Rekku retkeilee jälleen

Aletaaks, et ois niinku kesä?

Olin perjantaina seuraamassa pelastuskoirien hälyryhmän treenejä. Neljän tunnin reippailu umpiryteikössä kävi kuntoilusta ja oli tosi hauskaa ja kiinnostavaa. Ensin suunnistettiin karttaan merkatun ”lämpökamerahavainnon” luo n. 3 kilometrin matka ja sitten alue haravoitiin tarkasti koiran kanssa. Ja kyllä se oli kaiken rämpimisen ja pähkäilyn arvoista, kun metsän siimeksestä viimein kaikui Saku-bernin ilmaisuhaukku: MAALIMIES!!! SE ON TÄÄLLÄ!!!!!

Viikonlopun viettoa jatkettiin yhtä metsäisissä tunnelmissa, kun lähdimme Porkkalan mökille kalastelemaan ja retkeilemään. Reissun aluksi käväisimme myös koirakisoissa, joissa Osmo teki kaikkensa nolatakseen emännän. Se hyppi, hepuloi ja haukkui, karkasi leikkimään toisen koiran kanssa (oli kuulemma tuomarin 40-vuotisen uran ensimmäinen kerta, kun joka ainoa koira lähti paikalla makuusta lipettiin!) eikä korvaansa lotkauttanut käskyilleni tai kielloilleni.

Kaatosade oli kyllä erittäin haastava kisasää ja saakin nyt luvan toimia selityksen tynkänä kaoottiselle kehäkäytökselle: Osmo oli aivan villinä likomärästä nurmikosta ja teki samanlaisia ihmeellisiä pikaspurtteja ja partajarrutuksia kuin suihkun jälkeen olkkarin matolla! Sana sadekuuro saikin meidän laumassa nyt ihan uuden merkityksen: Osmosta tulee sateella kuuro! Vaan kyllä oli yleisöllä hauskaa ja mammalla ihan kaameaa (+hitusen kyllä hauskaakin). Kyllä se vaan on vielä niin kovin, kovin kakara! 😉

Sunnuntaina olikin sitten aivan upea sää ja lähdimme veneellä saariretkelle. Osmo kahlaili onnellisena vedessä ja taisipa se oppia uimaankin! Muutaman kerran se haki kepin niin, etteivät tassut enää ylettäneet pohjaan – ja pinnalla pysyi. Oli kyllä mahtavan kesäiset fiilikset, kun sai uittaa koiraa ja ottaa itse aurinkoa eväitä mutustellen ja sanaristikkoja ratkoen!

Luontoretkiteema jatkui vielä tänäänkin, kun olimme koululaisten kanssa luokkaretkellä Halkolammella. Osmo oli mukana ja selvisi kunnialla kolmestakymmenestä kirkuvasta, juoksevasta, makkaraa paistavasta ja vedessä polskivasta kaveristaan. Ja hyvä niin, sillä itse asiassa tämä oli vasta esimakua tulevasta: Kesäkuussa Osmosta tulee nimittäin leirikoira, kun olen itse duunissa koululaisten leireillä.

Kauheesti kavereita!

Dino kävi kylässä

Dino-serkku poseeraa

Tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään ihmeempiä. Olemme lenkkeilleet ja tehneet joka päivä hiukan tottistemppuja. Koirakoulusta jouduin eilen lintsaamaan, koska olimme suunnittelemassa ensi lukuvuotta opeporukalla. Dino-serkku kävi sunnuntai-iltana kyläilemässä ja lenkkikaverina. Osmokin tajusi käyttäytyä kunnolla jopa hihnassa, vaikka serkku sipsutteli mukana. Kaipa se on viimein tajunnut, ettei Dino lähde mukaan leikkiin, vaikka kuinka yllyttäisi.

On se vaan niin ihana!

