Lakeuden kutsu

Tultiin eilen illalla Pohjanmaan reissulta. Ensimmäinen etappimme sunnuntaina oli Karstulan kesäteatteri, jossa Jenny esiintyi hupinäytelmässä ”Siivoton juttu”. Yöksi ajoimme Kurikkaan Harrin vanhempien luokse. Seuraava päivä vietettiin aurinkoa ottaen, grillaillen ja ulkoillen. Illalla Osmo pääsi jäljestämään sillä välin, kun muu porukka oli golfaamassa. Jäljeltä nousi 5/6 keppiä (vauhti oli hirmuinen enkä ollut merkannut keppejä itselleni) mutta ilmaisut olivat erittäin varmoja. Loppupalkan jälkeen vapautin Osmon ja lähdin suurin piirtein samaa reittiä takaisin päin aikomuksenani kerätä samalla muutama metsään jäänyt merkkinauha. Osmo viiletti edellä, kunnes saavutin sen ja huomasin, että siinähän se makaa eli ilmaisee sitä jäljelle unohtunutta keppiä!

Esineitä nostatin kapealta tallatulta kaistaleelta kaksi kappaletta. Ensin Osmo löysi kengän, mutta vaihtoi mokoma esinettä ja toi minulle kaistaleen takalaidalta pipon (molemmat jälleen vieraita esineitä, joihin en ollut itse koskenut käsin). Lisäkäskyillä sain koiran tuomaan lopuksi sen kengänkin… Kovat esineet eivät selvästikään inspiroi Osmoa yhtä paljon kuin suuhun paremmin sopivat hanskat ja pipot.

Seuraavana päivänä ajelimme Kaustiselle, jossa uimme, tapasimme tuttuja ja yövyimme vuokramökissä. Kankaan perheen labradorinnoutaja Armas oli Osmon mielestä vastustamaton; se kun ei pistänyt yhtään hanttiin, vaikka Osmo nylkytteli sitä voimainsa tunnossa ties kuinka kauan… Muutaman tunnin juoksentelun ja selkään hyppelyn jälkeen molemmat pojat makailivat rauhassa pöydän alla ja Osmokin ”alentui” selälleen leppoisan painiskelun  lomassa. Ärinöitä ei kuultu yhtään, mihin vaikutti varmaan eniten se, että Armas on leikattu ja muutenkin kilttiäkin kiltimpi 5-vuotias höseltäjä.

Kotimatkalle päästiin keskiviikkona vasta puolen päivän jälkeen, joten illan tottistreenit jäivät valitettavasti välistä. Tänään Osmo pääsee pitkästä aikaa raunioille ukkoja hakemaan.

Pelimannimeininkiä Kaustisella>

Advertisement

Taas tien päälle

Tänään lähdemme porukalla (meidän lauma ja kaverini Harri) Karstulaan katsomaan kesäteatteria, jossa Harrin avovaimo Jenny esiintyy. Koska esitys on kesän viimeinen, nappaamme Jennyn kyytiin ja ajamme yöksi Kurikkaan lomailemaan. Tarkoitus olisi viettää pari päivää Kurikassa saunoen, syöden ja seurustellen sekä lähiseuduilla retkeillen. Osmolle järjestyy varmaan myös jokunen maastotreeni.

Eilen kävin koululla ja poimin pihdeillä muovipussiin joukon vanhoja löytötavaroita, kuten parittomia tossuja, hanskoja ja yhden lippalakin. Pitäähän sitä jotain luontaisetuja olla opettajallakin! Illalla vein yhden esineen käsin siihen koskematta toiseen huoneeseen ja pyysin Osmoa hakemaan sen tutulla ”esine” -käskyllä. Innoissaan poitsu hanskan toi ja oli suorastaan tyrmistyneen näköinen, kun muuta ei sillä kertaa treenattukaan eikä esineitä haettu sitä yhtä ainutta enempää!

