Onnea uuteen vuoteen!

Viime yönä rätisi ja paukkui. Onneksi kumpikaan koirista ei välitä ilotulituksesta, mitä nyt isoimpien pommien kohdalla hiukan höristävät korviaan. Itse vietin tänä vuonna koti-iltaa koirien kanssa. Ennen kunnon räiskeen alkamista kävimme pitkällä lenkillä ja harjoittelimme samalla hiukan pienesine-etsintää. Siitäpä kumpikin hauveli oli aivan tohkeissaan. Golfkentän kuuraisen ruohon seasta löytyivät niin avain, mutteri kuin nappikin. Virvelin kanssa pitää vahvistaa vielä sitä, ettei pikkutavaraa oteta suuhun, vaan pelkkä maahanmeno riittää ilmaisuksi. Kotona Osmo pääsi saunomaan ja loppuilta kului sohvalla telkkaria katsellen.

Siikajärven lenkillä Tapaninpäivänä

Sitten pieni katsaus viime vuoden tavoitteisiin ja niiden toteutumiseen:

TAVOITTEET 2015 / VIRE

• Jälkikokeista JK3 -koulutustunnus ja ykköstulos (pidemmän aikavälin tavoitteena on tietysti käyttövalion arvoon vaadittavat 3 ykköstulosta…)
  

  Saavutimme JK3-koularin kolme kertaa, mutta ykköstulokseen emme vielä yltäneet. Kisakauteen mahtui monta huolimattomasti ajettua jälkeä ja jopa yksi eksyminen maastoon (peuran jäljille taidettiin eksyä). Paras tuloksemme oli 3 pisteen päässä ykköstuloksesta, silloin maasto oli täydellinen, mutta tottiksessa sattui ja tapahtui ja – mikä ärsyttävintä – yksi esine löytyi ruudusta muutama sekunti etsintäajan päättymisen jälkeen… 

• TK2-koularin ”hakeminen” joistain tokokisoista (en siis saanut aikaiseksi ilmoittautua yksiinkään tokokokeisiin viime vuonna, vaikka tämä olisi varmaan ollut ihan läpihuutojuttu jo ajat sitten…)

Näin tehtiin, Viren ainoa tokokoe kuluneena vuonna oli tuo koularinhakureissu. Monesta ohjaajan käskytysmokasta huolimatta pisteitä kertyi 180,5 ja ne riittivät kunniapalkintoon, luokkavoittoon ja ykköstuloksen myötä koulutustunnukseen TK2.

• Peruskokeen suorittaminen raunioilla ja sijoittuminen väestönsuojeluun (VSS)

Ohjaaja sähläsi mutta Vire oli pätevä 7.6. Oittaan raunioradalla. Saimme siis raunioetsinnän peruskokeen suoritettua yleisarvosanalla hyvä. Viimeinen maalimies löytyi vain joitakin minuutteja ennen etsintäajan päättymistä. Koe oli melko haastava, koska viidestä peruskokelaasta hyväksytyn tuloksen sai vain Virveli. Luovutussopimus allekirjoitettiin saman tien, joten nyt olemme virallisesti Espoon väestönsuojeluorganisaatioon sijoitettu pelastuskoirakko! 😀

TAVOITTEET 2015 / OSMO

• Tokon erikoisvoittajaluokassa kilpaileminen, jolloin tietysti tavoitteena on erittäin haasteellinen YKKÖSTULOS (haaveksiahan saa aina ja tässä tapauksessa haaveena siintää tottelevaisuusvalion arvo…)

Jep jep, kävimme kokeilemassa onneamme ja taitojamme kolmessa EVL-kokeessa. Joka kokeessa joku vaikeista liikkeistä onnistui hienosti, mutta tietenkään onnistumiset eivät osuneet yhteen ja samaan kokeeseen… Kesällä Osmo oli niin stressaantunut ja haluton koetilanteessa, että päätimme yhteisymmärryksessä jättää kisakentät nuoremmille. Osmo tykkää treenata ja oppi todistetusti kaikki EVL:n liikkeet – joka liike onnistui jossain kokeessa 😉 . Viimeisissä kokeissa Osmo stressasi myös muista koirista, liekö syynä ollut kolottavat kyynärnivelet vai ihan vaan epävarmuutta huokuva ohjaaja.  

• Terveyden ja asiallisten käytöstapojen ylläpito ja vaaliminen 😀

Osmo on pysynyt perusterveenä koko vuoden, mutta uusia rasvapatteja on ilmaantunut papparaisen kroppaan ja etenkin kylmemmillä ilmoilla nivelet vaikuttavat jäykiltä. Niveliä huolletaan lisäravinteilla, kalanrasvalla ja tietysti saunomisella, jota Osmo ei jätä koskaan väliin. Asiallisia käytöstapoja koitetaan vaalia ja jästipäätä komentaa mahdollisimman mustavalkoisesti ja johdonmukaisesti muille koirille keuhkoamisesta, jota ilmenee aina sitä enemmän, mitä enemmän äijä on jumissa. Vuoden mittaan Osmon hellyyden ja lämmön tarve on kasvanut ennennäkemättömiin mittoihin. Sylikoirana vanha parta alkaa olla jo Virvelin veroinen! 😀

TAVOITTEET – LYHYESTI JA YTIMEKKÄÄSTI – VUODELLE 2016:

Virvelin kanssa jälkikokeista YKKÖSTULOS tai vielä mieluummin useampi. 😀 Mahdollisesti johonkin etsintäkokeeseen (EK) osallistuminen, mikäli ohjaaja uskaltautuu vieraammalle maaperälle eli palveluskoirapuolen hakuradalle! VSS-sijoituksen pitäminen voimassa eli loppukokeen suorittaminen tai vähintään peruskokeen uusiminen raunioilla.

Osmon kanssa leppoisaa mutta virikkeellistä eläkeläiselämää. Jälkeä, raunioetsintää, kotipihatottista ja sirkustemppuja.

Terveyden, yleiskunnon ja käytöstapojen vaaliminen kummankin koiruuden kanssa täysillä.

Mahtavaa ja menestyksekästä vuotta 2016 toivoen ja toivottaen,

Tuuli +elukat

 

 

 

Joulut juhlittu

Tallitontut aatonaaton lenkillä Porkkalassa

Harvaksi on käynyt blogin päivittäminen, vaan mitäpä sitä näin talvikaudella palveluskoirarintamalla tapahtuisikaan. Emännällä riittää joulun alla työkiireitä ja koirien kanssa lähinnä lenkkeillään ja köllitään kotona.

Merenrannassa juostiin… ja poseerattiin.

Heti loman alussa koiratkin pääsivät sitten taas retkeilemään  ja tapaamaan tuttuja ja tuntemattomia maaseudulla ja kaupungissa. Kantakapakkaani Kallion Sivukirjastoon ovat tervetulleita myös nelijalkaiset seuralaiset, kunhan osaavat käyttäytyä. Ja nämähän osaavat. 🙂

Ystävien seurasta saimme nauttia ennen joulua myös kotona. Siinä, missä ihmislapset joulunodotus-hepuleissaan juoksivat kiljuen ympäri kämppää, lojuivat karvalapset pöydän alla aikuisten juttuja kuuntelemassa.

Osmo lomatunnelmissa

Eikä edes Osmo stressannut pikkukavereiden yllättävistä halauksista ja muutenkin normaalia vauhdik- kaammasta menosta. Virehän ottaa kaiken hulabaloon aina rennosti eikä turhia jännitä.

Virveli pääsi töihin! Pelto-osuudelta löytyi tällainen!

Aatonaattona käytiin mökkimaisemissa lenkillä ja Vire sai mammalta etukäteis- joululahjaksi pitkän metsä-pelto-metsä-jäljen. Lumettomassa talvessa on sellainen mainio puolensa, että joululomalla pääsee maastoon jäljestämään! 😉 Kerrassaan mahtavasti likka jäljen myös ajoi, yhdessä piikkikulmassa haki vähän kauemmin, mutta vauhti oli kaiken aikaa sopiva ja kepit löytyivät varmasti.

Uskokaa tai älkää: Jouluaatto 2015.

Aattona otettiin rennosti, käytiin juoksentelemassa golfkentällä, saunottiin, syötiin hyvin ja tietenkin avattiin paketteja. Ennen ensi vuotta aiomme vielä treenata jälkeä ja kenties esine-etsintääkin.

Joululomalaiset mökillä

Seuraavaksi onkin sitten aika päivitellä kuluneen vuoden saavutuksia ja saavuttamatta jäämisiä ja asettaa tavoitteet vuodelle 2016.

Sitä ennen kuitenkin perinteiset joulukuvat eli karvalapset pakettien kimpussa: 😉

Osmo avaa paketit tottuneesti ja tehokkaasti

Isäntä seuraili taka-alalla, kun perheen pienimmät availivat lahjojaan

Virvelistä joulu on superkiva!

Pukki kannatti tänäkin vuonna kierrätystä ja hankki lahjalelut kirpparilta. Hyvä niin, sillä Virvelin jäniksellä ei ole enää toistakaan korvaa – eikä itse asiassa koko päätä. 😉

 

Muistinpas!

Superkoira Virveli lapsituomari Titon ikuistamana!

Melkein jo luovuin koko blogista, koska salasana oli unohtunut eikä blogin perustamisen aikoihin voimassa ollutta sähköposti- osoitetta ole enää olemassakaan. Mutta jostain muisin syövereistä se salasana vaan yllättäen putkahti mieleeni! Niinpä kirjoittelu jatkuu edelleen, harvakseltaan mutta kuitenkin! 🙂

Ihan ite askarreltu asukokonaisuus! 😀

Kuvatuksina tällä kertaa hetkiä parin viikon takaa pelastuskoiraväen jäsentenvälisistä, jotka pidettiin Oittaan raunioradan ympäristössä. Mittelöt olivat jälleen kerran huippuhauskat ja palkinnot ruhtinaalliset!

Kuvat: Minna Saukko, Mippe Carlsson & Pete

Ensiapurastilla häntäside koiralle

Ketteryysradalla myös ohjaajat joutuivat telineille!

Liikkeestä maahanmeno – ja ohjaajien poseeraus

Tottiksen ryhmäkoreografiaa…

Joukkueemme Lepakot eli Arja+Indy, Tuuli+Vire ja Gabi+Noppa

Batmanin luoksetulo

Batman-Vire ja ohjaajansa Kissanainen palkittiin ainakin seuraavista ansioista:

• Raunioetsintä: II sija, siitä huolimatta, että Virveli lankesi kaikkiin radalle järjestettyihin herkku- ansoihin. Kissanruokalautanen tyhjeni kesken etsinnän ja puuhun ripustettuun ydinluuhunkin ulottui kun kunnolla kurkotteli… Onneksi myös maalimiehet löytyivät ja ilmaisut toimivat.
• Maastoetsintä: II sija (joukkueemme otti tässä lajissa kolmoisvoiton!). Ensin etsittiin alue ilman koiria ja löydettiin kaksi lapsukaista. Lopuksi etsittiin koirien kanssa paria edelleen kadoksissa ollutta ”henkilöä”. Virveli löysi ja pelasti juurakkoon sammalten alle piiloutuneen ”Maijan” sen verran innokkaasti, että barbi-nukkeen taisi jäädä jokunen hampaanjälki… 😀
  

  Muitakin tuli kannustettua! 🙂

• Tottis: III sija (muistaakseni)
• Vuoden Tsemppari – kiertopalkinto ja pokaali: MEITSI!!
• Lapsituomareiden suosikki: BATMAN & KISSANAINEN! 😀

Viime viikko ollaan otettu iisisti, koska kumpikin koira on ollut vatsataudissa. Osmo-paralla on edelleen maha niin kuralla, että viime yönäkin se piti päästää pari kertaa pihalle. Toivottavasti tauti hellittää pian, ettei pikku-ukkeli kuihdu ihan olemattomiin.

Säät suosivat edelleen jälkitreenejä. Tänä viikonloppuna olisikin tarkoitus päästä pitkästä aikaa sekä pellolle että metsään jäljestyshommiin. Potilas Saarinen lepäilee, mutta Virvelillä riittää virtaa senkin edestä.

Pitkästä aikaa pitkästi asiaa

Treeniä mökkireissulla ennen Harjavallan koetta

Kiireinen ja/tai laiska emäntä ei ole kirjoitellut mitään niin pitkiin aikoihin, että melkein hävettää! Ja tämä kun on olevinaan treenipäiväkirja…

Radiohiljaisuudesta huolimatta olemme treenanneet ja kisanneet. Treeneissä on keskitytty peltojälkeen ja janaharjoituksiin. Tottiksessa ollaan tehty lähinnä mielentila- ja motivaatiotreenejä ennen kisoja – tosin ilmeisen huonolla menestyksellä taannoisesta kisatottiksestamme päätellen… Neiti Virveli on selvästi tajunnut treenin ja kisan eron: Kisoissa mamma ei puutu pöllöilyihin eikä palkintopatukkaa tulekaan kuin vasta ihan lopuksi.

Treeniä… Kulma selvitetty.

Harjavallan upeat maastot ja hyvät koejärjestelyt tulivat ensi kertaa tutuiksi elokuun viimeisenä viikonloppuna, kun sain päivän varoitusajalla ja 5. varasijalta paikan seuraavan päivän kokeeseen. Aika kylmiltään siis lähdettiin hommiin. Erinomaisista olosuhteista huolimatta Vire hukkasi jäljen terävään kulmaan, teki valtavan duunin yrittäessään etsiä jälkeä uudestaan ja päätyi siitä huolimatta valitsemaan peuran jäljen – mikä selvisi ohjaajalle vasta peuran makuupainanteeseen rämpiessämme.

Eka piikki ja sen jälkeen valittu peuranjälki koituivat kohtaloksemme…

Sitten aika olikin jo niin vähissä, että lähdin palaamaan autolle, jolloin ihan tsägällä löytyi vielä yksi välikeppi. Hyvää oli jana ja alkujälki. Jälkikaaviosta vielä varmistin, että miltei 800 m alkutaipaleella todellakin oli vain kaksi keppiä, jotka Vire ilmaisi mallikkaasti.

Ilmeistä päätellen janatreeni onnistui!

Tuossa kisassa kävin tekemässä Virvelin kanssa myös esineruudun ja tottikset ajatuksenani se, ettei koira yhdistä huonoa maastosuoritusta rentoon loppupäivään ja muista töistä lintsaamiseen. Sillä vaikka Vire kuinka rakastaa tottistreenejä ja esine-etsintää, se tunnistaa kisatilanteen ja väsyneenä saattaisi hyvinkin olla sitä mieltä, että autossa köllöttely on kivempaa kuin stressihormooneilta haisevan emännän totteleminen… Esineet löytyivät (26p.) ja tottis oli huonosta seuraamisesta ja luovasta A-noudosta huolimatta ok (85p.).

Harjavalta vol2 – kohta mennään…

Tuosta kisasta parin viikon päästä suuntasimme jälleen Harjavaltaan, olinhan edellisellä kerralla luvannut että tänne tullaan vielä uudestaan mutta silloin haemme kaikki kepit! Jälkiosuus olikin menestys: Janasta lähti yksi tyylipiste ja kaikki kepit löytyivät. Muutama epämääräinen tarkentelukierros tehtiin, mutta tajusin niillä kohti ottaa hiukan takaisinpäin ja jo vain löytyi jälki aina uudestaan. Keppi-ilmaisut olivat todella hyvät!

Esine-etsintääkin on todistetusti treenattu

Esineruudussa kävi ohraisesti, sillä ensi kertaa kisatilanteessa yksi esine jäi löytymättä. Tai löytyihän sekin, muutamia sekunteja tuomarin ”AIKA!” -kajautuksen jälkeen. Näin ollen esineistä saimme vain 20 pistettä.

Tottis… Huokaus. Joskus vire ei vaan ole kohdallaan. Virveli temppuili ja haahuili ja teki omia kierroksia eikä irrottanut otettaan noutokapulasta ilman lisäkäskyä ja silloinkin vasta väkisin vääntäessäni.

Arvostelun edetessä toivo ykköstuloksesta hupeni hupenemistaan

Tuomarilinja oli todella tiukka ja moni liike arvosteltiinkin puutteelliseksi. Vain paikallamakuu ja eteenlähetys menivät moitteettomasti. Tottiksen 78 pistettä tarkoitti, että jäimme kolmen pisteen päähän ykköstuloksesta. GRRRRR!!!! Pääasia itselleni tuossa kokeessa oli kuitenkin se, että uskoni Virvelin jälkityöskentelyyn ja omaan koiranlukutaitooni jäljellä palautui.

Osmokin on treenannut, vaikkei yhtään kuvaa sattunutkaan todisteeksi. Tässä afterwork-palaveria mökillä.

Tämän kauden viimeinen kokeemme on huomenna, sitten vetäydymme kisakentiltä huilaamaan, kasvattamaan peruskuntoa, treenaamaan tottista ja nuuskuttelemaan peltojälkiä (lumen tuloon saakka).

Lenkki- ja lounasseuralaisia syyskuun alun kesäisessä säässä

Huomenna ykkös-tulokseen vaadittaisiin kaiken menemistä nappiin ja lisäksi hyvää onnea esim. säätilan suhteen… Neiti hienohelma kun ei oikein pidä istumisesta eikä maahanmenoista märällä nurmikolla. Raportti huomisen kisa- menestyksestä tulee taatusti pikapostauksena, jos haaveesta tulee totta. Mahdollinen hiljaiselo kertoo sitten siitä, että emäntä pohtii perusteellisesti, mikä tällä kertaa meni pieleen… Peukut pystyyn! 🙂

MUOKS. Ei tullu ykköstä. Takajälki ja yhden välikepin metsään jääminen sinetöivät kohtalomme (jälki 144/170). Esineet löytyivät (28/30) ja tottiksessa Vire teki hyvällä sykkeellä hommia, mutta mokaili sivulle siirtymissä ja perusasennoissa ja ryömi mokoma metritolkulla paikallaolossa. Kaiken kukkuraksi meitsi viskoi noutokapulaa päin estettä useaan kertaan… siinä ei enää Virvelin hieno nouto auttanut. (64/100). Hah, mutta ainakin me yritettiin – ja tehtiin kokeen jälkeen hyvä treeni samaisella kentällä. 😀 Kevättä odotellessa!

Jälkiviisauksia

Janatreeniä Jämillä. Kuva: Jaana Joona

25.7. kävimme Taipalsaarella jälkikokeessa. Sää oli ihanteellinen ja maastot hyvät. Siitä huolimatta homma meni aivan pipariksi. Janalla Vire otti takajäljen, mutta jäljelle päästyään se eteni aluksi rauhallisesti ja varman oloisesti ja ilmaisi hienosti kaksi ensimmäistä keppiä. Sitten alkoivat ongelmat. Toisella piikkikulmalla jälkeä etsiskellessään koira ilmeisesti vaihtoi harhajäljelle (hirvi tai marjastaja). Huomasin tiettyä epävarmuutta koirassa, mutten osannut kuitenkaan lukea sitä niin hyvin, etten olisi kipittänyt kiltisti perään, kun koira kiskoi nenä maassa eteenpäin.

Keppibileet Jämillä. Kuva: Jaana Joona

Jossain vaiheessa uskoin todeksi, että olemme ensi kertaa ikinä hävittäneet jäljen ihan kokonaan. Kun koira oli etsinyt jälkeä täydet 40 minuuttia, luovutin ja ilmoitin järjestäjille keskeyttäväni kokeen. Hyvistä koejärjestelyistä huolimatta muillakin kilpailijoilla oli huonoa tuuria: Kaikkiaan kuudesta koirakosta vain yksi sai tuloksen useimpien luovutettua jo maasto-osuuden jälkeen.

Osmiskin sai treenata, sekä Ristiinassa että Jämijärvellä. Kuva: Jaana Joona

Onneksi meillä oli varattuna pikkuruinen vuokramökki Ristiinasta, jonne pääsimme nuolemaan haavojamme ja tekemään korjaavia treenejä. Korjaussarja menikin niin hienosti, että uskoni Virvelin taitoihin palautui parissa päivässä. Koiranlukua oppii vain koiraa lukemalla, joten lisää kilometrejä alle ja kohti seuraavaa koitosta. Harmi vaan, että koepaikat täyttyvät ilmoittautumisajan alettua parissa minuutissa ja on pelkästään onnenkauppaa, jos joskus sattuu pääsemään läpi varattuna tuuttaville linjoille.

Virvelin esineilmaisut pellolla paranivat kerta kerran jälkeen. Tämän jäljen saldo oli 10/10 keppiä. Kuva: Jaana Joona

Viimeisen lomaviikonlopun vietin koirien kanssa Jämijärvellä Virvelin kasvattajan Jaanan luona. Ohjelmassa oli jäljestystä niin pellolla kuin metsässäkin ja tietysti runsain mitoin maailman-parannusta, syömistä, juomista, saunomista ja jutustelua siinä ohessa. Mikä etuoikeus päästä treenaamaan henkilökohtaisen koutsin kanssa moneksi päiväksi Jämin upeisiin puitteisiin! Kiitos, Jaana!

Jäljen vanhentuessa treenattiin myös pienesine-etsintää. Tässä ilmaistaan kolikkoa. Josko sitä joskus vielä etsintäkokeeseenkin…?!? Kuva: Jaana Joona

Etenkin peltojälkitreenit tekivät Virvelille hyvää. Esineinä oli jälkikeppejä, mutta muuten jäljet ajettiin peltotyyliin tarkasti ja hitaasti. Viimeisenä treeninä ajoin Virvelin kanssa Jaanan meille tekemän kisajäljen, jolta saaliina kaikki kuusi keppiä. Siitä fiiliksestä ammennan uskoa ja treeni-intoa vielä pitkälle syksyyn, vaikka huomenna alkava duuni hiukan harrastustoimintaa hidastaisikin…

Viimeisenä lomapäivänä lenkkeiltiin ja leikittiin Liisan & Mihmun kanssa.

Mestikset ja Riisenileiri 2015

Leiriläinen teltassa

Palasimme sunnuntaina pohjanmaan lakeuksilta Lapualta, jossa pidettiin ensin perinteiset Riisenimestikset ja sitten viikon mittainen leiri. Huippuhienoa oli jälleen kerran – niin seura kuin treeniantikin.

Kisakatsomoa. Allekirjoittanutkin selvinnyt jo omasta koitoksestaan kavereita kannustamaan. Kuva: Auli Kemppainen

RIISENIMESTIKSET

Kisaseuraamista… Kuva: Raija Kammonen

Mestikset alkoivat meidän osaltamme lauantaiaamuna tottelevaisuusosiolla. Tällä(kään) kertaa emme yltäneet ollenkaan parhaimpaamme emmekä seuraamisten osalta edes normitasollemme. Paikallamakuun alku oli todella levotonta venyttelyä, mutta onneksi koira lopulta rauhoittui. Odottaessamme ykköskoiran eteenmenon ajan liikesuoritusvuoroamme Vire oli todella levoton ja ohjaaja todella hermostunut – kummankin ruokkiessa toinen toisensa mielentiloja. Seuraamisessa koira sitten reagoikin laukauksiin, ei pitänyt tiivistä kontaktia kuten yleensä ja kävipä vielä nuuskimassa henkilöryhmän ihmisiä… Tuomio oli kuitenkin ”hyvä”.

Hyppynouto. Kuva: Raija Kammonen

Jättävissä tuli yksi liikevirhe, noudoissa pureksittiin kapulaa ihan urakalla ja eteenmenossa neiti kaarsi suoraan valtavaan vesilätäkköön ja vaati kaksi maahanmeno- käskyä eikä toisenkaan käskyn jälkeen pysynyt makuullaan lätäkössä vaan odotti seisten ohjaajaa paikalle. Tottispisteemme 82 ylsivät sentään ”hyvän” rajan paremmalle puolelle.

Nyyssölän nostalgisessa vinttikamarissa koko lauma nukkui makoisasti.

Yötä olimme mitä parhaimmassa B&B-paikassa, sukulaisten luona Tervajoen Nyyssölässä. Tavattiin serkkuja, syötiin hyvin ja saunottiin. Sunnuntaina ajoin taas reilun puolen tunnin matkan kisapaikalle, josta ajoimme letkassa maastoon. Jana olisi ollut melkoista siksakkia, ellen olisi pitänyt liinaa selvästi normaalia lyhyempänä. Janapisteemme olivat muistaakseni 37/40.

Janakuva leiriltä. Kisajäljellä janan paikka oli tiheämpi, ohjaaja hermostuneempi ja koiralla huonommat varusteet… Kuva: Virpi Kaislaharju

Jälki alkoi hyvin, mutta toisen piikin jälkeen alkoivat pulmat. Vire hukkasi jäljen kulmassa ja tapansa mukaan lisäsi vauhtia, jota en jäljen uudestaan löydyttyä enää tajunnutkaan himmata. Sähläys pitkittyi ohjaajan hermostuessa ja panikoidessa ja koiran ottaessa tästä vaan lisää paineita ja lisätessä vauhtia entisestään.

Ilmoittautumassa esineruutuun – leirillä. ”Tuomarina” koutsimme Janski. Kuva: Pauliina Palhovuo

Tuo itseään ruokkiva paniikki-sähläys-vauhti-kierre maksoi tälläkin kertaa kaksi arvokasta keppiä eli 40 pistettä.   Esineruudussa Virveli löysi kaikki esineet, joskin tarvitsi lisäkannustusta noiden ihanien lelujen (!) ohjaajalle palauttamiseksi. Pisteet esineiltä olivat 27/30. Jälleen vaatimaton tulos, mutta JK3-koulari kuitenkin. Onneksi pääsimme suoraan leirille koulimaan ohjaajan ongelmia erinomaisen koutsimme Janski Jussilan valvovan silmän alle!

LEIRIANTIA

Osmokin sai treenata! Kuva: Pauliina Palhovuo

Leiri oli tuttuun tapaan täynnä laadukasta maastokoulutusta, mukavaa seuraa ja hulvatonta iltailottelua. Treenien lisäksi päiviä rytmittivät ruokailut, lenkkeily ja saunominen. Viikko kului ihan hujauksessa ja takuuvarmasti ilman vapaa-ajanongelmia.

Janski opastaa jälkiliinan huonompaa päätä… Kuva: Virpi Kaislaharju

Treeneissä Virveli oli taitava – kuten aina – mutta mikä parasta, myös ohjaaja kykeni keskittymään ja osoittautui ihan kehityskelpoiseksi. Tästä kuuluu kiitos ennen kaikkea jämptille ja pätevälle, mutta myös rauhallisen lempeälle koutsillemme Janskille sekä mukavalle ja kannustavalle ryhmälle. Oli mahtavaa huomata asioiden menevän oikeaan suuntaan treenipäivien edetessä.

Muita seuraamalla sai oppia ja oivalluksia. Janskin ja Jekun keppi-iloa.

Ensimmäisen treenipäivän jäljestys oli kisajälkeä rauhallisempaa, mutta silti aivan liian vauhdikasta hötkyämistä etenkin kepiltä eteenpäin jatkeattaessa sekä koiran hakiessa kulmissa oikeaa suuntaa. Ohjaajan toimintaa muokkaamalla etenkin kepeiltä jatkaminen alkoi sujua jo leirillä huomattavasti paremmin. 😀

Boris on jäljestänyt viimeiselle kepille ja saa Markukselta palkan.

Tämän lisäksi kiinnitettiin huomiota palkkaukseen. Keppien kanssa pelaamista lisättiin, jotta ne itsessään olisivat Virvelille se suurin riemun aiheuttaja. Vastaavasti kissanruoka- pussien, palkka- purnukoiden yms. oheisrekvisiitan kanssa sähläämistä vähennettiin, jolloin tietysti ohjaajan sählääminen kaiken kaikkiaan väheni. Opin, että keppien kanssa tai niiden luona voi viettää palkitsevaa laatuaikaa yksinkertaisemminkin konstein.

