Hiihtolomalla

helmikuu 22, 2013

Yhtenä päivänä nähtiin aurinko!

Yhtenä päivänä nähtiin aurinko!

Talvilomaviikko on vierähtänyt tänä vuonna niinkin kaukana kotoa, kuin Kirkkonummella, alkeellisen ihanasta mökkielämästä nauttien.

Pellolla mentiin kovaa.

Pellolla mentiin kovaa.

Lunta on niin paljon, ettei umpimetsään ole ollut mitään asiaa edes suksilla. Sen sijaan moottorikelkan jäljillä jäällä ja traktorin jäljillä pelloilla ja metsäteillä
Vire viilentää tunteitaan hiihtolenkin lomassa

Vire viilentää tunteitaan hiihtolenkin lomassa

ollaan päästy hiihtämäänkin. Koirat ovat juosseet paljon ja kovaa, painineet, pomppineet, kierineet ja ryömineet naama edellä hangessa. Tosin viimeksi mainittu kuuluu vain Virvelin liikerepertuaariin, Osmishan ei tieten tahtoen lumessa sukeltele.
Osmo jolkotteli välillä hiihtäjän perässä

Osmo jolkotteli välillä hiihtäjän perässä


Pitkien lenkkien vastapainoksi köllöteltiin sohvalla koko lauman voimin, saunottiin ihmisvoimin ja tarkistettiin iso pino pitkiä fantasiatarinoita emännän voimin… Viimeisin aktiviteetti ei varsinaisesti kuulu lempipuuhiini lomalla, mutta normaalin koulutyön ohella noin suuritöiseen projektiin ei kerta kaikkiaan riitä aikaa. Onneksi koirat pitävät huolen siitä, ettei elämä mene koskaan pelkiksi paperitöiksi, paitsi aina muutamaksi tunniksi kerrallaan.

Oisko jotain töitä?

Oisko jotain töitä?

Tänään mennään harjoittelemaan kaupunkikäytöstä Peten vanhempien luokse Punavuoreen, mahdollisesti julkisilla liikennevälineillä keskustan kautta. Illalla on ohjelmassa tottista espyläisten treenivuorolla. Ennen kyläreissua ajattelin vielä parturoida Virvelin kuontalon valmiiksi, tyyppi kun näyttää nyt, pelkän nyppimisen ja pään parturoinnin jälkeen, melkoisen epäsopusuhtaiselta. Pieni pää + karvainen, paksu vartalo muistuttaa enemmän lammasta, kuin riiseniä! 😉 Tassukarvat vedin molemmilta elukoilta jo lyhyeksi lumipallo-ongelman minimoimiseksi, joten eipähän ole suuria paineita saada lopustakaan trimmistä näyttelykelpoista.

Mainokset

Osmon hälytreeni

helmikuu 18, 2013

Pätevä pelästyspoika kaipaisi parturointia...

Pätevä pelästyspoika kaipaisi parturointia…

Tasapuolisuuden nimissä pitää päivittää hiukan Osmonkin kuulumisia. Keskiviikkona olimme hälytreeneissä, joissa etsimme ”83-vuotiasta diabeetikko-rouvaa”, mutta löysimme pari iloisessa kunnossa olevaa ”ulkopuolista”. Osmo teki innolla hommia ja nappasi jäljen heti etsinnän aloitettuamme. Jäljen päässä koira ilmaisi riemulla hankeen huilimaan jääneen illanviettäjän.

Ekan hiihtolomapäivän aamulenkki kotikonnuilla

Ekan hiihtolomapäivän aamulenkki kotikonnuilla

Ilmoitimme henkilöstä johdolle, jolta saimme ohjeeksi jatkaa etsintöjä ja ilmoittaa vain tehtävän kannalta olennaiset havainnot. Illanviettäjä ohjattiin jatkamaan baarin suuntaan ja me jatkoimme omaa tehtäväämme. Kolusimme taajamametsän polut ja jäljet siten, että melko laajan etsintäalueen hajut tulisivat varmasti tuulen mukana koiran nenään.

