Törppö törppöpää

Törppö ja törppö

Viikko sitten sunnuntaina Paavo ja Virveli juoksivat ja riehuivat metsässä niin, että emännät menoa kauhulla katsoivat. Seuraavana päivänä huomasinkin Virvelin polvessa ison, ruman reiän. Ilmeisesti Vire oli juossut johonkin isoon karahkaan rymylenkillä. Ihmeen vähän haava oli vuotanut tai sitten Virveli oli nuollut veret pois. Se ei myöskään aristanut jalkaa ollenkaan, vaikka haavaa suihkuteltiin ja putsattiin betadinella.

Tiistaina totesimme, että ei tämä taidakaan pelkin kotikonstein parantua ja varasimme ajan eläinlääkäriin. Saimme keskiviikoksi ajan ja haava tuoreistettiin, putsattiin ja ommeltiin kiinni. Virkku sai myös antibioottikuurin ja kurjan törpön päähänsä. Nukutuksen jälkeisestä tokkurasta toivuttuaan koira oli taas oma, vauhdikas itsensä. Kaulurista Törppö törppöpää ei tietenkään oikein tykkää, se kun on koko ajan tiellä ja hidasteena. Vaan eipä likka näytä lannistuneen kauluristakaan – reunan ottaessa kiinni oven pieleen tai muuhun esteeseen se yksinkertaisesti puskee itsensä juuri siitä läpi niin että kolina käy. Melkoinen sisupussi!

Yksi joukkueista yleisörastilla. Kuva: Anne Kuosmanen

Tämän viikonlopun vietin itse aamuvarhaisesta yömyöhään Pelastuskoiraliiton ryhmä- katselmuksen rastivastaavana ja joukkueiden yleisörasti-suoritusten arvioitsijana. Iltaohjelma-vastuukin oli jotenkin lipsahtanut kontolleni…

Howavart Hapsu tarkistaa piiloa yleisörastilla. Kuva: Anne Kuosmanen

Oman haasteensa työntäyteiseen lauantaihin toi edellisyönä ollut hälytys, jonka takia yöunet jäivät muutamaan tuntiin. Samoilla silmillä mentiin sitten reilu vuorokausi, mutta ihmeen hyvin kaikesta kuitenkin selvittiin. Onneksi Pete kantoi vastuun koirista. Osmo ja Virveli saivat viettää reipashenkistä laatuaikaa isännän kanssa mökillä – mikä oli taatusti mukavampi vaihtoehto kuin kököttää pitkiä aikoja autossa ja päästä emännän taukojen aikana pienille jalottelukierroksille Espoon keskukseen. Nyt iso urakka on onnellisesti ohi ja ehtii kouluttaa ja aktivoida taas omiakin koiria. 🙂

Kiva kisapäivä

Päivän palkintosaalis

Virveli seuraa. Kuva: Minna Ranta (mun surkealla pokkarikameralla)

Kolmisen viikkoa sitten ilmoitin Osmon taas pitkästä aikaa voittajaluokan tokokisaan ja ihan extempore ilmoitin myös Virvelin alokasluokkaan. Tänään olikin sitten jännittävä päivä, kun molemmat piskit starttasivat Hyvinkäällä snautserikerhon järjestämässä kokeessa.

Oikea palikka kävi Osmon suussa, mutta epävarmuus iski ja jätkä vaihtoi väärään. 😦 Kuva: Minna Ranta

Voittajaluokan kokeen liikkeistä tunnistusnouto on ollut aina kisoissa hankala Osmolle. Vasta muutama päivä sitten tajusin syyn: Olen ottanut aina aluksi pitotreenin tunnaripalikalla eli antanut Osmon pitää palikkaa suussaan ja vasta sen jälkeen vienyt sen hajuttomien sekaan. Niinpä olen opettanut koiralle, että oikea palikka on se, jota se on kerran pitänyt hampaissaan. Tajusin mokani liian myöhään ja muutamasta parin kerran naksutteluista puhtailla palikoilla ei ollut tarpeeksi vaikutusta. Tunnari meni nollille, kuten osasin pelätäkin.

