Ulkomailla

Äijät ja koirat

Juhannusta vietimme tänä vuonna ystäviemme Jarin ja Thean luona Tallinnassa. Mukavaa oli koirillakin, vaikka perinteiset juhannusjäljet jäivätkin tällä kertaa ajamatta. Viimsi Valdin omakotitalo/mökkialue oli idyllinen kylämiljöö meren äärellä n. 10 km Tallinnan keskustasta. Koirat kävivät tietysti uimassakin, vaikka ilma ei erityisen helteinen ollutkaan. Mukaan pakattuja sadevaatteita ja pitkiä kalsareita eivät kaksijalkaisetkaan sentään tarvinneet, vaihtelevasta kesäsäästä huolimatta.

Pojat keskustelivat henkeviä…

Vähän meidän lähiöhauvojamme taisi kyllä jännittää, kun kapeilla hiekkateillä lenkkeillessämme toinen toistaan hurjemmat vahtikoirat louskuttivat molemmin puolin verkkoaitojensa takana.

Virveli ja talon isäntä Jari kattoterassilla

Koiria oli siis tosiaankin lähes jokaisen talon pihalla ja porteissa niistä varoitettiin ”Kuri koer” -kylteillä. Sen sijaan lenkeillä vastaan tuli koko aikana vain kaksi koiraa.

Paluumatkalla tarkeni kannellakin, joten koirat pääsivät välillä häkeistä ihmisten ilmoille.

Kotiin palasimme sunnuntaina ja eilen päästiin taas irrottelemaan kunnolla kotimetsässä, uimaan ja hiukan jäljestämäänkin.

Katse merelle

Tänään jatketaan kesälomailua samalla reseptillä: Luontoliikuntaa ja treenailua. Illalla on tiedossa myös tottistelua pelastus- koiraporukan kesken, minkä jälkeen Pipsa-riiseni tulee meille kylään kahdeksi yöksi. Yhteis-treeneissä käytiin myös viikko sitten, jolloin mukana ollut isäntä joutui tietysti kuvaajaksi.

Riiseneitä lenkillä

Partajengi potretissa treenien lomassa

Kohta noudetaan.

Yhteistreenit ovat samalla hyvät häiriötreenit

Seuraamista juosten

Virveli seuraa

Keppijumppaa sekä eräs eläkepäätös

Hyvät olis nämä nurmet kirmailla, tuumaisi koirat ja emäntäkin… mutta siivosti vaan odoteltiin golfaajia grillaamaan.

Viime viikkoon mahtui jos jonkinlaista treeniä: hakua maastossa ja raunioilla, jäljestystä, keppijumppaa sekä tottista ja tokoa eri ympäristöissä. Lisäksi on uitu, kaupunkilenkkeity, metsäretkeilty ja löhöilty. Lauantaina Osmo sinetöi emännän jo aavisteleman päätöksen: Tämän jäbän tokokisat on nyt käyty. Eläkepäätöksestä tarkemmin tuonnempana.

KEPPIJUMPPAA by Virveli

Virvelin kanssa olen keskittynyt jäljestystarkkuuteen ja keppimotivaation nostamiseen. Jaanan kanssa tehtiin ”keppihetsausta”, jolloin kepit olivat aivan näkösällä, mutta koiraa ei päästettykään tuosta vain niiden kimppuun. Sen sijaan pysäytin koiran ja kiihdytin sitä itse keppien kohdalla. Turhautunut Virveli tarjosi jopa haukkuilmaisua, kun ei heti päässyt poimimaan keppiä suuhunsa.

Virvelin keppisaalis Raaseporin erinomaisista treeneistä.

Tämän lisäksi olemme leikkineet ”aarteenpiilotusta”, jossa koiraa innostetaan ensin jälkikepin perään ja sitten ihminen paineleekin aarteen kanssa metsään ja palaa tyhjin käsin. Kun koira sitten pääsee jäljestämään lyhyen matkan ja löytää kepin, pidetään mahtavat keppijuhlat eikä löydetyn ”aarteen” arvo jää taatusti epäselväksi.

Jälkihommien jälkeen Virveli hengaili ystävänsä Mihmun kanssa mökkiterassilla.

Näiden motivointitreenien jälkeen olen tehnyt lyhyitä jälkiä, mutta kepit olen pyrkinyt piilottamaan milloin korkeiden varpujen, milloin tuoksuvien kielojen sekaan. Lisäksi olen jarruttanut Virvelin menoa entistä enemmän ja lisännyt muutenkin tiettyä kurinalaisuutta maasto- työskentelyyn. Ilmaisut tehdään aina kunnolla (vaadin alustasta ym. häiriötekijöistä piittaamatta kunnollisen maahanmeno-ilmaisun) ja jäljestys jatkuu vasta luvan kanssa. Kuinka ollakaan, selkeys ja jämäkkyys näyttäisi toimivan ja kepit ovat alkaneet löytyä jokseenkin varmasti.

TOTUUS TOKOKISOISTA by Osmo

Osmo vetäytyy kilpakentiltä mutta jatkaa treenejä. 😀

Osmo rakastaa tokotemppujen treenaamista ja todistetusti se myös osaa kaikki EVL:n kisaliikkeet. Kaikki liikkeet ovat ainakin kerran onnistuneet myös kisoissa – eivät tosin milloinkaan kaikki samassa kokeessa. 😉 Lempiliikkeitä ja vauhdikkaita bravuureita ovat jo pitkään olleet merkin kautta ruutuun lähetys sekä ohjattu nouto.

Sen sijaan seuraaminen on niiin lääst siisön! Se on hauskaa ainoastaan treeneissä, jolloin palkkaakin saattaa saada. Kisatilanteissa Osmoa ei huijata millään kepulikonsteilla tekemään innokasta ja tarkkaa seuraamista. Kisoissa seuraaminen on koiran mielestä vain ja ainoastaan TYLSÄÄ ja turhaa. Vastalauseina nähdään sitten hidastelua, rapsuttelua kesken liikkeen, haukottelua, maan nuuskimista ja perusasennoista lintsaamisia.

Kotiterassilla kesän tähän mennessä kesäisimpänä päivänä

Jos ei ole hauskaa koiralla, niin eipä ole ohjaajallakaan. Näin myös viime lauantaina Kaarinassa, jossa keräsimme ennätysmäärän nollaliikkeitä. Etukäteen tuumin, että jos Osmis näyttää vähääkään siitä innosta, jolla se liikkeitä tekee treeneissä, jatkamme kisaamista vielä heinäkuun ajan, siis sääntömuutosuudistukseen saakka. Olin myös päättänyt, että jos touhu tuntuu kisatilanteessa lähinnä koiran kiusaamiselta, jätämme kisaamiset suosiolla nuoremmille ja innokkaammille.

Osmo valvoi grillailua ja perheen pienimpien puuhia Raaseporissa.

Ja Osmohan kertoi oman mielipiteensä asiasta selvääkin selvemmin: Kisoissa on inhottavaa, kun mammaa jännittää ja seuraaminen kestää maailman tappiin saakka eikä palkkaa saa mistään. Kaikissa EVL:n kisoissa Osmo on esittänyt hyvää seuraamista vasta kehästä poistuessamme – siis silloin, kun se tietää että hyvää seuraamista seuraa vapauttaminen kehän ulkopuolella odottavan palkkapurkin luo… Tyhmähän tuo koira ei ole koskaan ollut. 😉

Meikä osaa kaikki EVL-liikkeet! Mutta kisoissa oon niinku et EVVK!

