Elämä on

Virveli kävi stadissa tukemassa mielenterveystyötä 😀 Juna, metro, ratikka, ihmisvilinä, meteli ja kaikki rapsuttajat = mitäs noista, kivaa!

Ei päivityksiä, ei selittelyjä. Kuva on enemmän kuin tuhat sanaa, joten alla todistusaineistoa siitä, että välillä koirat ovat saaneet tehdä tassuterapeutin ja lähihoitajan hommiensa ohella oikeitakin töitä. Kisoissa tai kokeissa emme ole Riisenimestisten jälkeen käyneet, vaikka (koirien) taitojen puolesta olisi hyvin voitukin. Ohjaaja on pitänyt koejännityksistä ja kisapaniikeista lomaa ja huoltanut vaihteeksi omaa päänuppiaan. 😉

Hommia tiedossa

Syys-lokakuun vaihteessa satuttiin raunioradalle yhtä aikaa Luotosen Lauran ja kameransa kanssa. Kiitos Lauralle hauskasta seurasta ja mainioista kuvista!

Siellä!

Törppö töissä

JEE!

Löydön jälkeen lähetys jatkamaan etsintää

 

Mitäs seuraavaksi?

Osmolla on raunioilla yksi vaihde: Täysiä!

Pätevä jätkä ja tyytyväinen ohjaaja

Tottista tulee tehtyä aina lenkkeilyn ohessa, sopivilla suorilla eteenlähetystä myöten. Myös juoksusta seisomaan jääminen ja muut 3.luokan tottismuutokset alkavat olla jo ihan napakassa kunnossa.

Virvelin sienisaalis, saman verran lienee masussa. 😉

Metsässä on lenkkeilty ahkerasti ja siinä sivussa Virveli on oppinut taitavaksi sienestäjäksi. Virvelihän on aina haukkana paikalla emännän kumartuessa poimimaan jotain ilmiselvästi hienoa ja riemua aiheuttavaa maasta – tänä syksynä useimmiten suppilovahveroita. Tällä tavoin on vahvistettu milloin jälkikeppien, milloin esineiden vainuamista.

Viimeksi metsäretkellä Virveli nuuskutti menemään kuin paraskin tryffelikoira. Se sai polulle vainun, nosti nenän ja suunnisti määrätietoisesti läheisen kiven taakse. Meinasin jo kieltää koiraa, kun luulin että se herkuttelee jollain kakkakasalla, kunnes huomasin että neiti oli bongannut upean suppilovahveroesiintymän. 😀 Koska Virveli on tosi tehokas myös syömään löytämänsä sienet, pitää sen kanssa sienestäessä olla tarkkana. Näin homma alkoi toimia: Löytö – kehuminen – koiran kiskominen pois sienien kimpusta – käsky paikallamakuuseen – emäntä poimimaan – koiralle palkka eli vapautus jämille.

Trimmaustaidetta: Virveli ennen & jälkeen. 😉

Koiria Kaunissaaressa

Terveiset Kreikan Pargasta

Osmo ja Virveli viettivät viikon mökkiloman Dino-serkun ja Minnan hoivissa emännän ja isännän lomaillessa Kreikassa. Hoitoviikko oli sujunut hienosti, koirat olivat tulleet mainiosti toimeen keskenään ja totelleet hoitajaa. Joka päivä oli kuulemma lenkkeilty, uitu ja istuskeltu terassin lepotuoleilla. Suuri kiitos Minnalle koirien hyvästä hoidosta, niin vaikuttivat tyytyväisiltä oloonsa möksällä. Taisi mammalla olla isompi ikävä, vaikka Kreikassa ihanaa olikin. 😉

Osmo lautalla

Heti Kreikasta palattuamme haimme koirat Porkkalasta ja sitten mentiin taas.

Kalliolla jaksoi makoilla, kun kävi tarpeeksi usein meressä viilentymässä

Tällä kertaa retkikohteena oli kaunis Kaunissaari Sipoon aluevesillä, jonne reissasimme vuoroveneellä työkaverini Ninan kanssa. Toinen työkaverini Seppo pitää joka kesä majaansa saaressa ja retki ”Sepon saareen” milloin milläkin kokoonpanolla on jo monivuotinen perinne. Sää oli uskomattoman lämmin iltaan saakka. Jopa tämä vanha vilukissa tarkeni polskutella meressä piskien seurana.

Kaupunkiretkellä uitiin Töölönlahdessa…

Saareen piti päästä hetimmiten

Isäntä heittäytyi hellämieliseksi ja tarjosi jätskinsä jämät karvakorville.

uudestaan, kun isännällä oli vielä lomaa jäljellä ja säät suosivat edelleen. Ennen kakkosreissua kävimme kaupunkiretkellä sekä treenaamassa pitkästä aikaa raunioradalla. Rauniotreeneissä koirat tekivät vauhdilla ja innolla töitä, vaikka lämpötila oli reippaasti yli hellerajan.

Rentoa saaristolaiselämää

Kalliokiipeily + uinti = rauhalliset elukat teltalla

Oman laumamme reissu Kaunissaareen kesti sunnuntaista tiistaihin. Niin kaksi- kuin nelijalkaisetkin viihtyivät hyvin upeassa luonnossa, rantakallioilla, meressä ja metsässä. Ruoka maittoi kuten aina ulkosalla syödessä ja yöllä nukuimme somasti kylki kyljessä teltan lämmössä, meren

Vire ja Osmo odottivat varjossa ihmisten syödessä saaren ravintolan terassilla. Kuva: Seppo

pauhua kuunnellen. Kiitos Sepolle mukavasta seurasta ja loistavista kuvista! 😀 Ensi vuonna jälleen.

Koko lauma meressä, majakkalelu villitsi koirat (ja emännän) niin, että se piti laittaa välillä kassiin piiloon. Kuva: Seppo

 

Riisenileiri 2014

Jäljestetty on. 😀 Kuvakollaasi: Milja Viljamaa

Leiriläisiä teltan edustalla, taustalla lähinaapuri Timantti

Suoraan Kuortaneen kisoista jatkoimme Lapualle Wanhaan Karhumäkeen Riisenileirille. Ilta kului telttaa pystytellessä, alueeseen tutustuessa ja vanhojen leirikavereiden kanssa jutustellessa. Ja taisipa jokunen siiderikin sihahtaa auki onnistuneen kisaviikonlopun kunniaksi.

Iltapäiväsiestalla kotileirin varjossa

Leirillä oli varsin mukavat puitteet, vaikka ainahan joku jostain keksiikin marisemisen aiheita. Sää suosi koko viikon ajan eikä mukaan pakattuja villavaatteita tarvittu edes yömyöhällä. Kuten aikaisempinakin vuosina, aamupäivät treenattiin, iltapäivät levättiin, lenkkeiltiin ja syötiin ja illat saunottiin, seurusteltiin ja nautittiin erinäisiä virvokkeita.

Metsäjälkeläisten kaksijalkaiset. Vasemmalta Tero, Tarja, Milja, Mirja ja Hannu

Olin Virvelin ja Osmon kanssa Tero Multasen luotsaamassa jälkiryhmässä. Ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta tai ehkä sen takia meillä oli jokseenkin päättömiä juttuja ja hulvattoman hauskaa. Kuitenkin kaikki treenasivat tosissaan ja kuuntelivat Teron insinöörimäisen tarkkoja ja erittäin konkreettisesti havainnollistettuja oppeja kunnon kurssilaisten tavoin.

Virveli & Osku välkällä

Kaiken muun hyvän lisäksi ryhmäläisistä löytyi Virvelille mainio peuhukaveri Osku, jonka kanssa käytiin joka päivä treenien päätteeksi uimassa läheisellä hiekkakuopalla.

Viilentymässä vedessä

Juostaan!

Viettitestissä Virveli sai ekaa kertaa maistaa HIHAA. Puruotetta ja mielentilaa / saalisrauhaa vahvistamassa

Itse treenailin ja tein töitä ennen kaikkea Virvelin/ohjaajan mielentilan muuttamiseksi janalla – ja siten myös jäljen alussa – hektisestä vouhkaamisesta rauhallisempaan ja keskittyneempään suuntaan.

Virveli piti hauskaa maalimies Esan kanssa

Janoja alettiin tehdä kävelemällä koko jana koiran kanssa järkevää vauhtia vanhan vauhti-pinkaisun sijaan. Kun mielentila oli alusta lähtien rauhallisen keskittynyt, alkoivat ne ekat kepitkin löytyä. Lisäksi Vire harjoitteli suoria ja teräviä kulmia ja minä työskentelytilan antamista ja koiran lukemista kulmissa.

Virveli oli varsin pätevä pimu myös viettitestissä.

Osmo-orava ja viikon omituisin löytö metsäautotien ojasta.

Osmolle tehtiin ekana päivänä lyhyt pelastusjälki, jolla oli kaksi käyttöesinettä ja lopussa jäljentekijä piilossa. Muina päivinä Osmis treenasi PK-jälkeä siinä missä muutkin, löysi kepit ja teki kulmat niin siististi, että alkoi tehdä taas mieli kisoihin senkin kanssa… Tässä kohdassa laitan kuitenkin jäitä hattuun ja muistutan itseäni Osmariinin kyynärpääpulmista. Se saa keskittyä tokoiluun ja mielenvirkistysjäljestykseen.

Osmo lähdössä hommiin, joka kerta yhtä tosissaan ja yhtä pätevänä 😀

Viimeisenä treenipäivänä tein itse Osmolle tavallisesta poikkeavan jäljen: Kävelin ensin tien reunaa, josta poikkesin metsään. Metsässä kävelin kuin känniläinen erittäin epämääräisesti, tulin lopulta takaisin tielle, ylitin sen ja jätin viimeisen esineen. Taitava Osmis suoriutui tuostakin eläinkokeesta ilman mitään vaikeuksia. Osmiksen kanssa on mukava jäljestää, kun liinasta voi pitää yhdellä kädellä kiinni ja voi kävellä leppoisaa vauhtia. Toisin on ”pikkusiskon” kanssa, silloin hiki virtaa, meikäläinen jarruttaa kaikin voimin ja silti rymistellään jokseenkin hallitsemattomasti läpi kaikkien rääseikköjen, sääret naarmuilla ja kuusenoksat naamalla. 😉

Treenien jälkeen kotileirissä oli seesteinen tunnelma. Väsynyt koira = onnellinen koira! 😉

Yhtenä päivänä ajoimme kaikki Teron edellisiltana tallaamat jäljet. Yllättäen jäljen ikä vaikutti koiriin vain myönteisesti. Keskittymine parani ja melkein kaikki koirat jäljestivät paremmin, kun hommassa oli normaalia enemmän haastetta.

Mainiota porukkaa, hyviä treenejä ja hulvattomia iltoja – Riisenileiri lunasti taas kerran paikkansa yhtenä kesän ehdottomista kohokohdista. Virveli, Osmo-orava ja emäntä kiittävät kaikkia mukana meuhkanneita huippuseurasta. Tiettyä hyvänlaatuista hulluutta riiseniväessä taitaa tosiaan olla. 😉

 

Se on… LOMA

Toukokuu meni vauhdilla ja erittäin hektisissä tunnelmissa, mutta jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Tähän aikaan vuodesta olen tavallistakin tyytyväisempi ammatinvalintaani! 😉

KORENNON LEIRI JÄMILLÄ

Maailman ihanin Jaana, tuumaa Virveli kasviksen kainalossa

Toukokuun parasta antia koirarintamalla oli ehdottomasti Korennon leiri Jämijärvellä. Veemäisten nelivuotiaiden (paikalla Vire, Venni, Vipsu & Venla) porukkaa täydensi suuri joukko nuoria Ärriä omistajineen. Leiri tuntuikin jo ihan oikealta leiriltä, kun jengiä riitti moneen treeniryhmään ja ruokapöydässäkin oli kotoisan tiivis tunnelma. Puitteet olivat loistavat, sillä maastoja riitti, sää suosi ja ruokahuolto pelasi – kiitos mahtavan Jaana-kasviksen!

Ämmiä esineruudulla

OHJAAJAN PSYYKESTÄ…

Leirillä olin Virvelin kanssa Ilonan luotsaamassa hakuryhmässä. Kenties jännityksestä, kenties duunikiireistä, kenties keskittymispulmista ja ennen kaikkea tietystä epävarmuudestani johtuen jouduin taistelemaan itseni kanssa aika tavalla, jotta huippupätevän koutsin palautteesta olisi mennyt edes jotain jakeluun.

Osmokin pääsi töihin, tässä ilmoittaudutaan esineruutuun.

Ihminen on kummallinen eläin. Kun jostain selkäytimestä – ja usein aivan mitättömästä ärsykkeestä – menee tietty tunnetila päälle, jäävät järki, tekninen osaaminen ja tietoiset päätökset auttamatta sen jalkoihin.

Pätevä poitsu ansaitsi palkkansa.

Silloin on miltei mahdoton ottaa vastaan ohjeita, sillä koko psyykkinen energia menee johonkin treenin kannalta todella epäolennaiseen ”selviytymiseen”. Eniten opin seuraamalla Ilonan työskentelyä oman koiransa kanssa keskilinjalla. Siinä vasta mieletön tehokaksikko! 😀

Ilona ja Vipsu näyttävät mallia

Myös teoriassa koutsin opit tyhjillä pistoilla työskentelystä jäivät kyllä hyvin mieleen: Lähetyspaikan tsekkaus – suunta (ja SAMASTA kohdasta uudestaan, jos ei toimi), lähetys – eteneminen keskilinjalla ja uuden lähetyspaikan tsekkaus valmiiksi – OHJAAJA EI PYÖRI JA HYÖRI JA VAELLA KESKILINJALLA – kutsu – ”namikäsi”+koiran kääntö valmiiksi katsottuun suuntaan – uusi lähetys jne.

Onnellinen Vipsu-sisko haku-urakan jälkeen

Käytännössä tämä ei vaan meikäläiseltä sujunut, edellä mainituista tunnesyistä johtuen, vielä. Mielentilatreeniä ja psyykkistä valmennusta (ihmisille) vois ehkä jo varailla ens vuoden leiriohjelmaan. 😉

LÄKÄHDYS, EKSYTYS, PETTYMYS

Piiloon häpeemään.

Kisatilanteissa ohjaajaan iskevä epävarmuus on huonoin mahdollinen seuralainen. Inkoon jälkikokeessa, jonne pääsimme yllättäen peruutuspaikalta, epävarmuus iski janalla, jossa liina tarttui katajaan takajäljeltä oikeaan suuntaan kääntyessämme, koira otti nykäyksen uutena ”kieltona” edetä jäljellä eikä lähtenytkään heti jatkamaan matkaa. Janasekoilu söi pisteitä, mutta ennen kaikkea ohjaajan mielentilaa ja siten väkisinkin myös koiran itsevarmuutta.

Tällaset olivat lukemat Korennon leiriltä huoltoasemalle päästessäni… Inkoossa lämpötila lähenteli kolmeakymmentä.

Virveli oli tosi epävarma, minä olin tosi epävarma (ja juoksentelin joka suuntaan jälkeä hakeavan koiran perässä kun en muka nähnyt, onko se jäljellä vai EI) sillä seurauksella, että teimme todella pitkiä ekstrakierroksia peuranjäljillä, ojissa viilentymässä ja pusikoissa sotkeutumassa. Koiran fiilistä ei ainakaan auttanut se, että päivä oli kesän kuumin, jäljelle lähtiessämme varjossa 27 astetta. Muutama keppi löytyi lähinnä tsägällä. Onneksi Virveli toi nääntyneen ohjaajan edes takaisin autolle, sillä vielä nolompaa olisi ollut joutua soittelemaan metsästä järjestäjille, ettei löydetä enää tielle… Tottiksiin TODELLA helteiselle kentälle lähti maastoista vain 3 koirakkoa kymmenestä. Helteinen sää saattoi siis vaikuttaa muihinkin, kun sietokykyä ei tältä vuodelta moiselle kuumuudelle ollut vielä kertynyt.

Synttärisankari ja kakku

ELÄMÄ VOITTAA, KESÄLOMA KOITTAA!

Inkoossa olin vielä sitä mieltä, että jaahas, tämä ei ole meidän laji, kun en osaa ohjata (eli paniikissa olla ohjaamatta!) taitavaa koiraani. Vaan vielä mitä – siitä järkyttävästä jännittämisestä ja maailmaamusertavasta pettymyksestä huolimatta selasin koelistoja jo seuraavana päivänä. Jästipää mikä jästipää. Muutama soittoaika on nyt merkattuna kalenteriin. Mehän vielä tehdään se koulari tänä kesänä, perkele!

Maistui!

LOMA alkoi viime viikonloppuna. Osmariini täytti 8 vuotta 1.6. Kakkutarpeiden puuttuessa juhlinta siirtyi pari päivää tuonnemmaksi, mutta kakku oli tehtävä, vaati isäntä. On se hyvä, että joku tässäkin laumassa ajaa koirien etuja! Tänään hauvat jäävät isännän hellään hoivaan useammaksi päiväksi, kun meikäläinen lähtee pienelle reissulle Viron suuntaan. Ensi viikolla sitten TREENATAAN, se on kivaa, myös ohjaajan mielestä! 😀

Lisää jälkiä, lisää ystäviä

Perheen pienimmät 😉 takkatulen ääressä.

Poikkeuksellisesti vietin koko pitkän joululoman kotona, yhtä lyhyttä mökkireissua lukuun ottamatta. Vaikka kauempana asuvia ystäviä ei tullut siis tällä lomalla tavattua, olemme kunnostautuneet viettämällä aikaa monien ihanien ystävien kanssa täällä meillä. Ystävien, jotka asuvat pk-seudulla, mutta joita tulee arjen keskellä tavattua aivan liian vähän. Joskos siinä olisi ainesta uudenvuoden lupaukselle, vaikken sellaisia yleensä harrastakaan?

Virvelistä ja Kuismasta piti ottaa monta kaverikuvaa.

Virveli on ehtinyt tällä lomalla mm. kesyttää yhden entisen koirapelkoisen istumalla tämän viereen sohvalle ja nukkumalla onnellisena pää tämän sylissä.

Kaspian oli kiinnostuneempi Osmosta kuin Osmo Kaspianista.

Osmo on viihdyttänyt vieraita esittämällä oma-aloitteisesti oravaa ihan joka käänteessä. Muitakin sirkustemppuja on tehty, esim. eilen vilkutin pikkulapselle ja sanoin ”hei hei” ilmeisesti samalla äänellä, kuin Osmon vilkutustempussa. Ja vaikken edes katsonut koiraan päin, niin eikös vain snautseri ryhtynyt välittömästi vilkuttamaan vieraiden hämmästykseksi! 😀

Eilen tupa oli täynnä vanhoja ystäviä ja heidän jälkikasvuaan. Etenkin kummipoikamme Kuisma isoveljensä

Kuisma ja Vire halusivat kaverikuvaan myös eteisessä. 🙂

Iksun kanssa on tosi innostunut koirista, mutta eipä näyttänyt serkkupoika Kassuakaan karvaturvat kammottavan. Myös Virveli ja Osmo suhtautuivat ihailtavan rauhallisesti ja ystävällisesti lattialla ryömivään pikkuihmiseen. Koko päivä vierähti kuin siivillä hyvän ruoan, juoman ja seuran kera.

Osmariini ja ”talvinen” metsä.

Vuoden ekat jälkitreenit mökillä saivat meikäläisen iloitsemaan tästä ankean mustasta talvesta. Metsissä ei ole hiutalettakaan lunta, muttei myöskään hyttysiä, hirvikärpäsiä, marjastajia tai sienestäjiä. Loistavat olosuhteet jäljestämiseen siis! 😀

Virveli ajoi perjantaina hienosti ja tarkasti jäljen, jossa oli suorien kulmien lisäksi useampia piikkikulmia. Kaikki kepit nousivat ja työvire oli juuri oikeanlainen, innokas mutta keskittynyt.

Osmo sai pimeällä iltalenkillä ajaa lyhyen peltojäljen, joka oli ehtinyt vanhentua liki 5 tuntia. Peuranhajut tuppasivat hiukan kiinnostamaan, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin: merkkaamattoman jäljen ainokainen keppi löytyi ja jätkä sai palkkansa.

Jälkikepeistä saa palkkaa, tämä oli suuri aarre ihan itsessään.

Lauantaina talloin jäljet vanhenemaan ennen aamulenkkiä, jolla koiruudet väsyttivät itsensä oikein kunnolla laukkaamalla kallioilla ja metsässä sydämensä kyllyydestä. Ihmisten aamupalan verran elukat vetivät sikeitä, mutta heti, kun otin jälkivaljaat esille, oli kumpikin valmiina treenaamaan.

Virveli veti taas itsevarman huolettomasti alkujäljen, jolloin kakkoskeppi jäi löytymättä. Ajettuamme jäljen ja Virvelin ilmaistua hienosti loput 5 keppiä päätin kokeilla ”tarkistuskierroksen” tekemistä. Vein koiran takaisin jäljen alkuun pelkän kaulapannan + liinan kanssa ja sanoin ”mikä jäi?”. Ja kas,

Elämä mallillaan!

alkuhämmennyksen jälkeen likka tekikin nenä maassa kierroksen, joka oli ekalla kerralla ohitettu kokonaan (ja jota en edes muistanut ennen uusintayritystä). Kadonnut kakkoskeppi löytyi ja koiruus sai bonuspalkan.

Osmon kanssa kävi sama juttu: Jäljen alkuun jäi yksi keppi. Myös Osmis joutui (=pääsi) tekemään laiskanläksyjä ja pyörittyämme hyvän tovin vähän joka suuntaan jäljen alkupuolella se bongasi kepin heinikon seasta. Hyvä näinkin, mutta seuraavalla kerralla kumpikin rekku saa luvan olla tarkempana, kuten myös emäntä koiran lukemisessa! Huomenna alkaa kevätlukukausi, mutta kenties ehdimme sitä ennen vielä hiukan jälkimetsälle! 😉

Vuosi vaihtui

Uudenvuoden aattona lenkkeiltiin Nuuksiossa.

Vuosi on taas vaihtunut, joten on aika tehdä perinteinen tilinpäätös ja tuumailla vuoden 2014 tavoitteita koirarintamalla. Koska tavoitepäivityksistä tulee aina järkyttävän pitkiä ja koska ne ovat enemmän itseäni varten kuin ”suuren yleisön viihdykkeeksi” tehtyjä, ovat ne tällä kertaa piilotettu linkin taakse, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin kas täällä: tavoitteet_2014.

Siskontytöt kylässä tapaninpäivän iltana.

Loppuvuosi kului Jaanan, Hiskin ja Haukan kanssa eri lajeja treenaillen. Lisäksi olemme saaneet viettää aikaa monien ystävien ja sukulaisten kanssa. Siskoni Päivin pikkulikat olivat taas innokkaita koirankouluttajia ja Osmo ja Virveli saivat tehdä kaikki osaamansa sirkustemput moneen kertaan.

Superkivaa kaikista osallistujista oli myös kuivanappuloiden piilotus (by Siiri & Sanni) ja etsiminen (by Osmo & Virveli).

Siiri on aina innokas leikittäjä ja Virveli leikkijä! 😀

Triplasiskot tuplana! Takana vasemmalta Suvi, meitsi, Päivi ja Sylvi, edessä Siiri, Sanni ja Vire. Osmis piileskelee Sannin selän takana! 😉

Viime vuonna samaan aikaan kahlattiin umpihangessa!

Eilen uudenvuoden aattona oma laumamme retkeili Nuuksiossa, jossa Virveli intoutui moneen hepulikierrokseen häntä suorana ja sitten kierimään ja pyörimään onnesta sekaisin sammalmättäillä. Osmo osallistui hippaleikkeihin ja haki keppiä innoissaan kuin nuori poika.

Isäntä ja Virveli kahvitauolla.

Kaverukset kalliolla

Katseet kaukaisuuteen: uusi vuosi odottaa!

Juuri puhuimme Peten kanssa siitä, miten Osmis on kuin nuortunut uudessa kodissamme. Palloleikit kotipihalla ovat kovassa huudossa ja onpa pari oikeaa riehuräyhähepuliakin nähty n. 6 vuoden arvokkaamman aikuisoleilun jälkeen. Näyttäisi siis siltä, että Osmon elopaino on nyt sopivan pieni, ravintoöljyt toimivat eikä kylmäkään kolota niveliä.

Illan ja yön koiruudet viettivät kahdestaan talonvahteina, kun isäntäväki suuntasi kaupungille kotibileisiin ja ravintolaan. Palatessamme yöllä talossa oli hiirenhiljaista, mutta jompi kumpi elukoista oli vääntänyt haisevat uudenvuoden- toivotukset olohuoneen lattialle. Tavaran laadusta päätellen maha oli ollut oikeasti sekaisin, eikä kyse siis toivottavasti ollut mistään eroahdistus- tai protestikakasta. Onneksi valkoisen maton päällä oli arkisisustukseen kuuluva koiraviltti, joka pääsikin heti uuden vuoden kunniaksi pesukoneeseen.

Sitten treenipäiväkirjan päivitykset viimeisimpien harjoitusten osalta, lukekoon ken jaksaa ja ketä kiinnostaa! 😀

TOTTIKSET/Osmo

Tottikset sujuivat kummankin koiran kanssa ennen kaikkea valtaisalla INNOLLA! Osmis teki ohjattua noutoa, jossa käytössä on 2 kapulaa (ilman keskimmäistä siis treenataan) ja jossa oikea suunta löytyy jo hyvin sen mukaan, kumpi kapula viedään ensiksi paikoilleen. Näin tehdään myös kisoissa. Merkille lähetyskin sujuu mainiosti erikseen treenattuna, mutta kun myös kapulat ovat paikoillaan, on Osmolla yleensä niin kova kiire noutamaan, että välipysähdys merkille tuottaa vaikeuksia.

Merkin kautta ruutuun lähettäminen sujuu sen sijaan jo melko varmasti. Ennakoinnin ja suoraan ruutuun oikaisemisen välttämiseksi olen naksauttanut ja palkannut lähes aina myös siitä välipysähdyksestä merkillä. Jättävät liikkeet tehtiin putkeen, kuten Z-liikkeessä (vanha ”idari”) ja yllätyksekseni kaikki asennot menivät heti nappiin! 😀t

TOTTIKSET/Virveli

Virveli teki seuraamisia ja jättävät, joista edelleen seisominen on vaikein. Siinä koira tuppaa ottamaan pari askelta viimeistään mamman palatessa ja kääntämään rintamasuuntaansa mamman mennessä taakse. Hienosäätöä ja naksuttelua siis seisomiseen. Noutoja tehtiin peräkkäin kolme ja kaikki onnistuivat tosi hienosti luovutuksineen päivineen. Viimeisen jälkeen palkkasin patukalla.

Avaria lenkkimaastoja kotikulmilta.

Eteenmenossa suuntavaisto petti pahemman kerran ja Virveli tempaisi täysillä aivan sivuun. Maahanmeno oli kyllä napakka ja nopea. Otettiin sitten vielä uusintana siten, että vein koiran huomaamatta lelun oikeaan suuntaan kentän päätyyn. Vauhtia oli vähemmän ja epävarmuutta vastaavasti enemmän, mutta sen verran kauas Virveli sentään juoksi, että se bongasi onneksi lelun ja sai palkan oikeasta suunnasta.

Vielä ehtisi peltojäljelle!

JÄLJESTYS

Jäljestys oli pitkän tauon jälkeen älyttömän kivaa! Lyhyehkö jana meni hyvin, mutta muuten Virveli paahtoi menemään vauhdilla ja huolettomasti hukaten jäljen jokaisessa (!!) kulmassa. Tarkkuus-, pelto-, kulma- ja piikkitreenejä on siis luvassa, kunhan uudestaan jäljelle ehditään. Kepit Virveli bongasi upeasti (6/6) ja ilmaisutkin olivat loistavat. Osmariini meni oman, Jaanan tekemän, jälkensä kuin juna ja suoritti liikuttavan täsmälliset ja huolelliset maahanmenoliikkeet joka kepillä. Se ei koskaan koske keppiin, joten siinä mielessä siirtyminen peltojäljelle saattaisi tulevaisuudessa jopa onnistua…

ESINEET

Virveli ja uudenvuoden pajunkissat

Esineissä ei ollut Virkun kohdalla moitittavaa, mitä nyt ekassa luovutuksessa sitä piti kannustaa tulemaan loppuun saakka mamman luo toisella käskyllä. Kolme pistoa, kolme esinettä ja kaikki tämä alle kolmessa minuutissa. 😀 Osmo ei sen sijaan olisi millään huolinut lituskaa nahkalompakkoa suuhunsa, vaikka oikean paikan nopeasti löysikin.

Myös viimeinen esine tuotti Osmikselle päänvaivaa, sillä yllättäen poitsu ei meinannut irrota tarpeeksi kauas alueen takareunalle. Esineiden luovutukset sujuvat Osmariinilta aina mallikkaasti, siihen ei tullut poikkeuksia.

Pimeitä hommia

Mökilläkin on ehditty piipahtaa

Illat pimenevät yhä aikaisemmin, mutta pelastuskoira- hommissa pimeys ei ole este treenaamiselle, ennemmin tervetullut lisämauste. Hakutreenit vedetään siis tuttuun tapaan torstai-iltaisin, mutta otsalamput päässä ja vilkkuvalot valjaissa. Joka kerta tulee kyllä hämmästeltyä koirien kykyä juosta TÄYSILLÄ pilkkopimeässä metsässä, kun ihmiset otsalampuistaan huolimatta könyävät selvästi valoisaa aikaa hitaammin ja kuitenkin juuriin ja oksanhankoihin kompastellen.

Vene tyhjennetty – ja sitten lenkille!

