Tokokuume nousee

kotikoira.jpg Porvoon kisoissa sunnuntaina pääsimme seuraamaan monia alokasluokan suorituksia. Tuntuu, että ihan hyvin voidaan lähteä taitojamme testaamaan itsekin, kunhan tosiaan se paikallamakuu saadaan ensin varmaksi. Koiravilinässä testailin aina välillä Osmon kärsivällisyyttä ja tein harjoituksen vuoksi paikallamakuun samaan aikaan (ja yhtä pitkän ajan) kuin ALO-luokan kilpailijat kehässä. Osmo oli tietysti hihnassa ja minä lähietäisyydellä valvomassa, mutta hyvin se malttoi odottaa. Epävirallisiin möllikisoihin olemmekin jo ilmoittautuneet; saapa nähdä, haukkaanko jo liian ison palan!

Kisakuumettamme nosti osaltaan myös Miina-snautseri, joka oli ekassa kisassaan ALO-luokassa ja sai komean ykköstuloksen! Hyvä, Miina ja Heli!! Alla Osmo onnittelee parivaljakkoa bravuuritempullaan, josta ei kyllä tokokisoissa saisi pisteen pistettä…

Terkkuja ja onnea Miinalle!!  vilkutus.jpg

Porvoossa kävimme myös Migun, Emman, Auran (1,5 v.) ja 3-viikkoisten kaksospoikien luona kyläilemässä. Aura oli Osmosta innoissaan ja koiran märät pusut vain naurattivat pikkuneitiä silloin, kun en ehtinyt pussailijaa ajoissa kieltämään. Tänään on tarjolla lisää pikkulapsiseuraa, kun menemme hoitamaan siskontyttöäni Siiriä äidin ja isän tanssiharjoitusten ajaksi. Siiri ja Osmo voivatkin samalla suunnitella yhteisiä 1-vuotisbileitään; Osmolla on synttärit 1.6. ja Siirillä heti seuraavana päivänä 2.6.!

Takuuvarma pikkulastenviihdytystemppu eli orava: uljas_orava.jpg

Naapuritontillamme on rakennustyömaa ja Osmo kuulostelee pauketta ihmeissään. Porvoossa uusi ja ihmeellinen ääni Osmon korville oli kirkonkellojen kumahtelu. Sitä piti hiukan jopa haukuskella, mikä on sentään tosi harvinaista Osmolle. Toivottavasti raunioradan meteli ei aiheuta koiralle yhtä suurta päänvaivaa! 

Paras juttu niin näyttelyssä kuin tokokisojen katsomossakin oli se, että koiria oli niin älyttömästi, ettei Osmo millään voinut intoilla ja pinkoilla kaikkien perään. Nyt tuntuukin, että ohitukset ovat hiukan helpottaneet ja Osmo jopa kuulee, mitä sille sanotaan kun toisia koiria on näköpiirissä. Myös peuhufiilisten luvallinen purkaminen koirapuiston kavereiden kanssa leikkien on auttanut asiaa. Kenties Osmo on tajunnut, ettei jokainen vastaantulija olekaan se ainoa ja viimeinen mahdollisuus päästä peuhaamaan…

Jätä kommentti