Pentuja Pirkanmaalla

kesäkuu 28, 2010

Neiti Valkoinen hallitsee jo pk-esteet.

Vietämme Osmon kanssa tämän viikon Pirkanmaalla ja odottelemme Viren kasvamista luovutusikäiseksi. Torstaina kävin testaamassa pentuja kasvattaja Jaanan luona. Testailin taisteluhalua, ruokahalua, ja sosiaalisuutta (houkuttelin kutakin luokseni), sekä tarkkailin pentujen reaktioita niiden kuullessa kovan, yllättävän äänen (maitotonkan kolahdus).

Pentuaitauksen vilinää ja vilskettä

Nartuista muutama on erottunut koko ajan edukseen ja näiltä näkymin saan yhden suosikeistani. 😀 Toisaalta pentue on tasaisen hyvä, eli uskon saavani erittäin hyvän pennun, mikä ikinä niistä se sitten onkaan. Lopullisen valinnan teen keskiviikkona ja kotiin Vire muuttaa luultavasti lauantaina. Siihen asti vietän aikaa täällä Ylöjärvellä siskoni luona sekä loppuviikosta taas Mariannen luona.

Pentulaatikon luota ajoin Mariannelle pähkäilemään pentutestin tuloksia ja tämänhetkisiä suosikkejani. Juhannusta lähdimme viettämään Ruovedelle, jossa on siskoni miehen perheen kesämökki. Väkeä oli paikalla paljon ja puitteet keskikesän juhlan viettoon olivat upeat: Hyvää ruokaa ja juomaa, järvi, savusauna ja palju, sekä ennen kaikkea mukavat ihmiset! Koirat käyttäytyivät hienosti, hakivat innoissaan keppejä järvestä ja peuhasivat keskenään.

Siiri ja Osmo lähdössä iltalenkille

Myös siskontytöt Siiri (4 v.) ja Sanni (2,5 v.) ovat osoittautuneet jälleen reippaiksi koiraihmisen aluiksi. Siiri on kunnostautunut myös Osmon kouluttajana, ulkoiluttajana ja ruokkijana. 😉 Tänään retkeiltiin uimarannalla, tai siis nurmikkokentällä uimarannan läheisyydessä. Osmiskin pääsi pulikoimaan kauempana yleisestä rannasta.

Evästauolla rannassa.


Tokon kertailua

kesäkuu 22, 2010

Treenikaverini Jaana Hulluista Lehmistä (tämä kovin imarteleva treeniryhmän nimi on muotoutunut joskus muinoin silloisessa BH-ryhmässämme) oli viikonloppuna auttamassa aidankorotusprojektissa. Aidasta tuli kaikin puolin kelvollinen ja asiallisen näköinenkin. Jopa haasteellinen portti onnistui muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen. KIITOS, Jaana!!! 😀

Koska sekä Osmo, että Jaanan koira Asko ovat toipilaita eikä niiden kanssa saa nyt (tai ehkä koskaan) treenata pk-esteitä, päätimme alkaa kertailla toko-liikkeitä yhdessä. Laji ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, mutta täytyy myöntää, että vuoden tauon jälkeen pieni kipinä pääsi taas syttymään. Hyvänä kimmokkeena toimi myös snautserikerhon riveistä tullut pyyntö tulla kerhon joukkueeseen tokon SM-kisoihin. Mikäli Osmon kyynärpää kestää, saatamme jopa osallistua, vaikka tulosta tällä treenaamisella voittajaluokasta tuskin saadaankaan.

Näin viime vuoden sm-kisoissa...

Tunnari (tunnistusnouto) ja ruutu (lähettäminen määrätylle paikalle) ovat perinteiset nolla-liikkeemme, joten nyt keskitymme niiden treenaamiseen. Kaukokäskyt kaipaisivat myös paljon kertailua, mutta osa asennonvaihdoista rasittaa koiran kyynärpäitä sen verran paljon, että niitä emme nyt ihmeemmin harjoittele…

Tokoilun ohella olemme pidentäneet lenkkejä vähitellen. Tänään Osmo sai myös toisen neljästä Cartrophen-pistoksestaan. Tällä hetkellä koira ei linkkaa, mutta kaikenlaisia hyppyjä ja rajumpia peuhuhetkiä vältetään edelleen. Osmo on reagoinut liikunnan vähentymiseen taantumalla välillä kotipihassa teini- ja pentuajoilta tuttuihin riehu-räyhä-hepuleihin. Se juoksee ympyrää itsekseen äristen ja häntä suorana ja mikä karmaisevinta, pysähtyy välillä haastamaan emäntää haukkumalla ja hyppimällä päin naamaa! Ja kohta tuon kauhukakaran pitäisi muka näyttää mallia pikkusiskolle!