Viime treeneissä kumpikin koira etsi neljä maalimiestä neljällä hyvällä pistolla. Ilmaisut olivat hyvät (mitään superpitkiä sarjoja ei tällä kertaa vaadittukaan) ja keskilinjalle siirtyminen tapahtui vapaana – mutta hallinnassa! 😀

Ahmatti huuli pyöreenä

Raunioilla olemme harjoitelleet erityisesti häiriöhajujen lähellä tarkentamista. Kaikkien figujen (=maalimies ruotsalaisittain) viereen on sijoitettu sekä iso vaatekätkö että ruokahäiriö. Virveli ei ole langennut kertaakaan haukkumaan muuta, kuin sitä oikeaa piiloa, mutta tavallista tarkemmin sekin joutui nuuskuttelemaan oikean piilon löytääkseen. Osmo oli vähällä haukkua IIIHANAN hajuisen ruokakätkön, mutta mamman pieni ”pöh” sai sen ymmärtämään, että ruokaa saa vain ja ainoastaan figulta. Vaatteet eivät ole koskaan hämänneet Osmista pätkääkään, ja veikkaanpa, ettei se ruokakätköjäkään sekoita ihmisen hajuun, kunhan tekisi mieli kokeilla, josko siihen pääsisi jollain keinoin (kaivamalla tai melkein haukkumalla) käsiksi.

Oma pieni pihamme saattaa vaihtua suurempaan…

Tottista ei olla ehditty treenaamaan kunnolla moneen monituiseen viikkoon, sillä kaikki töistä ja normilenkkeilystä yli jäävä aika on mennyt kämpän siivoukseen ja esittelyjen pitämiseen. Haaveilemme nimittäin muutosta omakotitaloon ja sen oikean, jo kiikarissa olevan, saadaksemme meidän pitäisi saada nykyinen rivarikaksiomme myytyä. Kuraisena vuodenaikana kahden koiran kodin näyttökunnossa pitämisessä on melkoinen homma,  mutta erityisen jännittäväksi se meni pari viikkoa sitten, kun molemmat piskit olivat vuorotellen äkäisessä oksennus-ripuli-taudissa. Nyt masut ovat onneksi taas kunnossa. Asunnon myyntiin Osmo ja Virveli osallistuvat istumalla näyttöjen ajan autossa läheisellä parkkipaikalla.  Ehkä ne kuitenkin antavat moisen tylsyyden anteeksi sitten, kun ne saavat ikioman ja nykyistä suuremman pihan. 😉

Kaunissaari – Masku – Laitila

Puolentoista viikon nettivieroitus on päättynyt, upeita ihmisiä tavattu ja halattu ja tuliaisreppuun kertynyt monia hyviä huomioita koirankoulutuksen haasteista.

To 11.7.-pe 12.7. Kaunissaari

Lauttarannassa, kuva: Miia Ahola

Lähdimme muutaman ihanan duunikaverin sekä parin koiran kanssa kesäretkelle Sipoon edustalle Kaunissaareen, jossa työkaverimme Seppo pitää joka kesä majaansa useiden viikkojen ajan. Virveli jäi tällä kertaa kotiin Peten kanssa, koska se ei ole koskaan tavannut Miian Frida-springeriä ja kahden nartun yöpyminen todella ahtaasti pienessä teltassa tuntui turhan stressaavalta ajatukselta.

Kaunissaaren kallioilla Frida seurasi uskollisesti Osmon valitsemia reittejä. Kuva: Miia Ahola

Osmo oli takakireä oma itsensä, mutta siitä tuli silti saman tien Fridan idoli. Kaksijalkaiset nauttivat toistensa seurasta, upeista merimaisemista ja punaviinistä.

Pe 12.7.-la 13.7. Masku

Kaunissaaresta palattuamme kasasin ennätysvauhtia reilun viikon leirikamat, pakkasin auton ja suuntasin kohti lounasta ja Mariannen täysihoitolaa.

Ennen Maskuun lähtemistä vasemmanpuoleinen koira vaihtui riiseniksi. Kuva: Miia Ahola

Varmuuden vuoksi Vire käytti kuonokoppaa ensimmäisellä uima- ja juoksuretkellä, se kun tuppaa kiihtymään ja provosoitumaan keppileikeistä Mariannen rottweilerien seurassa. Rotikat Hohto ja Raid ovat kerrassaan mahtavasti emäntänsä hallinnassa ja siten tosi hyviä apulaisia narttujen kesken olemista treenattaessa. Virveli ärräili epäluuloisesti ja häntä uhmakkaasti tötteröllä vielä Mariannen pihallakin, mutta pari tiukkaa puuttumista päänaukomiseen sai likan ymmärtämään, että ärräilyä ei sallita. Vire tajusi väistää Hohtoa ja Raidia ja olla haastamatta niitä eikä koppaa enää tarvittu. Lauantaina nautittiin aurinkoisesta päivästä ja herkullisesta grilliruoasta mökillä ja koiralauma pulikoi lammessa ja juoksenteli metsässä tuntitolkulla hyvinkin riehakkaasti mutta silti sopuisasti – ja ilman kuonokoppia. Marianne on kyllä melkoinen koirakuiskaaja, jonka eleistä ja otteista sain taas kerran ottaa mallia.

La 13.7.-su 21.7. Laitilan Tuliranta, Riisenileiri 2013

Jälkiryhmä palaverissa, vasemmalta Eevis, Kirsi The Koutsi, Maija ja Pena.

Päivän jälki ajettu. Kuva: Maija Mäkelä

Riisenileirillä oli jälleen kerran todella hauskaa ja antoisaa. Aamupäivät kuluivat Kirsi Ruismäen luotsaamassa jälkiryhmässä, iltapäivät luennoilla (viettitesti, koiran lihashuolto kotikonstein, tottisseminaarit) ja illat lenkkeillen, lepäillen, saunoen ja iltaohjelmaa katsellen.

Lepotauko kotiteltalla

Jälkikoulutuksen lisäksi Vire kävi viettitestissä ja tottistelemassa yhtenä seminaari-oppilaana. Viimeisenä koulutuspäivänä yhdistimme kaksi jälkiryhmää, jolloin Ilona Erhiö pääsi opastamaan meitä esineruudussa. Alla tiivistetysti leirin antia tärkeimpien koulutuksellisten oivallusten sekä kuvien muodossa:

Vire jäljellä, kuva: Maija Mäkelä

JÄLKI – kouluttajana Kirsi Ruismäki

• Vire jäljestää hyvin, mutta vauhtia on aivan liikaa (yllätys yllätys!)
• Keppi-ilmaisut saisivat olla vielä varmempia ja keppimotivaatio suurempi, nyt jäljen ajaminen voittaa hauskuudessa ja liian kovaan vauhtiin yhdistettynä se johtaa keppien ohittamiseen.

• 

  Jep jep… vauhtia on turhan paljon. Kuva: Maija Mäkelä

• Tehokkaamman jarruttamisen lisäksi kokeillaan nopeampaa palkkausta kepeillä, jolloin koira pääsee nopeammin jatkamaan sitä, mikä on sen mielestä kaikkein parasta eli jäljestystä.
• Janalle ei enempää näkölähtöjä, vaan hallittu eteneminen yhdessä ohjaajan kanssa suoraan takamerkille saakka järkevää vauhtia.
• 

  Vire loppupalkalla, taustalla koutsimme Kirsi

  Takajälkien pois- sulkemiseksi annetaan ”pohtia” hetki nostettua jälkeä (olipa suunta oikea tai väärä), opetetaan, että takajälki on ei-toivottu, sinne ei koskaan pääse jatkamaan jolloin sieltä ei koskaan tule palkkaakaan. Oikeaan suuntaan koira saa pyrkiä hetken ja sitten kehutaan ja se saa jatkaa jäljestystä.

• Peltojälkikuuri voisi tehdä hyvää tarkkuudelle ja vauhtiongelmille
• Osmolla vauhti ok, keppi-ilmaisut varmoja, jäljestys pääsääntöisesti tosi tarkkaa 🙂

Takajälkipulmiin samat vinkit, kuin Virelle

Osmo loppupalkalla, myös koutsi ja ohjaaja tyytyväisinä. Kuva: Maija Mäkelä

TOTTIS – kouluttajana Anu Purola

• Hallinta: AINA vain yksi mahdollisuus totella arkikäskyjä kuten ”tule” tai ”täällä”. Jos ei tule, palaute kunnolla!! Palautetta EI vaihdeta kehuun, jos/kun koira on oppinut tulemaan sitten, kun emäntä kiroilee ja tulee kohti!
• Lelun kanssa lähelle tulemista vahvistettava, leikki jatkuu, rauhavaihe käyttöön
• Kapulanluovutusongelmat: Huolella rakennetut ”palkkauspisteet”, joiden ennakkomerkit toistetaan aina samanlaisina, myös kokeissa. Palkkauspisteitä rakennetaan moneen eri kohtaan tottissuoritusta ja niiden käyttöä vaihdellaan, jolloin koira odottaa aina seuraavaa palkkauspistettä, jos edellisestä ei sillä kertaa tulekaan palkkaa.
• Kontaktin tippuminen pitkällä suoralla: ”häiritään” koiraa esim. tönimällä, jolloin sen vire nousee ja se tsemppaa entisestään ja saa joko palkan tai uuden käskyn. Koira oppii ”odottamaan” koko ajan jotain pieniä häiriöitä, jolloin sen pitää tsempata ja joiden jälkeen tulee palkka.
• Vauhti tasamaanoudossa: Tehdään vauhtinoutoja, jolloin palkka rakennetaan tosi isoksi ja sen saa heti, kun esine on haettu tai vaihdellen puolivälissä matkaa ohjaajan luo tms. Eli vapautus palkalle.
• Kapulan luovutus: kunnon hetsaus lelulla ja sitten vaatimus ottaa kapula lelun vierestä luovutusasennossa, hyvästä pidosta vapautus leluun.

ESINEET – kouluttajana Ilona Erhiö

• Älä tuhlaa aikaa lähetyssivulla äkseeraukseen!!! Kaikki turhat kuviot pois!
• Superpalkka välillä yhdestä, välillä kahdesta esineestä, ennakkomerkit / rituaalit kunnossa.
• Vältettävä juoksentelutilanteita, hyvin tallatut alueet, paljon esineitä
• Esineiden vaihto: AINA alkurituaalit huolella, ISO palkkapäämäärä koiralle, jolloin palkka voittaa minkä tahansa esineen!

VIETTITESTI – maalimiehenä Esa Tapio, pisteytys 0-10

Vire viettitestissä, kuva: Jaana Joona

• Sosiaalisuus: 9 ; Sosiaalinen, aktiivinen.
• Saalisvietti: 9 ; Voimakas saalisvietti.
• Puolustusvietti: 8
• Taistelutahto: 8; Taistelee hyvin ja vahvasti
• Soveltuvuus suojelukoiraksi: 7; Puree vahvalla, hyvällä otteella ja taistelee hyvin.

Vire sai saaliinsa, rauhavaiheessa ohjaajalla vielä petrattavaa. Kuva: Jaana Joona

Osmon ja Viren kanssa oli ilahduttavan helppoa leireillä ja yöpyä teltassa. Edes Osmo ei juurikaan vahtinut telttaamme ja koiravilinässä ohitukset sujuivat paria kelvollista (ähinää Osmolta, hihnan kiristymistä Vireltä) lukuun ottamatta

Teltassa

erinomaisen mallikkaasti. Yöllä oli välillä todella kylmä, mutta nukuimme silti koko lauma makoisasti. Jäljestys on kaikesta päätellen tosi väsyttävää puuhaa koirille, Virveliäkin sai aamuisin suorastaan herätellä lenkille! Myös Pete kävi katsastamassa leirin. Hän toi samalla lisäpeiton ja paremman patjan, minkä jälkeen nukuin yöt entistäkin sikeämmin. Reilu viikko vierähti käsittämättömän nopeasti, kun puuhaa riitti ja seura oli riisenimäisen laadukasta ja humoristista. Ensi vuonna ehdottomasti taas uudestaan! 😀

Reissurekut Saarenmaalla

Koirat ja niiden passit. Autokannelta on jo selvitty onnellisesti hyttiin.

Täksi kesäksi suunnittelemamme laumavaellus Kolille vaihtuikin päivän varoitusajalla ulkomaanmatkaan. Pohdimme, että Osmon nivelille vaellus olisi voinut olla turhan rankka. Totesimme myös, ettemme ole vuosikausiin lomailleet yhdessä Suomen rajojen ulkopuolella. Niinpä päätimme matkakohteen, jossa kumpikaan ei ollut aiemmin käynyt ja johon ei olisi kovin pitkää ajomatkaa, varasimme laivamatkat ja hotellihuoneen, haimme koirille passit, pakkasimme auton – ja reissu Saarenmaalle saattoi alkaa.

Kohdemaan rantaviiva näkyy jo!

MATKA ALKAA

Heti laivamatkalla saimme todeta, että koirat ovat helppoja matkaseuralaisia. Autokannen kovat äänet, käytävien ja portaikkojen uudet hajut ja ajoittainen

”Et oo tosissas!” Vire tuumasi, kun mamma kehotti sitä pissaamaan SISÄLLÄ, hurisevassa ”kennelhuoneessa” sijaitsevaan hiekkalaatikkoon…

ihmistungoksessa pujottelu eivät hätkäyttäneet tyyppejä ollenkaan. Virvelin mielestä mielenkiintoisinta laivalla taisi olla hytin eteisen peilikatto, sen alla Törppö tähyili pitkän aikaa ylös hölmistyneen näköisenä.

Virvelin lomalookki ekan tauon jälkeen…

Tallinnasta jatkoimme aurinkoisessa säässä kohti Virtsua, josta pääsi edelleen autolautalla Muhun saarelle. Ensimmäisellä kunnollisemmalla jaloittelu- ja evästauolla Vire loikki pusikossa sillä seurauksella, että sen koko naama oli täynnä pieniä siemeniä

tai okaita, joita joistain heinistä irtoaa. Lauttamatka kuluikin rattoisasti riisenin partaa nyppiessä. Lautalle ajoimme sattumalta Peten työkaverin Hannun ja tämän vaimon Annen auton perässä ja Pete sai sovittua seuraavaksi päiväksi golfkierroksen.

Lautalla törmättiin tuttuihin!

KURESSAARI – SAARENMAAN PÄÄKAUPUNKI

Koirat kotiutuivat heti Kuressaaren tukikohtaamme.

Saavuimme Kuressaareen iltapäivällä, asetuimme hotelliin ja lähdimme tutkimaan kaupunkia ja ulkoiluttamaan samalla koiria. Kaupunki on täynnä historian havinaa; pieniä, sympaattisia katuja ja

Tyytyväinen emäntä illallisella

kujia sekä vanhoja taloja

aidattuine pihoineen ja puutarhoineen. Merellisen pikkukaupungin siluettia hallitsee 1200-luvulta peräisin oleva piispanlinna torneineen ja vallihautoineen. Illalla söimme niin loistavan illallisen viinisuosituksineen, että samaiseen pieneen ravintolaan oli palattava vielä uudestaan viimeisenä Kuressaaren iltana.

