Koulari kolahti!

Ensimmäinen jälkikokeemme on onnellisesti ohi. Osmo sai 255p. eli 2-tuloksen ja siten koulutustunnuksen JK1! 😀

     

               Ilmoittautuminen ja paikallamakuu

Koe alkoi maasto-osuudella eli heti koirien tarkastamisen ja kilpailunumeroiden arpomisen jälkeen ajettiin autoilla janoille. Janalta Osmo lähti ensin takajäljelle (-6p.) ja itse kuljin liian lähellä koiraa (-1p.). Tuomari käski meidät takaisin janalle, jolloin Osmo lähti reippaasti jäljestämään oikeaan suuntaan. Eka keppi tuli vastaan aika pian ja intoa piukalla oleva Osmo juoksenteli sen ympärillä jonkin aikaa, ennen kuin tarkensi kunnolla ja meni maahan. Sitten jatkettiin jo hiukan järkevämpää vauhtia. Osmo teki hyvää työtä ja sitä oli helppo lukea. Kuitenkin yksi keppi jäi löytymättä (-20p.). Olisi pitänyt jarrutella koiraa enemmän yhdessä kohdassa, jossa se näytti hiukan valpastuvan…

  Seuraaminen (oikeanpuoleinen kuva ihmisryhmästä)

Jäljeltä ajettiin esineruudulle, jossa saatiin taas odotella aika kauan omaa vuoroa. Auton luona nostatin Osmolla yhden esineen, jotta se tietäisi, mitä se on seuraavaksi menossa tekemään. Esineruudussa lähetykset toimivat ja muutenkin Osmo oli hyvin kuulolla. Tosin yhden pissapaikan se bongasi ja jätti tietysti oman puumerkkinsä sen päälle (-2p.). Esine löytyi kolmannella pistolla alueen takalaidalta. Osmo toi löytämänsä pienen kengän tosi upeasti eli täysillä juosten ja tuli eteeni istumaan. Yhteispisteemme maastosta olivat 171/200p.

                     Liikkeestä maahan meno

Sitten koitti kaikkein jännittävin vaihe eli tottelevaisuusosuus. Eniten jännittämäni ilmoittautminen (kaksi koirakkoa yhtä aikaa, koirat vapaana) meni hienosti ja muutenkin Osmo pysyi koko ajan kuulolla eikä yrittänyt karata omille teilleen tai toisen koiran luo. Me aloitimme paikallamakuusta, jossa ei ollut ongelmia. Seuraamisissa Osmo kesti tosi hyvin sen, ettei palkkaa tullutkaan, kuten treeneissä. Välillä se jätätti hiukan, mutta otti sitten taas hyvin kontaktia. Jättävät liikkeet ja luoksetulo menivät tosi upeasti!

 

          Hyppynouto ja estenoudon alkuasento

Tasamaa- ja hyppynoudossa Osmo hidasteli palautuksessa ja aikoi selvästi jopa mennä makuulle kapulan kanssa, mikä on aivan uusi ilmiö! Niinpä jouduin antamaan tehostekäskyn ja hiukan vartaloapuja houkutellakseni Osmon palautusasentoon. Hyppynoudossa Osmo myös kiersi esteen takaisin tullessa. Sen sijaan estenouto meni täysin puhtaasti surkean vinosta heitostani huolimatta! Viimeisenä liikkeenä suoritetaan aina eteen lähetys. Osmo irtosi upeasti ja eteni vauhdilla maahan-käskyyn asti. Eka käsky vain hidasti vauhtia ja sai koiran haistelemaan ympäriinsä (eli etsimään Pingviiniä!). Onneksi toinen käsky toimi ja niin pääsimme kuuntelemaan tuomarin arviota. Tottiksesta irtosi yhteensä 84/100 pistettä, mistä olen kyllä tosi tyytyväinen!

   

                  Estenouto ja kapulan luovutus

Itseäni kyllä hiukan harmittaa sen yhden kepin jääminen jäljelle, sillä sen kanssa oltaisiin saatu 1-tulos! Mutta valittaa ei sovi, sillä tavoite eli koulutustunnus JK1 saavutettiin! Kaiken lisäksi sijoituimme kahdeksan koirakon joukosta toisiksi ja saimme komean pokaalin! Osmo ei välittänyt pokaalista eikä koulutustunnuksestakaan, mutta oli vähintään yhtä tyytyväinen kuin mamma saadessaan autossa maksalaatikkoa ja päästessään pitkän kisapäivän jälkeen hiekkakuopalle kaahailemaan lempilikkojensa Hohdon ja Pimun kanssa! 😀

 

                    Arvostelu ja palkintojen jako

Kiitos kuvista, tsemppauksesta ja täyshoidosta Mariannelle!

2 Responses to Koulari kolahti!

  1. Tiina ja Mooses sanoo:

    Onnea mun Itolilleni.!!Vähä ootte huippuja
    Mää kyllä tiesin koko ajan jotta hyvin sulla ja emännälläsi menee.
    Sainhan seurata suorituksianne melkein aitio(auto)paikalta.
    Tästä on hyvä jatkaa uusille haasteille.
    Meillä se on vielä tulevaisuudessa jossain…Emäntä on niin hidas oppimaan noita juttuja…

  2. osmo sanoo:

    Kiitti, Mooses! Eipä tuo mikään juttu ollu, ihan helppoo oli mun mielest. Voin sanoo, et kyl se sunki emäntä viel oppii noi hommat, ku tuuliki oppi. Vaan ei se aina oo helppoo ollu mullakaan ton ihmisen kans, voin sanoo. Eilenki se unohti antaa mulle lihipullaa vaik vähänkö ollaan sitäkin reenattu!!! Ja arvaa vaan, oliks se unohtanu viedä mun Pinkun sinne kentän päähän, missä sen ois tietty kuulunu olla!! Mut kuulemma saatiin noista mokista huolimatta joku kirjain ja numero. Ja MÄ SAIN MAKSALAATIKKOO! JA PIMUN JA HOHDON!!!!!! Toivoo Osmo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: