näyttävää ja koira piti asentonsa, paikkansa ja kontaktin kaiken aikaa upeasti. Arvosana putosi kuitenkin erinomaisesta erittäin hyvään, sillä olin kuulemma kosketellut koiraa turhaan (vahingossa vasemmalla kädelläni, oletan) ja istuminen olisi voinut olla nopeampi. Liikkeestä istuminen oli erinomainen, samoin liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Seisomaan jäämisestä saimme arvosanan hyvä, koska Vire kääntyi poikittain palatessani sen viereen ja ennakoi sivulle -käskyn lopussa.

Oon tosi kiltti tyttö ja irrotan ehkä kapulastakin!

Oon tosi kiltti tyttö ja irrotan ehkä kapulastakin!

Noudoissa pisteemme sitten ropisivatkin reippaasti alemmas. Vire pureskeli kapulaa huomattavasti ja vaati 2 irrotuskäskyä tasamaanoudossa (tyydyttävä). Hyppynoudossa heitin kapulan vinoon, mutten uusinut heittoa tuomarin luvasta huolimatta, koska ”ainahan se hyppää, oli kapula kuinka sivussa tahansa”. No, eipä sitten hypännytkään, paitsi ihme kyllä paluumatkalla. Palautusasento oli tosi vino, koira mälväsi kapulaa ja irrottaminen tapahtui ”pitkin hampain”. Liike oli täten monesta syystä puutteellinen. Estenouto meni noudoista parhaiten, mutta kapulan pureskelu alensi arvosanan erittäin hyvään. Eteenmenon valmistavassa osuudessa Vire ei jostain syystä seurannut, vaan oli lähdössä ihan muuhun suuntaan ja vaati uusintakäskyn. Itse eteenmeno oli vauhdikas ja suoraviivainen ja maahanmeno loistava! 😀 Valmistavan osuuden pulmien vuoksi arvosana tästä oli muistaakseni hyvä. (?) Tottispisteemme olivat lopulta 83 (hyvä), mihin pitänee olla tyytyväinen noilla noudoilla.

JANA

"Ruoska" viuhui oikeasti vasta iltalenkillä, kun sähläsin flexin narun jalkojeni takaa ja Virveli sähläsi toiseen suuntaan...

”Ruoska” viuhui oikeasti vasta iltalenkillä, kun sähläsin flexin narun jalkojeni takaa ja Virveli sähläsi toiseen suuntaan…

Odottelimme muutaman tunnin alokasluokan tottiksia seuraten ennen kuin oli aika lähteä maastoon. Pahin jännitykseni oli tottisten myötä ohi, mutta kun ensimmäiset ongelmat janalla ilmenivät, menin jokseenkin paniikkiin. Vire lähti ensin janan puolivälin tienoilta oikealle ja lähdin perään. Seurasin koiraa vaikka kuinka pitkälle, ennen kuin tuomari huusi käskyn palata janalle. Myöhemmin tuomari sanoi, että olin aivan liian lähellä koiraa (totta, RUOSKA VIUHUU!). Kun Vire ei nostanut samasta kohdasta jälkeä toiseen suuntaan – sekavasta usuttamisestani huolimatta, menin aivan hämilleni. Tuomari voivotteli ääneen touhuani… (RUOSKAA!!!)

Lähetin Viren uudestaan janaa eteenpäin ja takamerkiltä se lähtikin jäljestämään vasemmalle, jolloin lähdin helpottuneena sen perään – kunnes sain taas käskyn palata janalle. Olin jo tyystin paniikissa, mikä näkyi koirassakin, mutta jotenkin sain Virveli-paran lähtemään vielä kolmannen kerran jäljelle eli takamerkiltä oikealle. Ensimmäinen jäljennostoyritys oli joko täysi harha tai sitten koiran yritys oikaista kauempaa lähtevälle jäljelle. Toinen varsinainen jäljennosto oli takajälki, jolta oikeaan suuntaan kääntyminen takkuili kaiken koetun sähläämisen ja panikoinnin vuoksi. Ihme, että saimme ylipäätään lähteä metsään!

Janatyöskentelyn kaoottisuudesta lähti 10 pistettä, ja syystä. Ohjaajan sekoilu ja selvät puutteet janatyöskentelyn treenaamisessa saivat minut tajuamaan, kuinka heikoilla kantimilla jäljennosto meillä onkaan. Vaikka ihan NOIN kamalaa janaa emme ole kyllä IKINÄ ennen tehneet!!

JÄLKI

Ongelmat janalla näkyivät melko pitkään sekä omassa mielentilassani, että Virvelin työskentelyssä, joka oli nopeatempoista, hieman epävarman oloista sähellystä. Koira jäljesti alussa monta kulmaa, osassa jäljen hetkeksi kadottaen ja sitten ihmeelliseen ryteikköön. Yhdessä kohdassa se tarkenteli kauan, mutta keppiä ei kuitenkaan löytynyt. Olin jo aivan varma, että olemme tyystin eksyneet jäljeltä, kun Virveli vihdoin ilmaisi ensimmäisen kepin. Pelkäsin, että kyseessä on jo vihoviimeinen keppi, koska jäljen alku oli tuntunut niin tavattoman pitkältä. Toinen keppi löytyi tosi pian ensimmäisen jälkeen, Virvelin fiilis ja varmuus paranivat ja kolmaskin keppi löytyi sekin melko pian.