Paikalla makuuta on treenattu joka päivä ja aina eri paikassa. Sunnuntaina Osmo odotti käskyn alla ostarilla, kun kävin itse videovuokraamossa. Ja hyvin sujui, vaikka toinen koirakin ilmaantui näköpiiriin (tosin Osmo oli hihnassa ja Pete valvoi taustalla). Maanantaina treenattiin kotona (pidempi aika helposta paikasta johtuen), tiistaina läheisellä urheilukentällä (tosi pitkä välimatka, 2 min. aika), eilen Käpylän reissun yhteydessä puistossa (reilu 2 min., keskipitkä välimatka) ja tänään aamulenkillä läheisellä nurmikkokentällä (3 min. välillä palkaten, koska Osmon takaa käveli koiranulkoiluttaja ja halusin mennä varmistamaan, ettei se pinkaise liikkeelle. Pää kääntyilee Osmolla kyllä kovasti, mutta muuten poitsu näyttää tajunneen homman idean: Se ottaa oikein lepoasennon kääntämällä takajalat vartalon alle ja odottaa ihmeen kärsivällisesti paluutani ja palkintorapsutuksia sekä suoraan makuuasentoon tarjoiltuja lihapullan muruja. Kertaakaan ei ole tarvinnut korjata liikettä, vaan aina olen päässyt vahvistamaan oikeaa suoritusta reilulla palkalla.

Paikallamakuuharjoitus x2

Seuraamisia ollaan treenattu vain pieniä pätkiä kerrallaan, koska tällä hetkellä homma näyttää vähän kyllästyttävän Osmoa. Mitä enemmän käännöksiä ja pysähdyksiä, sen parempi. Sen sijaan kolme askelta samaan suuntaan alkaa olla Osmon mielestä jo totaalisen tylsää hommaa. Siksi olen aina tarjonnut kunnon äksöniä palkaksi ja yllätykseksi kesken liikkeen. Snautserin kanssa saa olla kyllä aika kekseliäs, jotta voi huijata koiran kuvittelemaan, että koko ajan ollaan tekemässä jotain ihan uutta ja jännää! Luontaista miellyttämishalua kun näillä partanaamoilla on selvästi vähemmän kuin vaikkapa monilla paimenkoirilla. Pelkkä mamman iloksi totteleminen ei siis varmasti kauaa snakua motivoi vaan sen pitää oikeasti olla sitä mieltä, että homma on hauskaa ja kannattavaa.

Laivakoira

Olin koiranäyttelyssä talkoolaisena ja sillä aikaa Osmo pääsi Peten ja Mikan kanssa Porkkalan mökille kalastamaan. Osmo oli reipas laivakoira ja osallistui parhaansa mukaan niin veneen ohjaamiseen, tähystystehtäviin kuin virvelöintiinkin. Aluksi se hyppi veneen puolelta toiselle tietämättä, mihin asettua ja mitä oikein oli tarkoitus tehdä, mutta loppujen lopuksi se rauhoittui ja keskittyi vahtimaan merimaisemaa veneen keulasta. Moottorin pärinä ja melkoinen merenkäynti eivät poikaa hätkäyttäneet ollenkaan. 

 

Mökillä Osmo intoutui kiipeämään jättimäiselle siirtolohkareelle Mikan perässä. Aika sinnikkäitä ja uhkarohkeita jätkiä! Mammaa tarvittiin vasta kotona, kun Osmon kirsun vierestä piti poistaa kesän ensimmäinen punkki…

 

Paluu maan pinnalle

Osmon ensimmäinen virallinen tokokoe on nyt takanapäin. Saimme kakkostuloksen varsin säälittävillä pisteillä 144/200. Poitsu oli jokseenkin kuutamolla pitkän automatkan jäljiltä. Se haahuili ja rapsutteli itseään hämmentyneenä kesken liikkeiden ja hösläsi ja hepuloi aina liikkeiden välissä, kenties siksi, kun peuhupalkkaa ei tullutkaan, kuten harjoituksissa.

