VSS-Virveli

Tuore VSS-koira Vire (VSS = väestönsuojelujärjestelmään sijoitettu)

Virveli suoritti eilen raunioetsinnän peruskokeen yleisarvosanalla hyvä. Kuten tavallista, ohjaaja sähläsi (luota koiraan!!!), mutta koira oli taitava. Tällä kaudella emme ole juurikaan treenanneet häiriöitä (meteli, ampuminen, ”raivaushenkilöstö” radalla, savu, ruoka- ja vaatekätköt), koska ryhmässämme on paljon aloittelevia koirakoita. Itse jännitinkin eniten Virvelin suhtautumista kaikkiin häiriötekijöihin. Luoksepäästävyys (koirat rivissä, testaaja kättelee ohjaajan ja käsittelee koiraa) ja hallittavuusosa (siirtyminen radalle ja paikallamakuu) meni mukavasti, samoin ketteryystelineenä suoritettu korkea laatikkoteline. Itse etsintä saattoi alkaa.

Rauniorataa, jonne oli sitten viime treenien kuormattu kasoittain tiiliä.

Vireä eivät laukaukset, meteli, raivaajat tai savu häirinneet. Kenties niiden lievästi paineistavasta vaikutuksesta johtui sen sijaan se, että koira työskenteli tavallista kuuliaisemmin ohjaajan käskyjen mukaan – eikä singonnut saman tien toiselle puolelle rataa ohjaajan näkymättömiin. Näin ollen pystyin myös toteuttamaan esittämäni etsintäsuunnitelman melko tarkasti.

Iltalenkillä koko lauman voimin (isäntä otti kuvan)

Ensimmäinen maalimies löytyi pitkähkön tarkentamisen jälkeen alakasan uumenista. Virveli tunkeutui koloseen itsekin ja sain houkutella ja suorastaan avustaa sen pois kasan alta, jossa se sinnikkäästi ilmaisi maalimiestä palkan toivossa. Sitten etsittiin melko kauan tyhjää aluetta keskikasalla ja yläkasalla. Vire oli jossain määrin kiinnostunut kaivosta, mutta ilmaisi reilun 3 metrin syvyydessä piileskelevän ihmisen suljetun L-putken suulta. Putken suu avattiin ja Vire paineli pimeyteen, josta hetken päästä kajahtikin ilmaisuhaukku entistä pontevampana. Tälläkään piilolla en päässyt itse löydön lähelle ja jouduin maanittelemaan ja käskyttämään Virveliä aika tovin ennen kuin se uskoi, ettei maalimieheltä saa palkkaa…

Torstaina treenattiin maastossa, tässä hommiin lähdössä Tiina ja Pipsa

Viimeisen maalihenkilön etsinnästä tulikin mielenkiintoista. Yläkasan reuna oli vielä etsimättä, joten suuntasimme sinne. Virveli tarkenteli aivan radan reunassa olevaa tiilikasaa monesta suunnasta, mutta koska se ei aloittanut haukkua, päättelin kasassa olevan vaatteita tai ruokaa (kuten olikin, kumpaakin ja paljon, selvisi myöhemmin).

Koira ei kuitenkaan ottanut lähteäkseen kasan lähettyviltä ja kannustin sitä sanallisesti jatkamaan hommia. Ja juuri silloin, ilman minkäänlaista tarkentelua, Vire alkoi vimmatusti haukkua tiilikasan keskellä olevaa roskista, jonka vieressä itse seisoin. Ilmaisu tuli niin nopeasti, että pelkäsin koiran reagoineen omaan käskyyni ja haukkuvan vaatekätköä, mutta nostin kuitenkin käteni ja hyväksyin ilmaisun. Ja siellähän se kolmas etsittävä piileskeli.

Rentoutumista tiukan työpäivän jälkeen

Itse onnistuin vaikeuttamaan Virvelin tehtävää tönöttämällä vahingossa aivan viimeisen piilon vieressä. Lisäksi vielä epäilin koiran ilmaisuja, vaikka ne olivat selvääkin selvemmät. Ihan perustellusti ohjaajan toiminta olikin arvostelun ainoa tyydyttäväksi arvioitu kohta. Etsintäsuunnitelmani oli erinomainen ja koiran ohjattavuus, selviytyminen esteistä sekä kaikki kolme ilmaisua olivat hyviä. Kokeen lopuksi allekirjoitin luovutussopimuksen, eli olemme nyt ns. VSS-koirakko (=VäestönSuojeluun Sijoitettu).

Osmo ja viikonlopun yövieraat Anna, Hanna ja Mango

Koe osoittautui melko vaativaksi, sillä vain puolet testatuista koirakoista hyväksyttiin. Kaipa tämä on hyväkin, kun viranomaistason koiria testataan. Hyväksytyistä 2/2 oli soveltuvuus- kokeita, 1/4 peruskokeita (HYVÄ Virveli!! 😀 ) ja 1/2 loppu- tai taidontarkistuskokeita. Mamma saa olla ylpeä pätevästä hauvastaan! 😀

Pelastuskoira-ainesta

Virveli tyytyväisenä koesuorituksen jälkeen

Virveli kävi eilen elämänsä ensimmäisessä pelastuskoira- kokeessa. Pelastuskoiraliiton raunioetsinnän soveltuvuuskoe on nyt hyväksytysti suoritettu ja matka väestönsuojelu- organisaatioon sijoitetuksi pelastuskoiraksi alkanut. Vuosi sitten vedin ilmoittautumisemme samaiseen soveltuvuuskokeeseen takaisin, kun pari päivää ennen koetta ilmeni yllättäen paukkuarkuutta. Mistä lie hormonihäiriöstä tai satunnaisesta säikähdyksestä silloin kyse olikaan, ei ampuminen aiheuttanut eilisessä kokeessa minkään valtakunnan reaktiota Virvelissä. Mahtavaa! 😀

Omasta treeniryhmästämme myös Arttu (vas.) ja Jonna sekä Mira (oik.) ja Nova suorittivat hyväksytyn soveltuvuuskokeen.