Virveli oli todella kuumissaan ja kävi pari kertaa makuulleen ihan vain levätäkseen. Tarjosin sille vettä jokaisella kepillä ja aina, kun se meni pitkälleen. Vire jatkoi lyhyiden huilitaukojen jälkeen aina sinnikkäästi ja kehottamatta työskentelyä ja pian neljäskin keppi löytyi. Tässä vaiheessa (kuten aina keppien kohdalla) tarkistin jo löydetyt kepit ja totesin kauhukseni, että taskussa oli neljän sijaan vain kolme keppiä. Tarkistettuani kaikki treeniliivin taskut moneen kertaan päätin palata takaisinpäin pudottamaani keppiä etsimään. Vire jäi lepäilemään, mutta tuli kuitenkin perässäni ja nuuskutteli käskystä maastoa keppiä etsien.

Kovinkaan kauas takajäljelle en uskaltautunut, koska en tiennyt, paljonko aikaa meillä oli vielä jäljellä ja koska pelkäsin kadottavani viimeisimmän kepin löytöpaikan. Niinpä palasimme vain kolmen kepin kanssa jatkamaan jäljestystä. Seuraava keppi oli lähellä tietä ja merkitty viimeiseksi. Saalis oli siis vain 4 keppiä, kun surkimus-emäntä hukkasi sen yhden. (PALJON RUOSKINTAA!!!) Ehdimme palauttaa kepit jäljestysajan puitteissa ja vaatimaton tuloksemme kirjattiin ylös. Tiesin, että koulutustunnuksen saaminen oli hyvin epätodennäköistä ja riippui kaoottisen janan pistemenetyksistä sekä esineruudusta, josta oli kuitenkin vielä 30 pistettä jaossa.

Koira joi hurjasti vettä, läähätti kuin puolikuollut ja lösähti autoon kylmälaukusta ottamani pyyhkeen päälle, toinen viilentävä pyyhe ympärilleen kiedottuna. Vireä kehuin kyllä täydestä sydämestäni ja annoin sille purkillisen mössöruokaa. Sehän oli suorastaan sankarillisesti selvittänyt pitkän jäljen alun vaikeuksista ja hurjasta helteestä huolimatta. Auton (joka oli varjossa) mittarin mukaan lämpötila oli tuossa vaiheessa 28 astetta. Koiran kehuttuaan, palkattuaan ja huollettuaan ohjaaja vetäytyi kauemmas kiroilemaan ja harmittelemaan omaa typeryyttään.

ESINEET

Virveli velmuilemassa pari päivää ennen kisoja.

Virveli oli kisoissa yhtä nopea esine-etsijä, kuin treeneissä pari päivää aiemmin. Mökillä esineruudusta pääsi suoraan uimaan.

Esineruudun odottelupaikalla oli monta muutakin kiroilevaa ja ketjussa polttavaa ohjaajaa, joiden kanssa vuoroin naurettiin ja vuoroin manattiin tätä mokomaa harrastusta ja maastossa sattuneita selkkauksia. Vire pääsi kahlaamaan pikkuruiseen ojaan sen verran, että jalat ja mahakarvat kastuivat. Muuten se sai lepäillä autossa viileiden pyyhkeiden kanssa. Vihdoin koitti meidän vuoromme mennä esineruutuun. Tein tutut rituaalit eli puin koiralle valjaat, käskin pissaamaan (tosin turhaan) ja nostatin yhden esineen, josta palkkasin sen. Ennen ruutuun menoa näytin myös tiedossa olevan palkan. Kuumuudesta huolimatta Virveli sinkosi upeasti metsään ja juoksi täysillä ja alueella hienosti pysyen vajaan minuutin, tarkensi ja poimi ensimmäisen esineen. Todella nopea kehu ja yllytys (”HAETAAN LISÄÄ!”) – ja eikun takaisin ruutuun.

Toinen esine löytyi niin takaa, etten nähnyt kunnolla koiran tarkennusta enkä siten voinut kehua sitä esineen ottamisesta. Koiran jo tuodessa esinettä sitä ei voi enää kehua, koska se katsottaisiin lisäkäskyksi. Molemmat esineet olivat ohjaajalla aikaan 1min 18 sek. Esineiden pureskelusta tuomari vähensi 2 pistettä. Sitten hän antoi maastopisteemme (joita en muistanut jälkeenpäin ollenkaan!) sekä tiukkaa palautetta janatyöskentelystämme. Tuomari myös kertoi olevansa tyytyväinen siitä, etteivät pisteemme riittäneet koulutustunnukseen, ”kun se jana oli niin kaamea” ja kun emme missään nimessä olisi valmiita kolmosluokkaan (ihan kuin olisin itse ollut sinne heti ryntäämässä, vaikka koulari olisi nyt saatukin!?!).

