Pieni, virkistävä syysloma

Ensimmäinen pidempi duunipuristus päättyi Tarinoiden Yöhön, jota koko koulu vietti tiistain ja keskiviikon välisenä yönä (siis viime viikolla). Tarinoituamme ja pidettyämme työpajoja näyttelijöiden, kirjailijoiden ja muiden taiteilijoiden kanssa alkoi vitos-kutosten yöleffa ja sitten “nukkuminen”. Itse sain kunnian valvoa viidesluokkalaisten tyttöjen unta liikuntasalissa. Ne muuten ymmärsivät ohjeeni tosi hienosti: Saa valvoa ja kuiskutella vaikka koko yön, kunhan MÄ en herää! Ja näin tapahtui!

Tarinoiden yön jälkeen alkoi parin päivän syysloma, joka kului nopeasti mutta mukavasti

Pimu mummoili sohvalla ja antoi nuorison meuhkata keskenään.

koiran kanssa treenaillessa ja ystäviä ja sukulaisia tavatessa. Osmon mielestä parasta koko lomassa oli Hohto, joka on sen mielestä vaan niin kuumaa hottia, ettei paremmasta väliä. Pimua ei tunnu yhtään harmittavan, että sen poikaystävä on vaihtanut nuorempaan naiseen… 

Pimu oli minun ja Mariannen kanssa yhtä mieltä siitä, että tärkeintä lomalla on saada nukkua pitkään, syödä hyvin ja parantaa maailmaa pähkäilemällä kaikkia mahdollisia ja mahdottomia parisuhteita. Punaviiniä Pimulle ei sentään tarjoiltu. Onneksi on upeita ihmisiä ja reippaita koiria lähipiirissä järkeistämässä elämää!

Frekko-tapaaminen Nuuksiossa

 

Osa porukasta on jo löytänyt paikalle.

Eilen vietettiin jo perinteeksi muodostunutta Frekko-päivää, tällä kertaa Nuuksiossa. Paikalle saapui 9 aikuista, 2 lasta sekä 11 koiraa. Mukava ja reipas pikkukaveri oli Anna-Maijan nuorimmainen, 4 kk vanha snautserityttö Gemma. Osmo ja Gemma löysivät toisistaan hyvät peuhukaverit ja minä pääsin taas lisäämään pentukuumettani…

Retkikunta lähdössä Ruuhijärvelle

Aamuteen ja omenapiirakan jälkeen lähdimme porukalla metsälenkille Ruuhijärven ympäri. Anna-Maija jäi vanhempien koiriensa kanssa mökille odottamaan Tytin ja Matin perhettä saapuvaksi. Pikku-Gemma sen sijaan lähti meidän muiden kanssa metsälenkille ja olikin esimerkillisen reipas lapsukainen….  

…Kunnes huomasimme yhtäkkiä, että Gemma ei ollutkaan enää muun lauman mukana. Huutelimme ja viheltelimme pentua ja osa porukasta lähti samaa reittiä takaisin mökille. Lopulta etsintäpartio sai soiton mökiltä: reipas snautserilapsi oli ilmaantunut takaisin. Gemma ei tainnut aluksi huomata ollenkaan, että sen oma lauma oli jäänyt mökille. Huomattuaan emäntänsä puuttuvan joukosta se oli sitten kääntynyt takaisin ja seurannut muutaman kilometrin matkan omia jälkiään mökille. Neuvokas muksu – mutta olisi se voinut ilmoittaa jollekulle, että lähtee takaisin!

Ruuhijärvi kylpi syysauringossa.

Osmo poseeraa.

Me kiersimme yhteensä n. 5 kilometrin mittaisen Ruuhijärven lenkin loppuun ja palasimme sitten mökille saunomaan ja syömään. Seikkailunsa jälkeen jopa Gemmalla oli vielä runsaasti virtaa jäljellä. Se olikin Osmon mielestä kaikista hauskin peuhukaveri mökillä. Myös Luru-sisko kelpasi leikkikaveriksi, mutta pentu taisi tällä kertaa olla Osmon suosikki. Mökin “isännät” eli Outin koirat Nalle ja Leevi olivat sen sijaan melko jännittäviä Osmon mielestä. Varsinkin Leevi murisi pikkuveljelle aina ohi kulkiessaan, mutta onneksi Osmo ymmärsi väistää isompaansa, eikä suurempia rähinöitä syntynyt. Muutenkin päivä oli ihmeellisen rauhallinen, vaikka paikalla oli yli kymmenen snautseria!

Liki kuuden tunnin retken jälkeen niin ihmiset kuin koiratkin olivat tyytyväisiä. Kiitokset vielä Outille mainion tapaamisen järjestämisestä  ja kaikille mukana olleille mukavasta seurasta! Paikka oli upea, seura loistavaa, ruoka erinomaista ja sää syksyn upeimpia. Eipä olisi Frekko-tapaaminen paremmin voinut sujua!  

Helka - erilainen nuori.

 

Pete ja pentu.

Pitkästä aikaa

Osmon emäntä on ollut viime aikoina todella kiireinen ja lisäksi laiska bloginpäivittäjä. Onneksi se ei tarkoita, että Osmon elämässä ei tapahtuisi mitään! Raunioilla ollaan treenattu joka viikko ja lisäksi on tietysti lenkkeilty. Tottistakin on harjoiteltu aina silloin tällöin, kun Osmo on ollut mukana kouluttaessani nuoria koiria EPK:n alokasryhmässä.

Pelastushaun peruskokeen pimeäosuus meni Osmon osalta huippuhyvin, mutta mamma mokasi. Lähdimme kiertämään alueen rajoja ja noin kymmenessä minuutissa Osmo oli löytänyt ja ilmaissut erinomaisesti kaksi ensimmäistä maalihenkilöä. Sitten tuli emännän vuoro sooloilla… Koira oli jostain syystä tosi kiinnostunut eräästä puusta, nosti kuonoa kohti puun latvaa ja nousi jopa runkoa vasten “seisomaan”. Siitähän innostuin itse kuvittelemaan, että puussa on maalihenkilö. Sitten aloitin erittäin tehokkaan koiran painostamisen lähettämällä sitä uudestaan kyseistä puuta kohti. Lopulta Osmo ei keksinyt muuta, kuin haukahtaa muutaman kerran mamman mieliksi ja niin elämämme ensimmäinen virheilmaisu oli valmis ja koesuoritus hylätty.

Ehkä jännitys sai harkintakykyni katoamaan tyystin – pitäisihän minun jo tietää, että Osmo kyllä haukkuu, mikäli lähellä on ihminen. Testaaja harmitteli typerää ohjaajaa, joka painosti koiransa virheilmaisuun. Ja typerä ohjaaja lupasi pyhästi, ettei enää koskaan painosta koiraansa ja arvaile itse piiloja, vaan luottaa vain ja ainoastaan taitavaan koiraansa! Koska aikaa oli vielä hyvin jäljellä, saimme jatkaa etsintää ja nostaa vielä kolmannen maalihenkilön piilosta. Osmo jaksoi tehdä hienosti töitä ja ilmaisi viimeisenkin piilon hienosti. Testaajana ollut Tea totesi lopuksi, että meidän kannattaa ehdottomasti tehdä pimeäkoe vielä tänä syksynä, koska koira on aivan valmis. Ohjaajakin voisi olla ensi kerralla hiukan viisaampi ja luottaa koiraansa!

Tänään lähdetään mökille ja kokeillaan pitkästä aikaa jäljestämistä. Sitä ennen meikäläinen tutkii tämän syksyn pelastuskoetarjontaa. Pimeäkokeeseen pitää luultavasti lähteä vähän kauemmas, koska ESPY ei niitä enää tänä syksynä järjestä.

Taitava jätkä!

Torstaina oli raunioetsinnän peruskoe, jota olen viime viikon treeneissä ilmenneen laukausepävarmuuden vuoksi odottanut suuren jännityksen vallassa. Koiran nenään, etsimismotivaatioon ja hallittavuuteen luotin täysin, mutta laukauksien vaikutus Osmon itsevarmuuteen jännitti. Keskiviikon treeneissä Osmolle tehtiin helppo ja hauska harjoitus ilman ampumisia. Se tekikin ilmeisen hyvää niin koiran, kuin emännänkin itseluottamukselle (kiitos Jennin, Seijan ja treenikavereiden!).

Aluksi testattiin kaikkien kokeeseen osallistuvien koirien luoksepäästävyys ja ketteryys. Samalla arvottiin suoritusjärjestys. Sitten vain istuskeltiin ja odoteltiin ja juteltiin ja jännitettiin omaa ja toinen toistemme vuoroa. Pelastuskoirapuolella ei koskaan kilpailla, joten ilmapiiri on kaikissa kokeissa tosi lämmin ja kannustava. Muiden onnistumisissa ja epäonnistumisissa eletään mukana iloiten ja harmitellen. 

Syystunnelmissa mökillä

Viimein koitti meidän vuoromme. Alueelle siirtymisen aikana testataan koiran hallittavuutta. Osmo toimii hienosti “yhessä”-käskyllä, joka tarkoittaa meillä vapaamuotoista seuraamista. Seuraamisen aikana ammuttavaan laukaukseen Osmo reagoi kulkemalla melkeinpä enemmän takanani kuin sivullani. Itse koetin olla mahdollisimman kuuro eli reagoimatta mitenkään koiran mielestä jännittäviin pamauksiin. Etsintäsuunnitelmaa arvoin moneen otteeseen ennen kuin päätin, että aloitamme yläkasasta ja etenemme sitten keski- ja pitkällekasalle. Savu, meteli ja alueella tynnyreitä hakkaavat “työmiehet” eivät häirinneet Osmoa ollenkaan, mutta ensimmäisiin laukauksiin se reagoi pysähtymällä pariksi sekunniksi kuulostelemaan. Kun mamma ei näyttänyt välittävän laukauksista, Osmo päätti jatkaa hommia ja loppujen lopuksi sen työkyky ja etsimisinto säilyivät hyvin.