Kiilusilmä-Vire ja Osmo - kumpikin taas trimmauksen tarpeessa

Kiilusilmä-Vire ja Osmo – kumpikin taas trimmauksen tarpeessa

Melko pitkän urakoinnin jälkeen Osmo otti ja lähti puskemaan syvässä lumessa ylämäkeen. Kadotettuani koiran näkyvistäni aloin huolehtia, että koira olikin saanut joltakin kävelytieltä hajun jostain viattomasta ohikulkijasta – ja aloin huudella sitä takaisin. Kun Osmoa ei kuulunut takaisin, kutsuin uudestaan tiukalla äänellä, jolloin mäen nyppylän takana näkyikin koiran lamppu. Samalla Osmo haukahti ja tajusin mokanneeni eli kutsuneeni sen pois maalihenkilön hajulta. Osmo tulkitsi hätäisen luoksetulokutsuni siten, että löydetyssä olisi jotakin epäilyttävää. ”Ilmaisu” olikin alkuun epäluuloista mörköhaukkua eikä normaalia, innokasta ja vaativaa ilmaisuhaukkua.

Menin koiran tueksi löydölle, kehuin ja odotin, että se haukkuu varmemmalla fiiliksellä vielä muutaman kerran. Sitten annoin maalihenkilön palkata Osmon, vaikka tosietsinnöissä niin ei tietenkään koskaan tapahdu. Tämän löydön jälkeen partioimme vielä puolisen tuntia, jonka jälkeen ilmoitimme alueen tarkistetuksi. Sitten saimmekin johdolta käskyn suunnistaa uuteen paikkaan, jossa ei ollutkaan enää etsintätehtävää vaan loppupalaveri.

Koira toimi loistavasti koko treenin ajan ja ohjaaja sai jälleen kerran muistutuksen koiraan luottamisesta. Onneksi snautseri on sen verran jästipää, ettei jää pitkäksi aikaa murehtimaan ohjaajansa mokia.


Voihan Virveli!!

helmikuu 16, 2013

Mitäköhän seuraavaksi?

Mitäköhän seuraavaksi?

Hiihtolomalla otetaan rennosti.

Hiihtolomalla otetaan rennosti.

Velmuilija valjaissa

Velmuilija valjaissa

Debytoitiin tänään Virvelin kanssa Porvoossa tokon avoimessa luokassa. Jännitin etukäteen liikkeestä seisomaan jäämistä (jossa ohjaaja jatkaa palatessa koiran taakse) ja kaukokäskyjen maasta istumaan nousemista, kun taas maahanmenoa ja noutoa pidin varmimpina liikkeinämme. Vaan kuinkas sitten kävikään…?

Molemmista jännitysliikkeistä Vire sai 9 pojoa, kun taas maahanmenosta 7 (jäikin ensin istumaan, jolloin pysähdyin ja annoin uuden käskyn) – ja bravuurimme nouto meni nollille. Siis todellakin NOLLILLE! Aivan puun takaa tuli pulma, jota Viren kanssa ei ole koskaan ennen tullut esille: Koira ei irrottanut otettaan kapulasta heti ekalla käskyllä. Eikä sitten tokallakaan, jolloin vauhdikas nouto suoralla luovutusasennolla meni siis nollaliikkeeksi. 😦 Ehkä Vire piti kapulaa palkintona, kun kerran muuta palkkaa ei tullut… ”Jos et anna mulle välillä lelua, niin mä en anna sulle tätä palikkaa!”

Palkan eli patukkaleikin puuttuminen liikkeiden välistä taisi hämmentää koiraa muutenkin. Itse lisäsin hämmennystä vapauttamalla koiran liikkeiden välillä, jolloin se tietysti odottikin sitä leikkiä. Ensi kerralla pidän suorituksen ”käynnissä” koko ajan enkä siis vapauta koiraa liikkeiden välillä. Siten tein tokon alokasluokassa ja bh-kokeessakin, jolloin koira ei edes odottanut saavansa palkkaa vaan keskittyi täpinöissään seuraavaan käskyyn hyvän mielentilan katkeamatta välillä. Tokokehästäkin voi lopuksi seurauttaa koiran pois ja vapauttaa sen sitten kehän ulkopuolella leikkimään. Vaan jostain kumman syystä tein siis tänään ihan toisin. Jälkiviisastelut sikseen, ensi kerralla haetaan se ykköstulos! 😀

Paikallamakuu 10 (”erinomainen”)
Seuraaminen taluttimetta 8,5 (painoi hiukan, hiukan hidastelua perusasennoissa. Tuomari kuitenkin erikseen kehui seuraamistamme)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7 (ensin istui, ohjaajan pysähdys ja lisäkäsky)
Luoksetulo 6 (jarrut petti kun vauhtia oli niin hurjasti, ohjaajan käsimerkki jäi ”päälle”)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Noutaminen 0 (jep jep, jos koira ei irrota otettaan kapulasta toisellakaan käskyllä, arvosana on 0)
Kauko-ohjaus 9 (ekaan istumaan nousuun Vire tarvitsi lisäkäskyn)
Estehyppy 8 (hyppäsi tosi laiskasti, takaisin tullessa tassut myös osuivat esteeseen)
Kokonaisvaikutus 8 (tähän vaikutti taatusti tuo onneton nouto…)