MITÄ TÄSTÄ OPIMME?

  1. Lupaan ja vannon, että tästä lähtien laitan jäljeltä löytyneet kepit aina vetoketjulliseen taskuun.
  2. Annan koiralle enemmän liinaa janalla niin, että se saa työskennellä rauhassa ja sillä on mahdollisuus nostaa jälki.
  3. Panostan janatyöskentelyn opetteluun ja sen treenaamiseen Viren kanssa.
  4. Harjoittelemme noutoja mahdollisimman kisamaisissa tilanteissa eli ”paineistuneina”, jolloin kapulan pureskelu ja irrotuspulmat tulevat esille ja niihin pääsee puuttumaan.
  5. Virveli on maailman ihanin ja todella taitava koira, joka on saanut ohjaajakseen melkoisen tunarin.
  6. Tunari ohjaaja ottaa lusikan kauniiseen käteen ja ottaa opikseen.

Tämän vuoden tavoittemme on siis edelleen JK2-koulutustunnus (jonka Vire omasta puolestaan eilen tekikin), mutta kolmosluokkaan on vielä huimasti treenattavaa. Sen aika on aikaisintaan vuoden päästä, minkä olin muuten päättänyt jo ennen eilistä! 😉


Vire JK1

16 kesäkuun, 2013

Vire ja JK1-pokaali. Kuva: Jaana Joona

Vire ja JK1-pokaali. Kuva: Jaana Joona

Tottelevaisuusosuus alkamassa

Tottelevaisuusosuus alkamassa

Huh huh, jännittävä kisapäivä on kääntynyt illaksi ja ehdin koneen ääreen. Olimme Viren kanssa tänään Virve Köpän tuomaroimassa jälkikokeessa Kyröskoskella. Koirien tarkastamisen jälkeen arvottiin osallistumisnumerot ja kuinkas sattuikaan, me saimme numeron 1 eli ensimmäisen suoritusvuoron niin maastossa kuin tottiskentälläkin. Se sopi minulle paremmin kuin hyvin, koska ykkösenä liikkeet tehtäisiin tottiksessa ennen paikallamakuuta ja toisaalta karmaisevan jännittävää oman suoritusvuoron odotteluaikaa oli vähemmän.

"Suursnautserinarttu Korennon Vire, ohjaajana Tuuli Nurmi, ilmoittautuu jälkikokeen tottelevaisuusosuuteen."

”Suursnautserinarttu Korennon Vire, ohjaajana Tuuli Nurmi, ilmoittautuu jälkikokeen tottelevaisuusosuuteen.”

Ennen jälkeä nostatan Virellä aina yhden kepin, josta annan myös pienen palkan. Se on alkurituaali, josta Vire tietää, mitä hommia ollaan lähdössä tekemään. Janalle Vire lähtikin hyvin ja suoraviivaisesti, mutta poimi harmillisesti takajäljen. Tuomarin käskystä kutsuin koiran takaisin janalle, jolloin se jo lähtikin itsenäisesti ja varmasti jäljestämään oikeaan suuntaan. Takajäljestä tuomari verotti 4 pistettä. Sää oli ihanteellinen, kuten maastokin. Vire teki töitä todella hyvässä mielentilassa, ihmeen rauhallisesti ja päättäväisesti. Kaikki kepit nousivat upeasti ja aikaa jäi hyvin koiran huoltoon ja palkkaamiseen auton luona.

Liikkeestä istuminen oli erinomainen.

Liikkeestä istuminen oli erinomainen.

Ennen esineruutua tein taas tutut alkurutiinit: puin koiralle pk-valjaat, heitin yhden hanskan maahan, koira toi sen minulle ja sai pienen palkinnon. Sitten vain ruutua kohti. Esineruutua en jännittänyt juurikaan, siinä Vire on yleensä varsin taitava, joskin välillä ohjattavuudessa on toivomisen varaa. Alussa Vire päästeli ylimääräisiä höyryjään ja piti omaa kivaa vetämällä muutaman ekstrakierroksen ihan vain vauhdin hurmasta ja ”etsimisen” ilosta. Kutsustani se lähti tulemaan takaisin päin, törmäsi takaesineen hajuun, tarkensi, poimi hienosti ja toi vauhdilla ja vain hieman otettaan lopussa parannellen. Alun juoksentelusta tuomari otti vain yhden työskentelypisteen, joten kaiken kaikkiaan maastopisteemme olivat upeasti 195/200.

Henkilöryhmässä Viren hieno seuraaminen oli huonompaa ja se jätätti, kun ihmiset olisivat vähän kiinnostaneet...

