Ei ihan tervepäisten touhua

Otsikon mantraa toisteltiin eilen Kirkkonummella, jossa olimme järjestämässä pelastuskoirien maastoetsinnän loppukoetta. Päivä alkoi klo 8.00 Ikean parkkipaikalta, josta me maalimiehet ajoimme kimppakyydeillä koepaikalle – tai tarkemmin sanottuna muutaman kilometrin päähän koepaikasta, pidemmälle kun ei autoilla päässyt.

Pakkasta oli vain vähäsen, mutta vaakasuoraan vihmova lumi ja räntä tekivät touhusta jokseenkin eksoottista. Tallasimme alueen (hanki vuoroin kantoi ja vuoroin petti – eli kulku oli melko raskasta) ja jaoimme piiloparit. Minä ja Emilia toimimme parina ja peittelimme vuorotellen toinen toisemme piiloon valkoisen lakanan alle tiheään kuusikkoon. 

Varsinainen koe alkoi klo 10. Vaikka koiria oli vain neljä, aikaa kului siirtymisten ja odottelujen ansiosta yhteensä kuutisen tuntia. Onneksi termareissa oli kahvia ja teetä, eväskorissa leipiä ja suklaata ja repuissa runsaasti lisävaatetta. Ilman niitä – ja meitä hulluja yhdistävää mustahkoa huumoria – olisivat hymyt saattaneet alkaa jo hyytyä! 😉 Mutta todellisen urakan tekivät kokeen testaaja ja harjoitustestaaja: He nimittäin jatkoivat metsässä rämpimistä vielä yöllä samaisen kokeen pimeäosuudessa. 

Mitä opin? 

1. Suunnistamista pitäisi treenata enemmän.
2. Lisävaatetta ei koskaan voi olla liikaa.
3. Räntäsateessa suklaa maistuu paremmalta.
4. Haluan edelleen hälyryhmään.
5. En koskaan, en KOSKAAN ryhdy testaajaksi!!! 

Osmis ei ollut tietenkään mukana kokeessa, vaan ulkoili ja rentoutui kotona isännän kanssa. Illalla kävin sen kanssa vielä metsälenkillä. Jostain syystä räntäsateessa tarpominen ei vaan tuntunut kauhean innostavalta tällä kertaa! Tämän jutun kuvat Osmosta ja Emilian labradoritytöstä Friidasta ovat Lilli Kinnusen ottamia parin viikon takaisten hakutreenien jälkeen.

Ah ihana sunnuntai

Sunnuntai alkoi kerrassaan ihanasti! Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja aamulenkkiseuraksi oli lupautunut Suvi Roosan ja Nanan kanssa. Meiltäkin ulkoilemaan lähti koko porukka – siis emäntä ja molemmat partaäijät.

Vauhdin hurma

Oletkos siinä!

 

  Puolentoista tunnin reissulta saatiin kotiintuomisiksi onnellisen väsähtänyt koira, punaiset posket ja reilut 30 valokuvaa.

 

 

 

 

 

 

Päivä jatkuu siivoilun ja ruoanlaiton merkeissä. Käyn myös edustamassa snautserikerhoa keskusjärjestön kokouksessa, mutta muuten aiomme pysytellä kotikonnuilla ja nautiskella auringosta ja vapaapäivästä. 

 

 

 

 

Kuumahan tässä tulee!

Valoa ja vauhtia

Aurinkoisen vapaapäivän kunniaksi ajoimme aamulla Porkkalan mökille ja suuntasimme jäälle hiihtämään. Matkalla kävin ostamassa vetohiihtovyön joustavan hihnan kanssa, joka tosin osoittautui huonoksi: hihna irtosi lukosta ensimmäisellä kunnon kiskaisulla, vaikka oli tarkoitettu nimenomaan vetohommiin ja ”enintään 40-kiloiselle koiralle”. Solmin sitten hihnan lukkoon käsin, minkä jälkeen se toimi ihan hyvin, joskin oli vähän liian lyhyt.