Yht. 148 p. = 2.palkinto


Lumivyöry-Virveli

helmikuu 9, 2013

Laviinikoira lumilenkillä

Laviinikoira lumilenkillä

Viren kanssa käytiin tiistaina treenaamassa lumen alle hautautuneiden ihmisten etsintää. Osmo jäi kotiin, koska sillä oli edelleen hiukan nuhainen nenä, vaikka omasta mielestään se olisi ollut täydellisen terve ja valmis töihin. No, treeneihin Osmo ehkä olisikin ollut tarpeeksi terve, mutta ei oman vuoronsa odotteluun kylmässä autossa.

Virkeä nuhanenä löysi lumen alta kepin!

Virkeä nuhanenä löysi lumen alta kepin!

Vire oli innoissaan tajutessaan, että isossa lumikasassa haisee IHMINEN! Haukku riitti ilmaisuksi, vaikka oikeasti laviinikoirien kuuluisi myös kaivaa lunta oikeasta kohdasta. Suurin osa meidänkin treeniryhmästämme halusi koiran paitsi haukkuvan, myös kaivavan lunta. Itse tuumin, että lumeen hautautuneiden etsintä on sen verran harvinainen tilanne tosietsinnöissä, että pelkkä haukku saa riittää, kun muissa tilanteissa koira ei missään nimessä saa koskea maalihenkilöön (esim. kaivaa pressua tai peittoa). Toki koirat oppivat vallan helposti erottamaan tilanteet toisistaan, mutta Virvelin kohdalla haukku sai siis riittää – ja hyvin Vire näyttikin haukkumalla oikeat kohdat lumiseinämästä. Lumitreenien jälkeen jäimme vielä hetkeksi tottistelemaan teollisuusalueen hyvin auratulle parkkipaikalle.

Esine-etsintävuoroa jonottamassa.

Esine-etsintävuoroa jonottamassa.

Muuten olemme tällä viikolla keskittyneet lenkkeilyyn eli hangessa kahlaamiseen ja polkujen avaamiseen. Muutamia esineitä koirat ovat saaneet mielen-virkistyksekseen etsiä. Tallatun alueen rajoittuessa pelkkään polkuun ”etsimistä” oikeampi sana taitaa kyllä olla noutaminen. Videolla Osmo hakee hanskan lumen alta, Virveli liian näkyvästä paikasta puun oksalta. No, esineen palautus mammalle olikin tämän treenin pääasia.

Eilen päästiin taas treenaamaan, kun tottishallilla oli espyläisten vuoro. Vire teki tokon avoimen luokan liikkeitä (on se vaan vaikeaa nousta maasta istumaan, jos mamma on yli kolmen metrin päässä!). Paikallamakuu oli 2 min + 2 min ohjaajan ollessa piilossa. Yhden välipalkan kävin antamassa, kun vieruskaverikin palkattiin. Vire makasi rauhassa, mutta asento vaihtui miltei heti vähän liiankin rentoon lonkka-asentoon… Muissakin liikkeissä sattui kauneusvirheitä, mutta meininki oli kiva ja sehän on pääasia.

Taitava Osmis lumikuorrutuksella

Taitava Osmis lumikuorrutuksella

Osmariinin treeni oli kertakaikkisen upea, ruutu löytyi vaihteeksi ongelmitta, luoksetulon pysäytykset olivat heti skarpit ja metallikapulakin noudettiin esteen yli hypäten. Paras juttu oli kuitenkin se, että tunnari onnistui! 😀 Vaikka otin varman päälle enkä sekoittanut vielä liikkeenohjaajaa mukaan kuvioon, antoi tunnarin onnistuminen kuitenkin taas itsevarmuutta sekä Osmolle että minulle.

Äsken jatkettiin olkkarissa siitä, mihin eilen hallilla jäätiin eli Viren kaukokäskyihin naksuttimen avulla, vähitellen välimatkaa pidentäen. Lopulta saatiin kasaan 5 onnistunutta istu-maahan -vaihtoa n. 5 metrin välimatkalla. Paikallamakuun (4 min) Vire teki Osmon vieressä mamman surffaillessa netissä toisessa huoneessa.