Henkilöryhmässä Viren hieno seuraaminen oli huonompaa ja se jätätti, kun ihmiset olisivat vähän kiinnostaneet…

Tottis oli se osuus, jota jännitin kaikkein eniten – sekä taannoisten ampumisiin reagoimisten että tokokisoissa ilmenneiden kapulanluovutus- ongelmien takia. Viime viikon ampumis- ja leikkitreenit toimivat kaikeksi onneksi loistavasti, sillä paukut eivät aiheuttaneet seuraamisissa minkäänlaista reaktiota. Kaiken kaikkiaan seuraamiset sujuivat kaikki erittäin hyvin. Myös jättävät liikkeet menivät erinomaisesti, joskin luoksetulon jälkeinen sivulle siirtyminen oli riisenimäisen lennokas pomppu, kuten Jussin kuvaamasta videoklipistä näkee:

Eteenmeno oli yllättäen oikeinkin hieno: Valmistava osuus hyvää, tiivistä seuraamista, eteneminen vauhdikasta (tosin paljon vauhdikkaampaa olisin Vireltä odottanut) ja maahanmeno nopea ja täsmällinen. 😀 Tottiksen pistemenetykset aiheutuivatkin sitten siitä etukäteen jännittämästäni noutokapulan irrottamisesta sekä paikallamakuusta, jossa Vire oli ryöminyt eteenpäin metritolkulla. Se oli kuulemma makaillut kaikki raajat suorina ja ryöminyt samalla eteenpäin. Onneksi mokoma etenijä ei ollut sentään noussut kertaakaan istumaan tai seisomaan!

Ennen tottissuoritusta ohjaajaa jännitti juurikin se kapulan irrotus.

Ennen tottissuoritusta ohjaajaa jännitti juurikin se kapulan irrotus.

Hmm… Ja sitten niihin noutoihin. Tasamaanoudossa Vire irrotti pitkin hampain palikan toisen käskyn jälkeen ja hyppynoudossa vasta kolmannen käskyn jälkeen. Huh, siinä kohdassa oli muuten ohjaajan stressitasot tapissa – jos kolmaskaan käsky ei olisi saanut Vireä irrottamaan, olisi tottis ollut sillä lauleltu! Itse noutoliikkeet olivat kyllä hyvät ja vauhdikkaat. Ihme kyllä, tai ehkä kolmen noudon sarjojen treenaamisen ansiosta, Vire suorittikin erittäin hyvän estenoudon ja irrotti ihan ekalla käskyllä palikasta. Tuomari oli mielestäni reilu ja tasapuolinen ja suullinen arvostelu kannustava mutta täsmällinen. Vire sai kehuja iloisesta ja innokkaasta tekemisen meiningistä niin maastossa kuin tottiksessakin sekä vielä erikseen kaikista seuraamisosuuksistaan. Pistesaaliimme tottisosuudesta oli kaikkien ongelmakohtien jälkeenkin 81, mikä riitti hyvien maastopisteiden kanssa ykköstulokseen ja vieläpä
Osa kannustusjoukoistamme: Päivi, Sylvi ja Sanni

Osa kannustusjoukoistamme: Päivi, Sylvi ja Sanni

alokasluokan voittoon. 🙂

Tukikohtamme tällä kisareissulla on ollut systerini koti Ylöjärvellä, jossa pitkän iltalenkin, itse tehdyn pizzan ja saunan jälkeen tätä kisaraporttia naputtelen. Koko perhe Kaihlanen oli jopa mukana kisojen tottisosuutta seuraamassa, joten pikkulikatkin ovat nyt entistäkin valveutuneempia (tulevia) koiraihmisiä! Huomenna meillä on treffit jutustelun ja peltojälkitreenien merkeissä Viren kasvattajan Jaanan luona ja illaksi olisikin tarkoitus ajella takaisin Espooseen Peten ja potilas saarisen luokse. Kaiken kaikkiaan mainio reissu – ja kesän tulostavoite saavutettu! 😀


Virveli BH-kokeessa

6 toukokuun, 2012

Ensin huippuhieno juttu: Meidän onnellinen hoopo Törppö alias Virveli on nyt virallisesti BH Korennon Vire! 😀 Kävimme neidin kanssa tänään Keravan koiraharrastajien järjestämässä käyttäytymiskokeessa, jonka arvosteli Vesa Häkkinen.

Meille arpoutui numero 8 ja pariksemme saimme malinois-uroksen. Virveli aloitti paikallamakuusta. Se makasi tuomarin palautteen mukaan valppaana mutta rauhassa toisen koirakon vihoviimeiseen liikkeeseen saakka… Kuullessaan luoksetulokäskyn Törppö ponkaisikin rennosta lonkkamakailuasennostaan ylös ja lähti juoksemaan kohti belggaria. Tuomarin merkistä ymmärsin kääntyä ja huusin Virvelin takaisin. Erikseen tuomari muuten kehui tätä haltuunottoa  – koira reagoi heti käskyyni, kääntyi ja tuli täysillä takaisin mamman luokse. Ja niin paikallamakuu oli kuin olikin hyväksytysti suoritettu isosta virheestä huolimatta! Huh!

