Nausterit hakusalla

Vietimme Osmon kanssa viikonloppua metsäisen riehakkaissa tunnelmissa snautserien hakuleirillä. Pieni mutta sitäkin äänekkäämpi joukkiomme kokoontui Vaherman leirikeskukseen Nummi-Pusulaan treenatakseen hakua ja pitääkseen muutenkin lystiä hyvässä seurassa. Osmo ja Pimu olivat kämppikset (kuten siis myös minä ja Marianne) ja riehuivat ja juoksivat sydämensä kyllyydestä koko perjantai-illan (kuten myös minä ja Marianne?!?).

Leirillä tutustuu samanhenkisiin kavereihin.

Lauantaina treenit aloitettiin heti aamusta ja niinpä ehdimmekin pitää kahdet pitkät metsätreenit ennen pimeän tuloa. Osmolle pk-haku suorine pistoineen on ihan uusi juttu, mutta melkoisen äkkiä kakara pääsi touhusta jyvälle. Intoa ei puuttunut ja nenäkin pysyi kiitettävästi vauhdissa mukana!

”UKKO!!” Hilma säntää hakemaan. 

Osmolle ei tehty ”haamuja” eli näyttäytymistreenejä lainkaan, vaan kouluttaja Sari Kärnän ohjeiden mukaan treenasimme ”hajumielikuvien” avulla. Ensin kävimme yhdessä sen verran lähellä maalimiestä, että koira reagoi selvästi hajuun. Sitten palasimme keskilinjalle, jolta Osmo sitten lähetettiin etsimään mahdollisimman suoraan piilolle päin. Vähintään yhtä paljon, kuin omista treeneistämme, opin tietysti myös kokeneempia hakuilijoita seuratessani ja maalimiehenä toimiessani.

Mettässä vietettiin yhteensä reilut 10 tuntia.

Lauantai-ilta kului saunoen ja leirieväistä nautiskellen. Ensikertalaiset leiriläiset (eli minä ja Marianne) perehdytettiin myös toiseen hakuleirillä treenattavaan lajiin: korttipeliin, jossa nopeat eivät syöneet hitaita vaan hitaat joivat nopeat… Kyllä tämä koiraurheilu onkin hullunhauskaa puuhaa! 😉

Kouluttaja Sari ja bordercollie Troija 

Sunnuntaina treenattiin vielä yksi kierros metsässä. Lounaan, siivoamisen ja pakkaamisen jälkeen olikin sitten aika lähteä kotimatkalle. Leiri oli huippuhauska ja snautseri-ihmiset osoittautuivat jälleen kerran miltei yhtä huumorintajuisiksi, kovaäänisiksi ja jästipäisiksi kuin koiransakin… Kiitokset ja terveiset kaikille mukana koheltaneille – oli huippua päästä mukaan menoon!

Suuri Pelastushassutus Oittaalla

Oittaalla hassutteli myös aussivauva Typy, 10 vkoa

Eilen oli Espoon pelastuskoirien jäsentenväliset kisat. Ohjelmassa oli leikkimielistä kisailua suunnistuksen, tottiksen, raunioetsinnän ja ketteryyden osa-alueilla. Oma neljän koirakon joukkueemme palkittiin parhaasta ryhmätyöskentelystä, mistä hyvästä koirat saivat herkullisen puuhapussin palkinnoksi. Lisäksi minä ja Osmo saimme henkilökohtaisen palkinnon päivän parhaista ketteryysosion pisteistä. Ketteryydessä koeteltiin niin koiran kuin ohjaajankin huimapäisyyttä, tasapainoa ja nopeutta. Esimerkiksi putki suoritettiin siten, että emäntä tasapainoili seisten liikkuvan putken päällä koiran ryömiessä putken läpi. Lisäksi ketteryysrastilla oli nopeus/hyppyrata, jonka Osmo sai meistä nopeampana suorittaa ihan itsenäisesti. Itse tyydyin kutsumaan koiraa maaliviivalla ja hihkumaan hyppykäskyt sieltä käsin. Kaikenkaikkiaan päivä oli pitkä mutta todella hauska ja vieläpä upean aurinkoinen! 