Eka maalimies löytyi meille aivan uudesta piilosta, treenikopin takana olevasta “jääkaapista”. Ilmaisu oli erittäin selkeä, kun Osmo haukun lisäksi raapi kaapin metalliovea. Sitten siirryimme keskikasalle, jossa testaaja myös pyysi minua pysäyttämään koiran, mikä on osa hallittavuustestiä.  Osmo oli upeasti kuulolla ja totteli heti. Keskikasan puolen välin tietämillä koira sai hajun toisesta maalihenkilöstä ja suunnisti sitten vauhdilla alueen reunaan, jossa se ilmaisi rinteessä olevan, karhunpesäksi kutsutun maakolon. Toinen maalimies oli löytynyt!

Sitten jatkoimme alakasalle. Matkalla koira tarkisti vielä yhden kaivon, muttei ilmaissut mitään. Kävimme alakasan huolellisesti läpi, mutta vasta sen perimmäisessä päässä Osmosta näki, että sillä on vainu. Itse tein siinä vaiheessa sen mokan, että juutuin paikoilleni koiraa tarkkailemaan enkä liikkunut helpottaakseni sen työtä. Usein hajut nimittäin pyörivät alueella yllättävästikin, jolloin tarkennuskierros voi auttaa koiraa huomaamaan, mistä jonkin hajun lähteelle pääsee. Onneksi Osmo ei välittänyt tumpelosta mammasta vaan selvitti itse arvoituksen. Pitkällisen tarkennuksen jälkeen se kiipesi kiven kautta erään rakennelman katolle ja haukkui sitten katolla olevaa ovea. Ja totta tosiaan – siellä se viimeinen maalihenkilö oli!

Peruskoe plakkarissa!

Ohjaajan epävarmuudesta ja päättämättömyydestä johtuen etsintäsuunnitelma arvioitiin tyydyttäväksi, mutta kaikista muista osioista saimme arvosanan 2 eli hyvä. Testaaja (Kati) kehui hallittavuus- ja tottelevaisuusosuuden olleen päivän paras. Hän myös kehui yhteistyömme toimivuutta. Kuulemma minulla on hyvä suhde koiraan ja meillä näyttää olevan mukavaa yhdessä (niin kuin onkin!). Nyt voin halutessani kirjoittaa luovutussopimuksen, jolloin Osmosta tulee väestönsuojeluorganisaatioon sijoitettu pelastuskoira. Ja tottahan aion sen allekirjoittaa - yleishyödyllinen vapaaehtoistyö on mielestäni yksi tämän harrastuksen pääasiallisista tarkoituksista.

Paukkupulmia ja pimeetä touhua

Toisin kuin viimeksi uhosin, työkiireet ovat sittenkin päässeet rajoittamaan koiraharrastukseen syventymistä. Ainakin bloginpäivitys on jäänyt muiden juttujen varjoon. Snakumestaruuksia ratkottiin viikko sitten Hyvinkäällä ja kuten arvelinkin, jäimme ilman tulosta, koska ruutu, tunnari sekä liikkeestä istuminen menivät nollille. Ruutuun Osmo lähti vauhdilla, mutta ei löytänyt sen keskelle. Tunnarissa koira haisteli tosi sievästi (JES!) ja valitsi oikean palikan (JES!), mutta pysähtyi ja pudotti palikan takaisin tullessaan, jolloin jouduin antamaan lisäkäskyjä yli sallitun rajan.

Onnettomin nollamme oli kyllä tuo liikkeestä istuminen, josta olin suunnitellut täysiä pisteitä. Osmo mokoma jäikin tällä kertaa seisomaan… Loput liikkeet menivät jotakuinkin yhtä hyvin tai huonosti, kuin SM-kisoissa. Snautsereiden mestaruus meni tänä vuonna erittäin ansaitusti Ritalle ja Leenalle, jotka jäivät vain 6 pisteen päähän EVL1 -tuloksesta. Mahtavaa, likat!!! Sen sijaan minä ja Osmo vetäydymme toistaiseksi kokonaan tokon parista. Kyseisen lajin mittelöistä ensi kesän joukkue-SM (snakujoukkueessa tietysti!) on ainoa, johon osallistumista edes harkitsen.

Otsikon pulmat eivät liity kenenkään ruoansulatukseen, vaan pelastuskokeisiin. Rauniokokeissa ammutaan ja laukauksiin totutellaan tietysti treeneissäkin. Ja huonoimpana mahdollisena hetkenä – vain viikko ennen ensi torstain koetta – Osmo paineistui taas ampumisesta. Se lähti kyllä hommiin, mutta oli selvästi epävarma ja lähti kaivolta kesken ilmaisun jättäen maalimiehen. Sitten se vaihtoi hajua ja haki ja ilmaisi toisen maalimiehen ennen kuin ehdimme korjata ykköspiilon epäonnistumista. Olosuhteet olivat kyllä juuri sellaiset, kuin siinä epäonnen kokeessa, jossa paukut pelottivat poikaa ekan kerran: ampuminen yhdistettynä sadesäähän ja vaikeaan piiloon. Harkitsin jo vakavasti koepaikkamme perumista, mutta Jenni kannusti yrittämään nyt kuitenkin. Kuulemma häpeään ei voi kuolla, ei edes kolmannen hyllyn jälkeen… ;) 

Maastossa olemme harjoitelleet lähinnä Peten suosiollisella avustuksella. Maastossa ei ammuta, joten Osmo on siellä aivan loistava. Vauhtia riittää, nenä pelaa hienosti ja ilmaisut ovat kertakaikkisen upeat (ainakin valoisaan aikaan tutun maalimiehen kanssa). Sen sijaan ohjaajan pitäisi treenata suunnistusta ja paljon. Etenkin pimeässä alueen hahmottaminen tökkii pahemman kerran ja olen vain ja ainoastaan rajamerkkien, tuurin ja tietysti koiran nenän armoilla. Huomisiltana harjoittelemme Leenan kanssa pimeäetsintää Järvenpäässä. Ilman loistavaa seuraa tämä olisikin kyllä todella PIMEETÄ touhua!

Duunia, duunia, duunia

Eilen alkoi taas duuni, mutta harrastusta se ei saa häiritä! Kuten ennenkin, arki hahmottuu töiden ja treenien mukaan. Vakitreenejä meillä on pari kertaa viikossa ja lisäksi kokoonnutaan satunnaisesti Hullujen Lehmien jengillä jäljestämään, etsimään esineitä tai tottistelemaan. Toko jäänee entistäkin vähemmälle emännän motivaatio-ongelmien vuoksi, vaikka viikonloppuna startataankin snautsereiden mestaruuskisoissa. Jälkikokeisiinkaan ei ole vähään aikaan asiaa, koska en halua rasittaa Osmon kyynärniveliä pk-esteillä. Maastossa ja raunioilla harjoitellaan entiseen malliin, koska siitä nauttivat niin koira, kuin emäntäkin!

Viimeksi lauantaina kävimme Jaanan ja Askon kanssa Kattilajärventien maastoissa treenaamassa. Osmo jäljesti erittäin innokkaasti, mutta sen verran tuli hutiloitua, että kaksi keppiä jäi metsään. Janan ja kulmat koira teki kuitenkin hyvin. Molemmat missatut kepit olivat jäljen alussa, toinen ihan alussa ja toinen (kolmoskeppi) haasteellisessa paikassa jyrkän alamäen alla. Kallioinen mäki oli tosi liukas ja meikäläinen joutui keskittymään lähinnä pystyssä pysymiseen, jolloin koiran lukeminen jäi vähemmälle… Siinä se sitten taisi mennä se keppi!

Myös esineilläkin oli pulmia. Eka lähetys oli hyvä ja Osmo toi takarajalta esineen ilman ongelmia. Tokaa esinettä se ei sitten löytänytkään, ennen kuin lähdin vähän opastamaan. Kolmas esine vedettiin motivaatiotreeninä siten, että jätin Osmon istumaan lähetyslinjalle, juoksin alueen toiseen päähän viemään esineen ja palasin sitten lähettämään koiran. Ja tulipahan vauhdikkaasti se esine, vaikka koira olikin jo ihan puhki. Ekaan kisastarttiinsa valmistautuva Asko teki sen sijaan kertakaikkisen hienoa työtä ja toi kaksi esinettä noin kahdessa minuutissa!  Tekemäni erittäin haasteellinen jälkikin oli sille ihan helppo nakki! Estenoudot vielä kuntoon, niin kyllä alkaa koulareita tipahdella! Hyvä, Jaana ja Ake!  

Seuraavana päivänä treenattiin Leenan ja Ritan kanssa tokoa. Leena teki kisamaisen treenin, toisin kuin minä. Palkkasin pienistä osasuorituksista ja korjasin huonosti menneitä liikkeitä montakin kertaa. Aikomukseni oli tehdä joka päivä ennen kisoja kaukokäskyjä etenemisesteen kanssa, yksi tunnari isolla palikkamäärällä sekä ruutu, mutta taisipa tuokin jäädä aikomukseksi… Voin kertoa, että odotukset EIVÄT ole korkealla lauantain snautserimestiksien suhteen. Mutta voihan sitä aina keskittyä  yleisön viihdyttämiseen ja tuttujen tapaamiseen.

Rauniokausi alkoi

Osmo lempityössään vuosi sitten. Kuva: Lilli Weckmann

Keskiviikkona aloitettiin uusi rauniokausi. Sekä koira, että emäntä olivat aivan fiiliksissä päästessään pitkästä aikaa tutun porukan kanssa pelästyshommiin. Viime keväänä Osmo paineistui ampumisista ja niinpä paukkujen kanssa on edetty koko syksy tosi varovasti. Olemme yrittäneet saada koiran yhdistämään laukauksen radalle pääsemiseen eli hauskuuteen. Nyt teimme pari näkölähtöä, joiden yhteydessä ammuttiin. Maalimies otti kontaktin koiraan ja kipaisi piiloon. Heti maalimiehen kadottua näkyvistä ammuttiin kauempaa laukaus, minkä jälkeen lähetin koiran etsimään. Homma sujui hienosti eikä Osmo reagoinut pamauksiin kuin kääntämällä päätään. Etsintä sujui vauhdikkaasti (ekalla kerralla intoa oli niin paljon, että elukka pinkaisi riemuissaan piilon ohi…) ja ilmaisut olivat paremmat, kuin pitkiin aikoihin!

