Remonttikoiran pakkasretki

Osmo on elellyt viikon maalausremontin keskellä. Päämaalarina on toiminut ystävämme Aleksi, jolla on rakennusalan toiminimi ja jonka palkkiosta saamme siten osan takaisin kotitalousvähennyksinä. Osmo on ottanut joka päivä Aleksin vastaan häntää huiskutellen ja valvonut itse työntekoa sanomalehdillä makoillen. Pete on toiminut omien töidensä jälkeen maalarin apupoikana. Minulle on jäänyt lähinnä koiranulkoiluttajan kiitollinen tehtävä, mitä en ole pistänyt ollenkaan pahakseni!  

Tänään on upea pakkaspäivä – mittari lähenteli aamulla kahtakymmentä miinusastetta. Kävimme Osmon kanssa nautiskelemassa talvisäästä kävelemällä pitkän lenkin lumisessa metsässä. Huomenna menemme etsintätreeneihin testaamaan, onko maalinkäryissä makoilu vaikuttanut pelastuskoiran hajuaistiin. 

Advertisement

Lunta tupaan ja vähän kakkaakin

Vastapainoa koulutyön hektisyydelle on tällä viikolla tarjonnut luminen metsä ja sen rauhoittava hiljaisuus. Osmoa lumi ei tosin rauhoita ollenkaan, päinvastoin: Pöllyävät lumikinokset innoittavat koiran huimiin juoksu- ja pomppimisennätyksiin. Mahtavaa on se, että riehuräyhähepuleihin Osmo ei enää ole yltynyt, vaikka kovilla kierroksilla muuten meneekin.

Viikko sitten sunnuntaina kävimme todella pitkällä lenkillä Osmon ja ystäväni Liisan kanssa. Kahden ja puolen tunnin reipastahtinen kävely tuntui jo jaloissa, mutta vielä enemmän nenässä. Pellonreunaa kulkiessamme Osmo jäi joksikin aikaa meistä jälkeen. Vasta laittaessani myöhemmin koiraa taas hihnaan huomasin, että se oli bongannut pellolta lemuavan läjän, jossa oli tietysti pitänyt kieriskellä oikein kunnolla. Koirat ovat perineet tämän ihastuttavan tavan esi-isiltään susilta, jotka näin pyrkivät peittämään omaa hajuaan ja hämäämään saaliseläimiä. Osmo sai hämätä saaliseläimiä tasan kotikylppäriin asti. Siellä se joutui saman tien kolminkertaiseen shamppoopesuun.    

Tänä viikonloppuna aloitimme kauan suunnitellun puupaneelikaton maalauksen ynnä muun kodinehostuksen. Koiratreenit jäivätkin kokonaan väliin. Osmo on toljotellut katon pesua, huonekalujen siirtelyä ja muuta asiaankuuluvaa touhua välinpitämättömänä. Sohvan siirtämisestä se kuitenkin innostui kovasti – olihan kyseisen huonekalun alle jäänyt piileskelemään peräti neljä tennispalloa! 😀

Taaperoita ja temppuilua

Osmon viikonloppu on kulunut lenkkeillessä ja kyläillessä ystävien luona. Innokkain rapsuttaja eilisessä kyläpaikassa oli vuoden vanha kummipoikamme Kuisma, joka ei arastellut koiraa ollenkaan. Osmo istuskeli jaloissani ja otti kaikki huomionosoitukset vastaan tyynen rauhallisesti. Välillä sen olisi kyllä tehnyt kovasti mieli lipaista Kuismaa, jonka naama oli niin sopivasti kielen korkeudella…

Tänään ohjelmassa on ollut kauneudenhoitoa eli kynsien leikkuu ja turkin kampaaminen. Sitten treenattiin hetki kaukokäskyjä olohuoneessa. Haasteena on edelleen eteenpäin hivuttautuminen, jota olen nyt alkanut korjata laittamalla Osmon eteen harjanvarren tai muun nimellisen etenemisesteen. Etenkin asennonvaihdot seisomisesta istumiseen tai seisomisesta maahan ovat hankalia. Myös kaikennäköisiä sirkustemppuja Osmo tekee kovalla tohinalla ja usein varsin oma-aloitteisesti.

Illalla suuntaamme metsään etsintätreeneihin. Saapa nähdä, miten ukot löytyvät ja ilmaisut sujuvat pilkkosen pimeällä.

Tottista ja etsintää

Sunnuntaina harjoiteltiin tottista Hullujen lehmien kanssa. Aluksi otin Osmon kanssa seuraamista. Ekan täyskäännöksen kohdalla Osmo alkoi hieman jarrutella – varmaan se luuli maassa olevaa tummaa lätäkköä jääksi ja pelkäsi liukastuvansa. Toisen täyskäännöksen jälkeen kaarsin kävellessäni hiukan oikealle, koska seuraaminen oli mielestäni liian väljää. (Kun ohjaaja kaartaa oikealle, joutuu koira tekemään enemmän töitä pysyäkseen tiiviisti ohjaajan vasemmalla puolella.) Kiitos kuvaajana toimineelle Jaanalle! 

Seuraamisen, jättävien liikkeiden ja eteenmenon jälkeen otin vielä noudon. Liike on mielestäni mukavalla mallilla, joskin Osmo saisi pitää reippaan vauhdin aina luovutusasentoon saakka. Nyt se aloittaa jarruttamisen hiukan liian aikaisin, kuten oheisesta videonpätkästä näkyy. 

Viikonlopun ohjelmassa oli pitkästä aikaa myös hakutreenit. Ekalla lähetyksellä vauhtia oli hirmuisesti ja hävitin koiran heti näkyvistäni. Pian haukku kuului aivan alueen toiselta laidalta, jonne ehdin itse vasta maalimiehen jo palkatessa koiraa (ohjeeni mukaan n. 15 haukun jälkeen). Myös toisen ilmaisuhaukun kajahtaessa olin itse kaukana koirasta. Ilmaisu oli pisimpiä, mitä Osmon kanssa ollaan treenattu, n. 20 haukkua, mutta sinnikkäästi Osmo jaksoi silti haukkua. Jossain välissä se piti pienen tauon, mutta jatkoi ilman maalimiehen apua, kun kuuli emännän olevan tulossa. Kolmas maalimies löytyi melko läheltä toista ja niinpä ehdin itse näkemään, miten Osmo tarkensi hajua ja ilmaisi löytönsä. Ilmaisu oli muuten hyvä, mutta haukkuessaan koira raapi maalimiehen peittona ollutta pressua. Pelastuskoira ei saisi koskea maalimieheen lainkaan, koska joskus kyseessä saattaa vielä olla todellinen tilanne ja vaikkapa loukkaantunut vanhus… Kokonaisuutena treeni oli kuitenkin onnistunut: Motivaatio oli hyvä ja haukut varmoja.

Arkiaamujen arkkivihollinen

Lomat on lusittu ja arki pyörähtänyt käyntiin. Osmo on sopeutunut aikaisiin aamuherätyksiin paljon meikäläistä paremmin, mutta se nyt lähtisikin innoissaan lenkille vaikka keskellä yötä! 

Ohitukset hihnassa ovat menneet hieman parempaan suuntaan. Kun Osmoa kieltää napakasti tarpeeksi ajoissa eli ENNEN, kuin se aloittaa kiihtyneen huohotuksen ja hihnan kiristämisen, saattaa vastaantulevasta koirasta päästä ohi jopa hihna löysällä. Käskyn alle ottaminen toimii myös, mutta sekin pitää ajoittaa jo reilusti ennen kohtaamista. 

Yksi koira kuitenkin on, jonka ohi Osmo ei kerta kaikkiaan kykene kulkemaan vetämättä ja niskavillojaan kohottelematta. Tämä arkkivihollinen on parivuotias lapinkoirauros, joka tulee meitä vastaan joka ikinen arkiaamu – ja nostaa metelin aina meidät nähdessään. Pitäisi joskus sopia lapparin omistajan kanssa kunnon hihnasulkeisista, jotta vihamiehet oppisivat kulkemaan siivosti kumpikin omalla puolellaan tietä!

Pakkasretki Porkkalaan

Vietimme vuoden ensimmäisen viikonlopun Porkkalan mökillä ulkoillen ja treenaillen upeassa pakkassäässä. Lauantaina reippailtiin metsässä ja siinä sivussa harjoiteltiin hiukan pelastushakua. Osmo pääsi etsimään piiloon menneen isännän. Maalimiesmotivaatio oli koiralla hyvä, isännällä ei ehkä ihan parhaimmillaan. 😉

Ruokailun jälkeen lähdimme taas lenkille, se kun oli paras tapa pysyä lämpimänä mökillä, jossa sisälläkin sai istua toppatakki ja pipo päällä. Tallasimme Osmolle 20×50 metrin esineruudun, jonne jätin 3 esinettä. Videolla näkyy kahden ekan esineen etsintä. Aikaa ekasta lähetyksestä toisen esineen luovutukseen kului puolisentoista minuuttia. Kolmaskin esine löytyi ongelmitta ja paljon ennen viiden minuutin kokonaisetsintäajan ylittymistä! 😀   

Peilityyni meri jäässä

Saunan jälkeen emäntä starttasi kohti kaupungin rientoja ja jätti pojat mökille, jonka sisälämpötila lähenteli siinä vaiheessa iltaa kahtatoista astetta… Osmon miehistymisleiri sujui rattoisasti,  joskin iltalenkillä pilkkopimeällä metsätiellä poitsu oli kuulemma ollut kovin epäileväinen ja haukkunut edessään näkyneitä hämäräperäisiä hiippareita… Mitenköhän meidän pimeäetsintäkokeen käy, kun koira pelkää omaa varjoaankin?! 😉

Sunnuntaina ajoin takaisin mökille ystäviemme Aleksin ja Liisan kanssa. Lähdimme luisteluretkelle peilikirkkaalle jäälle. Turvallisuussyistä luistelimme suurimmaksi osaksi rantoja pitkin. Eväiden lisäksi mukana oli myös tarvikkeet avannosta kipuamiseksi… Onneksi jää kesti hyvin eikä retkeen sisältynyt ajoittaisen ritinän lisäksi ylimääräistä draamaa! Osmoa liukkaus jännitti aluksi kovasti, mutta vähitellen se löysi optimaalisen vauhdin ja oppi välttämään äkkikäännöksiä ja nopeita pysähdyksiä.

Mökille palattuamme lämmitimme saunaa ja pelasimme korttia. Puukiukaan löylyt tuntuivat taivaallisilta pitkän pakkaspäivän päätteeksi.

Tavoitteita vuodelle 2009

Pete päätti oppia soittamaan ennen vuoden vaihtumista... Opena Harri, Jenny ja Osmo rentoutuvat.

Vanha vuosi on vaihdettu uuteen iloisen riehakkaissa tunnelmissa. Vietimme uudenvuodenyön meillä pienen, mutta sitäkin äänekkäämmän ystäväpiirin kesken. Osmo suhtautui vieraisiin tapansa mukaan ystävällisen tyynesti eikä välittänyt rakettien paukkeestakaan ollenkaan. Sen verran mielenkiintoiset kekkerit kuitenkin olivat, että nukkumaan koiraa ei saanut sitten millään! Lopulta Osmo valvoi yhtä kauan, kuin mekin, eli lähestulkoon arkiaamujen lenkkiaikaan asti… Tämä päivä aloitettiin lyhyiden yöunien jälkeen lenkkeilemällä aurinkoisessa pakkassäässä sekä tilaamalla pizzaa.

Viime vuoteni päättyi Osmon suhteen todella ärtyneissä tunnelmissa: Elikko uhmasi jälleen kerran pysähtymiskäskyäni lenkillä ja karkasi riekkumaan vastaantulevan koiran luo. Olen täydellisen kyllästynyt näihin takapakkeihin ja siihen, etten voi luottaa koiraani silloin, kun potentiaalisia leikkikavereita ilmaantuu näköpiiriin. Yritän saada sitruunapannan taas käyttööni joko korjaamalla jollain ilveellä vanhan pannan tai vaikka ostamalla uuden. Muuten loppuu vapaana ulkoilu lyhyeen… 😦

Isäntä eksyi TAAS metsään - ja Osmo ilmaisi komeasti!

Kuten arvata saattaa, pysähtymis- ja luoksetulokäskyjen saaminen täysin luotettaviksi on tämän vuoden tärkein tavoitteemme. Vähemmän tärkeitä, mutta yhtä lailla haaveilun, treenaamisen ja yrittämisen arvoisia tavoitteita ovat VOI1-tulos tokosta, koulutustunnus JK2 pk-jäljeltä sekä pelastuspuolen peruskokeet maastosta ja raunioilta. Omia ”ainaistavoitteitani” on kehittyä koiranohjaajana (etenkin motivoinnissa ja palkan ajoittamisessa) ja tänä vuonna myös koulutusohjaajana (oma pk-puolen tottisryhmäni starttaa keväällä). Hälytysryhmän edellytyksistä etsintä- ja ensiapukurssitkin pitäisi saada ujutetuiksi johonkin kalenterinrakoon… Veikkaanpa, ettei vapaa-ajanongelmia tule tänäkään vuonna olemaan! 😉  

Toivotamme teille kaikille menestyksekästä, mutta ennen kaikkea rennon riemukasta vuotta 2009!