Pentukuumetta nostattava katse

Päivän huolestuttavana sivuvaikutuksena sain (taas) jonkinmoisen pentukuumeen… Kun isommat kisaajat olivat tauolla, raunioradalla temmelsi muutama syötävän söpö pikkupenikka. Lisäksi juttelin (kakkosrodukseni rankkaamani) suursnautserin ihanuudesta erään rotuun hurahtaneen seurakaverin kanssa. Toistaiseksi Osmo saa kuitenkin nauttia huolettomin mielin ainoan koiran elämästään eli jakamattomista treenivuoroista ja rikkumattomasta luidennakertelurauhasta. Siitä pitävät huolen kämpän koko, ajan ja rahan rajallisuus sekä hitusen myös isännän mielipide. 😉  

Viikottainen manikyyri (eli inhokkiasia numero 1)

Tänään olimme pitkästä aikaa EKK:n tokotreeneissä. Osmon kanssa harjoiteltiin paikallaolojen lisäksi pysäytystä luoksetulon yhteydessä, noutoa sekä ruutua. Viimeisin on ehdottomasti Osmon suosikki: Saahan siinä juosta täysiä ja poimia sitten ruudusta herkut tai lelun parempiin suihin! Paikallamakuu- ja istuminen ryhmässä sujui myös ilman ongelmia. Onneksi kausi on jo lopuillaan – tänään olin nimittäin huomaavinani Osmossa pientä taisteluväsymystä. Niinhän se on, että toisen loma tarkoittaa toisen työtä: Emännän syysloma on täyttynyt suurimmaksi osaksi Osmon kanssa puuhastelusta, mistä molemmat ovat toki kovasti nauttineet! Ensi viikonlopuksi lähdemme hakuilemaan pienellä snautseriporukalla, mutta sen jälkeen Osmo taitaakin joutua joksikin aikaa treenitauolle.

Treenitauon tarpeessa? 

Jälkipuintia

Aurinkoisen lomapäivän kunniaksi pyöräilin tänään keskuspuiston laitamille ja tein sinne Osmolle puolisen kilometriä pitkän pelto/metsäjäljen. Ensimmäistä kertaa tein myös oikeaoppisen jana-lähdön. Siinä koiran pitää löytää jälki näkymättömältä, n. 50 m pituiselta janalta, jonka yli jäljentekijä on siis jostakin kohdasta kävellyt.

<<Tutun hajuinen tikku!

Jälki ehti vanhentua sopivasti sillä aikaa, kun lenkkeilin Osmon kanssa toista reittiä paikalle. Emme ole ikinä treenanneet janalähtöä, joten mielenkiinnolla odotin, löytäisikö koira jälkeä ollenkaan. Yllätyksekseni Osmo bongasi jäljen helposti, mutta lähti todella itsevarmasti ja määrätietoisesti etenemään takajäljelle eli jäljentekijän tulo- eikä menosuuntaan. Osmo-parka hämmentyi hiukan, kun sen ajama jälki ei kelvannutkaan emännälle, mutta lähti sentään pysäytyksen ja täyskäännöksen jälkeen soheltamaan oikeaan suuntaan…

Metsässä mentiin lujaa  

Pellolla jälki ylitti monta ojaa ja Osmo hukkasikin sen pari kertaa. Aina koira kuitenkin löysi takaisin oikealle reitille. Metsässä, jossa maasto oli kuivempaa, Osmon oli selvästi helpompi jäljestää. Tai sitten se oli vain saanut purettua ylimääräiset energiansa pellolla koheltaessaan ja malttoi siksi keskittyä metsässä paremmin. Metsässä Osmo ilmaisi hienosti myös jäljentekijän hajustamat kepit, toisin kuin pellolla. Jäljen loppuun olin piilottanut herkkupateepurkin, joka avattiin, kun poitsu pääsi perille.

Herkkuhyytelön onnellinen löytäjä

Nesteytys ja loppuverryttely 

Syyslomailua

Osmon paras pikkuystävä on Iivana (2v.). Silloin, kun kaverukset olivat vielä vauvoja, Iksu koulutti Osmon käyttäytymään rauhallisesti pikkulasten kanssa ja Osmo puolestaan opetti Iksulle, ettei isoja ja innokkaita partanaamoja tarvitse pelätä, vaikka niillä onkin usein inhottavan kylmä ja märkä nenä… Ja hyvin menivät opit perille: Nykyään Osmo osaa ottaa iisisti kaikkien pikkulasten seurassa ja Iivana rapsuttelee rohkeasti ”Ommo-Koiaa” ja tuo sille leluja minkä ehtii!

Osmo ja Iksu ottavat rennosti

Kävimme kyläilemässä Iksulla pari viikkoa sitten. Kuvan poikien lepohetkestä nappasi silloin Hanna eli Iksun äiti. Raikkaat syyslomaterveiset koko laumalle ja tietysti kaikille muillekin tutuille ja tuntemattomille lukijoille! T: Ommo&Mamma 🙂

Viikon haisut

Kamera jäi kyläreissulle, enkä ole ehtinyt hakea sitä, joten tämän jutun kuvituksesta vastaa nyt Pete ja kännykkäkamera.