Kahden näkölähdön lisäksi oli kaksi valmiiksi piilossa olevaa maalihenkilöä, toinen kaivossa (ilmaisu tosi hyvä!) ja toinen kiviröykkiön alla (pitkähkö tarkennus ja ilmaisu katkesi välillä koiran yrittäessä ängetä piiloon sisälle). Kaiken kaikkiaan treeni oli kuitenkin niin onnistunut, että innostuin jo kyselemään paikkaa syyskuun rauniokokeesta. Tarkoitus olisi saada myös maastokokeen pimeäosuus suoritettua tänä syksynä. Sitä varten pitäisikin alkaa jo järjestellä pimeätreenejä jollain porukalla!

Soveltuvuuskokeessa 6.10.07. Koe on 2 vuotta voimassa, joten peruskoe pitäisi saada tänä syksynä suoritettua! Kuva: Lilli Weckmann

Lauma retkeilee

Emäntä ja koira bongasivat lintutornia kuvaavan isännän.

Kävimme lauantaina retkellä Espoon Isossa Vasikkasaaressa. Paikka on mitä mainioin retkikohde. Ihania rantakallioita riittää, maisemat hivelevät silmää ja matka taittuu mukavasti vuoroveneellä. Panostimme takuuvarmaan ohjelmaan eli auringonpalvontaan, uimiseen, eväiden syömiseen ja romaanien lukemiseen. Osmo panosti uimiseen. Se pääsi myös kiipeämään lintutorniin ja kummastelemaan lammasta, joka toljotteli pelottavasti aitauksestaan.

Uroksia Porvoossa

Tänään tempaisimme jälleen ja hurautimme Porvooseen. Ensin mentiin eräälle kirkasvetiselle hiekkakuopalle uimaan, syömään eväitä ja vähän trimmailemaan koiraa. Sitten suuntasimme idylliseen vanhaan kaupunkiin ja jokivarteen kuin oikeat turistit. Tokoa pitäisi tietysti treenailla, mutta viimeisellä lomaviikolla ja näillä helteillä retkeily houkuttelee jostain syystä vähän enemmän… Iltalenkin viileydessä tehdään aina jotain, eilen ruutua ja tänään luoksetuloa. Huomenna on vuorossa ainakin tunnari ja metallinouto. Ja ehkäpä ennen niitä joku hauska retki!

Harvinaista treeniseuraa

Kolme partanaamaa treenien jälkeen

Ollaan taas mökkeilty koko viikko. Maanantaina treenikaverikseni saapui Leena vauhdikkaiden snautserimimmiensä Ritan ja Ronjan kanssa. Myös Jaana ja Asko tulivat illalla jälkitreeneihin. 

Osmon jäljestys sujui todella vauhdikkaasti, mutta vauhtiin nähden ihmeen hyvin. Se oli viimeinen neljästä koirasta ja keräsi kateellisena kierroksia aina, kun joku muu haettiin autosta hommiin. Leena oli tehnyt reilun puolen kilometrin jäljen, jolta Osmo löysi 5/6 keppiä. Myös Rita ja Ronja pääsivät kokeilemaan jälkihommia ja varsinkin Ronja tuntui olevan elementissään. Askon työskentelyä oli mahtava seurata – se selvisi upeasti kulmista ja vaikeasta kallion ylityksestä ja näytti hienosti kaikki Jaanan piilottamat kepit, senkin, jota Jaana itse ei muistanut piilottaneensa!

Treeni-illan päätteeksi Osmo saattoi tytöt junalle.

Leena jäi koirineen yöksi, koska tiistai-iltana oli tarkoitus treenailla tokoa. Aamupäivällä tehtiin esineruutua ja jälkeä kaikkien koirien kanssa, mihin vierähti tietysti melkoisesti aikaa. Osmon esineruudussa riitti häiriötekijöitä (mm. naapurimökin koira) ja janaharjoitukset olisivat voineet mennä paremminkin. Yksi syy koiran tavallista surkeampiin suorituksiin oli varmaan väsynyt ja kiukkuinen emäntä, mutta ikävä kyllä syytä voi hakea myös kipeistä kyynärnivelistä. Järjetön säntäily tyttöjen kanssa kallioilla taisi olla sittenkin liikaa. Inhottavaa, että koiran liikkumista pitää tällä tavalla varoa!

Kivut näkyivät selvästi vasta illalla, kun otimme hieman tokoa Kirkkonummen kentällä. Luoksetulossa Osmo lähti maasta liikkeelle todella vaivalloisesti ja samalla menivät emännän treenihalut ihan kokonaan. Leenalta sain kuitenkin pari hyvää vinkkiä tokon treenaamiseen. Tunnaripalikoille päätä pahkaa ryntääminen ja hätiköiminen loppui, kun laitoimme palikoita moninkertaisen määrän normaalin kuuden sijaan. Tässä runsauden pulassa Osmo ei “arvannut” hampaillaan heti ekaa palikkaa, vaan haisteli tosi nätisti, kunnes löysi oikean kapulan. Sama temppu toimi erittäin hyvin myös seuraavana päivänä mökillä. Palautusvauhtia (kaikissa noudoissa) voisi hakea lisää vapauttamalla koiran heti, kun se lähtee juoksemaan kapula suussa kohti. Palautusasentoa hinkataan sitten ihan erikseen.

Vapaa-aikaa vietettiin veneilemällä.

Yhden jäljen tein Osmolle vielä torstai-iltana, mutta sen se sohlasi läpi niin ylenpalttisella innolla, ettei keppejä ehtinyt juuri löytyä. Harhajäljilläkin käytiin kääntyilemässä ja varsinaisen jälkiliinan puuttuessa jostain tempaisemani nylonnaru hiersi käsiini kunnon rakot koiran kiskoessa jäljellä tuhatta ja sataa (myös väärään suuntaan). Ja jollei muka olisi muutenkin jo sapettanut, onnistuin vielä telomaan polveni kivikossa kaatuillessani. Kaikesta huolimatta olen ihan yhtä hulluna tähän lajiin, kuin koiranikin! 

Pojat ottivat saaressa rennosti.

Treenailun lisäksi uimme ja retkeilimme oman lauman kesken. Laivakoira pääsi ensi kertaa tänä kesänä myös vesille, kun veneen moottori oli taas pitkästä aikaa toimintakunnossa. Saaressa oli mukava uida ja köllötellä kalliolla. Tänään saaristoretkeily jatkuu täällä Espoossa, kun lähdemme piknikille Vasikkasaareen.

Kuusi oikein

Jälkifiilistelyä SM-tokoista. Kuva: Minna Saarinen

Omatoimisen aktiivinen Hullujen Lehmien treeniporukkamme on aloittanut jälleen yhteiset treeninsä. Torstaina kokoonnuttiin vaihteeksi maasto-harjoituksiin Tuusulaan. Ohjelmassa oli jäljestystä ja esine-etsintää. Ensin tallattiin jäljet  ja niiden vanhentuessa treenattiin esineitä.

Osmolla oli viimeksi eli joskus talvella vaikeuksia vieraiden esineiden kanssa, joten halusin vieraita, mutta helppoja esineitä (hanska, rukkanen ym). Toinen pulma on ollut edellisten koirien hajuilla säntäily, minkä vuoksi halusin jonkun koiran ruutuun ennen omaa vuoroamme. 

Esineruudussa Osmo teki hommia hyvin, joskaan ei ihan yhtä vauhdikkaasti ja tehokkaasti, kuin viimeksi mökillä. Dyny oli käynyt ruudussa ennen Osmoa, mutta tällä kertaa Osmis ei onneksi alkanut merkkailla eikä säntäillä Dynyn kulkemia reittejä. Myös vieraat esineet kelpasivat koiralle. Nostatin kaksi esinettä kolmesta. Ekan jälkeen palkkasin parilla pienellä nakinpalalla ja tokan jälkeen kunnolla. Seuraavalla kerralla jätän välipalkan kokonaan pois ja annan koiralle ison palkan toisen esineen jälkeen. Totutan Osmoa kisatilanteisiin, joissa palkkaamaan pääsee vasta suorituksen jälkeen esim. autossa.

Jaana oli tehnyt Osmolle vajaan kilometrin jäljen, jolla oli kuusi keppiä ja pari kulmaa. Janalta Osmo ei lähtenyt yhtä napakasti, kuin yleensä, vaan meni aluksi ylityskohdan yli. Lisäksi janatyöskentelyä häiritsi jälkiliinan juuttuminen juurakkoon. Itse jäljellä Osmo eteni suurimmaksi osaksi hienosti nenä maassa. Välillä se kävi kääntyilemässä ja tarkistelemassa harhajälkiä (joita ulkoilualueella oli runsain mitoin), mutta oikean jäljen ajaminen oli yleensä paljon määrätietoisemman näköistä.

Keppien kanssa Osmo on nykyään paljon tarkempi, kuin ennen. Asiaan vaikuttanee eniten palkan parantuminen: Annan nykyisin jokaisesta ilmaistusta kepistä Osmolle pienen purkin jotain superhyvää ruokaa ja pyrin treenaamaan silloin, kun koiralla on oikeasti nälkä. Tälläkin kertaa Osmo löysi ja ilmaisi kaikki kuusi keppiä!  Varsinainen työvoitto koettiin neloskepillä, jonka koira äkkäsi vasta, kun olimme molemmat ohittaneet paikan. Onneksi ymmärsin antaa koiralle tilaa tutkia jälkeä parin metrin verran takaisin päin!

Tiistain tokotreenien aiheena voisi olla ohjaajan liikkuminen (erit. vasen käsi!). Kuva: Minna Saarinen

Treenit jatkuvat huomenna (ma), kun samainen porukka kokoontuu Porkkalan mökillä. Joukkiomme jatkoksi tulee Leena Rita-snautserinsa kanssa. Saksasta palannut parivaljakko jää mökille myös yöksi, koska tiistaina olisi tarkoitus treenata yhdessä tokoa.

Kesä on jeppistä!

