Vire toipuu, Osmo tokoilee

Onneksi potilas osaa ottaa myös rennosti!

Juuri kun haku- ja jälkikausi oli pyörähtänyt upeasti käyntiin, totesin Viren ontuvan vasenta etujalkaansa. Tarkempi tarkastelu paljasti anturassa olevan pienen, mutta ilmeisen kipeän halkeaman/viillon.

Viilto ei tässä näy, vaaleampi läntti on ”kulunut” / hiertynyt kohta.

Nyt anturaa on putsailtu ja hoidettu pihkasalvalla pian kaksi viikkoa ja tassu näyttää jo aivan siistiltä. Tästä huolimatta ontuminen on palannut kuvioihin useamman kerran, kun olen jo toiveikkaana pidentänyt reippaan oloisen Virvelin lenkkejä.

Osmis on treenannut kahden edestä!

Osmis on siis käynyt jonkin aikaa rauniotreeneissä, tokoilemassa ja pidemmillä lenkeillä kahdestaan mamman kanssa Virvelin köllötellessä sillä välin isännän vieressä sohvalla. Toivon mukaan toipuminen edistyy ja Virveli pääsee mukaan vappuaaton hakutreeneihin.

Kotipihan ruututreenejä

Osmon tokoliikkeistä ohjattu nouto on edelleen epävarmin. Tänään treenattiin kotipihalla, jossa välimatkat ovat olosuhteiden pakosta alle kisamittojen. Näillä etäisyyksillä Osmo hahmottikin hyvin sekä oikean että vasemman kapulan sijainnin.

Merkki (josta lähetys edelleen eteenpäin joko oikealle tai vasemmalle noutokapulalle)

Noin kuuden toiston sarjasta yhdessä O päätyi keskimmäiseen kapulaan, jota ei siis koskaan kyseisessä liikkeessä noudeta. Mitä lie hauvan päässä liikkui, koska oikea (eli vasen) suunta oli jo selvä, mutta naksauttaessani hyvästä suunnasta jätkä päättikin kääntyä ja ottaa keskimmäisen kapulan. Onneksi saatiin tämän jälkeen useampi onnistunut nouto.

Tutumpia liikkeitä ketjutettiin tänään siten, että seuraaminen, ruutu, luoksetulo ja kaukokäskyt tehtiin putkeen ilman palkkoja. O:n viretila kestää näköjään paremmin, kun en pahemmin edes kiittele liikkeiden välissä. Lyhyt ”hyvä” toimii, mutta sen suurieleisemmistä kiittämisistä O taitaa vain todeta, että jaahas, oikeaa (= syötävää) palkkaa ei tänään saakaan. Nyt palkkapurkki odotti ”kehän” laidalla ja viimeisen liikkeen jälkeen vapautin Osmon sinne. Tuntui toimivan, eli näin jatketaan!

Lämpöä ja läheisyyttä, kolme söpöä partaelukkaa unten mailla. ❤

Onnelliset töissä

Löntystelyä lenkillä (hakuradan vauhdissa pokkarikameralla ei tee mitään)

Eilen aloitettiin hakukausi tutussa EsPY-porukassa. Edellisistä treeneistä olikin vierähtänyt tosi pitkä tovi, mutta hyvin olivat taidot tallella. Lämmitellessämme ennen omaa ratavuoroamme Virveli vinkui, ulisi ja haukkui innosta. Lähetyksille se sinkosi kuin raketti, siis todellakin sata lasissa. Tyhjälläkin se oli varma, että jossain lymyää joku, joten takaisin keskilinjalle sitä sai huutaa aika monta kertaa… Ilmaisut olivat hienot, joskin etenkin ekalla löydöllä jarrut ja pakki olisivat olleet tarpeen. Onneksi maalimiehet osaavat hommansa ja koira palkkansa vasta silloin, kun ilmaisu on asiallinen.

Lätäkön äärellä vol2. Lätäkkö, päivä ja paikkakunta kylläkin ihan toiset kuin viime postauksen vastaavassa kuvassa. 😀

Osmo-eläkeläinen teki sekin työnsä liikuttavan tosissaan ja hurjalla vauhdilla. Kaksi ukkoa haukuttiin löydetyiksi alta aikayksikön. Lopuksi käytiin vielä pienellä iltakävelyllä Tiinan ja Pipsan kanssa. Pipsa-riiseni on ehdottomasti Virvelin paras narttukaveri. Sen kanssa ei tarvitse jännittää mitään narttukähinöitä ja sitä tervehditäänkin samalla ylenpalttisella onnellisuudella kuin emäntäänsä Tiinaa.

Iltalenkkikavereina Liisa & Mihmu

Viikko sitten torstaina käytiin jäljestämässä Ilonan ja Vipsu-siskon kanssa. Virvelin jälkityöskentely oli kuulemma kehittynyt huimasti sitten Ilonan edellisen tsekkauksen. Erityisen mukava oli kuulla, että oma liinankäyttöni oli ihan eri näköistä kuin aikoinaan. Hyvä niin, koska sillä parin vuoden takaisella sinkoilulla ja säntäilyllä ei ollut kauheasti tekemistä jäljestämisen kanssa!