Treenipalaveria

Oma jälkiliinani todettiin heti kättelyssä huonoimmaksi mahdolliseksi. Samoin Virvelin vanhat valjaat menivät vaihtoon, koska ne aiheuttivat painetta koiran kaulaan. Alkuviikosta testailin lainakamoja ja loppuleiristä panostin vihdoin kunnon välineisiin ostamalla Silveriltä Virelle uudet valjaat ja Janskilta hänen vanhan vaijeriliinansa. Kaupanpäällisiksi liinan mukana tuli hanskat sekä huikeasti loistavien jälkikilometrien suomaa hyvää karmaa. 😉 KIITOS, koutsi!

Yöt olivat kylmiä, mutta päivisin koirat nauttivat myös vesileikeistä.

Jälkihommien lisäksi treenasin Virvelin kanssa kahdesti esineruutua ja kahdesti tottista. Nyt kotosalla on kevyesti kertailtu opittuja juttuja, sillä lauantaina taitoja testataan taas tositoimissa, tällä kertaa Taipalsaarella. Peukut pystyyn, jotta ohjaaja kykenee pitämään päänsä kasassa ja hermonsa kurissa, jolloin koirakin pääsee näyttämään todelliset taitonsa maastossa.

Virveli tuo ruudusta esineen. Kuva: Pauliina Palhovuo

Osmon palkintonakki. Kuva: Pauliina Palhovuo

Samassa treeniryhmässä jäljestäneet Sandra ja Zelda ja ohjaajansa Virpi

Saariston karvalapset

Katseet merelle

Tämän kesän lauma- vaelluksemme suuntautui Nauvoon ja Nötön saareen. Etukäteen emme olleet suunnitelleet muuta kuin pakata teltta ja muut leiriytymis-varusteet yhteysalus Eivoriin ja tutustua johonkin tai joihinkin niistä saarista, joihin laivalla pääsee.

Osmo löysi laivan kannelta suojaisan karsinan.

Viikkoa aiemmin olin käynyt ystäväporukalla samaisella suunnalla karun kauniissa Jurmon saaressa. Vielä kauempana ulkomerellä olisi tietysti vielä Utö, mutta sen päätimme unohtaa tällä reissulla pitkän laivamatkan ja telttailualueen puuttumisen vuoksi.

Grännasin rannassa aamu-uinnilla. Pojat vasta harkitsevat mutta seurasivat toki Virvelin esimerkkiä.

Ensimmäisen illan vietimme Nauvon Grännasissa upeasta hellesäästä ja saunalaivan löylyistä nautiskellen. Yö oli varsin kylmä, joten emännän makuupussin lämpö kelpasi Osmollekin. Torstaina jätimme auton Pärnäisiin ja pakkasimme kamat ja koirat Eivoriin.

M/S Eivor kuljettaa ilmaiseksi Pärnäisistä Nötöön, Aspöön, Jurmoon ja Utöön.

Puolentoista tunnin laivamatkan jälkeen saavuimme Nötöön, jossa viihdyimmekin paluupäivään saakka. Monta hienoa saarta jäi siis vielä seuraavillakin reissuilla koluttaviksi.

Privaattirantamme ihan teltan edustalla

Nötössä suunnistimme heti kilometrin verran etelään, jossa oli luvallinen, joskin epävirallinen – eli ilmainen! – telttailualue.

Lepohetki leirissä

Laajalla merenranta-alueella oli meidän lisäksemme ensimmäisenä yönä kaksi pientä telttaa, mutta sen jälkeen olimme koko rannan ainoat asukit. Vain vierasvenesataman isäntä Esko poikkesi välillä juttelemassa ja toimittamassa aamulla itse leipomiaan, uunituoreita sämpylöitä.

Virveli ja hienot lenkkimaisemat

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä lenkkeilimme mahtavassa helteessä saaren pohjoiskärkeen. Kävelimme ensin mönkijänmentäviä ”pääteitä” ja sitten upeilla kallioilla kulkevaa polkua. Pari kertaa pysähdyimme ihailemaan maisemia ja uittamaan koiria.

Saariston lapset matkalla kauppaan, tässä vielä onnellisen tietämättöminä kadonneesta lompakosta…

Paluumatkan lopuksi poikkesimme kauppaan ruokaostoksille. Vasta kassalla totesin rahapussin pudonneen jonnekin lenkkireitin varrelle. Ei muuta, kuin teltalle ja takaisin hakemaan isännän pankkikorttia ja maksamaan ostoksia.

Helle helli koko reissun ajan.

Syötyämme ja levättyämme kunnolla lähdimme iltalenkille kadonnutta rahapussia etsimään. Päättelimme sen pudonneen olkalaukustani joko kavutessamme jyrkkää, ryteikköistä mäkeä tieltä kalliopolulle tai kaivaessani kameraa laukusta jollakin taukopaikoista.

Tuumaustauko kotirannassa, Virveli varjossa, isäntä auringossa.

Kuinka ollakaan, ennen kuin olin ehtinyt edes käskyttää koirille ”esine” ryteikkömäen juurella, näin aivan silmieni korkeudella rahapussin. Hurraa! Toki aarre piti vielä heittää uudestaan rääseikköön Virvelin löydettäväksi, mutta tällä kertaa emännän silmä oli jopa koiran nenää nopeampi! 😀

Laivalla mainio Vire otti aina iisisti.

Ensimmäisen kylmän yön jälkeen tarkenimme teltassa hienosti ja nukuimme hyvin. Kotimatkalla Eivorin kannella nukkui pari väsynyttä piskiä, jotka heräsivät vain nuolemaan jätskinjämiä tikusta.

Viime katsaus Eivorin kannelta Nötön idylliin.

Mukavan reissun jälkeen oli mukava palata kotiinkin. Viikon päästä Riisenimestikset ovat jo takana (HUI! 😀 ) ja leiri alussa. Sanomattakin lienee selvä, että tällä viikolla tehdään keppi- motivaatio-treenejä, etsitään esineitä, nostetaan jälkiä janalta ja hiukan tottistellaan.

Ulkomailla

Äijät ja koirat

Juhannusta vietimme tänä vuonna ystäviemme Jarin ja Thean luona Tallinnassa. Mukavaa oli koirillakin, vaikka perinteiset juhannusjäljet jäivätkin tällä kertaa ajamatta. Viimsi Valdin omakotitalo/mökkialue oli idyllinen kylämiljöö meren äärellä n. 10 km Tallinnan keskustasta. Koirat kävivät tietysti uimassakin, vaikka ilma ei erityisen helteinen ollutkaan. Mukaan pakattuja sadevaatteita ja pitkiä kalsareita eivät kaksijalkaisetkaan sentään tarvinneet, vaihtelevasta kesäsäästä huolimatta.

Pojat keskustelivat henkeviä…

Vähän meidän lähiöhauvojamme taisi kyllä jännittää, kun kapeilla hiekkateillä lenkkeillessämme toinen toistaan hurjemmat vahtikoirat louskuttivat molemmin puolin verkkoaitojensa takana.

Virveli ja talon isäntä Jari kattoterassilla

Koiria oli siis tosiaankin lähes jokaisen talon pihalla ja porteissa niistä varoitettiin ”Kuri koer” -kylteillä. Sen sijaan lenkeillä vastaan tuli koko aikana vain kaksi koiraa.

Paluumatkalla tarkeni kannellakin, joten koirat pääsivät välillä häkeistä ihmisten ilmoille.

Kotiin palasimme sunnuntaina ja eilen päästiin taas irrottelemaan kunnolla kotimetsässä, uimaan ja hiukan jäljestämäänkin.

Katse merelle

Tänään jatketaan kesälomailua samalla reseptillä: Luontoliikuntaa ja treenailua. Illalla on tiedossa myös tottistelua pelastus- koiraporukan kesken, minkä jälkeen Pipsa-riiseni tulee meille kylään kahdeksi yöksi. Yhteis-treeneissä käytiin myös viikko sitten, jolloin mukana ollut isäntä joutui tietysti kuvaajaksi.

Riiseneitä lenkillä

Partajengi potretissa treenien lomassa

Kohta noudetaan.

Yhteistreenit ovat samalla hyvät häiriötreenit

Seuraamista juosten

Virveli seuraa

Keppijumppaa sekä eräs eläkepäätös

Hyvät olis nämä nurmet kirmailla, tuumaisi koirat ja emäntäkin… mutta siivosti vaan odoteltiin golfaajia grillaamaan.

Viime viikkoon mahtui jos jonkinlaista treeniä: hakua maastossa ja raunioilla, jäljestystä, keppijumppaa sekä tottista ja tokoa eri ympäristöissä. Lisäksi on uitu, kaupunkilenkkeity, metsäretkeilty ja löhöilty. Lauantaina Osmo sinetöi emännän jo aavisteleman päätöksen: Tämän jäbän tokokisat on nyt käyty. Eläkepäätöksestä tarkemmin tuonnempana.

KEPPIJUMPPAA by Virveli

Virvelin kanssa olen keskittynyt jäljestystarkkuuteen ja keppimotivaation nostamiseen. Jaanan kanssa tehtiin ”keppihetsausta”, jolloin kepit olivat aivan näkösällä, mutta koiraa ei päästettykään tuosta vain niiden kimppuun. Sen sijaan pysäytin koiran ja kiihdytin sitä itse keppien kohdalla. Turhautunut Virveli tarjosi jopa haukkuilmaisua, kun ei heti päässyt poimimaan keppiä suuhunsa.

Virvelin keppisaalis Raaseporin erinomaisista treeneistä.

Tämän lisäksi olemme leikkineet ”aarteenpiilotusta”, jossa koiraa innostetaan ensin jälkikepin perään ja sitten ihminen paineleekin aarteen kanssa metsään ja palaa tyhjin käsin. Kun koira sitten pääsee jäljestämään lyhyen matkan ja löytää kepin, pidetään mahtavat keppijuhlat eikä löydetyn ”aarteen” arvo jää taatusti epäselväksi.

Jälkihommien jälkeen Virveli hengaili ystävänsä Mihmun kanssa mökkiterassilla.

Näiden motivointitreenien jälkeen olen tehnyt lyhyitä jälkiä, mutta kepit olen pyrkinyt piilottamaan milloin korkeiden varpujen, milloin tuoksuvien kielojen sekaan. Lisäksi olen jarruttanut Virvelin menoa entistä enemmän ja lisännyt muutenkin tiettyä kurinalaisuutta maasto- työskentelyyn. Ilmaisut tehdään aina kunnolla (vaadin alustasta ym. häiriötekijöistä piittaamatta kunnollisen maahanmeno-ilmaisun) ja jäljestys jatkuu vasta luvan kanssa. Kuinka ollakaan, selkeys ja jämäkkyys näyttäisi toimivan ja kepit ovat alkaneet löytyä jokseenkin varmasti.

TOTUUS TOKOKISOISTA by Osmo

Osmo vetäytyy kilpakentiltä mutta jatkaa treenejä. 😀

Osmo rakastaa tokotemppujen treenaamista ja todistetusti se myös osaa kaikki EVL:n kisaliikkeet. Kaikki liikkeet ovat ainakin kerran onnistuneet myös kisoissa – eivät tosin milloinkaan kaikki samassa kokeessa. 😉 Lempiliikkeitä ja vauhdikkaita bravuureita ovat jo pitkään olleet merkin kautta ruutuun lähetys sekä ohjattu nouto.

Sen sijaan seuraaminen on niiin lääst siisön! Se on hauskaa ainoastaan treeneissä, jolloin palkkaakin saattaa saada. Kisatilanteissa Osmoa ei huijata millään kepulikonsteilla tekemään innokasta ja tarkkaa seuraamista. Kisoissa seuraaminen on koiran mielestä vain ja ainoastaan TYLSÄÄ ja turhaa. Vastalauseina nähdään sitten hidastelua, rapsuttelua kesken liikkeen, haukottelua, maan nuuskimista ja perusasennoista lintsaamisia.

Kotiterassilla kesän tähän mennessä kesäisimpänä päivänä

Jos ei ole hauskaa koiralla, niin eipä ole ohjaajallakaan. Näin myös viime lauantaina Kaarinassa, jossa keräsimme ennätysmäärän nollaliikkeitä. Etukäteen tuumin, että jos Osmis näyttää vähääkään siitä innosta, jolla se liikkeitä tekee treeneissä, jatkamme kisaamista vielä heinäkuun ajan, siis sääntömuutosuudistukseen saakka. Olin myös päättänyt, että jos touhu tuntuu kisatilanteessa lähinnä koiran kiusaamiselta, jätämme kisaamiset suosiolla nuoremmille ja innokkaammille.

Osmo valvoi grillailua ja perheen pienimpien puuhia Raaseporissa.

Ja Osmohan kertoi oman mielipiteensä asiasta selvääkin selvemmin: Kisoissa on inhottavaa, kun mammaa jännittää ja seuraaminen kestää maailman tappiin saakka eikä palkkaa saa mistään. Kaikissa EVL:n kisoissa Osmo on esittänyt hyvää seuraamista vasta kehästä poistuessamme – siis silloin, kun se tietää että hyvää seuraamista seuraa vapauttaminen kehän ulkopuolella odottavan palkkapurkin luo… Tyhmähän tuo koira ei ole koskaan ollut. 😉

Meikä osaa kaikki EVL-liikkeet! Mutta kisoissa oon niinku et EVVK!