Luoksepäästävyydessä Osmo tervehti innokkaasti mutta jalat maan pinnalla tuomaria ja sai liikkeestä kympin. Paikalla makuu olikin sitten jo liikaa: Kehä oli TOSI suuri ja ohjaajat kävelivät koirista peräti 50 metrin päähän! Näin suurella etäisyydellä emme ole treenanneet koskaan ja Osmo selvästi kuvitteli, että kyseessä on luoksetulo… Toisin sanoen se suoritti heti ajanoton alettua vauhdikkaan luoksetulon ja siten saimme liikkeestä nollat (kertoin huomioon ottaen menetimme siis heti kättelyssä 30 pistettä). Onneksi Osmon vieruskaverit eivät häiriintyneet poitsun salamalähdöstä!

Ihan hieno alku…

Hihnassa seuraamisesta saimme 9,5 ja vapaana seuraamisesta 8,5 pistettä. Molemmissa ongelmana oli viipyily turhan takana ohjaajasta. Liikkeestä maahanmenossa annoin kaksi seuraamiskäskyä (-2) ja silti seuraaminen selvästi kyllästytti Osmo-parkaa (hidastelusta -1). Saldo olikin siten vain 7 p, vaikka itse maahanmeno oli oikein täsmällinen.

<Maahanmenon loppu. ^Seuraaminen oli välillä ihan päätöntä!

Luoksetulossa Osmo ennakoi käskyä, joten pisteitä tuli 8. Seisominen seuraamisen yhteydessä oli ysin arvoinen, vaikka koira jäi kesken seuraamisen rapsuttamaan itseään 😉 . Tuomari sanoi, että käskyn saatuaan Osmo kuitenkin pysähtyi ”kuin seinään”.

Estehyppy oli täydellinen – sitten kun Osmo vaan tajusi hypätä! 😉 Ekaa käskyä se ei jostain syystä noteerannut ja kaksoiskäskytyksen vuoksi saimme Osmon lemppariliikkeestä vain kasin. Kokonaisvaikutelma oli 9.

Oudointa on, että jos paikalla makuu olisi onnistunut, olisi tämänpäiväisestä evvk-meiningistä irronnut 1-palkinto, joita näissä toko-kokeissa siis keräillään koulutustunnusten ja luokanvaihtojen ansaitsemiseksi. Itsestä kun tuntui, että Osmo oli aivan muissa maailmoissa ja treeneihin verrattuna suorastaan flegmaattinen seuraamisissa!!

Tulevissa treeneissä aionkin saada Osmon taas innostumaan seuraamisesta tekemällä nopeita ja tosi lyhyitä pätkiä ja palkkaamalla pojan aina ylenpalttisesti kunnon peuhuhetkellä eli The Pingviinilelulla! Sanomattakin on selvä, että toinen ajankohtainen ja erittäin huolellista lisätreenaamista vaativa juttu on paikalla makuu… Haasteita siis riittää, mutta onneksi myös intoa! 🙂

WHAAAAT!!??!!!

Mitä tapahtui? Parhaan möllin palkinnot!

Osmo se vaan osaa yllättää! Poitsu oli tänään elämänsä ekoissa möllikisoissa (=epävirallinen tottelevaisuuskoe) ja nappasi sieltä hienot 182 pistettä ja ekan sijan (12 osallistujaa)! Taisi olla tuomari melko hellämielisellä tuulella!?

Möllikisoissa liikkeitä voi helpottaa mielensä mukaan esim. pitämällä koiran hihnassa, antamalla lisäkäskyjä tai palkkaamalla sen liikkeiden välissä. Näistä tietysti sitten vähennetään aina pisteitä. Moni kilpailija käyttikin ”möllivapauksia” ja otti siis tarkoituksella alempia pisteitä koiraa treenatakseen. Itse palkkasin Osmon makupalalla ainoastaan hihnassa seuraamisen jälkeen. Tarkemman analyysin suorituksestamme voi lukea tästä: osmon_pisteet.doc

Onneksi Pete oli mukana kannustamassa – hän joutui roudariksi 15 kilon palkintopampulasäkille! 😉

Osmon kisapäivän kruunasi peuhuhetki Herttoniemen koirapuistossa Sisu-snautserin kanssa. Miltei samanikäiset jästipäät leikkivät sopuisasti keskenään sekä piinasivat vuoron perään itsensä kokoista mutta aivan vauveli-ikäistä tanskandoggi-friidua… Huomenna on lepopäivä ja lauantaina lähdemme tämän päiväisestä rohkaistuneina Turkuun ihan virallisiin tokokisoihin ja samalla mummua tervehtimään. Saapa nähdä, iskeekö mammaan tämänpäiväistäkin pahempi paniikki, kun edessä on OIKEAT KISAT! Peukut pystyyn siis 😉 !