Hitaan seuraamisen kaavio oli kokeessa harvinaisen pitkä. Ohjaaja saisi pitää katseensa kyllä koko ajan eteenpäin! Kuva: Minna Ranta

Harmin paikka oli sen sijaan ruutu (=lähettäminen määrätylle paikalle), joka menee treeneissä hienosti ja joka on Osmon oma lemppariliike. Yleensä Osmis suuntaa hyvin katseensa ruutuun jo lähetyspaikalla, kun itse nostan katseeni muutamaan kertaan eteenpäin ja kysyn ”missä ruutu on?”. Tänään rituaali jäi selvästi vajaaksi eikä Osmo kohdistanut kunnolla katsettaan ruutuun. Niinpä se juoksikin kehän toiselle sivulle, jolla oli yksi merkki luoksetulon lähtöpaikkaa osoittamassa. Usean käskyn jälkeen Osmis löysi lopulta ruutuun, mutta oli ihan hämmentynyt eikä mennyt maahan. Liike, josta uskoin saavamme pisteitä, meni siis myös nollille.

Hyppynouto. Kuva: Minna Ranta

Näitä nollaliikkeitä lukuun ottamatta olen Osmon osaamiseen ja etenkin iloiseen tekemisen meininkiin todella tyytyväinen. Seuraamista tuomari ja moni yleisön joukossa ollut snautseri-ihminen kehui oikein erikseen – harvoin kuulemma näkee noin hyvällä motivaatiolla tekevää snautseria. Hieno Osmis! 😀 Kuten viime kerralla samoissa mittelöissä, 204,5 pisteen kolmostuloksella irtosi parhaan VOI- tai EVL-koiran kiertopalkinto, komea snautseripatsas. Ennen kaikkea tämänpäiväinen osoitti itselleni, että pystymme saamaan voittajaluokasta ykköstuloksen, kun tunnari on treenattu kuntoon ja ruutu onnistuu samoin kuin treeneissä. Ei siis muuta, kuin uutta kisailmoa kehiin! Tässä Osmon pisteet eri osasuorituksista:

1. Paikalla makaaminen 10
2. Seuraaminen taluttimetta 9
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 9
4. Luoksetulo 8,5
5. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
6. Noutaminen esteen yli hypäten 8,5
7. Metalliesineen noutaminen 5 (metallikapula on ollut pitkään hukassa eikä tätä ole treenattu. Osmo haki kapulan vauhdikkaasti, mutta ”luovutti” sen vauhdissa sylkäisemällä sen kaaressa jalkoihini… ohjaajalla oli pokassa pitelemistä!)
8. Tunnistusnouto 0 (selitykset yllä, koira oli epävarma, otti aluksi oikean palikan, sylkäisi sen ja toi lopulta ihan väärän.)
9. Kauko-ohjaus 8 (ihan hyvä, vaikka parista väärästä käskysanastani johtuen koira eteni aavistuksen joissain vaihdoissa)
10. Kokonaisvaikutus 8,5

Seuraaminen taluttimessa, kuva: Minna Ranta

Vaan Virveli se vasta osasikin yllättää! Elämänsä ekasta tokokisasta likka nappasi 179 pistettä eli 1. palkinnon ja lopulta luokkavoiton kunniamaininnan kera! En voi olla muuta, kuin todella tyytyväinen, sillä tokohypyn ja liikkeestä seisomisen treenaaminen aloitettiin vasta kokeeseen ilmoittautumisen jälkeen. Paikallamakuuta rivissä ei oltu kokeiltu koskaan, ei myöskään luoksepäästävyyttä… Kaikki tämä huomioon ottaen alla olevat osasuorituspisteet tuntuvat uskomattoman hienoilta!

