Paukkupulmia ja pimeetä touhua

Toisin kuin viimeksi uhosin, työkiireet ovat sittenkin päässeet rajoittamaan koiraharrastukseen syventymistä. Ainakin bloginpäivitys on jäänyt muiden juttujen varjoon. Snakumestaruuksia ratkottiin viikko sitten Hyvinkäällä ja kuten arvelinkin, jäimme ilman tulosta, koska ruutu, tunnari sekä liikkeestä istuminen menivät nollille. Ruutuun Osmo lähti vauhdilla, mutta ei löytänyt sen keskelle. Tunnarissa koira haisteli tosi sievästi (JES!) ja valitsi oikean palikan (JES!), mutta pysähtyi ja pudotti palikan takaisin tullessaan, jolloin jouduin antamaan lisäkäskyjä yli sallitun rajan.

Onnettomin nollamme oli kyllä tuo liikkeestä istuminen, josta olin suunnitellut täysiä pisteitä. Osmo mokoma jäikin tällä kertaa seisomaan… Loput liikkeet menivät jotakuinkin yhtä hyvin tai huonosti, kuin SM-kisoissa. Snautsereiden mestaruus meni tänä vuonna erittäin ansaitusti Ritalle ja Leenalle, jotka jäivät vain 6 pisteen päähän EVL1 -tuloksesta. Mahtavaa, likat!!! 😀 Sen sijaan minä ja Osmo vetäydymme toistaiseksi kokonaan tokon parista. Kyseisen lajin mittelöistä ensi kesän joukkue-SM (snakujoukkueessa tietysti!) on ainoa, johon osallistumista edes harkitsen.

Otsikon pulmat eivät liity kenenkään ruoansulatukseen, vaan pelastuskokeisiin. Rauniokokeissa ammutaan ja laukauksiin totutellaan tietysti treeneissäkin. Ja huonoimpana mahdollisena hetkenä – vain viikko ennen ensi torstain koetta – Osmo paineistui taas ampumisesta. Se lähti kyllä hommiin, mutta oli selvästi epävarma ja lähti kaivolta kesken ilmaisun jättäen maalimiehen. Sitten se vaihtoi hajua ja haki ja ilmaisi toisen maalimiehen ennen kuin ehdimme korjata ykköspiilon epäonnistumista. Olosuhteet olivat kyllä juuri sellaiset, kuin siinä epäonnen kokeessa, jossa paukut pelottivat poikaa ekan kerran: ampuminen yhdistettynä sadesäähän ja vaikeaan piiloon. Harkitsin jo vakavasti koepaikkamme perumista, mutta Jenni kannusti yrittämään nyt kuitenkin. Kuulemma häpeään ei voi kuolla, ei edes kolmannen hyllyn jälkeen… 😉 

Maastossa olemme harjoitelleet lähinnä Peten suosiollisella avustuksella. Maastossa ei ammuta, joten Osmo on siellä aivan loistava. Vauhtia riittää, nenä pelaa hienosti ja ilmaisut ovat kertakaikkisen upeat (ainakin valoisaan aikaan tutun maalimiehen kanssa). Sen sijaan ohjaajan pitäisi treenata suunnistusta ja paljon. Etenkin pimeässä alueen hahmottaminen tökkii pahemman kerran ja olen vain ja ainoastaan rajamerkkien, tuurin ja tietysti koiran nenän armoilla. Huomisiltana harjoittelemme Leenan kanssa pimeäetsintää Järvenpäässä. Ilman loistavaa seuraa tämä olisikin kyllä todella PIMEETÄ touhua!

Duunia, duunia, duunia

Eilen alkoi taas duuni, mutta harrastusta se ei saa häiritä! 😉 Kuten ennenkin, arki hahmottuu töiden ja treenien mukaan. Vakitreenejä meillä on pari kertaa viikossa ja lisäksi kokoonnutaan satunnaisesti Hullujen Lehmien jengillä jäljestämään, etsimään esineitä tai tottistelemaan. Toko jäänee entistäkin vähemmälle emännän motivaatio-ongelmien vuoksi, vaikka viikonloppuna startataankin snautsereiden mestaruuskisoissa. Jälkikokeisiinkaan ei ole vähään aikaan asiaa, koska en halua rasittaa Osmon kyynärniveliä pk-esteillä. Maastossa ja raunioilla harjoitellaan entiseen malliin, koska siitä nauttivat niin koira, kuin emäntäkin!

