Leppoisa joulu

Serkukset ja Minna-tontun mielenkiintoiset touhut

Serkukset ja Minna-tontun selvästi mielenkiintoiset touhut

Aatto oli rauhallinen ja rattoisa sisältäen ulkoilua, herkuttelua, yhdessäoloa ja muutaman paketinkin! Joulupöydän antimista nautittiin Peten vanhempien luona Punavuoressa, jonne saapuivat myös Peten sisko Minna ja Dino.  

Viime vuodesta viisastuneina emme antaneet koirien avata lahjojaan itse (Osmo ei voinut sietää sitä, että serkkupoikakin sai paketteja…). Kun vain ihmiset rapistelivat lahjapapereita, sujui aattoilta kaikin puolin sopuisasti ja rauhallisesti. Kotona Osmoa odotti vielä Ylöjärven tontuilta saatu paketti, jonka se sai itse myös aukaista.

Jes, ikioma joulukinkku!

Jes, ikioma joulukinkku!

Tuletkos sieltä!!

Tuletkos sieltä!!

 

 

 

 

 

 

Oma peti ja lahjalelut

Oma peti ja lahjalelut

Osmis on säntäillyt uusien lelujensa kanssa innoissaan ja kuljetellut niitä ylpeänä paikasta toiseen. Iltaruoaksi koira sai kinkun läskireunukset, kuivattua poroa ja mamin leipoman joulupallon eli torttutaikinaan piilotetun lihapullan. 

Pipari-snautseri

Pipari-snautseri

Tänään käytiin pitkällä aamupäivälenkillä. Osmolle tein myös pienen esineruututreenin. Jopa pienen ja vaikean esineen eli sytkärin tuominen emännälle onnistui hienosti!

Mainokset

One Response to Leppoisa joulu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: