Muistinpas!

Superkoira Virveli lapsituomari Titon ikuistamana!

Melkein jo luovuin koko blogista, koska salasana oli unohtunut eikä blogin perustamisen aikoihin voimassa ollutta sähköposti- osoitetta ole enää olemassakaan. Mutta jostain muisin syövereistä se salasana vaan yllättäen putkahti mieleeni! Niinpä kirjoittelu jatkuu edelleen, harvakseltaan mutta kuitenkin! 🙂

Ihan ite askarreltu asukokonaisuus! 😀

Kuvatuksina tällä kertaa hetkiä parin viikon takaa pelastuskoiraväen jäsentenvälisistä, jotka pidettiin Oittaan raunioradan ympäristössä. Mittelöt olivat jälleen kerran huippuhauskat ja palkinnot ruhtinaalliset!

Kuvat: Minna Saukko, Mippe Carlsson & Pete

Ensiapurastilla häntäside koiralle

Ketteryysradalla myös ohjaajat joutuivat telineille!

Liikkeestä maahanmeno – ja ohjaajien poseeraus

Tottiksen ryhmäkoreografiaa…

Joukkueemme Lepakot eli Arja+Indy, Tuuli+Vire ja Gabi+Noppa

Batmanin luoksetulo

Batman-Vire ja ohjaajansa Kissanainen palkittiin ainakin seuraavista ansioista:

• Raunioetsintä: II sija, siitä huolimatta, että Virveli lankesi kaikkiin radalle järjestettyihin herkku- ansoihin. Kissanruokalautanen tyhjeni kesken etsinnän ja puuhun ripustettuun ydinluuhunkin ulottui kun kunnolla kurkotteli… Onneksi myös maalimiehet löytyivät ja ilmaisut toimivat.
• Maastoetsintä: II sija (joukkueemme otti tässä lajissa kolmoisvoiton!). Ensin etsittiin alue ilman koiria ja löydettiin kaksi lapsukaista. Lopuksi etsittiin koirien kanssa paria edelleen kadoksissa ollutta ”henkilöä”. Virveli löysi ja pelasti juurakkoon sammalten alle piiloutuneen ”Maijan” sen verran innokkaasti, että barbi-nukkeen taisi jäädä jokunen hampaanjälki… 😀
  

  Muitakin tuli kannustettua! 🙂

• Tottis: III sija (muistaakseni)
• Vuoden Tsemppari – kiertopalkinto ja pokaali: MEITSI!!
• Lapsituomareiden suosikki: BATMAN & KISSANAINEN! 😀

Viime viikko ollaan otettu iisisti, koska kumpikin koira on ollut vatsataudissa. Osmo-paralla on edelleen maha niin kuralla, että viime yönäkin se piti päästää pari kertaa pihalle. Toivottavasti tauti hellittää pian, ettei pikku-ukkeli kuihdu ihan olemattomiin.

Säät suosivat edelleen jälkitreenejä. Tänä viikonloppuna olisikin tarkoitus päästä pitkästä aikaa sekä pellolle että metsään jäljestyshommiin. Potilas Saarinen lepäilee, mutta Virvelillä riittää virtaa senkin edestä.

Vire toipuu, Osmo tokoilee

Onneksi potilas osaa ottaa myös rennosti!

Juuri kun haku- ja jälkikausi oli pyörähtänyt upeasti käyntiin, totesin Viren ontuvan vasenta etujalkaansa. Tarkempi tarkastelu paljasti anturassa olevan pienen, mutta ilmeisen kipeän halkeaman/viillon.

Viilto ei tässä näy, vaaleampi läntti on ”kulunut” / hiertynyt kohta.

Nyt anturaa on putsailtu ja hoidettu pihkasalvalla pian kaksi viikkoa ja tassu näyttää jo aivan siistiltä. Tästä huolimatta ontuminen on palannut kuvioihin useamman kerran, kun olen jo toiveikkaana pidentänyt reippaan oloisen Virvelin lenkkejä.

Osmis on treenannut kahden edestä!

Osmis on siis käynyt jonkin aikaa rauniotreeneissä, tokoilemassa ja pidemmillä lenkeillä kahdestaan mamman kanssa Virvelin köllötellessä sillä välin isännän vieressä sohvalla. Toivon mukaan toipuminen edistyy ja Virveli pääsee mukaan vappuaaton hakutreeneihin.

Kotipihan ruututreenejä

Osmon tokoliikkeistä ohjattu nouto on edelleen epävarmin. Tänään treenattiin kotipihalla, jossa välimatkat ovat olosuhteiden pakosta alle kisamittojen. Näillä etäisyyksillä Osmo hahmottikin hyvin sekä oikean että vasemman kapulan sijainnin.

Merkki (josta lähetys edelleen eteenpäin joko oikealle tai vasemmalle noutokapulalle)

Noin kuuden toiston sarjasta yhdessä O päätyi keskimmäiseen kapulaan, jota ei siis koskaan kyseisessä liikkeessä noudeta. Mitä lie hauvan päässä liikkui, koska oikea (eli vasen) suunta oli jo selvä, mutta naksauttaessani hyvästä suunnasta jätkä päättikin kääntyä ja ottaa keskimmäisen kapulan. Onneksi saatiin tämän jälkeen useampi onnistunut nouto.

Tutumpia liikkeitä ketjutettiin tänään siten, että seuraaminen, ruutu, luoksetulo ja kaukokäskyt tehtiin putkeen ilman palkkoja. O:n viretila kestää näköjään paremmin, kun en pahemmin edes kiittele liikkeiden välissä. Lyhyt ”hyvä” toimii, mutta sen suurieleisemmistä kiittämisistä O taitaa vain todeta, että jaahas, oikeaa (= syötävää) palkkaa ei tänään saakaan. Nyt palkkapurkki odotti ”kehän” laidalla ja viimeisen liikkeen jälkeen vapautin Osmon sinne. Tuntui toimivan, eli näin jatketaan!

Lämpöä ja läheisyyttä, kolme söpöä partaelukkaa unten mailla. ❤

Kevät!

Mökkimaisemissa pääsiäisenä

Kaikeksi onneksi Virvelin nivelvaivat helpottivat muutamien viikkojen kortisoni- ja antibioottikuureilla. Syy vaivoihin jäi jokseenkin hämärän peittoon, mutta mahdollisesti kyse oli nielutulehduksen sivuoireesta. Borrelioositestit olivat negatiiviset ja kilpirauhasarvot ok (ne mitattiin samalla, kun neitokaisella ei juoksuja edelleen ole ollut).

Osmo tutkii trimmauksen saalista

Emäntä on viilettänyt edelleen omien koirattomien projektiensa parissa ja elukoiden treenaileminen on ollut siksi vähäistä. Muutamat jäljet ollaan ajettu mökillä ja tottista on tehty kotipihalla

Onnellinen törppö trimmauksen jälkeen

hiukan joka päivä ja muutaman kerran vähän kunnollisemmin. Lenkkeilyä on sentään harrastettu normaalissa määrin.

Osmo ”kotisuota” tutkimassa

Uusilla kotikonnuillamme on kertakaikkisen mahtavia riistamaita, joilla on koettu paitsi upeita luontoelämyksiä, myös harmillisia hatkareissuja: Ennätyspitkä karkureissu hirven perään tapahtui juuri viime viikolla, kun

Erämaisemia lähellä kotia

kumpikin koira viipyi ison hirvaan perässä n. 20 minuuttia. RÄYH, tuumasi emäntä. Tänään kierrettiin samainen erälenkki, mutta olin onneksi edelliskertaa valppaampana ja käskin Virvelin luokse heti, kun se nosti nenäänsä sen näköisenä, että nyt muuten irtoo.

Virveli heitti jo talviturkin!

Mökkisaaressa bongattiin supikoiran kolo, jonka luona kumpikin koira haukkui vimmatusti. Virveli tuli n. kolmen ärräpään jälkeen luokse, toisin kuin tuo jästipäisempi tapaus. Onneksi Osmolla ei ollut pokkaa ryömiä koloon, vaikka se sinne olisi sisään mahtunutkin… Muutama metri ennen emännän niska-pers-otetta poitsu päätti sittenkin tulla luokse omin avuin, jolloin säästyi pahemmalta kurinpalautukselta.

Suolammelle käveltiin kotoa toisena pääsiäispäivänä

Mökillä tein Virvelille jäljen pahimpien mahdollisten peurapusikkojen läpi, mutta työmotivaatio vei voiton peuranpapanoista ja tuoreista jäljistä. Kaksi keppiä kuudesta jäi uupumaan, kun niitä ei kerta kaikkiaan löytynyt, vaikka koira selvästi kumpaankin reagoi ja pidemmän aikaa molemmilla paikoilla myös nuuskutteli. Osmis ajoi tapansa mukaan hyvän, joskin lyhyemmän jäljen, jolta se bongasi kaikki neljä keppiä.

Kotipihalla on kelvannut köllötellä, samoin terassilla

Ensi viikolla alkaa jälleen treenikausi hakumetsissä ja raunioradalla. Tosin nolosti heti ensimmäinen treenikerta maastossa jää meiltä väliin, kun mamma hetsailee kuudesluokkalaisten bändejä omien biisien illassa.

 

Hiljaiseloa ja nivelvaivoja

Koko helmikuu hurahti ohi ilman päivityksiä. Olemme viettäneet kunnollista talvilomaa sikäli, että treenit ovat olleet tauolla. Lenkkeilty on sitten senkin edestä ja lisäksi on tehty pientä mielenvirkistystottista kotipihalla ja mökillä.

Reilu viikko sitten Virveli alkoi ontua oikeaa etutassuaan. Veikkasin, että tyyppi on liukastellut itselleen jonkun venähdyksen tosi jäisellä vakkaripolullamme, mutta kun neitokainen ei maanantaina halunnut nousta sängystä lainkaan, varasimme ajan lääkärille. Lääkäri kävi koko koiran läpi, ja ainut kohta, jota käänneltäessä Vire hiukan vinkaisi, olikin vasemman etutassun ranne. Kuumetta ei ollut eivätkä tulehdusarvot olleet koholla (normaalin ylärajalla tosin), mutta nielun punoituksesta lääkäri oletti, että kyseessä olisi ollut jokin nielutulehdus, joka sitten särkisi koiran niveliä. Hoito-ohje oli antibioottia, kipulääkettä ja lepoa.

Nyt kuurin alkamisesta alkaa kohta olla viikko, mutta nivelvaivat eivät ole lieventyneet. Ylös nouseminen makailun jälkeen on tosi vaivalloista ja liikkuminen äärimmäisen varovaista. Selvästi koiraparkaa särkee ja sattuu paitsi etutassuihin, myös takapäähän. Erikoista on se, että kun Virvelin saa pienelle kävelylle tarpeitansa tekemään, liikkuminen paranee tosi nopeasti miltei normaalin näköiseksi. Sisällä koira vain makailee ja liikkeelle lähtö on aina vaikeaa. Huomenna varataan uusi aika lääkäristä ja yritetään selvitellä, mikä reipasta pientä riiseniä vaivaa. Surkealta tuntuu, että touhukas koira ei innostaan huolimatta pääse liikkumaan eikä tule edes ovelle vieraita vastaan. 😦

Nyt siis ihmetellään ja parannellaan vuorostaan Virvelin mystistä moninivelvaivaa. Kesällähän vastaavaa kummasteltiin Osmariinin kohdalla. Peukut pystyyn, jotta pääsemme taas pian kunnolla liikkumaan ja sitten jälkimetsälle – ne kun olisivat jo oikein keväisessä kunnossa ja suorastaan kutsuisivat tallaamaan jälkeä hauveleille. 

Pimeitä hommia

Mökilläkin on ehditty piipahtaa

Illat pimenevät yhä aikaisemmin, mutta pelastuskoira- hommissa pimeys ei ole este treenaamiselle, ennemmin tervetullut lisämauste. Hakutreenit vedetään siis tuttuun tapaan torstai-iltaisin, mutta otsalamput päässä ja vilkkuvalot valjaissa. Joka kerta tulee kyllä hämmästeltyä koirien kykyä juosta TÄYSILLÄ pilkkopimeässä metsässä, kun ihmiset otsalampuistaan huolimatta könyävät selvästi valoisaa aikaa hitaammin ja kuitenkin juuriin ja oksanhankoihin kompastellen.

Vene tyhjennetty – ja sitten lenkille!

Viime treeneissä kumpikin koira etsi neljä maalimiestä neljällä hyvällä pistolla. Ilmaisut olivat hyvät (mitään superpitkiä sarjoja ei tällä kertaa vaadittukaan) ja keskilinjalle siirtyminen tapahtui vapaana – mutta hallinnassa! 😀

Ahmatti huuli pyöreenä

Raunioilla olemme harjoitelleet erityisesti häiriöhajujen lähellä tarkentamista. Kaikkien figujen (=maalimies ruotsalaisittain) viereen on sijoitettu sekä iso vaatekätkö että ruokahäiriö. Virveli ei ole langennut kertaakaan haukkumaan muuta, kuin sitä oikeaa piiloa, mutta tavallista tarkemmin sekin joutui nuuskuttelemaan oikean piilon löytääkseen. Osmo oli vähällä haukkua IIIHANAN hajuisen ruokakätkön, mutta mamman pieni ”pöh” sai sen ymmärtämään, että ruokaa saa vain ja ainoastaan figulta. Vaatteet eivät ole koskaan hämänneet Osmista pätkääkään, ja veikkaanpa, ettei se ruokakätköjäkään sekoita ihmisen hajuun, kunhan tekisi mieli kokeilla, josko siihen pääsisi jollain keinoin (kaivamalla tai melkein haukkumalla) käsiksi.