Suurimman osan matkasta Osmo sai kipitellä tuttuun tapaan vapaana, mutta välillä kokeiltiin pieniä pätkiä vetohiihtoa. Parhaiten homma toimi silloin, kun Pete meni edellemme ja Osmo sai sitten juosta isännän kiinni emännän tasapainoillessa suksien kanssa perässä. Pieni pätkä vauhdikasta menoa saatiin videollekin (harmi, että video katkeaa ennen emännän luovaa ”jarrutusta”).  

Pojat tauolla

Parituntisen lenkin jälkeen köllöteltiin jonkin aikaa mökillä, syötiin ja lähdettiin sitten kotiin katsomaan elokuvaa ja syömään ja ulkoilemaan lisää. Myös huominen sunnuntai alkaa vauhdikkaasti, koska kaveriksi aamulenkille on lupautunut Roosa. 😀

Hakua ja hiihtoa

Viikonloppu alkaa olla loppusuoralla, mutta kylläpä sen aikana ehdittiinkin tehdä monenlaista! Lauantai aloitettiin etsimällä maalimiehiä Oittaalla. Videot ovat varsinaista Blair Witch Project-kamaa; sen verran kamera heiluu ja hengästynyt kuvaaja-parka läähättää kompuroidessaan oksien lomassa… Tarkkasilmäisimmät voivat bongata Osmon tai kuulla ihan mukavasti menneet ilmaisuhaukut. Eka maalimies oli kokonaan pressun alla (uutta Osmolle) ja siksi olin ohjeistanut palkkaamaan heti haukun alusta. Kahdella muulla piilolla koira sai haukkua vähän pidempään ja jaksoikin ihan kivasti. Emännän ylimääräiset huutelut kolmannessa videossa johtuvat siitä, että pelastuskoira alkoi pelastaa peuranpapanoita parempiin suihin kesken etsinnän ja se piti tietysti houkutella takaisin töihin…

Etsintätreenien jälkeen syötiin pikaisesti lounasta ja lähdettiin sitten Aleksin kanssa Heinolaan Pirkan ja Jaanan mökille. Söimme, joimme, seurustelimme, saunoimme ja viihdyimme kerrassaan erinomaisesti!  Minä ja Osmo kävimme myös pariin otteeseen järven jäällä hiihtämässä ja miesväki äijäili avannossa. Kiitokset isäntäväelle täysihoidosta ja Aleksille hauskasta mökkiseurasta!

Talviurheilua

Tiistai-iltana olimme treenaamassa pimeähakua Siikajärvellä. Lumi tosin valaisi metsää sen verran, että aivan pimeää ei tullut missään vaiheessa ja otsalamppujakin tarvittiin lähinnä rajamerkkeinä olleiden heijastimien havaitsemiseen. Umpihangessa tarpominen kävi urheilusta; niin koirat kuin ohjaajatkin olivat melkoisen kuitteja treenien päättyessä. Osmon kanssa tein pistoja, koska arvelin koko alueen tutkimisen partiointityylillä olevan liian rankka etsintärupeama.

Loppujen lopuksi yhdistelin luovasti pistoja ja partiointia, sillä kaikki pistot jäivät todella lyhyiksi ja koira kaipasi emännän tukea edetäkseen syvemmälle umpihangessa. Kävelin siis Osmon perässä ja kannustin sitä etenemään pidemmälle, jolloin maalihenkilöt löytyivätkin ihan mukavasti. Korkeat jänöloikat veivät kyllä selvästi Osmon energiaa itse asialta eli nenänkäytöltä. Ilmaisut olivat hyvät, lukuun ottamatta ensimmäistä, jonka aikana Osmo piti tauon ja käänteli päätään ryteiköstä kuuluvan kahinan (=emännän) suuntaan. Onneksi maalimies osasi hommansa ja sai koiran jatkamaan ilmaisua ja pysymään piilolla.

Torstaina treenattiin taas, tällä kertaa tottista Hullujen Lehmien kanssa. Paikalla oli neljä koiraa, joista doopermanni Emmi oli jo treeninsä tehnyt saapuessamme myöhässä paikalle. Osmon vire säilyi tällä kertaa mainiosti – se oli intoa täynnä treenin alusta loppuun saakka, vaikka välillä tein vähän pidempiäkin seuraamispätkiä. Jättävät liikkeet, luoksetulo ja nouto sujuivat niin kivasti, että niitä ei jääty yhtään hinkkaamaan, vaan yksi suoritus kutakin liikettä sai riittää.