1. Luoksepäästävyys 8 (Virveli ilahtui ja tervehti vähän liian tuttavallisesti tuomaria)
2. Paikalla makaaminen 10
3. Seuraaminen kytkettynä 9 (tuomari kehui erikseen mutta huomautti vasemmasta kädestäni, joka heiluu koiran ulkopuolella eikä kiinni omassa reidessäni… ikuinen makuero toko- ja pk-ihmisten välillä, minä haluan tiivistä seuraamista ja silloin vasemman käden paikka on koiran ulkopuolella!)
4. Seuraaminen taluttimetta 9 (sama juttu, kuin hihnassa – hienoa työtä Virveliltä, tuomari ei tykännyt mun käden paikasta)
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
   

   Maahanmenosta irtosi täydet pisteet! Kuva: Minna Ranta

6. Luoksetulo 8 (tämä olisi ollut 10 jos olisin jättänyt koiran fiksummin, nyt nousi seisomaan jättäessäni sen)
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5 (tietoinen pieni vartaloapu minulta – uusin ja epävarmin liike Törpölle)
8. Estehyppy 8,5 (JEE! Se hyppäsi vaikka esteen taakse ei heitetty kapulaa! Seisomiskäskyn jälkeen Virveli otti yhden askeleen minua kohti kun olin palaamassa koiran viereen)
9. Kokonaisvaikutus 9 (Hyvä meininki!)

Kiva kisapäivä huipentui nuorison rymylenkkiin metsän siimeksessä. Toisin sanoen tapasimme Kaisan ja Virveli pääsi meuhkaamaan ja juoksemaan maailman ihanimman prinssi Paavon kanssa! Mikä harmi, ettei kamerassa ollut akkua jäljellä!

Rytinällä arkeen

Odotettavissa koirille: työpäiviä löhöilyn merkeissä

Kun ihmiset ovat töissä, Virveli valloittaa parisängyn.

Kesäloma alkaa olla lusittu. Töihinpaluu itsessään on taas ihan kivaa, mutta sen sivutuote eli treeniajan selvä väheneminen on harmillista. Saapa nähdä, kuinka lähes 7/24 -seuranpitäjään tottuneet koirat suhtautuvat arjen alkamiseen. Edellisten vuosien kokemuksella uskon, että tyypit osaavat ottaa vapaista sohvapaikoista ja lisääntyvästä löhöilyajasta kaiken ilon irti, ollakseen entistäkin sähäkämpinä ja energisempinä valmiina päivän treeneihin HETI, kun mamma tulee rättiväsyneenä töistä kotiin.

Toivottavasti hyvä työfiilis seuraa raunioradalta myös kouluun! Kuva: Petra Murtonen

Rauniorata on laitettu upeaan, uuteen uskoon. Uusia piiloja on vaikka millä mitalla ja aluetta on paitsi suurennettu, myös muokattu vaikeammaksi, monipuolisemmaksi ja muuntelukelpoisemmaksi. Radalla on siis taas paljon kiinnostavia haasteita tarjolla myös Osmon kaltaisille vanhoille konkareille. Maastossa Osmolle on ollut haastavaa ilmaista maalihenkilöitä, jotka eivät ole varsinaisesti piilossa, siis mustikanpoimijoita tai kävelijöitä. Viimeksi Osmo haukkui hienosti seisoskelevat ja hitaasti liikkuvat figut, mutta reipasta vauhtia koirasta poispäin kävelevä Tiina ei Osmon mielestä figuksi kelvannutkaan. Jonkinlaisena selityksenä voi pitää sitä, että Tiina on toisena kouluttajana usein peesarina ja toisaalta todella tuttu tyyppi Osmolle. Joka tapauksessa liikkuvia figuja treenataan näköjään lisää.

”Täs ois tää sun tunnaripalikka.”

Alkuviikosta kävimme Jaanan ja Haukan kanssa treenaamassa Kauklahden kentällä. Teemana oli ampuminen ja Virvelillä myös pk-esteet. Välissä Osmo teki varsin pätevän setin tokon VOI-liikkeitä. Tunnari tosin meni ihan pieleen, mahdollisesti ”vieraiden” palikoiden huolimattoman käsittelyn seurauksena. Myös oman palikan pitää olla mahdollisimman uusi, koska vaikeinta Osmikselle on uskoa, että vain kerran mamman kädessä käynyt palikka on ihan oikeasti se oikea. Tokalla kerralla koira on aivan eri tavalla sataprosenttisen varma oikeasta palikasta – onhan se ollut sillä itselläänkin jo kerran suussa. Nyt siis palikoita kuluu.