Viimeksi lauantaina kävimme Jaanan ja Askon kanssa Kattilajärventien maastoissa treenaamassa. Osmo jäljesti erittäin innokkaasti, mutta sen verran tuli hutiloitua, että kaksi keppiä jäi metsään. Janan ja kulmat koira teki kuitenkin hyvin. Molemmat missatut kepit olivat jäljen alussa, toinen ihan alussa ja toinen (kolmoskeppi) haasteellisessa paikassa jyrkän alamäen alla. Kallioinen mäki oli tosi liukas ja meikäläinen joutui keskittymään lähinnä pystyssä pysymiseen, jolloin koiran lukeminen jäi vähemmälle… Siinä se sitten taisi mennä se keppi!

Myös esineilläkin oli pulmia. Eka lähetys oli hyvä ja Osmo toi takarajalta esineen ilman ongelmia. Tokaa esinettä se ei sitten löytänytkään, ennen kuin lähdin vähän opastamaan. Kolmas esine vedettiin motivaatiotreeninä siten, että jätin Osmon istumaan lähetyslinjalle, juoksin alueen toiseen päähän viemään esineen ja palasin sitten lähettämään koiran. Ja tulipahan vauhdikkaasti se esine, vaikka koira olikin jo ihan puhki. Ekaan kisastarttiinsa valmistautuva Asko teki sen sijaan kertakaikkisen hienoa työtä ja toi kaksi esinettä noin kahdessa minuutissa! 😀 Tekemäni erittäin haasteellinen jälkikin oli sille ihan helppo nakki! Estenoudot vielä kuntoon, niin kyllä alkaa koulareita tipahdella! Hyvä, Jaana ja Ake!  

Seuraavana päivänä treenattiin Leenan ja Ritan kanssa tokoa. Leena teki kisamaisen treenin, toisin kuin minä. Palkkasin pienistä osasuorituksista ja korjasin huonosti menneitä liikkeitä montakin kertaa. Aikomukseni oli tehdä joka päivä ennen kisoja kaukokäskyjä etenemisesteen kanssa, yksi tunnari isolla palikkamäärällä sekä ruutu, mutta taisipa tuokin jäädä aikomukseksi… Voin kertoa, että odotukset EIVÄT ole korkealla lauantain snautserimestiksien suhteen. Mutta voihan sitä aina keskittyä  yleisön viihdyttämiseen ja tuttujen tapaamiseen.

Rauniokausi alkoi

Osmo lempityössään vuosi sitten. Kuva: Lilli Weckmann

Keskiviikkona aloitettiin uusi rauniokausi. Sekä koira, että emäntä olivat aivan fiiliksissä päästessään pitkästä aikaa tutun porukan kanssa pelästyshommiin. Viime keväänä Osmo paineistui ampumisista ja niinpä paukkujen kanssa on edetty koko syksy tosi varovasti. Olemme yrittäneet saada koiran yhdistämään laukauksen radalle pääsemiseen eli hauskuuteen. Nyt teimme pari näkölähtöä, joiden yhteydessä ammuttiin. Maalimies otti kontaktin koiraan ja kipaisi piiloon. Heti maalimiehen kadottua näkyvistä ammuttiin kauempaa laukaus, minkä jälkeen lähetin koiran etsimään. Homma sujui hienosti eikä Osmo reagoinut pamauksiin kuin kääntämällä päätään. Etsintä sujui vauhdikkaasti (ekalla kerralla intoa oli niin paljon, että elukka pinkaisi riemuissaan piilon ohi…) ja ilmaisut olivat paremmat, kuin pitkiin aikoihin! 😀

Kahden näkölähdön lisäksi oli kaksi valmiiksi piilossa olevaa maalihenkilöä, toinen kaivossa (ilmaisu tosi hyvä!) ja toinen kiviröykkiön alla (pitkähkö tarkennus ja ilmaisu katkesi välillä koiran yrittäessä ängetä piiloon sisälle). Kaiken kaikkiaan treeni oli kuitenkin niin onnistunut, että innostuin jo kyselemään paikkaa syyskuun rauniokokeesta. Tarkoitus olisi saada myös maastokokeen pimeäosuus suoritettua tänä syksynä. Sitä varten pitäisikin alkaa jo järjestellä pimeätreenejä jollain porukalla!

Soveltuvuuskokeessa 6.10.07. Koe on 2 vuotta voimassa, joten peruskoe pitäisi saada tänä syksynä suoritettua! Kuva: Lilli Weckmann

Lauma retkeilee

Emäntä ja koira bongasivat lintutornia kuvaavan isännän.

