Talviurheilua

hakuhommia-004Tiistai-iltana olimme treenaamassa pimeähakua Siikajärvellä. Lumi tosin valaisi metsää sen verran, että aivan pimeää ei tullut missään vaiheessa ja otsalamppujakin tarvittiin lähinnä rajamerkkeinä olleiden heijastimien havaitsemiseen. Umpihangessa tarpominen kävi urheilusta; niin koirat kuin ohjaajatkin olivat melkoisen kuitteja treenien päättyessä. Osmon kanssa tein pistoja, koska arvelin koko alueen tutkimisen partiointityylillä olevan liian rankka etsintärupeama.

Loppujen lopuksi yhdistelin luovasti pistoja ja partiointia, sillä kaikki pistot jäivät todella lyhyiksi ja koira kaipasi emännän tukea edetäkseen syvemmälle umpihangessa. Kävelin siis Osmon perässä ja kannustin sitä etenemään pidemmälle, jolloin maalihenkilöt löytyivätkin ihan mukavasti. Korkeat jänöloikat veivät kyllä selvästi Osmon energiaa itse asialta eli nenänkäytöltä. Ilmaisut olivat hyvät, lukuun ottamatta ensimmäistä, jonka aikana Osmo piti tauon ja käänteli päätään ryteiköstä kuuluvan kahinan (=emännän) suuntaan. Onneksi maalimies osasi hommansa ja sai koiran jatkamaan ilmaisua ja pysymään piilolla.

Torstaina treenattiin taas, tällä kertaa tottista Hullujen Lehmien kanssa. Paikalla oli neljä koiraa, joista doopermanni Emmi oli jo treeninsä tehnyt saapuessamme myöhässä paikalle. Osmon vire säilyi tällä kertaa mainiosti – se oli intoa täynnä treenin alusta loppuun saakka, vaikka välillä tein vähän pidempiäkin seuraamispätkiä. Jättävät liikkeet, luoksetulo ja nouto sujuivat niin kivasti, että niitä ei jääty yhtään hinkkaamaan, vaan yksi suoritus kutakin liikettä sai riittää.

Eteenmenon otin ilman kentän päässä odottavaa palkkaa, koska maahanmeno on tällä hetkellä vauhdikasta etenemistä suurempi ongelma. Jonkin aikaa Osmis nytkin haisteli maata (palkkaa etsien) maahan-käskyn jälkeen, mutta pienestä yskäisystäni muistikin totella ja meni nopeasti maihin. Vein tutun namipurkin koiran luo ja vapautin sen maasta herkkujen kimppuun. Kerrassaan loistava treeni vaihteeksi! 😀  Tokoa pitäisi treenata enemmän, sillä etenkin kaukokäskyt tuottavat edelleen hankaluuksia (tosin eipä niitä ole pitkiin aikoihin harjoiteltukaan). Jos vielä tänä keväänä mielii päästä kisaamaan, niin ilmoittautumiset pitäisi hoitaa niin pian kuin mahdollista. Tulisipahan ainakin hyvä syy palauttaa tokoliikkeet taas mieleen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: