Kevät!

huhtikuu 28, 2013

Vappurieha

Vappurieha

Vihdoinkin ulkona alkaa näyttää ja tuntua keväältä! Metsissä on jo sen verran lumettomia alueita, että pääsin korkkaamaan jälkikauden Virvelin kanssa. Viikko sitten jäljestettiin Nuuksiossa, jossa ”eka kerta” aiheutti niin villiä riemua ja järjetöntä vauhtia, että ohjaajalla oli täysi työ pelkässä pystyssä pysymisessä kallioisessa ja osin lumisessa maastossa. Ei puhettakaan, että olisin kyennyt jarruttamaan hurjapään menoa tarpeeksi. Kahdesta ekasta kepistä rynnittiinkin sitten iloisesti yli, mutta loput kepit löytyivät ja ainakin koiralla oli ilmiselvästi hauskaa!

Iloiset vapunviettäjät mökillä

Iloiset vapunviettäjät mökillä

Eilen otettiin uusinta mökillä, jonne olin tehnyt maastollisesti helpon, arviolta reilun 500 metrin, 3 kulman ja 6 kepin jäljen. Etukäteen päätin vakaasti pitää ryntäilyt aisoissa – ja sain kuin sainkin jarrutettua tasaisesti ja tehokkaasti koiran menoa. Ja johan alkoi homma pelittää! Vire teki todella tarkasti työtä, ei nostellut turhaan nenäänsä maasta ja selvitti pari pulmapaikkaakin itsevarmasti ja nopeasti. Mikä tärkeintä, kaikki kepit löytyivät ja koira ilmaisi ne aivan tyylipuhtaasti, joskin muutamaa hiukan nakersikin. Onneksi laji on metsä- eikä peltojälki, niin keppien maistelu ei haittaa.

Ojaryöminnän jälkeen kuuluu piehtaroida ja keräillä kaikki oravaa pienemmät roskat turkkiin.

Ojaryöminnän jälkeen kuuluu piehtaroida ja keräillä kaikki oravaa pienemmät roskat turkkiin.

Maanantaina Vire oli mukana hälyryhmäläisten virtaavan veden treenissä, torstaina hakumetsässä. Tänään oli vuorossa rauniokauden aloitus Oittaalla. Kaikki työ on Virvelin mielestä HUIPPUA ja kaiken se tekee täysillä. Raunioilla jopa niin täysillä, että nenä ei välttämättä pysy vauhdissa mukana. Tänään eka ukko olisi ollut tarjolla heti alueen alussa, mutta Virveli oli niin liekeissä pelkästä raunioilla juoksemisesta, että bongasi tyypin vasta kahden muun figun nostamisen jälkeen. Vauhdista huolimatta Vire oli suurimmaksi osaksi hyvin kuulolla ja liikkui ohjeideni mukaan. Ilmaisut olivat hyvät (yksi umppari, kaksi avopiiloa) ja Vire käyttäytyi piiloilla asiallisesti.

Osmis mökillä

Osmis mökillä

Osmariini on ollut periaatteessa sairaslomalla kyynärpäidensä vuoksi, mutta mielenvirkistyksen vuoksi sekin on saanut etsiä ukkoja maastollisesti helpoista paikoista. Torstaina otettiin kokeenjälkeiset palauttavat treenit, joissa Osmis sai haukkua kaksi ukkoa, jotka palkkasivat koiran, toisin kuin kokeessa. Tänään Osmo oli olosuhteiden pakosta mukana raunioilla, joten pitihän senkin päästä hommiin. Iloisesti jätkä paineli menemään ja ilmaisi sekä umpi- että avopiilot tomerasti. Kyynärpäiden kuvaus on varattu 13.5. Espoon eläinsairaalaan Jan Räihälle, joka ortopedinä on pätevä arvioimaan kuvia ja koiran kuntoa työtehtäviä ajatellen.

Vapunpäivän kaunis ilta

Vapunpäivän kaunis ilta

Viren jäljestystreenin jälkeen olin pienellä iltakävelyllä mökkitiellä, koirat flekseissä. Seitsemäs ”varakeppi”, jonka olin jättänyt jäljen päähän siltä varalta, että Vire menisi viimeisestä kepistä yli ja olisi vaarassa jäädä ilman loppupalkkaa, oli jäänyt maastoon lähelle tien reunaa. Sen kohdalla Osmis nosti yllättäen nenänsä, suuntasi määrätietoisesti metsän puolelle, mietti hetken ja ilmaisi löytyneen esineen menemällä maahan. Yllätyin suuresti, koska koirat olivat ihan vaan iltapissalla eivätkä siis ”töissä”. Onneksi mamman taskusta löytyi hiukan lihapullanmuruja palkaksi taitavalle kepinbongaajalle!


