Piiloleikkejä ja tennistä

Onko se hanska taas hukassa?!

Erilaiset piiloleikit ovat olleet edelleen kovassa huudossa tämän lauman elämässä. Paitsi emäntää, koirat ovat saaneet etsiä metsälenkkien lomassa myös Peteä, lenkkikaveriani Liisaa sekä Osmo jopa oppilaitani luokan luistelutapahtumassa. Emäntä puolestaan on leikkinyt piilosta omien koiriensa lisäksi muiden hälyryhmäläisten koirien kanssa. Eilen illalla olin maalihenkilönä Risa-lagotolle, jolla oli ns. pitkät treenit. Reitin varrelle olin kylvänyt myös muutamia hanskoja, jotka Risa löysi hienosti ennen kuin se löysi minut kaatuneen kuusen oksien alta, tunnin etsinnän ja 3,3 kilometrin jälkeen.

Myös hanskat häviävät omituisen usein metsään. 😉 Niiden etsimisessä Vire alkaa olla yhtä pätevä, kuin Osmokin. Vanhemman oikeudella Osmis pääsee aina ensimmäisenä etsimään, jolloin Virvelille jää useimmiten se hieman vaikeammassa paikassa tai hieman kauempana oleva hanska. Sinnikkäästi likka kuitenkin etsii, kunnes esine löytyy.

Ohitustilanteissa Vire alkaa olla jopa miellyttävämpi kaveri, kuin Osmo, jonka ohitukset ovat karmeita muutamien inhokkiurosten tullessa vastaan. Aina, kun Pete ehtii mukaan iltalenkille, hän hoitaa Osmon ja lähes aina poikien yhteistyö sujuukin erinomaisen hallitusti. Paras puoli Peten mukanaolossa on se, että saan itse keskittyä pelkästään teiniin ja pääsen puuttumaan napakammin mahdolliseen hötkyilyyn. Haukkukonsertteja ei näillä laumalenkeillä olekaan tarvinnut sietää. 😀

Tänään olen siivonnut, mistä Vire on ollut innoissaan; löytyihän sohvan alta se uskomattoman hauska, suorastaan nerokas, keltainen tennisvaruste,  joka houkuttelee koiran vaikka kuinka pitkiin yksinleikkisessioihin. Nerokkaassa esineessä on vain sellainen suunnitteluvirhe, että se voi vieriä sohvan alle, mistä sen saa vasta sitten, kun emäntä seuraavan kerran imuroi. Eli aikaisintaan viikon päästä!

Juoksuja odotellessa

Helmikuussa Korennon hangilla

Virvelin siskossarjasta yksi on aloittanut ekat juoksunsa. Myös täällä odotellaan juoksuja alkaviksi, koska likka merkkailee lenkeillä melkein yhtä tiuhaan, kuin Osmo. Teinityttö on myös kyseenalaistanut mamman käskyjen kannattavuutta, esim. viimeisissä tottistreeneissä:

Etsintätreeneissä Vire oli ohjaajan kanssa eri mieltä piston suunnasta. Kuva: Juha Löytöläinen

Vire sai päähänsä, että sivulle-käskyn jälkeen on paljon hauskempaa hypätä yllättäen mammaa päin, kuin totella. Temppu yllätti minut täysin, koska tähän mennessä olen ollut jokseenkin ainoa ihminen, jota vasten Vire EI ole hyppinyt. Teini näytti oikein tyytyväiseltä itseensä, kun se sai mamman hiukan horjahtamaan taaksepäin. Temppu toistui muutaman kerran, mutta koska Vire ei saanut mammasta irti pientä horjahdusta kummempaa reaktiota, se totesi tottistelun sittenkin hauskemmaksi. Seuraamispätkät pidin todella lyhyinä ja onnistumisista likka sai luvallista riehuntapalkkaa.

"Takana" -käsky toimii kapeilla poluilla.

Muiden koirien ohitukset menevät aina treeneissä täysin ilman ongelmia, mutta lenkeillä vaihtelevasti. Osmon arkkivihollisen Miron kanssa päästiin oikein treenaamaan, kun se tuli isäntänsä kanssa vastaan ja karmaisevan haukku- ja tempoilunäytöksen suututtamana pyysin saada ohittaa heidät uudestaan. Miron isäntä oli yhteistyöhaluinen ja niin pääsimme treenaamaan. Pari kertaa ohitimme Miron hieman asiallisemmin ja viimein, kolmannella tai neljännellä kerralla, hyvin. Rauhallinen ja suurikokoinen Miro-sakemanni on monta vuotta sitten pistänyt isottelevan teini-Osmon selälleen ja sen tosikko snautseri muistaa ikuisesti…