Myöskään savut, kasoilla ”työskentelevät” henkilöt, meteli tai ruoka/vaatekätköt eivät vauhtia haitanneet. Maalihenkilöt oli pian haukuttu löydetyiksi ja koe hyväksytty yleisarvosanalla ”hyvä”.  Kevätkauden ensimmäinen tavoite pelastuskoira- puolella onkin raunioiden peruskoe ja sen myötä väestönsuojelusijoitus.

Mökillä merellisellä aamulenkillä

Muuten viikonloppu kului tuttuun tyyliin mökillä lenkkeillen, sienestäen ja jäljestäen.

Isäntä perkaamassa aamulenkin sienisaalista

Jäljellä olen yrittänyt kaikin keinoin jarruttaa Virvelin vauhtia, mutta edelleen etenkin ne ykköskepit tuppaavat jäämään maastoon. Kun oikealle peltojäljelle ei ehditty, sai tarkkuustreeninä toimia eilisen iltaruoan nuuskuttelu tienpientareelta, jonne olin kävellyt lyhyen sapuskajäljen. Johan hidastui vauhti, kun pampuloita oli miltei joka askeleella! Myös Osmis söi iltaruokansa pihanurmikolle tekemältäni jäljeltä. Ahne koira imuroi nurmikkoa ihan oikeaoppisesti.

Mökillä kelpaa lenkkeillä

Tänään molemmat koirat olivat raunioilla huipputarkkoina ja täynnä intoa. Koirien lisäksi myös ohjaajat saivat tänään herkkuja, sillä koesuoritusten kunniaksi on tapana tarjota pientä purtavaa treenikavereille ja meidän lisäksemme myös Mira ja Nova olivat suorittaneet soveltuvuus- kokeen hyväksytysti. Kyllä kelpasi pitää kahvipaussia treenien lomassa kopin aurinkoisella terassilla!

Loppuun vauhdikas kuvakooste päivän treeneistä; kameran takana oli Anne Kuosmanen.

 

Vire tulossa radalle

Vire tarkkana

Haju tulee ylhäältä… Sinne siis!

Osmo ja emäntä intoilevat ennen radalle tuloa (=kehut paikallaolosta)

Osmo ilmaisee

Marjo antaa palkan

Harmaa salama vauhdissa

Tarkkana tarkentamassa hajua

 

 

 

 

 

 

 

Hälyhommat tauolle ja koira kuntoon!

Koiruudet olivat mukana studiohommissa viime tiistaina, kun mammalla oli vaihteeksi iltatöitä. 

Osmon kyynärpäät ovat tuottaneet edelleen harmaita hiuksia ohjaajalle. Ja selvästi kolotuksia ja niiden myötä ärtyneisyyttä myös koiralle. Osmo kävi eläinlääkärin tutkittavana pari viikkoa sitten. Kyynärnivelten koukistelu oli Osmosta selvästi epämukavaa. Kyynärät eivät koukistuneet täysin normaalisti ja niitä väänneltäessä koko muun tutkimuksen ajan kestänyt iloinen hännänheilutus pysähtyi hetkeksi. Osmo sai tulehduskipulääkekuurin, joka alkoikin pian näkyä liikkumisen paranemisena lenkeillä.

Maanantaina olimme ”pitkissä” treeneissä, joissa Osmo teki töitä miltei 1,5 tuntia vuoroin syvässä hangessa loikkien ja vuoroin liukkailla jääpoluilla lipsutellen. Tunnin kohdalla meno alkoi näyttää kurjalta eli etujalat jäykiltä ja Osmis alkoi myös touhuta enemmän kaikkea toisarvoista, kuten nostella koipea, pureskella keppejä. Välillä se sai aavistuksen maalihenkilön hajusta, mutta se ei jaksanut tarkentaa hajua loppuun. Etsintä ei siis enää napannut. Soittelimme kartturin kanssa tarkennuksia maalimieheltä ja meidän piti mennä hyvin lähelle (n. 20 m?) piiloa, ennen kuin Osmo viimein bongasi hajun niin voimakkaana, että se jaksoi työstää sen loppuun.

Tuon treenin jälkeen laitoin lauantain taidontarkistuskokeeseen osallistumisen – ja itse asiassa koko Osmon hälytyskoirauran – todella tarkkaan harkintaan ja syynäsin päivittäin neuroottisesti koiran liikkumista ja mielentiloja. Kun perjantaina koira vaikutti liikkuvaiselta ja iloiselta, päätin osallistua pimeäkokeeseen.

Jo luoksepäästävyysosiossa olisi pitänyt ymmärtää, että kipeä, mikä kipeä. Osmo nimittäin räyhäsi rivissä Väinö-kultsulle. Koskaan ei ole luoksepäästävyysrivissä ilmennyt vastaavaa pöllöilyä. Koska sain Osmon kuitenkin rauhoittumaan, pääsimme koealueelle.

Etsintäalueelle siirtyminen hallitusti koira vapaana sujui ongelmitta, samoin paikallamakuu ja koira lähti intoa puhkuen töihin. Se työsti todella itsenäisesti ja hienosti kaukana minusta ensimmäisen maalihenkilön ja ilmaisi loistavasti. Myös toinen ”ukko” löytyi etsintäalueen rajoja kiertäessämme. Sen jälkeen alkoivat vaikeudet sekä ohjaajan keskittymiskyvyssä ja etsintäsuunnitelman toteutuksessa, että koiran jaksamisessa. Ajattelin jo keskeyttää suorituksen, kun Osmo empi yhden ojan yli loikkaamista tavallista pidempään. Päätin kuitenkin jatkaa, koska tiesin maalihenkilön voivan olla vaikka vain puolen minuutin matkan päässä.

Koira sai jossain välissä aavistuksen hajusta, mutta ei ollut sitten työstänyt sitä loppuun. 😦 45 minuutin aikarajan umpeuduttua saimme vielä käydä nostamassa viimeisen maalihenkilön piilosta, jotta koiralle saatiin vielä onnistuminen ankaran reissun päätteeksi. Piilo oli hankala, mutta kyllä koira sen olisi löytänyt, jos olisi ollut kunnossa. Huomenna varaan ajan eläinlääkäriin ja kyynärpäiden kuvaukseen. Toivon, että Osmis saadaan vielä työkuntoon, jotta se pääsee tekemään kunnolla sitä, minkä se osaa ja mistä se nauttii. Toinen puoli minusta asennoituu jo valmiiksi siihen, että hälyhommat saavat Osmon osalta jäädä. Niin tai näin, haluan hoitaa koiran kivut pois ja saada eläinlääkärin ja ortopedin näkemyksen tilanteesta.