Liikkeistä olen tyytyväisin seuraamisiin, jotka Virveli suoritti hienosti ja tarkkaavaisesti, vaikka pitkä kaavio vedettiin kahteen kertaan (hihnalla ja vapaana). Lopussa neidin keskittyminen alkoi jo selvästi herpaantua, mikä näkyi väljempinä täyskäännöksinä ja muutenkin hetkellisinä kontaktin tippumisina. Kaiken kaikkiaan tuomari kuitenkin kehui seuraamisia, tykkäsi Virkun tarkkaavaisesta olemuksesta, hyvästä kontaktista ja koko suorituksen ajan heiluneesta hännästä. Kuulemma koiran osaaminen osoittaa jo tässä vaiheessa hyvää koulutuksellista tasoa. 😀

Hmm… Sitten ne jättävät liikkeet. Jättävissä pitää uusien BH-sääntöjen mukaan PYSÄHTYÄ ennen käskyä, mikä on mielestäni täysin ristiriidassa sen kanssa, että kisoissa näin ei tehdä koskaan ja maahanmenossakin haetaan koiran nopeaa putoamista maahan etupää edellä EIKÄ istumisen kautta. Mekin olemme alusta pitäen treenanneet jättäviä liikkeitä ilman pysähdystä ja heräsin kokeilemaan uusien sääntöjen mukaisia liikkeitä vasta viime tipassa… Istuminen menikin harmillisesti sähläämiseksi ja koira meni maahan. Silti osasuoritus oli hyväksytty.

Maahanmeno oli parempi, joskaan ei tarpeeksi nopea. Luoksetulo oli varmasti huonoin Virvelin koskaan tekemä: Mikä lie epävarmuus neitokaiseen iski, mutta vauhtia oli murto-osa normaalista ja loppuasento jäi tosi väljäksi. Harmi! Liike kun on ollut suorastaan bravuurijuttumme! Ei muuta, kuin paljon superiloisia vauhtiluoksetuloja ilman loppuasentoa. Vauhtia, VIRETTÄ ja iloa lisää, sanon minä!

Haukka ja Jaana – tottisosuus hyväksytty!

Kokeen kaupunkiosuus oli helppo nakki lähiökoiralle. Ei edes yksin tolppaan jättäminen ollut itkun arvoista, kun kiva tuomarisetä oli koko ajan vieressä seurana! 😉 Näin ollen Virveli läpäisi käyttäytymiskokeen ja mamma sai paitsi tietoa tämänhetkisestä tasostamme, myös ideoita pulmakohtien treenaamiseen. Viren poikaystävä Haukka ja Jaana läpäisivät hekin kokeen varmasti ja komeasti, joten Hulluin Lehmäin retki Keravalle oli varsin onnistunut! 😀

Osmis kuuntelee, mitä emäntä selostaa. Taustalla vasemmalta Päivi & Seita, Heli & Niida, Satu & Zava ja Seija & Veikka. Kuva: Simo Nuutinen

Myös eilen oli jännittävä päivä, kun koululla vietettiin harrastepäivää, johon hälyryhmämme järjesti ensiaputyöpajoja ja pelastuskoira- näytöksiä. Itse toimin näytöksissä juontajana, mutta pääsivätpä omatkin koirani näyttämään taitojaan suuren yleisön edessä. Osmo oli mukana yhdessä ja Vire yhdessä esityksessä. Molemmat hoitivat homman kotiin, mutta erityisen tyytyväinen olin Virveliin, joka osasi myös odottaa rauhassa makoillen omaa vuoroaan mamman touhutessa juontohommia.

Mitä lie tuo hullu juontaja huitoo… Virveliäkin taitaa ihan hävettää! 😉 Kuva: Simo Nuutinen

Innokkaita maalihenkilöitä oli kymmeniä, joista aina kaksi lasta pääsi piiloon yhdelle koiralle. Hienosti edustusjoukon nuorimmainenkin koira Virveli löysi maalihenkilöt, jotka oli piilotettu pressuilla ja havuilla peitettyihin kevythäkkeihin. Koirat saivat myös runsain mitoin rapsutuksia ja silityksiä osakseen, mikä varmasti korvasi suhteellisen pitkän autossaodotteluajan. 😉

Viikko sitten Porkkalan lenkillä, jolta kotiintuomisina oli ennätysmäärä punkkeja

Punkkipannat hankittiin viime viikolla, sen jälkeen, kun olin poiminut yhteensä lähes 50 punkkia koiraparkojen nahoista… Pelkästään naamassa Virvelillä oli kymmenen mokomaa verenimijää! 😦 Koskaan en ole nähnyt näin paljon punkkeja koirissa, vaikka joka vuosi ollaan noilla samoilla Porkkalan niityillä lenkkeilty. Toivotaan, että pannat tehoavat eikä punkkipihtejä tarvita ihan yhtä paljon, kuin viime viikolla!