Oma pieni pihamme saattaa vaihtua suurempaan…

Tottista ei olla ehditty treenaamaan kunnolla moneen monituiseen viikkoon, sillä kaikki töistä ja normilenkkeilystä yli jäävä aika on mennyt kämpän siivoukseen ja esittelyjen pitämiseen. Haaveilemme nimittäin muutosta omakotitaloon ja sen oikean, jo kiikarissa olevan, saadaksemme meidän pitäisi saada nykyinen rivarikaksiomme myytyä. Kuraisena vuodenaikana kahden koiran kodin näyttökunnossa pitämisessä on melkoinen homma,  mutta erityisen jännittäväksi se meni pari viikkoa sitten, kun molemmat piskit olivat vuorotellen äkäisessä oksennus-ripuli-taudissa. Nyt masut ovat onneksi taas kunnossa. Asunnon myyntiin Osmo ja Virveli osallistuvat istumalla näyttöjen ajan autossa läheisellä parkkipaikalla.  Ehkä ne kuitenkin antavat moisen tylsyyden anteeksi sitten, kun ne saavat ikioman ja nykyistä suuremman pihan. 😉

Pieniä edistysaskelia

Vasen etujalka oli näin kipeä vielä toissapäivänä mökillä. Nyt sillä voi varovasti vähän astuakin.

Osmariini taitaa olla jo paranemaan päin! 😀 Kuume on laskenut ja poitsu reipastunut silmin nähden. Eilen Osmo halusi tulla sekä pienelle aamu- että iltalenkille, vaikka kolmella jalalla liikkuikin. Parin viikon pissapostit piti nuuskia tarkasti ja omia vastauksia merkkailtiin moneen paikkaan. Illalla koira myös otti varovasti askelia myös kipeällä etutassullaan. Kun tassuun koskeminen ei enää saanut aikaan tuskan ulvahdusta, saatiin kynnetkin leikattua.

Osmariini otti pitkästä aikaa itse kontaktia Vireen, joka on kiltisti antanut sen olla rauhassa.

Apteekissa farmaseutti oli pohtinut Petelle, että mahtaa olla vaikeaa saada näitä antibiootteja syötettyä koiralle, kun niissä on niin voimakas ominaismaku. Pete oli selventänyt tilannetta kertomalla, että tämän potilaan kanssa siinä ei ole ollut pienintäkään ongelmaa; pikkuruinen lihapullanokare riittää eikä sitäkään varmaan välttämättä tarvittaisi, kun asiakas on niin ahne! 😉

Törppö ja sen nenä ovat saaneet hommia! 🙂

Myös Vire on edistynyt mukavasti ampumatreeneissä. Keskiviikkona olimme kuokkimassa Espyn ”häiriöryhmässä”, jossa harjoitellaan laukauksiin tms. meteliin reagoivien koirien kanssa häiriöiden sietämistä. Virelle ammuttiin ensin leikkiessäni sen kanssa ennen ”kentälle” eli parkkipaikalle saapumistamme. Sitten otin seuraamista, jonka aikana ammuttiin kaksi laukausta peräkkäin ja toisen jälkeen palkkasin koiran saalisleikillä. Ampumisiin Vire ei juuri reagoinut, mutta niiden jälkeen se oli jonkin aikaa epävarman oloinen. Kun sain sen taas seuraamaan oikeassa mielentilassa, palkkasin mössöruoalla ja koiran syödessä ammuttiin vielä yksi laukaus. Lopuksi otin vielä lyhyen paikallamakuun, jonka aikana ammuttiin myös kerran. Siinä ei edelleenkään ollut pulmia ja Vire sai palkkansa.

Työkoira tuumaustauolla. Hyvin mahtuu 34 kg riiseniä puutarhatuoliin.

Torstaina olikin monipuolinen treenipäivä: Ensin jälki mökillä (pitkähkö, pari tuntia vanha, sisälsi kulmia ja alustanvaihdoksia, 6/7 keppiä nousi), sitten ampumis/ leikkitreeni Kauklahden kentällä Jaanan avustuksella ja illalla vielä hakutreenit, joissa Virveli ei tällä kertaa hakenutkaan ”ukkoja” vaan nuuski kaksi vieraan ihmisen tekemää janaa. Viren vuoron koittaessa se oli kerännyt kierroksia autossa miltei pari tuntia ja lähti kaamealla rytinällä ja aivan pitelemättömällä vauhdilla ryteikköön. Keppi jäljen päässä olisikin jäänyt nostamatta ilman ohjaajan tiukkaa vaatimista. Toinen jana meni selvästi paremmin, joskin Vire otti ensin takajäljen. Loppukeppi oli hankalasti kivenkolossa ja vielä kuopassa ja siitä olisi taas rynnätty eteenpäin ilman ohjaajan parempaa tietoa… Olisi vaan pitänyt antaa Törpön purkaa ensin suurimmat kierrokset hakuradalla ja ottaa janat vasta lopuksi. Iltalenkillä käytiin Ressun ja Pipsan kanssa ja riisenikolmikko sai remuta, riekkua ja uida sydämensä kyllyydestä. 😀 Se olikin tarpeen, kun kotona Vire ei ole saanut pitkään aikaan riehua koiraseurassa Osmon ollessa toipilaana.

Virveli haaveellisena

Torstain ampumatreeni meni loistavasti. Vire ei reagoinut nyt laukauksiin kuin nopealla pään käännöksellä ja sai joka pamauksen jälkeen vinguttaa maailman ihaninta ”tuheroa” eli pörröistä patukkaansa. Viimeinen laukaus ammuttiin takaa, mikä on perinteisesti ollut jännittävämpää, mutta siinä Virvelin kontakti ei herpaantunut edes hetkeksi. Taikasana taisi olla kunnollinen hetsaaminen ja vireen nosto ennen tottista. Tuosta ampumatreenistä jäi hyvä fiilis itselleni ohjaajana, sillä olen jossain määrin stressannut itse ampumisia Virvelin reagoitua niihin muutamana kertana niin voimakkaasti. Nyt tiedän, että kunnollinen nostatus ennen tottista on ehdottoman tärkeä – etenkin silloin, kun luvassa on laukauksia.

Päivittelyä möksällä

Kotona nalle sai toimia tyynynä, kun leikkimään ei pystynyt.

Lauantaista lähtien Osmariinin sairastupa on sijainnut Porkkalan mökillä, jossa Vire on saanut juosta metsässä ja uida meressä. Ja tietysti myös jäljestää. Mutta päivittelenpä nyt ensin potilas saarisen kuulumiset.

Päiväunet mökillä, yläsängyssä huomaavaisen varovasti käyttäytyvä hoitsu.

Osmon moniniveltulehdus ei ota parantuakseen. Eilen saatiin punkkitautitestien tulokset, niistä kaikki olivat negatiivisia. Netin tietolähteiden mukaan borrelioosi ei aina näy testeissä, joten oireiden perusteella olen itse sitä mieltä, että siitä saattaa testeistä huolimatta olla kyse. Teoriaa tukisi pitkään jatkunut ajoittainen nuha ja pärskiminen, jotka eivät ole nenäpunkkilääkkeillä lähteneet. Toisaalta niveloireiden alkaminen heti kintereeseen ilmaantuneen haavauman/pureman jälkeen viittaisi johonkin pöpöön, joka esim. jyrsijän puremasta olisi levinnyt niveliin. Outoa taudissa on se, että niveltulehdus vaihtaa paikkaa eikä viikon antibioottikuuri ole tehonnut. Eilen antibioottien määrää lisättiin ja kortisonia vähennettiin sen nestettä kerryttävän ja pissattavan sivuvaikutuksen vuoksi.

Seuraavaksi otetaan varmaan uudestaan maksa- ja munuaisarvot, koska edellisestä kokeesta on jo viikko, eikä esim. kyynpureman vaikutus sisäelimiin välttämättä näkyisi niin pian (3 vrk) oletetun pureman jälkeen. Epätietoisuus on inhottavaa, samoin jalkakipuisen koiruuden säälittävän konkkaamisen katseleminen. Onneksi häntä ei ole kipeä, joten sitä voi heilutella aina, kun joku tulee tervehtimään ja silittelemään tai kun on tarjolla lääkettä lihapullan kera. Ruoka maittaa loistavasti, mutta vähäisestä liikkumisesta johtuen ylimääräisiä ”lohtuherkkuja” ei voi paljoa potilaalle tarjoilla. Seurailemme Osmon tilan kehittymistä ja toivomme parasta.

Virveli uimareissulla ”Leppäkerttuniemessä”

Onneksi olen päässyt purkamaan omaa treeni-intoani Virvelin kanssa. Se onkin mitä innokkain ja reippain treenikaveri niin tottiskentällä, raunioradalla kuin jälkimetsässäkin. Viime torstain paukkureagointia pääsimme paikkailemaan sunnuntaina raunioilla, jossa otin ”tottisseuraamista” (vrt. tavallinen radalle siirtyminen väljemmällä ”yhdessä” -käskyllä) hiekkatiellä samalla, kun radalla ammuttiin. Hetsasin koiran sopivan kiihkeään työmoodiin näyttämällä kissanruokapurkkia ja haukuttamalla sitä pari kertaa ”tottista” -vihjesanalla. Sitten lyhyt seuraaminen ja laukaus. Kontakti tippui, mutta vain sekunniksi, minkä jälkeen Vire nosti itse kontaktin takaisin ja sillä sekunnilla sanoin palkkasanan ”tsap” ja annoin kissanruokapurkin. Koiran syödessä herkkua ammuttiin ohjeeni mukaan toinen laukaus, jota Virveli ei noteerannut mitenkään. Pientä, mutta sitäkin paremmin sujunutta ampumistreeniä seurasi etsintä radalla, jossa ei siinäkään ollut mitään moittimista. Hieno Törppö! 😀

Virveli vedessä

Mökkimaastoissa olemme keskittyneet jäljestykseen. Toissapäivänä tehtiin janatreenejä ja eilen yksi pitkä jälki. Janoilla Vire lähti aluksi aina vinoon ja otinkin joka lähetyksen uudestaan niin kauan, että koira meni sinne, minne mamma näytti. Jäljen Virveli nosti janoilta sentään mukavasti. Koska virtaa ja vauhtia oli enemmän, kuin laki sallii, porhalsi Vire iloisesti yli kahden ensimmäisen minijäljen ekasta kepistä, jotka olivat lähes välittömästi janan jälkeen. Kahden ekan minijäljen toinen eli viimeinen keppi löytyi ongelmitta. Kolmannella janalla Virkku oli jo saanut purkaa sen verran intoaan, että malttoi tehdä huolella myös minijäljen alun ja bongasi molemmat kepit.

Ravistelut ennen seuraavaa veteen ryntäämistä

Eilinen pidempi (arviolta 800 m) jälki sisälsi kuivaa kalliomaastoa, rutikuivaa pellonpohjaa, runsaampaa aluskasvillisuutta metsässä, 5 kulmaa, kahden ojan ja yhden tien ylityksen sekä 8 keppiä, joista KAIKKI tulivat löydetyiksi! 😀

Täältä tullaan!

Pääsääntöisesti Vire ajoi jälkeä tosi nätisti ja ratkoi kulmat hyvin, mutta ihan ongelmitta ei sentään selvitty. Yhden peurojen suosiman pöheikön luona Vire olisi vienyt ohjaajan harhaan, jos ohjaaja ei olisi tiennyt, että koira ei ole oikealla jäljellä. Ilmeisesti se siis vaihtoi lennosta johonkin tuoreeseen peuranjälkeen. MUR! Kun tajusin, että tästä en taatusti itse kulkenut, otin koiraa takaisinpäin ja käskin uudestaan etsimään jäljen. Melkoista pyörimistä ja hämmennystä kesti jonkin aikaa, mutta sitten Vire löysi kuin ihmeen kaupalla yhden jälkikepin ja pääsimme jatkamaan oikealla jäljellä. Koetilanteessa olisin kyllä seurannut innolla jäljestävää koiraani mitään epäilemättä peuran perään! Tänään tehdään vaihtelun vuoksi esine-etsintää ja kenties taas pari janaa, ne kun ovat tällä hetkellä heikoin kohta Virvelin jälkityöskentelyssä.

Osmo sairastaa, Vire treenaa

Tänään potilas saarinen jaksoi jo istuskella kotipihalla.

Osmo-reppana on edelleen kovan ja mystisen taudin kynsissä. 😦 Lääkärissä on ravattu koko viikko, parina päivänä tyyppi oli kuumeen ja kipujen vuoksi tiputuksessakin. Oudoksi taudin tekee se, että nivelet kipeytyvät, turpoavat ja jäykistyvät vuorotellen eri raajoissa. Myös kuumetta tai vähintään pientä lämpöä on mitattu joka päivä. Antibioottilääkitys on vaihdettu jo toiseen, nyt lisänä on myös kortisoni. Tähän mennessä vain vasen takatassu on säästynyt kipeytymiseltä. Kaikkia muita tassuja varovasti taivuteltaessa on sen sijaan kuultu melkoisia tuskan ulahduksia. Osmon kohdalla ne kertovat erittäin kovista kivuista, koska tuohan ei pahemmin yleensä kipujaan näytä, etenkään jos taivuttelijana on vieras eläinlääkäri.

Ilme on vieläkin vakava, vaikka parempaan päin ollaankin menossa.

Koska Osmo viettää paljon aikaa Porkkalassa pahimmilla punkkialueilla ja siitä on karkotteiden käytöstä huolimatta poimittu joka vuosi useampia inhoja pallukkapunkkeja, ovat kyynpureman lisäksi myös borrelioosi- tai erchilioosiepäilykset voimistuneet. Jälkimmäinen selittäisi myös viime kuukausina lisääntyneen veden juomisen. Ruokahalu on ainut, joka on pysynyt hyvänä. Lääkkeet menevät iloisesti massuun nappuloiden seassa tai lihapullan palaan upotettuina. Punkkitautien vasta-ainetestien tulokset saamme alkuviikosta, siihen asti hoidetaan kipua sekä niveltulehdusta antibiooteilla ja kortisonilla.

Kun Osmis on ollut saikulla ja muutamana päivänä klinikalla tiputuksessa, olen ehtinyt panostaa Viren kanssa treenaamiseen. Tämän kesän tavoite on JK1 -koulutustunnuksen hankkiminen jälkikokeen ykkösluokasta ja samalla pk-kisauran avaaminen. Eilen pääsimme treenaamaan kisamaista tottista Jaanan ja Haukan tottisryhmän treeneihin. Ilmoittautumisessa ja paikallamakuussa Vire oli liinassa, jonka päässä oli varmistaja siltä varalta, että Virveli olisi keksinyt pinkaista paikallamakuusta ylös toisen koiran luoksetulon tai noutojen innoittamana. Vire olikin aluksi melkoisen rauhaton ja kaiken lisäksi piippaili lähes koko paikallamakuun ajan, niin lonkka-asennossa ja pää alhaalla kuin lojuikin.

Virveli ja itse mamman riemuksi kaivettu lempipaikka…

Ampumiset eivät haitanneet Viren paikallamakuuta, mutta seuraamisen aikana ammutut laukaukset saivat koiran keskittymisen herpaantumaan aivan tyystin ja sain herätellä ja komentaa haahuilevaa törppöä koko seuraamisen ajan. ÄRSYTTÄVÄÄ, sillä seuraaminen on (normaalisti) kaikkein vahvin liikkeemme!! Toivon, että liki kolmen tunnin eksymis-metsälenkki helteisessä säässä oli edes osasyy työvireen lässähtämiseen pamauksista. Nyt pitää ruveta treenaamaan laukauksia nostattamalla koiran virettä leikkimällä kentällä silloin, kun siellä ammutaan.

Estenoutoja treenattiin täysmittaisilla pk-esteillä tiistaina Luukissa ja eilen Kauklahdessa. Vähäisestä treenimäärästä huolimatta ne tuntuvat jo varsin varmoilta, joskin kapulan pitämisessä ja luovutuksessa on paljonkin toivomisen varaa. Eteenlähetystä lelupalkalla ollaan tehty aina silloin tällöin, mutta maahanmenon kanssa todella harvoin. Huomasin tämän kokeillessani tiistaina eteenmenoa ilman lelua. Koira irtosi hyvin ja vauhdilla ja suoraan, mutta jatkoi juoksentelua ja palkintolelun etsimistä useasta maahan -karjaisustani huolimatta… Lopulta sain koiran maahan, kehaisin hillitysti ja otettiin sama uudestaan, jolloin oppivainen elukka menikin heti ekasta käskystä maihin ja juoksin palkkaamaan sen lelulla.

Ampua pitäisi (starttipistoolilla).

Eilisessä kisamaisessa treenissä Vire alkoi juosta toiseen suuntaan ja etsiä palkkaa ekasta käskystä, mutta toisesta meni nopeasti maahan. Kultainen keskitie on tässäkin lajissa löydettävä: Koiralla täytyy olla ajatus siitä, että kentän päädyssä on jotain, jota kohti juosta täysillä, mutta toisaalta sen täytyy myös tietää, että jos maahan -käsky kajahtaa, tulee palkka sillä erää ohjaajalta.

Osmo 7 vuotta – sairaslomalla

Päivänsankari ja valottunut kakku

Lauantaina 1.6. juhlittiin Osmon 7-vuotissynttäreitä ja emännän kesäloman alkua. Bileet pidettiin aurinkoisella kotipihalla, tarjolla oli maksalaatikko-kermaviili-kakku rouhetikkukynttilöillä ja emännälle lasillinen kylmää siideriä. Kyllä kelpasi!

Lurps nam mums!

Päivälenkin jälkeen jatkoin kesäloman juhlistamista duunikavereiden kanssa kaupungilla koirien jäädessä Peten huomaan. Yöllä iloisen juhlijan saapuessa kotiin vastassa olikin synttärisankari, joka ei varannut lainkaan painoa oikealle takajalalleen ja oli lisäksi selvästi kuumeinen. 😦 Pete kertoi, että iltalenkki oli sujunut normaalisti. Sen jälkeen koirat olivat vielä tutkiskelleet pihaa keskenään, mutta pihalta sisälle tullessaankin Osmo oli liikkunut normaalisti.

Privaattiherkuttelun jälkeen kakku jaettiin kahdelle ja tarjoilija toi annokset kummallekin piskille

Voisiko herrasväki istuutua ja odottaa, kiitos!

Sivistynyt hetki ennen ”olkaa hyvät” -toivotusta.

Kyllä synttärit on ihania!

Nukkumaan mennessään Pete olikin yllättäen huomannut Osmon pitävän tassuaan ylhäällä ja vinkuvan sitä kokeiltaessa. Arvoitukseksi siis jäi, mikä ja missä vaiheessa iltaa tassuun oli sattunut. Keskellä kantapäätä tassussa oli pieni reikä/pistojälki, josta oli tullut vertakin. Kintere oli turvonnut ja kuuma. Heti kotiin tullessani kävikin selväksi, että Kuopion pelastusopistolle ei nyt sitten lähdettäisikään. 😦
Aamulla emäntä oli hiukan heikossa hapessa ja isäntä joutui hoitamaan soiton ja käynnin eläinlääkäriin. Osmariini oli ollut tapansa mukaan reipas potilas, vaikka kipeää tassua oli väännelty moneen kertaan joka suuntaan. Osmolla oli korkea kuume, pieni pisto / haavauma tassussa ja infektiivisperäinen tulehdus kintereessä. Se sai antibiootit ja kipulääkkeet ja liikuntakiellon 15.6. saakka. Koska kyynpuremaakin pidettiin mahdollisena, saimme ohjeeksi mitata lämmön kerran päivässä ja seurata tassun turvotusta.
Nyt potilas on jo paljon reippaampi, kuin eilen, mutta liikkuu edelleen oikeaa takatassuaan käyttämättä. Kinner on myös selvästi turvoksissa. Kuume on sentään jo hieman laskenut. Tämä on näköjään jo perinne, että Osmariinin kesäloma alkaa eläinlääkäri- reissulla. Huomenna lähdemme mökille, jossa koirat saavat uida ja emäntä pääsee treenaamaan Viren kanssa jäljestystä nyt, kun pelastusopiston kurssi menikin sivu suun.

Kevätkiireitä

Partaeläimet luokkakuvassa tänään rauniotreenien jälkeen. Edessä Osmis ja Vire, takana Ressu ja Pipsa. Kuva: Tiina Kosama

Toukokuu on aina mahdottoman kiireistä aikaa töissä. Tänäkin vuonna blogipäivitykset ovat jääneet muiden hommien jalkoihin. Koirien kanssa on kuitenkin harrasteltu joka viikko hakua ja/tai raunioetsintää, tehty välillä omatoimitottista ja etsitty joitakin esineitä maastosta.

Osmis matkalla etsimään ”ukkoja”. Kuva: Laura Luotonen

Osmo kävi Jan Räihän vastaanotolla ja kuvattavana. Kyynärpäissä näkyi selviä – ja edellis- kuvauksesta laajentuneita muutoksia. Nivelissä oli nivelrikkoa, paksuuntumaa ja muutamia luupiikkejä. Treenaamista ja työntekoa ei onneksi kielletty – ennemminkin kehotettiin rasittamaan koiraa paljon, mutta ei ”äärirajoille” saakka. Eri asia on se, miten tuon rajan hahmottaminen käytännön elämässä ohjaajalta onnistuu…

Eka ukko haukuttu löytyneeksi ja ohjaaja avaa ”giljotiiniluukun”.

Nivelvalmisteita Osmis saa koko loppuikänsä, samoin cartrophen-pistossarjan

Vanhaan vesisäiliöön mahtuu hyvin maalimies ja snautseri…

puolen vuoden välein. Jo nyt koira on paljon reippaampi ja vähemmän äkäinen, kuin vielä muutama viikko sitten. Tavoitteenani on kuin onkin siis päästä päivittämään hälytyskoiralta vaadittava taidontarkistuskoe heti syksyn ensimmäiseen pimeäkokeeseen ja tehdä sen jälkeen viranomaisten käyttöönotto- tarkistus. Kesän mittaan tietysti selviää, miten hyvin Osmo liikkuu pidempiä työrupeamia.

Virveli löysi ukon ja kokeilee, pääsisikö haukkumaan sen piilon sisälle

Vire ilmaisee, ohjaaja päästää maalimiehen ulos palkkaamaan koiran

Heikki on pelastettu! 🙂

Virveli on ahkeroinut raunioilla ja metsässä ja tehnyt mökillä jälki- ja janatreenejä, tosin pariin viikkoon emme ole mökille ehtineet ja jäljestys on ollut tauolla. Mieleni tekisi jo kovasti ilmoittautua kokeisiin, mutta tottiksen paikallamakuu ja estenoudot ovat vielä turhan epävarmalla tolalla. Niitä ei olla oikein päästy treenaamaan, kun emme ole tällä hetkellä missään tottisryhmässä ja siten paikallaoloa toisen koiran tehdessä liikkeitä ei olla päästy treenaamaan. Pk-esteiden ääreenkin tulee eksyttyä valitettavan harvoin. Kesällä asiaan tulee toivottavasti muutos!

Lähetys etsimään… Kuva otettu ennen trimmiä. Karvan lisäksi taisi koiralla olla muutakin ylimääräistä!

Raunioilla Vire pelittää mielestäni oikein kivasti. Laukaukset eivät ole enää säikyttäneet sitä ja ilmaisut sujuvat. Myös soveltuvuuskokeen ja peruskokeen ketteryysosiossa vaadittavat telineet ovat hallussa. Soveltuvuuskokeen

Uimatörppö ja synttärilahjaksi saatu pallo

suorittaminen saattaa kuitenkin mennä loppukesään, kun koeaikataulut eivät meinaa osua sopivasti ohjaajan kalenteriin. Viikon päästä olenkin jo onnellinen kesälomalainen! 😀 Heti loman alkajaisiksi suuntaan Osmon kanssa Kuopioon pelastusopiston valmiusryhmäkurssille. Vire saa siis toimia viikon verran isännän seuraneitinä.

Kevät!

Vappurieha

Vihdoinkin ulkona alkaa näyttää ja tuntua keväältä! Metsissä on jo sen verran lumettomia alueita, että pääsin korkkaamaan jälkikauden Virvelin kanssa. Viikko sitten jäljestettiin Nuuksiossa, jossa ”eka kerta” aiheutti niin villiä riemua ja järjetöntä vauhtia, että ohjaajalla oli täysi työ pelkässä pystyssä pysymisessä kallioisessa ja osin lumisessa maastossa. Ei puhettakaan, että olisin kyennyt jarruttamaan hurjapään menoa tarpeeksi. Kahdesta ekasta kepistä rynnittiinkin sitten iloisesti yli, mutta loput kepit löytyivät ja ainakin koiralla oli ilmiselvästi hauskaa!

Iloiset vapunviettäjät mökillä

Eilen otettiin uusinta mökillä, jonne olin tehnyt maastollisesti helpon, arviolta reilun 500 metrin, 3 kulman ja 6 kepin jäljen. Etukäteen päätin vakaasti pitää ryntäilyt aisoissa – ja sain kuin sainkin jarrutettua tasaisesti ja tehokkaasti koiran menoa. Ja johan alkoi homma pelittää! Vire teki todella tarkasti työtä, ei nostellut turhaan nenäänsä maasta ja selvitti pari pulmapaikkaakin itsevarmasti ja nopeasti. Mikä tärkeintä, kaikki kepit löytyivät ja koira ilmaisi ne aivan tyylipuhtaasti, joskin muutamaa hiukan nakersikin. Onneksi laji on metsä- eikä peltojälki, niin keppien maistelu ei haittaa.

Ojaryöminnän jälkeen kuuluu piehtaroida ja keräillä kaikki oravaa pienemmät roskat turkkiin.

Maanantaina Vire oli mukana hälyryhmäläisten virtaavan veden treenissä, torstaina hakumetsässä. Tänään oli vuorossa rauniokauden aloitus Oittaalla. Kaikki työ on Virvelin mielestä HUIPPUA ja kaiken se tekee täysillä. Raunioilla jopa niin täysillä, että nenä ei välttämättä pysy vauhdissa mukana. Tänään eka ukko olisi ollut tarjolla heti alueen alussa, mutta Virveli oli niin liekeissä pelkästä raunioilla juoksemisesta, että bongasi tyypin vasta kahden muun figun nostamisen jälkeen. Vauhdista huolimatta Vire oli suurimmaksi osaksi hyvin kuulolla ja liikkui ohjeideni mukaan. Ilmaisut olivat hyvät (yksi umppari, kaksi avopiiloa) ja Vire käyttäytyi piiloilla asiallisesti.