Harvinaista herkkua eli lupa sohvalla köllöttelyyn!

Viikkoon on mahtunut monenmoista. Olen tehnyt Osmolle pari metsäjälkeä, jotka se on nuuskutellut todella innoissaan ja suhteellisen tarkastikin läpi. Jälkikeppien ilmaisemista on harjoiteltu myös erikseen, koska jäljellä vauhti on niin kova, että kepit tuppaavat siinä rytäkässä unohtumaan. Osmo on saanut käyttää nenäänsä myös esine-etsintään, jota olemme treenanneet omin nokkinemme metsälenkkien yhteydessä. Vauhti on kova ja esineet nousevat hyvin, mutta luovutusasennossa on vielä paljon petrattavaa. Keskiviikkona olin maalimiehenä hälytysryhmän treeneissä Otaniemessä. Oma koira pääsi nuuskuttelemaan maalimiehiä sitten seuraavana päivänä eli torstaina raunioille.

Haisteluhommia on siis riittänyt, mutta tottistelu on jäänyt vähemmälle, kun ohjatut treenit osuivat harmillisesti päällekkäin muiden menojen kanssa. Tänäänkin toko-harkat jäävät välistä, koska olemme lupautuneet kaverikoira/yhteislaulukeikalle Onnitaloon. 

Kotipihalla pari viikkoa sitten

Kokeita ei ole toistaiseksi luvassa, vaikka hiukan mieleni jo tekisikin päästä testaamaan AVO-luokan tottelevaisuusliikkeitä kisaolosuhteissa. Kaikki kokeet 200 kilometrin säteellä Helsingistä ovat nimittäin varasijoja myöten tupaten täynnä ja Pieksämäelle asti en oikein raaski yhtä koetta varten ajella… Niinpä treenailemme toistaiseksi täällä kotosalla AVO:n liikkeitä, kuten noutoa, kaukokäskyjä ja pysäytystä luoksetulon yhteydessä.

Pelästyskoira-ainesta!

 Olimme tänään pelastuskoirien raunioetsinnän soveltuvuuskokeessa. Treenikaverimme Lilli Weckman oli kokeessa talkoolaisena ja ehti myös kuvaamaan suoritustamme. Kiitos Lillille loistavista otoksista! 🙂

           

 Vauhdikas luoksetulo     Tiiviimpääkin seuraamista on nähty… 

Tottisosuudessa Osmo reagoi selvästi laukauksiin ja käväisi jopa tuomarin luona tsekkaamassa, että mikäs se siellä noin pamahti… Koska koira pysyi kuitenkin toimintakykyisenä ja tuli käskystä takaisin luokseni jatkamaan tottelemista, testaaja hyväksyi suorituksen. Liikkeestä maahanmeno meni istumiseksi, mitä ei ole sattunut koskaan ennen! (Osmo taisi kuvitella, että ollaan BH-kokeessa, jossa istuminen tehdään ennen maahanmenoa.) Muuten tottelevaisuusosio oli ok, eli hyväksytty, ja niin pääsimme jatkamaan raunio-osuuteen.

                            

Etsintäsuunnitelman esittäminen     Esteistä selviytyminen         

Raunio-osuus menikin sitten kerrassaan loistavasti: Osmo teki innoissaan ja keskittyneesti töitä ja pysyi kaiken aikaa hyvin kuulolla. Ensimmäistä maalimiestä se tarkensi pitkään ja erinomaisen huolellisesti. Koira myös pysyi maalimiehen luona hyvin. Itse asiassa sain suorastaan houkutella sen jatkamaan matkaa (treeneissä maalimiehiltä saa makkaraa, mitä koiruus tietysti nytkin odotti).

        Alun vauhtia                Hajulla ollaan…              Oisko se täällä? 

Etenimme etsintäsuunnitelmani mukaisesti alueen päähän ja totesimme sen tyhjäksi ennen kuin siirryimme ”yläkasalle”, joka oli toinen soveltuvuuskokeessa etsittävistä alueista. Osmo pääsi nopeasti hajulle ja tarkensi helpon oloisesti miltei suoraan maalimiehen luo betoniseinämän alle. Niin oli homma klaari ja soveltuvuuskokeessa vaaditut kaksi maalimiestä löydetty!