Kaupungin laidalta löytyi jopa metsittynyt koirapuisto!

Seuraavana päivänä Pete oli golfaamassa ja minä retkeilin koirien kanssa puistoissa, linnan vallihaudalla (koirat totesivat vallihaudan myös erinomaiseksi uimapaikaksi), kaupungilla ja terasseilla. Kävimme myös eläinlääkärissä hakemassa koirien passeihin merkinnät ekinokokkoosilääkityksestä.

Retkeilijä simahti välittömästi hotellille päästyään.

Tuntui, että joka ainoa kaupunkilainen ja turisti suhtautui koiriin kuin suureenkin ihmeeseen: hymyillen ja/tai rapsutellen, ääneen ihastellen tai muuten ystävällisesti. Kenties tämä johtui siitä, että koirien kävelyttäjiä ei juuri kaupungissa näkynyt, vaikka pikkukujilla noin joka kolmannen talon aidan takana olikin koira vahtimassa. Tai sitten me yksinkertaisesti vaan olimme niin hassunkurinen retkue, ettei nauramatta ja osoittelematta ohi päässyt! 😉

Leikkituokio puistossa, taustalla komea piispanlinna

KUVIA PIISPANLINNASTA

Kunnon turisteina kävimme tutustumassa myös linnan sisätiloihin. Seuraavat kuvat eivät valitettavasti tee ollenkaan oikeutta tosi mielenkiintoiselle ja hienosti rakennetulle historianäyttelylle, mutta laitetaan nyt kuitenkin jokunen todisteeksi, että ilman koiriakin käytiin jossain! 😉

Piispanlinnan sisäpihalla tavattiin harras nunna rukousnauhoineen

Tasa-arvon nimissä miesnunnakin halusi kuvaan

Suurmiehiä

Keskiaikainen linna on komea näyttämö oopperalle, tässä näytöksessä oli vain yksi katsoja.

Sotakoira ohjaajineen kertoi karua Kieltään Saarenmaan historiasta

Pakollinen yhteispotretti linnan tornissa.

RANTARETKIÄ

Rantaa riitti silmän kantamattomiin, mistä eräät osasivat ottaa ilon irti.

Muutama kilometri kaupungin keskustasta länteen alkoivat käsittämättömän hienot hiekkarannat. Retkipäivä oli todella lämmin, mutta ehkä kovan tuulen vuoksi rannalla ei juuri muita ihmisiä näkynyt. Merenrantahotellin henkilökunnalle esittämäämme kysymykseen koirien uittamisesta suhtauduttiin ihmetellen, ”of course!”.

Piilokuva: Etsi uimarit!(isäntä ja Vire)

Parin päivän kaupunkikävelyn jälkeen koirat päästelivät innoissaan höyryjä ja saivat toinen toistaan hullumpia vesi-, hiekka- ja

Tästä ei loma parane!

märkäturkki-hepuleita. Sitten ne taas lötköttivät tyytyväisinä lakanallaan ihmisten nauttiessa auringosta.

Majakanvartijat sumuisella rannalla

Paluumatkalla ajoimme kiertoreittiä salmen pohjoisrannan kautta, ihmettelimme meren päällä sakenevaa usvaa ja taivaalle kerääntyviä pilviä. Evästauko pidettiin pikkuruisen ja vanhan mutta edelleen toiminnassa olevan majakan luona. Silmän kantamattomiin jatkuvat hiekkarannat tekivät meihin sen verran suuren vaikutuksen, että seuraavana päivänä tulimme uudestaan ”rantalomalle”.

Hienot lenkkimaastot!

Pojat rannalla

Tytöt rannalla

Koirien lempikohde Saarenmaalla

Osmo hepuloi ja piehtaroi hiekassa minkä kerkesi, mutta selvisi ihme kyllä tällä kertaa ilman tapaturmia.

Partamuotia Saarenmaalta

Lukemista ja loikoilua

HAAPSALUSSA

Muhun lauttarannassa oli tuulista

Viidenneksi ja samalla reissumme viimeiseksi yöksi keksimme ajaa Haapsaluun Länsi-Viron rannikolle. Lauttarannassa odoteltiin tällä kertaa liki tunti, koska sunnuntaina lautta kulki harvemmin.

Tässä lajissa Virveli on ilmiömäinen: Kun ei tapahdu mitään, käydään nukkumaan, jopa ihmisten keskellä lossin ulkokannella 😀

Helteessä kova tuuli ja laiturin pärskeet vilvoittivat mukavasti.

Virveli ja Haapsalun linnan muurit

Laivakoira tähystämässä

Myös Haapsalu oli täynnä vanhoja, kauniita taloja, idyllisiä kujia ja hienoja merenranta-bulevardeja. Löydettyämme sopivan majapaikan kävelimme koko päivän vanhassa kaupungissa, rannalla ja linnan puistossa.

Isäntä ja koirat Haapsalussa

Illallista nautiskelimme ulkona Haapsalun keskiaikaisen kivilinnan sisäpihalla ilta-auringon lämmössä. Hotellihuone oli kuuma ja Virveli ujuttautui jollain ihmeen konstilla

Illallinen ulkona

viileämpään paikkaan matalan sängyn alle kyljelleen. Keskellä yötä Pete heräsi piipitykseen, yritti hetken houkutella Virveliä ryömimään itse pois sängyn alta ja todettuaan sen mahdottomaksi veti elukan etutassuista lattiaa pitkin vapauteen. Törpön pelastusoperaatiota sängyn alta naurettiin seuraavana päivänä vielä monta kertaa.

Hotellihuone Haapsalussa
P.S. sininen lakana on meidän oma, hotellin lakanoissa hauvat eivät lojuneet! 😉

Kävelylenkit kestivät monena päivänä yli 3 tuntia, joskin vauhti oli aika verkkainen.

Rantabulevardin rakennukset olivat koristeellisia ja sää kuin morsian

KOTIA KOHTI

Haapsalusta löytyi oikeaa metsääkin

Ennen kotimatkaa koirat pääsivät vielä kaupungin laidalla olevaan ”tervisparkkiin” oikealle metsälenkille ja sitten Paralepan rantaparatiisin laidalle uimaan. Terassilla nautittujen kahvien jälkeen olikin aika startata kohti Tallinnaa. Tallinnassa ehdimme jaloitella ja käydä syömässä. Vire kävi tapansa mukaan heti terassille nukkumaan Osmon hamuillessa pöytien alle pudonneita ranskalaisia.

Koirat makuuvaunussa (jossa Osmo oikeasti aina istuu vahtimassa, tässä piti ihan käskeä maahan)

Päivä oli todella kuuma (29 astetta) ja autolautan lastaus viivästyi 40 minuuttia. Kun auton kanssa matkustavien pitää muutenkin olla lähtöselvityksessä jo tuntia ennen lautan lähtöä, vietimme helteisessä autojonossa yli puolitoista tuntia. Takaluukku oli tietysti auki ja välillä hauvat saivat vettä, mutta melkoista läähätystä odotusaika kyllä oli. Laivalla molemmat piskit olivat heti kuin kotonaan, autokannen räminässä ja kolkkeessa, käytävien ja portaiden ihmispaljoudessa sekä kannella ja hytissä.

Illalla hassunkurinen perhe oli jälleen onnellisesti omassa kotipesässään Espoossa. Hieno ja hauska reissu todisti jälleen itselleni ja nyt isännällekin, että kyllä näiden koirien kanssa on helppoa ja stressitöntä matkustaa!

Kotia kohti

Osmo 7 vuotta – sairaslomalla

Päivänsankari ja valottunut kakku

Lauantaina 1.6. juhlittiin Osmon 7-vuotissynttäreitä ja emännän kesäloman alkua. Bileet pidettiin aurinkoisella kotipihalla, tarjolla oli maksalaatikko-kermaviili-kakku rouhetikkukynttilöillä ja emännälle lasillinen kylmää siideriä. Kyllä kelpasi!

Lurps nam mums!

Päivälenkin jälkeen jatkoin kesäloman juhlistamista duunikavereiden kanssa kaupungilla koirien jäädessä Peten huomaan. Yöllä iloisen juhlijan saapuessa kotiin vastassa olikin synttärisankari, joka ei varannut lainkaan painoa oikealle takajalalleen ja oli lisäksi selvästi kuumeinen. 😦 Pete kertoi, että iltalenkki oli sujunut normaalisti. Sen jälkeen koirat olivat vielä tutkiskelleet pihaa keskenään, mutta pihalta sisälle tullessaankin Osmo oli liikkunut normaalisti.

Privaattiherkuttelun jälkeen kakku jaettiin kahdelle ja tarjoilija toi annokset kummallekin piskille

Voisiko herrasväki istuutua ja odottaa, kiitos!

Sivistynyt hetki ennen ”olkaa hyvät” -toivotusta.

Kyllä synttärit on ihania!

Nukkumaan mennessään Pete olikin yllättäen huomannut Osmon pitävän tassuaan ylhäällä ja vinkuvan sitä kokeiltaessa. Arvoitukseksi siis jäi, mikä ja missä vaiheessa iltaa tassuun oli sattunut. Keskellä kantapäätä tassussa oli pieni reikä/pistojälki, josta oli tullut vertakin. Kintere oli turvonnut ja kuuma. Heti kotiin tullessani kävikin selväksi, että Kuopion pelastusopistolle ei nyt sitten lähdettäisikään. 😦
Aamulla emäntä oli hiukan heikossa hapessa ja isäntä joutui hoitamaan soiton ja käynnin eläinlääkäriin. Osmariini oli ollut tapansa mukaan reipas potilas, vaikka kipeää tassua oli väännelty moneen kertaan joka suuntaan. Osmolla oli korkea kuume, pieni pisto / haavauma tassussa ja infektiivisperäinen tulehdus kintereessä. Se sai antibiootit ja kipulääkkeet ja liikuntakiellon 15.6. saakka. Koska kyynpuremaakin pidettiin mahdollisena, saimme ohjeeksi mitata lämmön kerran päivässä ja seurata tassun turvotusta.
Nyt potilas on jo paljon reippaampi, kuin eilen, mutta liikkuu edelleen oikeaa takatassuaan käyttämättä. Kinner on myös selvästi turvoksissa. Kuume on sentään jo hieman laskenut. Tämä on näköjään jo perinne, että Osmariinin kesäloma alkaa eläinlääkäri- reissulla. Huomenna lähdemme mökille, jossa koirat saavat uida ja emäntä pääsee treenaamaan Viren kanssa jäljestystä nyt, kun pelastusopiston kurssi menikin sivu suun.

Virveli 3 vuotta

Korennon Vire 3 vuotta

Onnellinen päivänsankari

Eilen 10.5. vietettiin Viren 3-vuotis- synttäreitä. Ohjelmassa oli vauhdikkaita metsälenkkejä, virtahepoilua kaikissa mahdollisissa ojissa ja lammikoissa, hiukan peurojen perässä juoksemista (mur!) ja peuran-, hirven- ja jäniksenpapanoiden maistelua, riekkumista Osmon kanssa ja jäljestystä mamman kanssa.

Vire, Osmis ja hiirenkorvat

Puolen kilometrin jäljeltä päivänsankari bongasi 5/6 keppiä harhauduttuaan ennen puoliväliä ilmeisesti riistan jäljille. Peurojen makuupaikkoja ja tuoreita papanaläjiä oli joka toisella askeleella, joten annettakoon tällä kertaa anteeksi tuo moka. Etenkään, kun ohjaaja ei heti tajunnut että koira oli vaihtanut jälkeä. Jana oli surkeaakin surkeampi ja janalähtöjä treenataankin tänään ihan erikseen.

Rouhetikkuja, nakinmuruja ja kermaviiliä lihapade-pedillä

Illalla herkuteltiin kermaviilillä päällystetyllä patee-kakulla, jossa kynttilöiden virkaa toimitti 3 rouhetikkua. Tosin törkeääkin törkeämpi Osmo kävi hakemassa synttärisankarin lautaselta (!!!) itselleen toisen rouhetikun, kun sille oli annettu vain yksi herkullisista kynttilöistä… On siinäkin juhlavieras!

Nam, lurps, mums!

Isoveljellekin riitti osansa

Treeni- ja kisakuulumisia on jäänyt päivittämättä, mutta olkoon tämä päivitys pyhitetty nyt vain ja ainoastaan 3-vuotiaan juhlakuville.

Näissä kekkereissä ei juuri kahvipöydässä seurusteltu.

Virveli on edelleen maailman paras Törppö, kerrassaan rakastettava sylikoira ja onnellinen hoopo, jolla riittää intoa ja energiaa niin töihin ja treeneihin kuin mammaa vähän vähemmän innostaviin omiin projekteihinkin.

Aurinko armas ja pelottava pesuhirviö

Hetkittäin tuntui keväältä! Tiekin oli aurinkoisimmista kohdista sulanut!

Pääsiäisloman viimeiset päivät nautiskeltiin mökillä upeista ulkoilukeleistä, maittavasta muonasta, lempeistä löylyistä ja kilteistä koirista. Uusi narupallo sai molemmat piskit hyppelehtimään innoissaan ja tekemään hienoja, pieniä tottispätkiä jäällä. Emäntä oli tyytyväinen sopuisiin vaikkakin hurjannäköisiin juoksu- ja painisessioihin ja kuuliaisiin elukoihin silloin, kun piti olla asiallisemmin.

Ei se mamma, vaan se narupallo sen taskussa!

Iiihana uusi pallo!!!

Vire vauhdissa

Osmariinin kontakti 🙂

On se vaan niin upeaa kun saa juosta jäällä kuminen pallo suussa!

Huilitauko hangessa (ja hetkellisesti pallo Osmon saatavilla!)

Osmariini oli hyvällä tuulella.

Peurat, supikoirat ja jänikset saivat tällä reissulla olla rauhassa, joskin yhden peuraparan irto-osia koiruudet pellolta bongasivat… Vire luovutti kiltisti löytämänsä sorkan mamman käteen (Nam! Vähän höpsöltä tuntui muuten sanoa irrotuskäskynä toimiva iloinen ”KIITOS!”), mutta Osmariini juoksi aarteensa kanssa karkuun sillä seurauksella, että se joutuikin myöhemmin pysähtymään kesken lenkin oksentamaan liian nopeasti ahmaisemaansa karvaista herkkua tieposkeen. Se vasta oli luonnonmukaista raakaruokaa!

Jäällä oli tilaa temmeltää!

D-vitamiinia tankkaamassa.

Perjantaina treenailtiin pitkään ja hartaasti hyvässä seurassa Ruduksen turvapuistossa. Vire oli ihmettelemässä rakennusalan työturvallisuuskoulutukseen rakennettua paikkaa ensimmäistä kertaa, mutta se ei tahtia haitannut. Eivät ritiläportaat, jännät alustat tassujen alla eivätkä liioin ne omituisen ihmismäiset, mutta ei-miltään-haisevat Tyypit (=työmiesnuket) hämänneet, kun likka pääsi pitkästä aikaa etsimään ihmisiä. Liikkuminen oli vaivatonta, motivaatio kohdallaan ja ilmaisut erinomaiset. Viren treeniin olen siis erittäin tyytyväinen, mutta Osmon kohdalla epäilykseni jonkin sortin kolotuksista tai kivuista vahvistuivat… Osmon vauhti ja innostus eivät olleet ollenkaan sen normaalia tasoa ja yksi ihminen olisi peräti jäänyt piiloonsa traktorin ohjaamoon ilman tarkastuskierrosta. 😦 Toivottavasti jätkä saadaan pian kuntoon.

Jos ei Vire pelkää kiipeilyä, ihmisnukkeja tai omituisia alustoja, niin kynsienleikkuu on sen mielestä aina hirrrrveän pelottavaa. Tänään löytyi toinen pelottava asia, kun mökiltä palatessamme kovia kokenut koira-automme pääsi vuotuiseen pesuun (valitettavasti se puhdistui vain ulkopuolelta). Takakontin yksiössään Osmo kuunteli surinoita ja katseli automaattipesurin liikkeitä tyynen rauhallisesti, mutta Virvelin mielestä kone oli vähintäänkin erittäin epäilyttävä. Likka könysi takapenkin selkänojan yli lähemmäs ihmisiä ja kyhjötti sitten siinä mökkitavaroidemme päällä häntä koipien välissä kuin kynsiä leikattaessa… Ties, vaikka pelottava pesuhirviö lähestyisi seuraavalla kierroksellaan kynsisaksien kanssa! Siitä tulikin mieleeni: Taitaa olla taas koirien manikyyrin aika!

Rauha laumassa

Onnellinen hoopo eli ihan oma itsensä! 🙂

Olemme siis selvinneet viime viikonlopun perhekriisistä. Yhden päivän Vire nukkui lääketokkurassa, mutta jo seuraavana aamuna likka yllytti ja usutti Osmoa ihan kympillä takaa-ajoon ja painiin. Eipähän jäänyt Virelle mitään kammoa isoveikan suhteen. Jästipää, kovakallo tai vaan onnellinen hoopo törppö – ja hyvä niin. Emäntää edellispäivän koettelemusten jälkeen hiukan kauhistutti, mutta onneksi turhaan. Piskien normaaleihin päivärutiineihin kuuluu hurjannäköinen paini äänekkäällä ärinällä höystettynä, mutta ei onneksi niitä hampaanjälkiä!

Siirin (6v.) näkemys tädin koirista

Osmo on lepyttänyt myös emännän käyttäytymällä mallikkaasti niilläkin lenkeillä, joilla koiria on tullut vastaan kaiken aikaa. Olen alkanut yhä enemmän epäillä, että Osmolla on kipuja, jotka se on yhdistänyt naapurin urokseen. Lääkäriaika tilataan heti pääsiäisen jälkeen, samoin fysioterapeutti tai hieroja lääkärin suositusten perusteella.

Siirin ja Osmon vilkutustemppu.

Toissa viikonloppuna meillä oli systeritapaaminen, jonka olennaisinta ohjelmaa oli koirakoulu Siirin ja Sannin tapaan. Kuivanappuloiden toivossa molemmat koirat temppuilivat innoissaan pikkutyttöjen käskyjen mukaan.
Uusi leikki oli yhden kuivanappulan piilottaminen toiseen huoneeseen koirien odottaessa ja sitten ”etsi”-käsky. Sylviä isot elukat vielä vähän jännittivät, mutta koko ajan nuorimmaisenkin piti päästä jonkun sylissä ”koi-ia kattomaan”. Sana ”koira” kuultiin Sylvin suusta varmasti 50 kertaa tuon parituntisen aikana, sen verran tehokkaasti nelijalkaiset pyörittivät showta! 😉

Sannin ja Viren temppukoulu

Sylviä koirat kiinnostivat kovasti, mutta mieluiten niitä katseltiin turvallisesti äidin sylistä.

Systeritapaamisen jälkeisenä päivänä retkeiltiin aurinkoisessa Fiskarsissa isännän työreissun ohessa. Peten työtapaamisen ajan tottistelin idyllisen käsityöläistalon sisäpihalla. Sitten tallusteltiin lenkki hienoissa maisemissa, ihmeteltiin sorsia ja monenlaisia kapeita kävelysiltoja ja syötiin hiukan eväitä.

Fiskarsin vanha paloasema

Kapealla, jäisellä ja toiselta puolelta kaiteettomalla kävelysillalla sai olla tarkkana.

Sorsat kiinnostivat – tai ainakin niille heiteltyjen leivänmurujen nuohoaminen maasta…

”Lapset” ruokkimassa sorsia – tai siis hamuamassa leivänmuruja mammalta.

Kukkuu! Vanhaan puhelinkoppiin mahtui kolme henkilöä kerrallaan (Osmo on Viren takana)

Pääsiäisloman ohjelmassa on tänään etsintää Ruduksen turvapuistossa ja illalla tottistelua kevään viimeisellä sisähallivuorolla. Huomenna käydään Peten vanhempien luona kaupunkiretkellä ja loppuloma mökkiydytään Porkkalassa. Hallikauden päättymisestä päätellen nyt pitäisi siis siirtyä tottistelemaan ulkokentille, joilla vielä luistellaan! Kevät antaa odottaa itseään myös maastossa. Allekirjoittanut haluaisi jo päästä jäljestämään, mutta saapa nähdä, missä kuussa jälkikausi tänä vuonna korkataan. Toistaiseksi polkujen ulkopuolelle ei ole asiaa ilman lumikenkiä.

Liukkaat tiet, kantavat hanget

Vauhtia pellolla

 

Kevätlukukausi alkaa maanantaina, mutta nyt nautitaan vapaasta viikonlopusta mökillä. Tiet ovat pelkkää jäätä, joten niillä on käveltävä nöyrästi katse maahan luotuna eikä vauhdin hurmasta voi uneksiakaan. Pelloilta sen sijaan suurimmat lumikinokset ovat sulaneet, jolloin tämänpäiväinen pakkanen sai aikaan loistavan hankikannon. Koirat nauttivat selvästi, kun pito tassujen alla parani eikä lumessa tarvinnut kahlata.

Hippa on hitaampi, kun Osmo tekee tiukkoja käännöksiä.

Osmokin innostui leikkimään harmaahyljettä ja juoksemaan hippasilla vaihteeksi Virveliä karkuun. Yleensä Osmo on se, jota Virveli usuttaa takaa-ajoon ja joka sitten ottaa systerin kiinni vain äristäkseen sille kiukkuisesti… Miellyttävää vaihtelua mökkilenkkeilyyn toi se, että Vire -RiistanKauhu- Törppönen ei lähtenyt kuin kerran riistanhajulle ja silloinkin muutti mielensä jo toisesta ärräpäisestä käskykarjaisusta. 😀

Eilen kävimme taas EsPyläisten hallivuorolla tottistelemassa. Osmon kanssa tein hiukan seuraamisia tiheillä suunnan- ja vauhdinmuutoksilla, luoksetulon pysäytyksiä naksuttimella sekä ruutua kosketusalustan avulla. Nämä kaikki menivät varsin mukavasti.

Harmaahylkeen aloitusasento

Harmaahylje vol 2

Harmaahylje vol 3

Laura avusti tunnarissa viemällä palikat riviin, kuten kisoissa. Oma palikka oli uusi ja pidin sitä kädessä vain muutamia sekunteja, kuten kisoissakin tekisin. Ekalla kerralla Osmo oli epävarma ja haisteli palikoiden lisäksi pitkään lattiaa, jolloin jouduin uusimaan käskyn. Oman palikan koira onneksi viimein valitsi, jolloin pääsin naksauttamaan ja palkitsemaan sen. Tehtiin saman tien toinen kerta, vieraat palikat olivat samoja, mutta oma vaihdettiin kokonaan uuteen. Taas muutaman sekunnin kädessä pitäminen, minkä jälkeen Laura vei palikat riviin. Lähetin koiran, joka tekikin nyt aivan erinäköisen, hienon ja varman tunnarin! 😀 Osmo haisteli palikat järjestyksessä ja valitsi heti oman. Siitä naksautus ja vapautus jo palautusmatkalta superherkkupalkalle. Eilinen oli ehdottomasti Osmon paras tunnari ikinä! Naksuttelut ja aina uusien palikoiden käyttäminen treeneissä ovat ilmeisesti alkaneet tuottaa tulosta. Näitä lisää!

Isäntä ja Virveli ihmettelevät Osmon showta

Virveli oli innokas ja tunnollinen, mutta turhankin vauhdikkaalla tuulella. Vauhdista seurasi useita pieniä sähläysmokia, kuten perusasennon omatoimisia ”korjaamisia” pomppimalla ja lisää pomppimista juoksuosuuksien ja täyskäännösten kohdalla. Nämä ovat tosin virheitä, joita tässä vaiheessa treeniä katson läpi sormien. Tärkeintä on vietikäs työskentely ja se, että koiralla on hauskaa. Siinä pyrin toki olemaan tarkkana, että palkkaa ei koskaan tule juuri pomppimisten kohdalla. Hienoa on se, että edes eilisenlaisessa hypermoodissa Vire ei päästä ääntäkään. Monesti riisenit alkavat nimittäin innostuessaan ja vietin noustessa piippailla, vinkua tai peräti haukkua. Vire kesti hyvin myös lukuisia toistoja ja korjauksia esim. maahan-istu -vaihdoissa. Lyhyellä välimatkalla homma toimii, joten vahvistan toistaiseksi niitä naksulla, kunnes välimatkan pidentäminen onnistuu.

Huilitauko auringossa

Virveli teki myös tokon avoimen luokan hyppyä, jossa koira käsketään hypyn jälkeen istumaan esteen taakse ja sen jälkeen takaisin esteen yli. Vire on mieltynyt maahanmenoon ja lankesi pitkään välittömästi maihin, kun sanoin minkä tahansa käskyn hypyn jälkeen. Korjausten vuoksi se ehti myös jo ketjuttaa liikkeen muotoon hyppy – istu (maahan) – istu (valtaisin käsiavuin) – palkka. Huomattuani tämän ketjun palasin treeneissä selkeään namiapuun heti hypyn jälkeen eli ohjasin koiran namikädellä suoraan istumaan. Tästä vauvatreenistä naksuttimen kera on ollut hyötyä, sillä eilen Vire ei enää ehdottanut maahanmenoa hypyn jälkeen. 🙂 Paikallamakuukin tehtiin tällä kertaa tokotyyliin koirat rivissä ja avoimen luokan tapaan ohjaajat piilossa. Kävin palkkaamassa Viren välillä rauhallisesta ja hiljaisesta odottamisesta.

Äänitehosteita käytetään tässä lajissa runsaasti…

Torstaina treenattiin kolmen ihmisen ja kuuden koiran voimin taajamaetsintää. Alueena oli lähiöpuiston kävelytien ympäristön ja tien vieressä virtaavan puron tarkistaminen. Virtaava vesi toi todella tehokkaasti figun hajut koiran nenään reilun 100 metrin päässä olevan sillan alta. Sekä Lumo että Osmo reagoivat todella vahvasti jo kauempana alavirrassa olevalla sillalla ja selvittivät sillan alla hyvässä tuulensuojassa olevan maalihenkilön sijainnin melko helposti.

Osmo halailee hellästi joululahjaksi saamaansa villakissaa.

Sen sijaan pusikossa olevaa figua Osmo ei olisi löytänyt, jollen olisi mennyt sen kanssa hankeen kahlailemaan ja jollei koira olisi lähestulkoon törmännyt piiloon. Piiloja pohtiessamme tuuli pusikoilta kävelytielle päin, mutta niin vaan tuulen suunta oli muuttunut täysin, kun lähdimme töihin. Tuulen suunnasta saa olla todella tarkkana, jos olettaa koiran saavan jonkin tietyn alueen hajut esim. tielle. Jos tuuli kääntyy eikä aluetta vielä partioida tiheällä kammalla läpi, jää figuparka löytymättä. Sainpahan taas hyvän muistutuksen ilmavirtojen vaihtelevasta luonteesta lyhyenkin ajan tai pienenkin alueen sisällä.

Vire ja torkkupeitto

Virveli etsi puronmutkan pusikosta yhden figun, aloitti haukun ja sai palkintonsa. Välillä myöhäis-herännäiset raketinpaukuttelijat saivat sen pysähtymään ja kuuntelemaan pariksi sekunniksi, mutta etsintä jatkui häiriöistä huolimatta. Huomenna etsitään taas ukkoja ja pidennetään ilmaisuhaukun kestoa. Sitten alkaakin taas se arkinen aherrus, mikä tosin osalle meistä merkitsee vain pidempiä makoisia päiväunia sohvalla köllötellen.

Rati riti ralla…

Venettä nostamassa – vaikkei kuvasta heti uskoisi!

…tuli talvihalla! Tällä hetkellä Espoossa paukkuu -16 pakkanen. Ulkoiltiin päivä mökillä ja nostettiin vene talviteloille. Hyvissä ajoin, kuten aina! 😉 Koirat saivat paahtaa auratuilla metsäteillä ja pehmeän pakkaslumen peittämillä pelloilla sydämensä kyllyydestä. Ne ottivatkin ekasta kunnon talvilenkistä kaiken ilon irti.

Hei kuuraparta!

Keskiviikkona nyrjäytin nilkkani pelatessani välituntivalvonnassa lämpimikseni jalkapalloa. Selvästikään tällaisen vanhan kehäraakin ei pitäisi lähteä kilpasille kuudesluokkalaisten poikien kanssa! Seurauksena oli siis nyrjähdys ja tosi kipeä nilkka, mistä seurasi tavallista tiukempi hihnakuri lenkeillä, mistä taas seurasi normaalia selvästi siivommin käyttäytyvät koirat! 🙂

Taika on vain ja ainoastaan se, että ohjaajan pitää OIKEASTI tarkoittaa sitä, mitä koirilta vaatii. Kun vetäminen ja hötkyily ei kertakaikkiaan käynyt päinsä nilkan ja liukkaan kelin vuoksi, tuli kielto ilmeisen paljon uskottavammin, kuin normaalisti, jolloin tuskin huomaan hihnassa vetämistä ja huomautan siitä lähinnä tavan vuoksi. Kyllä nuo elukat huomaavat, milloin on tosi kyseessä.

Tässä vielä pari hupsua pätkää tältä päivältä. Osmo sai kuntoilla ihan oikeasti, kun pellolla lunta oli joissain paikoissa sen naamaan saakka.

Viren kanssa testailin ”eteenmenon” maahanmeno-osuutta ilman varsinaista eteenmenoa. Itse liikkeeseen en viitsi maahanmenoa yhdistää, koska Vire on kova tyttö ennakoimaan ja arvailemaan, mitä milloinkin tapahtuu. Tässä pätkässä vauhtia eikä välimatkaakaan ollut vielä kauheasti, mutta hyvin näytti likka muistavan, mitä ”maahan” tarkoittaa.