Eteenmenon otin ilman kentän päässä odottavaa palkkaa, koska maahanmeno on tällä hetkellä vauhdikasta etenemistä suurempi ongelma. Jonkin aikaa Osmis nytkin haisteli maata (palkkaa etsien) maahan-käskyn jälkeen, mutta pienestä yskäisystäni muistikin totella ja meni nopeasti maihin. Vein tutun namipurkin koiran luo ja vapautin sen maasta herkkujen kimppuun. Kerrassaan loistava treeni vaihteeksi! 😀  Tokoa pitäisi treenata enemmän, sillä etenkin kaukokäskyt tuottavat edelleen hankaluuksia (tosin eipä niitä ole pitkiin aikoihin harjoiteltukaan). Jos vielä tänä keväänä mielii päästä kisaamaan, niin ilmoittautumiset pitäisi hoitaa niin pian kuin mahdollista. Tulisipahan ainakin hyvä syy palauttaa tokoliikkeet taas mieleen!

Ihan pätevä poju

Talviurheilun ja saunan jälkeen kelpaa köllötellä.

Takatalvi yllätti Espoon. Tänään on siis lenkkeilty jälleen kunnon lumipyryssä. Iltalenkin jälkeen Osmis sulatteli lumipaakut tassuistaan saunan alalauteella istuskellen… Viimeksi saunoessamme se töni kylppärin oven kuonollaan auki ja ryömi sitten saunan oven alta löylyihin. Eikä koiraa tarvinnut tälläkään kertaa kahdesti kehottaa – saunan ovi auki ja jäpikkä istui omalla paikallaan leveällä alalauteella. Outo tyyppi!

Osmo sai postia!

Äsken kävin vilkaisemassa snautserikerhon sivuilta vuoden snautseri -tuloksia. Iloiseksi yllätyksekseni olimme sijoittuneet sekä Vuoden Tokokoira-, että Vuoden Käyttökoira -kilpailuissa! Vuoden tokokoira oli tietysti kuluneena vuonna tottelevaisuusvalionarvon saavuttanut Ransu (ONNEA – mahtavaa todeta jälleen, että tuo on kuin onkin mahdollista snautseriuroksen kanssa!!). Mutta Osmis oli komeasti kakkosena! Vuoden käyttökoirakilpailussakin viime vuonna suorittamamme JK1 sekä yksi pelastuskoe riittivät 3. sijaan,  joten kyllä kannatti osallistua!

Pitkästä aikaa

Osmis esittelee uusittua olohuonettamme

Arjessa ja tällä kertaa myös juhlassa on riittänyt niin paljon menoa ja meininkiä, että blogin päivitys on jäänyt prioriteettilistalla kakkoseksi. Viime viikonlopuksi Pete oli järjestänyt huikeat yllätysjuhlat tänään 30 vuotta täyttävälle emännälle. Osmo viihtyi hoidossa Punavuoren mummolassa. Arkipäivinä ollaan toki lenkkeilty ja treenattukin, mutta työt ovat vieneet sen verran energiaa, että koneen ääressä olen jaksanut istua vain pakollisten työasioiden verran. Pitääpä yrittää ryhdistäytyä ja päivitellä kuulumisia hiukan useammin tulevalla viikolla!

Hullujen Lehmien virallinen treenikausi pyörähti käyntiin tiistaina. Saimme ryhmäämme myös uuden parivaljakon, Saijan vauhdikkaan sakemannipojan kanssa. Heidänkin maastolajinsa on jälki, joten kenties saamme uutta treeniseuraa metsäänkin! Tottistelujen lisäksi olemme lenkkeilleet paljon metsässä. Torstaina Osmo pääsi peuhaamaan Roosan kanssa, mikä taisi olla poitsun mielestä viikon kohokohta. Mikä parasta, leikki on jatkunut useampana aamuna törmätessämme aivan sattumalta metsäpolulla. Viimeksi tänä aamuna kaverukset pääsivät peuhaamaan lumisessa metsässä. Eipä olisi naistenpäivä mukavammin voinut alkaa, tuumasi Osmo!