Tänään aamulenkillä tallasin kapean mutta syvän ruudun metsään ja jätin sinne samalla kolme uutta esinettä (tokihan pihdit kuuluvat jokanaisen lenkkeilyvarustukseen). Sitten vaan koira ruutuun ja alta aikayksikön se toikin minulle kaksi ensimmäistä esinettä! 🙂 Etsiminen, tarttuminen, vauhdikas kantaminen ja luovutus menivät kaikki ihan nappiin! Kolmatta esinettä etsiskellessään Osmo kierteli hiukan, nuuskutteli omiaan ja nosti jalkaakin, mutta toisella lähetyksellä viimeinenkin esine löytyi ja tuotiin emännälle. Joten ainakaan tänään vieraiden esineiden kanssa ei ollut mitään ongelmia. Ja hyvä niin, sillä Leenan ja Mariannen kannustamana aion laittaa ilmoittautumislomakkeet kisamaksukuitteineen tänään postiin. Rohkea rokan syö ja tyhmänrohkea lähtee kisoihin, vaikka tottikset ovat aivan kesken ja hallinta vapaana vaihtelee…

Eipäs juupas

Otsikon väittelyä eivät käy tällä kertaa Osmo ja emäntä vaan emäntä ihan keskenänsä. En nimittäin millään osaa päättää, uskaltautuisinko elokuisiin jälkikisoihin ja/tai snautsereiden tokomestaruuksiin vaiko enkö… Ääk! 

Vesileikkien ja rantakallioilla löhöilyn ohella mökillä tehtiin yksi jälkitreeni (6/6 keppiä) ja yksi esineruutuharjoitus (3/3 esinettä). Estenoutoakin oli pakko päästä treenaamaan, joten sitä varten kyhäsin itse jonkinmoisen esteen. Viritelmäni ei ollut Osmosta kovin vakuuttava ja sainkin houkutella ja yllyttää koiraa aika tavalla, ennen kuin se uskalsi loikata esteen yli. Ja sitten sama show kapula suussa… Eli tympeäksi junnaamiseksihan se sitten meni ja vieläpä ällöttävässä helteessä. On tää emäntä vaan pöllöpää välillä!!!

Eilen kokeilin estenoutoja uusin voimin, mutta ihan oikeilla esteillä raunioradan laidalla. En nostanut lautaestettä ihan metriseksi, vaan jätin siitä yhden leveähkön laudan pois. Mutta tällä esteellä Osmo yllättikin positiivisesti eikä kieltäytynyt kertaakaan hyppäämästä. Pienillä vartalo+ääniavuilla kokonainen hyppynoutokin sujui alusta loppuun ihan kiitettävästi. Radan A-este ei ole yhtä jyrkkä ja korkea kuin PK-kisojen este ja sen yli noutaminen sujuikin heti ensi yrityksellä ilman ongelmia. Näiden parin onnistuneen noudon ja superherkkukiitosten jälkeen laitoin Osmon huilimaan autoon. Ihan loistava, lyhyt ja napakka ja ennen kaikkea iloinen treeni! 

Jäljenkin olin metsään polkenut (rauniotreenit oli peruttu) ja sieltä Osmo näytti jälleen 6/6 keppiä. 🙂 Osmo työskenteli tosi sinnikkäästi ja huolellisesti, vaikka maasto oli erittäin hankalaa ja välillä jälki kulki jopa yleisesti käytetyillä poluilla, joilla se tietysti hukkuu helposti muiden jälkien sekaan. Aina Osmo kuitenkin löysi takaisin oikealle reitille. Tänään ollaankin sitten vaan lenkkeilty ja vietetty iisiä hellepäivää kotipihalla. Eipäs juupas-taisto mielessäni jatkunee vielä pari päivää, sitten on pakko maksaa kisamaksu ja vahvistaa ilmoittautuminen, mikäli sellaiseen ratkaisuun päädyn… Pitäs varmaan vetää pitkää tikkua, mutta kun en tiedä, kumpi vaihtoehto olisi parempi eli se pidempi tikku! 😉