Vasemmalta Sanni, Siiri ja linssilude

Kahdet siskokset sekä koira

Nautiskelimme vajaan viikon verran kesästä Porkkalan mökillä. Ohjelmassa oli takuutoimivaa kesänviettoa eli saunomista, uimista, ruoanlaittoa, lukemista ja auringonottoa. Vieraitakin kävi; ensin siskoni Päivi likkojensa kanssa ja sitten ystäväni Liisan lenkki- ja saunaseurana. Pete käväisi myös golfaamassa Aleksin kanssa.

Osmon kanssa treenattiin muutamana iltana tokoa (emäntä yrittää opetella kävelemään molemmat kädet luontevasti liikkuen…), muutamana jälkeä ja kerran esine-etsintää. Koiran olkapää on kuntoutunut niin hyvin, etten huomaa siinä mitään vikaa, vaikka elikko kuinka juoksee mukana lenkeillä ja rymyää metsässä. Uimista ja kevyttä hölkkää vapaana ollaan harrastettu päivittäin, kun taas Osmon intoa järjettömiin hyppyihin terassin korkeimmalta kohdalta kovalle kalliolle on koitettu edes vähäsen hillitä ja hallita.  

Metsämansikoita ja mustikoita riitti kaikille herkkusuille

Jälkitreenit ovat menneet mainiosti. Viimeisimmältä, lähes kokonaan merkkaa- mattomalta jäljeltä Osmis näytti upeasti kaikki kuusi keppiä. Myös janatyöskentely ja kulmat sujuivat! Uutena aluevaltauksena Osmo on alkanut opetella isännän kanssa kanttarellien etsimistä. Peten mukaan koiran on jo korkea aika oppia jotakin oikeasti hyödyllistä!

Esine-etsintää treenasin pitkän tauon jälkeen n. 20×50 m alueella. Osmo upposi heti alueen päätyyn asti, työskenteli varmasti pelkästään tallatulla alueella pysyen ja ennen kaikkea käytteli nenäänsä erinomaisesti: Kolme esinettä löytyi kolmella pistolla jotakuinkin kolmessa minuutissa! Nyt vain lisää häiriöitä eli vieraat esineet piiloon muiden koirien hajustamalle alueelle. 

Pieniä kesävieraita

Koska emme pääsekään elokuun jälkikokeisiin O:n tassuvaivojen vuoksi, yritämme uudestaan tulosta tokon voittajaluokasta. Partasuiden mestaruuskisoissa 23.8. Hyvinkäällä saa ainakin nauttia hyvästä seurasta ja vertaistuesta!

Leirielämää

Vietimme superhauskan viikonlopun snautserikerhon kesäleirillä Piikkiössä. Tuorlan majataloon saapui vajaat parikymmentä partasuuta, muutama muunrotuinen perheenjäsen sekä lauma kovaäänisiä ihmisiä. Huonekavereiksi saimme parhaat mahdolliset neitokaiset Mariannen, Pimun ja Hohdon, ja hauskaa oli taas niin emännillä kuin koirillakin! Kameraa en valitettavasti muistanut ottaa mukaan, joten vasta kotona otetut jälkeen-kuvat saavat todistaa, että erittäin vauhdikas viikonloppu on takana!

Oma koti kullankallis, onhan siellä oma rinsessasänkykin!

PK-puolen kouluttajana leirillä toimi taitava ja monessa lajissa menestynyt riiseniharrastaja Kaisa Juonolainen. Vaikkei Osmo päässyt olkapäänsä vuoksi hakuilemaan, opin paljon seuratessani muiden treenejä ja toimiessani maalimiehenä.

Osmolle tehtiin reagointiharjoitus, jossa kävelimme tiellä ja minun piti seurata, reagoiko koira tienvarren metsikössä piileskelevän maalimiehen hajuun. Koska mitään käskysanaa ei käytetty, Osmo kuvitteli olevansa ihan normilenkillä ja oli kiinnostunut lähinnä merkkailusta. Ekaan maalimieheen se kuitenkin reagoi nostamalla kuononsa ylös ja pyrkimällä kohti. Minun tehtäväni oli palkata koira tästä reagoinnista. Toisen maalimiehen hajua Osmo ei meinannut huomata sitten millään, mutta koiran ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun se lopulta suorastaan törmäsi maalimieheen! Lisäksi Osmis sai ilmaista yhden lähellä polkua olleen umpipiilon. Aluksi se yritti päästä sisälle piiloon, mutta huomattuaan pyrkimyksensä turhaksi se aloitti hyvän haukkusarjan ja sai palkintonsa.

Sunnuntaina treenattiin jälkeä ruohopellolla. Osmolle aukeilla ja tuulisilla paikoilla kulkevat jäljet ovat hankalia, koska ilmavainuisena koirana se pyrkii herkästi ratkaisemaan ongelmapaikat nostamalla nenänsä maasta ylös. Itse pysähdyin vain odottamaan silloin, kun koira haisteli ilmaa, eikä maata. Viidestä kepistä Osmo löysi neljä, tosin viimeistä jouduttiin etsimään ihan liian kauan ja Osmis olikin jo aivan poikki, kun se lopulta äkkäsi kepin. Itse sain ohjeeksi tehdä vaikeilla avoimilla paikoilla huomattavasti helpompia jälkiä, kuin metsässä, jossa Osmo toimii paremmin. Keppejä voi laittaa jäljelle tiheämmin, koska niistä koiran motivaatio kasvaa. Kulmissa Kaisa itse ei käytä koskaan tihennettyä askelta, nameja tai muita apukeinoja, koska ne ovat koiralle selviä merkkejä. Itse oivalsin myös sen, että koiran jarruttaminen juuri kepin kohdalla opettaa sen vain seuraamaan ohjaajan antamia vihjeitä, ei ratkaisemaan itse tehtävää.

Olipas rankka reissu!

Illalla tehtiin myös hieman tottista/tokoa. Meikäläinen sai palautetta luonnottomasta kävelytyylistä ja tahattomista vartaloavuista, joista ylemmissä luokissa karisee rutkasti pisteitä. Olisi se vaan tärkeää päästä useammin treenaamaan tokoa porukalla, koska toiset näkevät paljon sellaista, mitä itse ei huomaa ollenkaan tekevänsä!

Ilmat olivat upean aurinkoiset eli snautsereiden mielestä karmean kuumat. Sunnuntain möllitokokisoissa monet koirat olivatkin jo kertakaikkisen kuitteja. Seitsemän maissa sunnuntai-iltana kotiin kömpi kaksi väsynyttä, mutta onnellista leiriläistä. Osmo oli väsynyt uusista virikkeistä, koirapaljoudesta, treenaamisesta ja helteestä, emäntä edellisten lisäksi myös valvomisesta iltanuotiolla, syömisestä ja juomisesta.

Olkapäätempaus

Myöhään sunnuntai-iltana Osmo ulahti yhtäkkiä, minkä jälkeen se ei laittanut oikeaa etutassuaan ollenkaan maahan. Kukaan ei nähnyt, mitä keittiön lattialla tapahtui, mutta jotenkin koira oli ilmeisesti liukastunut (lattialla oli hieman vettä ja tyhjä muovipussi) ja saanut olkapäänsä sijoiltaan. Olkapää oli aivan luonnottomassa asennossa ja tietysti todella kipeä. Oikealle jalalleen koira ei edes yrittänyt varata painoaan ja tassua vähänkin liikuteltaessa Osmo-parka huusi kivusta. Reippaasti ja kiltisti se antoi minun ja Mariannen silti käsitellä itseään. Nostimme potilaan kyljelleen ja viltin avulla ensin sohvalle ja sitten lattialle.

Soitin päivystävälle eläinlääkärille, joka neuvoi pitämään koiran paikoillaan, lievittämään kipua kylmällä ja varaamaan heti aamulla ajan eläinlääkäriltä. Yöllä päivystyksessäkään ei kuulemma olisi voitu kuin lievittää kipua. Koirille sopivia kipulääkkeitä ei Mariannella eikä lähinaapurustossa ollut, mutta laitoimme olkapäähän kylmäpussin sekä ihmisten kipugeeli Zonia. Ilmeisesti geeli helpotti hieman, koska pian väsynyt koira pystyi rentoutumaan kyljellään ja nukkumaan kipeä tassu vilttimytyn alle tuettuna.

Uusi kauhunhetki koitti, kun Osmo yritti vaihtaa asentoa ja nousta istumaan. Sijoiltaan mennyt tassu ei tietenkään kantanut, vaan koira rojahti mukkelismakkelis suoraan sen päälle. Tuskanhuuto oli karmea. Nostimme Mariannen kanssa Osmon takaisin kyljelleen ja rauhoitimme sen nukkumaan. Yllättäen se rauhoittuikin nopeasti ja nukkui paljon rennompana, kuin ennen rojahdusta. Koiran yllättäen parantuneesta kunnosta ja olkapään normaalimmasta asennosta päättelimme, että käpälän päälle putoaminen oli saanut nivelen takaisin oikealle paikalleen. Marianne viljeli ehkä hivenen mustaa huumoria ja totesi, että Osmo teki tuskallisen, mutta miehekkään valinnan ja hyppäsi kamikaze-tyyliin itse nivelen takaisin paikalleen.

Aamulla koira aristi hieman olkapäätä, mutta varasi sille painoa ja pystyi jopa juoksemaan. Halusin joka tapauksessa käyttää varaamani eläinlääkäriajan ja kuvauttaa olkapään, koska Osmo on ontunut etupäätään usein ennenkin isojen hyppyjen, jyrkän A-esteen tai muiden kovien tärähdysten jälkeen.

Osmon oikea olkanivel

Lääkäri Pipsa Lampinen tutki käpälän ensin ulkoisesti kääntelemällä ja vääntelemällä. Ranteen kiertoliike tuotti kipua, samoin olkapään liikuttelu. Olka oli kuitenkin hyvin paikallaan eikä liikkunut epä- normaalisti. Röntgenkuvat varmistivat, että minkäänlaisia nivelrikko- muutoksia olkanivelessä ei ollut. Mahdollisesti olkapään jänteet ovat yksinkertaisesti tavallista löysemmät. Jos nivel alkaa plumpsahdella paikoiltaan useamminkin, voidaan harkita jopa jänteiden kiristysleikkausta. Kalkkeutumista jänteissä ei havaittu.

Nivelrikon aiheuttamia muutoksia Osmon oikeassa kyynärnivelessä.

Ontumisen syyksi lääkäri epäili kyynärnivelen lieviä nivelrikko- muutoksia. Osmon kyynärnivelet kuvattiin uudestaan ja oikeassa kyynärässä oli nähtävissä pieni luupiikki, joka isoissa tärähdyksissä ottaa taatusti kipeästi koiraan. Koska Osmolla on ykkösen kyynärät, olen yrittänyt tähänkin asti treenata pk-esteitä maltillisesti. Treeni- tai kisakieltoa emme tälläkään reissulla onneksi saaneet, mutta täysimittaisia esteitä ei jatkossakaan kannata tehdä kuin välttämättömän verran. Lisäksi lääkäri kehotti antamaan joka päivä koiralle kondroiitisulfaattia ja rasvahappoja ruoan mukana. Nyt hyppytärähdyksiä vältetään kokonaan 1-2 viikkoa. Muuten Osmo saa liikkua voinnin mukaan. 

Ei paljoa naurata.

Marianne oli henkisenä tukena mukanani lääkärissä ja nappaili pari kuvaakin. Reissun jälkeen Osmo jäi autoon nukutuksen jälkeisessä tokkurassa ja me menimme syömään ja puimaan dramaattisen vuorokauden tapahtumia. Sitten minä ja Osmo jatkoimme kohti Espoota ja Marianne ajoi takaisin omaan eläintarhaansa Hämeenkyröön. Kiitos tuesta ja avusta kullanarvoiselle ystävälle ja tapaamisiin ensi viikonlopun leirillä!

Kootut selitykset

Kuten arvelinkin, nollia ropsahteli useammastakin liikkeestä tokon SM-kisoista, joiden voittajaluokassa kävimme eilen sekoilemassa. Koe oli jaettu kolmelle eri tuomarille kolmeen eri kehään, jotka sijaitsivat vieri vieressä valtavien koira- ja ihmismassojen keskellä. Olin onnekas, koska meidät oli arvottu heti ensimmäiseen suorittavaan ryhmään ja siinäkin ensimmäiseksi koirakoksi. Näin emännän ei tarvinnut panikoida tuntitolkulla omaa suoritusvuoroa odotellessa, kuten suurimman osan snautserijoukkueen jäsenistä. Liikkeet eivät myöskään menneet tavanomaisessa järjestyksessä, vaan esim. kaukokäskyt suoritettiin heti paikallamakuun jälkeen ja metallinouto kaikkein viimeisenä liikkeenä. Alle olen eritellyt suorituksemme normaalissa arvostelulomakejärjestyksessä.

PAIKALLAMAKUU 10.

Aloitimme paikallamakuusta, jonka kehäänmenoa jännitin taas hurjasti, koska kaikki koirat menevät kehään vapaana. Osmo pysyi onneksi hyvin hanskassa ja saikin liikkeestä ainokaisen kymppimme.

 SEURAAMINEN TALUTTIMETTA 7.

Seuraaminen suoritettiin vasta viimeisessä kehässä ja Osmo oli jo melkoisen väsynyt. Ekassa käännöksessä se pysähtyi rapsuttamaan (jännittävässä tilanteessa tuttu sijaistoiminto), mutta otettuaan minut kiinni skarppasi hienosti ja loppuosa pitkästä seuraamiskaaviosta meni ihan mukavasti. Paikallaan käännökset ja yksittäisaskeleet menivät kivasti, samoin hidas ja juoksuosuus. Rapsuttelusta ja muusta alun hidastelusta johtuen tulos oli kuitenkin vain seiska.

     

ISTUMINEN SEURAAMISEN YHTEYDESSÄ 8,5.

Tuomarin mielestä hidastelin tai tein jotain muuta valmistelevaa ennen käskyä tai sen jälkeen (??), josta hän sakotti. Tästä pitää jatkossa saada täydet pisteet, koska tämä me osataan!

LUOKSETULO 6.

Huomattavasti surkeampi, kuin treeneissä. Molemmat pysäytykset menivät pitkiksi. 

LÄHETTÄMINEN MÄÄRÄTYLLE PAIKALLE, MAAHANMENO JA LUOKSETULO 0

Lähettäessäni Osmon kohti ruutua se lähti vinoon, mutta korjasi hyvin ja löysi ruudun. Jostain syystä se ei kuitenkaan ymmärtänyt lisäkäskystäni huolimatta ylittää ruudun eturajaa, vaan seisoi paikallaan varmana siitä, ettei muovinauhan yli saa astua. Kisojen jälkeen kokeilin liikettä uudestaan tyhjässä kehässä (samaiset ruutumerkit sivurajoineen olivat edelleen paikoillaan) ja Osmo löysi heti ruudun keskelle. Palkkasin koiran ruhtinaallisesti tyytyväisenä siitä, että sama, “vaikea” ruutu löytyi edes harjoituksissa!

Mitenkäs se sihti nyt noin petti?

 

NOUTAMINEN ESTEEN YLI HYPÄTEN 8.

Koira tarttui kapulaan varomattomasti ja palautusasento oli vino (toko on tosiaan pilkunviilauksen kuningaslaji!!).

METALLIESINEEN NOUTAMINEN 0.

Viimeisenä suoritetun liikkeen aluksi emäntä meinasi saada sydärin. Osmo kyyläili kehänauhan vieressä makailevaa rottweileriä tosi pitkään ennen liikettä ja jouduin ohjaamaan sen pannasta pitäen oikeaan lähtöpaikkaan. Heitin kapulan, koira lähti, jäi sitten kapulan viereen seisomaan ja kyyläilemään rotikkaa… Ja sitten se tapahtui: Snautseri pinkaisi emännän ohi rotikan luo. Olin varma, että nyt tulee rähinä ja elinikäinen kilpailukielto tai vähintäänkin koko kisasuorituksemme hylkääminen, mutta onneksi sain Osmon käskyllä maahan rotikan luota riekkumasta ja tuotua takaisin kehään. Osmolle suhteellisen varma liike meni tietysti nollille ja emäntää nolotti ja hävetti ja vihastutti, mutta mitään pahempaa ei onneksi sattunut.

TUNNISTUSNOUTO 0.

Tunnarissa Osmo lähti palikoille ihan hyvin, mutta jouduin antamaan toisen käskyn, ennenkuin se ryhtyi tutkimaan niitä. Aluksi se haisteli siististi ja varovasti, mutta työskentelyn kestäessä keskittyminen herpaantui ja koira kokeili pikaisesti yhtä (väärää) palikkaa hampaisiinsa. Lopulta Osmo valitsi toisen palikan ja toi sen minulle. Luovutuksessa rähmäkäpälä-mamma ei saanut palikkaa parran seasta suoraan käteensä, mutta sillä ei ollut enää väliä, koska Osmo oli kokeillut suuhunsa myös sitä väärää palikkaa ja siten liike oli jo nollilla. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että lopulta Osmo otti oikean palikan ja toi sen minulle.

KAUKO-OHJAUS 7

Kaukokäskyt menivät paljon paremmin kuin odotin, koska kuvittelin kyseisen liikkeen olevan  se kaikista varmin nollamme! Kaikki vaihdot menivät oikein heti ekalla käskyllä ja vieläpä miltei etenemättä! Miinusta tuli emännän liian pitkäkestoisista käsimerkeistä.

KOKONAISVAIKUTUS 7,5

Jokainen tuomari antoi koirakon yhteistyötä, koiran työskentelyhalukkuutta ja suorituksen yleisvaikutelmaa kuvaavan kokonaisvaikutusarvosanan arvostelemiensa liikkeiden perusteella ja lopullinen kokonaisvaikutusarvosana oli kolmen tuomarin antamien arvosanojen keskiarvo.   

Yhteensä saimme 169 pistettä – 23 pistettä alle kolmostuloksen rajan. Jospa vaikka vain se ruutu olisi mennyt yhtä hyvin, kuin treeneissä!

Kaikesta huolimatta uskon, että meillä on mahdollisuuksia saada jonakin kauniina päivänä tulos voittajaluokasta. Aika paljon on nimittäin kiinni tuurista ja etenkin snautserin kohdalla myös päivän vireestä .

Snautserijoukkue ei ollut muutenkaan ihan parhaimmillaan, sillä yhtäkään ykköstulosta ei tänä vuonna kisoista saatu. Johanna ja Kasper (ALO) sekä Minna ja Alva (ALO) saivat kakkostuloksen ja Tuija ja Baletti (AVO) kolmostuloksen. Anne ja Ergi (VOI) sekä minä ja Osmo (VOI) jäimme kokonaan ilman tulosta… Kisojen tuloksia voi tutkia myös täältä.

Onneksi vertaistukea oli kisapäivän alusta loppuun tarjolla runsain mitoin ja kaikilla oli hauskaa (paitsi minulla metallinoudossa…). Ilman erittäin hyvää ja hieman kieroa huumorintajua näiden partanaamojen kanssa ei edes kannata lähteä kisaamaan!

Nyt keskitymme lepäämiseen ja meuhkaamiseen täällä Mariannen luona ja sitten taas vähitellen varsinaisiin ykköslajeihimme pelastuskoirailuun ja jäljestykseen! Ainakin, jos Osmolta kysytään, metsässä säntäily, raunioradalla seikkaileminen ja piiloleikki herkkuja syöttävien maalimiesten kanssa ovat sata kertaa hauskempia harrasteita, kuin pilkunviilaus tokokehässä stressinhajuisen ja viulunkielenkireän emännän kanssa!

Kiitos Tuijalle kuvista ja koko joukkueelle hauskasta kisapäivästä!

Kaunissaaressa

 

Kävimme sunnuntaina Osmon kanssa retkellä Kaunissaaressa, jossa työkaverini Seppo viettää lomaansa. Osmo pääsi matkustamaan junalla, metrolla, bussilla ja tietysti lautalla ja käyttäytyi joka paikassa mukavan rauhallisesti.

 

Kallioilta löytyi Osmolle juuri sopiva makeanveden uima-allas!

Saaressa koirat piti pitää kiinni, mutta mukavan uimapaikan kohdalla rikoin hiukan sääntöjä ja päästin koiran pulikoimaan. Osmo olikin kuin mikä tahansa innokas pikkupoika hypellessään rantakivillä ja kahlaillessaan meressä.

