Jäljillä jälleen

Vire ulkoili kunnon helyt kaulassaan: Varustukseen kuuluivat panta, lamppu, heijastin sekä kulkuset peurojen karkottamista varten. 😀

Pitkästä aikaa vietettiin viikonloppua mökillä ja pääsin jäljestämään koirien kanssa. Onneksi ei tuullut paljoa, sillä peuroja oli liikkeellä ja jäljeltä Viren kanssa palatessamme näkösälläkin. Peuranpolkuja pitkin kulki jälkikin ja monen papanakasan ohi. Siitä huolimatta Törppö ja Tosikko tekivät oikein kivasti töitä.

Virvelin ykkösjälki oli turhan lyhyt, ehkä 300-metrinen ja puolen tunnin ikäinen. Jana meni hienosti, samoin ykkös- ja kolmoskepin ilmaisut. Kakkoskeppi jäi jonnekin; en ollut merkannut jälkeä enkä muistanut kunnolla, mistä olin kävellyt. Luultavasti kakkoskepistä mentiin yli tai ohi kosteassa sammalikossa eli alustanvaihdoksen yhteydessä. Törppö oli kuitenkin hyvä, kun ohjaaja ymmärsi antaa sen tehdä rauhassa työnsä. 😉

Osmon jälki (suuntaa-antava kuva)

Osmo ajoi n. 400-metrisen jäljen, jolla oli yhteensä viisi käyttöesinettä peko-kokeiden tyyliin. Osmo oli huipputaitava! Se ilmaisi kaikki esineet pientä heijastinta myöten ja ajoi täsmällisen tarkasti jopa tiheän siksakki-kohdan, jonka paikan satuin itsekin muistamaan.

Viren jälki (erittäin suuntaa-antava kuva!)

Vire sai ennen illan hämärtymistä ajaa vielä toisen jäljen, joka oli ensimmäistä selvästi pidempi (n. 500 m) ja myös profiililtaan vaikeampi. Jälki sisälsi yhden piikin ja useampia kulmia sekä oikealle, että vasemmalle. Maamerkkien muistiin painamisen lisäksi en ollut merkannut jälkeä, koska halusin testata itseäni koiran lukemisessa ja koiraan luottamisessa. Se kannatti. Vire otti taas janan tosi hyvin (janat ovat kyllä edelleen lyhyitä) ja ajoi selvästi ykkösjälkeä rauhallisemmin ja varmemmin.

Tyytyväinen työn sankari ja loppupalkaksi saatu tennispallo (sekä osa erään linssiluden naamasta)

Kuudesta kepistä viisi koira bongasi ja ilmaisi täysin itsenäisesti. Vitoskeppi jäi löytymättä (tosin Osmo bongasi myöhemmin iltalenkillä senkin!) – todennäköisesti alustan vaihtumisen ja ehkä myös liian jännittävän tai kiinnostavan sijaintinsa vuoksi. Keppi oli aivan kovaa lorinaa pitäneen patoaltaan vieressä ja jälki eteni siitä lorinapaikan ylittävälle sillalle, jolle Törpöllä tuntui olevan jostain syystä kova kiire. Joka tapauksessa oikein onnistunut treeni! 🙂

Harvinainen valoilmiö nähty Porkkalassa!

Jäljestyksen lisäksi koirat saivat etsiä esineitä metsälenkkien lomassa. Sekin homma on näköjään pysynyt molempien piskien muistissa treenitauosta huolimatta. Tänään käytiin vielä raunioradalla, joten vähän joka lajin harjoitteita on viikonloppuun mahtunut. Etenkin Osmolla oli raunioilla järjetön vauhti päällä. Jätkä oli suorastaan liekeissä päästessään pitkän treenitauon ja sitä edeltäneen sairauslomansa jälkeen taas lempilajinsa pariin. Liikuttavan tosissaan tuo snautseri kyllä työhönsä suhtautuu. Ja kieltämättä tosikko työnarkomaani on duunissaan myös hyvä! Virvelilläkin oli hauskaa eikä vauhtia puuttunut siltäkään. Onnistuneiden treenien jälkeen tehtiin vielä perinteinen loppulenkki Tiinan ja yhteensä neljän partanaaman kanssa ja risupartojen luonne huomioon ottaen yllättävän leppoisissa tunnelmissa.