Metsään mentiin

9 kesäkuun, 2009

Palasin eilen Italiasta (kertakaikkisen upea reissu!) ja heti tänään olikin sitten debyyttikeikkamme avoimen luokan jäljellä. Ennen maastoa ehdin koettaa kerran hyppynoutoa metrisen esteen yli, se kun on ollut pitkään tauolla Osmon tassuongelmien vuoksi. Itseluottamukseni nousi heti, koska Osmis toi kapulan tyylipuhtaasti hypäten kumpaankin suuntaan estettä koskematta.

Ongelmat alkoivat sitten jäljellä: Janalta koira otti ensin takajäljen, korjasi hyvin ja lähti sitten todella määrätietoisesti nenä maassa etenemään. Ensimmäisellä suoralla ei ollut yhtään keppiä (näin myöhemmin kaavion, joten tiedän, että ohi ei menty) ja olin varma, että eka keppi jäi nostamatta. Kulman jälkeen Osmo nosti hienosti kepin, mutta sen jälkeen homma alkoikin pahemman kerran tökkiä. Osmo kaarsi vasemmalle ja hukkasi jäljen. Seurailin koiraa melko pitkään ja painostin sitä etsimään uudestaan jälkeä, mutta lopulta jouduin toteamaan, että olimme eksyksissä. Kun päädyimme hakkuuaukealle, päätin kääntyä takaisin ja palata autolle. Keskeytin siis suorituksen enkä mennyt lainkaan esineruutuun tai tottisosuuteen, koska tulosta ei olisi kuitenkaan saatu.

Harmillisinta tässä on se, että esineet ja tottis ovat sujuneet viimeisissä treeneissä loistavasti ja koira oli upeassa vireessä. Odotin siis hyvää tulosta etenkin tottisten osalta. Sääkin oli aivan täydellinen: ei yhtään kuuma, mutta ei myöskään sadetta, joka saisi Osmon riehaantumaan. Otin hiukan tottista kentän lähellä, jotta pääsin palkkaamaan koiran onnistumisesta. Puolen tunnin tulokseton jäljestys näkyi nimittäin selvästi paitsi emännän, myös Osmon tunnelmien laskemisena.

Nyt olemme Mariannen luona palautumassa (niin fyysisesti kuin henkisestikin). Hohdolla on juoksut, joten se on pidettävä viriilistä uroksesta visusti erillään. Osmo itkeskelee sydänsurujaan häkin edessä ja yrittää paremman puutteessa astua Pimua, joka antaa jätkälle hammasta tiukkaan sävyyn. Huomenna menemme Ylöjärvelle siskontyttöni Siirin synttäreille ja sitten palaamme kotiin – jatkamaan harjoittelua! 😉


Koulari kolahti!

15 elokuun, 2008

Ensimmäinen jälkikokeemme on onnellisesti ohi. Osmo sai 255p. eli 2-tuloksen ja siten koulutustunnuksen JK1! 😀

     

               Ilmoittautuminen ja paikallamakuu

Koe alkoi maasto-osuudella eli heti koirien tarkastamisen ja kilpailunumeroiden arpomisen jälkeen ajettiin autoilla janoille. Janalta Osmo lähti ensin takajäljelle (-6p.) ja itse kuljin liian lähellä koiraa (-1p.). Tuomari käski meidät takaisin janalle, jolloin Osmo lähti reippaasti jäljestämään oikeaan suuntaan. Eka keppi tuli vastaan aika pian ja intoa piukalla oleva Osmo juoksenteli sen ympärillä jonkin aikaa, ennen kuin tarkensi kunnolla ja meni maahan. Sitten jatkettiin jo hiukan järkevämpää vauhtia. Osmo teki hyvää työtä ja sitä oli helppo lukea. Kuitenkin yksi keppi jäi löytymättä (-20p.). Olisi pitänyt jarrutella koiraa enemmän yhdessä kohdassa, jossa se näytti hiukan valpastuvan…

  Seuraaminen (oikeanpuoleinen kuva ihmisryhmästä)

Jäljeltä ajettiin esineruudulle, jossa saatiin taas odotella aika kauan omaa vuoroa. Auton luona nostatin Osmolla yhden esineen, jotta se tietäisi, mitä se on seuraavaksi menossa tekemään. Esineruudussa lähetykset toimivat ja muutenkin Osmo oli hyvin kuulolla. Tosin yhden pissapaikan se bongasi ja jätti tietysti oman puumerkkinsä sen päälle (-2p.). Esine löytyi kolmannella pistolla alueen takalaidalta. Osmo toi löytämänsä pienen kengän tosi upeasti eli täysillä juosten ja tuli eteeni istumaan. Yhteispisteemme maastosta olivat 171/200p.

                     Liikkeestä maahan meno

Sitten koitti kaikkein jännittävin vaihe eli tottelevaisuusosuus. Eniten jännittämäni ilmoittautminen (kaksi koirakkoa yhtä aikaa, koirat vapaana) meni hienosti ja muutenkin Osmo pysyi koko ajan kuulolla eikä yrittänyt karata omille teilleen tai toisen koiran luo. Me aloitimme paikallamakuusta, jossa ei ollut ongelmia. Seuraamisissa Osmo kesti tosi hyvin sen, ettei palkkaa tullutkaan, kuten treeneissä. Välillä se jätätti hiukan, mutta otti sitten taas hyvin kontaktia. Jättävät liikkeet ja luoksetulo menivät tosi upeasti!

 

          Hyppynouto ja estenoudon alkuasento

Tasamaa- ja hyppynoudossa Osmo hidasteli palautuksessa ja aikoi selvästi jopa mennä makuulle kapulan kanssa, mikä on aivan uusi ilmiö! Niinpä jouduin antamaan tehostekäskyn ja hiukan vartaloapuja houkutellakseni Osmon palautusasentoon. Hyppynoudossa Osmo myös kiersi esteen takaisin tullessa. Sen sijaan estenouto meni täysin puhtaasti surkean vinosta heitostani huolimatta! Viimeisenä liikkeenä suoritetaan aina eteen lähetys. Osmo irtosi upeasti ja eteni vauhdilla maahan-käskyyn asti. Eka käsky vain hidasti vauhtia ja sai koiran haistelemaan ympäriinsä (eli etsimään Pingviiniä!). Onneksi toinen käsky toimi ja niin pääsimme kuuntelemaan tuomarin arviota. Tottiksesta irtosi yhteensä 84/100 pistettä, mistä olen kyllä tosi tyytyväinen!

   

                  Estenouto ja kapulan luovutus

Itseäni kyllä hiukan harmittaa sen yhden kepin jääminen jäljelle, sillä sen kanssa oltaisiin saatu 1-tulos! Mutta valittaa ei sovi, sillä tavoite eli koulutustunnus JK1 saavutettiin! Kaiken lisäksi sijoituimme kahdeksan koirakon joukosta toisiksi ja saimme komean pokaalin! Osmo ei välittänyt pokaalista eikä koulutustunnuksestakaan, mutta oli vähintään yhtä tyytyväinen kuin mamma saadessaan autossa maksalaatikkoa ja päästessään pitkän kisapäivän jälkeen hiekkakuopalle kaahailemaan lempilikkojensa Hohdon ja Pimun kanssa! 😀

 

                    Arvostelu ja palkintojen jako

Kiitos kuvista, tsemppauksesta ja täyshoidosta Mariannelle!


BH = Baha Hebuli?

3 lokakuun, 2007

Pääasia eli lopputulos ensin: Osmo läpäisi tänään BH-kokeen!! 😀 HURRAA!

Jännitin koetta aivan järjettömän paljon, koska Osmo on ollut tosi ääliömäinen hepuliheikki viime aikoina. Tiesin, että JOS poika jaksaa keskittyä, se hoitaa homman kotiin. Toisaalta tiesin myös sen, että MIKÄLI riehuntanäytös alkaa, voi hanskat lyödä tiskiin melkein saman tien. Mutta onneksi vain melkein

Homma alkoi suhteellisen lupaavasti, joskin hihnassa seuraamisen alussa koira haahuili hiukan omiaan ennen kuin pääsi kunnolla vauhtiin. Henkilöryhmässä Osmo kävi haistelemassa yhtä henkilöä, mutta jatkoi kuitenkin seuraamista ja istui aina nopeasti perusasentoon pysähtyessäni. Oheisen seuraamiskaavion kuvittelin osaavani vaikka unissani, mutta niin vaan unohdin autuaasti yhden suunnan siitäkin… Onneksi se katsottiin kuitenkin vähäiseksi virheeksi. 

Se kauhulla odotettu Hepuli iski vähän ennen vapaana seuraamista. Lähtölupaa odotellessamme koiran keskittyminen herpaantui ja niinhän se sitten päätti aloittaa vanhan, tutun pomppu-haukku-mamman-hoputus-esityksensä. Kun suullinen kielto tai uudet, iloiset käskyt eivät menneet perille, otin käyttöön rajummat otteet ja nappasin koirasta kiinni. Kellistin Osmon nopeasti selälleen, mistä se hämmentyi sen verran, että rauhoittuikin lopulta.  Itse olin tietysti siinä vaiheessa jo täysin varma, että suoritus hylätään, koska koiraan ei saisi koskea lainkaan kokeen aikana, kaikkein vähiten kurittamalla sitä… 

Kaikeksi ihmeeksi (ja kiitos armollisen tuomarin!) saimme luvan jatkaa koetta välikohtauksesta huolimatta. Vapaana seuraaminen sujuikin sitten oikein mallikkaasti, samoin jättävät liikkeet, joissa tosin annoin (tahattomasti, huonoa keskittymistäni) kaksoiskäskyn nyökkäämällä koiran suuntaan samaan aikaan käskysanan kanssa. Luoksetulo oli hyvä ja tosi vauhdikas, samoin sivulle siirtyminen. Paikallamakuussa Osmo oli noussut istumaan ja nuuskinut ympäristöään, mutta koska se pysyi kuitenkin määritellyllä alueella eikä lähtenyt huitelemaan omiaan, liike hyväksyttiin. Ja niinpä tarina päättyi satumaisen hyvin; tottelevaisuusosuus hyväksyttiin!