 

Paikka oli upea ja kollegiaalinen yhteistyö toimi hyvin punaviinin maistelun ja keskustelujen suhteen! Kiitos Sepolle loistoseurasta ja kuvista!

Nyt pidämme muutaman päivän loman pidemmistä tokotreeneistä ja keräämme energiaa lauantaita varten. Viime hetken treeneistä ei yleensä ole kuin haittaa – hinkkaamisesta puhumattakaan! Kaukokäskyjä kertaillaan kyllä vielä kotosalla. Vaikka ne menevät jo paremmin, ovat ne edelleenkin se vaikein liike ja varmin nolla. 

"Jutellaanpa hetki käyttäytymisestä arvokisoissa..."

Koeliikkeitä on kokeiltu tällä viikolla niin sateessa kuin helteessäkin. Toivon, ettei kisapäivänä ole kumpaakaan! Sateella koira tekee virkeästi töitä, mutta välttelee maahanmenoa ja saattaa intoutua hepuleihin. Helteellä elukka taas on niin löysä ja laiska, että viretila kärsii pahemman kerran eikä kaikkien liikkeiden tekeminen nappaa välttämättä ensinkään.

Viileä poutasää olisi ihanteellinen, tosin silloin koiran osaamattomuudesta voisi syyttää vain itseään, eikä säiden jumalaa!

Treenit aloitettu…

Olemme menossa Osmon kanssa ensi viikonloppuna tokon SM-kisoihin snautserikerhon joukkueeseen. Toko on jäänyt pelastus- ja palveluskoiraharrastustemme varjoon “kolmoslajiksemme”. Toisin sanoen olemme treenanneet vain harvakseltaan, omin nokkinemme ilman treeniryhmän tai kouluttajan apua. Ihme kyllä, tänään totesin yksittäisten liikkeiden olevan jo ihan hyvällä mallilla! Jopa viheliäiset murheenkryynimme kaukokäskyt sujuvat ihan siedettävästi: Osmo ei enää etene jokaisen asennonvaihdon yhteydessä (vaihdoin käskysanoja ja opetin liikeradat alusta alkaen uudelleen) ja itsekin voin mennä jo hiukan kauemmas käskyttämään. Joka välissä Osmis saa edelleen palkkaa, samoin kuin jokaisen liikesuorituksen päätteeksi.

Täysin eri juttu onkin sitten suorittaa kaikki liikkeet kaikkine välivaiheineen peräkkäin ja ilman palkkaa! Jos olisin ollut ajoissa, olisin aloittanut “tokopeli” -treenit eli tehnyt Osmon kanssa 1-4 satunnaista liikesuoritusta ja palkannut ruhtinaallisesti aina eri kohdassa. Näin hauveli tottuisi siihen, että temppuja tehdään useampi peräkkäin, mutta jossain kohtaa on odotettavissa oikea jackpotti! Mutta nyt mennään tuttuun tyyliin huijaamalla koiraparkaa luulemaan, että kyllä se palkinto sieltä vielä lentää… Todennäköisesti suorituksemme loppupuolella koira haistattaa pitkät ja näyttää keskisormea emännälle.  Mutta pitäähän sitä lähteä näyttämään maailmalle, että kyllä snautseritkin osaavat – tai ainakin niiden omistajat toivovat, että ne osaisivat – tai edes yrittäisivät!

Helle hellii

Päiväunet kotipihalla

Mahtavan helteinen sää on hellinyt emäntää ja kiduttanut Osmoa viime viikkoina. Olen viettänyt Osmon kanssa aikaa mökillä ja nauttinut lämmöstä ja hyvistä kirjoista. Osmo on nautiskellut varjossa kellimisestä sekä tietysti uimisesta. Aamuvarhaisella tai iltamyöhällä olemme käyneet myös hölkkäämässä ja jonkin verran on myös treenattu. Maanantaina oli kauden viimeiset oman ryhmäni tottistreenit ja koska “varttuneita pentuja” ilmaantui paikalle vain yksi, pääsi Osmiskin tekemään kunnon treenin. Metrinen estenouto sujuu nyt hienosti – ja mikä tärkeintä, koira ei linkuttele hypyn jälkeenkään.

Keskiviikkona paahduttiin raunioilla. Treenin aiheena oli etsintä pareittain, eli kaksi koirakkoa oli radalla yhtä aikaa. Yhden kerran Osmo kävi morjenstamassa parinaan ollutta Katlaa, mutta yksi karjaisu riitti tuomaan piskin takaisin mamman luo ja tämän jälkeen Osmo pysyikin hyvin hallinnassani. Alueet oli tietysti jaettu siten, että molemmilla koirilla oli oma etsintäalue eikä näin päässyt syntymään kilpailua siitä, kumpi löytää maalimiehen ensiksi. Etsintäsuunnitelmani ei ihan kyllä toteutunut, kun Osmo kirmaili oma-aloitteisesti alueella miten sattui. Ukot kuitenkin löytyivät helposti ja ilmaisut olivat ok yhtä kaivoa lukuun ottamatta.

Tämä kaivo on kokeista tuttu epäonnen kaivomme, jota Osmo ei ole oikein halunnut haukkua epäonnisten koesuoritusten jälkeen. Olen tosi tyytyväinen, kun koira lopulta haukkui kaivolla, jonka pohjalla maalimies lymyili. Nyt alamme keskittyä häiriöiden lisäämiseen ja haukkusarjojen pidentämiseen ja syksyllä yritämme jälleen peruskokeen suorittamista. 

Läähättävät äijät RY

Treenailun ja mökkeilyn lisäksi olen tavannut kavereita. Hannan ja hänen vanhempiensa koiran Bruunon kanssa käytiin perjantaina helteisellä metsälenkillä. Urokset suhtautuivat yllättävän tyynesti toisiinsa eikä hihnalenkkeily tuottanut hankaluuksia. Vapaana ollessaan Osmo kyllä yritti nylkytellä itseään vanhempaa Bruunoa, joka jaksoi käsittämättömän kauan kakaran machoilua. Lenkin jälkeen menimme kyläilemään ja syömään jätskiä Hannan, Petrin ja poikiensa Iksun ja Kuisman luo.

Kuisma (kummipoitsu), Osmo ja emäntä

 

Juhannusjutut

 

Siiri ja Osmo juhannuksena 2007.

Vietimme juhannusta Ruovedellä upeissa järvimaisemissa. Savusauna ja palju toimivat, etenkin, kun sää oli tavanomaista kylmempi. Kamera oli aina väärässä paikassa, kun sitä olisi tarvittu, joten yhtään tuoretta kuvaa minulla ei nyt olekaan laittaa blogin väritykseksi. Ylläoleva kuva on kahden vuoden takaa samasta paikasta, mutta nyt kuvan kaverukset ovat  jo 3-vuotiaita  ja Siirin pikkusisko Sannikin jo 1,5-vuotias. Siiri oli reipas koirankouluttaja ja käski uskottavasti Osmon ruutuun tokoa treenatessamme. Lisäksi Siiri osallistui tunnistusnoutoharjoitukseen viemällä palikoita riviin.

Tokotemppuilun lisäksi teimme pari lyhyttä jälkeä Osmolle. Suvi teki ensimmäisen jäljen, joka meni jotakuinkin surkeasti. Osmo ei meinannut millään ilmaista keppejä, jotka olivat ohuita, juuri maasta poimittuja ja ehkä siten tuoksuivat liian vähän. Neljä risua kuudesta saatiin sentään ylös. Muutenkin treeni oli melko dramaattinen: Yhtäkkiä Osmo lähti juoksemaan kuin omaa häntäänsä karkuun ja pysähtyi sitten tutkimaan peräpäätään. Vasta treenin jälkeen huomasin, että joku öttiäinen oli pistänyt jätkää palleihin! Istuminen onnistui Osmo-paralta vasta seuraavana päivänä ja uintireissun jälkeen pyyhe aiheutti yllättäviä ulahduksia osuessaan jalkoväliin… Onneksi koira ei yhdistänyt katalaa oloa jäljestykseen, sillä seuraavana päivänä tehtiin uusi, helppo harjoitus ja nyt kaikki kuusi keppiä nousivat varmasti ja meno oli muutenkin mukavan keskittynyttä.

Pienten treenituokioiden lisäksi kävimme muutamalla lenkillä, mutta muuten keskityimme syömiseen ja nukkumiseen ja emäntä tietysti myös saunomiseen ja paljussa uiskenteluun. Matkat sujuivat mukavasti, kun seurana oli pikkusiskoni Suvi, paljon hyvää musaa ja sopivasti matkakarkkia. Osmiskin vaikutti reissuun tyytyväiseltä ja nukkui melkein koko kotimatkan.

Metsään mentiin

Palasin eilen Italiasta (kertakaikkisen upea reissu!) ja heti tänään olikin sitten debyyttikeikkamme avoimen luokan jäljellä. Ennen maastoa ehdin koettaa kerran hyppynoutoa metrisen esteen yli, se kun on ollut pitkään tauolla Osmon tassuongelmien vuoksi. Itseluottamukseni nousi heti, koska Osmis toi kapulan tyylipuhtaasti hypäten kumpaankin suuntaan estettä koskematta.

Ongelmat alkoivat sitten jäljellä: Janalta koira otti ensin takajäljen, korjasi hyvin ja lähti sitten todella määrätietoisesti nenä maassa etenemään. Ensimmäisellä suoralla ei ollut yhtään keppiä (näin myöhemmin kaavion, joten tiedän, että ohi ei menty) ja olin varma, että eka keppi jäi nostamatta. Kulman jälkeen Osmo nosti hienosti kepin, mutta sen jälkeen homma alkoikin pahemman kerran tökkiä. Osmo kaarsi vasemmalle ja hukkasi jäljen. Seurailin koiraa melko pitkään ja painostin sitä etsimään uudestaan jälkeä, mutta lopulta jouduin toteamaan, että olimme eksyksissä. Kun päädyimme hakkuuaukealle, päätin kääntyä takaisin ja palata autolle. Keskeytin siis suorituksen enkä mennyt lainkaan esineruutuun tai tottisosuuteen, koska tulosta ei olisi kuitenkaan saatu.