Kävimme lauantaina retkellä Espoon Isossa Vasikkasaaressa. Paikka on mitä mainioin retkikohde. Ihania rantakallioita riittää, maisemat hivelevät silmää ja matka taittuu mukavasti vuoroveneellä. Panostimme takuuvarmaan ohjelmaan eli auringonpalvontaan, uimiseen, eväiden syömiseen ja romaanien lukemiseen. Osmo panosti uimiseen. Se pääsi myös kiipeämään lintutorniin ja kummastelemaan lammasta, joka toljotteli pelottavasti aitauksestaan.

Uroksia Porvoossa

Tänään tempaisimme jälleen ja hurautimme Porvooseen. Ensin mentiin eräälle kirkasvetiselle hiekkakuopalle uimaan, syömään eväitä ja vähän trimmailemaan koiraa. Sitten suuntasimme idylliseen vanhaan kaupunkiin ja jokivarteen kuin oikeat turistit. Tokoa pitäisi tietysti treenailla, mutta viimeisellä lomaviikolla ja näillä helteillä retkeily houkuttelee jostain syystä vähän enemmän… 😉 Iltalenkin viileydessä tehdään aina jotain, eilen ruutua ja tänään luoksetuloa. Huomenna on vuorossa ainakin tunnari ja metallinouto. Ja ehkäpä ennen niitä joku hauska retki! 😀

Harvinaista treeniseuraa

Kolme partanaamaa treenien jälkeen

Ollaan taas mökkeilty koko viikko. Maanantaina treenikaverikseni saapui Leena vauhdikkaiden snautserimimmiensä Ritan ja Ronjan kanssa. Myös Jaana ja Asko tulivat illalla jälkitreeneihin. 

Osmon jäljestys sujui todella vauhdikkaasti, mutta vauhtiin nähden ihmeen hyvin. Se oli viimeinen neljästä koirasta ja keräsi kateellisena kierroksia aina, kun joku muu haettiin autosta hommiin. Leena oli tehnyt reilun puolen kilometrin jäljen, jolta Osmo löysi 5/6 keppiä. Myös Rita ja Ronja pääsivät kokeilemaan jälkihommia ja varsinkin Ronja tuntui olevan elementissään. Askon työskentelyä oli mahtava seurata – se selvisi upeasti kulmista ja vaikeasta kallion ylityksestä ja näytti hienosti kaikki Jaanan piilottamat kepit, senkin, jota Jaana itse ei muistanut piilottaneensa! 😉

Treeni-illan päätteeksi Osmo saattoi tytöt junalle.

Leena jäi koirineen yöksi, koska tiistai-iltana oli tarkoitus treenailla tokoa. Aamupäivällä tehtiin esineruutua ja jälkeä kaikkien koirien kanssa, mihin vierähti tietysti melkoisesti aikaa. Osmon esineruudussa riitti häiriötekijöitä (mm. naapurimökin koira) ja janaharjoitukset olisivat voineet mennä paremminkin. Yksi syy koiran tavallista surkeampiin suorituksiin oli varmaan väsynyt ja kiukkuinen emäntä, mutta ikävä kyllä syytä voi hakea myös kipeistä kyynärnivelistä. Järjetön säntäily tyttöjen kanssa kallioilla taisi olla sittenkin liikaa. Inhottavaa, että koiran liikkumista pitää tällä tavalla varoa!

Kivut näkyivät selvästi vasta illalla, kun otimme hieman tokoa Kirkkonummen kentällä. Luoksetulossa Osmo lähti maasta liikkeelle todella vaivalloisesti ja samalla menivät emännän treenihalut ihan kokonaan. Leenalta sain kuitenkin pari hyvää vinkkiä tokon treenaamiseen. Tunnaripalikoille päätä pahkaa ryntääminen ja hätiköiminen loppui, kun laitoimme palikoita moninkertaisen määrän normaalin kuuden sijaan. Tässä runsauden pulassa Osmo ei ”arvannut” hampaillaan heti ekaa palikkaa, vaan haisteli tosi nätisti, kunnes löysi oikean kapulan. Sama temppu toimi erittäin hyvin myös seuraavana päivänä mökillä. Palautusvauhtia (kaikissa noudoissa) voisi hakea lisää vapauttamalla koiran heti, kun se lähtee juoksemaan kapula suussa kohti. Palautusasentoa hinkataan sitten ihan erikseen.

Vapaa-aikaa vietettiin veneilemällä.