Tässä kohdassa emäntä on päättänyt antaa jästipäälle periksi ja joustaa omasta tavoitteestaan eli EVL-tuloksesta. Ykkösjuttu on kuitenkin aina ollut se, että koira nauttii tekemisestä, myös kisoissa. Osmo-eläkeläinen saa tästä eteenpäin keskittyä siihen, mitä se rakastaa: ukkojen etsimiseen, jäljestämiseen ja tokotemppuihin, joskin viimeksi mainittuunkin nyt ilman koepaineita. Eläköön, eläke! 😀

VSS-Virveli

Tuore VSS-koira Vire (VSS = väestönsuojelujärjestelmään sijoitettu)

Virveli suoritti eilen raunioetsinnän peruskokeen yleisarvosanalla hyvä. Kuten tavallista, ohjaaja sähläsi (luota koiraan!!!), mutta koira oli taitava. Tällä kaudella emme ole juurikaan treenanneet häiriöitä (meteli, ampuminen, ”raivaushenkilöstö” radalla, savu, ruoka- ja vaatekätköt), koska ryhmässämme on paljon aloittelevia koirakoita. Itse jännitinkin eniten Virvelin suhtautumista kaikkiin häiriötekijöihin. Luoksepäästävyys (koirat rivissä, testaaja kättelee ohjaajan ja käsittelee koiraa) ja hallittavuusosa (siirtyminen radalle ja paikallamakuu) meni mukavasti, samoin ketteryystelineenä suoritettu korkea laatikkoteline. Itse etsintä saattoi alkaa.

Rauniorataa, jonne oli sitten viime treenien kuormattu kasoittain tiiliä.

Vireä eivät laukaukset, meteli, raivaajat tai savu häirinneet. Kenties niiden lievästi paineistavasta vaikutuksesta johtui sen sijaan se, että koira työskenteli tavallista kuuliaisemmin ohjaajan käskyjen mukaan – eikä singonnut saman tien toiselle puolelle rataa ohjaajan näkymättömiin. Näin ollen pystyin myös toteuttamaan esittämäni etsintäsuunnitelman melko tarkasti.

Iltalenkillä koko lauman voimin (isäntä otti kuvan)

Ensimmäinen maalimies löytyi pitkähkön tarkentamisen jälkeen alakasan uumenista. Virveli tunkeutui koloseen itsekin ja sain houkutella ja suorastaan avustaa sen pois kasan alta, jossa se sinnikkäästi ilmaisi maalimiestä palkan toivossa. Sitten etsittiin melko kauan tyhjää aluetta keskikasalla ja yläkasalla. Vire oli jossain määrin kiinnostunut kaivosta, mutta ilmaisi reilun 3 metrin syvyydessä piileskelevän ihmisen suljetun L-putken suulta. Putken suu avattiin ja Vire paineli pimeyteen, josta hetken päästä kajahtikin ilmaisuhaukku entistä pontevampana. Tälläkään piilolla en päässyt itse löydön lähelle ja jouduin maanittelemaan ja käskyttämään Virveliä aika tovin ennen kuin se uskoi, ettei maalimieheltä saa palkkaa…

Torstaina treenattiin maastossa, tässä hommiin lähdössä Tiina ja Pipsa

Viimeisen maalihenkilön etsinnästä tulikin mielenkiintoista. Yläkasan reuna oli vielä etsimättä, joten suuntasimme sinne. Virveli tarkenteli aivan radan reunassa olevaa tiilikasaa monesta suunnasta, mutta koska se ei aloittanut haukkua, päättelin kasassa olevan vaatteita tai ruokaa (kuten olikin, kumpaakin ja paljon, selvisi myöhemmin).

Koira ei kuitenkaan ottanut lähteäkseen kasan lähettyviltä ja kannustin sitä sanallisesti jatkamaan hommia. Ja juuri silloin, ilman minkäänlaista tarkentelua, Vire alkoi vimmatusti haukkua tiilikasan keskellä olevaa roskista, jonka vieressä itse seisoin. Ilmaisu tuli niin nopeasti, että pelkäsin koiran reagoineen omaan käskyyni ja haukkuvan vaatekätköä, mutta nostin kuitenkin käteni ja hyväksyin ilmaisun. Ja siellähän se kolmas etsittävä piileskeli.

Rentoutumista tiukan työpäivän jälkeen

Itse onnistuin vaikeuttamaan Virvelin tehtävää tönöttämällä vahingossa aivan viimeisen piilon vieressä. Lisäksi vielä epäilin koiran ilmaisuja, vaikka ne olivat selvääkin selvemmät. Ihan perustellusti ohjaajan toiminta olikin arvostelun ainoa tyydyttäväksi arvioitu kohta. Etsintäsuunnitelmani oli erinomainen ja koiran ohjattavuus, selviytyminen esteistä sekä kaikki kolme ilmaisua olivat hyviä. Kokeen lopuksi allekirjoitin luovutussopimuksen, eli olemme nyt ns. VSS-koirakko (=VäestönSuojeluun Sijoitettu).

Osmo ja viikonlopun yövieraat Anna, Hanna ja Mango

Koe osoittautui melko vaativaksi, sillä vain puolet testatuista koirakoista hyväksyttiin. Kaipa tämä on hyväkin, kun viranomaistason koiria testataan. Hyväksytyistä 2/2 oli soveltuvuus- kokeita, 1/4 peruskokeita (HYVÄ Virveli!! 😀 ) ja 1/2 loppu- tai taidontarkistuskokeita. Mamma saa olla ylpeä pätevästä hauvastaan! 😀

Vire JK3!

Kotipihalla reissun jälkeen.

Kesäloma alkoi todellisella jännitysnäytelmällä, kun lähdimme Viren kanssa kokeilemaan onneamme ja testaamaan taitojamme kolmosluokan jälkikokeeseen Kyröskoskelle. Viikkoa aiemmin riisenikerhon metsäjälkipäivässä olin todennut maastotyöskentelymme aivan liian epätarkaksi ja koiran keppimotivaation riittämättömäksi. Koska kokeeseen oli kuitenkin jo ilmoittauduttu, päätin ottaa tilanteen treenin kannalta ja lähteä testaamaan sekä omaa paineensietokykyäni että kolmosluokan tottelevaisuusosuutta ensi kertaa tositilanteessa.

Kisat alkoivat 20 koiran tottelevaisuusosuuksilla kahdella vierekkäisellä kentällä. Meille arpoutui numero 19 joten paniikinsietokykyä tuli tosiaan treenattua. Oman vuoron odottaminen kun on se kaamein vaihe missä tahansa kokeessa. Kentällä homma alkoi lupaavasti hienossa mielentilassa tehdyllä seuraamiskaaviolla, jättävillä liikkeillä ja luoksetuloilla. Huomautettavaa tuomarilla oli lähinnä juoksuosuuksien ”tasapainosta” (= koira intoutui hiukan pomppimaan) sekä sivullesiirtymisten ”harmoniasta” (= koira siirtyi edestä perusasentoon tutun pompun + pusun kera).

Treenimateriaalia saatiin mukaan Jaanalta. Jos ei näillä ala kepit nousemaan kisoissa niin…. 😀

Noudoissa Virveli ryhtyi keksimään uusia ratkaisumalleja vanhoihin kaavoihin: Sekä tasamaanoudossa (2kg kapula) että A-estenoudossa lähtö oli ”energinen ja voimakas” – mutta kapulan otettuaan Virveli jatkoikin suoraan matkaa eteenpäin kohti kentän laitaa… Kenties se muisti maailman ihanimman Jaana-kasvattajan hengailleen siellä ja päätti viedä palikat vaihteeksi hänelle. 😉 Lisäkäskyllä koira onneksi vaihtoi suuntaa ja palautti kapulan ohjaajalle. Tasamaanoudosta irtosi jotain pisteitä (olisko ollu tyydyttävä) mutta estenouto meni puutteelliseksi, sillä siirryin itse perusasennosta sivusuuntaan nähdäkseni mitä koira touhusi. Onneksi yksi kolmesta noudosta onnistui. Hyppynoudossa vain lievä kapulan pureskelu alensi pisteitä erinomaisesta erittäin hyvän puolelle.

Osmo vietti 1.6. synttäreitään. Tyttöjen kisareissun ajan 9-vuotias hengaili kotona isännän kanssa.