Mökiltä Virveli löysi vanhan narupallonsa ja piti sen kanssa omat, pienet terassibileet. Jotka anturanpohjaan tarttunut lumikokkare tosin törkeästi keskeytti.

Kolmen päivän päästä koittaa pitkä itsepäisyysviikonloppu, jolloin luvassa on jälleen metsäilyä Porkkalassa, mutta myös kaupunkiretkeilyä.

Mamman IPad-harjoituksia

Lainasin töistä IPadin harjoitellakseni sen käyttöä maanantaina alkavaa leirikoulua varten. Oppilaat tekevät leirikoulun ohjelmanumeroista ”leffatreilereitä” IMovie-ohjelmalla ja tuumasin, että varmaan openkin on syytä hallita Ipadien käyttö ja tuo yksi yksinkertainen ohjelma. Harjoitustreilereiden päätähtinä loistavat tietysti koirat ja blogi saa toimia julkaisukanavana.

Ohjelma osoittautui niin helppotajuiseksi ja nopeaksi, että partaproductions tuotti vielä toisenkin pätkän:

Että tällaista hupaisaa työntekoa tänään! 😉 Osmo on sopeutunut kolmella jalalla elämiseen nopeasti ja konkkailee jo kovaa vauhtia. Kotipihan kuvauksissa se sai olla poikkeuksellisesti ilman kumihanska-muovipussi-viritelmää, joka normaalisti ulkoiltaessa puetaan aina siteen suojaksi. Virvelin kanssa olen tehnyt tietysti erikseen myös kunnollisempia lenkkejä. Treeneissäkin Vire on saanut nyt käydä ihan kahdestaan mamman kanssa. Torstaina hakuiltiin (hurjasti vauhtia, mutta ihan ok hallinta ja jopa tyhjältä palaaminen onnistui!) ja eilen käytiin tottistelemassa hallivuorolla. Maanantaina isäntä vie Osmon tassuntarkistukseen ja hoitaa muutenkin koirat leirikouluni ajan. Onneksi sitten koittaa muutaman päivän syysloma!

Törppö törppöpää

Törppö ja törppö

Viikko sitten sunnuntaina Paavo ja Virveli juoksivat ja riehuivat metsässä niin, että emännät menoa kauhulla katsoivat. Seuraavana päivänä huomasinkin Virvelin polvessa ison, ruman reiän. Ilmeisesti Vire oli juossut johonkin isoon karahkaan rymylenkillä. Ihmeen vähän haava oli vuotanut tai sitten Virveli oli nuollut veret pois. Se ei myöskään aristanut jalkaa ollenkaan, vaikka haavaa suihkuteltiin ja putsattiin betadinella.

Tiistaina totesimme, että ei tämä taidakaan pelkin kotikonstein parantua ja varasimme ajan eläinlääkäriin. Saimme keskiviikoksi ajan ja haava tuoreistettiin, putsattiin ja ommeltiin kiinni. Virkku sai myös antibioottikuurin ja kurjan törpön päähänsä. Nukutuksen jälkeisestä tokkurasta toivuttuaan koira oli taas oma, vauhdikas itsensä. Kaulurista Törppö törppöpää ei tietenkään oikein tykkää, se kun on koko ajan tiellä ja hidasteena. Vaan eipä likka näytä lannistuneen kauluristakaan – reunan ottaessa kiinni oven pieleen tai muuhun esteeseen se yksinkertaisesti puskee itsensä juuri siitä läpi niin että kolina käy. Melkoinen sisupussi!

Yksi joukkueista yleisörastilla. Kuva: Anne Kuosmanen

Tämän viikonlopun vietin itse aamuvarhaisesta yömyöhään Pelastuskoiraliiton ryhmä- katselmuksen rastivastaavana ja joukkueiden yleisörasti-suoritusten arvioitsijana. Iltaohjelma-vastuukin oli jotenkin lipsahtanut kontolleni…

Howavart Hapsu tarkistaa piiloa yleisörastilla. Kuva: Anne Kuosmanen

Oman haasteensa työntäyteiseen lauantaihin toi edellisyönä ollut hälytys, jonka takia yöunet jäivät muutamaan tuntiin. Samoilla silmillä mentiin sitten reilu vuorokausi, mutta ihmeen hyvin kaikesta kuitenkin selvittiin. Onneksi Pete kantoi vastuun koirista. Osmo ja Virveli saivat viettää reipashenkistä laatuaikaa isännän kanssa mökillä – mikä oli taatusti mukavampi vaihtoehto kuin kököttää pitkiä aikoja autossa ja päästä emännän taukojen aikana pienille jalottelukierroksille Espoon keskukseen. Nyt iso urakka on onnellisesti ohi ja ehtii kouluttaa ja aktivoida taas omiakin koiria. 🙂

Riisenileiri 2012

Sateisesta säästä huolimatta koirat kävivät joka päivä myös uimassa.

Eilen päättyi kymmenen päivän sateinen, mutta erinomaisen hauska ja antoisa riisenileiri Pieksämäen Partaharjussa. Sain vuokrattua asuntovaunun leirin ensimmäisiksi kuudeksi päiväksi, loppuleirin ajan majoituimme teltassa. Koirat kotiutuivat molempiin ”koteihin” vaivatta ja makoilivat vapaa-ajalla rauhallisesti joko vaunussa tai autossa tai poutahetkinä vaunun tai teltan ulkopuolella.

Mervi analysoi työskentelyämme Virvelin iloitessa vielä loppupalkasta.

Olin Virvelin kanssa Mervi Karlssonin metsäjälki-ryhmässä ja heti aluksi kävi selväksi, että heikoin lenkki meillä on ohjaaja, kuten tavallista. Etsiskelin katseellani kreppejä jopa siinä määrin, että estin koiraa etenemästä oikeaan suuntaan… Seuraavissa treeneissä kaikki krepit jätettiin pois ja keskityin pelkästään koiran lukemiseen.

Treenien lomassa keskusteltiin järkeviä ja vähemmän järkeviä. Vasemmalta Jari, Lilli ja Mervi.

Muutama helpompi jälki meni kertakaikkisen hienosti ja Virveli ilmaisi upeasti kaikki kepit, mutta jälkien vaikeutuessa sain kantapään kautta kokea aiemman liiallisen ohjailuni seuraukset.

Mamma lupasi vastaisuudessakin jättää jäljestämisen Virvelille.

Omalla ohjailullani olen nimittäin opettanut Virvelin kysymään pulmatilanteessa neuvoa itseltäni, mikä on jäljellä niin hölmöä, kuin olla voi! Hävetköön ja punnertakoon ja saakoon piiskaa tällainen mokoma ohjaaja! Itse olen kuvitellut vahvistavani tarkkaa jäljen ajamista sillä, etten ole päästänyt koiraa kulmista tai kepeistä yli. Todellisuudessa Virveli on oppinut, että mamma auttaa, jos jälki yllättäen häviää.

Lisänimen ”finninaama” murkkuilullaan ansainnut Aamos on ilmaissut kepin ja saa Lilliltä palkan.

Osmokin pääsi välillä töihin. Metsälenkeillä molemmat irrottelivat sydämensä kyllyydestä.

Nyt, kun en ongelmakohdassa vahingossakaan voinut auttaa Virveliä, joitui koira ihan itse selvittämään, minne jäljentekijä oli kääntynyt. Kun Virveli sitten pitkän etsiskelyn, taaksepäin palaamisen ja vaivautuneen ruohonhaukkailun jälkeen vihdoin löysi jäljen uudestaan, huokaisin helpotuksesta: Ehkä en olekaan vielä ihan tyystin pilannut etevää jälkikoiraani. Lopun jäljen Virveli eteni itsevarmasti ja ilmaisi hienosti viimeisen kepin. Koira oli todella tyytyväisen oloinen ja sai onnellisena ja kaikkensa antaneena nauttia loppupalkkansa mättäällä köllötellen.

Treenien jälkeen unta palloon asuntovaunussa

Jäljen hukkaaminen ja tilanteen itsenäinen ratkaiseminen paransi Virvelin itsevarmuutta, mikä näkyi seuraavan päivän vapautuneena työskentelynä. Samalla se vahvisti minun luottoani koiraan. Pete joutuu nyt töihin, koska meidän on ajettava nyt merkkaamattomia ja jonkun muun, kuin minun tekemiä jälkiä. Tarkkuutta työstetään tarvittaessa erikseen pellolla ja keppimotivaatiota ”keppikujilla”, joista tuli ryhmällemme suoranainen tavaramerkki sen jälkeen, kun kujan erinomainen vaikutus keppimotivaatioon ja ilmaisuvarmuuteen oli muutaman koiran kohdalla nähty.

Mervi ja Henrika esineruudun lähetyssivulla

Tottista ja esineruutua treenattiin muutamana päivänä ryhmän kanssa ja tottista treenasin lisäksi itsekseni sekä telttanaapurini Lauran kanssa. Työsarkaa on paljon, mutta edistystäkin tapahtui. Virveli ylitti ensikertaa elämässään kisamittaisen A-esteen sekä metrisen esteen puhtaasti molempiin suuntiin. Noutoliikkeeseen en ole isoja esteitä vielä yhdistänyt, vaan noutoa harjoiteltiin erikseen matalammalla hypyllä tai tasamaalla.

Apusilmiä tarvittiin kertomaan, milloin koira oli suorassa ja ansaitsi palkkansa.

Muuten pulmapaikkamme tottiksessa olivat vanhat

Valmiina tottistelemaan

tutut eli koiran asennon ajoittainen aukeaminen seuraamis-liikkeessä, takakropan käyttö täyskäännöksissä ja istumisliikkeen hitaus. Onneksi pulmapaikkojen treenaamiseen löytyi taas osaavampia matkimalla monta kokeilemisen arvoista keinoa. Tottiskuvat meistä otti Laura Aaltonen, KIITOS!

Noutokapulan pitoa luovutusasennossa (joskin ohjaajan asento näyttää turhan leveältä).

Telttanaapurit ja tottisseuralaiset Kiia, Kiti ja Laura

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaiken treenaamisen lisäksi leirillä tuli tietysti valvottua ja seurusteltua samanhenkisten ihmisten kanssa.

Vikkis Milano ja uskolliset fanit Kira ja Kiira. Kuva: Karita Vehmala

Iltaohjelmissa naurettiin riisenileirin omassa Putous -ohjelmassa, jossa oma sketsihahmoni, ”mieskuiskaaja Vikkis Milano” sijoittui peräti toiseksi. Yllättäen ihmisuroksia kuriin laittava hömppä blondi oli erityisesti pikkutyttöjen suosiossa! 😉

Vikkis opettaa ”leave it” -käskyä Janskille… Kuva: Milja Viljamaa

Korennon V-tytöt vasemmalta: Meitsi ja Vire, Ilona ja Vipsu, Miia ja Venny ja Mari ja Venla

Sukulaisiakin tuli tavattua, sillä leirillä oli neljän koiran edustus Korennon V-pentueesta. Venny suoritti leirillä AD-kokeen ja pinkoi seuraavana päivänä vielä toto-juoksun narttujen sarjan voittoon. Harmillisesti olimme kaikki eri treeniryhmissä, joten siskojen treenejä en päässyt katsomaan. Kaiken kuulemani perusteella uskoisin ainakin Vipsun korkkaavan kisauran vielä tällä kaudella ja varmoin tuloksin. 😀 Hyvä, hyvä, Korennon tytöt!

Koirat tauolla kotiteltan edustalla

Kainuun kuulumiset kotoa käsin

Hohto, Vire ja Osmo

Pari päivää on nyt kotiuduttu Sotkamon reissun jälkeen. Tylsää ei tule kotonakaan, etenkään, kun seurana ovat Marianne ja Hohto! Siinä vasta huippuhieno parivaljakko, jonka seurassa viihtyisin aina pidempäänkin! Ohjelmassa oli rentoa kesälomailua eli jutustelua punaviinin ja juustojen äärellä, metsäretkeilyä, treenivermeiden shoppailua ja pari pientä mutta jälleen kerran tosi antoisaa koulutustuokiota.

Virveliä sekä kiinnostaa että jännittää, kun Hohto antaa köysilelulle kyytiä

Treenipätkien teemana oli koiran tunnetila ja aktiivisuus versus emännän turha höpöttely. Virveli seuraa hyvin, mutta ehkä turhankin siististi ja ”teknisesti”. Nyt siihen tunnetilaan alettiin hakea pientä särmää ja vielä röyhkeämpää ja kiihkeämpää halua tehdä tottista. Narttujen välillä nähtiin pariin otteeseen jäykistelyä ja yksi rähinän alku, joka tietysti lopetettiin heti alkuunsa emäntien toimesta. Tämän jälkeen eleltiin sopuisasti samoissa tiloissa.

Kiantajärvi ”kotirannasta” kuvattuna

Osmariini pärskii jo vähemmän, mutta niittyvillat taisivat kutitella nenää melkoisesti!

Sotkamossa viihdyttiin yhteensä reilut puolitoista viikkoa. Lenkkeilyn ja uimisen lisäksi tehtiin lyhyitä pätkiä tottista yleensä iltaruoan yhteydessä sekä pari jälkeä. Eka jälki meni Virkun osalta kouhaamiseksi ja useasta kepistä mentiin vauhdilla yli. Osmo teki huippuhyvän jäljen ja nosti kaikki esineet.

Missäs emäntä nukkuu?!?

Seuraavana päivänä parantelin Virvelin keppimotivaatiota esinekujan avulla ja tarkkuutta nurmikolle tehdyllä namijäljellä. Harjoitukset ilmeisesti tehosivat, sillä seuraavana päivänä tekemäni reilun puolen kilometrin ja kahdeksan kepin jälki meni vaihteeksi tosi hyvin. Jana (tosin vain 10 m) oli erittäin hyvä, vauhtia vähemmän ja tarkkuutta enemmän ja kaikki kepit löytyivät. Mieli tekisi jo kisoihin, mutta estenoudoissa on vielä paljon työsarkaa.

Seuraavaksi treenaillaan Pieksämäen suunnalla, kun Virveli ja emäntä suuntaavat riisenileirille Partaharjuun. Eipä voisi uuden leiripaikan nimi paremmin sopia suursnautseriväelle!

Nimi velvoittaa? Virveli otti päiväunia veneessä.

Peten tädin Masi-koiralla ja Virvelillä oli kuuma lomaromanssi. Vuorotellen piti karata toisen luo naapuriin leikkimään. Joka lenkillä Virveli loi pitkiä ja kaihoisia katseita Masin mökin suuntaan.

Törppö ja Tosikko harvinaisen läheisissä tunnelmissa

Isäntä ja koirat iltalenkillä

Pieni laumavaellus 2012

Vuokatin vaaramaisemia

Kesäterveiset Kainuusta, jossa asustelemme tällä hetkellä ilman nettiyhteyksiä pienellä mökillä

Ennen lähtöä säädettiin vielä Virvelin repun hihnoja. Vire kantoi suurimman osan koko porukan muonavaroista.

Porttivaara kylpi aamuauringossa

Kiantajärven rannalla. Tänään olemme käymässä kirkonkylällä ja kirjastossa, joten pääsen päivittämään blogiin kuvakertomuksen tämänvuotisesta pienestä lauma- vaelluksestamme, joka suuntautui UKK-reittiä myötäillen Vuokatin vaaroille. Kuvat puhukoot puolestaan! Muut kainuun- kuulumiset seuraavat sitten myöhemmin perässä.

”No taasko sitä karttaa pitää tutkia?!”

Väsyneitä ja onnellisia

Kun tarpeeksi väsyttää, osaa Osmokin ottaa ruokatauolla iisisti!

Virveli asettumassa yöunille kodassa

Virkku huilaa juomatauolla

Koirat kirmaavat ”kotiin” Porttivaaran kodalle

Mamman tuumaustauko Koljolanvaaralla

Matka ja komeat maisemat jatkuvat

Kartanlukua jollakin kuudesta valloitetusta vaarasta…

Pete ja hauvat pitkospuilla

Treenejä mökiltä käsin

Metsälenkkeilyä keskeneräisissä kesäkampauksissa

Ensimmäinen kesälomaviikko kului kuin siivillä, siis suorastaan huolestuttavan nopeasti. Puuhalistallani oli monta isoa ja tärkeää kodin ja pihan raivaamiseen liittyvää projektia. Niiden sijaan siivosin auton, hankin kunnollisen trimmauskoneen ja ajelin koirille kesäkampaukset. Koti ja piha siis odottavat edelleen aikaansaavaa lomailijaa.

Vaikka trimmauskone on nyt olennaisesti parempi, kuin entinen halpaversio, ovat hauvojen turkit taas tuttuun tapaan mallia ”oho” ja ”hups”, kenties emännän suurpiirteisen luonteenlaadun ansiosta… Onneksi kyseessä eivät ole näyttelyeläimet ja onneksi kyseessä on uusiutuva luonnonvara! 😉

Osmis ja kevyt kesäturkki

Viikko on kulunut lähinnä Porkkalan mökillä sekä normaaleissa viikkotreeneissä hakumetsässä ja raunioradalla. Hakumetsässä Osmon kanssa jatkettiin seisovien/liikkuvien henkilöiden ilmaisuharjoituksia ja todettiin, että treenattavaa sillä saralla riittää. Jätkä ei meinaa ymmärtää, että kun ollaan töissä, saa ihmiset haukkua, vaikka he eivät olisikaan piilossa tai makaisi ”tajuttomina”. Tässä siis myös seuraavien treenien aihe Osmolle.

Virveli teki taas suorahkoja pistoja suurella vauhdilla ja nenä hienosti auki. Etsintäosuus oli siis ok, mutta ilmaisujen kanssa painimme edelleen saman vanhan pulman eli liian lähelle figua tulemisen kanssa. Täällä mökillä harjoitellaan irtokansien kanssa ilmaisua siten, että pelkkä palkkapurkin kansi on reilun metrin päässä figusta ja palkka lentää figulta koiran taakse silloin, kun koira haukkuu irtokannen päällä.

Punkkipanta pois ja UIMAAN!

Rauniotreeneissä Virvelille koitti suurta päänvaivaa se, kuinka yhden ”talon” seinustalla olevan ”sukellusveneen” luokse pääsee. Hienosti Virkku kyllä bongasi hajut ja tarkensi omatoimisesti oikealle piilolle. Umpipiilojen ilmaiseminen raunioilla ei tuota minkäänlaista päänvaivaa, ennemmin juuri piilon ja hajun luokse pääseminen silloin, kun piilo on jossain korkealla.

Virveli tulee tunnelista nenä savessa

Virvelin kanssa treenattiin myös ketteryystelineitä sekä soveltuvuuskokeessa tehtävää ”L-putkea”. Tunnelin likka suoritti kuin vanha tekijä molempiin suuntiin, kun mamma kipitti lähetyksen jälkeen tunnelin toiseen päähän huhuilemaan. Enemmän likkaa kauhistutti laatikkotelineiden välinen kapea puomi korkealla yläilmoissa, vaikkei lankku vielä siellä kaikkein korkeimmalla tasolla ollutkaan. Treeniä ja suoritusvarmuutta vain, niin luulisi korkeanpaikankammon karisevan.

”Uudestaan!” tuumasi Virkku kanaparrusta.

Vauhdikas Virveli osasi olla tarkkana kanaparrulla

”Kanaparruksi” ristitty ja niinikään usein soveltuvuuskokeessa käytetty ketteryysteline meni sen sijaan ilman mitään pulmia, vaikka korkealla sekin on. Veikkaanpa, että loppukesästä Virveli suorittaa raunioiden sove-kokeen ilman pulmia. 😀

Osmokin pääsi koirien huimalaan, kun Virvelin treeni oli ohi

Osmiksen rauniotreeneistä ei ole muuta sanottavaa, kuin että jätkä on lempilajissaan ihan suvereeni! Laukaukset yleensä jännittävät sitä hiukan, joten mikäli mielimme uusia vanhaksi menneen peruskokeemme, täytyy treeniohjelmaan ottaa taas ampumiset joka ainoa treenikerta.

Alaportaalla pitää odottaa lupaa tulla pois telineeltä

Osmo 6 vee ja KESÄLOMA!

Vesipedot Porkkalassa

Hurraa, se on täällä, nimittäin koululaisten ja opettajien LOMA! Heti loman alkuun, kevätjuhlien ja opejuhlien jälkeen, nukuin kokonaisen vuorokauden muutamaa lyhyttä hereilläolon hetkeä lukuun ottamatta. Koirat nauttivat isännän seurasta ja sateisista metsälenkeistä mökillä, joten edes lenkeille ei tarvinnut herätä. Nyt jaksaa lomailla! 😉

NAM! Kohta nakkikynttilöiden kimppuun!

Perjantaina Osmolla oli synttärit. Jäbä täytti kokonaista kuusi vuotta ja pullapoikanakin tunnettu snautserinketale sai herkutella pullasiivulla ja tietysti perinteisellä täytekakulla eli cesar-herkkupateella, kermaviilillä ja kuudella nakkilohkolla. Mökin kuistilla nautittu kakku meni sen verran vauhdilla synttärisankarin suihin, että pikkusysteri Vire sai tyytyä nuolemaan kermaviilin jämät lautaselta ja kuistin lattialta… Normaaliolosuhteissa Osmariini on kevennetyllä ruokavaliolla, koska hakuvaljaat ovat alkaneet kiristää ja ihan silmämääräisestikin arvioiden poika on vähän ukkoontunut.

Torstain hakutreenit olivat menestys: Virvelillä erinomaiset, pitkät ja suorat pistot, hyvät ilmaisut ja hallintakin ok. Palkkapurkki oli jokaisella figulla esillä ja maassa merkkinä paikasta, johon Viren oli tarkoitus mennä maahan. Alan häivyttää purkkia vähitellen ja otan pelkkiä kansia mukaan maahanmenopaikan merkiksi. Ehkä pääsemme vähitellen niistäkin eroon. Nyt tilanne on se, että yhtään lähemmäs figua koira ei saisi tulla. Purkinkansien kanssa alan harjoitella ensin kotona sitä, että kansi ei olekaan figun kädenmitan päässä vaan vähän kauempana. Katsotaan, kuinka teinin käy.

Ulkoilun ja treenaamisen jälkeen uni maittaa

Osmolle hakutreeni oli menestys siksi, että löysin / muistin uusia asioita, joita treenata. Toinen oli liikkuva figu, toinen ääntelevä. ”Mustikanpoimijaa” Osmo ei pitänyt maalihenkilönä ollenkaan, sellaisista kun mamma yleensä toteaa että ”ei oo mukana”. Osmo bongasi tyypin, mutta oli jatkamassa etsintää ja tarvitsi mamman kannustusta ja figun pysähtymisen ennen kuin aloitti ilmaisun. Pelastuspuolella näitäkin pitää treenata, sillä etsittävä voi yhtä hyvin liikkua, kuin maata tajuttomana kuusen alla. Myös ”itkevä” figu oli Osmosta kummallinen ja se selvästi kiersi tyypin kauempaa ja odotti että ohjaaja on lähempänä, ennen kuin meni katsomaan ja aloitti haukun pienen tuumaustauon jälkeen.

Kotipihan omenapuu kukki komeasti viikko sitten

Eilen käytiin päivälenkin aluksi tekemässä tottiksia lähikentällä. Osmolle naksuttelin kaukokäskyjen vaihtoja (etenkin seiso-istu niin, että koira peruuttaa takajalkojen päälle istumaan). Virveli harjoitteli täyskäännöstä ja jättäviä liikkeitä pallopalkalla. Hyväntuulista vauhtia riitti niin mukavasti, että pitkän treenin loppuun tein vielä noudonkin, joka meni treenien olemattomaan määrään nähden hienosti! 😀

Tällä viikolla tarkoitukseni on paitsi siivota kotia ja autoa, myös tehdä mökillä jälkiä koirille. Virkulla treenien aiheena on janaharjoitukset, Osmolla kallioiset maastot, teiden ylitykset ym. haasteellisemmat olosuhteet.

Kiireellä kohti kesää

Uintia Porkkalassa

Blogin päivittäminen saa nyt toimia tervetulleena taukona oppilasarviointien ja kokeidenkorjausten lomassa. Aivojen nollaus ennen seuraavien numeroiden pohtimista on varmaan paikallaan.

Uintia Nuuksiossa

Koirien ohjelmassa on Viren synttäreiden jälkeen ollut hakua, raunioita, hälyryhmän treeni teemalla virtaava vesi ja sen kuljettamat hajut, lenkkeilyä ja retkeilyä Nuuksiossa ja kotikonnuilla, mökkeilyä ja uintia Porkkalassa sekä yksi yö Kaarinan koirahoitolassa, kun isäntäväki oli Turussa juhlimassa ystävien häitä.

Kaarinassa koirat olivat pärjänneet mukavasti naapurinaan tosi söpö nuori kääpiömäyräkoiranarttu. Hoitoon kuului lenkkien lisäksi myös oma ”puuhatuokio” treenihallissa ja Osmo oli tehnyt tokoa treenaavan hoitajan kanssa hyppynoudonkin. 😉 Virveli oli touhottanut vieressä ja halunnut osallistua, joten se oli saanut sitten tehdä seuraamista ja leikkiä vinkupallolla.

Osmo tähystää

Treeneissä Osmo on näyttänyt hyvää osaamista ja Virveli kehityskelpoisuutta. Virtaavan veden äärellä Virveli keskittyi lähinnä virtahepoilemaan eli makailemaan ojassa, kun taas Osmo otti vedestä kauempana olevan ihmisen hajun. Tietysti Törppökin ihmisen bongasi, mutta ehkä ennemmin ilmavainulla, kuin vedestä. Yksi selvä reaktio veden kautta oikeaan suuntaan nähtiin sentään siltäkin.

Osmo, Virveli ja Dino(-”serkku” 9 v.) mökillä

Raunioilla Vire teki eilen upeasti elämänsä ensimmäisen kaivossa olevan figun. Kaivossa oli ”alkeiskansi” eli puinen kansi, jonka keskellä on pieni reikä eikä figu ollut kaivon pohjalla saakka, mutta koiran työskentely oli tosi varmaa ja itsenäistä, Vire ei ihmetellyt uudenlaista piiloa hetkeäkään! 🙂

Mutta nyt emäntä jatkaa töitä, jotta lapset saavat todistuksensa ennen kesälomia!

Vire 2 vee

Kakku odottaa syöjäänsä ja syöjä syömislupaa: Saako jo ottaa?

Aika rientää ja meidän pieni törppö pentunen täytti torstaina jo 2 vuotta. Teini-iässä siis jo ollaan. Kaksivuotias on edelleen pentumainen ja riehakas, erittäin työhaluinen sekä hetkittäin miellyttävästi aikuistuneen ja järkevöityneen oloinen. Kaiken kaikkiaan huipputyyppi, jonka toilailuille saamme joka päivä nauraa. Synttäreitä juhlittiin ensin kotipihalla herkkukakkua maiskutellen. Reseptiin kuului raakaa jauhelihaa, yksi herkkupatee, kermaviiliä ja kaksi ”kynttilää” eli koiranherkkutikkua. Osmo sai osansa, olihan silläkin nimpparit seuraavana päivänä.

Maiskis maiskis kermaviiliä partaan

Resepti oli ilmeisen toimiva! 😉

Illalla juhlittiin vielä hakutreeneissä, joissa synttärisankarin pistot olivat kyllä ihan mitä sattuu… Ukot kyllä löytyivät, mutta emäntä totesi, että viime kerran partiointia ei kyllä oteta uudestaan, ennen kuin pistot ovat taas suoria. Itsenäisyyttä koirasta kyllä löytyy, toistaiseksi harjoitellaan juoksemaan juuri sinne, minne mamma näyttää. Ilmaisujen kanssa pitää myös olla tarkkana eli ohjeistaa maalihenkilöt pitämään palkkapurkki KAUKANA itsestä eikä kropassa kiinni.

Tyypit poseeraa

Osmo ajoi treenien päätteeksi Annen tallaaman jäljen, jolta se nosti myös kaikki 4 käyttöesinettä (tosin metallinen rasia ei olisi noussut ilman mamman kannustusta). Osmo osasi taas homman upeasti ja eteni kuin veturi nenä tiiviisti maassa. Jäljentekijä oli piilossa jäljen lopussa ja viimeisellä esineellä Osmo jo nosti nenänsä ilmavainuun. Maalihenkilö löydettiin ja palkka ansaittiin ilmaisuhaukulla. Pelastusjälkikokeeseen pitäisi varmaan vähitellen ilmoittautua. Aina Osmon jälkityöskentelyä katsoessani houkuttelisi myös ilmoittautua pk-puolen kisoihin, mutta toistaiseksi olen malttanut mieleni. Osmon kyynärpäät kun eivät pk-esteistä tykkäisi, toisin kuin Osmo itse.

Virkun päätä ei palele… Nuuksion lähdepohjaisissa vesissä tarkeni maanantaina mukamas uida.

Ennen torstain hakutreenejä ehdittiin tehdä hyvät palauttavat tottikset Virkulle. Tein mukamas pitkää kaaviota ja yritinpä vielä psyykata itselleni koemaisen jännittyneen mielentilan, mutta hyvästä pätkästä tulikin taas tuttu ”TSAP” eli palkkaa tarkoittava ääni ja riehakas tuokio motskaripatukan kanssa. Täyskäännöksiä tehtiin paljon ja otin käyttöön pienen, koiralle annettavan vihjeen tulevasta täyskäännöksestä: Pidätän hengitystä parin edeltävän askeleen ajan (vinkki tuli bh-kokeeseen osallistuneen malin ohjaajalta, jonka UPEITA täyskäännöksiä kävin ihan erikseen kehumassa). Saman tien hyvän käännöksen jälkeen tietysti palkkasin koiran. Luoksetuloon halusin vauhtia ja hetsasin koiraa ennen kuin jätin sen maahan. Tuloksena olikin supervauhdikas kiitolaukka, jonka loppusuoralla vapautin koiran patukan kimppuun. Erittäin onnistuneet treenit siis, joista sekä koiralle, että ohjaajalle jäi loistofiilis: ”Olemme kehityskelpoisia!” (ohjaaja) tai ”Olen voittamaton!!!” (Virveli). 😀

Ne ovat täällä taas!

Tuonne otsatukan sekaan niitä mahtuu...

…nimittäin punkit. Virvelistä on poimittu kevään ensimmäiset puutiaiset, vaikka lunta on vielä monin paikoin maassa. Taitaa tosiaan olla jo kevät! Kai se on uskottava ja laitettava koirille ekat myrkyt niskaan. Etenkin mökillä Porkkalassa ja kevättulvista märillä niityillä punkkeja takuulla riittää.

Valmiina kuin partiopoika. Kaikkeen.

Viime viikkoihin on mahtunut tottiksia hallissa ja ulkona, kaupunkitreenejä, hakua ja esine-etsintää. Treenailun lisäksi olemme tietysti lenkkeilleet ahkerasti ja vaihteeksi myös hiukan sairastettu.

Osmon korva oli kipeä ja lääkärissä syyksi todettiin hiivatulehdus. Onneksi se ei ole tarttuvaa sorttia ja lähtee tipoilla pois. Virveli oli lääkärireissulla mukana seuraneitinä. Eläinlääkäri on molempien piskien mielestä huippuhieno paikka. Saahan siellä yleensä herkkuja niin emännältä, kuin kivoilta lääkäreiltäkin. Samalla tsekkasin kummankin elukan tämänhetkisen elopainon, Osmo hivenen alle 20 kg ja Virkku tuplasti, hivenen alle 40 kg.

Paikallamakuuharjoitus perhetapahtumassa

Tänään koirat saivat tosi hyvän häiriötreenin, kun olin niiden kanssa Olarin lysteissä juontamassa pelastuskoiranäytöstä. Omat koirat saivat tehdä tottistreenejä esiintymisareenallamme ja ihmetellä suuren maailman menoa ihmis- ja koiravilinässä, grillimakkaran ja lettujen tuoksuja haistellen, alpakoita, poneja, ilmapalloja ja pomppulinnoja ohitellen. Paremmin ei olisi voinut mennä, koirat käyttäytyivät oikein edustavasti sekä yhdessä, että erikseen.

Lystien jälkeen menimme Helsinkiin Peten vanhemmille synttärikahveille. Koska ilma oli mitä upein, kävimme myös

Virveli kadehtii, kun Osmis sai pallon

Kaivarissa kävelemässä koirien, Peten ja Liisan kanssa. Taas saatiin runsain mitoin kaupunkitreeniä, ihmisvilinää ja koirien ohituksia. Vaikka kilometrejä ei päivälenkillä kovin montaa kertynyt, olivat molemmat piskit aivan kuitteja saapuessamme kotiin. Kuten ihmisilläkin, henkinen stressi ja tsemppaaminen väsyttävät usein paljon enemmän, kuin fyysinen rääkki.

Kevät on täällä!

Jotta tasapaino säilyisi, oli iltalenkillä vuorossa taas aivotonta kaahailua kallioilla ja niityllä. Nyt lattialla lojuukin kaksi kappaletta väsyneitä eli onnellisia koiria.

Rakas Joulupukki…

Rakas Joulupukki,

Olemme olleet kaikki aika kilttejä.

Virveli on ollut rauhassa kotona silloinkin, kun mamma on ollut pitkiä päiviä töissä.

Virveli pysyy metsälenkeillä kuulolla ja tekee innokkaasti sekä tottista, että hakua.

Osmo on ohittanut arkkivihollisensakin hiljaa, vaikka sen tekisi selvästi aina mieli hiukan isotella.

Osmo on kiltti potilas ja suostuu käyttämään aika noloa sukkaa ja tossua takajalassaan, jonka varpaassa on pipi.

Mamma on käynyt pitkillä metsälenkeillä meidän kanssa, vaikka on ollut ihan kauhean kiireinen.

Isäntä on auttanut mammaa kävelyttämällä ja ruokkimalla meitä silloin, kun on ollut illallakin töissä.

Osmo toivoo Joulupukilta paljon herkkuja, koska ruokahalu on mahtava. Herkuksi käy melkein kaikki. Kahdesti päivässä herkuksi käy jopa antibiootti, joka määrättiin varvasvamman takia. Pipi on onneksi varpaan päällä eikä vaikuta mitenkään Osmon liikkumiseen. Sukka sen sijaan on nolo ja tyhmä ja se vaikuttaa Osmon liikkumiseenkin.

Virveli toivoo Joulupukilta leluja. Treeneihin patukoita ja palloja ja kotiin jonkun kivan riepoteltavan pehmolelun, mitä isompi, sen parempi. Kirpparilta ostettukin käy, koska lelu ei luultavasti kestä kovin pitkään. Ja herkkuja myös, jos Osmokin saa!

Mamma toivoo aikaa, herkkuja, hyvää kirjaa ja verkkareita.

Isäntä toivoo kilttejä koiria ja leppoisaa aikaa kotosalla.

Kaikille yhteiseksi toivomme mukavia metsälenkkejä ja mammalle ja koirille erikseen vielä TOSI pitkiä metsälenkkejä. Muutama iloinen treenituokiokin olisi kiva lisä pukinkonttiin.

Kaikille kavereille toivomme yhdessäoloa ja pitkiä lenkkejä.

Aatonaattona käytiin leikkimässä kummipoika Kuisman ja isoveli Iivanan kanssa

RAUHALLISTA JA ILOISTA JOULUA!

Terveisin Osmo & Vire sekä mamma & isäntä

Kauanko tässä pitää vielä poseerata?!

 

Leikkiä ja läheisyyttä

Lomailu on jatkunut mukavissa merkeissä ystäviä tavaten ja heidän kanssaan ulkoillen. Eilen tavattiin Porkkalassa Johanna ja riisenineidit Helga (3 v.) ja Hulda (8 kk). Helga on tiukka mimmi ja sitä Virvelin epätoivoiset mielistely-yritykset lähinnä ällöttivät. Huldan (8kk) kanssa Vire sen sijaan innostui myös juoksemaan ja painimaan, kunhan pienestä alkujärkytyksestään selvisi.

Tänään lenkkeilimme ystäväni Hannan kanssa Tapiolan suunnalla, minkä jälkeen menimme Hannan, Petrin ja heidän poikiensa luo herkuttelemaan.

Läheisyyttä Tapiolassa. Vasemmalta Kuisma, Vire, Iksu, meitsi ja Osmo

"Perheen pienimmät" katselivat yhdessä lastenohjelmaa.

Iivana (5 v.) ja Kuisma (3 v.) olivat koirista yhtä innoissaan, kuin ennenkin ja etenkin Vire näytti nauttivan seurasta yhtä paljon kuin pojatkin. Tietysti innokkaimmat säntäilyt kiljumisineen saivat penikan riehaantumaan liikaakin ja niitä yritettiin siten rajoittaa. Osmo otti rennosti ja keskittyi lattialla makailuun luultavasti hyvinkin tyytyväisenä siitä, että pojat eivät pörränneetkään vain sen kimpussa.

Kumpi on pidempi, Iivana vai Vire? Ylituomarina Osmo.

Kaiken kaikkiaan Vire käyttäytyi yllättävän hienosti ja näytti jopa tajuavan, että pieniä ihmisiä ei lähestytä yhtä raisusti, kuin isompia. Poikien lelut pidettiin turvassa lastenhuoneen oven takana ja joulukuusikin jätettiin rauhaan, vaikka sellaista kivoilla leluilla koristeltua jättikeppiä ei meillä kotona olekaan. Paria alaoksan koristetta piti kyllä tutkia hiukan tarkemmin, kun ihmiset keskittyivät syömiseen. Huomenna suuntaan surkeassa ajokelissa varovaisesti ajellen Kyröskoskelle vaihtamaan vuotta Mariannen ja laumansa kanssa.

Hiihtokausi avattu

Joululoma jatkuu, samoin emännän huippuinnokas suklaansyönti. Sen vastapainoksi olimme eilen Porkkalassa hiihtoretkellä. Kamerani on hävinnyt, joten tässä postauksessa on vain vanhoja hiihtokuvia Osmiksesta.

Osmo on vanha hiihtokonkari ja ilmeisesti Virveli otti siitä mallia, kun se ei kaikeksi yllätykseksi yrittänyt ollenkaan tappaa suksia ja sauvoja. Tai sitten useat hiihtäjien kohtaamiset lenkkipolkujen liepeillä ovat totuttaneet likan hiihtovälineistöön. Pääsin myös kokeilemaan Virelle vetovarusteita ja opettamaan Peten suosiollisella avustuksella veto-käskyä.

Osmo ja isäntä hiihtoretkellä

Vein likan valjaat päällä n. 20 metrin päähän ja jätin Peten saalislelun kanssa ”jänikseksi”. Sitten ei muuta, kuin käsky ”VETOOOO” ja kohti lelua. Ekoilla kerroilla kuuliainen neiti jarrutti heti, kun tunsi valjaissaan vedon, mutta kannustamalla se tajusi, että näissä vetimissä vetäminen onkin sallittua. Muutama toisto otettiin pikkuruisella matkalla ja niistä viimeinen pelkällä hankeen jätetyllä lelulla ja ilman Peteä. Tasapuolisuuden nimissä Osmis pääsi harjoittelemaan ilmaisua ja haukkui maalimies-Peten esiin piilostaan.

Jäällä hauvat juoksivat ja painivat sydämensä kyllyydestä ja paluumatkalla tassut selvästi jo hiukan painoivat. Mökillä kampasin lumipallerot kahdeksasta tassusta ja kahdesta parrasta ja sen jälkeen ihmiset söivät ja koirat nukkuivat. Tämä treeni otetaan taatusti vielä uudestaan loman mittaan!

 

Rauha laumassa ja emännällä hyvä tahto

Olohuoneen joulusiivous Viren tyyliin

Hektinen joulujuhlaviikko on takana ja parin viikon loma edessä! 😀 Töissä joulujuhlallisuudet tonttuleikkeineen, bändiesityksineen ja opekuoroineen saatiin kunnialla hoidettua ja lapsukaiset hyvillä mielin lomille. Kotona joulusiivous alkoi vasta eilen illalla ja melkoinen kaaos täällä jo olikin!

Virveli huomasi jännän korin olohuoneen hyllyssä ja tutki vähän sen sisältöä...

Työpäivieni ajan koirat ovat aina rauhassa kotona eikä tuhoja tarvitse pelätä. Mutta mikäli mamma kehtaakin lähteä uudestaan töihin illalla, keksii Vire itselleen virikkeitä esim. pihistämällä alusvaatteita pyykkinarulta, tutkimalla käsilaukun sisältöä, kokeilemalla huulikiiltoa tai tuunaamalla isoveljen kisakirjat uuteen uskoon… Myös varoiksi lattialle jättämäni sanomalehdet kelpasivat askartelumateriaaliksi. Ne oli huolellisesti silputtu kivaksi koristelumisateeksi ja levitelty sitten ympäri kämppää.

Mutta nyt on siis emännällä lomaa ja aikaa ulkoilla hauvojen kanssa pitkiä lenkkejä lumisessa metsässä. Joulusiivouskin alkaa vähitellen olla tehtynä. Tänään suuntaan mökille Peten luo ja aattoakin vietän yhdessä uskollisen keponi kanssa, kun kerran näin mukavasti yhdessä viihdytään.

Mökillä trimmailen koirat ja sitten Vire pääsee tekemään lähempää tuttavuutta suksien ja sauvojen kanssa. Kenties kokeillaan hiukan vetovarustustakin! Neidin juoksut eivät vielä alkaneetkaan, vaikka viime postauksessa sellaista ounastelinkin. Silloinen kenkkuilu oli siis joku ohimenevä uhmavaihe ja nyt korvat ovat olleet taas käytössä, eivätkä vain koristeena. Toivottavasti tontutkin ovat huomanneet, että täällä on sittenkin ihan kilttejä, joskin tosi karvaisia lapsia! 😉

Veemäinen Virveli

Ystävykset Vire ja Mango, ikää 7 kk

Torstai-iltana se alkoi: Virveli oli lenkillä kertakaikkisen veemäinen ja korvaton kakara. Se ei totellut pysähtymiskäskyä, vaan päin vastoin kiihdytti juoksuaan vastakkaiseen suuntaan. Se veti hihnassa kuin mielipuoli (tosin suunta oli koirapuistoon päin) eikä ollut vähääkään kiinnostunut mammasta. Seuraavana päivänä lähdimme Turkuun Annan ja Mangon luo.

Käymme yhdessä ain' käymme aina rinnakkain

Koirat tulivat edelleen loistavasti toimeen keskenään ja irrottelivat kunnolla ulkona. Ystävysten menoa oli ihana seurata eikä Osmoakaan ärsyttänyt yhtä paljon kuin pentujen ollessa pienempiä.

Mutta Virvelin veemäisyys jatkui. Se karkasi metsälenkillä kaukana näkyvän koiran luo ja sai vielä houkuteltua Mangon mukaansa. Osmo totteli ja tuli hihnaan ja Anna jäi sen kanssa odottamaan, kun säntäsin pyytelemään

Ystävän tehtävä on tarjota olkapää - tai lonkka, johon nojata.

koiranulkoiluttajalta anteeksi. Kuullessaan, että koirat ovat nuoria narttuja snautseriuros Leevin omistaja rauhoittui ja juttelimme siinä pitkät pätkät hyvässä hengessä. Vanha snautseri oli todella kiinnostunut Virvelistä ja silloin minulla alkoi raksuttaa: Virehän tekee selvästi juoksuja!

Päätelmää vahvisti ilta Annan luona. Jo sisäsiistiksi oppinut kakara pissasi matolle ja olisi juonut vaikka valtameren, ellemme olisi rajoittaneet sen vedensaantia. Lisäksi Mango, joka ei ole koskaan ennen nylkyttänyt

Lepohetki turkulaisessa keittiössä

yhtäkään koiraa, yritti muutamaan kertaan nousta Virvelin selkään. Mangon ekat juoksut ovat juuri loppuneet ja se oli kuulemma aivan samanlainen idiootti juuri ennen juoksujen alkua.

Kotiin päästyämme Vire ryhtyi ensi töikseen nylkyttämään isoa nalleaan. Luultavasti Pimun vierailu meillä reilu viikko sitten juoksujensa parhaina päivinä sai Viren hormonitoiminnan kiihtymään. Useinhan laumassa elävien narttujen juoksut tulevat peräkkäin tai jopa samaan aikaan. Eli tässä sitä nyt odotellaan juoksujen alkua, kun pikkulikka kasvaa nartuksi.

Likat jakoivat luutkin keskenään, toisin kuin omistushaluinen Osmo