Tässä kohdassa emäntä on päättänyt antaa jästipäälle periksi ja joustaa omasta tavoitteestaan eli EVL-tuloksesta. Ykkösjuttu on kuitenkin aina ollut se, että koira nauttii tekemisestä, myös kisoissa. Osmo-eläkeläinen saa tästä eteenpäin keskittyä siihen, mitä se rakastaa: ukkojen etsimiseen, jäljestämiseen ja tokotemppuihin, joskin viimeksi mainittuunkin nyt ilman koepaineita. Eläköön, eläke! 😀

VSS-Virveli

Tuore VSS-koira Vire (VSS = väestönsuojelujärjestelmään sijoitettu)

Virveli suoritti eilen raunioetsinnän peruskokeen yleisarvosanalla hyvä. Kuten tavallista, ohjaaja sähläsi (luota koiraan!!!), mutta koira oli taitava. Tällä kaudella emme ole juurikaan treenanneet häiriöitä (meteli, ampuminen, ”raivaushenkilöstö” radalla, savu, ruoka- ja vaatekätköt), koska ryhmässämme on paljon aloittelevia koirakoita. Itse jännitinkin eniten Virvelin suhtautumista kaikkiin häiriötekijöihin. Luoksepäästävyys (koirat rivissä, testaaja kättelee ohjaajan ja käsittelee koiraa) ja hallittavuusosa (siirtyminen radalle ja paikallamakuu) meni mukavasti, samoin ketteryystelineenä suoritettu korkea laatikkoteline. Itse etsintä saattoi alkaa.

Rauniorataa, jonne oli sitten viime treenien kuormattu kasoittain tiiliä.

Vireä eivät laukaukset, meteli, raivaajat tai savu häirinneet. Kenties niiden lievästi paineistavasta vaikutuksesta johtui sen sijaan se, että koira työskenteli tavallista kuuliaisemmin ohjaajan käskyjen mukaan – eikä singonnut saman tien toiselle puolelle rataa ohjaajan näkymättömiin. Näin ollen pystyin myös toteuttamaan esittämäni etsintäsuunnitelman melko tarkasti.

Iltalenkillä koko lauman voimin (isäntä otti kuvan)

Ensimmäinen maalimies löytyi pitkähkön tarkentamisen jälkeen alakasan uumenista. Virveli tunkeutui koloseen itsekin ja sain houkutella ja suorastaan avustaa sen pois kasan alta, jossa se sinnikkäästi ilmaisi maalimiestä palkan toivossa. Sitten etsittiin melko kauan tyhjää aluetta keskikasalla ja yläkasalla. Vire oli jossain määrin kiinnostunut kaivosta, mutta ilmaisi reilun 3 metrin syvyydessä piileskelevän ihmisen suljetun L-putken suulta. Putken suu avattiin ja Vire paineli pimeyteen, josta hetken päästä kajahtikin ilmaisuhaukku entistä pontevampana. Tälläkään piilolla en päässyt itse löydön lähelle ja jouduin maanittelemaan ja käskyttämään Virveliä aika tovin ennen kuin se uskoi, ettei maalimieheltä saa palkkaa…

Torstaina treenattiin maastossa, tässä hommiin lähdössä Tiina ja Pipsa

Viimeisen maalihenkilön etsinnästä tulikin mielenkiintoista. Yläkasan reuna oli vielä etsimättä, joten suuntasimme sinne. Virveli tarkenteli aivan radan reunassa olevaa tiilikasaa monesta suunnasta, mutta koska se ei aloittanut haukkua, päättelin kasassa olevan vaatteita tai ruokaa (kuten olikin, kumpaakin ja paljon, selvisi myöhemmin).

Koira ei kuitenkaan ottanut lähteäkseen kasan lähettyviltä ja kannustin sitä sanallisesti jatkamaan hommia. Ja juuri silloin, ilman minkäänlaista tarkentelua, Vire alkoi vimmatusti haukkua tiilikasan keskellä olevaa roskista, jonka vieressä itse seisoin. Ilmaisu tuli niin nopeasti, että pelkäsin koiran reagoineen omaan käskyyni ja haukkuvan vaatekätköä, mutta nostin kuitenkin käteni ja hyväksyin ilmaisun. Ja siellähän se kolmas etsittävä piileskeli.

Rentoutumista tiukan työpäivän jälkeen

Itse onnistuin vaikeuttamaan Virvelin tehtävää tönöttämällä vahingossa aivan viimeisen piilon vieressä. Lisäksi vielä epäilin koiran ilmaisuja, vaikka ne olivat selvääkin selvemmät. Ihan perustellusti ohjaajan toiminta olikin arvostelun ainoa tyydyttäväksi arvioitu kohta. Etsintäsuunnitelmani oli erinomainen ja koiran ohjattavuus, selviytyminen esteistä sekä kaikki kolme ilmaisua olivat hyviä. Kokeen lopuksi allekirjoitin luovutussopimuksen, eli olemme nyt ns. VSS-koirakko (=VäestönSuojeluun Sijoitettu).

Osmo ja viikonlopun yövieraat Anna, Hanna ja Mango

Koe osoittautui melko vaativaksi, sillä vain puolet testatuista koirakoista hyväksyttiin. Kaipa tämä on hyväkin, kun viranomaistason koiria testataan. Hyväksytyistä 2/2 oli soveltuvuus- kokeita, 1/4 peruskokeita (HYVÄ Virveli!! 😀 ) ja 1/2 loppu- tai taidontarkistuskokeita. Mamma saa olla ylpeä pätevästä hauvastaan! 😀

Vire JK3!

Kotipihalla reissun jälkeen.

Kesäloma alkoi todellisella jännitysnäytelmällä, kun lähdimme Viren kanssa kokeilemaan onneamme ja testaamaan taitojamme kolmosluokan jälkikokeeseen Kyröskoskelle. Viikkoa aiemmin riisenikerhon metsäjälkipäivässä olin todennut maastotyöskentelymme aivan liian epätarkaksi ja koiran keppimotivaation riittämättömäksi. Koska kokeeseen oli kuitenkin jo ilmoittauduttu, päätin ottaa tilanteen treenin kannalta ja lähteä testaamaan sekä omaa paineensietokykyäni että kolmosluokan tottelevaisuusosuutta ensi kertaa tositilanteessa.

Kisat alkoivat 20 koiran tottelevaisuusosuuksilla kahdella vierekkäisellä kentällä. Meille arpoutui numero 19 joten paniikinsietokykyä tuli tosiaan treenattua. Oman vuoron odottaminen kun on se kaamein vaihe missä tahansa kokeessa. Kentällä homma alkoi lupaavasti hienossa mielentilassa tehdyllä seuraamiskaaviolla, jättävillä liikkeillä ja luoksetuloilla. Huomautettavaa tuomarilla oli lähinnä juoksuosuuksien ”tasapainosta” (= koira intoutui hiukan pomppimaan) sekä sivullesiirtymisten ”harmoniasta” (= koira siirtyi edestä perusasentoon tutun pompun + pusun kera).

Treenimateriaalia saatiin mukaan Jaanalta. Jos ei näillä ala kepit nousemaan kisoissa niin…. 😀

Noudoissa Virveli ryhtyi keksimään uusia ratkaisumalleja vanhoihin kaavoihin: Sekä tasamaanoudossa (2kg kapula) että A-estenoudossa lähtö oli ”energinen ja voimakas” – mutta kapulan otettuaan Virveli jatkoikin suoraan matkaa eteenpäin kohti kentän laitaa… Kenties se muisti maailman ihanimman Jaana-kasvattajan hengailleen siellä ja päätti viedä palikat vaihteeksi hänelle. 😉 Lisäkäskyllä koira onneksi vaihtoi suuntaa ja palautti kapulan ohjaajalle. Tasamaanoudosta irtosi jotain pisteitä (olisko ollu tyydyttävä) mutta estenouto meni puutteelliseksi, sillä siirryin itse perusasennosta sivusuuntaan nähdäkseni mitä koira touhusi. Onneksi yksi kolmesta noudosta onnistui. Hyppynoudossa vain lievä kapulan pureskelu alensi pisteitä erinomaisesta erittäin hyvän puolelle.

Osmo vietti 1.6. synttäreitään. Tyttöjen kisareissun ajan 9-vuotias hengaili kotona isännän kanssa.

Eteenlähetyksessä Vire kaarsi reippaasti sinne samaan suuntaan, jonne oli matkalla noudoissakin: kentän laidalle kohti Jaanaa, oletan. Onneksi se meni kuitenkin ensimmäisestä käskystä maahan. Tulos oli muistaakseni ”hyvä”. Paikallamakuu jännitti itseäni lähinnä sen vuoksi, että ohjaaja on kolmosluokassa näkösuojassa, mitä ei ole tullut juuri treenattua. En silti voinut kuvitellakaan, että neiti tekisi puutteellisen paikallaolon!! Kuten samaisella kentällä ykkösluokan kokeessa, Vire makasi alkuun paikallaan, joskin ei rauhallisena kuten yleensä, vaan pää pyörien ja korvat höröllään. Sitten se alkoi ryömiä ja venytellä päätyen lopulta monta koiranmittaa lähemmäs näkösuojaa… Kerran se jopa nousi seisomaan haistellakseen jotain, mutta kävi sitten takaisin makuulle.

Nollaliikkeistä huolimatta tottistuloksemme 80 p. ylsi nipin napin hyvän rajalle – ja mikä mukavinta, pisteet riittivät myös maastoon pääsyyn. Maastossa jana ja jäljen nosto menivät hienosti (39/40 p.), jälki sen sijaan huonosti. Vaikka piikkikulmat hahmottuivat jopa itselleni ja vaikka etenimme koko jäljen mielestäni järkevää vauhtia, ei keppejä noussut ekalla kierroksella kuin vaivaiset 3 kpl. Juoksimme ekan kulman jälkeiselle suoralle, jossa Vire oli mielestäni merkannut keppiä ennen kuin paahtoi eteenpäin, ja sieltähän koira sen ykköskepin nyt ilmaisikin. Sitten etsittiin ja etsittiin, mutta kumpaakaan puuttuvista kepeistä ei löytynyt. Totesin aikarajan tulleen jo vastaan, mutten välittänyt siitä koska tuumin etteivät neljän kepin pisteet riitä kuitenkaan tulokseen.

Tässä nuuskutellaan Osmon synttärikakun jämiä. Kesäloma! 😀

Esineruudun teimme joka tapauksessa, nyt asenteella ”maksettu harjoitus”. Olin myös kiinnostunut näkemään, kuinka Vire toimii ruudussa ollessaan rättiväsynyt pitkästä (puolen jäljen uusintakierroksen kanssa miltei 4 km) jäljestysurakasta. Kaikki kolme esinettä nousivat, pisteitä lähti lisäkäskyistä ykkösesineen luovutuksen yhteydessä (Vire sai hajun toisesta esineestä tuodessaan ensimmäistä) sekä kesken kaiken yllättäneestä kakkahädästä. 26/30 p.

Palkintojenjaossa harmittelin vielä aikarajan ylitystä, koska laskeskelin että maastopisteemme olisivat ehkä sittenkin riittäneet tulokseen. Yllätys ja ilo olivatkin melkoiset siinä vaiheessa, kun tuomari totesi kohdallamme että ”…tuloshan tämäkin on ja koulutustunnus JK3”. Aikaraja ei sittenkään ollut ylittynyt ja maastosta kasaan haalimamme 155 p. riittivät kuin riittivätkin kolmostulokseen ja koulutustunnukseen!

Ylöjärven yösijaa isännöi Rudi, 1 v. !

Yötä olimme Ylöjärvellä siskoni luona ja maanantaina vietimme mukavan päivän Jaanan luona Jämijärvellä. Seuraavaksi luvassa on nyt sitten hurjasti keppimotivaatiotreenejä sekä maltillista ja kurinalaista tarkkuusjäljestystä pelto- ja nurmikkopohjalla. Tarkkoja huomioita ja hyviä vinkkejä saatiin kotiinviemisiksi, kuten myös laatikollinen jälkikeppejä. 😀 Kiitos maailman parhaalle kasvattajalle niistä sekä kaikkea muutakin kuin koiraurheilua syväluotaavista keskusteluista. Olet aarre!

Vire viis vee

Synttärisankari ja kakku

Meidän pahnanpohjimmainen, onnellinen hoopo, rakastettava suuri sylikoira Vire alias Virveli alias Törppö täytti tänään jo viisi vuotta. Uskomatonta, kuinka aika rientää! Synttäreitä juhlittiin lempihommissa raunioradalla, pienellä metsälenkillä parhaan tyttökaverin eli Pipsa-riisenin kanssa, perinteisellä kermaviili-cesar-kakulla kotiterassilla ja sitten vielä päivälenkkeilemällä mökkimaisemissa.

Virveli (vas) ja Pipsa rauniotreenien jälkeen

Tällä viikolla on myös kaupunkilenkkeilty, tottisteltu sekä hakuiltu, joten aktivitetteja on riittänyt lähes joka päivälle. Erityisen upeasti Virveli toimi torstaina maastossa. Alue oli reilun kolmen hehtaarin kokoinen ja sisälsi niin soista kosteikkoa kuin kalliopohjaakin. Pitkästä aikaa lähdin liikkeelle partioimalla eli en edes tavoitellut pk-tyyppistä pistotyöskentelyä.

Perinteinen äitienpäiväposeeraus: ONNITTELUT valkovuokkojen keskeltä!

Ekasta käskystä koira pinkaisi minkä kintuistaan pääsi ja hävisi hetkessä näkyvistä. Alle minuutin päästä kaukaa kajahti ilmaisuhaukku. Loppuetsintä sujui järkevämmällä vauhdilla ja ohjatummin. Vire teki täysillä töitä kaiken aikaa, mutta pysyi kuulolla ja totteli luoksetulo- ja ohjauskäskyjä. Kyllä tuosta pelastushommiin olisi…

---

Surullinen uutinen

Viren synttäripäivä muistetaan tästä vuodesta lähtien myös Dino-serkun viimeisenä päivänä. Vanha, sisukas pikkuprofessori Dino on ollut tosi huonossa kunnossa ja tiputuksessa koko viikonlopun. Maksa ei toimi, sappikivet tekevät kipeää, näkö ja kuulo ovat menneet jo aiemmin. Dinon emäntä Minna teki vaikean, mutta viisaan ja varmasti oikean päätöksen: Dino lähtee vielä tänä iltana aurinkoisemmille metsästysmaille. Siellä se pääsee kaikista kivuista ja vaivoista. Lepää rauhassa, pikku-Dino. ❤

Kääpiösnautseri Peacemaker’s Cest Si Bon

”Dino”

30.6.2003-10.5.2015

Karmeaa shaissea ja valonpilkahduksia

Vappupäivän vino perusasento laumaretkeilyn lomassa

Otsikko viittaa Osmon suoritukseen tämänaamuisissa toko-mittelöissä, joihin vapautui yllättäen peruutuspaikka. Istuminen ryhmässä meni nollille, kun jätkä olikin (ekaa kertaa ikinä koskaan) mennyt makuulle puoli minuuttia ennen liikkeen loppua. Rauhaton meininki jatkui paikkamakuuseen – ja noiden kahden liikkeen välissä pöljäilyyn, kuten vieruskaverina olleen MAHTAVAN Maya-käppänän pelästyttämiseen. GRRR!!! Paikallamakuussa Osmo ponnahti seisomaan ohittaessani sen liikkeen lopussa. Varmimpina kiitettävinä pitämäni ryhmäliikkeet olivat siis onneton alkusoitto yksilöliikkeille.