Yhden jäljen tein Osmolle vielä torstai-iltana, mutta sen se sohlasi läpi niin ylenpalttisella innolla, ettei keppejä ehtinyt juuri löytyä. Harhajäljilläkin käytiin kääntyilemässä ja varsinaisen jälkiliinan puuttuessa jostain tempaisemani nylonnaru hiersi käsiini kunnon rakot koiran kiskoessa jäljellä tuhatta ja sataa (myös väärään suuntaan). Ja jollei muka olisi muutenkin jo sapettanut, onnistuin vielä telomaan polveni kivikossa kaatuillessani. Kaikesta huolimatta olen ihan yhtä hulluna tähän lajiin, kuin koiranikin! 

Pojat ottivat saaressa rennosti.

Treenailun lisäksi uimme ja retkeilimme oman lauman kesken. Laivakoira pääsi ensi kertaa tänä kesänä myös vesille, kun veneen moottori oli taas pitkästä aikaa toimintakunnossa. Saaressa oli mukava uida ja köllötellä kalliolla. Tänään saaristoretkeily jatkuu täällä Espoossa, kun lähdemme piknikille Vasikkasaareen.

Kuusi oikein

Jälkifiilistelyä SM-tokoista. Kuva: Minna Saarinen

Omatoimisen aktiivinen Hullujen Lehmien treeniporukkamme on aloittanut jälleen yhteiset treeninsä. Torstaina kokoonnuttiin vaihteeksi maasto-harjoituksiin Tuusulaan. Ohjelmassa oli jäljestystä ja esine-etsintää. Ensin tallattiin jäljet  ja niiden vanhentuessa treenattiin esineitä.

Osmolla oli viimeksi eli joskus talvella vaikeuksia vieraiden esineiden kanssa, joten halusin vieraita, mutta helppoja esineitä (hanska, rukkanen ym). Toinen pulma on ollut edellisten koirien hajuilla säntäily, minkä vuoksi halusin jonkun koiran ruutuun ennen omaa vuoroamme. 

Esineruudussa Osmo teki hommia hyvin, joskaan ei ihan yhtä vauhdikkaasti ja tehokkaasti, kuin viimeksi mökillä. Dyny oli käynyt ruudussa ennen Osmoa, mutta tällä kertaa Osmis ei onneksi alkanut merkkailla eikä säntäillä Dynyn kulkemia reittejä. Myös vieraat esineet kelpasivat koiralle. Nostatin kaksi esinettä kolmesta. Ekan jälkeen palkkasin parilla pienellä nakinpalalla ja tokan jälkeen kunnolla. Seuraavalla kerralla jätän välipalkan kokonaan pois ja annan koiralle ison palkan toisen esineen jälkeen. Totutan Osmoa kisatilanteisiin, joissa palkkaamaan pääsee vasta suorituksen jälkeen esim. autossa.

Jaana oli tehnyt Osmolle vajaan kilometrin jäljen, jolla oli kuusi keppiä ja pari kulmaa. Janalta Osmo ei lähtenyt yhtä napakasti, kuin yleensä, vaan meni aluksi ylityskohdan yli. Lisäksi janatyöskentelyä häiritsi jälkiliinan juuttuminen juurakkoon. Itse jäljellä Osmo eteni suurimmaksi osaksi hienosti nenä maassa. Välillä se kävi kääntyilemässä ja tarkistelemassa harhajälkiä (joita ulkoilualueella oli runsain mitoin), mutta oikean jäljen ajaminen oli yleensä paljon määrätietoisemman näköistä.

Keppien kanssa Osmo on nykyään paljon tarkempi, kuin ennen. Asiaan vaikuttanee eniten palkan parantuminen: Annan nykyisin jokaisesta ilmaistusta kepistä Osmolle pienen purkin jotain superhyvää ruokaa ja pyrin treenaamaan silloin, kun koiralla on oikeasti nälkä. Tälläkin kertaa Osmo löysi ja ilmaisi kaikki kuusi keppiä! 😀 Varsinainen työvoitto koettiin neloskepillä, jonka koira äkkäsi vasta, kun olimme molemmat ohittaneet paikan. Onneksi ymmärsin antaa koiralle tilaa tutkia jälkeä parin metrin verran takaisin päin!

Tiistain tokotreenien aiheena voisi olla ohjaajan liikkuminen (erit. vasen käsi!). Kuva: Minna Saarinen

Treenit jatkuvat huomenna (ma), kun samainen porukka kokoontuu Porkkalan mökillä. Joukkiomme jatkoksi tulee Leena Rita-snautserinsa kanssa. Saksasta palannut parivaljakko jää mökille myös yöksi, koska tiistaina olisi tarkoitus treenata yhdessä tokoa.