Metsälenkeillä olen mennyt aina välillä itse piiloon ja odottanut, että koirat tulevat katsomaan, minne jäin. Tällä hetkellä molemmat pitävät minua jo niin hyvin silmällä, että piiloon on vaikea livahtaa. Alunperin tarkoitukseni oli vain opettaa koiria pysymään lähettyvilläni, mutta samalla olen myös päässyt kertaamaan Virvelin kanssa maalimieskäytöstä eli maahanmenoa ja rauhassa olemista. Nyt vaikuttaa siltä, että isoveli Osmo on tullut opettaneeksi

Piiloa kohti... Kuva: Juha Löytöläinen

Virvelille myös ilmaisuhaukun. Osmon aloittaessa haukun Virveli innostuu tietysti myös haukkumaan. Muutaman kerran on käynyt niinkin, että Vire on ehtinyt luokseni ensiksi ja haukahtanut jopa ilman Osmon yllytystä. Olen kehunut pentua haukusta, mutta vaatinut joka tapauksessa maahanmenon ja palkannut rauhallisesti kauas itsestäni. Haukkuessaan Virveli nimittäin kiihtyy, mitä ei varsinkaan maalimiehen luona kaivata ollenkaan.

Treeneissä mennään täysillä. Kuva: Juha Löytöläinen

Viimeisimmissä pitkissä treeneissä olin kartturina ja sain taas todeta, että treenattavaa sillä saralla riittää. Pitäisi lähteä tutuillekin metsälenkeille kartan ja kompassin kanssa, jotta saisi treeniä kartan ja maaston lukemisessa ja kompassisuunnan ottamisessa.

Pätevä pelastuspoika ja kammottava teini

Osmo on tehnyt hyvää työtä hälytysryhmän treeneissä. Perjantain harjoitukseen olin tilannut sille taajamaetsintää liinassa, koska sitä se ei ole paljoa treenannut. Koiran perässä roikkuva liina (ja liinan perässä roikkuva emäntä) eivät jätkän menoa haitanneet. Se ymmärsi olevansa töissä koulun piha-alueella ja jalkakäytävillä, vaikka on tottuneempi työskentelemään vapaana metsässä. Aluetta haravoidessamme koira äkkiä nostikin nenänsä ja kurotti jalkakäytävän vieressä olevan lumivallin päälle. Annoin sen työstää hajun ja kohta se jo haukkuikin kuusen alla maalihenkilöä.

Toinen alueemme oli pitkä, kapea niittykaistale kahden tien välissä. Kävelimme pitkin alueen reunassa kulkevaa polkua, koska luotin siihen, että hyvän sivutuulen ansiosta koira saisi alueen hajut polulle. Puolisen tuntia tarvottuamme saavuimme korkean lumivallin luo ja päätin nousta vallin päälle, koska se toimi myös tuulensuojana. Pian Osmo nostikin nenäänsä ja lähti määrätietoisesti keskemmälle aluetta. Siellä se tarkensi erään puun luo, kurkotteli ylöspäin ja ilmaisi komeasti piileskelijän. 😀

Myös Vire on saanut harjoitella maalimieskäytöstä (maahanmeno ja säheltämättä oleminen) ja hiukan nenänkäyttöäkin. Viimeisimmissä treeneissä Vire kyllä bongasi maalihenkilöt ennemmin silmillään, kuin nenällään. Ensi kerralla laitetaan maalihenkilöt kunnolla piiloon, jotta likka joutuu kunnolla haisteluhommiinkin. Tottista treenataan pari kertaa viikossa kotosalla. Ylipursuavasta innostuksesta ja hieman kehittymättömästä keskittymiskyvystä johtuen hyvien suoritusten sekaan mahtuu myös paljon sähläämistä ja hyppelehtimistä…

Lenkeillä Vire on keksinyt olevansa TEINI, jonka kuuluu välillä uhmata käskyjä ja esittää kuuroa. Vastaantulevia koiria kohti pitäisi saada ryntäillä ja niille olisi Virvelin mielestä kiva myös huudella. Teinipimun räksytys alkaa aina, jos Osmo-isoveli on vähääkään kiihtynyt ohitustilanteessa. Mikäli Osmo on rauhallinen, Vire kiskoo ehkä hihnassa, muttei sentään hauku. Ohitustreenejä kaivataan siis jälleen!

Teini on aloittanut uudestaan myös kodin irtaimiston tuhoamisen yksin ollessaan. Uusin aluevaltaus on sähköjohtojen nakertelu. Tästä sekä pari kertaa alas kiskotusta verhosta sekä useammasta tuhoutuneesta cd-levystä johtuen neiti viettää taas nykyisin työpäivät makuuhuoneessa portin takana. Sanomattakin lienee selvää, että sähkölaitteet johtoineen on evakuoitu tilasta. Makkariin meno työaamuina on aina oma shownsa, koska 32-kiloinen lurjus ei ole siinä asiassa lainkaan yhteistyöhaluinen. Siskontyttöni Siiri (4,5 v.) totesi aika osuvasti, että ”Vire on kammottava!” Äänensävy ei ollut pelokas, vaan lähinnä paheksuva.