Hmm… Nenällähän se oma palikka etsitään eikä silmillä. Tosin Törppö ei etsinyt vaan harjoitteli pelkkää palikan pitämistä. Poseeraamista pitäisi myös treenata! 😉

Lisäpalikoiden lisäksi mamma tarvitsisi lisähermoja. Viimeksi eilen meinasin tehdä snautserista kintaat, kun se oli niin käsittämättömän ärsyttävä ja epäkuuliainen lenkillä ja sitten vielä raivostuttavan sinnikäs räksyttäjä jättäessäni sen kiinni puuhun ja ottaessani Virvelin kanssa muutamia tottisliikkeitä kentällä. Toisaalta tosikko suhtautui yhtä tosissaan myös omaan treenivuoroonsa, jolloin se teki into piukalla hommia ja ajoittain jopa ihan oikein!

Vaan osaa se Virvelikin koetella mamman hermoja, joskus jopa hirveästi! Maanantaina sienimetsällä erittäin riistaviettinen Virveli pysyi vaihteeksi mukavasti lähettyvilläni, mutta kuinka ollakaan, lähettyvillä oli myös hirvenvasa emoineen.

Team TTT eli Törppö, Tuuli ja Tosikko

Havahduin kanttarelli-mättäältä kummaan rytinään ja näin, kun hirvenvasa loikki hitaasti ja hädissään ölisten vain parinkymmenen metrin päästä ohitseni – perässään yhtä hitaasti loikkiva Virveli! Koira ei siis jostain syystä vetänyt normaalia saalistuskiitolaukkaansa, vaan poukkoili varsin rauhallisesti ellei peräti leikkisästi vasan perässä, vaikka olisi saanut elukan tosi helposti kiinni. Ja kas, muutaman sekunnin päästä Törppö juoksikin jo takaisin, perässään jättimäinen emohirvi! 😀 Harmi ettei ollut kameraa, sillä pätkä olisi kuulunut ehdottomasti hassujen kotivideoiden parhaisiin paloihin!

Metsästä poimittua

Vatut katoavat parempiin suihin mamman nenän edestä… Kuva on viime vuodelta, mutta koirien taidot eivät ole tuosta ainakaan ruostuneet!

Viikko Porkkalan mökillä vierähti taas hujauksessa. Metsälenkeiltä oli joka kerta kotiintuomisina kanttarelleja, vadelmia ja/tai mustikoita. Koirat ovat valitettavan tehokkaita poimijoita ja etenkin vadelmat häviävät järkyttävää vauhtia piskien suihin. Viimeisenä oljenkortenaan hidas emäntä treenasi vadelmanpoiminnan ohessa koirilla paikallamakuuta. 😉

Mustikoita on onneksi niin paljon, että koirat saavat pitää puskansa ja emännälle riittää silti poimittavaa. Sieniä koirat eivät bongaile itsenäisesti, kuten vadelmia, mutta heti, kun ihmiset kumartuvat poimimaan kanttarelleja, on Virveli paikalla. Niinpä paikallamakuuharjoituksia on jouduttu tekemään myös hyvien sienipaikkojen lähettyvillä.

Haukka ja Vire: ”Vauhtia 100 ja korvien välissä ei ketään”

Jälkiä ei tehty kuin muutama, koska lähes joka päivä oli todella tuulista enkä halunnut riskeerata sitä vähäistä tarkkuutta, jota Virvelin jäljestykseen on saavutettu. Ne jäljet, joita Virveli ajoi, olivat täysin merkkaamattomia, mutta hyvin likka ratkaisi pulmapaikat. 🙂 Sen sijaan vauhtia tuppasi tulemaan ensimmäisten keppilöytöjen jälkeen aina niin paljon lisää, että innoissaan Vire paineli muutamista kepeistä yli tai ohi. Keppimotivaatiota paranneltiin taas erikseen keppikujan avulla. Myös Jaana ja Haukka olivat kokeilemassa keppikujaa. Treenin jälkeen nuoriso pääsi sinkoilemaan metsään ja mereen.

Riisenit ojennuksessa rauniotreenien jälkeen: Edestä Ressu, Pipsa ja Virveli.