Eteenlähetyksessä Vire kaarsi reippaasti sinne samaan suuntaan, jonne oli matkalla noudoissakin: kentän laidalle kohti Jaanaa, oletan. Onneksi se meni kuitenkin ensimmäisestä käskystä maahan. Tulos oli muistaakseni ”hyvä”. Paikallamakuu jännitti itseäni lähinnä sen vuoksi, että ohjaaja on kolmosluokassa näkösuojassa, mitä ei ole tullut juuri treenattua. En silti voinut kuvitellakaan, että neiti tekisi puutteellisen paikallaolon!! Kuten samaisella kentällä ykkösluokan kokeessa, Vire makasi alkuun paikallaan, joskin ei rauhallisena kuten yleensä, vaan pää pyörien ja korvat höröllään. Sitten se alkoi ryömiä ja venytellä päätyen lopulta monta koiranmittaa lähemmäs näkösuojaa… Kerran se jopa nousi seisomaan haistellakseen jotain, mutta kävi sitten takaisin makuulle.

Nollaliikkeistä huolimatta tottistuloksemme 80 p. ylsi nipin napin hyvän rajalle – ja mikä mukavinta, pisteet riittivät myös maastoon pääsyyn. Maastossa jana ja jäljen nosto menivät hienosti (39/40 p.), jälki sen sijaan huonosti. Vaikka piikkikulmat hahmottuivat jopa itselleni ja vaikka etenimme koko jäljen mielestäni järkevää vauhtia, ei keppejä noussut ekalla kierroksella kuin vaivaiset 3 kpl. Juoksimme ekan kulman jälkeiselle suoralle, jossa Vire oli mielestäni merkannut keppiä ennen kuin paahtoi eteenpäin, ja sieltähän koira sen ykköskepin nyt ilmaisikin. Sitten etsittiin ja etsittiin, mutta kumpaakaan puuttuvista kepeistä ei löytynyt. Totesin aikarajan tulleen jo vastaan, mutten välittänyt siitä koska tuumin etteivät neljän kepin pisteet riitä kuitenkaan tulokseen.

Tässä nuuskutellaan Osmon synttärikakun jämiä. Kesäloma! 😀

Esineruudun teimme joka tapauksessa, nyt asenteella ”maksettu harjoitus”. Olin myös kiinnostunut näkemään, kuinka Vire toimii ruudussa ollessaan rättiväsynyt pitkästä (puolen jäljen uusintakierroksen kanssa miltei 4 km) jäljestysurakasta. Kaikki kolme esinettä nousivat, pisteitä lähti lisäkäskyistä ykkösesineen luovutuksen yhteydessä (Vire sai hajun toisesta esineestä tuodessaan ensimmäistä) sekä kesken kaiken yllättäneestä kakkahädästä. 26/30 p.

Palkintojenjaossa harmittelin vielä aikarajan ylitystä, koska laskeskelin että maastopisteemme olisivat ehkä sittenkin riittäneet tulokseen. Yllätys ja ilo olivatkin melkoiset siinä vaiheessa, kun tuomari totesi kohdallamme että ”…tuloshan tämäkin on ja koulutustunnus JK3”. Aikaraja ei sittenkään ollut ylittynyt ja maastosta kasaan haalimamme 155 p. riittivät kuin riittivätkin kolmostulokseen ja koulutustunnukseen!

Ylöjärven yösijaa isännöi Rudi, 1 v. !

Yötä olimme Ylöjärvellä siskoni luona ja maanantaina vietimme mukavan päivän Jaanan luona Jämijärvellä. Seuraavaksi luvassa on nyt sitten hurjasti keppimotivaatiotreenejä sekä maltillista ja kurinalaista tarkkuusjäljestystä pelto- ja nurmikkopohjalla. Tarkkoja huomioita ja hyviä vinkkejä saatiin kotiinviemisiksi, kuten myös laatikollinen jälkikeppejä. 😀 Kiitos maailman parhaalle kasvattajalle niistä sekä kaikkea muutakin kuin koiraurheilua syväluotaavista keskusteluista. Olet aarre!