Harmillisinta tässä on se, että esineet ja tottis ovat sujuneet viimeisissä treeneissä loistavasti ja koira oli upeassa vireessä. Odotin siis hyvää tulosta etenkin tottisten osalta. Sääkin oli aivan täydellinen: ei yhtään kuuma, mutta ei myöskään sadetta, joka saisi Osmon riehaantumaan. Otin hiukan tottista kentän lähellä, jotta pääsin palkkaamaan koiran onnistumisesta. Puolen tunnin tulokseton jäljestys näkyi nimittäin selvästi paitsi emännän, myös Osmon tunnelmien laskemisena.

Nyt olemme Mariannen luona palautumassa (niin fyysisesti kuin henkisestikin). Hohdolla on juoksut, joten se on pidettävä viriilistä uroksesta visusti erillään. Osmo itkeskelee sydänsurujaan häkin edessä ja yrittää paremman puutteessa astua Pimua, joka antaa jätkälle hammasta tiukkaan sävyyn. Huomenna menemme Ylöjärvelle siskontyttöni Siirin synttäreille ja sitten palaamme kotiin – jatkamaan harjoittelua!

Kohti kesää

Kesäloman kynnyksellä on treenailtu tottista, jäljestyksen janalähtöjä sekä raunioita ja pähkäilty, mahdammeko jo olla kisakunnossa. Niin tai näin, ilmoitin Osmon Hämeenkyrössä kesäkuun toisella viikolla pidettäviin jälki 2 -kisoihin. Osaamisen lisäksi olen jännittänyt Osmon fyysistä kuntoa; Koiraa on vaivannut säännöllisen epäsäännöllisesti toinen etutassu, jota se nykyään usein myös ontuu suuremman rasituksen, kuten pk-hyppyjen jälkeen. Itse kuvittelin, että kyse olisi ilman muuta kyynärnivelistä, jotka Osmolla ovat ykköset(=kyynärnivelet eivät aivan täydellisesti asetu nivelkuoppiinsa). Tänään kävimme eläinlääkärillä ihmettelemässä asiaa ja saimmekin hiukan lisäselvyyttä ontumisen syystä.

Lääkärin luo Osmolla oli juuri niin tulenpalava kiire ja hinku, kuin aina ennenkin. Yhtä innokkaasti koira taitaa kiskoa vain koirapuistoon!  Lääkäri sai kaikessa rauhassa käännellä ja väännellä Osmon tassuja ja Osmo sai tietysti runsain mitoin ihailua ja ihmettelyä osakseen rauhallisen käytöksensä ansiosta. Kyynärnivelet eivät oireilleet käsittelyssä millään lailla eikä koiran ilme värähtänytkään lääkärin väännellessä sen tassuja. Lääkäri ei myöskään tuntenut mitään epämääräistä lonksahtelua tai rutinaa nivelissä. 

Kun kopeloinnissa siirryttiin olkapäihin, ”Osmon ilme vakavoitui” (suora lainaus epikriisistä). Osmo myös pyrki istumaan ja laski häntäänsä alemmas, minkä lääkäri tulkitsi merkiksi jonkinasteisesta kivusta tai ainakin epämukavuudesta. Todennäköisesti vaiva liittyy siis olkalihaksiin tai lihaksia kiinnittäviin jänteisiin. Saimme lääkärin siunauksen kisoihin osallistumiselle sekä lyhyen Rimadyl-kuurin, joka aloitetaan heti kisan jälkeen (ennen kisoja kuuria ei voi antaa doping-säädösten vuoksi).     

Korkeimpia hyppyjä olemme tähänkin asti tehneet vain välttämättömän verran ja samalla linjalla jatketaan. Maltillisen treenaamisen lisäksi olen alkanut huoltaa Osmista lisäämällä nivelten ja luuston hyvinvointiin vaikuttavaa glugosamiinia sen ruokaan. Ainakaan eilen raunioilla ontumisesta ei ollut tietoakaan!

Terveyskuulumiset ovat siis melko myönteisiä (siinä mielessä, että vaiva ei todennäköisesti liity niveliin). Myös Osmon kaulaan eilen ilmaantunut pieni hotspotin alku paranee todennäköisesti pelkällä paikallishoidolla. Siinä mielessä Osmon kesäloma alkaa kuitenkin surkeasti, että törkeä mamma aikoo häipyä Italian aurinkoon kaverinsa luo heti koulujen loputtua, eikä siten ole paikalla edes Osmon 3-vuotissynttäreillä! Onneksi isäntä on luvannut antaa herkkuja ja pyytää Roosan leikkimään päivänsankarin kanssa. Muuten kotimiehet saavat keskittyä emännän reissun ajan lepäilyyn, niveliä hellivään ruokavalioon sekä rentoon lenkkeilyyn. Jännittäköön mamma kisoja ihan keskenään siellä Italiassa!

Loma eläintarhassa

Tulimme Osmon kanssa torstaina lomailemaan ja treenailemaan tänne Kyröskoskelle Mariannen eläintarhaan. Koirien (Osmo, Pimu ja Hohto) kanssa ollaan lenkkeilty metsässä ja käyty treenaamassa jälkeä ja esine-etsintää. Lisäksi etenkin Osmo ja Hohto meuhkaavat ja painivat kaiken nukkumiselta liikenevän vapaa-ajan. 

Päikkäreillä 3/7 elukoista.

Eläintarhassa on hauvojen  lisäksi neljä kissaa, joihin Osmo on tottunut jo aiemmilla kyläilyreissuillamme. Suurimman osan aikaa kisut saavat olla ihan rauhassa. Wollmartista Osmo tuntuu suorastaan pitävän ja nuuskii ja nuolee sitä nätisti. Wollmart puolestaan puskee Osmoa aina ohi kulkiessaan. Hellän yhteiselon lisäksi pöydältä alas hyppäävät kisut herättävät välillä myös Osmon saalisvietin ja silloin niiden perään onkin tosi kiva rynnätä. Siitä Osmis on tietysti saanut heti tiukkasävyistä palautetta.

Eiliset esinetreenit tehtiin molempien tyttökoirien ja kolmen ihmisen tallaamalla alueella ja kokonaan vierailla esineillä. Vaikein esine laitettiin selvästi esille, jolloin saatoin lähettää koiran juuri oikeaan suuntaan ja kannustaa sitä tarttumaan esineeseen ja tuomaan sen minulle. Kahta muuta esinettä Osmo sai ihan oikeasti etsiäkin, mutta tosi mukavasti nekin löytyivät! Saatiinpa siis tosi hyvä suoritus ja ihan ilman merkkailua tai muuta ylimääräistä haahuilua!  

Partaset aamukävelyllä

Jälki oli Mariannen tekemä  ja alokasluokan tasoa. Koira teki hienosti töitä, mutta ohjaaja sai palautetta turhasta ja koiran työskentelyä häiritsevästä liinan käytöstä. Minun pitää muistaa antaa Osmolle vielä enemmän tilaa ja rauhaa selvitellä itsenäisesti ongelmapaikat. Kisoissa en kuitenkaan tiedä itse, missä jälki kulkee! Osmo bongasi ja ilmaisi hyvin viisi ekaa keppiä, viimeisen bongasi emäntä. Senkin Osmis sai kuitenkin itse ilmaista saadakseen loppupalkan.

Tänään mennään vähän tottistelemaan. Jos päivän harjoitukset sujuvat yhtä hyvin, kuin eilen, ilmoittaudun (tai yritän saada paikan) täällä pidettäviin avoimen luokan jälkikisoihin.

Pelastuskoiranäytöksessä

Hau hau hau! Tuolla laatikossa piileskelee joku!

Työpaikallani vietettiin tänään jo perinteeksi muodostunutta harrastepäivää. Koululle oli järjestetty monenlaisia työpajoja ja näytöksiä, joissa luokat kiersivät. Markkinatunnelmaa nosti upea auringonpaiste, arpajaiset ja puffetti hattaranmyyjineen. Skeittauksen, purjehduksen, judon, tanssin, satusedän, kitaransoiton, kauko-ohjattavien autojen, pesiksen ja nukketeatterityöpajan lisäksi lapset pääsivät tutustumaan pelastuskoirien koulutukseen. 

Rapsuttajia riitti! Edessä Tuukka, taustalla Kura.

Osmo oli tietysti mukana, samoin Anette Bailen ja Kuran kanssa sekä Anne Tuukan kanssa. Kiitos vielä tätäkin kautta vapaaehtoisesta panoksestanne näytösten onnistumiseen! Kolmessa työpajassamme kävi yhteensä seitsemän oppilasryhmää opettajineen sekä suuri joukko vanhempia, sisaruksia ja muita uteliaita. Kerroimme pelastuskoirien koulutuksesta ja käytöstä tosielämän etsintätilanteissa. Koirat esiintyivät kaikin puolin edukseen ja herättivät paljon ihastusta ja uteliaisuutta. Maalihenkilöiksi oli jokaisessa näytöksessä tarjolla lukuisia vapaaehtoisia lapsia ja pienintä eskarilaista myöten lapset toimivat hienosti ohjeidemme mukaan.

Oskari palkitsee löytäjänsä herkkupurkin antimilla.

Osmolla oli todella hauska päivä, mutta selvästi myös rasittava: Nyt se vetää sikeitä olohuoneen lattialla, löydettyään ja ilmaistuaan yhteensä peräti kahdeksan ”kadonnutta” lasta! Etsintähommien lisäksi se sai tietysti nauttia myös runsaista rapsutuksista ja esittää oravaa… Viikonloppu jatkuu siis lepäilyn merkeissä. Huomenna sunnuntaina menemme Talinhuipun kentälle ihmettelemään, miten estenoudot ja eteenlähetys sujuvat.

Ihailijoita koulun pihalla työpajojen jälkeen.

Hyvää äitienpäivää!

Valkovuokot kukkivat upeasti lenkkipolkumme varrella ja pitihän se koira-parka laittaa poseeraamaan niiden keskelle äitienpäivän kunniaksi…

Osmo onnittelee Kessu-emoa ja Tuuli ja Pete omia emojaan sekä kaikkia muitakin tuttuja ja tuntemattomia mammoja!