Väsynyt mutta onnellinen

Tulimme lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Kroatiasta, jossa oli kaunista, kuumaa ja ihanaa! Heti sunnuntaina lähdin hakemaan Osmo-leiriläistä kotiin. Poitsu oli ollut tosi reipas ja helppo hoitokaveri. Vain ekana iltana Osmo oli päivystänyt eteisessä ja jättänyt iltapalan syömättä. Sen jälkeen se oli tajunnut, että näiden mimmien kanssa kannattaa syödä kuppi kerralla tyhjäksi ettei jää kokonaan ilman eväitä! Myös ulkoilut olivat sujuneet Mariannen tiukassa komennossa ilman ongelmia. Parasta taisi kuitenkin olla koiraseura ja päivittäiset kaahailuhetket Pimun ja Hohdon kanssa.

Leiri taisi ottaa myös voimille, sillä yön ja tämän aamupäivän Osmo on vain ja ainoastaan nukkunut. Suunnitelmissa on lähteä kohta mökille ja testata siellä, miten jäljestys ja esine-etsintä sujuvat. Hiukan olen alkanut arpoa, pitäisikö sittenkin vielä odottaa ja perua elokuinen jälkikisapaikkamme. Vieraat esineet ruudussa tuottavat päänvaivaa ja tottiskin on monelta osin hyvin epävarmaa.  Samaisella viikolla elokuussa olisi myös snautserikerhon mestaruustokoilut, jonne minun tekisi kovasti mieli osallistua, mutta VOI-liikkeet ovat vielä siinä määrin hakusessa, että taitavatpa nekin mittelöt jäädä vielä väliin…

Kiitos Mariannelle kuvasta ja hauvelin hyvästä hoidosta! 

Treenileirillä

Parin päivän treenailut takana ja metrinen este valloitettu (upeita liitoja, ennakkoluuloistani huolimatta pikku nausterini ei edes hipaissut estettä, kun oli ensin vauhtiin päässyt!). A-esteellä Osmo hyppää alas tullessaan aivan liian korkealta ja siihen olisi tarkoitus tänään puuttua pannasta jarruttelemalla. Namilla/lelulla ohjaaminen ei auttanut, kun koira ponkasi vaan väkisin koko ohjauskäden yli. Tänään lisätään koiralle vielä kapula suuhun eli yritetään saada PK-noudot jotenkin läpi, tietysti vielä ylimääräisellä kannustuksella ja vartaloavuilla koiraa tukien. Ampumiset otettiin Osmon paikallamakuun aikana toisen koiran tehdessä tottista, eikä niiden suhteen ollut mitään ongelmaa. Hyvä juttu. Sen sijaan yllättävä ongelma ilmeni esineruudussa, jossa Osmo ei halunnut kantaa vieraita esineitä. Se käyttää nenäänsä hyvin ja irtoaa tarpeeksi kauas, mutta nyt siis tuo esineiden tuominen mamille pitää saada varmaksi. Hommia siis piisaa ja paljon!

Muuten treenileirimme on sujunut tutuissa ja mukavissa merkeissä. Osmo on oppinut talon tavoille ja jää varmasti vain pienillä vikinöillä hoitoon. Hohdon kanssa on mahtavaa painia ja Pimun kanssa kaasutella vapaana. Malttavatpa kaverukset levätäkin välillä, toisin kuin ensimmäisillä vierailuillamme. Uusin pikku otus Mariannen laumassa on Hjördis, joka asustaa toistaiseksi makuuhuoneessa, jonne koirat eivät pääse. Sylissä kisu on saanut kokea myös koirien lipaisuja ja isojen kirsujen tuhinoita. Eiköhän yhteiselämä vielä suju sopuisasti, kunhan Hjördis ensin vähän kasvaa!

Jälkikoe tiedossa!

