Umpihankikuntoilua ja sekaharjoitteita

Osmo ja Roosa vanhoina hyvinä aikoina eli ennen nuoriso-osaston perustamista.

Kuluneella viikolla on taas kuntoiltu päivittäin pitkiä lenkkejä umpihangessa. Parina onnekkaana aamuna lenkkiseuraksi hankeen on sattunut tuttu lauma eli Roosa-leonbergi, Jane-tolleri ja Nana-puudeli. Tuntuu kivalla tavalla alkukantaiselta tallustella metsässä aamukuudelta viiden koiran lauman kera. Sopuisan porukan pomo taitaa olla Roosa, mutta Osmon mielestä se itse sekä Roosa ovat alfapari. 😉

Joskus mammaa kannattaa kuunnella...

Viikonloppuna ehtii tehdä monenlaista, kuten retkeillä Nuuksiossa. Umpihankea oli taas ohjelmassa ja lumikengät olisivat olleet huippujuttu. Sattuneesta syystä palasimmekin samaa reittiä taukopaikalta takaisin autolle. Kahden ihmisen ja kahden koiran jäljet saattoi melkein jo kuvitella poluksi, ainakin kulku kävi paljon ripeämmin.

Mutta missä on Osmo?

Taukopaikka eli hirvitorni näkyvissä!

Taukopaikalla hirvitornilla ihmiset joivat kahvia ja söivät pullaa ja koirat etsivät lumen alta mamman sinne piilottamia esineitä. Virveli poloinen innostui yhdestä hajusta niin, että alkoi kaivaa esinettä esiin liian varomattomasti. Lopputulos oli, että kyseinen hanska upposi ja katosi jonnekin hangen uumeniin eikä kumpikaan koirista tai etsintään osallistuneista ihmisistä löytänyt sitä enää. No, se olikin sellainen pariton ja rikkinäinen esine-etsintähanska ja se löytyy sitten joskus keväällä… Muut rievut koirat onnistuivat tarkentamaan ja kaivamaan siististi esille. Vau!

Ilmaisuharjoitus tuplana hirvitornilla

Virkku tallaa polkua menomatkalla...

Tänään on ollut vaihteeksi enemmän pakkasta, mutta treeneihin piti silti päästä. Pidimme neljän hengen (4 ihmistä, 6 koiraa) minitreenit Histan kylmäasemalla, aiheena reagointi hajuihin, liinassa työskentely ja ilmaisut. Virveli päihitti isoveljen tällä kertaa niin yläpiilon tarkentamisessa kuin jäljen bongaamisessakin. Myös ilmaisut olivat varmat ja hyvät. Liinaa tarvitaan jarruttamaan likan syöksyä maalihenkilön luokse silloin, kun piilolle on esteetön pääsy. Lopuksi tehtiin muutama kosketusalustanaksuttelu ja aivan lopuksi vielä tottisteltiin.

Osmo oli tasaisen varma ja erittäin motivoitunut etsijä, kuten aina. Maalihenkilön pudottama esine ei kuitenkaan kiinnostanut sitä ollenkaan, ennen kuin ohjasin koiran ihan lähelle esinettä ja kehuin pikkuruisesta reaktiosta. Heti kehun kuultuaan jätkä meni maihin kuin sanoakseen: ”Ai NÄITÄKIN etsitään!?! Oisit heti sanonu!”.

... ja Osmo paluumatkalla.

Esineitä on haettu huimalla innolla monena päivänä tällä viikolla, mutta jos Osmolla on mahdollisuus etsiä itse ihminen, eivät esineet merkitse sille mitään. Pelastuskoirahommissa ”lajit” sekoittuvat ja koiran pitää hallita haun ohella jäljen nosto, jäljestys ja esine-etsintä. Ei siis muuta, kuin lisää reagointitreenejä ja monipuolisia ”sekatehtäviä”.

Advertisement

Lunta, lunta, lunta!