Laiskan emännän tunnustukset

Osmo on päässyt eroon tassusiteestä sekä karmeaksi kasvaneesta kuontalostaan!

Viikko on menty aika vähillä aktiviteeteilla. Marraskuun pimeys tuppaa väsyttämään ja laiska emäntä jättää kaikki ei-aivan-pakolliset menot mielellään väliin. Toisin sanoen olen päätynyt pieniin omatoimi- treenailuihin ja suhteellisen vaatimattomaan peruslenkkeilyyn, vaikka maksankin viikottaisesta hallivuorosta ja vaikka koirat jaksaisivat treenata vaikka joka päivä.

Osmon villi frisyyri ennen parturointia…

Jotain on sentään tehty: Viime viikon ”minipitkissä” eli hälyryhmäläisten kolmen hengen etsintätreeneissä Osmo pääsi etsimään pimeästä metsästä ensiksi kartturin emännälle (seisovana maalihenkilönä Seija) ja sitten kauemmas suureen kuoppaan kaivautuneen Sadun. Osmo oli oikein pätevä poika ja irtosi hajun saatuaan TOSI kauas ohjaajasta. Onneksi Satu tiesi palkata jo n. 30 haukun jälkeen, vaikka emäntä ja kartturi olivat siinä vaiheessa vasta puolivälissä matkaa kadonneen luokse.

Iloinen karvaturpa ennen syystrimmausta

Kun Seijan Väinö ja Sadun Ennikin oli treenattu, pääsi Virveli juoksentelemaan ja tarkistamaan käyttämiämme piiloja ja muita metsän tuoksuja. Vauhtia ja riemua riitti. Ihme, ettei likka painellut pilkkopimeässä metsässä kalliolta alas tai puita päin! Vähän hallintaa tietysti otettiin juoksentelun lomassa, jottei vapauden hurma olisi kihahtanut Törpön hattuun ja koira kadonnut peuran tai muun kivan hajun perään.

Hiukan siistimpi karvaturpa. Isoveli valvoo.

Koska viime perjantain hallivuoro tuli ja meni, kävin lauantaina Talinhuipun kentällä treenaamassa tottiksia. Osmo teki ruutua, luoksetulon pysäytyksiä ja hiukan kaukokäskyjä. Virveli keskittyi liikkeestä maahanmenoon (ällön märkä maa ei selvästikään oikein vetänyt puoleensa) sekä estenoutoihin. Hyppynouto meni nappiin kolmannella yrittämällä, kun Virveli oli ensin testannut ja todennut, että palkkaa ei tule, jos esteen kiertää paluumatkalla.

Osmo näyttäisi mielellään Törpölle mallia, jos mamma vaan antaisi! Kuva: Marianne Koivisto

A-esteen kanssa oli sama pulma: Vire meni menomatkalla reippaasti yli, mutta paluumatka kapulan kanssa ei ollutkaan niin helppo. Pari kertaa palautus- kiipeämisen itse sössittyäni (en onnistunut itse kipuamaan esteen harjalle koiraa kannustamaan) vihelsin pelin poikki ja vaihdoin matalampaan A-esteeseen. Sillä saatiin heti onnistuminen, johon lopetin sen kertaisen treenin. Seuraavalla kerralla otetaan ensin muistin virkistämiseksi matalampi este ja sitten uudella asenteella täysmittainen.

Viikonloppuna olisi tarkoitus päästä pitkästä aikaa jälkimetsään molempien koirien kanssa, kun suuntana on Porkkalan mökki ja sitä ympäröivät maastot peura- ja supikoirahäiriöineen. Sunnuntaina voisi ryhdistäytyä ja mennä raunioillekin, vaikka virallisen kauden ja samalla kouluttajan vastuun päätyttyä sekin viikkotreeni kuuluu nyt sarjaan ”ei-aivan-pakolliset” menot… Pitääpä kysyä koirilta, että huvittaako niitä ja päättää menemisestä sen perusteella! 😉

Pitkästä aikaa

Etsintäsuunnitelma mietinnässä, Virveli on sitä mieltä että PÄÄSTÄ JO!

Töissä ja harrastus- rintamalla on pitänyt kiirettä ja blogin päivittäminen on saanut jälleen kerran odottaa. Nyt ehdin päivittää joitakin kuulumisiamme. Lokakuun lopun rauniotreeneissä oli aurinkoinen sää ja sen kunniaksi Laura Luotonen räpsi kuvia meidänkin treenistä.

Tohtori Pete tutkii potilas Saarisen tassua. Haavanhoito ja kääreiden vaihto sujui tässä vaiheessa pojilta jo rutiinilla.

Osmariini pääsi viikko sitten päivittäisestä tassunvoitelu- ja siteenvaihto- pyörityksestä. Haava on pysynyt kiinni ja karvat alkaneet kasvaa siteen kaljuksi hankaamalle alueelle. Yksissä minitreeneissä Osmo pääsi pitkästä aikaa jopa töihin, tosin vain kävelytieltä nenää nostamaan ja sitten pusikkoon haukkumaan. Vaikka kävelytietä köpsöteltiin suorastaan laiskannäköisesti, muuttui koira hetkessä, kun maalihenkilön haju leijaili sen nenään.

Panta pois ennen lähetystä. Taustalla peesari ja kouluttajakollega Tiina.

Vire teki samanlaisen treenin ja bongasi myös hajun hienosti. Maalihenkilön ilmaisussa oli toivomisen varaa, sillä likka pyrki aluksi käpälöimään pressua,

Vire liikkuu raunioilla varmasti ja vauhdilla.

jonka alla Juha lymyili.

Virvelin ilmaisuhaukku pystykaivolla.

Pari viikkoa sitten kävin lauantai-iltana myös Talinhuipun tottiskentällä, kun huomasin sen vapaaksi. Osmo oli aivan tohkeissaan saadessaan pitkästä aikaa (ja silloin vielä tassu siteeseen ja muovipussiin käärittynä) tehdä seuraamisia ja ruutuun lähetyksiä eri suunnista.

Ohjaaja iloitsi ja kiitti koirankouluttajain suojeluspyhimyksiä, kun Vire ei noteerannut ampumisia ollenkaan. 😀

Virvelin kanssa treenattiin estenoutoja täysmittaisilla pk-esteillä. Ensin lämmiteltiin vain hyppimällä ja sitten otettiin varsinaiset noudot. Ekalla kerralla Vire kiersi hyppyesteen takaisin tullessaan eikä saanut siksi palkkaa.

Virveli intoilee, kun piilon kansi avataan…

Toisella kerralla avitin paluuta näyttämällä estettä ja kannustamalla – ja kerrassaan upeastihan Virveli ponkaisi noutokapula suussaan metrisen yli ja palautus- asentoon. Estenoudoissa puuhaa ja keskittymistä on sen verran, että kapulaa ei tarvitse yhtään edes mukeltaa paluumatkalla, mitä tapahtuu edelleen tasamaanoudoissa. Myös A-esteen yli nouto sujui mallikkaasti!

Välillä on ehditty myös möllöttää läjässä telkkaria katsomassa.

Viikko sitten Virveli heräsi yhtenä aamuna yllättäen ontuen etupäätään. Tutkailin tassut, mutta eipä tuo elukka mihinkään paineluihin tai veivailuihin reagoinut millään tavalla. Kuitenkin pari päivää meni siten, että selvästi koira linkkasi etutassuaan.

Muutaman päivän verran asiaa ihmeteltiin ja tassua väänneltiin, kunnes vihdoin yhtenä iltana syyllinen löytyi: Anturoiden väliin oli juuttunut piikki, jonka isäntä sai nypättyä pois. Sen jälkeen ei ole tarvinnut linkutella. Onneksi kyse oli ulkoisesta tekijästä eikä mistään rakenteellisesta pulmasta!