Yökokeen ja muutaman tunnin unien jälkeen suuntasin Olarin lysteihin pelastuskoiranäytöksiä juontamaan. Jonkinlaista ammattitaitoa kuvaa ehkä se, että suuresta pettymyksestä, ketutuksesta, mielen myllerryksestä ja väsymyksestä huolimatta kykenin muuntautumaan iloiseksi juontajatädiksi ja handlaamaan esitykset mukavasti läpi pienen, mutta loistavan hälyryhmäläisten ”iskujoukon” kanssa. Vire oli väliajalla markkinavilinässä kiertelemässä ja rapsuteltavana sekä näytösalueella tottistelemassa.

Torstaina polkaistiin käyntiin hakukausi uuden, uljaan treeniryhmän kanssa. Osmis lepuutteli tassujaan kotona, mutta Vire teki kolme hyvää, n. 50 m pistoa ja haukkui vieraatkin maalimiehet komeasti löytyneiksi. Palkkapurkit olivat tällä kertaa piilossa, eivätkä ilmaisupaikan merkkinä maassa. Vire ilmaisi läheltä, mutta ei ollut hipaissutkaan maalihenkilöitä, mikä on tietysti pääasia. Palkkapurkki lensi ”hyvä” -sanan jälkeen kauemmas ja ”ukko” aukaisi kannen. Sen sijaan hallitusti etsintäalueelle siirtyminen ei oikein sujunut, kun virtaa oli kintaassa niin järjettömästi… Eiköhän sekin homma muistu vielä Törpön päähän, kun se kauden edetessä huomaa, että etsimään ei pääse, ellei ensin osoita hiukan malttia ja kuuliaisuutta!

 

Sateinen syysloma

Pitkän viikonlopun mittainen syysloma kului nopeasti, mutta kaikennäköistä siinäkin ajassa ehdimme touhuta. Osmon touhuja rajoitti tosin melkoisesti paketissa oleva tassu. Side vaihdetaan päivittäin ja anturan haavaan laitetaan bakteereja tuhoavaa hunajasalvaa. Haava onkin alkanut parantua ihan mukavasti ja enemmän koiraa häiritsee sadesäällä siteen päälle laitettava muovipussi, kuin itse vamma.

Vire on päässyt myös treenaamaan, ohessa pätkiä viime viikon rauniotreeneistä. Paikallamakuun loppu, siirtyminen alueelle ja lähetys:

Ensimmäinen ”ukko” löytyi melkein heti lähetyksen jälkeen kaivosta. Kuvaaja ehti mukaan vasta, kun olin itse jo koiran luona:

Lähetys kaivolta. Pyssyn pamauksesta Virveli ei välitä, mikä on huippuhomma! 😀 Toisen figun ilmaiseminen portaissa näytti olevan vähän hankalaa:

Kolmas maalihenkilö oli niityn reunassa roskiksessa. Vire tarkensi hyvin ja aloitti ilmaisun roskiksen ulkopuolella, kuten asiaan kuuluu. Paikalle saapuessani haukku kuuluikin roskiksen sisältä… Sääliksi kävi Laura-paran korvia! 😉 Toisaalta Vire teki oikein, koska raunioilla koiran kuuluukin pyrkiä maalimiehen luokse ja ilmaista piilon ulkopuolella vain, jos reittiä ei löydy.

Potilas Saarinen vietti koko loman Kirkkonummen tukikohdassamme eli mökillä isännän ja välillä emännän ja Virvelinkin kanssa. Vire pääsi mökkeilyn lisäksi torstai-iltana hakutreeneihin, perjantaina kyläreissulle Maskuun juoksentelemaan Hohto-rotikan kanssa ja tervehtimään myös 10-viikkoista Raidia, viettämään tyttöjen iltaa Turussa ja haistelemaan samalla Mangon lenkkimaastoja sekä syömään Mangon superhyviä jättiluita (kun koira-emäntä itse oli isäntänsä kanssa mökillä), tallaamaan lauantaina loppukoealuetta Veikkolaan sekä etsimään ukkoja rauniotreeneihin sunnuntaina. Oheiset videopätkät ovat viime viikon treeneistä, mutta samaan tyyliin mentiin myös eilen – Vire pysyi kuulolla ja hallussani, mutta irtosi hyvin ja tarkensi hajut itsenäisesti. Ilmaisut irtosivat eilen jopa videonäytteitä paremmin. 😀

Lauantain ja sunnuntain välissä vietin itse metsässä vielä erittäin pimeät ja märät 6 tuntia pelastushaun loppukokeen järkkärinä sekä ratamestarina. Alunperin meidän oli tarkoitus osallistua kyseiseen kokeeseen Osmon kanssa, mutta tassuvammasta johtuen poitsun taidontarkistuskoe siirtyikin ensi kaudelle. Alue oli kiinnostavan muotoinen ja mietin moneen kertaan, millaisen etsintäsuunnitelman olisin itse tehnyt. Etsintäsuunnitelma, johon olisin todennäköisesti päätynyt – sekä maalimiesten sijoittelu, josta minulla ei tietenkään olisi ollut mitään aavistusta, olisivat aiheuttaneet varsin ison tyhjän alueen etsinnän alkupuolella, mikä olisi ollut tehokas luottamustesti itselleni ohjaajana. Alueella koiraan piti nimittäin todella luottaa, jotta aika ei kulunut tyhjän alueen ”hinkkaamiseen” ja jotta maalihenkilöt löytyivät sallitun ajan puitteissa. Koirakoista 3/6 sai hyväksytyn tuloksen eli nykyisten/tulevien hälytyskoirien testiksi alue oli oikein hyvä ja sopivan haastava.