Vaikka tiesin jo ennen yksilöliikkeitä, ettei tulokseen ole saumaa, päätin ottaa treenin kannalta enkä päästänyt itseäni livahtamaan karkuun sitä jännitystä ja noloutta, jota partanaaman tempaukset tokokehissä usein aiheuttavat.

Snautseri tekee sitä mitä se haluaa…

No, lisää oli luvassa. Seuraaminen oli hirveintä kuraa mitä Osmikselta on koskaan nähty (6) ja surkean seuraamisen takia keskeytin itse ”zetan” eli jättävien liikkeiden suorituksen. Itse asiassa tuo liike tehtiin heti toisena liikkeenä ja olisin keskeyttänyt koko suorituksemme ellei tuomari (ystävällinen, huumorintajuinen ja kaameimpinakin kisapäivinä kannustava Harri Laisi) olisi kannustanut meitä jatkamaan loppuun asti.

VALONPILKAHDUKSIA

Eilen edustushommissa oltiin paljon skarpimpia (kuva: Laura Luotonen)

Onneksi jatkoimme, sillä ohjattu nouto ja merkin kautta ruutuun lähetys todistivat, että näiden uusimpien liikkeiden treeni on mennyt perille ja koiralla selvä käsitys siitä, mitä siltä halutaan. Ruudusta saimme peräti 9 (hidas maahanmeno, muuten hyvä!). Ohjatussa noudossa Osmo meni sujuvasti merkille, pysähtyi korrektisti ja JES JES JES – meni hienosti oikean kapulan luo. Siinä se jäi empimään, koska treeneistä tuttua vahvistusta (kehu tai naksautus) ei tullutkaan. Lopulta jouduin uusimaan ”hae” -käskyn – jota vahvistin vielä spontaanilla ”JEEEE”:llä koiran tuodessa palikkaa (luulin, että liike oli jo nollilla). Kaikkine lisäkäskyineen saimme kuin saimmekin liikkeestä pisteitä, 6,5! 😀

Ruudun lisäksi vain metallinouto onnistui kuten treeneissä. Siitä saimmekin ainoan kymppimme. Tunnarissa Osmo toi lopulta oman palikan, mutta siirsi sitä ennen väärää palikkaa (0). Luoksetulossa jätkä pysähtyi ihan mukavasti kumpaankin asentoon, mutta viimeisessä luoksetulo-osuudessa huomasi tuulen mukana  pahvimukin (kehänauhan ulkopuolella) ja jouduin uusimaan käskyn jokseenkin tiukkaan sävyyn (6,5). Kaukoissa välimatka tuntui itsestänikin tosi pitkältä ja kaksi kuudesta vaihdosta (maahan > istu ja seiso > istu) jäi suorittamatta (6,5).

Vaikkei tulosta tullut, oli tämänpäiväinen hyvä osoitus siitä, että myös vaikeimpina pitämistäni liikkeistä voi saada pisteitä! 😉 Toisin sanoen, jos onnistumiset eri liikkeissä sattuvat joskus samaan kokeeseen, on meillä saumaa tulokseen! Toinen EVL-yritelmämme jäi kuitenkin tänään yritelmäksi, pistein 165,5.

MUUTA MUKAVAA

Tuo makea ja mureneva kikkare parantais varmasti mun anturan toivoo Virveli

Kokeesta ehdimme mukavasti raunioille, jossa Osmariini pisteli parastaan. Olipa seuraaminenkin taas sen näköistä kuin kuuluukin, kun palkintona oli pääsy radalle ukkoja etsimään. Vire oli kotikoirana isännän kanssa pitkän kisa- ja treenipäivän ajan. Huippuhienoa on juuri nyt se, että anturan viilto + ”kuluma” (joka näyttää itse asiassa palovammalta, joskaan en ymmärrä mistä sellainen olisi voinut tulla) on parantunut lähes huomaamattomaksi eikä Vire ole ontunut moneen päivään ollenkaan.

Eilen myös Vire pääsi edustamaan pelastuskoiria Lippulaivan kauppakeskuksessa pidettyyn yleisönäytökseen. Kaikenkokoisiin rapsuttajiin Vire suhtautuu todella hyväntahtoisesti ryhtymättä kuitenkaan riehumaan riemusta. Kauppakeskuksen liukkaat lattiat ja kaikuvat käytävät eivät häirinneet ollenkaan ja ”etsintään” (n. 5 piiloa hyvin lähekkäin kauppakeskuksen yläaulassa) mentiin aina otsatukka putkella ja pää viidentenä jalkana. Osmoon verrattuna Vire osaa myös ottaa iisisti ja makoilee rauhassa silloin, kun ei ole sen vuoro olla töissä.

Sattumalta kovin valkkari-painotteinen edustusjoukkueemme eilen Lippulaivassa. Valkoisten paimenten lisäksi kuvasta voi löytää riisenin ja lagoton. Kuva: Laura Luotonen

Vire toipuu, Osmo tokoilee

Onneksi potilas osaa ottaa myös rennosti!

Juuri kun haku- ja jälkikausi oli pyörähtänyt upeasti käyntiin, totesin Viren ontuvan vasenta etujalkaansa. Tarkempi tarkastelu paljasti anturassa olevan pienen, mutta ilmeisen kipeän halkeaman/viillon.

Viilto ei tässä näy, vaaleampi läntti on ”kulunut” / hiertynyt kohta.

Nyt anturaa on putsailtu ja hoidettu pihkasalvalla pian kaksi viikkoa ja tassu näyttää jo aivan siistiltä. Tästä huolimatta ontuminen on palannut kuvioihin useamman kerran, kun olen jo toiveikkaana pidentänyt reippaan oloisen Virvelin lenkkejä.

Osmis on treenannut kahden edestä!

Osmis on siis käynyt jonkin aikaa rauniotreeneissä, tokoilemassa ja pidemmillä lenkeillä kahdestaan mamman kanssa Virvelin köllötellessä sillä välin isännän vieressä sohvalla. Toivon mukaan toipuminen edistyy ja Virveli pääsee mukaan vappuaaton hakutreeneihin.

Kotipihan ruututreenejä

Osmon tokoliikkeistä ohjattu nouto on edelleen epävarmin. Tänään treenattiin kotipihalla, jossa välimatkat ovat olosuhteiden pakosta alle kisamittojen. Näillä etäisyyksillä Osmo hahmottikin hyvin sekä oikean että vasemman kapulan sijainnin.

Merkki (josta lähetys edelleen eteenpäin joko oikealle tai vasemmalle noutokapulalle)

Noin kuuden toiston sarjasta yhdessä O päätyi keskimmäiseen kapulaan, jota ei siis koskaan kyseisessä liikkeessä noudeta. Mitä lie hauvan päässä liikkui, koska oikea (eli vasen) suunta oli jo selvä, mutta naksauttaessani hyvästä suunnasta jätkä päättikin kääntyä ja ottaa keskimmäisen kapulan. Onneksi saatiin tämän jälkeen useampi onnistunut nouto.

Tutumpia liikkeitä ketjutettiin tänään siten, että seuraaminen, ruutu, luoksetulo ja kaukokäskyt tehtiin putkeen ilman palkkoja. O:n viretila kestää näköjään paremmin, kun en pahemmin edes kiittele liikkeiden välissä. Lyhyt ”hyvä” toimii, mutta sen suurieleisemmistä kiittämisistä O taitaa vain todeta, että jaahas, oikeaa (= syötävää) palkkaa ei tänään saakaan. Nyt palkkapurkki odotti ”kehän” laidalla ja viimeisen liikkeen jälkeen vapautin Osmon sinne. Tuntui toimivan, eli näin jatketaan!

Lämpöä ja läheisyyttä, kolme söpöä partaelukkaa unten mailla. ❤

Onnelliset töissä

Löntystelyä lenkillä (hakuradan vauhdissa pokkarikameralla ei tee mitään)

Eilen aloitettiin hakukausi tutussa EsPY-porukassa. Edellisistä treeneistä olikin vierähtänyt tosi pitkä tovi, mutta hyvin olivat taidot tallella. Lämmitellessämme ennen omaa ratavuoroamme Virveli vinkui, ulisi ja haukkui innosta. Lähetyksille se sinkosi kuin raketti, siis todellakin sata lasissa. Tyhjälläkin se oli varma, että jossain lymyää joku, joten takaisin keskilinjalle sitä sai huutaa aika monta kertaa… Ilmaisut olivat hienot, joskin etenkin ekalla löydöllä jarrut ja pakki olisivat olleet tarpeen. Onneksi maalimiehet osaavat hommansa ja koira palkkansa vasta silloin, kun ilmaisu on asiallinen.

Lätäkön äärellä vol2. Lätäkkö, päivä ja paikkakunta kylläkin ihan toiset kuin viime postauksen vastaavassa kuvassa. 😀

Osmo-eläkeläinen teki sekin työnsä liikuttavan tosissaan ja hurjalla vauhdilla. Kaksi ukkoa haukuttiin löydetyiksi alta aikayksikön. Lopuksi käytiin vielä pienellä iltakävelyllä Tiinan ja Pipsan kanssa. Pipsa-riiseni on ehdottomasti Virvelin paras narttukaveri. Sen kanssa ei tarvitse jännittää mitään narttukähinöitä ja sitä tervehditäänkin samalla ylenpalttisella onnellisuudella kuin emäntäänsä Tiinaa.

Iltalenkkikavereina Liisa & Mihmu

Viikko sitten torstaina käytiin jäljestämässä Ilonan ja Vipsu-siskon kanssa. Virvelin jälkityöskentely oli kuulemma kehittynyt huimasti sitten Ilonan edellisen tsekkauksen. Erityisen mukava oli kuulla, että oma liinankäyttöni oli ihan eri näköistä kuin aikoinaan. Hyvä niin, koska sillä parin vuoden takaisella sinkoilulla ja säntäilyllä ei ollut kauheasti tekemistä jäljestämisen kanssa!

Kuten mikä tahansa tiimi, on koirakko juuri niin hyvä kuin sen heikoin lenkki (lue: ohjaaja), vaan mitäpä tuosta – yhdessähän tässä ollaan oppimassa ja harrastamassa! Treenikaverina ja opettajana Virveli on kyllä maailman paras: Se ei heitä hanskoja tiskiin, vaikka ohjus kuinka mokailisi, vaan lähtee hommiin aina yhtä täysillä ja tosissaan, intoa ja tekemisen riemua puhkuen.

Toinen toisistaan ilahtuvat ja innostuvat kaverukset 🙂

Rauhallista varmuutta jäljelle on siis tullut, mutta yhden kepin verran sitä saisi tulla vielä lisää. Toisin sanoen tiukoissa paikoissa työskentely-tarkkuus edelleen kärsii (= koira palaa ensiksi oppimaansa tyyliin), jolloin tyypillisesti se yksi kepukka jää nostamatta. Näin kävi myös tämän viikon keskiviikkona, kun harhailin maastoon reilun 3. luokan kisajäljen (yli 1,5 km). Sen verran reitille tuli ekstrapituutta, että jatkoin normaalia kuuden kepin sarjaa kahdella Osmolle varaamallani kepillä. Vire ajoi n. tunnin vanhan jäljen tosi hienosti, mutta niin vaan se yksi mokoma keppi jäi jälleen kerran johonkin.

Hmm… näin vaalien alla Osmo suosii yllättäen vasenta. 😉

Tokohommia olen tehnyt Osmiksen kanssa, työmaana edelleen ohjattu nouto ja merkiltä ruutuun lähetys. Kummassakin tapauksessa vasen puoli on Osmolle luontaisempi, kun taas merkiltä oikealle ohjaaminen on syystä tai toisesta hankalampi. Viimeistään kesäkuussa yritämme mahduttaa itsemme johonkin EVL:n kokeeseen, siis ennen kuin säännöt elokuussa muuttuvat ja liikerepertuaari uudistuu. Hyvin, hyvin pikkuisen olemme niitä uusiakin liikkeitä jo aloitelleet – tai vähintäänkin ajatelleet harjoittelemalla törpön kiertämistä.

Balsamia haavoille

Nesteytys ym. jäljen vanhenemista odotellessa.

Kun muutama jälki on mennyt harakoille (tai peuroille tai supikoirille tai kiukkuiselle emännälle), tuntuu onnistunut treeni tavallistakin paremmalta. Pääsiäisloman alussa koirat olivat mökillä Minnan ja Dino-serkun hoivissa, kun kaksijalkaiset hummailivat Tahkolla. Lauantai-iltana haettiin piskit kotiin ja heti sunnuntaina olikin luvassa niin hallitreeniä kuin jäljestystäkin.

Lisää nesteytystä

Tottikset toimivat mukavasti lukuun ottamatta Virvelin estenoutoja, joita piti ottaa uusiksi kun neiti halusikin kiertää esteet paluumatkalla. Ainakin A-esteen kohdalla syynä taisi olla esteen heiluminen ja kiinnitysketjujen kolina, joka selvästi epäilytti koiraa. Kaikki noudot saatiin kuitenkin kunnialla korjattua ja loppuun otettiin Japin avustuksella pari tasamaanoudon vauhtitreeniä.

Taitava jäbä tauolla

Osmon ohjattu nouto ja ruutuun lähetys toimivat niin upeasti, että aloin jo selailla kisapaikkoja. Osmon kanssa pitää keskittyä nyt useamman liikkeen ketjuttamiseen eli palkan odottamiseen. Pitkä seuraamiskaavio + luoksetulo + ”zeta” eli jättävät liikkeet otettiin nyt kokonaan ilman välipalkkausta ja hyvinhän tuo näytti jaksavan.

Mamma oli niin fiiliksissä hyvästä jälkitreenistä että Virvelin piti vähän poseerata. 😉

Pääsiäistreenien tärkein juttu oli kuitenkin ehdottomasti se JÄLKI. Se ei ollut kovinkaan pitkä, mutta piikkikulmia ja potentiaalisia hukkapaikkoja oli kylliksi. Vire ilmaisi varmasti 5 kuudesta kepistä. Vitosesta mentiin ohi, mutta koska tiesin paikan noin suurin piirtein, palasimme toista kautta samoille huudeille jolloin Vire löysi kepin saman tien. Ekalla kierroksella olimme menneet muutaman metrin verran sivummalta.

”Vähän vain makasin lätäkössä!”

Seuraavana päivänä eli maanantaina treenattiin taas ensin hallissa Japin ja Hiskin kanssa ja sen jälkeen maastossa keskenämme. Jälki oli edellispäiväistä pidempi ja sisälsi yhden piikkikulman ja parit suorat kulmat. Nyt ei jäänyt ohjaajalle kerrassan mitään kitistävää, kun Virveli hoiti homman kotiin. Kaikki kepit nousivat ilman pienintäkään epäröintiä! 😀 Osmokin sai jäljestää lyhyen mutta todella kiemuraisen jäljen kallionjyrkänteillä ja ansaitsi palkkansa ilmaisemalla kaikki kolme kepukkaa, jotka mamma oli jyrkänteille hukannut. Myös ohjaajan usko metsäjäljen ihanuuteen palailee pikkuhiljaa. 😉

Tunnekehiä, tottista + trimmausta

Pörriäiset. Tässä parrat ja tassukarvat oli kyllä jo lyhennetty kurakelien vuoksi.

Tänään siirrettiin kelloja kesää kohti ja koirien kuontalotkin on siistitty keväisempään malliin. Ennen yllätyslumen satamista ehdimme jäljestää pari erittäin epäonnistunutta settiä. Jotakuinkin näin se meni: Ohjaajan tunnetila TÄYSIN väärä > koira ryhtyy epävarmaksi söhlääjäksi > ohjaajan tunnetila muuttuu entistä aggressiivisemmaksi > koira yrittää eli söhlää yhä enemmän > jne.

Osmariini pajunkissojen keskellä

Tuon treenin tärkein opetus oli se, että joskus on parempi olla treenaamatta. Seuraavaksi aiomme pellolle ruokajäljelle, joka kaikessa selkeydessään toivon mukaan lisää keskittymistä ja rauhoittaa sekä koiran, että emännän menoa.

Karvainen, kurainen ja kauheen onnellinen 😀

Tottiskentällekin on jo ehditty ja siellä meininki oli kertakaikkisen hyvä! Onneksi edellämainitun negatiivisen kierteen lisäksi on olemassa positiivinen kierre: Ohjaajalla hyvä ja varma fiilis > koiralla oikea mielentila > ohjaaja pääsee palkkaamaan vilpittömästi koko sydämestään iloiten > koiran hyvä mielentila vahvistuu ja se tekee entistäkin paremmin > jne. Estenoudot olivat heti ensi yrittämällä priimat ja eteenmenon suuntakin löytyi ilman lelun näyttämistä etukäteen. JES!

Osmon aarre

Osmo treenasi ohjattua noutoa ja merkin kautta ruutuun lähetystä, hyvällä moodilla sekin. Lisäksi kumpikin koira pääsi viikko sitten viikonloppuna leikkimään henkilöetsintää kotipihalla, kun kummityttömme Stella oli kylässä ja halusi kouluttaa kaikkia mahdollisia lajeja. Koska likka halusi ohjata koiraa, oli emännän tehtävä ryömiä ohjeiden mukaan milloin koirankoppiin, milloin kuusen alle… Kyllä oli HAUSKAA, ihan kaikilla osapuolilla! 😀

Tyypit siisteinä

Kevätmuotia kotipihalla

Jälkikausi avattu!

Me löydettiin kakkaa! Me syötiin kaikki!

Kävimme pitkästä aikaa mökkeilemässä ja sinkoilemassa Porkkalan hajujen perässä. Yksi pieni karkureissukin koettiin. Palaajien parroista päätellen jonkun kivan kakkakasan luona oli käyty herkuttelemassa… Voihan kevät ja lumen alta paljastuvat mahtavat tuoksut!

Jälkimaastot auki! Tarkkasilmäiset voivat bongata janamerkinkin!

Maastot olivat tosiaan jo niin sulina, että pääsimme starttaamaan jälkikauden. Lisähaastetta ekoihin treeneihin toivat kova tuuli (15 m/s) sekä tuoreet hirven- ja peuranpapanat.

Kauden ekat nuuskuttelureitit

Virvelin kauden ensimmäinen jälki (7.3.) alkoi todella lupaavasti tarkalla ja rauhallisella työskentelyllä ja varmoilla keppi-ilmaisuilla. Siitäkös into ja itsevarmuus kasvoivat niin että vauhti lisääntyi eikä ohjaajakaan malttanut jarrutella tarpeeksi. 4. kepin kohdalla oli pientä haeskelua myös kulmissa ja siitä mentiinkin varmaan tyystin ohi. 5. keppiin Vire reagoi mutta tajusin tämän vasta jälkiviisaana tarkistelukierroksella.

Oikein tai väärin, palasimme siis toista reittiä suurin piirtein niille main, jonne muistelin keppejä jääneen ja hetken vapaamuotoisen etsiskelyn jälkeen Vire bongasikin kepit.

Ei niin siistinä mutta sitäkin innokkaampana… Virveli ❤

Mökillä nukutaan aina makeasti. Raitis ilma ja nenähommat väsyttää.

Osmo ajoi kolmen kepin minijäljen tarkkaakin tarkemmin, korjaili jopa pienen kannon kohdalla, että eipäs sittenkään tolta puolelta vaan tältä. 😉  Samoin aivan minimaaliset ”laatikot” jätkä ajoi niin tarkasti ja tosissaan kuin vain mahdollista. Hassu pikku tosikko. No, seuraavana päivänä Osmo käväisikin erinomaisen jäljestämisen välissä myös hirvenkakkaa syömässä, sen haju kun tuli niin sopivasti sivutuulen mukana nenään… Kuten tokokisoissa, Osmo OSAA erinomaisesti ja tekee todella siistiä ja tarkkaa työtä, mutta vain jos sitä itseä sattuu homma kiinnostamaan. Kumpikin käyttöesine tuli sentään korrektisti ilmaistua. 😉

Virvelin toinen jälki 8.3. oli pidempi ja haastavampi kuin ensimmäinen ja tuulikin oli yltynyt miltei myrskyksi. Juuri kovan tuulen vuoksi päätinkin pitää vauhdin tosi maltillisena ja vaatia siten edellispäivää tarkempaa työskentelyä koiralta. Ja kuinka ollakaan, Vire nuuskutteli huippuhienon jäljen ja löysi kaikki kepit.

Naistenpäivän jälki, keppisaalis 6/6! 😀

Vain viimeisessä piikissä likka eksyi joksikin aikaa jäljeltä ja haki suuntaa tavallista laajemmalta alueelta. Tässä saattoi häiritä 5. kepin haju, joka tuli koiran nenään tuulen mukana turhan aikaisin ja houkutti sen pois varsinaiselta jäljeltä (?). Ainakin löytäessään viimein jäljen ja pian sen jälkeen 5. kepin, Vire selvästi ”huokaisi helpotuksesta” ja oli tavallistakin tyytyväisemmän oloinen ottaessaan kepukan suuhunsa.

Muuten ollaan elelty normaaliin malliin, toisin sanoen kuivailtu kuratassuja kolmesti päivässä ja siitä huolimatta lakaistu hiekkaa lattioilta vähän väliä. Taitaa tosiaan olla KEVÄT! 😀

8.3. meri auki

Talvilomailua

Aurinko ja hankikanto!

Osa-aikaisessakin duunissa on se ilo, että pääsee hiihtolomalle, nykyisin virallisesti talvilomalle. Toisaalta osa-aikasisessa duunissa palkkakin on niin rajallinen, ettei ylimääräistä irtoa edes kotimaan matkailun bensakuluihin. Niinpä olemme ulkoilleet kotikonnuilla ja treenailleet pienimuotoisesti tokotemppuja kotipihassa.

Partatrio ikä- ja kokojärjestyksessä

Viime viikonloppuna laumaan liittyi myös Dino-serkku. Pikku-professori on tätä nykyä paitsi lähes sokea, myös käytännössä kuuro. Sisällä vieraammassa ympäristössä sen meno herättääkin vähän sääliä, kun seiniä ja huonekaluja on aivan väärissä ja yllättävissä paikoissa. 😦 Ulkona äijä tepsuttaa kyllä reippaasti ja merkkailee tomerana kaikki eteen osuvat pissapostit.

Vauhdikasta aamulenkkeilyä kotikulmilla (parhaista vauhdeista ei emännän kameralla vaan saa kuvia)

Osmo ja Vire suhtautuvat Dinoon rauhallisesti ja antavat sen olla yleensä omissa oloissaan. Vire käy kyllä joka kerta serkun tavatessaan tervehtimässä kuten pentuna, tekeytymällä pieneksi ja olemalla kaikin tavoin mahdollisimman harmiton ja iloinen ja mielisteleväinen (tätä Vire ei tee muuten minkään muun koiran kanssa!).

Vire alias Törppö ennen turkinhoitosessiota…

Harmi vaan, että yletön hännänheilutus ja muu viaton söheltäminen lähinnä rasittaa Dinoa. Osmo suhtautuu serkkupoikaan jopa niin välinpitämättömästi, ettei tuntunut edes huomaavan, kun Dino vahingossa törmäsi siihen.

Tänään ulkoillaan vaihtelun vuoksi Kirkkonummella mökkimaastoissa. Virelle on pakattu vetovaljaatkin mukaan, jos lunta vaikka riittäisi potkukelkka- tai hiihtopuuhiin. 😀

Vire TK2, Osmo EVVK ;)

Kuten kuvassa, Vire oli kuulolla, Osmo vähän omaehtoisempi…

Tänään käytiin Porvoossa tokoilemassa molempien piskien kanssa. Päivän ensimmäinen jännitysnäytelmä oli ajomatka kisapaikalle karmaisevan huonossa säässä. Onneksi pääsimme ehjinä kisapaikalle, jossa saimmekin saman tien ilmoittautua Osmon kanssa kehään.

Retkeilyä kotimetsässä.

Kisapaikkana oli maneesi ja kehään mentiin suoraan ulkoa. Ihaniin heppa-aromeihin ei siis päässyt lainkaan totuttelemaan ennen ryhmäliikkeiden alkua. Pelkäsin Osmon syöksyvän ensimmäisenä lantakokkareita etsimään, mutta kaikeksi yllätykseksi ryhmäliikkeet sujuivat mainiosti, vaikkemme ole niitä toisten koirien kanssa koskaan treenanneet.

Paikalla istumisesta lähti 1 p., koska ohjaajan etusormi oli ollut käskyn jälkeen/aikana pystyssä (!). Paikallamakuu oli priima lukuun ottamatta Osmon hiukan vinoa rintamasuuntaa. Siitä sakotettiin kuitenkin vain 0,5 p. No, siihenpä se meidän EVL-menestys sitten jäikin…

Virveli vallaton piti omaa showta liikkeiden välillä, mutta suoritti liikkeet kivasti.

Ennen Osmon yksilöliikkeitä Vire pääsi maneesin toiseen päähän AVOimen kehään. Paikalla- makuuseen mentiin kirsu maneesin hiekkaa kyntäen, mutta onneksi matka suoritusriviin ei ollut arvioinnin kohteena. Itse paikallamakuu meni kympin arvoisesti.

Tavoite saavutettu! 🙂

Myös liikkeet sujuivat ilman suurempia virheitä, mutta liikkeiden välillä Vire oli aivan mahdoton! Vaikka en varsinaisesti vapauttanut sitä missään välissä, se lähti monta kertaa hillumaan liikkeenohjaajan luokse, suorittamaan omavalintaista hyppyestettä kumpaankin suuntaan ym. Viimeisten liikkeiden välillä otinkin elukkaa pannasta kiinni, jottei se olisi singonnut esim. kivojen heppaesteiden yli naapurikehään. Se, etten luottanut koiraan, vähensi kokonaisvaikutuspisteitä kahdella, mutta näin homma pysyi sentään läjässä loppuun saakka eikä mitään katastrofaalista päässyt sattumaan.

Vaikka turhia kaksoiskäskyjä (eli ohjaajan mokia) tuli aika monessa liikkeessä, riittivät loppupisteemme 180,5 luokkavoittoon. Samalla saavutimme kolmannen ykköstuloksen avoimesta luokasta eli koulutustunnuksen TK2. Hyvä, Virveli! 😀

Tammikuun retkeilyä vol 2, isäntäkin pääsi mukaan.

Osmon EVL:n yksilöliikkeitä en juuri edes jännittänyt, koska tiesin niiden olevan monessa suhteessa keskeneräisiä. Halusin lähinnä itse nähdä, miten Osmo jaksaa pitkän suorituksen ilman välipalkkoja ja toisaalta sen, miten se suhtautuu liikkeenohjaajaan, jota meillä ei treeneissä ole ollut. Osmo olikin ajoittain tosi hämmentynyt ja epävarma, mikä näkyi kaikenlaisena sijaistoimintana. Oli nuuskuttelua, rapsuttelua, vinkumista ja hiekan kuopsuttelua, jolloin lisäkäskyt olivat välttämättömiä ja nollasivat pisteemme useammassa liikkeessä.