Kuntoilua umpihangessa

Jos joku osaa iloita lumesta, niin Virveli! Lunta on satanut useana päivänä ja metsälenkit umpihangessa käyvät tosissaan kuntoilusta. Vire loikkii, laukkaa, ryömii ja kahlaa ja sitten, kaikkensa antaneena, möyryää sammakkoasentoon vatsalleen ja siitä naama edellä hangen sisälle. Voi sitä riemua ja voi sitä lumipallojen määrää jalkakarvoissa! Sulatussuihkun jälkeen kelpaa köllötellä olohuoneessa Osmon kanssa. Väsynyt koira on onnellinen koira!

Loppuhuipennuksena pitkularyömintää naama edellä

Nenäharjoituksena etsittiin kuivanappuloita hangen alta

Väsymys on kaikkein parasta silloin, kun se on ansaittu paitsi fyysisellä rasituksella, myös aivotyöllä. Tänään tehtiin reagointi- ja ilmaisuharjoituksia Histan auratulla kylmäasemalla. Maalihenkilöt olivat ison kentän eri päädyissä lumipenkan suojassa sekä yksi korkealla, näkymättömissä rekan peräkontin tasanteella. Teimme treenin taajama- tai tienvarsietsintätyyppisesti koira liinassa. Virveli työsti hajut hienosti ja ilmaisutkin sujuivat liinassa ilman pulmia eli tarpeeksi kaukaa. Lopuksi vahvistin Virelle vielä oikeaa etäisyyttä maalihenkilöstä tekemällä naksuttimen kanssa kosketusalustaharjoituksia kentällä. Kosketusalustaa ollaan naksuteltu lähinnä olohuoneessa, mutta nyt lisäsin alustasta parin metrin päähän ”maalihenkilön”. Palkka tuli naksun jälkeen minulta ja maalihenkilöt olivat täysin passiivisia. Toimi! 🙂

Lumipartainen pelastuspoju

Osmo teki täydellisen treenin, joka toimi samalla palauttavana ja vahvistavana treeninä torstain ”pitkien” jälkeen. Pitkissä aiheenamme oli tienvarsietsintä n. 2 km reitillä. Taajamatreenejä liinassa tulee harjoiteltua aivan liian vähän, ne kun ovat koiralle tyystin erilaisia, kuin perinteinen hakutreenaus metsässä nopeine pistoineen. Pohdin ennen treeniä, mahtaako Osmo tajuta ollenkaan olevansa töissä, eikä huoli ollut aivan aiheeton. Muiden koirien ohitukset saivat Osmon (vaiko ehkä ennemmin emännän?) keskittymisen herpaantumaan juuri silloin, kun maalihenkilö oli lähellä. Kartturina oli Jenni, joka kokeneena koiranohjaajana oli huomannut Osmon merkkaavan ihmistä. Minulta tämä pieni nenännosto meni kuitenkin ohi. Kävelimme saman tienpätkän vielä uudestaan ja vihdoin Osmis sai kunnolla hajun olemattomasta tuulesta ja säntäsi hankeen ja edelleen pusikkoon, jossa Lea oli piilossa.

Törpön metsäpannassa on kulkusia, jotka varoittavat metsäneläimiä ennen, kuin näkövaikutteinen jahti alkaa. Toimii.

Jatkoimme löydön jälkeen reitin loppuun ja Osmo ilmaisi hienosti yhden maalihenkilön jättämän esineen. Minulle yllätykseksi Lea meni vielä reitin loppuun uudestaan piiloon ja tämän hajun Osmo merkkasi kertakaikkisen hienosti ja varmasti, vaihtoi suuntaa ja paineli penkan taakse pusikkoon haukkumaan Leaa.

Talvimuotia takajaloissa...

Tänään samantyyppisessä treenissä Osmo oli jo aivan omaa luokkaansa ja sai hyvät vahvistukset siihen, että myös liinassa ihmisten ilmoilla liikuttaessa voi tehdä löytöjä. Kertaus on tässäkin lajissa opintojen äiti. Lisää tällaista! 😀

Loppiaisjäljet

Partatyypit Vire, Osmo ja Pimu

Kävin koirien kanssa perinteisellä lomakiertueella Pirkanmaalla. Kahdessa vuorokaudessa ehdimme katsastaa kolme kyläpaikkaa: Mariannen lauman Kyröskoskella, Jaana-kasvattajan Jämijärvellä ja siskoni perheen Ylöjärvellä. Oli mahtavaa tavata pitkästä aikaa tärkeitä ihmisiä. Mariannen lauma oli kasvanut yhdellä pikkuihmisellä, kerrassaan hurmaavalla Minttu-tytöllä.

Emännän ja Virvelin ensikohtaaminen puolitoista vuotta sitten... Kuva: Marianne Koivisto

Kaikista kivoista koirista, kissoista ja pikkuihmisistä huolimatta Virvelin reissun kohokohta taisi olla Jaanan tapaaminen. Niin ylitsepursuaviin onnen ja innostuksen osoituksiin likka ei (ONNEKSI!) enää ihan joka ihmisen kohdalla ylly, kuin mitä Jämijärvellä nähtiin. Tietysti Jaana ensimmäisenä Virvelin tuntemana ihmisenä ja emon jälkeen pentuajan tärkeimpänä ruoanlähteenä on aivan omaa luokkaansa. Kohtaamista Virvelin osalta voisi luonnehtia ehkä parhaiten sanalla sekoaminen. Kampaamossa kun oltiin, Jaana myös siisti Virvelin otsatukan ja parran. Onnenhuumasta selvittyään Virveli osoitti omaavansa sentään jonkinlaisen hermorakenteen ja nukkui kyljellään kampaamon lattialla sillä välin, kun mamma ja kasvattaja vaihtoivat ajatuksia ja joivat kahvia.

Lumisella aamulenkillä puutöiden parissa

Mariannen koirat ovat omien koirieni vanhoja tuttuja ja loistavaa seuraa tasapainoisuutensa (hmm.. Pimu nyt on snautseri ja ehkä aavistuksen rauhaton..) ja tottelevaisuutensa vuoksi. Viime kerralla Virveli yritti vähän rökittää Pimua, mutta tällä kertaa ei koettu minkäänlaista draamaa, vaan yhteiselo sujui alusta loppuun sopuisasti.

Loppiaista vietämme täällä Porkkalan mökillä, jonne on saatu taas sähköt. Ohjelmassa on ollut tänään irrottelua vapaana niityllä ja metsässä, lepäilyä sohvalla sekä pitkästä aikaa jäljestystä. Tein molemmille piskeille n. puolen kilometrin ja kuuden kepin jäljet. Halusin tehdä pitkän tauon jälkeen helpohkot jäljet ja päästä palkkaamaan keppien ilmaisuista tiuhaan. Virkun jälki vanheni 45 minuuttia, Osmon reilun tunnin.

Etenkin Virveli yllätti minut todella iloisesti tehdessään kertakaikkisen upeaa ja tarkkaa työtä. 😀 Muistuttelin sen mieleen keppi-ilmaisua ennen jäljelle lähtöä, mutta sitä tuskin olisi tarvittu: Neiti pisti nenän maahan heti, kun valjaat puettiin sen päälle. Ekalla kepillä likka tarvitsi pientä kannustusta mennäkseen löydön kanssa vielä maahan, mutta kaikki loput kepit se bongasi itse ja tarjosi maahanmenonkin ilman apuja. Loistava Virveli! Palkaksi kepeistä tuli herkkupurkkiruokaa ja viimeisen kepin jälkeen myös leikkituokio mamman kanssa.

Työnteon ja ulkoilun jälkeen uni maistuu.

Myös Osmis oli onnesta ja innosta soikeana ja ajoi jäljen todella hienosti. Ensimmäisestä kepistä se olisi rientänyt ohi, jollen olisi hidastanut sen tahtia liinalla. Loput kepit se näytti itsenäisesti ohjaajasta kaukana eikä erehtynyt kertaakaan pois jäljeltä. Seuraavaksi Vire saisi ajaa vieraan tekemää jälkeä ja aloittaa janatreenit.

Tänään Jaana ja Haukka tulevat treeniseuraksemme, mutta yöllä on satanut lunta, joten jäljestämään ei ehkä päästäkään. Suunnitelmissa on myös esine-etsintätreeni kapealla, mutta syvällä alueella. Siinä pieni lumipeite ei haittaa ollenkaan. Tämän viikonlopun ja samalla koko joululoman päättää hälyryhmän koulutuspäivä sunnuntaina. Sitten onkin taas aika aloittaa arkinen aherrus töissä, mikä saattaa valitettavasti tarkoittaa myös blogipäivitysten harvenemista.