Työ haittaa harrastusta

Kuten otsikko kertoo, työt ovat vieneet viime viikkoina todella paljon aikaa ja se aika on tietysti ollut pois treeneiltä ja etenkin bloginpäivittämiseltä. Koirien liikuttamisen olen sentään hoitanut kunnolla eli metsässä on juostu päivittäin kunnon lenkkejä.

Virveli on pian 1,5 vuotias ja usein raivostuttavan kuriton kakara. Kurittomuutta ilmenee etenkin metsässä riistanhajun leijaillessa koiran nenään. Käskyt toimivat, jos ne annetaan ennen, kuin koira on lähtenyt juoksuun. Mutta vauhdissa Vire ei käskyjä kuuntele. MUR!!! Tosi tarkkana saa olla kaiken aikaa, jotta pysyy ajatuksen verran edellä riisenin mielenmaisemaa.

Paitsi peuroja, Virveli on etsinyt metsästä myö ”ukkoja” kerran viikossa. Hakumetsässä ei tarvitse onneksi pelätä koiran riistalle lähtemistä, koska maalimiesmotivaatio on niin valtava. Ilmaisua en ole vieläkään yhdistänyt etsintään, vaan haukkumista on treenailtu vain erikseen. Tottiksia ei olla treenattu pariin viikkoon, paitsi tietysti pieninä annoksina lenkkien ja ruokailun lomassa.

Osmo suoritti viime viikonloppuna hyväksytysti pelastuskoiraliiton taidontarkistuskokeen eli loppukokeen pimeäosuuden. Jos olisin ottanut tuulensuunnan paremmin huomioon, olisimme suoriutuneet alueelta nopeamminkin, kuin 25 minuutissa. Toisaalta aikaa jäi nytkin vielä 20 minuuttia, joten mukavastihan koe meni. Osmo ilmaisi varmasti, oli kuulolla ja ohjattavissa. Tosin pysäytyskäskystä se tuli luokseni, vaikka sen olisi pitänyt pysähtyä niille sijoilleen. Olisi pitänyt käskeä koira maahan, se kun toimii varmemmin nimenomaan pysäyttävänä käskynä. Joka tapauksessa olen todella tyytyväinen pätevään pelastuskoiraani! 😀

Super-Hessu kohtaa pelästyskoiran

 

Vire, Villi ja ensilumi

 

Mukava ja antoisa syysloma on loppusuoralla. Keskiviikosta perjantaihin lomailimme Kyröskoskella treenien merkeissä. Torstaina tein visiitin Nokian Siuroon Jaanan ja lauman luo. Vire ja Villi-sisko temmelsivät elämänsä ensimmäisessä lumisateessa. Teimme myös pieniä tottisharjoituksia naksuttimen kanssa.

Superhessu ulkoilee. Pimu lainasi verkkarit ja Marianne otti kuvan.

Lopuksi Vire pääsi karvoistaan. Se loikoili silmät puoliummessa trimmauspöydällä minun ja Jaanan nyppiessä trimmausveitsillä sen kyljet, selän ja tassut. Sitten Jaana parturoi Viren koneella, siisti vatsalinjan ja tassut saksilla ja niin pörröisestä pennelistä oli kuoriutunut uljas suursnautseri. Tosin laiha suursnautseri, joka pääsi lihotuskuurille eli ruoka-annoksia suurennettiin saman tien.

 

Kandit Vire ja Osmo seuraavat tarkkoina, kun Pupu Tupunan silmää puhdistetaan.

 

Mariannen opastuksella leikitin pentua ja opetin sille rauhaa eli saaliin pitämistä kunnon puruotteessa. Rauhavaihe on se, jonka aikana koira vasta tosissaan palkkautuu lelusta. Osmo pääsi treenailemaan tottista ja tekemään paikallamakuun pitkästä aikaa rivissä vieraiden koirien ympäröimänä. Sillä oli hyvä tsemppi päällä myös seuraamisessa ja jättävissä liikkeissä. Perjantaina Osmo sai etsiä kaksi maalihenkilöä, joista ensimmäinen oli täysin passiivinen, kuten kokeessa (palkkasin toki itse Osmon) ja toinen palkkasi koiran hyvästä haukkusarjasta. Osmo kohotti myös kuntoaan juoksemalla Hohdon ja Pimun kanssa hiekkakuopalla.

Perjantaina ajelimme sitten kotiin valmistautumaan pelastushaun loppukokeeseen, joka oli lauantaina. Pete tuli hoitamaan Virveliä, joten sen ei tarvinnut tulla mukaan vain odottelemaan autossa. Päiväkoe pidettiin Vihdissä. Jännitin itse todella paljon ja ehkä sen vuoksi sekoilin taas vaihteeksi suuntien kanssa alueelle lähtiessäni. Etsintäsuunnitelmani oli hyvä, mutta toteutus tökki pahemman kerran. Annoin Osmon myös huidella aivan liian kaukana, kun en uskaltanut huutaa sitä lähemmäs pelätessäni kutsuvani sen pois maalihenkilöltä. Tästä sain myös tiukkaa palautetta etsinnän päätyttyä. Vaikka ohjaaja sekoili ja oli kertakaikkisen surkea, hoiti Osmo jälleen kerran homman kotiin löytämällä kaikki kolme maalihenkilöä. Kokeen päiväosuus oli siis hyväksytty!

 

Vire ja Osmo jälleen kotikonnuilla. Pimun verkkarit tulivat mukaan.

 

Pimeäosuus pidettiin Kattilajärventien maastoissa Nuuksiossa. Päiväosuudesta viisastuneena huolehdin siitä, että Osmo pysyi hieman lähempänä minua ja teimme selvästi enemmän yhteistyötä, kuin päivällä. Jälleen kaksi ensimmäistä maalihenkilöä löytyivät melko helposti rajoja kiertäessäni, mutta sitten etsimme pitkän pätkän tyhjää. Eräästä tiheästä kuusikosta Osmo oli ollut jo aiemmin selvästi kiinnostunut, mutta en ollut antanut sen tarkistaa paikkaa rauhassa, vaan paahtanut jo eteenpäin.

 

Pelästyskoira rentoutuu yökokeen jälkeen.