Metallikapulan Osmo vei komean hyppynoudon päätteeksi liikkeenohjaajalle ja treeneissä hienosti sujunut luoksetulo pysäytyksineen nollautui Osmon lähdettyä omatoimisesti hengailemaan paikaltaan ennen kuin ohjaaja oli edes kääntynyt kutsuakseen koiran! Ihme säätöä!

Tammikuun aikana treenattiin pari kertaa sisähallissakin. Kyllä kannatti, tuumaa Virveli!

Jotain on kuitenkin treeneissä mennyt oikein, sillä merkit ja ruutu löytyivät, samoin oikea tunnaripalikka. Ennen seuraavaa koetta pitää panostaa kisamaisiin harjoituksiin ja useamman liikkeen ketjuttamisiin. Tulos on mahdollinen, hyvällä tsägällä ja fiksulla treenaamisella myös ykköstulos. Tänään lopputulema oli kuitenkin rehti EVVK-0.

Tässä vielä perinteiset liikekohtaiset pisteet + kootut selitykset:

---

Osmo / EVL

1. Istuminen ryhmässä  9
2. Paikalla makuu ryhmässä häirittynä  9,5
3. Vapaana seuraaminen 6,5 (ajoittain erinomaista, ajoittain Osmolla omat kuviot)
4. Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 5 (ohjus kiersi törpöt väärältä puolelta, Osmolla 1 väärä asento)
5. Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno 0 (tosi harmillinen homma, tää on menny treeneissä hyvin mutta nyt Osmo päätti käydä tsekkaamassa jonkun hajun ennen ekaa luoksetulokäskyä)
6. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0 (merkillä haistelua, ei kuuntelua, liikaa lisäkäskyjä. Ruutu sentään löytyi.)
7. Ohjattu nouto 0 (merkille hienosti, tosin haistelua siinäkin, lähti hyvin hakemaan mut päätyikin keskimmäiseen esineeseen enkä tajunnut pysäyttää. = Ohjaajan moka)
8. Metalliesineen nouto esteen yli hypäten 5 (upea nouto, erittäin paska palautus!!!)
9. Tunnistusnouto 7 (lisäkäsky, viivyttely)
10. Kauko-ohjaus 5 (1 väärä asento, jonka ehdin korjata, eteni melkein kaikissa vaihdoissa)

Yht. 136,5

---

Vire / AVO

1. Paikalla makuu 10
2. Seuraaminen 9 (kerran koskin koiraan, vahingossa)
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
4. Luoksetulo 8 (pysähtyminen olis saanu olla nopeampi)
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
6. Noutaminen 9,5
7. Kauko-ohjaus 8,5 (alun maahanmenokäsky oli huono, Vire ei menny maahan saakka, joten ja jouduin uusimaan käskyn)
8. Estehyppy 8 (jostain syystä Vire meni istu-käskystä maahan, muuten loistava)
9. Kokonaisvaikutus 8 (jo mainittu pannasta pitäminen liikkeiden välillä)

Yht. 180,5 , 1.palk. TK2, KP

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Lumilenkillä joulukuun lopussa

Kas niin, on taas perinteisen vuosikatsauksen aika. Vuosi sitten asettelin tavoitteita, jotka olivat realistisia ja toteuttamis- kelpoisia, mutta suurin osa jäi saavuttamatta ohjaajan sairastamisen vuoksi. Hienoa on se, että syy tavoitteista jäämiseen on siis täysin tässä kaksijalkaisessa – koirat ovat pysyneet terveinä ja niillähän olisi ollut intoa ja taitoakin paljon enempään.

Lämpöä ja läheisyyttä

Ja kuinka ihania ja sopeutuvaisia elukoita koirat ovatkaan! Eivät ne valita, vaikka treenejä on jäänyt välistä ja lenkitkin ovat välillä olleet tavallista vaatimatto-mampia. Koirat ovat nauttineet yhdessä- olemisesta, läheisyydestä, kotipihassa ja metsässä hösäämisestä ja tietysti aivan erityisen paljon jokaisista jälki-, raunio-, haku- ja tottistreeneistä, joihin emäntä on saanut itsensä roudatuksi.

Kesällä maisteltiin menestystä

Vuoden tärkein kisatavoite oli JK2-koularin suorittaminen Virvelin kanssa, ja sen me onneksi saavutimme. Osmon kanssa oli tarkoitus aloittaa kilpaileminen tokon EVL-luokassa, mutta eipä tuota snautseria tunnu harmittavan, vaikkei se kisakehiin päässytkään.

Kaikki treenaaminen on ollut pelkästään hauskaa, täysin vailla ryppyotsaista nipotusta, mikä on ollut itselleni todella olennainen motivaatiotekijä. Silloin, jos koiraharrastus on uhannut muuttua voimavarasta suorittamiseksi, olen jättänyt treenit yksinkertaisesti väliin. Tätä asennetta aion vaalia myös tänä vuonna. Tavoitteita asetan toki nytkin ja niitä kohti aion myös pyrkiä. Tavoitteet tekevät treenaamisesta kiinnostavampaa ja monipuolisempaa, ilman niitä jäisi helposti junnaamaan paikoillaan ja homma muuttuisi tylsäksi!

TAVOITTEET 2015 / VIRE

• Jälkikokeista JK3 -koulutustunnus ja ykköstulos (pidemmän aikavälin tavoitteena on tietysti käyttövalion arvoon vaadittavat 3 ykköstulosta…)
• TK2-koularin ”hakeminen” joistain tokokisoista (en siis saanut aikaiseksi ilmoittautua yksiinkään tokokokeisiin viime vuonna, vaikka tämä olisi varmaan ollut ihan läpihuutojuttu jo ajat sitten…)
• Peruskokeen suorittaminen raunioilla ja sijoittuminen väestönsuojeluun (VSS)

TAVOITTEET 2015 / OSMO

• Tokon erikoisvoittajaluokassa kilpaileminen, jolloin tietysti tavoitteena on erittäin haasteellinen YKKÖSTULOS (haaveksiahan saa aina ja tässä tapauksessa haaveena siintää tottelevaisuusvalion arvo…)
• Terveyden ja asiallisten käytöstapojen ylläpito ja vaaliminen 😀

Kiitos treenikavereille, kasvattajalle ja ystäville tuesta ja tsempistä niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä vuonna 2014! Hyviä treenejä, oppia ja onnistumisia vuodelle 2015 toivottaen,

Tuuli + piskit

Joulu kuvina

Kohta ne vieraat saapuvat!

Tytöt kävi jäähyllä joulusaunan lomassa

Lenkillä päästämässä höyryjä

Ihmiset joulupöydässä ja elukat aina siellä missä tapahtuu

Pikkuprofessori Dino

Porukkaa joulun vietossa

Pakettien kimpussa!

Pehmot on IHANIA! Pukki hankki ne eurolla kirpparilta, koska niiden elinikä lasketaan päivissä (ellei minuuteissa…)

Vaihtokauppa, gorilla vielä yhtenä kappaleena…

Serkukset eli snautseritrio kuusen juurella

Osmo-orava ja Lahja-orava

Vire ja joululahja. Kuin kaksi marjaa!

Lunta!

Lumileikkejä

Täällä on LUNTA! Koirat riehaantuivat ekalla kunnollisella lumilenkillä hurjiin hippaleikkeihin, jotka jatkuivat vielä kotipihassakin. Vire härkkii ja tekee äkkikäännöksiä Osmon edessä yrittäen usuttaa sitä takaa-ajoon. Ja kun takaa-ajo alkaa, menevät molemmat ihan uskomatonta vauhtia milloin Vire edellä, milloin Osmo.

Osmokin villiintyy lumihepuleihin, ainakin kun tarpeeksi usuttaa.

Kotipihassa Virellä on tapana tehdä ärsyttäviä äkkikäännöksiä aivan Osmon nenän edessä (Osmo on aina kotipihaan tultaessa enemmänkin tottismoodissa ja kerjää mamman taskuun jääneitä nappuloita) tai tulemalla muutaman metrin päähän sanomaan ”VUH!”. Sitten se lähtee täysillä karkuun, oli Osmo perässä tai ei, ja pinkoo häntä suorana monta kierrosta talon ympäri.

Lumikiiturit vauhdissa

Ennen lumentuloa (sunnuntaina) ehdimme käydä tottistelemassa oikealla koulutuskentällä. Osmon kanssa kertailtiin TOKOn EVL-liikkeitä, joista erityisesti ohjattu nouto olikin selvästi treenin tarpeessa.

Toko-otus haluaisi oman hallivuoron

Myös tunnari kaipasi varmistelua. Nyt, kun oma palikka oli vain käväissyt ohjaajan kädessä, tuppasi Osmo epävarmuuttaan ja/tai yli-innokkuuttaan testaamaan eli siirtelemään niitä vääriäkin. Ohjaaja ottaa kaiken vastuun näistä epävarmuuksista. Kyseisten liikkeiden treenit ovat todellakin jääneet vähiin, ne kun vaativat pientä valmistelua eikä niitä siten voi ihan spontaanisti heittää lenkkeilyn tai pihahommien ohessa.

Saako vetää vielä yhet lumihepulit?

Vaan Virvelipä oli ihan suvereeni omalla treenivuorollaan! Juoksusta seisomaan jääminen oli tosi napakka, samoin muut jättävät liikkeet. Kaikeksi yllätykseksi eteenmenon suuntakin löytyi heti ekalla lähetyksellä – sen kanssa on tuolla nimenomaisella kentällä ollut aina vaikeuksia.

Päivänvaloa vuoden pimeimpänä päivänä

Kaikkein eniten ohjaajaa ilahdutti Virvelin paras hyppynouto ikinä! 😀 Kumpaankin suuntaan hyppy oli tosi varma ja lennokas ja metrisen esteen ja koiran väliin jäi vielä kunnolla ilmaa. Oma este kotipihalla ja etenkin hullutteluhyppimiset metriä korkeammankin yli aina kun lenkkireitti on vienyt sopivan esteen ohi, ovat selvästi antaneet itsevarmuutta Virvelille. Myös estenouto oli priima (emännän heittokättä lukuunottamatta), tasamaalla vauhtia saisi olla enemmän.

Ensi vuoden joulukorttikuvat taidettiin ottaa tänään! 😀

Tänään on taas ulkoiltu urakalla pehmeäksi ja valkoiseksi muuttuneessa maisemassa ja tehty jouluvalmisteluja kotosalla. Huomenna kaikki kiltit (karva)lapset saavat revittäväkseen ihan omat paketit. 😉

Jouluiloa!

Serkkupoikia

Kolmen kopla juhannuksena -13

Osmolla ja Virvelillä on nykyisin kaksi ”serkkua”, Peten siskon kääpiösnautseri, vanha pikkuprofessori Dino (11v.) ja uutena tulokkaana oman siskoni perheeseen kesällä tullut bokseripoika Rudi (8kk). Itsenäisyyspäiväviikonloppuna tavattiin molempia poitsuja.

Dino-turilas joskus, kenties trimmauksen tarpeessa…

Dino on ollut alusta lähtien osa laumaa ja siten yhteiselo sujuu mutkattomasti, mitä nyt Virveli rakastaisi pikkupartaa villimmin, kuin Dino välittäisi. Näky on aina yhtä hupaisa Viren tervehtiessä Dinoa: Iso musta höseltäjä yrittää tekeytyä pieneksi ja matalaksi ”mä oon vaan kiltti pikkuinen pentunen ethän Dino-kulta muristele mulle”, häntä villisti vispaten. Dino tyytyy hiukan pörisemään vastaukseksi ”menetkös siitä sohlaamasta”.

Virveli tutkii, kenen kanssa sitä tulikaan äsken ulkona juoksenneltua…

Rudin kanssa oli ihan toisin päin: Kerta se on ensimmäinenkin, kun Vire menee makailemaan pöydän alle ja on sitä mieltä, että riehumisleikit voisivat jo riittää! Osmo lenkkeili hihnassa välittämättä Rudista lainkaan, mutta omalla pihalla ja sisällä sen piti hiukan säikäytellä bokserinpentua, joka aina nöyrästi loikkikin karkuun ison pahan Osmon tieltä.

Hetkellisesti paikoillaan

Suurimmaksi osaksi Osmo tapitti mammaa kuivanappuloiden toivossa, vaikka Rudi vieressä hösläsikin. Ainakin toistaiseksi ruoka siis voittaa kiinnostavuudessa nuorukaiselle uhittelun. Kunhan Rudi vaan ymmärtää jättää jäyhän snautseritosikon rauhaan. Oli mukava todeta, että kyllä nuokin laumaksi kasvaisivat, ainakin jos päästäisiin useammin tapaamaan.

Pr-hommissa

Virveli VS ”kadonneet koululaiset”

Lauantaina 29.11. olimme Soukan koulun joulumarkkinoilla tekemässä pientä pr-työtä pelastuskoira- toiminnan hyväksi. Espyläisiä koirineen oli paikalla kymmenkunta.

Maalimiehistä ei ollut pulaa! 😀 Miisa & Karu ohjeistavat

Lapset paijasivat koiria ja piiloonmenijöitä oli koko ajan jonoksi asti. 🙂

Tuollaiset tapahtumat ovat aina loistavaa häiriötreeniä koirille, vaikka itse etsintätehtävät ovatkin näytösluontoisia eli varsin helppoja.

Yksi ketterä ”kadonnut” löytyi puusta!

Pari pientä pähkinääkin tarjoutui piskeille ratkottavaksi, kuten eräs puuhun ”eksynyt” lapsi Osmon etsintävuorolla.

Osmo odottaa lähtölupaa

Osmo ja Virveli käyttäytyivät kumpikin erinomaisen hyvin ja pääsivät etsimään ja ilmaisemaan monia innokkaita maalimiehen alkuja.

Kolme löytöä kerralla! Linssilude Osmo meni muuten itse poseeraamaan tyttöjen väliin!

Lisäksi harjoittelimme koulun pihalla hiukan tottista, mikä sekin toimi hyvänä keskittymistreeninä, kun ympärillä oli ihmisiä ja muita koiria.

Virveli löysi kallionkolosta kolme tyttöä!

Nuutisen Simo oli paikalla kameramiehenä ja nappaili mukavia tunnelmakuvia tapahtumasta. Alla lisää Simon otoksia partaelukoista. Kaikin puolin kiva reissu, josta kaikille osapuolille jäi tosi hyvä mieli. 🙂

Pikkukoululaisten tekemä opaste tapahtumapaikalle

Osmon takuutemput viihdyttivät jälleen lapsiyleisöä.

Vire edustustehtävissä

Jälkiselvitykset ja vauvakaveri

Aamulenkillä

Nähty: Aurinko!

Postauksen arvoisena harvinaisuutena on mainittava, että

olemme käyneet pitkästä aikaa treenaamassa jälkihommia! Oittaan nurmikoilla teemana oli harhajäljet (Juha + koirat) ja pelto/niittypohjalla lähempänä kotia piikkikulmat.

Kumpainenkin setti sujui upeasti vähäiseen treenimääräämme nähden. Kaikki esineet/kepit löytyivät ilman ongelmia ja etenkin Vire suoriutui harhojen ylityksistä ja piikkikulmista kuin vanha tekijä.

Osmariini poseeraa

Osmon esineilmaisut puolestaan ovat niin oppikirjamaisen korrekteja, että niiden puolesta jäbä pärjäisi FH-jäljelläkin (muuten snautserin työskentely ei ole lähelläkään kisatarkkuutta). Virvelinkin esinemotivaatio on kohdallaan, mutta toisin kuin Osmo, se ottaa innoissaan kepit myös suuhunsa. Sallin kepukoiden riemastuneen maistelun, koska siitä(kin) Vire palkkautuu emmekä ole tähtäämässä sellaisiin kokeisiin, joissa moisesta vallattomuudesta vähennettäisiin pisteitä.

”Mihmu” ja Virveli. Meikäläisen homma oli kertoa koiralle, ettei vauvaa sentään pussailla.

Muuten olemme mökkiytyneet ja metsittyneet kaikessa hiljaisuudessa. Vaihtelua arkeen toi eilen ystäväni Liisa Saimi-vauvansa kanssa. Osmo ei Saimista välitä, mutta Vire on alusta saakka suhtautunut pikkuiseen äärimmäisen hellästi (joskin joskus turhan innokkaasti) ja suojelevastikin. Se reagoi nykyään jopa telkkarista kuuluvaan vauvan itkuun, niin suuren vaikutuksen Saimi on siihen tehnyt.

Koiramainen tapa tutustua: NUUH! 😀

Lenkeillä Virveli seuraa tiiviisti vaunuja, asettuu niiden ja vastaantulijoiden väliin ja onpa tavoistaan poiketen joskus hillitysti murahtanutkin jollekulle koiralle, joka erehtyi kulkemaan turhan läheltä vaunuja. Saimi on koirista silminnähden kiinnostunut ja innostunut ja konttailee mielellään lattialla niiden luo. Osmo häipyy omiin oloihinsa pikkutyypin tieltä, mutta Vire makailee kaikessa rauhassa huomionosoituksista nauttien.

Marraskuun metsäposeeraus

Elämä on

Virveli kävi stadissa tukemassa mielenterveystyötä 😀 Juna, metro, ratikka, ihmisvilinä, meteli ja kaikki rapsuttajat = mitäs noista, kivaa!

Ei päivityksiä, ei selittelyjä. Kuva on enemmän kuin tuhat sanaa, joten alla todistusaineistoa siitä, että välillä koirat ovat saaneet tehdä tassuterapeutin ja lähihoitajan hommiensa ohella oikeitakin töitä. Kisoissa tai kokeissa emme ole Riisenimestisten jälkeen käyneet, vaikka (koirien) taitojen puolesta olisi hyvin voitukin. Ohjaaja on pitänyt koejännityksistä ja kisapaniikeista lomaa ja huoltanut vaihteeksi omaa päänuppiaan. 😉

Hommia tiedossa

Syys-lokakuun vaihteessa satuttiin raunioradalle yhtä aikaa Luotosen Lauran ja kameransa kanssa. Kiitos Lauralle hauskasta seurasta ja mainioista kuvista!

Siellä!

Törppö töissä

JEE!

Löydön jälkeen lähetys jatkamaan etsintää

 

Mitäs seuraavaksi?

Osmolla on raunioilla yksi vaihde: Täysiä!

Pätevä jätkä ja tyytyväinen ohjaaja

Tottista tulee tehtyä aina lenkkeilyn ohessa, sopivilla suorilla eteenlähetystä myöten. Myös juoksusta seisomaan jääminen ja muut 3.luokan tottismuutokset alkavat olla jo ihan napakassa kunnossa.

Virvelin sienisaalis, saman verran lienee masussa. 😉

Metsässä on lenkkeilty ahkerasti ja siinä sivussa Virveli on oppinut taitavaksi sienestäjäksi. Virvelihän on aina haukkana paikalla emännän kumartuessa poimimaan jotain ilmiselvästi hienoa ja riemua aiheuttavaa maasta – tänä syksynä useimmiten suppilovahveroita. Tällä tavoin on vahvistettu milloin jälkikeppien, milloin esineiden vainuamista.

Viimeksi metsäretkellä Virveli nuuskutti menemään kuin paraskin tryffelikoira. Se sai polulle vainun, nosti nenän ja suunnisti määrätietoisesti läheisen kiven taakse. Meinasin jo kieltää koiraa, kun luulin että se herkuttelee jollain kakkakasalla, kunnes huomasin että neiti oli bongannut upean suppilovahveroesiintymän. 😀 Koska Virveli on tosi tehokas myös syömään löytämänsä sienet, pitää sen kanssa sienestäessä olla tarkkana. Näin homma alkoi toimia: Löytö – kehuminen – koiran kiskominen pois sienien kimpusta – käsky paikallamakuuseen – emäntä poimimaan – koiralle palkka eli vapautus jämille.

Trimmaustaidetta: Virveli ennen & jälkeen. 😉

Koiria Kaunissaaressa

Terveiset Kreikan Pargasta

Osmo ja Virveli viettivät viikon mökkiloman Dino-serkun ja Minnan hoivissa emännän ja isännän lomaillessa Kreikassa. Hoitoviikko oli sujunut hienosti, koirat olivat tulleet mainiosti toimeen keskenään ja totelleet hoitajaa. Joka päivä oli kuulemma lenkkeilty, uitu ja istuskeltu terassin lepotuoleilla. Suuri kiitos Minnalle koirien hyvästä hoidosta, niin vaikuttivat tyytyväisiltä oloonsa möksällä. Taisi mammalla olla isompi ikävä, vaikka Kreikassa ihanaa olikin. 😉

Osmo lautalla

Heti Kreikasta palattuamme haimme koirat Porkkalasta ja sitten mentiin taas.

Kalliolla jaksoi makoilla, kun kävi tarpeeksi usein meressä viilentymässä

Tällä kertaa retkikohteena oli kaunis Kaunissaari Sipoon aluevesillä, jonne reissasimme vuoroveneellä työkaverini Ninan kanssa. Toinen työkaverini Seppo pitää joka kesä majaansa saaressa ja retki ”Sepon saareen” milloin milläkin kokoonpanolla on jo monivuotinen perinne. Sää oli uskomattoman lämmin iltaan saakka. Jopa tämä vanha vilukissa tarkeni polskutella meressä piskien seurana.

Kaupunkiretkellä uitiin Töölönlahdessa…

Saareen piti päästä hetimmiten

Isäntä heittäytyi hellämieliseksi ja tarjosi jätskinsä jämät karvakorville.

uudestaan, kun isännällä oli vielä lomaa jäljellä ja säät suosivat edelleen. Ennen kakkosreissua kävimme kaupunkiretkellä sekä treenaamassa pitkästä aikaa raunioradalla. Rauniotreeneissä koirat tekivät vauhdilla ja innolla töitä, vaikka lämpötila oli reippaasti yli hellerajan.

Rentoa saaristolaiselämää

Kalliokiipeily + uinti = rauhalliset elukat teltalla

Oman laumamme reissu Kaunissaareen kesti sunnuntaista tiistaihin. Niin kaksi- kuin nelijalkaisetkin viihtyivät hyvin upeassa luonnossa, rantakallioilla, meressä ja metsässä. Ruoka maittoi kuten aina ulkosalla syödessä ja yöllä nukuimme somasti kylki kyljessä teltan lämmössä, meren

Vire ja Osmo odottivat varjossa ihmisten syödessä saaren ravintolan terassilla. Kuva: Seppo

pauhua kuunnellen. Kiitos Sepolle mukavasta seurasta ja loistavista kuvista! 😀 Ensi vuonna jälleen.

Koko lauma meressä, majakkalelu villitsi koirat (ja emännän) niin, että se piti laittaa välillä kassiin piiloon. Kuva: Seppo

 

Riisenileiri 2014

Jäljestetty on. 😀 Kuvakollaasi: Milja Viljamaa

Leiriläisiä teltan edustalla, taustalla lähinaapuri Timantti

Suoraan Kuortaneen kisoista jatkoimme Lapualle Wanhaan Karhumäkeen Riisenileirille. Ilta kului telttaa pystytellessä, alueeseen tutustuessa ja vanhojen leirikavereiden kanssa jutustellessa. Ja taisipa jokunen siiderikin sihahtaa auki onnistuneen kisaviikonlopun kunniaksi.

Iltapäiväsiestalla kotileirin varjossa

Leirillä oli varsin mukavat puitteet, vaikka ainahan joku jostain keksiikin marisemisen aiheita. Sää suosi koko viikon ajan eikä mukaan pakattuja villavaatteita tarvittu edes yömyöhällä. Kuten aikaisempinakin vuosina, aamupäivät treenattiin, iltapäivät levättiin, lenkkeiltiin ja syötiin ja illat saunottiin, seurusteltiin ja nautittiin erinäisiä virvokkeita.

Metsäjälkeläisten kaksijalkaiset. Vasemmalta Tero, Tarja, Milja, Mirja ja Hannu

Olin Virvelin ja Osmon kanssa Tero Multasen luotsaamassa jälkiryhmässä. Ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta tai ehkä sen takia meillä oli jokseenkin päättömiä juttuja ja hulvattoman hauskaa. Kuitenkin kaikki treenasivat tosissaan ja kuuntelivat Teron insinöörimäisen tarkkoja ja erittäin konkreettisesti havainnollistettuja oppeja kunnon kurssilaisten tavoin.

Virveli & Osku välkällä

Kaiken muun hyvän lisäksi ryhmäläisistä löytyi Virvelille mainio peuhukaveri Osku, jonka kanssa käytiin joka päivä treenien päätteeksi uimassa läheisellä hiekkakuopalla.

Viilentymässä vedessä

Juostaan!

Viettitestissä Virveli sai ekaa kertaa maistaa HIHAA. Puruotetta ja mielentilaa / saalisrauhaa vahvistamassa

Itse treenailin ja tein töitä ennen kaikkea Virvelin/ohjaajan mielentilan muuttamiseksi janalla – ja siten myös jäljen alussa – hektisestä vouhkaamisesta rauhallisempaan ja keskittyneempään suuntaan.

Virveli piti hauskaa maalimies Esan kanssa

Janoja alettiin tehdä kävelemällä koko jana koiran kanssa järkevää vauhtia vanhan vauhti-pinkaisun sijaan. Kun mielentila oli alusta lähtien rauhallisen keskittynyt, alkoivat ne ekat kepitkin löytyä. Lisäksi Vire harjoitteli suoria ja teräviä kulmia ja minä työskentelytilan antamista ja koiran lukemista kulmissa.

Virveli oli varsin pätevä pimu myös viettitestissä.

Osmo-orava ja viikon omituisin löytö metsäautotien ojasta.

Osmolle tehtiin ekana päivänä lyhyt pelastusjälki, jolla oli kaksi käyttöesinettä ja lopussa jäljentekijä piilossa. Muina päivinä Osmis treenasi PK-jälkeä siinä missä muutkin, löysi kepit ja teki kulmat niin siististi, että alkoi tehdä taas mieli kisoihin senkin kanssa… Tässä kohdassa laitan kuitenkin jäitä hattuun ja muistutan itseäni Osmariinin kyynärpääpulmista. Se saa keskittyä tokoiluun ja mielenvirkistysjäljestykseen.

Osmo lähdössä hommiin, joka kerta yhtä tosissaan ja yhtä pätevänä 😀

Viimeisenä treenipäivänä tein itse Osmolle tavallisesta poikkeavan jäljen: Kävelin ensin tien reunaa, josta poikkesin metsään. Metsässä kävelin kuin känniläinen erittäin epämääräisesti, tulin lopulta takaisin tielle, ylitin sen ja jätin viimeisen esineen. Taitava Osmis suoriutui tuostakin eläinkokeesta ilman mitään vaikeuksia. Osmiksen kanssa on mukava jäljestää, kun liinasta voi pitää yhdellä kädellä kiinni ja voi kävellä leppoisaa vauhtia. Toisin on ”pikkusiskon” kanssa, silloin hiki virtaa, meikäläinen jarruttaa kaikin voimin ja silti rymistellään jokseenkin hallitsemattomasti läpi kaikkien rääseikköjen, sääret naarmuilla ja kuusenoksat naamalla. 😉

Treenien jälkeen kotileirissä oli seesteinen tunnelma. Väsynyt koira = onnellinen koira! 😉

Yhtenä päivänä ajoimme kaikki Teron edellisiltana tallaamat jäljet. Yllättäen jäljen ikä vaikutti koiriin vain myönteisesti. Keskittymine parani ja melkein kaikki koirat jäljestivät paremmin, kun hommassa oli normaalia enemmän haastetta.

Mainiota porukkaa, hyviä treenejä ja hulvattomia iltoja – Riisenileiri lunasti taas kerran paikkansa yhtenä kesän ehdottomista kohokohdista. Virveli, Osmo-orava ja emäntä kiittävät kaikkia mukana meuhkanneita huippuseurasta. Tiettyä hyvänlaatuista hulluutta riiseniväessä taitaa tosiaan olla. 😉