Kaupunkiosuudessa ei ollut ongelmia. Yllättäen ihmiset kiinnostivat Osmoa enemmän kuin häiriökoirat. Ihmisiä se olisi halunnut moikata ja kiristi siten hihnaa esim. henkilöryhmässä. Koirat Osmo sen sijaan ohitti oikein mallikelpoisesti. Tuomari kommentoi kaupunkiosuuttamme lyhyesti toteamalla lähinnä, että ”kyllä sä sen kanssa pärjäät – tämä on hyväksytty!” Pelkkää tuuria tai ei, joka tapauksessa Osmo on nyt virallisesti BH Frekko Lordi ja mamma myöntää olevansa melko lailla tyytyväinen!

pulmunen.jpgTässä sitä nyt patsastellaan,vaikka kuva onkin vanha 😉

(BH ei oikeasti tarkoita Bahaa Hebulia vaan se tulee saksan sanasta Begleithundprüfung. Lisää tietoa kokeesta voi lukea esim. tästä: http://www.goldenring.fi/m_harr/bh.htm .)


Kuka kouluttaa ja ketä?!

2 syyskuun, 2007

talja_treenaa.jpgKaikkensa antaneena?

Kävimme testaamassa yhteistyötaitojamme BH-kokeessa Keravalla. Aamusta alkaen satoi ja oman vuoromme koittaessa vettä tuli jo taivaan täydeltä. Kaoottisin kehäsuorituksemme ikinä (kts. toukokuun arkistosta ”Rekku retkeilee jälleen”) on tapahtunut nimenomaan kaatosateessa, joten hiukkasen kyllä jo säätiedotuksia katsellessa kauhistutti, mitä tuleman piti… 

BH-kokeessa (palveluskoirien käyttäytymis- koevalmiustesti) liikkeet suoritetaan pareittain siten, että toinen koira on paikalla makuussa koko sen ajan, kun toinen suorittaa yksittäisliikkeitä. Me aloitimme paikallamakuusta. Osmo näytti vähän hapanta naamaa ja hidasteli käskiessäni sen maahan likomärkään nurmikkoon, mutta pysyi kuitenkin kiltisti paikallaan koko vaaditun ajan. Tästä olen vieläkin melkoisen ällistynyt ja tietysti tosi tyytyväinen 😀 !! Ohjaajan on oltava n. 30 askeleen päässä ja selin koiraan nähden, joten koiran suoritusta ei itse pääse näkemään. Välillä minun oli kyllä ihan pakko kurkata salaa olkani yli uskoakseni koiran olevan edelleen tallella!  

Kokeen seuraamiskaavio on hurjan pitkä verrattuna meille tutumpiin toko-pyrähdyksiin. Hihnassa seuraamisen aluksi Osmo nuuhki maata ja hidasteli, mutta ryhtyi sitten kunnolla hommiin ja seurasi suurimmaksi osaksi oikein kivasti. KUNNES henkilöryhmässä kiertämisen jälkeen sama seuraamiskaavio alkoi alusta ja Osmo oli sitä mieltä, että nyt olisi jo palkintoriehumisen paikka. Toisin sanoen se päätti pistää vähän vauhtia emäntään, innostui hyppimään ja hepuloimaan (pitkästä aikaa!) eikä malttanut enää ollenkaan keskittyä itse asiaan. Koska koira ei ollut hallussa vaan pöllöili omiaan, jouduimme keskeyttämään vapaanaseuraamisliikkeen. Saimme luvan jatkaa suoritustamme (vaikka tässä vaiheessa oli jo selvää, ettei tottisosuus menisi läpi), mutta ohjaajan hermostuksesta johtuen liikkeestä istuminen meni hätiköinniksi: Käskytin huonosti ja Osmo jäi seisomaan. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo menivät sentään hyvin.

Hepuliheikin koepäivä päättyi siis tänään tottisosuuden hylkäämiseen, mutta itse menin vielä seuraamaan kaupunkiosuuden suorituksia. Kaupunkiosuus ei vaikuttanut kovinkaan mahdottomalta (edes meidän kauhukakaralle), vaan uskon Osmon suoriutuvan siitä kunnialla sitten joskus, kun tottisosuus menee ensin läpi. Ehkäpä uskaltaudumme BH-kokeeseen uudestaan vielä tämän vuoden puolella! Tämän päivän paras juttu oli kyllä se paikallamakuun onnistuminen. Harmi, ettei ollut kameraa mukana eikä sitä marttyyri-ilmettä likomärän, maassa nöyrästi makaavan Osmon naamalla saatu ikuistettua!