Kuten mikä tahansa tiimi, on koirakko juuri niin hyvä kuin sen heikoin lenkki (lue: ohjaaja), vaan mitäpä tuosta – yhdessähän tässä ollaan oppimassa ja harrastamassa! Treenikaverina ja opettajana Virveli on kyllä maailman paras: Se ei heitä hanskoja tiskiin, vaikka ohjus kuinka mokailisi, vaan lähtee hommiin aina yhtä täysillä ja tosissaan, intoa ja tekemisen riemua puhkuen.

Toinen toisistaan ilahtuvat ja innostuvat kaverukset 🙂

Rauhallista varmuutta jäljelle on siis tullut, mutta yhden kepin verran sitä saisi tulla vielä lisää. Toisin sanoen tiukoissa paikoissa työskentely-tarkkuus edelleen kärsii (= koira palaa ensiksi oppimaansa tyyliin), jolloin tyypillisesti se yksi kepukka jää nostamatta. Näin kävi myös tämän viikon keskiviikkona, kun harhailin maastoon reilun 3. luokan kisajäljen (yli 1,5 km). Sen verran reitille tuli ekstrapituutta, että jatkoin normaalia kuuden kepin sarjaa kahdella Osmolle varaamallani kepillä. Vire ajoi n. tunnin vanhan jäljen tosi hienosti, mutta niin vaan se yksi mokoma keppi jäi jälleen kerran johonkin.

Hmm… näin vaalien alla Osmo suosii yllättäen vasenta. 😉

Tokohommia olen tehnyt Osmiksen kanssa, työmaana edelleen ohjattu nouto ja merkiltä ruutuun lähetys. Kummassakin tapauksessa vasen puoli on Osmolle luontaisempi, kun taas merkiltä oikealle ohjaaminen on syystä tai toisesta hankalampi. Viimeistään kesäkuussa yritämme mahduttaa itsemme johonkin EVL:n kokeeseen, siis ennen kuin säännöt elokuussa muuttuvat ja liikerepertuaari uudistuu. Hyvin, hyvin pikkuisen olemme niitä uusiakin liikkeitä jo aloitelleet – tai vähintäänkin ajatelleet harjoittelemalla törpön kiertämistä.

Balsamia haavoille

Nesteytys ym. jäljen vanhenemista odotellessa.

Kun muutama jälki on mennyt harakoille (tai peuroille tai supikoirille tai kiukkuiselle emännälle), tuntuu onnistunut treeni tavallistakin paremmalta. Pääsiäisloman alussa koirat olivat mökillä Minnan ja Dino-serkun hoivissa, kun kaksijalkaiset hummailivat Tahkolla. Lauantai-iltana haettiin piskit kotiin ja heti sunnuntaina olikin luvassa niin hallitreeniä kuin jäljestystäkin.

Lisää nesteytystä

Tottikset toimivat mukavasti lukuun ottamatta Virvelin estenoutoja, joita piti ottaa uusiksi kun neiti halusikin kiertää esteet paluumatkalla. Ainakin A-esteen kohdalla syynä taisi olla esteen heiluminen ja kiinnitysketjujen kolina, joka selvästi epäilytti koiraa. Kaikki noudot saatiin kuitenkin kunnialla korjattua ja loppuun otettiin Japin avustuksella pari tasamaanoudon vauhtitreeniä.

Taitava jäbä tauolla

Osmon ohjattu nouto ja ruutuun lähetys toimivat niin upeasti, että aloin jo selailla kisapaikkoja. Osmon kanssa pitää keskittyä nyt useamman liikkeen ketjuttamiseen eli palkan odottamiseen. Pitkä seuraamiskaavio + luoksetulo + ”zeta” eli jättävät liikkeet otettiin nyt kokonaan ilman välipalkkausta ja hyvinhän tuo näytti jaksavan.

Mamma oli niin fiiliksissä hyvästä jälkitreenistä että Virvelin piti vähän poseerata. 😉

Pääsiäistreenien tärkein juttu oli kuitenkin ehdottomasti se JÄLKI. Se ei ollut kovinkaan pitkä, mutta piikkikulmia ja potentiaalisia hukkapaikkoja oli kylliksi. Vire ilmaisi varmasti 5 kuudesta kepistä. Vitosesta mentiin ohi, mutta koska tiesin paikan noin suurin piirtein, palasimme toista kautta samoille huudeille jolloin Vire löysi kepin saman tien. Ekalla kierroksella olimme menneet muutaman metrin verran sivummalta.

”Vähän vain makasin lätäkössä!”

Seuraavana päivänä eli maanantaina treenattiin taas ensin hallissa Japin ja Hiskin kanssa ja sen jälkeen maastossa keskenämme. Jälki oli edellispäiväistä pidempi ja sisälsi yhden piikkikulman ja parit suorat kulmat. Nyt ei jäänyt ohjaajalle kerrassan mitään kitistävää, kun Virveli hoiti homman kotiin. Kaikki kepit nousivat ilman pienintäkään epäröintiä! 😀 Osmokin sai jäljestää lyhyen mutta todella kiemuraisen jäljen kallionjyrkänteillä ja ansaitsi palkkansa ilmaisemalla kaikki kolme kepukkaa, jotka mamma oli jyrkänteille hukannut. Myös ohjaajan usko metsäjäljen ihanuuteen palailee pikkuhiljaa. 😉