Pikkusiskosta puheen ollen, Korennon pentujen silmät on nyt tutkittu ja kaikki lapsukaiset saivat siltä osin terveen paperit. 🙂 Juhannuksen viettoon ajelen viimevuotiseen tapaan Ruovedelle. Menomatkalla ajattelin poiketa tutkailemassa pentusia, vaikka lopullista valintaa en pääsekään vielä silloin tekemään. Juhannuksen jälkeen saan toivottavasti päättää, mikä pentusista on omani. Ja mikäli viihdyn Pirkanmaalla vähän pidempään, minulla on kotiin palatessani kaksi koiraa!


Parit pelastustreenit

kesäkuu 18, 2010

Vastamaalatut aitatolpat kuivumassa. Taustalla vihreää puutarha-aitaa, jonka korkeus riittänee riisenillekin.

Osmon ”pikkusisko” teettää töitä, vaikkei se ole saapunut vielä kotiinkaan. Olen nimittäin nikkaroinut aitaan korotusta ja sahaillut ja maalaillut tolppia. Ensi viikolla (varmaankin keskiviikkona) lähden taas katsomaan kakaroita ja silloin pääsen toivottavasti myös valitsemaan omani. 🙂

Osmon kanssa ollaan käyty muutamissa pelastustreeneissä. Keskiviikkona vierailtiin Vantaalla Korson raunioradalla ja eilen torstaina etsittiin taas ukkoja metsästä. Molemmissa paikoissa pyysin huomioimaan Osmon kyynärpäävaivat maalihenkilöitä upotettaessa. Raunioilla jätkä ei vaan kelpuuttanut niitä helppoja reittejä, joita pitkin piiloille olisi päässyt, vaan kiipeili kasoilla aina, kun emännän silmä vältti…

Itse sain hyvän opetuksen siitä, että monivalintapiiloille kannattaa lähettää koira löydön jälkeen vielä uudestaan. Radalla oli neljän kopin ”rivitalo”, josta Osmo tarkensi yhden maalihenkilön. Vasta aivan lopuksi tajusin palata uudestaan samaiselle rivitalolle ja siellähän oli vielä toinenkin maalihenkilö piilossa. Kaikkien neljän maalihenkilön ilmaisut olivat varmat.

Työnjohtaja valvoo tiluksiaan.

Metsästäkin etsittiin aukeaa, tasaista maastoa, jotta Osmon ei tarvitsisi loikkia vaarallisesti. Tein kuvitteellisen keskilinjan ja lähetin siltä käsin koiran pistoille metsään. Ensimmäinen maalihenkilö löytyi saman tien (pisto jäi vajaan 20 metrin mittaiseksi, koska satuin olemaan niin lähellä piiloa), mutta toinen pisto olikin sitten reippaasti päälle 50 metrin mittainen. Myös kolmas maalihenkilö löytyi yhdellä pistolla, koska koiraa säästääkseni pyysin kouluttajaamme näyttämään hyvän lähetyskohdan.

Cartrophen-piikki tuntuu auttaneen eikä Osmis ole linkannut moneen päivään ollenkaan. Silti pidän edelleen Osmon treenit fyysisesti mahdollisimman kevyinä ja lenkit lyhyinä. Ensi viikolla jätämme varmaan rauniotreenit kokonaan väliin, kun poitsu ei innoltaan osaa ottaa siellä tarpeeksi iisisti… Nyt se saa toimia työnjohtajana kotipihan aidankorotusprojektissa.


Yhteistyöhaluinen nivelrikkopotilas

kesäkuu 15, 2010

Osmo kävi taas tänään eläinlääkärissä ontumisensa vuoksi. Kuvata sitä ei tarvinnut, koska diagnoosi oli selvä aiempien tietojenkin perusteella. Oikea kyynärnivel on kipeytynyt taas, sehän on ykkösen nivel,  kuten vasenkin. Oikeassa kyynärässä oli havaittavissa jo vuosi sitten myös nivelrikkoa ja pienen pieni luupiikki. Ja näillä vaivoilla ei todellakaan ole tapana parantua ajan kanssa.

Osmon oikea kyynärnivel vuosi sitten.

Nyt Osmolle määrättiin neljän pistoksen sarja Cartrophenia, joka ikään kuin voitelee niveltä lisäämällä nivelnesteen määrää. Ruokavaliokin meni uusiksi, kun vaihdoimme Hill’s j/d -ruokaan, joka on kehitetty nivelongelmien hoitoon. Tälläkin hetkellä lisään poitsun ruokaan kalaöljyä ja glugosamiinia samasta syystä.