Kehuja ja kieltoja

Kaukokäskyjä (kauko-ohjattava sitruunapanta kaulassa ei liity tähän tilanteeseen mitenkään!)

Sitruunapannalla on ollut taas käyttöä. Osmo haluaisi päästä leikkimään jokaisen vastaantulevan koiran kanssa. Sitruunatujauksella tehostettu kielto hillitsee intoa ja toisia kohti rynnimistä sentään jossain määrin, mutta pentuajan rauhalliset ohitukset mammaa tapittaen ovat todellakin enää armas muisto!

Iltalenkillä keskuspuiston poluilla oli varsinainen ruuhka-aika ja ohituksia tulikin sitten harjoiteltua monta kertaa – välillä hihnassa ja välillä jopa vapaana, kun  muutama koiranulkoiluttaja pölähti aivan puun takaa eteemme metsässä. Parin- kolmen kiellon ja sitruunasuhauksen jälkeen Osmo luovutti onneksi  peuhuhaaveistaan ja tuli kutsusta luokse. 

Yleensä laitan tietysti koiran hihnaan vastaantulijoiden kohdalla. Osmon mielestä hihna onkin varmaan lähinnä sitä varten olemassa, että sitä on kiva kiskoa vastaantulijoiden kohdalla. Yleensä Osmo nimittäin odottaa kiltisti hihnaan laittamista ja heti vastaantulijan jälkeen jatkaa taas vapaana omaan suuntaamme – mutta itse ohitustilanteessa hihna on aivan piukeana ja sitruuna senkun lemuaa… Huoh. Parhaiten homma toimii silloin, kun kunnollinen kielto tulee jo siinä vaiheessa, kun Osmo alkaa toljotella kaveria ja lisätä vauhtiaan.

Kieltojen ohella iltalenkillä kaikuivat myös kehut ja kiitokset, kun teimme joitakin tottisjuttuja. Pete oli mukana ja joutui valokuvaajaksi. Toivottavasti Osmo pistää parastaan myös helatorstain möllikisoissa, tämän iltainen sessio kun meni huisin hienosti, vaikka itse sanonkin! 😉

Luoksetulon loppu

Hyvää äitienpäivää

Osmo toivottaa Kessu-emolle (kuvassa) mukavaa ja maukasta äitienpäivää! Myös Tuuli ja Pete onnittelevat omia emojaan sekä kaikkia lapsellisia kavereitaan!

P.S. Tuuli järjesteli eilen illalla euroviisuja kuunnellessaan ”Otoksia Osmosta” -sivun ihan uuteen uskoon – käykääpä kurkkaamassa! 😉

Seikkailuradalla

 Ei paljon päätä huimaa!

Tänään oli ensimmäiset omat treenimme pelastuskoirien tutustumiskurssilla. Kouluttajat toimivat maalimiehinä ensikertalaisille koirille ja meidän ohjaajien tehtäväksi jäi ohjailla hienovaraisesti koira oikeaan suuntaan. Sen jälkeen koira sai itse hoksata lähistöllä piileskelevän ihmisen, joka kehui ja palkitsi koiran herkkurasian antimilla eli Osmon tapauksessa lihapullilla.

Osmo korkeuksissa!

Tietysti ensimmäisellä kerralla paikallaan kököttävä maalimies oli monen koiran mielestä hiukan omituinen otus. Uskaltauduttuaan lähietäisyydelle kaikki kuitenkin tajusivat, että kummajaiset ovat sittenkin huipputyyppejä! Niiltähän saa kauheasti iloisia kehuja ja monta namiakin. Osmo ”etsi” (tai siis puolivahingossa löysi) 3 raunioihin kadonnutta henkilöä. Lopuksi se pääsi vielä paistattelemaan sankarikoirana kaikkien keskelle ja oli tietysti onnesta soikeana. Loppukehumisen tarkoituksena on osoittaa koiralle, että nyt on työt tehty. Jos koiran veisi heti viimeisen löydön jälkeen takaisin autoon, se voisi kuvitella, että siihen ollaan tyytymättömiä. Kaiken tarkoitus on siis saada koira rakastamaan etsintää ja maalimiehiä.

Tuolta mä meen läpi!

Kun kaikki tutustumiskurssilaiset (meidän ryhmässä 5 raakiletta) olivat tehneet oman osuutensa eli kaikki koirat olivat onnistuneesti löytäneet kukin 3 maalimiestä, oli loppupalaverin aika. Ennen seuraavan ryhmän alkua ehdin vielä leikkiä Osmon kanssa radalla ja kokeilla kiipeilytelineitä. Nyt olkkarissa köllötteleekin väsynyt mutta onnellinen koira. Kohta lähdetäänkin jo seuraaviin treeneihin palveluskoirien tottelevaisuutta harjoittelemaan. Katsotaan, riittääkö mukulassa vielä virtaa;) !  

Hui, tämähän liikkuu!

Ihana Rosa ja likaennätys

Aamulenkillä tapasimme pitkästä aikaa Osmon tyttöystävän, leonbergi Rosan. Kaverukset ovat saman ikäisiä ja tunteneet toisensa ihan vauvoista asti. Osmon mielestä Rosa on ehdottomasti kaikkein ihanin koira maailmassa: Iso ja villi ja väsymätön painikaveri.  

Olimme tepsutelleet pitkän metsälenkin ja Osmo oli purkanut kierroksia jo yhden labbisherran ympärillä säntäilemällä (Manua ei kakaran meuhkaaminen kauheasti kiinnosta, mutta omistajat vaihtoivat kuulumisia ja päivittelivät Osmon loputonta energiaa). Osmo sai myös etsiä hajustamaani käpyä ja välillä teimme pieniä tottelevaisuusharjoituksia. Tämän kaiken jälkeen olimme jo kotimatkalla, kun ihana Rosa ilmaantui leikkikaveriksi ja uusi virtapiikki oli valmis.

Sekä Osmo että Rosa ovat erikoistuneet ojajuoksuun ja siltä ne kyllä näyttivätkin puolen tunnin kuravedessä rynnimisen ja painimisen jälkeen! Osmo viimeisteli mutanaamionsa vielä kieriskelemällä hiekassa ja maantiepölyssä kotimatkalla.  Eipä käynyt kateeksi Rosan omistajaa, jonka koira oli vähintään yhtä likainen kuin omani ja vielä puolta isompi ja paksuturkkisempi! Yhdessä totesimme, että nyt tuli kyllä enkat turkin likaamisessa…    

Ennen…                                                           … ja jälkeen.

Tokokuume nousee

 Porvoon kisoissa sunnuntaina pääsimme seuraamaan monia alokasluokan suorituksia. Tuntuu, että ihan hyvin voidaan lähteä taitojamme testaamaan itsekin, kunhan tosiaan se paikallamakuu saadaan ensin varmaksi. Koiravilinässä testailin aina välillä Osmon kärsivällisyyttä ja tein harjoituksen vuoksi paikallamakuun samaan aikaan (ja yhtä pitkän ajan) kuin ALO-luokan kilpailijat kehässä. Osmo oli tietysti hihnassa ja minä lähietäisyydellä valvomassa, mutta hyvin se malttoi odottaa. Epävirallisiin möllikisoihin olemmekin jo ilmoittautuneet; saapa nähdä, haukkaanko jo liian ison palan!

Kisakuumettamme nosti osaltaan myös Miina-snautseri, joka oli ekassa kisassaan ALO-luokassa ja sai komean ykköstuloksen! Hyvä, Miina ja Heli!! Alla Osmo onnittelee parivaljakkoa bravuuritempullaan, josta ei kyllä tokokisoissa saisi pisteen pistettä…

Terkkuja ja onnea Miinalle!! 

Porvoossa kävimme myös Migun, Emman, Auran (1,5 v.) ja 3-viikkoisten kaksospoikien luona kyläilemässä. Aura oli Osmosta innoissaan ja koiran märät pusut vain naurattivat pikkuneitiä silloin, kun en ehtinyt pussailijaa ajoissa kieltämään. Tänään on tarjolla lisää pikkulapsiseuraa, kun menemme hoitamaan siskontyttöäni Siiriä äidin ja isän tanssiharjoitusten ajaksi. Siiri ja Osmo voivatkin samalla suunnitella yhteisiä 1-vuotisbileitään; Osmolla on synttärit 1.6. ja Siirillä heti seuraavana päivänä 2.6.!

Takuuvarma pikkulastenviihdytystemppu eli orava:

Naapuritontillamme on rakennustyömaa ja Osmo kuulostelee pauketta ihmeissään. Porvoossa uusi ja ihmeellinen ääni Osmon korville oli kirkonkellojen kumahtelu. Sitä piti hiukan jopa haukuskella, mikä on sentään tosi harvinaista Osmolle. Toivottavasti raunioradan meteli ei aiheuta koiralle yhtä suurta päänvaivaa! 

Paras juttu niin näyttelyssä kuin tokokisojen katsomossakin oli se, että koiria oli niin älyttömästi, ettei Osmo millään voinut intoilla ja pinkoilla kaikkien perään. Nyt tuntuukin, että ohitukset ovat hiukan helpottaneet ja Osmo jopa kuulee, mitä sille sanotaan kun toisia koiria on näköpiirissä. Myös peuhufiilisten luvallinen purkaminen koirapuiston kavereiden kanssa leikkien on auttanut asiaa. Kenties Osmo on tajunnut, ettei jokainen vastaantulija olekaan se ainoa ja viimeinen mahdollisuus päästä peuhaamaan…

Erinomainen luonne!

Tuttuja kehän laidalla

Osmo oli tänään elämänsä ekassa virallisessa näyttelyssä. Se liikkui tosi kivasti mukanani peitsaamatta ja pomppimatta kertaakaan. Lihapullan voimalla koiruus myös jaksoi seistä ihmeen kärsivällisesti paikallaan tuomarin arvioivan katseen alla. Hampaiden näyttäminen ja mittaaminen sujuivat loistavasti. Osmo seisoskeli kopeloitavana rauhassa ja tyytyväisenä, häntää tuomarille heiluttaen. Kaikkein parasta slovenialaisen tuomarin arviossa mielestäni olikin kohta ”excellent temperament”. Murkkuikäisen hepuliheikin omistajilta tuo pääsee kieltämättä välillä unohtumaan! (Kuvia osoittamalla voi lukea lisää tuomarin lausumia Osmosta.)

Odotteluaika sujui Luru-siskon kanssa leikkien ja viltillä loikoillen. Sekä Osmo että Luru saivat ERI:n eli erinomaisen arvosanan. Osmo oli kolmanneksi paras snautseriuroksista (eikä tietenkään liene syytä mainita, että uroksia oli yhteensä ne kolme;). Voiton vei veteraaniluokan valiokoira ja sertin sai avoimen luokan tyylikäs herra, joka olikin juuri tätä yhtä sertiä vaille muotovalio. Osmolle liikesi sitten varaserti. Ehkä tässä vähitellen oppii vielä senkin, mitä nämä kaikki oikein tarkoittavat.

Kotiin palattuamme niin koira kuin emäntäkin vetelivät parin tunnin sikeät kauneusunet. Nyt pojat lähtivät iltalenkille ja itse alan tutkailemaan parasta reittiä Porvooseen; huomenna kun lähdemme katsomaan toko-kisoja ja kannustamaan Miina-snautseria ekassa kisassaan! Samalla opettelen itse tokokisojen kulkua ja katson, minkätasoista porukkaa ALO-luokassa oikein liikkuukaan. Josko sitä sitten jossain vaiheessa uskaltautuisi mukaan itsekin!