                  

Palautetta kuuntelemassa          Kiitokset koiralle            

Testaaja arvioi suorituksemme seuraavasti:

A. Ohjaaja

1. Etsintäsuunnitelma: ERINOMAINEN 
2. Ohjaajan toiminta: HYVÄ

B. Koira:

1. Tottelevaisuus: KYLLÄ (=hyväksytty)
2. Paukkuarkuus: EI (=hyväksytty)
3. Melun ja savun arkuus: EI (=hyväksytty)
4. Koiran ohjattavuus alueella: HYVÄ
5. Selviytyminen esteistä: ERINOMAINEN
6. Maalihenkilöiden ilmaisu: HYVÄ
7. Virheilmaisut: 0 kpl

Koe hyväksyttiin yleisarvosanalla HYVÄ. Kotona pelästyskoirakokelas sai palkaksi isot rapsutukset isännältä ja huippuherkullisen häränhännän!

BH = Baha Hebuli?

Pääasia eli lopputulos ensin: Osmo läpäisi tänään BH-kokeen!! 😀 HURRAA!

Jännitin koetta aivan järjettömän paljon, koska Osmo on ollut tosi ääliömäinen hepuliheikki viime aikoina. Tiesin, että JOS poika jaksaa keskittyä, se hoitaa homman kotiin. Toisaalta tiesin myös sen, että MIKÄLI riehuntanäytös alkaa, voi hanskat lyödä tiskiin melkein saman tien. Mutta onneksi vain melkein…

Homma alkoi suhteellisen lupaavasti, joskin hihnassa seuraamisen alussa koira haahuili hiukan omiaan ennen kuin pääsi kunnolla vauhtiin. Henkilöryhmässä Osmo kävi haistelemassa yhtä henkilöä, mutta jatkoi kuitenkin seuraamista ja istui aina nopeasti perusasentoon pysähtyessäni. Oheisen seuraamiskaavion kuvittelin osaavani vaikka unissani, mutta niin vaan unohdin autuaasti yhden suunnan siitäkin… Onneksi se katsottiin kuitenkin vähäiseksi virheeksi. 

Se kauhulla odotettu Hepuli iski vähän ennen vapaana seuraamista. Lähtölupaa odotellessamme koiran keskittyminen herpaantui ja niinhän se sitten päätti aloittaa vanhan, tutun pomppu-haukku-mamman-hoputus-esityksensä. Kun suullinen kielto tai uudet, iloiset käskyt eivät menneet perille, otin käyttöön rajummat otteet ja nappasin koirasta kiinni. Kellistin Osmon nopeasti selälleen, mistä se hämmentyi sen verran, että rauhoittuikin lopulta.  Itse olin tietysti siinä vaiheessa jo täysin varma, että suoritus hylätään, koska koiraan ei saisi koskea lainkaan kokeen aikana, kaikkein vähiten kurittamalla sitä… 

Kaikeksi ihmeeksi (ja kiitos armollisen tuomarin!) saimme luvan jatkaa koetta välikohtauksesta huolimatta. Vapaana seuraaminen sujuikin sitten oikein mallikkaasti, samoin jättävät liikkeet, joissa tosin annoin (tahattomasti, huonoa keskittymistäni) kaksoiskäskyn nyökkäämällä koiran suuntaan samaan aikaan käskysanan kanssa. Luoksetulo oli hyvä ja tosi vauhdikas, samoin sivulle siirtyminen. Paikallamakuussa Osmo oli noussut istumaan ja nuuskinut ympäristöään, mutta koska se pysyi kuitenkin määritellyllä alueella eikä lähtenyt huitelemaan omiaan, liike hyväksyttiin. Ja niinpä tarina päättyi satumaisen hyvin; tottelevaisuusosuus hyväksyttiin!

Kaupunkiosuudessa ei ollut ongelmia. Yllättäen ihmiset kiinnostivat Osmoa enemmän kuin häiriökoirat. Ihmisiä se olisi halunnut moikata ja kiristi siten hihnaa esim. henkilöryhmässä. Koirat Osmo sen sijaan ohitti oikein mallikelpoisesti. Tuomari kommentoi kaupunkiosuuttamme lyhyesti toteamalla lähinnä, että ”kyllä sä sen kanssa pärjäät – tämä on hyväksytty!” Pelkkää tuuria tai ei, joka tapauksessa Osmo on nyt virallisesti BH Frekko Lordi ja mamma myöntää olevansa melko lailla tyytyväinen!

Tässä sitä nyt patsastellaan,vaikka kuva onkin vanha 😉

(BH ei oikeasti tarkoita Bahaa Hebulia vaan se tulee saksan sanasta Begleithundprüfung. Lisää tietoa kokeesta voi lukea esim. tästä: http://www.goldenring.fi/m_harr/bh.htm .)