 

Saapuessamme samalle paikalle toistamiseen etsintäaikaa oli jäljellä enää 3 minuuttia ja olin itse lähestulkoon jo luovuttamassa. Silloin kaivattu ilmaisuhaukku viimein kajahti kuusikon keskeltä: Kolmas henkilö oli löytynyt! Niinpä loppukokeemme oli kokonaisuudessaan hyväksytty. Molempien osuuksien yleisarvosana oli 2 eli hyvä. Kuten ennenkin, tyydyttävä ohjaaja + erinomainen koira = hyvä tiimi! 😉 Osmo jaksoi hienosti saman vuorokauden aikana puolen tunnin päiväkokeen ja 40 minuutin pimeäkokeen ja itse olen tietysti hurjan ylpeä taitavasta ja sinnikkäästä pelästyskoirastani! 😀

Onnistunut koepäivä

Pätevä poika poseeraa

Olimme eilen Osmon kanssa pelastushaun peruskokeessa. Päiväosuudessa, joka pidettiin Siikajärvellä, jännitin itse ihan järjettömästi. Osmo taisi huomata sen, koska se ei irronnut yhtä kauas, kuin normaalisti, vaan huolehti mammasta pysyttelemällä maastossakin melko lähellä. Etsintäsuunnitelmani oli kiertää rajat ja sen jälkeen halkaista alue vielä poikittain. Alue oli mielenkiintoisen mallinen ja sähelsin alussa kartan ja suuntien kanssa sillä seurauksella, että sain huomautuksen suuntavaistosta arvostelulomakkeeseen.

Osmo löysi kaikki maalihenkilöt rajoja kiertäessämme ja jaksoi haukkua erinomaisesti silloinkin, kun minulla kesti vähän kauemmin könytä paikalle. Yleisarvosanamme oli 2 eli hyvä. Sitten joskus loppukokeessa koira saisi irrota kauemmas minusta eli tehdä itsenäisemmin töitä. Mutta Osmohan onkin tunnettu mammanpoika…

Mammanpoika sai poikkeusluvan köllöttää sängyssä

Pimeäosuus pidettiin Luukissa, jossa tapasimme Ninan kanssa jo hyvissä ajoin ehtiäksemme tehdä koirille palauttavan ilmaisutreenin eli harjoituksen, jossa maalihenkilö reagoi koiran haukkuun ja palkkaa koiran, toisin kuin kokeessa. Luoksepäästävyyden jälkeen odoteltiin vielä yli tunti pimeäntuloa. Nyt en jännittänyt yhtä paljon, kuin päiväosuudessa ja Osmo irtosikin paremmin alueelle. Kuljin itse rajoja pitkin ja annoin koiran etsiä keskeltä. Ilmaisut olivat hyviä lukuun ottamatta ensimmäistä, jolla Osmo oli kävellyt maalihenkilön päältä ja alkanut vasta sitten ilmaista!

Onneksi kyseessä oli koe, eikä todellinen tilanne, jossa etsittävä voisi olla vaikka vakavasti loukkaantunut! Muilla maalihenkilöillä vastaava ei onneksi toistunut. Aikaa käytimme 8 minuuttia eli alle puolet sallitusta puolesta tunnista. Yleisarvosana oli jälleen hyvä.

Kokeen jälkeen Osmo sai parhaan mahdollisen loppupalkan: Se pääsi pinkomaan iki-ihanan labradorinarttu Fridan kanssa, joka osaa laittaa hormonihirviön napakasti kuriin. Vielä oli molemmissa kokeen läpäisseissä hauvoissa virtaa; sen verran kovaa kaverukset pinkoivat niityllä. Tänään aamulenkillä poitsu sai lisää naisseuraa, kun vastaan tuli ihanan ärhäkkä pikkuneiti Sani. Seuraava tähtäin on tietysti loppukoe ja hälytyskelpoisuus. Mutta sitä ennen meikäläinen opettelee suunnistamaan.

Pitkästä aikaa

Osmon emäntä on ollut viime aikoina todella kiireinen ja lisäksi laiska bloginpäivittäjä. Onneksi se ei tarkoita, että Osmon elämässä ei tapahtuisi mitään! Raunioilla ollaan treenattu joka viikko ja lisäksi on tietysti lenkkeilty. Tottistakin on harjoiteltu aina silloin tällöin, kun Osmo on ollut mukana kouluttaessani nuoria koiria EPK:n alokasryhmässä.

Pelastushaun peruskokeen pimeäosuus meni Osmon osalta huippuhyvin, mutta mamma mokasi. Lähdimme kiertämään alueen rajoja ja noin kymmenessä minuutissa Osmo oli löytänyt ja ilmaissut erinomaisesti kaksi ensimmäistä maalihenkilöä. Sitten tuli emännän vuoro sooloilla… Koira oli jostain syystä tosi kiinnostunut eräästä puusta, nosti kuonoa kohti puun latvaa ja nousi jopa runkoa vasten ”seisomaan”. Siitähän innostuin itse kuvittelemaan, että puussa on maalihenkilö. Sitten aloitin erittäin tehokkaan koiran painostamisen lähettämällä sitä uudestaan kyseistä puuta kohti. Lopulta Osmo ei keksinyt muuta, kuin haukahtaa muutaman kerran mamman mieliksi ja niin elämämme ensimmäinen virheilmaisu oli valmis ja koesuoritus hylätty.

Ehkä jännitys sai harkintakykyni katoamaan tyystin – pitäisihän minun jo tietää, että Osmo kyllä haukkuu, mikäli lähellä on ihminen. Testaaja harmitteli typerää ohjaajaa, joka painosti koiransa virheilmaisuun. Ja typerä ohjaaja lupasi pyhästi, ettei enää koskaan painosta koiraansa ja arvaile itse piiloja, vaan luottaa vain ja ainoastaan taitavaan koiraansa! Koska aikaa oli vielä hyvin jäljellä, saimme jatkaa etsintää ja nostaa vielä kolmannen maalihenkilön piilosta. Osmo jaksoi tehdä hienosti töitä ja ilmaisi viimeisenkin piilon hienosti. Testaajana ollut Tea totesi lopuksi, että meidän kannattaa ehdottomasti tehdä pimeäkoe vielä tänä syksynä, koska koira on aivan valmis. Ohjaajakin voisi olla ensi kerralla hiukan viisaampi ja luottaa koiraansa!

Tänään lähdetään mökille ja kokeillaan pitkästä aikaa jäljestämistä. Sitä ennen meikäläinen tutkii tämän syksyn pelastuskoetarjontaa. Pimeäkokeeseen pitää luultavasti lähteä vähän kauemmas, koska ESPY ei niitä enää tänä syksynä järjestä.

Taitava jätkä!

Torstaina oli raunioetsinnän peruskoe, jota olen viime viikon treeneissä ilmenneen laukausepävarmuuden vuoksi odottanut suuren jännityksen vallassa. Koiran nenään, etsimismotivaatioon ja hallittavuuteen luotin täysin, mutta laukauksien vaikutus Osmon itsevarmuuteen jännitti. Keskiviikon treeneissä Osmolle tehtiin helppo ja hauska harjoitus ilman ampumisia. Se tekikin ilmeisen hyvää niin koiran, kuin emännänkin itseluottamukselle (kiitos Jennin, Seijan ja treenikavereiden!).

Aluksi testattiin kaikkien kokeeseen osallistuvien koirien luoksepäästävyys ja ketteryys. Samalla arvottiin suoritusjärjestys. Sitten vain istuskeltiin ja odoteltiin ja juteltiin ja jännitettiin omaa ja toinen toistemme vuoroa. Pelastuskoirapuolella ei koskaan kilpailla, joten ilmapiiri on kaikissa kokeissa tosi lämmin ja kannustava. Muiden onnistumisissa ja epäonnistumisissa eletään mukana iloiten ja harmitellen. 

Syystunnelmissa mökillä

Viimein koitti meidän vuoromme. Alueelle siirtymisen aikana testataan koiran hallittavuutta. Osmo toimii hienosti ”yhessä”-käskyllä, joka tarkoittaa meillä vapaamuotoista seuraamista. Seuraamisen aikana ammuttavaan laukaukseen Osmo reagoi kulkemalla melkeinpä enemmän takanani kuin sivullani. Itse koetin olla mahdollisimman kuuro eli reagoimatta mitenkään koiran mielestä jännittäviin pamauksiin. Etsintäsuunnitelmaa arvoin moneen otteeseen ennen kuin päätin, että aloitamme yläkasasta ja etenemme sitten keski- ja pitkällekasalle. Savu, meteli ja alueella tynnyreitä hakkaavat ”työmiehet” eivät häirinneet Osmoa ollenkaan, mutta ensimmäisiin laukauksiin se reagoi pysähtymällä pariksi sekunniksi kuulostelemaan. Kun mamma ei näyttänyt välittävän laukauksista, Osmo päätti jatkaa hommia ja loppujen lopuksi sen työkyky ja etsimisinto säilyivät hyvin.

Eka maalimies löytyi meille aivan uudesta piilosta, treenikopin takana olevasta ”jääkaapista”. Ilmaisu oli erittäin selkeä, kun Osmo haukun lisäksi raapi kaapin metalliovea. Sitten siirryimme keskikasalle, jossa testaaja myös pyysi minua pysäyttämään koiran, mikä on osa hallittavuustestiä.  Osmo oli upeasti kuulolla ja totteli heti. Keskikasan puolen välin tietämillä koira sai hajun toisesta maalihenkilöstä ja suunnisti sitten vauhdilla alueen reunaan, jossa se ilmaisi rinteessä olevan, karhunpesäksi kutsutun maakolon. Toinen maalimies oli löytynyt!

Sitten jatkoimme alakasalle. Matkalla koira tarkisti vielä yhden kaivon, muttei ilmaissut mitään. Kävimme alakasan huolellisesti läpi, mutta vasta sen perimmäisessä päässä Osmosta näki, että sillä on vainu. Itse tein siinä vaiheessa sen mokan, että juutuin paikoilleni koiraa tarkkailemaan enkä liikkunut helpottaakseni sen työtä. Usein hajut nimittäin pyörivät alueella yllättävästikin, jolloin tarkennuskierros voi auttaa koiraa huomaamaan, mistä jonkin hajun lähteelle pääsee. Onneksi Osmo ei välittänyt tumpelosta mammasta vaan selvitti itse arvoituksen. Pitkällisen tarkennuksen jälkeen se kiipesi kiven kautta erään rakennelman katolle ja haukkui sitten katolla olevaa ovea. Ja totta tosiaan – siellä se viimeinen maalihenkilö oli! 😀

Peruskoe plakkarissa!

Ohjaajan epävarmuudesta ja päättämättömyydestä johtuen etsintäsuunnitelma arvioitiin tyydyttäväksi, mutta kaikista muista osioista saimme arvosanan 2 eli hyvä. Testaaja (Kati) kehui hallittavuus- ja tottelevaisuusosuuden olleen päivän paras. Hän myös kehui yhteistyömme toimivuutta. Kuulemma minulla on hyvä suhde koiraan ja meillä näyttää olevan mukavaa yhdessä (niin kuin onkin!). Nyt voin halutessani kirjoittaa luovutussopimuksen, jolloin Osmosta tulee väestönsuojeluorganisaatioon sijoitettu pelastuskoira. Ja tottahan aion sen allekirjoittaa – yleishyödyllinen vapaaehtoistyö on mielestäni yksi tämän harrastuksen pääasiallisista tarkoituksista.

Osmo Omituinen

Kävimme tänään raunioilla kokeilemassa uudestaan peruskoetta, joka jäi viimeksi niin nolosta ohjaajan unohduksesta kiinni. Viime kerralla Osmo teki upeaa työtä ja oli selvästi koevalmis. Tänään koira ei kuitenkaan ollut ollenkaan oma itsensä ja siksi päädyin itse keskeyttämään suorituksemme. 

Meidän vuoromme koittaessa satoi kaatamalla. Alussa testattiin koiran suoriutuminen esteistä. Se jäikin ainoaksi koeosuudeksi, josta koira innostui kunnolla. Kaikkein korkein lankkusilta oli jätetty pois kokeesta, koska se on sateella vaarallisen liukas. Mutta Osmopa suoritti esteen ihan itse (eli omin lupinensa) peräti useita kertoja peräkkäin… 😉

Jo siirtymisessä etsintäalueelle Osmo reagoi tavallista enemmän ampumisiin. Kun paikallaolokin suoritettiin aivan melukaiuttimien lähellä ja edelleen rankkasateessa, koira-parka taisi pitää koko hallittavuusosuutta jonkinsortin rangaistuksena! Päästessään töihin Osmo oli jo selvästi epävarma eikä irronnut juuri yhtään mamman helmoista. 

Ensimmäinen maalimies löytyi melko pian, mutta ilmaisu ei ollut ollenkaan niin ponteva, kuin yleensä. Seuraava maalimies oli alakasan päädyssä olevassa kaivossa. Osmo jäi haistelemaan ja kiertelemään kaivoa, muttei oma-aloitteisesti aloittanut haukkua. Arvasin, että maalimies on kaivossa, mutten viitsinyt painostaa koiraa enempää. Kun Osmis oli tämänkin jälkeen ihan perskärpänen eikä ollenkaan oma innokas itsensä, keskeytin suorituksen.

Lopuksi Osmo sai vielä ”etsiä” osoittamastani suunnasta viimeisen maalimiehen. Avopiilolla koiran ilmaisussa olikin taas ripaus tuttua energiaa. Kävimme uudestaan myös kaivolla, mutta siellä mammanpoika tarvitsi suullista kannustusta, ennen kuin aloitti haukun ja sai palkkansa.

Oudon epävarmuuden syy voi olla oikeastaan mikä vain: Koiran nuoruus, koeväsymys, rankkasade tai kaikki nämä yhdessä. Mahdollista on myös se, että Osmon tassu oli vähän kipeä. (Osmo loikkasi torstaina metsälenkillä hurjan näköisesti alas kalliolta, minkä jälkeen se aristi hiukan toista etutassuaan.) Joka tapauksessa nyt on edessä kunnollinen koetauko ja treeneissä paljon helppoja ja hauskoja piiloja itsevarmuuden ja motivaation takaisin saamiseksi.

Kolmas kerta toden sanoo – mutta vasta ensi kaudella!

Päiväosuus hyväksytty!

Olimme eilen pelastushaun peruskokeessa Kirkkonummella. Koealue osoittautui hieman hankalaksi hahmottaa ja etsintäsuunnitelmani olikin jotakuinkin epämääräinen… Onneksi taitava koira paikkaili emännän epävarmuutta irtoamalla mukavasti ja etsimällä kaksi ensimmäistä maalimiestä erittäin itsenäisesti ja varmasti. Ilmaisutkin olivat hyvät ja kestivät tarpeeksi pitkään. Sitten etsittiin melko kauan tyhjää ja ehdin jo hiukan hermostua. Päätin ottaa Osmon odottelemaan ja lepuuttamaan nenäänsä siksi aikaa, kun varmistin sijaintimme kartalla ja mietin seuraavaa siirtoani. Totesin, että alueen yksi reuna oli käyty vain osittain läpi ja niin lähetin koiran tiheään pöpelikköön alas kalliolta. Ja vihdoin viimein pusikosta kajahti taas ilmaisuhaukku: kolmas maalimies oli löytynyt!

Päiväkoe hyväksyttiin yleisarvosanalla HYVÄ. Koiran ohjattavuus ja ilmaisut arvioitiin ERINOMAISIKSI, mikä kompensoi mukavasti ohjaajan TYYDYTTÄVÄKSI arvioitua toimintaa. Erinomainen koira + tyydyttävä ohjaaja = HYVÄ tiimi! 😀

Pimeäkokeeseen lähdimme vielä pienemmin odotuksin, kuin päiväkokeeseen. Olimmehan harjoitelleet etsintää pimeässä vain pari kertaa. Koe alkoi kuitenkin lupaavasti: Osmo irtosi hyvin ja ilmaisi hienosti ensimmäisen maalimiehen. Toisen ukon Osmo haistoi todella kaukaa ja suunnisti itsenäisesti aivan alueen toiseen kulmaan, yli 100 metrin päähän lähetyspaikasta. Kuten hiukan pelkäsinkin, poitsu ei jaksanut haukkua koko sitä aikaa, joka mammalta kului paikalle kompuroimiseen. Osmis siis kyllästyi ilmaisemaan ja tuli meikäläistä vastaan. Sain patistaa väsynyttä ja turhautunutta jätkää moneen kertaan, ennen kuin se suostui näyttämään, mistä oli ukon löytänyt.

Pimeäosuutta ei siis hyväksytty, koska koira jätti maalimiehen kesken ilmaisun. Ihan vain treenin vuoksi Osmo sai kuitenkin vielä näyttää kolmannen maalimiehen sijainnin, vaikka apua vähän tarvitsikin. Testaaja Juha Löytöläinen antoi hyvää ja hyödyllistä palautetta ja tuumi, että pimeäetsintäämme tulee luultavasti varmuutta ihan vain koiran iän karttuessa.

Vaikka pimeäosuus ei läpi mennytkään, olen hurjan tyytyväinen Osmoon, joka jaksoi hienosti kaksi peräkkäistä etsintää ja pärjäsi pimeässäkin treenien määrään nähden ihan mukavasti. Iltapalaksi reipas poitsu sai ykkösherkkuaan maksalaatikkoa ja tänään ostin sille agilityn MM-kisoista ihan uuden, ihanan pörröisen lampaannahkalelun. Jospa Pingviinilelu pääsisi vihdoinkin eläkkeelle?!

Koira osasi, ohjaaja mokasi…

Osmiksen blogissa on ollut hiljainen kausi, koska tietokoneemme tilttasi viime viikonloppuna. Blogin kirjoittaminen Peten työläppärillä (mokomakin mäkki!!) ja kuvien editoiminen vieraalla ohjelmalla on ärsyttävän hidasta ja vaikeaa, mutta yritänpä nyt silti!

Käytiin tänään raunioilla peruskokeessa. Koe alkoi erittäin lupaavasti; Radalle saapuminen meni hyvin (koira seuraa vapaana n. 50 m matkan, jonka aikana ammutaan ensimmäinen häiriölaukaus) ja pysyi moitteettomasti paikallaan etsintäsuunnitelman esittämisen ajan (koira jätetään n. 3 minuutiksi odottamaan töihin pääsyä). Peruskokeessa radalle on piilotettu 3 maalimiestä ja etsintäaikaa on 15 minuuttia.

Suunnitelmani mukaisesti lähetin Osmon aluksi taloille. Eka ukko löytyikin melkein saman tien toisen talon seinustalla olevasta ”sukellusveneestä”, joka oli suljettu umpipiiloksi. Ennen ensimmäisen viisiminuuttisen loppua Osmo oli löytänyt ja ilmaissut jo toisenkin maalimiehen! Tämä piileskeli ”teletapissa” eli metalliputkista koostuvassa sokkelossa. Sitten alkoi pitkä ja piinaava tyhjän alueen hinkkaus – joka jatkui, kunnes aika loppui.

Testaaja kertoi, että radalle jäi yksi ainoa paikka, jossa en edes käynyt koiran kanssa! Ja totta tosiaan, olin kokonaan unohtanut yhden kaivon aivan alakasan reunasta! Koska aamu oli aivan tyyni, koira ei voinut myöskään saada hajua kaukaa ja niinpä ohjauksen merkitys oli tavallistakin suurempi. Muut kaivot olin käynyt tarkistamassa useampaankin kertaan ja joka kerta Osmo oli todennut ne tyhjiksi, mutta tämän yhden kaivon lähellä emme tosiaan käyneet ollenkaan! Kyllä muuten otti päähän, että upeasti alkanut suoritus kaatui ohjaajan mokaan ja unohdukseen!

Osmo oli tietysti aivan kuitti tsekattuaan tyhjää aluetta 13 minuuttia, mutta se teki erittäin hyvää työtä kokeen alusta loppuun saakka. Testaajakin totesi, että koira oli loistava ja teki upeaa työtä, mutta harmillisesti ohjaaja mokasi. Osmo sai kiitosta paitsi motivaatiostaan, myös tarkoista ilmaisuista sekä tottelevaisuudesta. Ja kyllä tämä mokaileva ohjaajakin sai osansa kehuista: Luen koiraa hyvin ja pidän iloista työskentelyvirettä yllä silloinkin, kun mitään ei löydy. Kuulemma kävin myös hienosti ja järjestelmällisesti alueen läpi – sitä YHTÄ kaivoa lukuun ottamatta!!

Toisin sanoen tämä koe ei siis jäänyt koirasta kiinni, vaan Osmo oli kerrassaan loistava. Se saikin kokeen jälkeen kunnon annoksen herkkupateeta kiitokseksi sekä palauttavan lenkin ojajuoksuineen päivineen… Ei siis muuta, kuin lisätreeniä ohjaajalle ja uutta yritystä kehiin! 😀

Pelästyskoira-ainesta!

 Olimme tänään pelastuskoirien raunioetsinnän soveltuvuuskokeessa. Treenikaverimme Lilli Weckman oli kokeessa talkoolaisena ja ehti myös kuvaamaan suoritustamme. Kiitos Lillille loistavista otoksista! 🙂

           

 Vauhdikas luoksetulo     Tiiviimpääkin seuraamista on nähty… 

Tottisosuudessa Osmo reagoi selvästi laukauksiin ja käväisi jopa tuomarin luona tsekkaamassa, että mikäs se siellä noin pamahti… Koska koira pysyi kuitenkin toimintakykyisenä ja tuli käskystä takaisin luokseni jatkamaan tottelemista, testaaja hyväksyi suorituksen. Liikkeestä maahanmeno meni istumiseksi, mitä ei ole sattunut koskaan ennen! (Osmo taisi kuvitella, että ollaan BH-kokeessa, jossa istuminen tehdään ennen maahanmenoa.) Muuten tottelevaisuusosio oli ok, eli hyväksytty, ja niin pääsimme jatkamaan raunio-osuuteen.

                            

Etsintäsuunnitelman esittäminen     Esteistä selviytyminen         

Raunio-osuus menikin sitten kerrassaan loistavasti: Osmo teki innoissaan ja keskittyneesti töitä ja pysyi kaiken aikaa hyvin kuulolla. Ensimmäistä maalimiestä se tarkensi pitkään ja erinomaisen huolellisesti. Koira myös pysyi maalimiehen luona hyvin. Itse asiassa sain suorastaan houkutella sen jatkamaan matkaa (treeneissä maalimiehiltä saa makkaraa, mitä koiruus tietysti nytkin odotti).

        Alun vauhtia                Hajulla ollaan…              Oisko se täällä? 

Etenimme etsintäsuunnitelmani mukaisesti alueen päähän ja totesimme sen tyhjäksi ennen kuin siirryimme ”yläkasalle”, joka oli toinen soveltuvuuskokeessa etsittävistä alueista. Osmo pääsi nopeasti hajulle ja tarkensi helpon oloisesti miltei suoraan maalimiehen luo betoniseinämän alle. Niin oli homma klaari ja soveltuvuuskokeessa vaaditut kaksi maalimiestä löydetty!

                  

Palautetta kuuntelemassa          Kiitokset koiralle            

Testaaja arvioi suorituksemme seuraavasti:

A. Ohjaaja

1. Etsintäsuunnitelma: ERINOMAINEN 
2. Ohjaajan toiminta: HYVÄ

B. Koira:

1. Tottelevaisuus: KYLLÄ (=hyväksytty)
2. Paukkuarkuus: EI (=hyväksytty)
3. Melun ja savun arkuus: EI (=hyväksytty)
4. Koiran ohjattavuus alueella: HYVÄ
5. Selviytyminen esteistä: ERINOMAINEN
6. Maalihenkilöiden ilmaisu: HYVÄ
7. Virheilmaisut: 0 kpl

Koe hyväksyttiin yleisarvosanalla HYVÄ. Kotona pelästyskoirakokelas sai palkaksi isot rapsutukset isännältä ja huippuherkullisen häränhännän!