Vire ja Haukka ovat treeni- ja leikkikaverit vauvoista asti

Vuosikatsaus ja tavoitepäivitystä

Aurinkoisella metsälenkillä uudenvuodenpäivänä

Vuosi vaihtui kotona nukkuen (olen ilmiselvästi tullut vanhaksi!) ja sitä ennen lenkkeillen ja telkun ääressä karkkia napostellen. Päivälenkki oli mahtavan vauhdikas. Se sisälsi niin esine-etsintää, tottista kuin maastojuoksuakin. Nuuksioon retkiseuraksi lähtivät Antti ja Riitta. Iltakävelyllä kävin vielä n. 19 aikoihin, jolloin raketit paukkuivat jo täydellä teholla. Hihnassa Osmis kulki tavallista lähempänä minua ja Virkulla oli ehkä häntä vähän normaalia alempana, mutta muuten paukut eivät koiria näyttäneet haittaavan. Viimeistään metsätaipaleella vapaiksi päästyään hauvat olivat omia, toheloita ja vauhdikkaita itsejään eivätkä enää reagoineet kauempaa kantautuviin rakettien ääniin mitenkään. Hyvä, hyvä!

Nyt, kun vuosi on vaihtunut, on aika katsoa viime vuotta kokonaisuutena ja asettaa tavoitteita vuodelle 2012. Viime vuodenvaihteessa kirjoitin tavoitteistamme näin:

Ohjaaja: Suunnistustaidon kehittyminen, loppuvuodesta kartturointi tosietsinnöissä ja sen jälkeen koirakkona hälytyskelpoisuus. Koiran/koirien rauhallinen ja selkeä ohjaaminen kaikissa tilanteissa. Itsevarmuuden lisääminen.

Kompassi ja kartta kesällä todistetusti käytössä... Kuva: Pete Niemelä

Palaute: Kartturointi- ja suunnistustaidot ovat selkeästi parantuneet, mutta en vielä ilmoittautunut kartturiksi tosietsintöihin. Uusi tavoite on ilmoittautua tosietsintöihin kartturiksi kesällä ja päästä syksyllä Osmon kanssa oikeisiin töihin. Rauhallista ja selkeää ohjaamista olen kyllä itsessäni ajoittain havainnut. Etenkin kesän riisenileirin ja Ilonan jämäkän palautteen jälkeen olen keskittynyt oman sähläämiseni vähentämiseen koiraa

Maalihenkilönä koulutan myös muiden koiria, tässä Kittyä. Kuva: Sari Hujanen

ohjatessani. Vielä määrätietoisempi ja selkeämpi saisin kyllä olla, eli siinä tavoite vuodelle 2012. Toiseksi tavoitteekseni asetan aktiivisemman ja määrätietoisemman treenaamisen, treenisuunnitelmien tekemisen ja kokeisiin ilmoittautumisen. Työkiireistä huolimatta!

Tosikko mammanpoika haluaa tokokisoihin!

Osmo: Hyvän hallittavuuden ylläpito ja ohitustilanteiden aktiivinen treenaaminen. Hälyryhmän “puolikkaisiin” treeneihin osallistuminen, hälytyskelpoisuuden ylläpito ja taajamaetsintätaitojen kehittyminen. Tokossa osallistuminen muutamiin voittajaluokan kisoihin ja niissä tuloksen paraneminen – tavoitteena on tietysti edelleen se ykkönen!

Rakennusetsintää, kuva: Sari Hujanen

Palaute: Hallittavuutta ja ohitustilanteita on treenattu päivittäin ja molempiin olen tyytyväinen. Puolikkaissa ollaan käyty, mutta koirakko-vuoro sattuu kohdalle sen verran harvoin, että aika vähäistä Osmon tositilannetyyppinen treenaaminen on ollut. No, tammikuussa on seuraava koiravuoro ja silloin aloitamme myös hakuryhmän treenit joulutauon jälkeen. Tokossa tavoitteisiin ei päästy mitenkään, koska emäntä ei saanut aikaiseksi ilmoittautua yhteenkään kokeeseen… Hyi, hyi, laiska ja saamaton emäntä!!! 😦 Uudeksi tavoitteeksi asetan kokeisiin ilmoittautumisen, joka tuo mukanaan myös aktiivisempaa treenaamista. Liikkeistä eniten treeniä vaativat tunnistusnouto, ruutu ja kaukokäskyt. Ne kuntoon ja kisoihin, mars!