Osmis mökillä

Osmariini on ollut periaatteessa sairaslomalla kyynärpäidensä vuoksi, mutta mielenvirkistyksen vuoksi sekin on saanut etsiä ukkoja maastollisesti helpoista paikoista. Torstaina otettiin kokeenjälkeiset palauttavat treenit, joissa Osmis sai haukkua kaksi ukkoa, jotka palkkasivat koiran, toisin kuin kokeessa. Tänään Osmo oli olosuhteiden pakosta mukana raunioilla, joten pitihän senkin päästä hommiin. Iloisesti jätkä paineli menemään ja ilmaisi sekä umpi- että avopiilot tomerasti. Kyynärpäiden kuvaus on varattu 13.5. Espoon eläinsairaalaan Jan Räihälle, joka ortopedinä on pätevä arvioimaan kuvia ja koiran kuntoa työtehtäviä ajatellen.

Vapunpäivän kaunis ilta

Viren jäljestystreenin jälkeen olin pienellä iltakävelyllä mökkitiellä, koirat flekseissä. Seitsemäs ”varakeppi”, jonka olin jättänyt jäljen päähän siltä varalta, että Vire menisi viimeisestä kepistä yli ja olisi vaarassa jäädä ilman loppupalkkaa, oli jäänyt maastoon lähelle tien reunaa. Sen kohdalla Osmis nosti yllättäen nenänsä, suuntasi määrätietoisesti metsän puolelle, mietti hetken ja ilmaisi löytyneen esineen menemällä maahan. Yllätyin suuresti, koska koirat olivat ihan vaan iltapissalla eivätkä siis ”töissä”. Onneksi mamman taskusta löytyi hiukan lihapullanmuruja palkaksi taitavalle kepinbongaajalle!

Hälyhommat tauolle ja koira kuntoon!

Koiruudet olivat mukana studiohommissa viime tiistaina, kun mammalla oli vaihteeksi iltatöitä. 

Osmon kyynärpäät ovat tuottaneet edelleen harmaita hiuksia ohjaajalle. Ja selvästi kolotuksia ja niiden myötä ärtyneisyyttä myös koiralle. Osmo kävi eläinlääkärin tutkittavana pari viikkoa sitten. Kyynärnivelten koukistelu oli Osmosta selvästi epämukavaa. Kyynärät eivät koukistuneet täysin normaalisti ja niitä väänneltäessä koko muun tutkimuksen ajan kestänyt iloinen hännänheilutus pysähtyi hetkeksi. Osmo sai tulehduskipulääkekuurin, joka alkoikin pian näkyä liikkumisen paranemisena lenkeillä.

Maanantaina olimme ”pitkissä” treeneissä, joissa Osmo teki töitä miltei 1,5 tuntia vuoroin syvässä hangessa loikkien ja vuoroin liukkailla jääpoluilla lipsutellen. Tunnin kohdalla meno alkoi näyttää kurjalta eli etujalat jäykiltä ja Osmis alkoi myös touhuta enemmän kaikkea toisarvoista, kuten nostella koipea, pureskella keppejä. Välillä se sai aavistuksen maalihenkilön hajusta, mutta se ei jaksanut tarkentaa hajua loppuun. Etsintä ei siis enää napannut. Soittelimme kartturin kanssa tarkennuksia maalimieheltä ja meidän piti mennä hyvin lähelle (n. 20 m?) piiloa, ennen kuin Osmo viimein bongasi hajun niin voimakkaana, että se jaksoi työstää sen loppuun.

Tuon treenin jälkeen laitoin lauantain taidontarkistuskokeeseen osallistumisen – ja itse asiassa koko Osmon hälytyskoirauran – todella tarkkaan harkintaan ja syynäsin päivittäin neuroottisesti koiran liikkumista ja mielentiloja. Kun perjantaina koira vaikutti liikkuvaiselta ja iloiselta, päätin osallistua pimeäkokeeseen.

Jo luoksepäästävyysosiossa olisi pitänyt ymmärtää, että kipeä, mikä kipeä. Osmo nimittäin räyhäsi rivissä Väinö-kultsulle. Koskaan ei ole luoksepäästävyysrivissä ilmennyt vastaavaa pöllöilyä. Koska sain Osmon kuitenkin rauhoittumaan, pääsimme koealueelle.

Etsintäalueelle siirtyminen hallitusti koira vapaana sujui ongelmitta, samoin paikallamakuu ja koira lähti intoa puhkuen töihin. Se työsti todella itsenäisesti ja hienosti kaukana minusta ensimmäisen maalihenkilön ja ilmaisi loistavasti. Myös toinen ”ukko” löytyi etsintäalueen rajoja kiertäessämme. Sen jälkeen alkoivat vaikeudet sekä ohjaajan keskittymiskyvyssä ja etsintäsuunnitelman toteutuksessa, että koiran jaksamisessa. Ajattelin jo keskeyttää suorituksen, kun Osmo empi yhden ojan yli loikkaamista tavallista pidempään. Päätin kuitenkin jatkaa, koska tiesin maalihenkilön voivan olla vaikka vain puolen minuutin matkan päässä.

Koira sai jossain välissä aavistuksen hajusta, mutta ei ollut sitten työstänyt sitä loppuun. 😦 45 minuutin aikarajan umpeuduttua saimme vielä käydä nostamassa viimeisen maalihenkilön piilosta, jotta koiralle saatiin vielä onnistuminen ankaran reissun päätteeksi. Piilo oli hankala, mutta kyllä koira sen olisi löytänyt, jos olisi ollut kunnossa. Huomenna varaan ajan eläinlääkäriin ja kyynärpäiden kuvaukseen. Toivon, että Osmis saadaan vielä työkuntoon, jotta se pääsee tekemään kunnolla sitä, minkä se osaa ja mistä se nauttii. Toinen puoli minusta asennoituu jo valmiiksi siihen, että hälyhommat saavat Osmon osalta jäädä. Niin tai näin, haluan hoitaa koiran kivut pois ja saada eläinlääkärin ja ortopedin näkemyksen tilanteesta.

Yökokeen ja muutaman tunnin unien jälkeen suuntasin Olarin lysteihin pelastuskoiranäytöksiä juontamaan. Jonkinlaista ammattitaitoa kuvaa ehkä se, että suuresta pettymyksestä, ketutuksesta, mielen myllerryksestä ja väsymyksestä huolimatta kykenin muuntautumaan iloiseksi juontajatädiksi ja handlaamaan esitykset mukavasti läpi pienen, mutta loistavan hälyryhmäläisten ”iskujoukon” kanssa. Vire oli väliajalla markkinavilinässä kiertelemässä ja rapsuteltavana sekä näytösalueella tottistelemassa.

Torstaina polkaistiin käyntiin hakukausi uuden, uljaan treeniryhmän kanssa. Osmis lepuutteli tassujaan kotona, mutta Vire teki kolme hyvää, n. 50 m pistoa ja haukkui vieraatkin maalimiehet komeasti löytyneiksi. Palkkapurkit olivat tällä kertaa piilossa, eivätkä ilmaisupaikan merkkinä maassa. Vire ilmaisi läheltä, mutta ei ollut hipaissutkaan maalihenkilöitä, mikä on tietysti pääasia. Palkkapurkki lensi ”hyvä” -sanan jälkeen kauemmas ja ”ukko” aukaisi kannen. Sen sijaan hallitusti etsintäalueelle siirtyminen ei oikein sujunut, kun virtaa oli kintaassa niin järjettömästi… Eiköhän sekin homma muistu vielä Törpön päähän, kun se kauden edetessä huomaa, että etsimään ei pääse, ellei ensin osoita hiukan malttia ja kuuliaisuutta!

 

Aurinko armas ja pelottava pesuhirviö

Hetkittäin tuntui keväältä! Tiekin oli aurinkoisimmista kohdista sulanut!

Pääsiäisloman viimeiset päivät nautiskeltiin mökillä upeista ulkoilukeleistä, maittavasta muonasta, lempeistä löylyistä ja kilteistä koirista. Uusi narupallo sai molemmat piskit hyppelehtimään innoissaan ja tekemään hienoja, pieniä tottispätkiä jäällä. Emäntä oli tyytyväinen sopuisiin vaikkakin hurjannäköisiin juoksu- ja painisessioihin ja kuuliaisiin elukoihin silloin, kun piti olla asiallisemmin.

Ei se mamma, vaan se narupallo sen taskussa!

Iiihana uusi pallo!!!

Vire vauhdissa

Osmariinin kontakti 🙂

On se vaan niin upeaa kun saa juosta jäällä kuminen pallo suussa!

Huilitauko hangessa (ja hetkellisesti pallo Osmon saatavilla!)

Osmariini oli hyvällä tuulella.

Peurat, supikoirat ja jänikset saivat tällä reissulla olla rauhassa, joskin yhden peuraparan irto-osia koiruudet pellolta bongasivat… Vire luovutti kiltisti löytämänsä sorkan mamman käteen (Nam! Vähän höpsöltä tuntui muuten sanoa irrotuskäskynä toimiva iloinen ”KIITOS!”), mutta Osmariini juoksi aarteensa kanssa karkuun sillä seurauksella, että se joutuikin myöhemmin pysähtymään kesken lenkin oksentamaan liian nopeasti ahmaisemaansa karvaista herkkua tieposkeen. Se vasta oli luonnonmukaista raakaruokaa!

Jäällä oli tilaa temmeltää!

D-vitamiinia tankkaamassa.

Perjantaina treenailtiin pitkään ja hartaasti hyvässä seurassa Ruduksen turvapuistossa. Vire oli ihmettelemässä rakennusalan työturvallisuuskoulutukseen rakennettua paikkaa ensimmäistä kertaa, mutta se ei tahtia haitannut. Eivät ritiläportaat, jännät alustat tassujen alla eivätkä liioin ne omituisen ihmismäiset, mutta ei-miltään-haisevat Tyypit (=työmiesnuket) hämänneet, kun likka pääsi pitkästä aikaa etsimään ihmisiä. Liikkuminen oli vaivatonta, motivaatio kohdallaan ja ilmaisut erinomaiset. Viren treeniin olen siis erittäin tyytyväinen, mutta Osmon kohdalla epäilykseni jonkin sortin kolotuksista tai kivuista vahvistuivat… Osmon vauhti ja innostus eivät olleet ollenkaan sen normaalia tasoa ja yksi ihminen olisi peräti jäänyt piiloonsa traktorin ohjaamoon ilman tarkastuskierrosta. 😦 Toivottavasti jätkä saadaan pian kuntoon.

Jos ei Vire pelkää kiipeilyä, ihmisnukkeja tai omituisia alustoja, niin kynsienleikkuu on sen mielestä aina hirrrrveän pelottavaa. Tänään löytyi toinen pelottava asia, kun mökiltä palatessamme kovia kokenut koira-automme pääsi vuotuiseen pesuun (valitettavasti se puhdistui vain ulkopuolelta). Takakontin yksiössään Osmo kuunteli surinoita ja katseli automaattipesurin liikkeitä tyynen rauhallisesti, mutta Virvelin mielestä kone oli vähintäänkin erittäin epäilyttävä. Likka könysi takapenkin selkänojan yli lähemmäs ihmisiä ja kyhjötti sitten siinä mökkitavaroidemme päällä häntä koipien välissä kuin kynsiä leikattaessa… Ties, vaikka pelottava pesuhirviö lähestyisi seuraavalla kierroksellaan kynsisaksien kanssa! Siitä tulikin mieleeni: Taitaa olla taas koirien manikyyrin aika!

Rauha laumassa

Onnellinen hoopo eli ihan oma itsensä! 🙂

Olemme siis selvinneet viime viikonlopun perhekriisistä. Yhden päivän Vire nukkui lääketokkurassa, mutta jo seuraavana aamuna likka yllytti ja usutti Osmoa ihan kympillä takaa-ajoon ja painiin. Eipähän jäänyt Virelle mitään kammoa isoveikan suhteen. Jästipää, kovakallo tai vaan onnellinen hoopo törppö – ja hyvä niin. Emäntää edellispäivän koettelemusten jälkeen hiukan kauhistutti, mutta onneksi turhaan. Piskien normaaleihin päivärutiineihin kuuluu hurjannäköinen paini äänekkäällä ärinällä höystettynä, mutta ei onneksi niitä hampaanjälkiä!

Siirin (6v.) näkemys tädin koirista

Osmo on lepyttänyt myös emännän käyttäytymällä mallikkaasti niilläkin lenkeillä, joilla koiria on tullut vastaan kaiken aikaa. Olen alkanut yhä enemmän epäillä, että Osmolla on kipuja, jotka se on yhdistänyt naapurin urokseen. Lääkäriaika tilataan heti pääsiäisen jälkeen, samoin fysioterapeutti tai hieroja lääkärin suositusten perusteella.

Siirin ja Osmon vilkutustemppu.

Toissa viikonloppuna meillä oli systeritapaaminen, jonka olennaisinta ohjelmaa oli koirakoulu Siirin ja Sannin tapaan. Kuivanappuloiden toivossa molemmat koirat temppuilivat innoissaan pikkutyttöjen käskyjen mukaan.
Uusi leikki oli yhden kuivanappulan piilottaminen toiseen huoneeseen koirien odottaessa ja sitten ”etsi”-käsky. Sylviä isot elukat vielä vähän jännittivät, mutta koko ajan nuorimmaisenkin piti päästä jonkun sylissä ”koi-ia kattomaan”. Sana ”koira” kuultiin Sylvin suusta varmasti 50 kertaa tuon parituntisen aikana, sen verran tehokkaasti nelijalkaiset pyörittivät showta! 😉

Sannin ja Viren temppukoulu

Sylviä koirat kiinnostivat kovasti, mutta mieluiten niitä katseltiin turvallisesti äidin sylistä.

Systeritapaamisen jälkeisenä päivänä retkeiltiin aurinkoisessa Fiskarsissa isännän työreissun ohessa. Peten työtapaamisen ajan tottistelin idyllisen käsityöläistalon sisäpihalla. Sitten tallusteltiin lenkki hienoissa maisemissa, ihmeteltiin sorsia ja monenlaisia kapeita kävelysiltoja ja syötiin hiukan eväitä.

Fiskarsin vanha paloasema

Kapealla, jäisellä ja toiselta puolelta kaiteettomalla kävelysillalla sai olla tarkkana.

Sorsat kiinnostivat – tai ainakin niille heiteltyjen leivänmurujen nuohoaminen maasta…

”Lapset” ruokkimassa sorsia – tai siis hamuamassa leivänmuruja mammalta.

Kukkuu! Vanhaan puhelinkoppiin mahtui kolme henkilöä kerrallaan (Osmo on Viren takana)

Pääsiäisloman ohjelmassa on tänään etsintää Ruduksen turvapuistossa ja illalla tottistelua kevään viimeisellä sisähallivuorolla. Huomenna käydään Peten vanhempien luona kaupunkiretkellä ja loppuloma mökkiydytään Porkkalassa. Hallikauden päättymisestä päätellen nyt pitäisi siis siirtyä tottistelemaan ulkokentille, joilla vielä luistellaan! Kevät antaa odottaa itseään myös maastossa. Allekirjoittanut haluaisi jo päästä jäljestämään, mutta saapa nähdä, missä kuussa jälkikausi tänä vuonna korkataan. Toistaiseksi polkujen ulkopuolelle ei ole asiaa ilman lumikenkiä.

Perhekriisi

Vaikka muiden koirien ohittamiset sujuvat nykyään lenkeillä varsin hienosti, on naapurin Inton ilmaantumisessa Osmon näkö/hajupiiriin aina katastrofin aineksia. Jostain käsittämättömästä syystä Osmo vihaa sydämensä pohjasta ja kaikella jästipäisellä ja hermostuttavan terävällä tarmollaan tuota vesikoiraurosta. Inton nähdessään Osmo kiskoo, haukkuu, vinkuu, ulisee, murisee, ähisee ja läähättää, eikä suostu kääntämään selkäänsä arkkiviholliselle. Tietysti olen yrittänyt kaikkeni käytöksen kitkemiseksi. On koitettu hyvällä ja pahalla, siedättämällä ja treenaamalla ongelmaa selättää, mutta turhaan. Ja jos Vire sattuu olemaan ”tiellä”, purkaa Osmo kiihtymyksensä herkästi siihen. No, näin kävi tänä aamuna. 😦

Nina (= mahtava naapurimme ja Inton emäntä) oli lähdössä koirineen aamulenkille samaan aikaan, kuin me. Osmo näki naapurit kymmenien metrien päästä ja kiihdytti itsensä hetkessä aivan mahdottomaksi. Se ärähti Virelle ja minä ärähdin sille. Jatkoimme lenkkiä naapurien perässä, hajurakoa vähitellen kasvattaen ja Osmoa kiskomisesta kieltäen. Kierrokset pysyivät kuitenkin korkeina, koska muita koiria tuli koko ajan vastaan. Niille Osmo ei sentään sanonut mitään, mutta stressitasot olivat selvästi huipussaan ja emäntääkin rupesi hetki hetkeltä raivostuttamaan enemmän. No, sehän ei ainakaan vähennä koiran stressiä…

Paha Osmo ja kouluttajakaverini Tiinan tekemä maskotti. Toimisikohan se woodoonukkena, kun emäntää seuraavan kerran raivostuttaa?

Metsäosuudelle päästessämme Inton lauma oli taas edellämme, joten päätin muuttaa reittisuunnitelmaa enkä kääntynytkään heidän peräänsä polkujen risteyksessä. Hetkellinen suora näköyhteys Intoon kiihdytti kuitenkin Osmon entistä pahemmin. Viren erehtyessä kävelemään Osmon viereen (ja peittäessä samalla Osmolta näköyhteyden ”viholliseen”), Osmo rähähti sille salamannopeasti ja puri sitä kylkeen ennen kuin edes huomasi, että Vire se vain on, joka on kävelemässä rinnalle. Se oli yksi nopea liike, yksi vinkaisu Virveliltä ja sitten mamman raivoisa palaute Osmolle.

Vire ei sen yhden vinkaisun jälkeen näyttänyt yhtään kipeältä eikä aristanut mitään kohtaa tutkiessani sen metsässä. Kotimatkalla se kulki kuitenkin epävarmana tiiviisti kannoillani eikä tuntunut tajuavan, miksi mamma on niin kiukkuinen.

Törppö tokkurassa. Haavaside näkyy kainalon takana, tassu on paketissa raapimisen estämiseksi.

Onneksi tajusin tarkastaa koiran kyljen uudestaan kotona. Vekki oli vasemman kainalon takana ja ilkeän näköinen. Soitin saman tien päivystävälle eläinlääkärille ja sain ajan parin tunnin päähän. Lääkäriasemalla Vire oli pirteä eikä näyttänyt edelleenkään aristavan haavaa yhtään. Myös epävarmuus oli tiessään ja likka heilutteli tyytyväisenä häntäänsä kaikille sitä käsitelleille. Lääkäri kehui koiran ystävällistä luonnetta ja hyvää kuntoa, tarkisti haavan ja totesi, että tikkejä tarvitaan. Vire rauhoitettiin, kyljestä ajeltiin karvat ja n. 3 sentin mittainen haava ommeltiin. Potilaalle määrättiin kipulääkettä ja antibioottikuuri. Lisäksi vasempaan takatassuun laitettiin pehmusteet, jotta likka ei pääsisi rapsuttamaan tikkejä herättyään kunnolla.

Niin että tulipahan tämäkin päivä nähtyä, että Osmo puree. Ja vielä täysin viatonta Virveliä, joka vain sattui kävelemään liian läheltä Osmon tunnekuohun aikana… Raivostuttavaa!

Nenä tukossa on hankala haistella

Ainakin yksi tärkeä syy Osmon onnettomiin tunnariräpiköinteihin selvisi viime viikonloppuna, sen surkean treenin jälkeen: Poitsu oli sunnuntaina aivan vaisu ja illalla nousi kuume. Nenästä valui räkää, joten kirsu on mahtanut olla tukossa jo aiemmin tottishallilla. Maanantai ja tiistai menivät sitten nuhakuumetta potiessa, sitten alkoi helpottaa. Vire on onneksi pysynyt terveenä ja se saikin nauttia laatuajasta kahdestaan mamman kanssa lenkkeillen.

Torstaina Osmariini vaikutti jo aivan terveeltä, joten otin senkin mukaan perjantain hallivuorolle. Keskityin kyllä enemmän Viren kanssa tekemiseen enkä Osmon pikaisen treenin aikana viitsinyt tunnaria edes kokeilla, koska nuhasta oli kulunut vasta niin lyhyt aika. Eilen otettiin sitten olkkarissa tunnaripalikat esille ja homma toimi jälleen hienosti. Nyt tehdään paljon toistoja aina uusilla palikoilla ja sen jälkeen lisätään liikkeenohjaaja kuvioon. Toivo elää siis jälleen! 😀
Ekalla kerralla oma palikka oli toinen oikealta.

Tokassa treenissä oma oli toinen vasemmalta.

Kolmas (ja viimeinen koska uudet palikat loppuivat) treeni, jossa oma palikka oli keskellä.

Vire teki hallilla seuraamisia, joissa se tuppasi hiukan painamaan ja kääntämään päätään liiaksi eteeni. Asiaa korjailtiin ruokapalkan (=vasemman käteni) paikalla ja lelupalkan suunnalla. Luoksetulon pysäytystä kokeilin ekaa kertaa hallilla ja sehän toimi kerrassaan hienosti! 🙂 Koska tähtäimessä on tokon avoin luokka, treenasin myös hyppyä istumisen kanssa sekä kaukokäskyjen maahan-istu-vaihtoja. Niitä on naksuteltu välillä kotonakin, koska maasta istumaan nouseminen etäisyyden kasvaessa on edelleen epävarmaa.

Avoimen liikkeistä eniten treeniä vaatii liikeestä seisomaan jääminen, tai siis sen loppuosa, jossa ohjaaja palaa koiran taakse n. 5 m ja vasta sitten koiran viereen. Koiran taakse mennessäni Vire pyrkii usein mukaani – tai ainakin kääntää rintamasuuntansa. Apukeinona on toiminut nami, jonka pudotan paluumatkallani n. 2 metrin päähän Viren eteen. Koira jää tietysti tuijottamaan namia ja itse pääsen sen taakse ilman, että se kääntyy. Sitten paluu koiran viereen ja vapautus palkalle. Jotta itse pysähtyminen pysyisi skarppina, palkkaan välillä myös heti käskyn jälkeen koiran taakse.

Tuon toko-nyhjäämisen vastapainoksi kaipaisi jo kunnon maastolajeja sulissa metsissä. Kevättä odotellessa tehtiin pitkästä aikaa vähän esine-etsintää. Ja voihan Virveli, että sillä onkin hyvä nenä, mutta huono kouluttaja! Tyyppi nimittäin bongaili kaikki esineet vuoron perään eli VAIHTAEN joka kerta esinettä, kun uusi löytyi. Ja kutsuista ja hihkumisista huolimatta se ei tehnyt elettäkään tuodakseen tavarat mamille… Lopuksi se vielä valikoi kivoimman tavaran ja jäi sitä hankeen natustelemaan, jolloin tietty hain elukan pois oikein epätyytyväisenä. AAAAARGH!!!

Otettiin heti korjaava treeni, jossa Vire tiesi, että mammalla on maailman kivoin vinkupallo, jonka saa sitten kun tuo esineen. Enkä tietenkään ottanut vaihdon riskiä vaan vein alueelle vain sen yhden ainoan esineen (tosin vanhat ”kuumat” paikat hämäsivät sekä koiraa, että ohjaajaa). Mutta johan toi Törppö esineen emännälle. Näköjään esine-etsintä kaipaa ”pientä” verryttelyä ja ennen kaikkea paljon motivaatiota palautuksiin! Surkea esitys olisi ollut hauskaa katseltavaa, mutta pystyäkseni puuttumaan koiran hölmöilyihin stoppasin kameran heti ekan vaihdon kohdalla (n. 9 sek lähetyksestä).

Pitkästä aikaa

Etsintäsuunnitelma mietinnässä, Virveli on sitä mieltä että PÄÄSTÄ JO!

Töissä ja harrastus- rintamalla on pitänyt kiirettä ja blogin päivittäminen on saanut jälleen kerran odottaa. Nyt ehdin päivittää joitakin kuulumisiamme. Lokakuun lopun rauniotreeneissä oli aurinkoinen sää ja sen kunniaksi Laura Luotonen räpsi kuvia meidänkin treenistä.

Tohtori Pete tutkii potilas Saarisen tassua. Haavanhoito ja kääreiden vaihto sujui tässä vaiheessa pojilta jo rutiinilla.

Osmariini pääsi viikko sitten päivittäisestä tassunvoitelu- ja siteenvaihto- pyörityksestä. Haava on pysynyt kiinni ja karvat alkaneet kasvaa siteen kaljuksi hankaamalle alueelle. Yksissä minitreeneissä Osmo pääsi pitkästä aikaa jopa töihin, tosin vain kävelytieltä nenää nostamaan ja sitten pusikkoon haukkumaan. Vaikka kävelytietä köpsöteltiin suorastaan laiskannäköisesti, muuttui koira hetkessä, kun maalihenkilön haju leijaili sen nenään.

Panta pois ennen lähetystä. Taustalla peesari ja kouluttajakollega Tiina.

Vire teki samanlaisen treenin ja bongasi myös hajun hienosti. Maalihenkilön ilmaisussa oli toivomisen varaa, sillä likka pyrki aluksi käpälöimään pressua,

Vire liikkuu raunioilla varmasti ja vauhdilla.

jonka alla Juha lymyili.

Virvelin ilmaisuhaukku pystykaivolla.

Pari viikkoa sitten kävin lauantai-iltana myös Talinhuipun tottiskentällä, kun huomasin sen vapaaksi. Osmo oli aivan tohkeissaan saadessaan pitkästä aikaa (ja silloin vielä tassu siteeseen ja muovipussiin käärittynä) tehdä seuraamisia ja ruutuun lähetyksiä eri suunnista.

Ohjaaja iloitsi ja kiitti koirankouluttajain suojeluspyhimyksiä, kun Vire ei noteerannut ampumisia ollenkaan. 😀

Virvelin kanssa treenattiin estenoutoja täysmittaisilla pk-esteillä. Ensin lämmiteltiin vain hyppimällä ja sitten otettiin varsinaiset noudot. Ekalla kerralla Vire kiersi hyppyesteen takaisin tullessaan eikä saanut siksi palkkaa.

Virveli intoilee, kun piilon kansi avataan…

Toisella kerralla avitin paluuta näyttämällä estettä ja kannustamalla – ja kerrassaan upeastihan Virveli ponkaisi noutokapula suussaan metrisen yli ja palautus- asentoon. Estenoudoissa puuhaa ja keskittymistä on sen verran, että kapulaa ei tarvitse yhtään edes mukeltaa paluumatkalla, mitä tapahtuu edelleen tasamaanoudoissa. Myös A-esteen yli nouto sujui mallikkaasti!

Välillä on ehditty myös möllöttää läjässä telkkaria katsomassa.

Viikko sitten Virveli heräsi yhtenä aamuna yllättäen ontuen etupäätään. Tutkailin tassut, mutta eipä tuo elukka mihinkään paineluihin tai veivailuihin reagoinut millään tavalla. Kuitenkin pari päivää meni siten, että selvästi koira linkkasi etutassuaan.

Muutaman päivän verran asiaa ihmeteltiin ja tassua väänneltiin, kunnes vihdoin yhtenä iltana syyllinen löytyi: Anturoiden väliin oli juuttunut piikki, jonka isäntä sai nypättyä pois. Sen jälkeen ei ole tarvinnut linkutella. Onneksi kyse oli ulkoisesta tekijästä eikä mistään rakenteellisesta pulmasta!

Sateinen syysloma

Pitkän viikonlopun mittainen syysloma kului nopeasti, mutta kaikennäköistä siinäkin ajassa ehdimme touhuta. Osmon touhuja rajoitti tosin melkoisesti paketissa oleva tassu. Side vaihdetaan päivittäin ja anturan haavaan laitetaan bakteereja tuhoavaa hunajasalvaa. Haava onkin alkanut parantua ihan mukavasti ja enemmän koiraa häiritsee sadesäällä siteen päälle laitettava muovipussi, kuin itse vamma.

Vire on päässyt myös treenaamaan, ohessa pätkiä viime viikon rauniotreeneistä. Paikallamakuun loppu, siirtyminen alueelle ja lähetys:

Ensimmäinen ”ukko” löytyi melkein heti lähetyksen jälkeen kaivosta. Kuvaaja ehti mukaan vasta, kun olin itse jo koiran luona:

Lähetys kaivolta. Pyssyn pamauksesta Virveli ei välitä, mikä on huippuhomma! 😀 Toisen figun ilmaiseminen portaissa näytti olevan vähän hankalaa:

Kolmas maalihenkilö oli niityn reunassa roskiksessa. Vire tarkensi hyvin ja aloitti ilmaisun roskiksen ulkopuolella, kuten asiaan kuuluu. Paikalle saapuessani haukku kuuluikin roskiksen sisältä… Sääliksi kävi Laura-paran korvia! 😉 Toisaalta Vire teki oikein, koska raunioilla koiran kuuluukin pyrkiä maalimiehen luokse ja ilmaista piilon ulkopuolella vain, jos reittiä ei löydy.

Potilas Saarinen vietti koko loman Kirkkonummen tukikohdassamme eli mökillä isännän ja välillä emännän ja Virvelinkin kanssa. Vire pääsi mökkeilyn lisäksi torstai-iltana hakutreeneihin, perjantaina kyläreissulle Maskuun juoksentelemaan Hohto-rotikan kanssa ja tervehtimään myös 10-viikkoista Raidia, viettämään tyttöjen iltaa Turussa ja haistelemaan samalla Mangon lenkkimaastoja sekä syömään Mangon superhyviä jättiluita (kun koira-emäntä itse oli isäntänsä kanssa mökillä), tallaamaan lauantaina loppukoealuetta Veikkolaan sekä etsimään ukkoja rauniotreeneihin sunnuntaina. Oheiset videopätkät ovat viime viikon treeneistä, mutta samaan tyyliin mentiin myös eilen – Vire pysyi kuulolla ja hallussani, mutta irtosi hyvin ja tarkensi hajut itsenäisesti. Ilmaisut irtosivat eilen jopa videonäytteitä paremmin. 😀

Lauantain ja sunnuntain välissä vietin itse metsässä vielä erittäin pimeät ja märät 6 tuntia pelastushaun loppukokeen järkkärinä sekä ratamestarina. Alunperin meidän oli tarkoitus osallistua kyseiseen kokeeseen Osmon kanssa, mutta tassuvammasta johtuen poitsun taidontarkistuskoe siirtyikin ensi kaudelle. Alue oli kiinnostavan muotoinen ja mietin moneen kertaan, millaisen etsintäsuunnitelman olisin itse tehnyt. Etsintäsuunnitelma, johon olisin todennäköisesti päätynyt – sekä maalimiesten sijoittelu, josta minulla ei tietenkään olisi ollut mitään aavistusta, olisivat aiheuttaneet varsin ison tyhjän alueen etsinnän alkupuolella, mikä olisi ollut tehokas luottamustesti itselleni ohjaajana. Alueella koiraan piti nimittäin todella luottaa, jotta aika ei kulunut tyhjän alueen ”hinkkaamiseen” ja jotta maalihenkilöt löytyivät sallitun ajan puitteissa. Koirakoista 3/6 sai hyväksytyn tuloksen eli nykyisten/tulevien hälytyskoirien testiksi alue oli oikein hyvä ja sopivan haastava.

Osmariini saikulle

Osmon vasen etutassu lastoitettiin.

Osmo-parka on kyllä meidän lauman tapaturma-alttein jäsen. On leikattu hiekanjyviä silmistä, rymytty olkanivel sijoiltaan, tähystetty ruohonkorsia nenästä ja kaiveltu mätiä tikkuja varpaista. Ja siihen päälle vielä normi hotspotit ja korvien hiivatulehdukset, joita ei ehkä voi laskea tapaturmiksi… No nyt jätkä sohlasi metsälenkillä etutassun kannusanturan lähes irtipoikki.

En nähnyt itse tapausta, koska tuijottelin maastoa suppilovahveroiden toivossa koirien rymistellessä vähän kauempana. Sitten ihmettelin, kun Osmo nuoleskeli tassuaan ja huomasin, että kannusantura vuotaa verta. Reippaasti Osmo tepsutteli vielä kotiin n. 2 kilometrin taipaleen eikä edes ontunut. Kotona totesimme anturan vuotavan reippaasti, sidoimme haavan ja varasimme ensimmäisen vapaan ajan lääkärille.

Leikkauksen jälkeen unet jatkuivat systerin vieressä sohvalla.

Potilas saarinen ei itkenyt eikä valittanut, vaan varsin reippaasti ja kiltisti antoi käännellä ja kannella itseään, tutkia haavan (jonka huomattiin suorastaan pulppuavan verta!) ja pistää kanyylin suoneen. Sitten siirryimme Mankkaalta Espoon eläinsairaalaan, jossa katkennut verisuoni ja itse antura ommeltiin takaisin kiinni ja jalka lastoitettiin koukkuun niin, ettei haava veny koiran jokaisella askeleella. Viikon päästä on tarkistuskäynti, jossa mahdollisesti lasta ja tikit poistetaan.

Uuden treeniliivin itseironia osoittautuikin realismiksi… Kuva: Roope Rinne

Toivottavasti repeilevästä kannusanturasta ei tule jatkuvaa riesaa, kuten noiden huonosti paranevien haavojen kanssa kuulemma usein käy… Joskus ratkaisuna käytetään jopa koko kannusvarpaan amputointia.

Valitettavasti sairausloma estää reippaamman liikunnan ja maastotreenit kokonaan monen viikon ajan. Myös parin viikon päästä oleva pelastushaun taidontarkistuskoe piti meidän osaltamme peruuttaa. 😦

Törppö törppöpää

Törppö ja törppö

Viikko sitten sunnuntaina Paavo ja Virveli juoksivat ja riehuivat metsässä niin, että emännät menoa kauhulla katsoivat. Seuraavana päivänä huomasinkin Virvelin polvessa ison, ruman reiän. Ilmeisesti Vire oli juossut johonkin isoon karahkaan rymylenkillä. Ihmeen vähän haava oli vuotanut tai sitten Virveli oli nuollut veret pois. Se ei myöskään aristanut jalkaa ollenkaan, vaikka haavaa suihkuteltiin ja putsattiin betadinella.

Tiistaina totesimme, että ei tämä taidakaan pelkin kotikonstein parantua ja varasimme ajan eläinlääkäriin. Saimme keskiviikoksi ajan ja haava tuoreistettiin, putsattiin ja ommeltiin kiinni. Virkku sai myös antibioottikuurin ja kurjan törpön päähänsä. Nukutuksen jälkeisestä tokkurasta toivuttuaan koira oli taas oma, vauhdikas itsensä. Kaulurista Törppö törppöpää ei tietenkään oikein tykkää, se kun on koko ajan tiellä ja hidasteena. Vaan eipä likka näytä lannistuneen kauluristakaan – reunan ottaessa kiinni oven pieleen tai muuhun esteeseen se yksinkertaisesti puskee itsensä juuri siitä läpi niin että kolina käy. Melkoinen sisupussi!

Yksi joukkueista yleisörastilla. Kuva: Anne Kuosmanen

Tämän viikonlopun vietin itse aamuvarhaisesta yömyöhään Pelastuskoiraliiton ryhmä- katselmuksen rastivastaavana ja joukkueiden yleisörasti-suoritusten arvioitsijana. Iltaohjelma-vastuukin oli jotenkin lipsahtanut kontolleni…

Howavart Hapsu tarkistaa piiloa yleisörastilla. Kuva: Anne Kuosmanen

Oman haasteensa työntäyteiseen lauantaihin toi edellisyönä ollut hälytys, jonka takia yöunet jäivät muutamaan tuntiin. Samoilla silmillä mentiin sitten reilu vuorokausi, mutta ihmeen hyvin kaikesta kuitenkin selvittiin. Onneksi Pete kantoi vastuun koirista. Osmo ja Virveli saivat viettää reipashenkistä laatuaikaa isännän kanssa mökillä – mikä oli taatusti mukavampi vaihtoehto kuin kököttää pitkiä aikoja autossa ja päästä emännän taukojen aikana pienille jalottelukierroksille Espoon keskukseen. Nyt iso urakka on onnellisesti ohi ja ehtii kouluttaa ja aktivoida taas omiakin koiria. 🙂

Juhannusjuttuja ja hälyhommia

Osmo ajaa, Virveli tähystää?

Juhannus vietettiin viimevuotiseen tapaan rauhallisissa tunnelmissa Porkkalan mökillä. Aatto oli upean aurinkoinen, seuraavina päivinä tulikin sitten vettä taivaan täydeltä. Puusauna lämpesi, ruoka oli hyvää ja koko pieni laumamme nautti leppoisasta yhdessäolosta.

Viikon sisään on sattunut kaksi hälytystä. Usean tunnin rämpiminen nokkospuskissa ei haitannut yhtään, kun tehtävä oli tärkeä ja jopa sää oli etsijöille suosiollinen. Tämä ensimmäinen kartturointini tositilanteessa vahvisti uskoani itseeni ja siihen, että koiria ei tosiaan treenata turhaan. Oli antoisaa tehdä yhteistyötä pätevän koirakon kanssa. Toinen hälytys päättyi onnellisesti etsityn löytymiseen juuri silloin, kun itse ehdin vasta kokoontumispaikalle. Hyvä näin, pääasia on, että henkilö löytyi! Tietosuojasyistä en tämän enempää voi hälytyksistä kirjoitella.

Sadepäivien jälkeen terassikeli kelpasi koirillekin

Osmo on jatkanut pärskimistään ja yhtenä päivänä rajun aivastelu- kohtauksen päätteeksi se kakoi suustaan ulos yhden, n. 15 cm pitkän heinän. Ehkäpä tuo korsi oli se nenään juuttunut kiusankappale? Lääkärissä käytiin kuitenkin hakemassa antibioottikuuri nenästä valuvan mädän vuoksi. Jos kuuri ei tehoa ja pärskiminen jatkuu edelleen, on edessä tähystys.

Viime kesänä potilas saarinen nukutettiin, kun silmästä poistettiin verkkokalvon läpi mennyt roska.

Voihan kesä ja kärpäset, että jätkälle joka kesä aina sattuukin (viime kesänä leikattiin roska silmästä, sitä edellisenä oli hotspotteja). Nenäpulmien vuoksi Osmis on saanut ajaa vain yhden mielenvirkistysjäljen. Upeasti poika hoiti homman kotiin, vaikka luulisi jopa ihmisnenään haisevan mädänhajun häiritsevän nenätyöskentelyä melkoisesti!

Työnjohtaja valvoo hyppyesteen valmistumista

Virveli on sen sijaan treenannut useamman jäljen verran. Janalähtöjä ollaan harjoiteltu joka jäljen yhteydessä ja homma toimii välillä jo varsin mallikkaasti. Vire on oivaltanut, että pitää lähteä mamman näyttämään suuntaan ja bongaa jäljen varmasti. Pari kertaa se on lähtenyt takajäljelle, jota pitää alkaa pohtia seuraavaksi. Sopivia peltoja tai nurmikkoja ei mökkiseudulla ole, jotta tarvittava peltokuuri olisi järjestynyt tarkkuuden treenaamiseksi. Nyt sitä tosiaan tarvittaisiin, sillä kahdella viimeisimmällä jäljellä koira on löytänyt ”vain” 5/6 keppiä. Janatreenien ja peltokuurin lisäksi ohjelmaan otetaan siis myös keppiharjoituksia. Ajattelin aloittaa reilun vuoden takaisella hälyleirillä oppimallani ”esinekujalla”.

Koskematta yli 90 sentistä, uusi (ja tämän session jälkeen jo entinen) vinkupallo ansaittu!

Olemme käyneet myös juoksulenkeillä (hmm… voikohan meikäläisen menoa kutsua edes hölkkäämiseksi…?) ja askarrelleet ikioman hyppyesteen. 80 cm ylitetään ihan mukavasti, sen jälkeen tassut alkavat ikävästi jo koskea esteeseen. Varovasti vähitellen, mutta kuitenkin riehakkaan ilon ja onnistumisten kautta edetään kohti hyppynoutoa. Matalamman esteen yli ollaan jo noudettukin.

Veriset jälkipuinnit

Metrinen ylitetty! 😀

Mökkeilyn ohessa olen ehtinyt tehdä muutamat jäljet koirille. Perjantaina molempien jälki oli vajaat 500 m pitkä ja sillä oli 6 keppiä. Virkun jälki meni n. 200 metrin osuuden aivan rutikuivaa ja kivikovaa pellonreunaa pitkin ja tuulisella pellolla koira tarvitsi apuja pysyäkseen työssä. Kepit se kyllä bongasi itse, mutta jollen olisi tiennyt, mihin suuntaan jälki kulkee, olisimme takuulla päätyneet keskelle peltoa lokkien ja peuranhajujen perässä.

Jäljen metsäosuudet Virkku selvitti hienosti ja keppi-ilmaisut paranivat keppi kepiltä. Ekoilla kepeillä naksutin pelkästä kepin bongaamisesta ja kannustin sitten koiran maahan näytölle. Viimeiset kepit Virkku bongasi ja ilmaisi täysin itsenäisesti. Myös jana (alle 10 m mutta jana kuitenkin) onnistui. Olin vahvistanut oikean ylityskohdan nameilla estääkseni likkaa oikaisemasta jäljen suuntaan. Osmo ajoi oman jälkensä taas varmasti ja keppi-ilmaisut olivat erinomaiset. Perjantain jälkitreenin saldo oli siis loistavasti 2 x 6/6.

Eilen maanantaina tein uudet jäljet, tällä kertaa Virkulle helpompaan, kosteaan metsämaastoon ja Osmolle tuuliselle ja kuivalle pellolle. Virveli työskenteli hienosti lukuun ottamatta janaa, jota olin ilmeisesti pidentänyt kerralla liikaa.

Janalähdöstä ei siis ollut tietoakaan vaan Vire paineli minne sattuu ja viimein jälkeen törmättyään otti vielä takajäljen. Siitä ei muuta, kuin pysähdys ja korjaus oikeaan suuntaan. Janalähtöjä pitää selvästi alkaa treenata järjestelmällisemmin. Huonosta alusta huolimatta Vire nosti taas 6/6 keppiä.

Osmis on (turhan tuhdissa) kunnossa!

Osmo teki tuulisella pellolla todella hyvää työtä. Oli ilo huomata kokeneen jäljestäjän ero kokemattomaan teiniin nähden. Pelto-osuuksilla Osmo ei yrittänyt ratkoa pulmaa kokeilemalla sattuman- varaisesti kaikkia suuntia vauhdin kiihtyessä (kuten Virveli yritti tehdä), vaan pudotti vauhdin puoleen normaalista ja haisteli paljon tarkemmin pysyen näin koko ajan jäljellä. Kaksi keppiäkin Osmo ehti ilmaista pellolta, kunnes matka katkesi yllättävästi ja yhtäkkiä.

Koira hypähti ilmaan, pysähtyi ja alkoi pärskiä älyttömästi ja haroa tassulla nenäänsä. Olin varma, että nyt sitä puri käärme ja menin tarkastelemaan tilannetta lähempää. Osmon nenästä tuli verta ja sen koko parta oli pärskimisestä veressä. Tutkailin pikaisesti koiran nenän ja kuonon mutta en nähnyt puremajälkeä tai muutakaan vammaa. Lähdin kuitenkin viemään koiraa autoon ja soittelin samalla Petelle ja pyysin ottamaan selvää Kirkkonummen eläinlääkäreistä. Tuoreessa muistissani oli kaverin koiran kyynpurema, josta oli kuulemma tullut verta.

Päästessämme vihdoin lääkäriin ”puremasta” oli kulunut lähes tunti ja koska nenä ei ollut lainkaan turvonnut eikä koira kipeän tai sekavan oloinen, päätyi eläinlääkäri siihen, että sieraimen sisään on osunut kunnolla jokin kuiva korsi tai keppi, mikä on aiheuttanut verenvuodon ja ärsytyksen nenässä. Nyt tilannetta seurataan ja jos pärskiminen jatkuu tai nenästä alkaa tulla mätää, on nenään jäänyt olki tai keppi, joka pitää tähystää pois. Huojennukseni oli kyllä suuri, kun lääkäri totesi, että kyystä ei onneksi ollutkaan siis kyse!

Ne ovat täällä taas!

Tuonne otsatukan sekaan niitä mahtuu...

…nimittäin punkit. Virvelistä on poimittu kevään ensimmäiset puutiaiset, vaikka lunta on vielä monin paikoin maassa. Taitaa tosiaan olla jo kevät! Kai se on uskottava ja laitettava koirille ekat myrkyt niskaan. Etenkin mökillä Porkkalassa ja kevättulvista märillä niityillä punkkeja takuulla riittää.

Valmiina kuin partiopoika. Kaikkeen.

Viime viikkoihin on mahtunut tottiksia hallissa ja ulkona, kaupunkitreenejä, hakua ja esine-etsintää. Treenailun lisäksi olemme tietysti lenkkeilleet ahkerasti ja vaihteeksi myös hiukan sairastettu.

Osmon korva oli kipeä ja lääkärissä syyksi todettiin hiivatulehdus. Onneksi se ei ole tarttuvaa sorttia ja lähtee tipoilla pois. Virveli oli lääkärireissulla mukana seuraneitinä. Eläinlääkäri on molempien piskien mielestä huippuhieno paikka. Saahan siellä yleensä herkkuja niin emännältä, kuin kivoilta lääkäreiltäkin. Samalla tsekkasin kummankin elukan tämänhetkisen elopainon, Osmo hivenen alle 20 kg ja Virkku tuplasti, hivenen alle 40 kg.

Paikallamakuuharjoitus perhetapahtumassa

Tänään koirat saivat tosi hyvän häiriötreenin, kun olin niiden kanssa Olarin lysteissä juontamassa pelastuskoiranäytöstä. Omat koirat saivat tehdä tottistreenejä esiintymisareenallamme ja ihmetellä suuren maailman menoa ihmis- ja koiravilinässä, grillimakkaran ja lettujen tuoksuja haistellen, alpakoita, poneja, ilmapalloja ja pomppulinnoja ohitellen. Paremmin ei olisi voinut mennä, koirat käyttäytyivät oikein edustavasti sekä yhdessä, että erikseen.

Lystien jälkeen menimme Helsinkiin Peten vanhemmille synttärikahveille. Koska ilma oli mitä upein, kävimme myös

Virveli kadehtii, kun Osmis sai pallon

Kaivarissa kävelemässä koirien, Peten ja Liisan kanssa. Taas saatiin runsain mitoin kaupunkitreeniä, ihmisvilinää ja koirien ohituksia. Vaikka kilometrejä ei päivälenkillä kovin montaa kertynyt, olivat molemmat piskit aivan kuitteja saapuessamme kotiin. Kuten ihmisilläkin, henkinen stressi ja tsemppaaminen väsyttävät usein paljon enemmän, kuin fyysinen rääkki.

Kevät on täällä!

Jotta tasapaino säilyisi, oli iltalenkillä vuorossa taas aivotonta kaahailua kallioilla ja niityllä. Nyt lattialla lojuukin kaksi kappaletta väsyneitä eli onnellisia koiria.

Kesäkuulumisia

Nuuksiossa ennen kesäkampauksia

Aika on kulunut mökillä uiden, ulkoillen ja lueskellen, eikä tietokoneen ääreen tee mieli istahtaa ollenkaan. Nyt pihalla on niin kuuma, että sisähommatkin kelpaavat vaihteeksi. Siispä naputtelen pientä päivitystä kesän tapahtumista.

Hauvat kävivät rokotuksissa ja samalla reissulla Viren lonkat ja kyynärät kuvattiin. Viralliset lausunnot saapuvat Kennelliitosta tuonnempana, mutta hyvältä tytön nivelet näyttivät ainakin näin maallikon silmin.

  Kyynärpäät lähtivät puhtaina nollina, eli oman eläinlääkärimme alustavan arvion mukaan täysin terveinä.

Mitä tiiviimmin nivel asettuu nivelmaljaansa, sen parempi se on. Lonkista vasemmassa (kuvassa oikea) on hieman enemmän väljyyttä, joten sen arvosana saattaa olla B. Oikea lonkka on mitä todennäköisimmin A.

Tässä oleva lonkkakuva oli Kennelliittoon lähetettyä huonompi ja sain sen siksi itselleni. Kyynärkuvat nappasin digikamerallani eläinlääkärin valotaululta. Ekoja juoksujansa neiti tekee edelleen minkä kerkiää, toisin sanoen merkkailee jopa jalkaa nostaen ja käyttäytyy toisinaan todella veemäisesti. Vaan vieläkin niitä odotellaan. Pete on kommentoinut, että mahtaako jätkämäinen tapaus olla narttu ensinkään…

Saariretkelle lähtivät mukaan myös Minna ja Dino

Eläinlääkärireissun jälkeen on taas treenattu, mökillä aika paljon jälkeä ja kerran viikossa hakua Espyn treeniryhmässä. Mökillä aamulenkkirutiinit ovat ennallaan, eli siellä tulee harjoiteltua myös esine-etsintää päivittäin. Kovasti likka ehdottelee hihnalenkeilläkin milloin minkäkin maassa lojuvan lippalakin ”löytämistä”, mistä kehun koiraa aina vuolaasti. Luovutuksessa on paljon työsarkaa. Etenkin yksi muinoin maasta löytynyt tutti on Virvelin mielestä IHANA löydettävä ja sitä se jää poikkeuksetta natustelemaan itsekseen.

Vesieliöitä kuvattuna Porkkalan saaristossa

Tottiksia ollaan tehty aina välillä, lähinnä iltamuonituksen yhteydessä. Kateus on kova sana koiran motivoinnissa. Kun toinen koira saa tottistella mamin kanssa, on toinen kateudesta vihreä ja oman vuoronsa koittaessa täysillä mukana. Eilen poikkesin iltalenkillä läheiselle hiekkakentälle ja otin kuivanappulapalkalla molemmille pienet tottissessiot hyvällä menestyksellä. Totesin, että Viren BH-liikkeistä puuttuu oikeastaan enää paikallamakuu. Tietysti palkkaustakin pitää pystyä harventamaan, ennen kuin kokeeseen on asiaa.

Isonenä-Osmo

Osmon kanssa olisi mukava ilmoittautua taas johonkin tokokisaan ja sitä silmälläpitäen olenkin kertaillut taas ruutua, kaukokäskyjä ja luoksetulon pysäytyksiä. Osmiksessa on potentiaalia, mutta se tarvitsisi jonkun säntillisemmän ja suunnitelmallisemman treenaajan, kuin sen huithapeli emäntä. Ei voi kuin ihmetellä, että tällä tyylillä on edetty näinkin pitkälle tuossa pilkunviilaamisen kuningaslajissa! 😉

Tiivistä tunnelmaa teltassa

Porkkalassa kävimme myös pienellä telttaretkellä saaristossa. Ajatuksena olisi lähteä vielä hieman pidemmälle laumavaellukselle tämän kesän aikana, mutta saapa nähdä, kuinka ehdimme. Rento kesäollottelu kun vie niin kovin paljon aikaa!

Räkätauti taltutettu

Virveli ihastui Mangon pehmopandaan.

Pari viikkoa sitten Virveli alkoi yskiä. Epäilin kennelyskää, etenkin, kun parin päivän päästä myös Osmis köhi. Virvelin kohdalla tauti meni ohi muutamassa päivässä ja siksi odotin Osmonkin paranevan itsestään. Toisin kävi: Osmo jatkoi köhimistään ja keskiviikkona töistä tullessani se oli aivan vaisu ja väsynyt. Sen kirsu oli kuiva ja kuuma ja koira myös paleli, joten kuumettakin oli. Sain lääkäriajan torstaiksi. Kuumetta ja yskää oli edelleen ja nenästä valui räkää.

Räkänokka on jo toipumaan päin.

Verikokeesta selvisi, että tulehdusarvot olivat selvästi koholla. Siksi Osmosta otettiin myös keuhkoröntgen, josta ei onneksi ilmennyt keuhkokuumetta tai muitakaan muutoksia. Osmis sai tulehduskipulääkettä ja kymmenen päivän antibioottikuurin (elämänsä ensimmäisen). Antibiootti tepsi todella hyvin ja jo seuraavana päivänä potilas oli selvästi reippaampi. Parin päivän päästä Osmo oli jo täynnä energiaa ja omasta mielestään täysin terve. Lääkärin määräämä viikko lepoa onkin nyt helpommin sanottu, kuin tehty!

Mango ja Vire vauhdissa

Viikko sitten Mango oli täällä päivän hoidossa. Mangon omistaja Anna tiesi tautivaarasta, mutta otti riskin ja toi Mangon suunnitelmien mukaisesti hoitoon. Yskivä Osmo sai lepäillä toisessa huoneessa, jotta se ei tartuttaisi köhää Mangoon. Tytöt saivat siis meuhkata keskenään ja Osmo toipua rauhassa. Soittelin äsken Annalle ja sain kuulla, että Mango välttyi kuin välttyikin yskältä. Toivottavasti likat pääsevät taas pian peuhaamaan keskenään!

Koska Osmis on ollut sairaslomalla, on Vire saanut erityishuomiota pääsemällä kahdestaan mamman kanssa tottistelemaan tai lenkille. Tottistelut ovat sujuneet tosi kivasti. Paukkupakkasten ansiosta mammakin on osannut pitää sessiot tarpeeksi lyhyinä ja vauhdikkaina. Eilen kyllä harmitti, kun Osmis oli sairaana. Se olisi muuten päässyt esiintymään Tapiolan talviriehaan, jossa itse toimin pelastuskoiranäytöksen juontajana. Onneksi koirakoita oli tarpeeksi ja päivän pr-hommat eli kaksi näytöstä saatiin kunnialla hoidettua.

Syysloma koitti!

 

"Odota!"

 

Syysloma on vihdoin koittanut ja tarpeeseen se taas tulikin. Omalla kohdallani syysväsymys näkyy tavallistakin massiivisempana hajamielisyytenä. Joka ainoa päivä olen unohtanut ja/tai hukannut töissä jotakin, mutta onneksi oppilaani ovat huumorintajuisia ja ymmärtäväisiä! Viime viikonloppu oli pitkästä aikaa vapaa, joten ”hullunkurinen perhe” (Peten termiä lainatakseni) suuntasi mökille nukkumaan ja ulkoilemaan.

 

Väläys ja Äly

 

Maanantaina Virellä oli maha kuralla ja sisällekin raukka oli joutunut ripuloimaan, kun emäntä oli töissä. Siksi Vire ei päässyt tottistelemaan, kun vedin BH-ryhmän treenit. Osmo sen sijaan pääsi kaikkien koirien yhteiseen alkuharjoitukseen. Paikalla oli pelkkiä uroksia, joten pujottelu koirakoiden välistä oli suoranainen saavutus, samoin perusasennossa odottaminen muiden ohittaessa ihan vierestä.

 

Iloinen ja terve taas!

 

Nyt Vire on taas kunnossa ja eilen päästiin jo ulkoilemaan oikein kunnolla. Laihalta pentu kyllä näyttää ripulin ja parin päivän kevyemmän ruokinnan vuoksi. Tänään olisi tarkoitus autoilla – yllätys yllätys – Kyröskoskelle Mariannen ja Nokialle Jaanan luo. Viivymme reissussa korkeintaan kaksi yötä, koska lauantaina menen Osmon kanssa koettamaan pelastushaun loppukoetta. Osmo osaa homman, itsestäni en ole ihan yhtä varma. 😉

Tokon kertailua

Treenikaverini Jaana Hulluista Lehmistä (tämä kovin imarteleva treeniryhmän nimi on muotoutunut joskus muinoin silloisessa BH-ryhmässämme) oli viikonloppuna auttamassa aidankorotusprojektissa. Aidasta tuli kaikin puolin kelvollinen ja asiallisen näköinenkin. Jopa haasteellinen portti onnistui muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen. KIITOS, Jaana!!! 😀

Koska sekä Osmo, että Jaanan koira Asko ovat toipilaita eikä niiden kanssa saa nyt (tai ehkä koskaan) treenata pk-esteitä, päätimme alkaa kertailla toko-liikkeitä yhdessä. Laji ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, mutta täytyy myöntää, että vuoden tauon jälkeen pieni kipinä pääsi taas syttymään. Hyvänä kimmokkeena toimi myös snautserikerhon riveistä tullut pyyntö tulla kerhon joukkueeseen tokon SM-kisoihin. Mikäli Osmon kyynärpää kestää, saatamme jopa osallistua, vaikka tulosta tällä treenaamisella voittajaluokasta tuskin saadaankaan.

Näin viime vuoden sm-kisoissa...

Tunnari (tunnistusnouto) ja ruutu (lähettäminen määrätylle paikalle) ovat perinteiset nolla-liikkeemme, joten nyt keskitymme niiden treenaamiseen. Kaukokäskyt kaipaisivat myös paljon kertailua, mutta osa asennonvaihdoista rasittaa koiran kyynärpäitä sen verran paljon, että niitä emme nyt ihmeemmin harjoittele…

Tokoilun ohella olemme pidentäneet lenkkejä vähitellen. Tänään Osmo sai myös toisen neljästä Cartrophen-pistoksestaan. Tällä hetkellä koira ei linkkaa, mutta kaikenlaisia hyppyjä ja rajumpia peuhuhetkiä vältetään edelleen. Osmo on reagoinut liikunnan vähentymiseen taantumalla välillä kotipihassa teini- ja pentuajoilta tuttuihin riehu-räyhä-hepuleihin. Se juoksee ympyrää itsekseen äristen ja häntä suorana ja mikä karmaisevinta, pysähtyy välillä haastamaan emäntää haukkumalla ja hyppimällä päin naamaa! Ja kohta tuon kauhukakaran pitäisi muka näyttää mallia pikkusiskolle!

Pikkusiskosta puheen ollen, Korennon pentujen silmät on nyt tutkittu ja kaikki lapsukaiset saivat siltä osin terveen paperit. 🙂 Juhannuksen viettoon ajelen viimevuotiseen tapaan Ruovedelle. Menomatkalla ajattelin poiketa tutkailemassa pentusia, vaikka lopullista valintaa en pääsekään vielä silloin tekemään. Juhannuksen jälkeen saan toivottavasti päättää, mikä pentusista on omani. Ja mikäli viihdyn Pirkanmaalla vähän pidempään, minulla on kotiin palatessani kaksi koiraa!

Parit pelastustreenit

Vastamaalatut aitatolpat kuivumassa. Taustalla vihreää puutarha-aitaa, jonka korkeus riittänee riisenillekin.

Osmon ”pikkusisko” teettää töitä, vaikkei se ole saapunut vielä kotiinkaan. Olen nimittäin nikkaroinut aitaan korotusta ja sahaillut ja maalaillut tolppia. Ensi viikolla (varmaankin keskiviikkona) lähden taas katsomaan kakaroita ja silloin pääsen toivottavasti myös valitsemaan omani. 🙂

Osmon kanssa ollaan käyty muutamissa pelastustreeneissä. Keskiviikkona vierailtiin Vantaalla Korson raunioradalla ja eilen torstaina etsittiin taas ukkoja metsästä. Molemmissa paikoissa pyysin huomioimaan Osmon kyynärpäävaivat maalihenkilöitä upotettaessa. Raunioilla jätkä ei vaan kelpuuttanut niitä helppoja reittejä, joita pitkin piiloille olisi päässyt, vaan kiipeili kasoilla aina, kun emännän silmä vältti…

Itse sain hyvän opetuksen siitä, että monivalintapiiloille kannattaa lähettää koira löydön jälkeen vielä uudestaan. Radalla oli neljän kopin ”rivitalo”, josta Osmo tarkensi yhden maalihenkilön. Vasta aivan lopuksi tajusin palata uudestaan samaiselle rivitalolle ja siellähän oli vielä toinenkin maalihenkilö piilossa. Kaikkien neljän maalihenkilön ilmaisut olivat varmat.

Työnjohtaja valvoo tiluksiaan.

Metsästäkin etsittiin aukeaa, tasaista maastoa, jotta Osmon ei tarvitsisi loikkia vaarallisesti. Tein kuvitteellisen keskilinjan ja lähetin siltä käsin koiran pistoille metsään. Ensimmäinen maalihenkilö löytyi saman tien (pisto jäi vajaan 20 metrin mittaiseksi, koska satuin olemaan niin lähellä piiloa), mutta toinen pisto olikin sitten reippaasti päälle 50 metrin mittainen. Myös kolmas maalihenkilö löytyi yhdellä pistolla, koska koiraa säästääkseni pyysin kouluttajaamme näyttämään hyvän lähetyskohdan.

Cartrophen-piikki tuntuu auttaneen eikä Osmis ole linkannut moneen päivään ollenkaan. Silti pidän edelleen Osmon treenit fyysisesti mahdollisimman kevyinä ja lenkit lyhyinä. Ensi viikolla jätämme varmaan rauniotreenit kokonaan väliin, kun poitsu ei innoltaan osaa ottaa siellä tarpeeksi iisisti… Nyt se saa toimia työnjohtajana kotipihan aidankorotusprojektissa.

Yhteistyöhaluinen nivelrikkopotilas

Osmo kävi taas tänään eläinlääkärissä ontumisensa vuoksi. Kuvata sitä ei tarvinnut, koska diagnoosi oli selvä aiempien tietojenkin perusteella. Oikea kyynärnivel on kipeytynyt taas, sehän on ykkösen nivel,  kuten vasenkin. Oikeassa kyynärässä oli havaittavissa jo vuosi sitten myös nivelrikkoa ja pienen pieni luupiikki. Ja näillä vaivoilla ei todellakaan ole tapana parantua ajan kanssa.

Osmon oikea kyynärnivel vuosi sitten.

Nyt Osmolle määrättiin neljän pistoksen sarja Cartrophenia, joka ikään kuin voitelee niveltä lisäämällä nivelnesteen määrää. Ruokavaliokin meni uusiksi, kun vaihdoimme Hill’s j/d -ruokaan, joka on kehitetty nivelongelmien hoitoon. Tälläkin hetkellä lisään poitsun ruokaan kalaöljyä ja glugosamiinia samasta syystä.

Osmo osoitti kyllä taas kerran olevansa ihana hoidettava: Se veti eläinlääkärille jälleen aivan tohkeissaan ja oli intoa piukalla kun nostin sen tutkimuspöydälle. Eli mitään traumoja ei ole jäänyt sen enempää korva- tai tassututkimuksista, kuin pallien poistostakaan. Eläinlääkäri Eeva Teräväinen tutki, väänteli, käänteli ja paineli koiran läpi ja ihasteli taas sen käytöstä ja niskan ja kaularangan liikkuvuutta. Selässä oli havaittavissa pientä jäykkyyttä, mutta muuten ainoa vika koirassa oli kyynärpäässä. On se harmi, että nivelrikko haittaa jo näin nuoren koiran elämää! 😦

Kyynärpää vaivaa taas

Juuri, kun Osmon korva on taas kunnossa ja kastrointi onnellisesti (ja täysin ilman jälkivaivoja) ohi, on poitsu alkanut taas ontua oikeaa etutassuaan. Epäilen, että kyseessä on taas se sama vanha vaiva, eli ykkösen kyynärpää nivelrikon aiheuttamien lisäpulmien kera. Tällä kertaa ontuminen on selvempää, kuin koskaan. Välillä jätkä jopa pitää koko tassua ilmassa ja etenee kolmella koivella. 😦

Osmo kuuntee ohjeita raunioilla pari viikkoa sitten. Kuva: Linda Paasimaa

Mitään isoa rasitusta, kuten hyppyjä tai rajua riekkumista muiden koirien kanssa, ei ole harrastettu viimeviikkoisen leikkauksenkaan vuoksi. Päinvastoin Osmo on ottanut normaalia rennommin. Ainoastaan autosta tulot Kyröskoskella olivat välillä aika näyttäviä, etenkin silloin, kun kaikki kolme piskiä saivat luvan tulla pelkällä ”vapaa” -käskyllä ulos häkistä. Yleensä ne saivat tulla vain yksitellen oman nimensä kuullessaan.

Jo pidemmän aikaa Osmo on pitänyt oikeaa etutassuaan aina koholla istuessaan. Koska muita oireita ei ole ollut, olen pohtinut, mahtaako tapa olla pelkkää tottumusta ja mielistelyä, vaiko tosiaan kipeän tassun lepuutusta. No, nytpä sekin sitten selvisi.

Raunioilla pari viikkoa sitten kivut unohtuivat, mikäli niitä oli. Kuva: Linda Paasimaa

Harmittaa toden teolla, koska kesä ja treenikausi olisi parhaimmillaan ja koira täysin valmis 2. luokan jälkikokeeseen. Kenties joudun unohtamaan pk-kokeet Osmon kanssa kokonaan. Pelastuspuolen kokeisiin aiomme kyllä vielä osallistua, kunhan tassu saadaan taas kuntoon. Nyt on siis jälleen luvassa eläinlääkärikeikka, lepoa ja todennäköisesti Rimadyl-kuuri.

Vire perhelounaalla

Onneksi seuraava kisakoirani on jo kasvamassa kovaa vauhtia emonsa ja yhdeksän sisaruksensa kanssa. Suursnautserin käyttölinjainen narttupentu on varattu Korennon kennelistä! 😀 Sain keksiä itse V:llä alkavan nimen, joten virallinen nimi voi jäädä myös koiran kutsumanimeksi. Näiltä näkymin Vire tulee kotiin heinäkuun ensimmäisellä viikolla.

Pähkähulluahan tämä on, mutta olen koko ajan varmempi, että päätös oli oikea.

Neliviikkoiset pikkupötkylät kauneusunilla

Tällainen siitä sitten tulee... Kuvassa Viren äiti Sara.