Muuten mökillä keskityttiin tällä kertaa tokoiluun, sillä ilmoitin Osmon taas pitkästä aikaa voittajaluokan kokeeseen… Kaukokäskyjen asennonvaihtoja naksuteltiin joka ilta, samoin vahvistin naksuttimella myös hiukan epävarmaa tunnaripalikan tuomista. Ruutua Osmo rakastaa, mutta jää usein turhan eteen. Lisää treeniä, kosketusalusta lähemmäs ruudun takalaitaa ja naksutinta kehiin, siinä oma reseptini seuraaviin harjoituksiin.

Siellä se haisee… Kuva: Laura Luotonen

Virvelikin on ilmoitettu tokokisan alokasluokkaan, joskaan sen kanssa ei ole koskaan tokoliikkeitä treenattu. Liikkeestä seisomaan jääminen on suurin kysymysmerkki, sitä alettiin nyt treenata naksuttimen kanssa. Myös alokasluokan hyppy on Törpön mielestä omituinen liike; Virvelin mielestä on ihan turhaa hypätä esteen yli, jos sinne ei ole ensin heitetty noutokapulaa. 😉

Pitkään piti helteessä piiloa tarkistella, ennen kuin haukku irtosi. Kuva: Laura Luotonen

Raunioilla ja maastossa on käyty jälleen säännöllisesti (kesäreissujen jälkeen luvattoman monet treenit jäivät välistä) ja jonkinmoista edistystäkin tapahtuu. Laukaukset eivät Virveliä pelota, vaikka se niitä hetkeksi jääkin kuuntelemaan. Intoa ja vauhtia riittää niin valtavasti, että emännällä on suuria vaikeuksia pysyä koiran perässä – tai edes seurata, millä kasoilla se on käynyt. Soveltuvuuskokeen ketteryystelineet sujuvat hienosti.

Rankkasade yllätti kesken Osmon treenin. Kuva: Laura Luotonen

Osmo on raunioilla kertakaikkisen taitava ja varma suorittaja. Tosin rankkasateessa sekään ei reagoinut millään tavalla matalaan umpikaivoon, jossa figu piileskeli. Vasta, kun sade hiukan laantui ja kaivon kantta oli siirretty sentin verran raolleen, poitsu aloitti vimmatun ilmaisuhaukun.

Kaivon kantta raotettiin hiukan ja johan irtosi haukku! Kuva: Laura Luotonen

Tänään suunnataan taas metsään, jossa Virveli treenaa palkkapurkin kansien kohdalla ilmaisemista ja samalla etäisyyden ottamista figusta ja Osmo liikkuvia maalihenkilöitä.

Jälkikirjoitus perjantaina: Hakutreenit sujuivat upeasti etenkin Virvelin osalta! Likalla oli korvat päässä, se tuli vinoon lähteneeltä pistolta käskystä heti takaisin, suoritti hienoja, suorahkoja ja pitkiä pistoja ja löysi figut ilman pulmia. Ilmaisut olivat tosi hyvät – purkinkannet ilmaisupaikan merkkinä alkavat selvästi mennä jakeluun! 😀 Osmon liikkuvat figut minä unohdin kokonaan ja poitsu haukkui epämääräisen mallisten partiointipistojen jälkeen kaksi kadonnutta esiin. Molemmat olivat kunnolla piilossa, toinen täysin pressuun peitettynä. Joten kelpo suoritus myös Osmolta.

Raunioilla kastuttiin vain vedestä, metsässä koirat uivat lemuavassa turvevellissä… Kuva: Laura Luotonen

Treenien jälkeen riisenit ja keskari näyttivät jälleen suokoirien luonnettansa. Osmo kahlaili ja Virveli virtahepoili haisevassa ja mustassa turvevellissä niin, että molemmat piti pestä useampaan kertaan shamppoolla, ennen kuin huuhteluvesi alkoi vähitellen kirkastua… Tuon osan loppulenkistä olisi kyllä voinut jättää välistä!

Figu nostetaan sateeseen ja Osmo saa palkkansa. Kuva: Laura Luotonen