Osmo osoitti kyllä taas kerran olevansa ihana hoidettava: Se veti eläinlääkärille jälleen aivan tohkeissaan ja oli intoa piukalla kun nostin sen tutkimuspöydälle. Eli mitään traumoja ei ole jäänyt sen enempää korva- tai tassututkimuksista, kuin pallien poistostakaan. Eläinlääkäri Eeva Teräväinen tutki, väänteli, käänteli ja paineli koiran läpi ja ihasteli taas sen käytöstä ja niskan ja kaularangan liikkuvuutta. Selässä oli havaittavissa pientä jäykkyyttä, mutta muuten ainoa vika koirassa oli kyynärpäässä. On se harmi, että nivelrikko haittaa jo näin nuoren koiran elämää! 😦


Kyynärpää vaivaa taas

kesäkuu 13, 2010

Juuri, kun Osmon korva on taas kunnossa ja kastrointi onnellisesti (ja täysin ilman jälkivaivoja) ohi, on poitsu alkanut taas ontua oikeaa etutassuaan. Epäilen, että kyseessä on taas se sama vanha vaiva, eli ykkösen kyynärpää nivelrikon aiheuttamien lisäpulmien kera. Tällä kertaa ontuminen on selvempää, kuin koskaan. Välillä jätkä jopa pitää koko tassua ilmassa ja etenee kolmella koivella. 😦

Osmo kuuntee ohjeita raunioilla pari viikkoa sitten. Kuva: Linda Paasimaa

Mitään isoa rasitusta, kuten hyppyjä tai rajua riekkumista muiden koirien kanssa, ei ole harrastettu viimeviikkoisen leikkauksenkaan vuoksi. Päinvastoin Osmo on ottanut normaalia rennommin. Ainoastaan autosta tulot Kyröskoskella olivat välillä aika näyttäviä, etenkin silloin, kun kaikki kolme piskiä saivat luvan tulla pelkällä ”vapaa” -käskyllä ulos häkistä. Yleensä ne saivat tulla vain yksitellen oman nimensä kuullessaan.

Jo pidemmän aikaa Osmo on pitänyt oikeaa etutassuaan aina koholla istuessaan. Koska muita oireita ei ole ollut, olen pohtinut, mahtaako tapa olla pelkkää tottumusta ja mielistelyä, vaiko tosiaan kipeän tassun lepuutusta. No, nytpä sekin sitten selvisi.

Raunioilla pari viikkoa sitten kivut unohtuivat, mikäli niitä oli. Kuva: Linda Paasimaa

Harmittaa toden teolla, koska kesä ja treenikausi olisi parhaimmillaan ja koira täysin valmis 2. luokan jälkikokeeseen. Kenties joudun unohtamaan pk-kokeet Osmon kanssa kokonaan. Pelastuspuolen kokeisiin aiomme kyllä vielä osallistua, kunhan tassu saadaan taas kuntoon. Nyt on siis jälleen luvassa eläinlääkärikeikka, lepoa ja todennäköisesti Rimadyl-kuuri.

Vire perhelounaalla

Onneksi seuraava kisakoirani on jo kasvamassa kovaa vauhtia emonsa ja yhdeksän sisaruksensa kanssa. Suursnautserin käyttölinjainen narttupentu on varattu Korennon kennelistä! 😀 Sain keksiä itse V:llä alkavan nimen, joten virallinen nimi voi jäädä myös koiran kutsumanimeksi. Näiltä näkymin Vire tulee kotiin heinäkuun ensimmäisellä viikolla.

Pähkähulluahan tämä on, mutta olen koko ajan varmempi, että päätös oli oikea.

Neliviikkoiset pikkupötkylät kauneusunilla

Tällainen siitä sitten tulee... Kuvassa Viren äiti Sara.


Pientä treenailua ja suurta kuumeilua

kesäkuu 11, 2010

Kyröskosken yhdistetty toipumis- ja treenileiri on sujunut hienosti. Osmo ei tosin ymmärrä alkuunkaan, että sen pitäisi ottaa vielä iisisti, koska omasta mielestään se ei ole yhtään kipeä. Se on päässyt purkamaan toimintatarmoaan tottistelemalla, treenaamalla pudotetun esineen noutoa pihalla sekä haistelemalla peltojälkeä. Toivon mukaan peltojälkiharjoitukset tuovat myös tarkkuutta metsäjäljelle.

Ihaninta on ollut todeta, että Osmo pystyy rentoutumaan narttujen seurassa eikä se ole yrittänyt nylkytelläkään Hohtoa tai Pimua kuin kerran. Entisiin monen päivän selässäroikkumisiin ja läähätyksen maailmanennätyksiin verrattuna tämä on kertakaikkiaan uskomatonta! 😀 Muuten Osmo on oma, iloinen itsensä, eli mitään täysin flegmaattista eunukkia siitä ei todellakaan tullut!

Yksi kymmenestä

Muuten tällä reissulla saattaa kyllä olla erittäin kohtalokkaat seuraukset. Minähän olen haaveillut jo vuosia suursnautserista ja nyt olen käynyt katsomassa tässä lähistöllä Korennon kennelin ihastuttavia pentuja. Vanhemmat ovat kaikinpuolin terveitä ja hyväluonteisia ja kasvattaja mukava ja luottamusta herättävä. Voipi olla, että kuukauden päästä Osmon kaverina siis tepsuttelee pikkuinen suursnautseri! (APUA, KÄÄK, JEE, AAH!)

Tänään treenaillaan taas jäljestystä ja tarkkuusetsintää ja otetaan muutama maalihenkilön ilmaisu lähimetsässä. Illalla piipahdetaan vielä uudestaan pentulaatikon luona ja yöksi ajellaan takaisin Espooseen.


Äijäviikonloppu

kesäkuu 7, 2010

Mökkeilyn autuutta!

Osmo vietti todellisen äijäviikonlopun isännän kanssa mökillä emännän juhlistaessa kesäloman alkua. Äijäviikonloppuun kuului kalastusta, veneilyä ja äijäherkkuja, joten se oli paras mahdollinen tapa viettää Osmon viimeistä kiveksellistä viikonloppua.

Itse ajoin mökille sunnuntaina toivuttuani lauantain juhlimisesta. Ennen nukkumattia ehdin tehdä yhden jäljen Osmolle. Jäljellä oli kulmia molempiin suuntiin sekä kuusi esinettä, joista neljä perinteisiä keppejä ja kaksi hanskoja. Jälki oli  vanhentunut vajaan tunnin. Osmis oli töihin pääsystä niin tohkeissaan, että otti useamman varaslähdön ennen kuin malttoi odottaa ”etsi jälki” -käskyä.

Merihirviö nousee maihin

Tämän jälkeen kaikki sujui kerrankin kuin tanssi. Koira eteni reippaasti kaukana edelläni ja näytti jokaisen esineen hienosti. Hauska havainto oli se, että kepit Osmo näytti menemällä maahan, kuten olen sille jäljellä opettanut, mutta hanskat se otti suuhunsa ja toi minulle, kuten esineruudussa. Onneksi ilmaisutapa on kokeissakin vapaa ja onneksi kahden entuudestaan tutun mutta ennen toisiinsa liittymättömän asian yhdistäminen ei tuottanut poitsulle vaikeuksia.

Jäähyväiset palleroille

Tänään (maanantaina) katala emäntä vei sitten Osmon lääkärille, jossa se kastroitiin. Vaikka uskon, että ratkaisu oli ehdottoman oikea ja Osmon elämää helpottava, tunsin vieväni jätkää vähintäänkin lahdattavaksi, kun se häntää heiluttaen kiskoi tutun lääkäriaseman ovesta sisään… Koiran nukahdettua lähdin muutamaksi tunniksi kotiin.

Leikkaus oli mennyt oikein hyvin ja Osmo veteli vielä sikeitä mennessäni sitä hakemaan. Se oli kyllä liikuttava näky nukkuessaan oman pyyhkeensä päällä, tutun nallen valvoessa vieressä. Suoraan lääkäriltä ajoin raunioille katsomaan Petran ja Lumon soveltuvuuskoetta. Osmo nukkui koko kokeen ajan autossa. Lumo löysi vaaditut kaksi maalihenkilöä parissa minuutissa, joten Petran viikkojen jännittäminen tuli nopeasti kuitattua! Hyvä, tytöt! 😀

Tällä viikolla ei enää treenata, koska koira saa liikkua vain hillitysti hihnassa. Nyt onkin sitten hyvin aikaa laittaa koti kesäkuntoon ja tavata ystäviä. Huomenna käyn vielä preppaamassa BH-kokeeseen aikovaa tottisryhmäläistäni. Mieli tekisi ajaa myös Kyröskoskelle Mariannen luo, mutta Osmon pitäminen rauhallisena sen lempilikkojen luona saattaa osoittautua turhan haasteelliseksi, oli sillä sitten pallit tai ei…