<Porkkalan pinkomiskallio

Kyllä sitä välillä heittäytyykin hullunrohkeaksi! Elokuun puolessa välissä meillä on nimittäin tiedossa ensimmäinen oikea jälkikoe. Ilmoittauduin kisaan siitäkin huolimatta, että noudot ovat vielä täysin treenivaiheessa (ne perhanan esteet ovat pikku nausterilleni niin kovin korkeita). Maasto-osuuksista eli jäljestyksestä ja esine-etsinnästä en ole niinkään huolissani; Jos koira toimii yhtä hyvin kuin treeneissä, koulutustunnus eli vähintään 70% maksimipisteistä pitäisi kyllä irrota. Mutta tottis sen tosiaan ratkaisee, kuinka käy!

Tänään suuntaamme (taas!) Kyröskoskelle, jossa harjoittelemme Mariannen kanssa pari päivää. Noutojen ja esteiden lisäksi pitää kokeilla myös ampumista, koska kisoissa tottelevaisuusosuuden aikana ammutaan starttipistoolilla, johon koiran tulisi suhtautua välinpitämättömästi. Kyröskoskelle lähtöön on toinenkin syy. Osmo jää nimittäin lempilikkojensa Pimun ja Hohdon sekä tietysti Mariannen luokse hoitoon siksi aikaa, kun ”isi ja äippä” lähtevät Kroatiaan lauantaina. Toivotaan, että jäpikkä osaa käyttäytyä siivosti viikon reissumme ajan!

Mökkielämää

Tulin käymään Kirkkonummelta kotona ”pesemässä pyykkiä, kastelemassa kukat ja tyhjentämässä postilaatikon” eli suomeksi sanottuna kirjoittamassa blogia. Petelläkin on nyt loma ja niinpä pieni laumamme on viihtynyt Porkkalan mökillä. Sateisten ja viileiden päivien lisäksi viikkoon mahtui myös yksi kunnon hellepäivä, jonka vietimme saaressa aurinkoa ottaen ja lukien. Pojat kävivät myös meressä viilentymässä, Osmo koko ajan ja Pete pari kertaa. Osmo kunnostautui rakkolevien noutajana ja toi niitä läjän rantakalliolle.

Osmon kanssa olen treenannut joka päivä jotakin, yleensä jäljestystä, josta olemme molemmat (siis minä ja koira) innostuneet nyt aivan valtavasti. Etenkin viimeiset kaksi kertaa ovat menneet loistavasti: Janatyöskentely on ollut ihan niin kuin pitääkin ja kaikki kuusi keppiä ovat löytyneet! Ilmaisuja pitää edelleen vahvistaa ja ensimmäisten keppien kohdalla saan jarrutella Osmoa, jottei se porhaltaisi niiden ohi, mutta suunta on mielestäni oikein hyvä. Loppupalkka tulee nykyään taskustani eikä sitä ole siis piilotettu valmiiksi jäljen loppuun. Tällä pyrin vahvistamaan Osmon käsitystä siitä, että palkka tulee tosiaan niistä KEPEISTÄ eikä pakasterasian kaivamisesta esiin… Myös esine-etsintää ollaan kokeiltu pari kertaa. Ekalla kerralla Osmo vaihtoi ekan löytämänsä esineen mielestään hauskempaan (GRRRR!!), mutta toi kyllä kaikki kolme esinettä. Eilen otin kaksi esinettä juoksulenkin päätteeksi ja ne Osmo toi hienosti mammalle asti! 

Dino-serkkua nähtiin keskiviikkona>

Tokossa ollaan kokeiltu tunnistusnoutoa, jota varten Pete sahasi minulle samankokoisia pieniä puupalikoita, joita minä käsittelen vain pihdeillä. Nyt treenataan siten, että oma kapula on ensin pitkähkössä ruohikossa yksikseen (siten että sen löytämiseen pitää käyttää nenää) ja sitten vähitellen lähempänä ja lähempänä muita palikoita. Myös ruutuun lähettämistä ollaan harjoiteltu kosketusalustan avulla. Pete on aloittanut uuden harrastuksen, johon liittyen myös Osmo on saanut uuden tehtävän. Siitä on tullut ”isin pieni pallopoika”, joka ei tosin jaksa noutaa ihan yhtä montaa kertaa, kuin Pete jaksaa lyödä. Nyt saisi koirassa olla ripaus pallohulluutta!