IHAN raunioina, osa 2

En malttanut odottaa viikkoa, vaan suunnistin jo tänään Osmon kanssa Oittaan metsiin päivälenkille – ja tietysti samalla raunioradalle esteitä testailemaan!

Tyhjällä radalla oli loistavat olosuhteet kivalle koulutus- ja leikkihetkelle. Osmo oli aivan intona, mutta pysyi kuitenkin moitteettomasti hallinnassa. Kävimme herkuttelemassa nakin paloilla kiipeilytelineillä, tunneleissa ja betonikasoissa. Osmo uskalsi ylittää kaikkein korkeimmatkin lankkusillat, kunhan vaan hurjapää-mamma näytti ekalla kerralla mallia (naiset edellä vaikka heikoille jäille..). Tokalla kerralla koiruus meni tikkaat ylös ja lankkusiltaa alas ihan yksinkin!

Ritiläalustaa Osmo ei pelännyt ollenkaan vaan kiipesi sillan yli omin nokkinensa heti, kun vaan lähdin kävelemään esteen suuntaan. Kaiken näköisiin portaikkoihin (myös läpinäkyviin, metallisiin ja koliseviin) ollaan totuteltu pikkupennusta asti ja nyt siitä on oikeasti hyötyä. Jännin paikka taisi kuitenkin olla ns. L-putki, eli n. 10 metriä pitkä betoniputki, joka tekee maan alla 90 asteen kulman. Sen läpi Osmo ei vielä uskaltautunut yksin, vaikka selvästi mieli tekikin! Mutkaan asti ja takaisin se kyllä kipitti molemmista suunnista itsekseen ja mamman perässä useasti koko pilkkopimeän tunnelin läpikin. No, pitäähän sitä jäädä jotain uutta valloitettavaa seuraavillekin kerroille! 

Jälkeen päin oltiin kyllä molemmat oikeasti raunioista pelastettujen näköisiä, sen verran tuli kompuroitua savivellissä pimeän betoniputken pohjalla! (Kannattipa taas pestä koira jo eilen illalla näyttelyä varten.) Lähdin taktisesti kotiin siinä vaiheessa, kun kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä ja ihanaa ja Osmo oli saanut hurjasti kehuja ja nakkeja siitä hyvästä, että oli niin rohkea ja etevä koira. Luulenpa, että raunioradan ihanuus on Osmon mieleen tällä sinetöity! Harmi, ettei ollut kameraa mukana, tosin eipä siinä tohinassa olisi paljoa ehtinyt kuvia napsiakaan, kun tietysti piti varmistaa hauvelin selustaa (ja alustaa) kiipeilytelineillä.

Ihan raunioina

Eilen pääsin ekaa kertaa tutustumaan Oittaan raunioradalle. Voin vaan kuvitella, kuinka hauskaa Osmolla tulee olemaan, kun se pääsee jossain vaiheessa kiipeilemään radalle ja etsimään makkaraa syöttäviä maalimiehiä! 

Paikka on (kuin) luotu mahtavaa ja jännittävää piiloleikkiä varten: salatunneleita, romahtaneita ”taloja” pimeine loukkoineen, tikapuita, kaivoja ja muita ihania kätkeytymispaikkoja! Leikkimielisyyttä ja huumorintajua touhussa varmasti tarvitaankin. Joku voisi nimittäin pitää hieman outona vapaa-ajanviettotapana tuntikausien treenejä tihkusateessa, kököttämistä betoniputkessa makkarapussin kanssa, tynnyrin hakkaamista kiven lohkareella ym. asiaan kuuluvaa – ja varsinkin sitä, että me järkevät (?) aikaihmiset olemme tästä kaikesta vielä aivan innoissamme! Viikon päästä Osmokin pääsee viimein tutustumaan rauniohommiin. Saapa nähdä, mitä mieltä poitsu on kaikesta kummallisesta, mitä radalta löytyy! 