Virveli ja kotiteltta riisenileirillä

Virveli: Hallintaa, hakua ja tottista – tässä järjestyksessä. BH-kokeen liikkeet loppuvuodesta kuntoon. Noutokapulan pito; haukkuilmaisu etsintätilanteesta irrotettuna. PK-esteiden alkeet, hyppytekniikka ja noutaminen tasamaalla sekä pienten esteiden yli.

Trimmausta vailla, joulukuu 2011

Palaute: Hallinta on ok, paitsi silloin, kun neitokainen lähtee riistanhajulle. Silloin korvat menevät lukkoon ja muu maailma unohtuu. Olen pohtinut jopa kauko-ohjattavan sitruunapannan hankkimista tämän pulman kitkemiseksi. Metsälenkeillä olen pitänyt Virellä myös kelloa, jonka tarkoitus on ennen kaikkea varoittaa pupuja ja peuroja, jotta osaavat ottaa etäisyyttä ennen kuin Virveli juoksee perässä. Kello on toiminut ilmeisen hyvin, koska sen käytön aloitettuani ei yhtään näköavusteista jahtia ole päässyt alkamaan.

Virkku ja lumikuorrutus

Hakua on treenattu turhan epäsäännöllisesti ja epä- johdonmukaisesti. Ilmaisuhaukku etsinnästä erillään toimii, mutta etäisyyden ottamiseen Vire tarvitsee vielä apuja. Siksi ilmaisuja treenataan edelleen myös etsintätilanteesta irrotettuna. Aivan loppuvuodesta Vire sai haukkua treeneissä myös löydöt ja ilmaisut olivat ihan siedettäviä, mikä tarkoittaa, että Vire ei koskenut maalihenkilöitä. Haluan kuitenkin koiran selvästi kauemmas, koska ilmaisun pitkittyessä se tulee muuten taatusti eteenpäin.

Hakuhommiin löytyy aina intoa...

Tavoite vuodelle 2012 on, että ilmaisu saadaan kuntoon ja ohjattavuus paremmaksi. Mikäli nämä tavoitteet saavutetaan, ilmoitan Virvelin pelastushaun peruskokeeseen (ensin pelkkään päiväosuuteen). PK-hakuun tyylimme on vielä liian vapaa. Tyhjien pistojen ottaminen treeniohjelmaan on kuitenkin tavoitteena ja se taas on askel kohti kokeita. Jäljestystä pitää treenata, se on oma lempilajini ja sitä ei olla tehty kesän jälkeen yhtään. Siis taas risuja emännälle!!!

Sosiaalistumis- ja ympäristötreeniä Olarin lysteissä

Tottiksessa Viren tavoitteet on sentään saavutettu. BH-kokeen liikkeet alkavat vähitellen olla kunnossa. Ainoastaan paikallamakuu on kesken, sitä kun ei olla treenattu juuri yhtään. Noutokapulan pito on ok, samoin nouto tasamaalla alkeistyyliin eli ohjaajan vartaloavuilla palautusasennon suoristamiseksi. Virveli ei myöskään malta odottaa käskyä, vaan ottaa varaslähdön, ellei sitä pidä pannasta kapulaa heitettäessä. Tästä en ole huolissani, hallintaa nipotetaan sitten, kun nouto on muuten täydellinen. Esteiden kanssa en ole pitänyt kiirettä, mutta lelun tai kepin perässä ja takaisin päin esine suussaan Vire on loikkinut puunrunkojen yli metsässä. Tottiksessa selkeä tavoite vuodelle 2012 on BH-kokeen suorittaminen hyväksytysti.

Joulukuuta Porkkalassa

Lopuksi suuret kiitokset kaikille kanssamme treenanneille. Ilman silmiänne, hoksottimianne, ideoitanne ja palautettanne ei treenaamisesta tulisi yhtikäs mitään!

Onnellista, antoisaa ja menestyksekästä vuotta 2012!