Nenä tukossa on hankala haistella

helmikuu 3, 2013

Ainakin yksi tärkeä syy Osmon onnettomiin tunnariräpiköinteihin selvisi viime viikonloppuna, sen surkean treenin jälkeen: Poitsu oli sunnuntaina aivan vaisu ja illalla nousi kuume. Nenästä valui räkää, joten kirsu on mahtanut olla tukossa jo aiemmin tottishallilla. Maanantai ja tiistai menivät sitten nuhakuumetta potiessa, sitten alkoi helpottaa. Vire on onneksi pysynyt terveenä ja se saikin nauttia laatuajasta kahdestaan mamman kanssa lenkkeillen.

Torstaina Osmariini vaikutti jo aivan terveeltä, joten otin senkin mukaan perjantain hallivuorolle. Keskityin kyllä enemmän Viren kanssa tekemiseen enkä Osmon pikaisen treenin aikana viitsinyt tunnaria edes kokeilla, koska nuhasta oli kulunut vasta niin lyhyt aika. Eilen otettiin sitten olkkarissa tunnaripalikat esille ja homma toimi jälleen hienosti. Nyt tehdään paljon toistoja aina uusilla palikoilla ja sen jälkeen lisätään liikkeenohjaaja kuvioon. Toivo elää siis jälleen! 😀
Ekalla kerralla oma palikka oli toinen oikealta.

Tokassa treenissä oma oli toinen vasemmalta.

Kolmas (ja viimeinen koska uudet palikat loppuivat) treeni, jossa oma palikka oli keskellä.

Vire teki hallilla seuraamisia, joissa se tuppasi hiukan painamaan ja kääntämään päätään liiaksi eteeni. Asiaa korjailtiin ruokapalkan (=vasemman käteni) paikalla ja lelupalkan suunnalla. Luoksetulon pysäytystä kokeilin ekaa kertaa hallilla ja sehän toimi kerrassaan hienosti! 🙂 Koska tähtäimessä on tokon avoin luokka, treenasin myös hyppyä istumisen kanssa sekä kaukokäskyjen maahan-istu-vaihtoja. Niitä on naksuteltu välillä kotonakin, koska maasta istumaan nouseminen etäisyyden kasvaessa on edelleen epävarmaa.

Avoimen liikkeistä eniten treeniä vaatii liikeestä seisomaan jääminen, tai siis sen loppuosa, jossa ohjaaja palaa koiran taakse n. 5 m ja vasta sitten koiran viereen. Koiran taakse mennessäni Vire pyrkii usein mukaani – tai ainakin kääntää rintamasuuntansa. Apukeinona on toiminut nami, jonka pudotan paluumatkallani n. 2 metrin päähän Viren eteen. Koira jää tietysti tuijottamaan namia ja itse pääsen sen taakse ilman, että se kääntyy. Sitten paluu koiran viereen ja vapautus palkalle. Jotta itse pysähtyminen pysyisi skarppina, palkkaan välillä myös heti käskyn jälkeen koiran taakse.

Tuon toko-nyhjäämisen vastapainoksi kaipaisi jo kunnon maastolajeja sulissa metsissä. Kevättä odotellessa tehtiin pitkästä aikaa vähän esine-etsintää. Ja voihan Virveli, että sillä onkin hyvä nenä, mutta huono kouluttaja! Tyyppi nimittäin bongaili kaikki esineet vuoron perään eli VAIHTAEN joka kerta esinettä, kun uusi löytyi. Ja kutsuista ja hihkumisista huolimatta se ei tehnyt elettäkään tuodakseen tavarat mamille… Lopuksi se vielä valikoi kivoimman tavaran ja jäi sitä hankeen natustelemaan, jolloin tietty hain elukan pois oikein epätyytyväisenä. AAAAARGH!!!

Otettiin heti korjaava treeni, jossa Vire tiesi, että mammalla on maailman kivoin vinkupallo, jonka saa sitten kun tuo esineen. Enkä tietenkään ottanut vaihdon riskiä vaan vein alueelle vain sen yhden ainoan esineen (tosin vanhat ”kuumat” paikat hämäsivät sekä koiraa, että ohjaajaa). Mutta johan toi Törppö esineen emännälle. Näköjään esine-etsintä kaipaa ”pientä” verryttelyä ja ennen kaikkea paljon motivaatiota palautuksiin! Surkea esitys olisi ollut hauskaa katseltavaa, mutta pystyäkseni puuttumaan koiran hölmöilyihin stoppasin kameran heti ekan vaihdon kohdalla (n. 9 sek lähetyksestä).