Keskiviikon tottistreenit menivät hitusen paremmin, kuin pari ekaa kertaamme EKK:n ryhmässä. Osmo on nopea ja innokas tekijä, kuten ennenkin, mutta kyllä murkkuikä tuppaa nyt pahemman kerran mukaan treenikentillekin. Muut koirat ovat vastustamattoman ihania ja palkintolelua ei kannata edes näyttää Osmolle – muuten tuloksena on totaalisen ylikierroksilla käyvä penikka, jolla pissa nousee päähän ensimmäisestä palkkauksesta. Tästä kielii esim. se, että palkintolelun kanssa Osmo tekee nykyään lähes aina pienen lällättely-kunniakierroksen, ennen kuin palauttaa sen ohjaajalle… Namien kanssa homma toimii paremmin; koira tekee iloisesti työt muttei kuitenkaan kiihdy aivan ylimitoitetusti!

Huomenna on jännittävä päivä eli ensimmäinen virallinen näyttelymme. Paras juttu tuossa on se koulutuksellinen puoli eli koirien paljous ja järkevän käytöksen vaatiminen kutkuttavasta kaverimäärästä huolimatta!

VaPpUkaRnEvaALiT

Vapun aattoa vietettiin monenlaisten kekkereiden merkeissä. Ensin olin koiran kanssa Onnitalossa vanhuksia laulattamassa. Osmo oli onnesta soikeana päästessään taas pitkästä aikaa loistamaan huomion keskipisteenä. Oravatemppu ja vilkutukset vappuhattu päässä saivat joka mummon ja papan hymyilemään ja aploodeeraamaan sirkuskoiralle. Tietysti Osmo nautiskeli myös muista tassuterapeutin luontaiseduista; rapsutusten runsaudesta ja Helena-emännän tarjoamista herkuista.

Monenlaista huomiota

Kahvitaon lähestyessä keittiön tytöt toivat tarjoilukärryllä tuoksuvia munkkitarjottimia. Minulla oli biisi kesken ja jouduin vain jännityksellä seuraamaan ja vaivihkaa irvistelemään pianon takaa koiralle, joka suurella mielenkiinnolla haisteli munkkikekoa kärryn alatasolla… Vaan eipä ottanut, mikä suurena ihmeenä mainittakoon! 🙂

Onnitalon väkeä

Keikan jälkeen tassuterapeutti pääsi tuttuun tapaan Herttoniemen koirapuistoon. Osmo ei ole pitkään aikaan saanut rellestää koirapuistossa, koska sen ego on siitä muiden selkään hyppimisestä noussut aina turhan isoksi. Nyt leikkiminen sujui kuitenkin loistavasti, kun paikalla olleet koirat osasivat komentaa kauhukakaraa tarpeen vaatiessa. Poika- ja tyttökavereita riitti ja kaikkien kanssa Osmo jaksoi juosta ja painia.

Iltaa vietimme ystävien kanssa grillin ääressä palellen ja jutustellen. Osmo jaksoi käyttäytyä siivosti ja rauhallisesti, vaikka porukkaa oli melko paljon ja grilliherkut tuoksuivat nenään.

Herkuttelua grillijuhlissa: oma sikasipsi (=possunkorva)

Ainoa harmittava takaisku eilisessä oli pieni iltalenkki, jolla kävin koiran kanssa lähipuistossa: En jaksanut laittaa sitruunapantaa, kun sitä ei oltu koko iltana tarvittu, ja niinhän sitten Osmo pääsi pinkaisemaan elämänsä ekan kerran jäniksen perään! Se pysähtyi hetkeksi, kun huusin EI, mutta sitten pupu pinkaisi nenän edestä karkuun ja riistavietti vei poikaa. En kadottanut koiraa näkyvistä hetkeksikään ja se tuli kyllä takaisin sitten, kun jänö hävisi näköpiiristä, mutta joka tapauksessa harmittaa, että Osmo sai hetken säntäillä pupun perässä ilman rangaistusta (eli sitruunaa). Seuraavalla kerralla on ihan pakko päästä kieltämään tehokkaammin jahtaamisesta, muuten ei-toivottu käytös pääsee ikävästi vahvistumaan!