Hälyhommat tauolle ja koira kuntoon!

huhtikuu 21, 2013

Kuva

Koiruudet olivat mukana studiohommissa viime tiistaina, kun mammalla oli vaihteeksi iltatöitä. 

Osmon kyynärpäät ovat tuottaneet edelleen harmaita hiuksia ohjaajalle. Ja selvästi kolotuksia ja niiden myötä ärtyneisyyttä myös koiralle. Osmo kävi eläinlääkärin tutkittavana pari viikkoa sitten. Kyynärnivelten koukistelu oli Osmosta selvästi epämukavaa. Kyynärät eivät koukistuneet täysin normaalisti ja niitä väänneltäessä koko muun tutkimuksen ajan kestänyt iloinen hännänheilutus pysähtyi hetkeksi. Osmo sai tulehduskipulääkekuurin, joka alkoikin pian näkyä liikkumisen paranemisena lenkeillä.

Maanantaina olimme ”pitkissä” treeneissä, joissa Osmo teki töitä miltei 1,5 tuntia vuoroin syvässä hangessa loikkien ja vuoroin liukkailla jääpoluilla lipsutellen. Tunnin kohdalla meno alkoi näyttää kurjalta eli etujalat jäykiltä ja Osmis alkoi myös touhuta enemmän kaikkea toisarvoista, kuten nostella koipea, pureskella keppejä. Välillä se sai aavistuksen maalihenkilön hajusta, mutta se ei jaksanut tarkentaa hajua loppuun. Etsintä ei siis enää napannut. Soittelimme kartturin kanssa tarkennuksia maalimieheltä ja meidän piti mennä hyvin lähelle (n. 20 m?) piiloa, ennen kuin Osmo viimein bongasi hajun niin voimakkaana, että se jaksoi työstää sen loppuun.

Tuon treenin jälkeen laitoin lauantain taidontarkistuskokeeseen osallistumisen – ja itse asiassa koko Osmon hälytyskoirauran – todella tarkkaan harkintaan ja syynäsin päivittäin neuroottisesti koiran liikkumista ja mielentiloja. Kun perjantaina koira vaikutti liikkuvaiselta ja iloiselta, päätin osallistua pimeäkokeeseen.

Jo luoksepäästävyysosiossa olisi pitänyt ymmärtää, että kipeä, mikä kipeä. Osmo nimittäin räyhäsi rivissä Väinö-kultsulle. Koskaan ei ole luoksepäästävyysrivissä ilmennyt vastaavaa pöllöilyä. Koska sain Osmon kuitenkin rauhoittumaan, pääsimme koealueelle.

Etsintäalueelle siirtyminen hallitusti koira vapaana sujui ongelmitta, samoin paikallamakuu ja koira lähti intoa puhkuen töihin. Se työsti todella itsenäisesti ja hienosti kaukana minusta ensimmäisen maalihenkilön ja ilmaisi loistavasti. Myös toinen ”ukko” löytyi etsintäalueen rajoja kiertäessämme. Sen jälkeen alkoivat vaikeudet sekä ohjaajan keskittymiskyvyssä ja etsintäsuunnitelman toteutuksessa, että koiran jaksamisessa. Ajattelin jo keskeyttää suorituksen, kun Osmo empi yhden ojan yli loikkaamista tavallista pidempään. Päätin kuitenkin jatkaa, koska tiesin maalihenkilön voivan olla vaikka vain puolen minuutin matkan päässä.

Koira sai jossain välissä aavistuksen hajusta, mutta ei ollut sitten työstänyt sitä loppuun. 😦 45 minuutin aikarajan umpeuduttua saimme vielä käydä nostamassa viimeisen maalihenkilön piilosta, jotta koiralle saatiin vielä onnistuminen ankaran reissun päätteeksi. Piilo oli hankala, mutta kyllä koira sen olisi löytänyt, jos olisi ollut kunnossa. Huomenna varaan ajan eläinlääkäriin ja kyynärpäiden kuvaukseen. Toivon, että Osmis saadaan vielä työkuntoon, jotta se pääsee tekemään kunnolla sitä, minkä se osaa ja mistä se nauttii. Toinen puoli minusta asennoituu jo valmiiksi siihen, että hälyhommat saavat Osmon osalta jäädä. Niin tai näin, haluan hoitaa koiran kivut pois ja saada eläinlääkärin ja ortopedin näkemyksen tilanteesta.

Yökokeen ja muutaman tunnin unien jälkeen suuntasin Olarin lysteihin pelastuskoiranäytöksiä juontamaan. Jonkinlaista ammattitaitoa kuvaa ehkä se, että suuresta pettymyksestä, ketutuksesta, mielen myllerryksestä ja väsymyksestä huolimatta kykenin muuntautumaan iloiseksi juontajatädiksi ja handlaamaan esitykset mukavasti läpi pienen, mutta loistavan hälyryhmäläisten ”iskujoukon” kanssa. Vire oli väliajalla markkinavilinässä kiertelemässä ja rapsuteltavana sekä näytösalueella tottistelemassa.

Torstaina polkaistiin käyntiin hakukausi uuden, uljaan treeniryhmän kanssa. Osmis lepuutteli tassujaan kotona, mutta Vire teki kolme hyvää, n. 50 m pistoa ja haukkui vieraatkin maalimiehet komeasti löytyneiksi. Palkkapurkit olivat tällä kertaa piilossa, eivätkä ilmaisupaikan merkkinä maassa. Vire ilmaisi läheltä, mutta ei ollut hipaissutkaan maalihenkilöitä, mikä on tietysti pääasia. Palkkapurkki lensi ”hyvä” -sanan jälkeen kauemmas ja ”ukko” aukaisi kannen. Sen sijaan hallitusti etsintäalueelle siirtyminen ei oikein sujunut, kun virtaa oli kintaassa niin järjettömästi… Eiköhän sekin homma muistu vielä Törpön päähän, kun se kauden edetessä huomaa, että etsimään ei pääse, ellei ensin osoita hiukan malttia ja kuuliaisuutta!

 


Himoittava herkkupurkki

huhtikuu 7, 2013

Lisää himoittavia herkkuja, tosin näitä eivät koirat saaneet edes maistaa!

Lisää himoittavia herkkuja, tosin näitä eivät koirat saaneet edes maistaa!

Kävimme eilen Viren kanssa Porvoossa tokokisoissa. Pistesaldo oli ennätyksellisen huono: 40 pojoa. 😀 Surkeisiin pisteisiin on syynä se, että päädyin itse keskeyttämään suorituksemme heti kolmannen liikkeen jälkeen, kun Vire karkasi kehästä repun ja siellä odottavan herkkupurkin luokse. Koska mahdollisuudet ykköstulokseen menivät samalla, jätin leikin siinä kohdassa kesken. Harmitti TOSI paljon, koska syy epäonnistumiseen oli tietysti se tavallisin: oma hölmöys. 😉

Ohjaajan hölmöys koski tällä kertaa koiran virittelyä herkkumössöruokapalkalla viime tingassa ennen kehään menoa. Ahneista ahnein Vire bongasi nimittäin purkin jäämisen repun luo juuri, kun meidän piti kävellä kehään. Huomasin, että tämän purkin luota ei nyt muuten niin vaan lähdetäkään ja yritin pelastaa tilanteen huijaamalla Virelle, että laittaisin muka purkin taskuuni. Epäonnistuin surkeasti, sillä tarkkana likkana Vire tietysti huomasi yritykseni ujuttaa purkki salaa kehän laidalla olevan agilitypuomin päälle… Siinä kohdassa meitä jo odotettiin kehässä, joten uusiin huijausyrityksiin ei ollut aikaa. Ei siis muuta, kuin kehään. Minulla oli täysi työ ja tuska saada koira aloituspaikkaan ja perusasentoon, siinä kun sen piti kääntää selkänsä kehän sitä reunaa kohti. Lähtöasetelmat eivät siis liikoja lupailleet.

Ihme kyllä pääsimme kuitenkin aloittamaan seuraamisen ja se menikin UPEASTI! Hullunhieno kontakti ja kiihko koiralla päällä koko ajan, mutta silti työskentely oli eksaktia ja koiran paikka ja asento koko ajan oikeat. JES! Seuraamisesta saimme siis täyden kympin, mistä voi olla suorastaan ylpeä! Vire odotti koko ajan, että sanoisin taikasanan ”tsap” ja se saisi rynnätä herkkupurkkinsa luo. Toisen liikkeen alussa se lähti liikkeelle epäuskoisena hidastellen ja taakseen (=purkille päin) katsoen, jolloin annoin uuden käskyn seurata. Maahanmeno oli täydellisen nopea, mutta alun hidastelu ja kaksoiskäsky alensivat arvosanan 7:ksi.

Se jäikin sitten viimeiseksi liikkeeksemme, sillä seuraamisesta seisomaan jäämisen alussa Virveli ei kyennyt enää hillitsemään himoaan vaan livahti kehästä repun luo. Liike nollautui ja totesin, että siinä menivät myös mahdollisuutemme ykköstulokseen. Niinpä kiitin erittäin hyvää, tasapuolista ja kannustavaa tuomaria eli Riikka Pulliaista ja sanoin, että jätän suorituksen kesken. Kehän ulkopuolella niuhotin Virelle seuraamista ja perusasentoja ja käännöksiä jonkin aikaa, ennen kuin vapautin sen sille kovan onnen herkkupurkille. Treenin kannalta olisi ollut varmasti vielä parempi palauttaa koira kehään tekemään liikkeet loppuun, mutta oma kanttini ei enää kestänyt. Halusin epämukavasta tilanteesta pois eli mukavuudenhalu tai suoranainen nynnyily voitti. Mutku mutku… Haluan kisata vain hyvällä fiiliksellä enkä siksi ole koskaan oikein osannut hyödyntää noita epäonnistumisia koulutuksellisesti. Ei siinä kyllä montaa minuuttia mennytkään, kun jo nauroin katsojien kanssa surkuhupaisalle tilanteelle.

Uskon, että jos Vire olisi luullut purkin olevan minulla mukana kehässä, olisi tuo seuraamisen mahtava työmoodi jatkunut läpi suorituksen. Aikaisemmin Vire on myös kyennyt työskentelemään, vaikka on tiennyt palkan odottavan kentän reunalla. Nyt nälkä oli jostain syystä tavallista kovempi tai palkkamuona tavallista parempaa eli vastustamattoman himoittavaa. Seuraavassa kokeessa purkkia ei kyllä vilautetakaan Virvelille ennen kehään menoa, narupalloa korkeintaan.

Terassikausi avattu! Maalaistollot paistattelivat päivää Cafe Ursulan terassilla.

Terassikausi avattu! Maalaistollot paistattelivat päivää Cafe Ursulan terassilla.

Kokeen jälkeen hain Osmon kotoa ja ajoimme Suureen Pääkaupunkiin ihanaa auringonpaistetta ja sen esiin houkuttelemia ihmismassoja ihmettelemään. Lenkkeilimme Liisan kanssa Kaivarissa, jossa piti suorastaan pujotella ihmisten ja koirien ohi. Maalaistollot käyttäytyivät kuitenkin koko ajan kivasti. Mitä enemmän häiriöitä, sen vähemmän ne näyttävät koiria häiritsevän. Siksi varmaan kaupungilla näkee yleensä hyvin käyttäytyviä koiria. Kun lajitovereita tulee vastaan kaiken aikaa, ei niihin jaksa enää suhtautua niin suurella tunteella, kuin jollain pienellä metsäpolulla, jolla toisen koiran näkeminen olisi Erittäin Suuri Tapaus!

Tänään treenattiin turvapuistossa, jossa kumpainenkin koira etsi ja haukkui kolme figua. Turvapuiston jälkeen elukat ovat vetäneet vain sikeitä, joten ilmeisen väsyttävä viikonloppuohjelma saatiin taas aikaiseksi! Nyt vielä iltalenkille keväiseen LUMISATEESEEN. Jippii…


Aurinko armas ja pelottava pesuhirviö

huhtikuu 1, 2013

Hetkittäin tuntui keväältä! Tiekin oli aurinkoisimmista kohdista sulanut!

Hetkittäin tuntui keväältä! Tiekin oli aurinkoisimmista kohdista sulanut!

Pääsiäisloman viimeiset päivät nautiskeltiin mökillä upeista ulkoilukeleistä, maittavasta muonasta, lempeistä löylyistä ja kilteistä koirista. Uusi narupallo sai molemmat piskit hyppelehtimään innoissaan ja tekemään hienoja, pieniä tottispätkiä jäällä. Emäntä oli tyytyväinen sopuisiin vaikkakin hurjannäköisiin juoksu- ja painisessioihin ja kuuliaisiin elukoihin silloin, kun piti olla asiallisemmin.
Ei se mamma, vaan se narupallo sen taskussa!

Ei se mamma, vaan se narupallo sen taskussa!


Iiihana uusi pallo!!!

Iiihana uusi pallo!!!


Vire vauhdissa

Vire vauhdissa


Osmariinin kontakti :)

Osmariinin kontakti 🙂


On se vaan niin upeaa kun saa juosta jäällä kuminen pallo suussa!

On se vaan niin upeaa kun saa juosta jäällä kuminen pallo suussa!


Huilitauko hangessa (ja hetkellisesti pallo Osmon saatavilla!)

Huilitauko hangessa (ja hetkellisesti pallo Osmon saatavilla!)


Osmariini oli hyvällä tuulella.

Osmariini oli hyvällä tuulella.

Peurat, supikoirat ja jänikset saivat tällä reissulla olla rauhassa, joskin yhden peuraparan irto-osia koiruudet pellolta bongasivat… Vire luovutti kiltisti löytämänsä sorkan mamman käteen (Nam! Vähän höpsöltä tuntui muuten sanoa irrotuskäskynä toimiva iloinen ”KIITOS!”), mutta Osmariini juoksi aarteensa kanssa karkuun sillä seurauksella, että se joutuikin myöhemmin pysähtymään kesken lenkin oksentamaan liian nopeasti ahmaisemaansa karvaista herkkua tieposkeen. Se vasta oli luonnonmukaista raakaruokaa!

Jäällä oli tilaa temmeltää!

Jäällä oli tilaa temmeltää!


D-vitamiinia tankkaamassa.

D-vitamiinia tankkaamassa.

Perjantaina treenailtiin pitkään ja hartaasti hyvässä seurassa Ruduksen turvapuistossa. Vire oli ihmettelemässä rakennusalan työturvallisuuskoulutukseen rakennettua paikkaa ensimmäistä kertaa, mutta se ei tahtia haitannut. Eivät ritiläportaat, jännät alustat tassujen alla eivätkä liioin ne omituisen ihmismäiset, mutta ei-miltään-haisevat Tyypit (=työmiesnuket) hämänneet, kun likka pääsi pitkästä aikaa etsimään ihmisiä. Liikkuminen oli vaivatonta, motivaatio kohdallaan ja ilmaisut erinomaiset. Viren treeniin olen siis erittäin tyytyväinen, mutta Osmon kohdalla epäilykseni jonkin sortin kolotuksista tai kivuista vahvistuivat… Osmon vauhti ja innostus eivät olleet ollenkaan sen normaalia tasoa ja yksi ihminen olisi peräti jäänyt piiloonsa traktorin ohjaamoon ilman tarkastuskierrosta. 😦 Toivottavasti jätkä saadaan pian kuntoon.

Jos ei Vire pelkää kiipeilyä, ihmisnukkeja tai omituisia alustoja, niin kynsienleikkuu on sen mielestä aina hirrrrveän pelottavaa. Tänään löytyi toinen pelottava asia, kun mökiltä palatessamme kovia kokenut koira-automme pääsi vuotuiseen pesuun (valitettavasti se puhdistui vain ulkopuolelta). Takakontin yksiössään Osmo kuunteli surinoita ja katseli automaattipesurin liikkeitä tyynen rauhallisesti, mutta Virvelin mielestä kone oli vähintäänkin erittäin epäilyttävä. Likka könysi takapenkin selkänojan yli lähemmäs ihmisiä ja kyhjötti sitten siinä mökkitavaroidemme päällä häntä koipien välissä kuin kynsiä leikattaessa… Ties, vaikka pelottava pesuhirviö lähestyisi seuraavalla kierroksellaan kynsisaksien kanssa! Siitä tulikin mieleeni: Taitaa olla taas koirien manikyyrin aika!