Viikon treeniraportti

Monenmoista ollaan taas harjoiteltu. Yritän pysyä itse ajan tasalla kertaamalla viikon treenit tänne blogiin.

Su 3.5. Jälkitreeni Porkkalassa

Halusin kokeilla Osmon kestävyyttä pidemmällä jäljellä. Mökille ajaessani tsekkasin auton matkamittarista kilometrin pätkän mökkitietä. Sitten tallasin jäljen, joka seuraili hieman mutkitellen tietä metsän puolella. Tarkoitus oli tehdä jäljestä mahdollisimman helppo, mutta maaston vaihdokset (mm. kalliota, peltoa) sekä kaksi pienemmän tien ylitystä tekivät siitä kuitenkin melko haasteellisen. Osmo jaksoi ihmeen hyvin ja selvisi jäljen loppuun asti. Muutaman kerran sitä piti innostaa jatkamaan, kun jäljen hävittyä hetkeksi motivaatiokin meinasi hävitä. Kuudesta kepistä koira löysi ja ilmaisi hienosti viisi. Toisen kepin kohdalla jälki oli hukassa niin koiralta, kuin emännältäkin, joten siitä mentiin sitten ohi. Todennäköisesti koira jäljesti siinäkin kohdassa oikeaa jälkeä, mutta melko voimakas tuuli oli painanut hajun sivuun. Seuraavaksi aion tehdä Osmolle pari lyhyttä namijälkeä pellolle/nurmikolle ja vaatia siltä joka askeleen tarkkaa haistamista (joka askeleen kohdalle laitetaan pieni nami, jonka koira saa syödä).

Ma 4.5. Tottikset Luukissa 

Ampumiseen Osmo reagoi kääntelemällä korviaan, mutta jatkoi namin tavoittelemista mamman kädestä, kuten oli tarkoituskin. Kyllä se siitä! Tottiksessa parinamme oli Dyny. Ilmoittautumisessa Osmo kurkisteli Dynyä kohti jalkojeni takaa ja Sannan kätellessä “tuomaria” Osmo nousi ja meni örähtämään Dynylle. Perhana!!! Onneksi koirat olivat hihnassa eivätkä päässeet ottamaan enempää yhteen. Osmo sai kuulla kunniansa, minkä jälkeen se pysyi hyvin sivullani. O. meni ensin paikallamakuuseen, jossa ei ongelmia. Liikkeetkin menivät ihan mukavasti. Liikkeellelähtöjä pitää muistaa ottaa myös erikseen ja palkata heti ekan askeleen kohdalla, jos kontakti on hyvä. Nyt O. herää kontaktinpitoon vasta muutaman askeleen jälkeen. Noudoista A-este oli tosi hyvä (varmistin vielä ylimääräisellä kannustuskäskyllä). Hypyn koira kiersi monta kertaa takaisin tullessaan, vaikka este ei ollut edes ihan täysimittainen. Ylimääräisellä kannustuksella hyppynoutokin saatiin lopuksi menemään virheettömästi. Nyt vaan paljon hyppyjä edestakaisin, aluksi vaikka vielä matalammalla esteellä. Pitää myös muistaa heittää kapula tarpeeksi kauas esteen taakse, jotta O. saa kunnon vauhdin takaisintulohyppyä varten.

Ke 6.5. Rauniot Oittaalla

Loistava treeni Osmolta: Ampuminen ennen radalle tuloa ei hetkauttanut koiraa ollenkaan. O. liikkui hyvin ja teki itsenäisesti töitä, mutta oli samalla hyvin ohjattavissa. Ilmaisut olivat varmoja myös umpipiiloilla eivätkä häiriöhajut (2 x ruokahäiriö, 3 x vaatekätkö) aiheuttaneet ongelmia. Omassa työskentelyssäni oli toki parantamisen varaa. Saisin luottaa koiraan enemmän silloinkin, kun se ohittaa jonkin alueen vauhdikkaasti. Ensi viikolla otetaan samantyyppinen treeni, mutta vähemmillä häiriöillä. Olemme silloin nimittäin uudessa ympäristössä Korson raunioradalla.

Hallintaa vapaana ja ohituksia hihnassa

Pitkin viikkoa lenkit ovat sujuneet hienosti. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että O. tottelee käskyjä sekä minun että Peten kanssa, kun muita koiria ilmaantuu näköpiiriin. Pysähdyskäsky ja sen jälkeen “tänne” tai “hihnaan” ovat itse asiassa koko kevään toimineet joka kerta (eli monta kertaa päivässä). Sen sijaan itse ohitus, kun koira on jo hihnassa, on usein melkoista hönkimistä ja kiskomista. Hihnalenkillä ohitukset sujuvat silloin, kun pyydän kontaktin Osmolta jo tosi aikaisin ennen vastaantulijan kohtaamista ja tsemppaan vielä namin kanssa. Pikkukoirat ovat selvästi helpompia ohittaa ilman ihmettelyjä. Mitä lähempänä omaa pihaa ollaan, sitä enemmän O. yrittää hoidella tilanteita itse ja toljotella ja “keuhkota” eli läähätellä kiihtyneesti vastaantulijoille.

Vaput vietetty

Vapunaatto oli varmasti emännän elämän rauhallisin. Siihen kuului parin tunnin päiväunet,  pitkä metsälenkki koiran kanssa sekä leppoisaa lehtien lueskelua kotosalla. Vapunpäiväkin aloitettiin metsälenkillä, mutta sitten suuntasin Osmon kanssa kohti Kaivaria. Peten vanhempien asunto toimi tukikohtana, jonne Osmo jäi huilailemaan siinä vaiheessa, kun lähdimme piknikille kaikkein ruuhkaisimpaan ihmisvilinään. Sitä ennen Osmo kävi hakemassa rapsutuksia kotibileistä ja katselemassa Kaivopuistoon valuvaa juhlakansaa.

Omenapuun oksat odottavat edelleen kyytiä mökille...

Muutaman tunnin setti hulinaa riitti emännälle, sitten lähdin Osmon kanssa takaisin kotiin. Vilinän vastapainoksi kävimme iltalenkillä metsän siimeksessä ja nautimme tavallistakin rauhallisemmista lenkkipoluista. Lauantai oli siivous- ja pihanhoito-päivä. Sää oli kerrassaan upea ja niin lämmin, että ulkona tarkeni hyvin ilman takkiakin.  

Parran kuivaus keittiön mattoon.

Osmo nautti kesäfiiliksistä kahlailemaan kaikissa vastaantulleissa ojissa ja ansaitsi samalla kokovartalo-sampoopesun ja kuivattelukeikan saunaan. Saunan jälkeen puhtoinen poika kuivasi tuttuun tapaan partansa mattoon.

Tänään mennään taas metsään. Tällä kertaa suunnitelmissa on jälkitreeni. Viime viikolla ehdittiin taas raunioille ja Osmo oli loistava! Maalimiehet löytyivät helpon oloisesti (myös kahdesta umpipiilosta) ja haukunkin koira aloitti selvästi varmemmin, kuin viime kerralla. Testasimme taas myös kaikki ketteryystelineet sekä L-putken, jotka Osmo selvitti suorastaan pelottavan innokkaasti eli vauhdikkaasti.

Tylsän viikon reipas päätös

Osmo kahlaili innoissaan jääkylmässä merivedessä.

Alkuviikosta Osmo oli vuorokauden verran ripulissa, todennäköisesti pitkästä aikaa kerralla hotkaisemansa ydinluun vuoksi. Myös emäntä on ollut hiukan kipeänä; kurkku oli kipeä ja lämpöäkin oli sen verran, että keskiviikon rauniotreenit piti jättää väliin. Missasimme myös torstain tottistreenit, koska työkiireitä riitti iltaan saakka. Viikonloppua Osmo vietti ensin Peten kanssa kahdestaan emännän viipyessä opettajien koulutusseminaarissa lauantai-iltapäivään saakka ja keskittyessä palattuaankin univeloista selviämiseen.

Kotipihalla on melkein kesä!

Vasta tänään sunnuntaina koitti paluu koiramaisen aktiiviseen normaali-elämään. Aamulenkillä kävimme Porkkalan mökin metsässä. Osmo sai viilettää kiitolaukkaa kallioilla ja rantahiekalla ja tulipa talviturkkikin melkein heitettyä koiran kahlaillessa meressä. Ruoan ja kahvin jälkeen tein Osmolle lyhyen jäljen metsään. Jälki vanheni tunnin ja sitten lähdimme koiran kanssa töihin. Intoa riitti, mutta erittäin tuulinen sää vaikeutti selvästi etenkin kulmien tarkkaa havaitsemista.  Kaikki kuusi keppiä onneksi löytyivät ja ryynimakkara teki hyvin kauppansa.

Vinha tuuli toi kevään tuoksut suoraan nenään!

Kotona ja koulun kentällä olemme treenailleet hiukan tokoa. Kaukokäskyjen vaihdot seiso-maahan ja seiso-istu Osmo on oppinut väärin (ope katsoo vain kovasti peiliin…) ja niihin olen keksinyt uudet käskysanat (taa ja hissi) sekä vaihtanut myös käsimerkkejä. Toistaiseksi oikeita liikeratoja harjoitellaan vielä siten, että olen aivan Osmon vieressä ja ohjaan sen namin avulla oikeaa reittiä asennosta toiseen. Olemme lupautuneet mukaan snautserikerhon joukkueeseen tokon joukkue-SM:iin, joten harjoitusmotivaatio on kummasti lisääntynyt! Kunpa vain aikaa olisi yhtä paljon, kuin intoa…

Kevätkiireitä

Pojat kävivät keskiviikkona keväisellä metsäretkellä.

Viikko on ollut taas vaihteeksi tosi hektinen niin töissä kuin harrastuksissakin. Tiistaina päästiin Hullujen Lehmien treeneissä Luukin lumettomalle, mutta sitäkin kuraisemmalle kentälle. Aluksi totutettiin koiria laukauksiin. Osmo reagoi kaikkiin paukkuihin pysähtymällä pieneksi hetkeksi ja kääntelemällä hiukan päätään. Häntä ei kuitenkaan laskenut ollenkaan eikä koiran toimintakyky kärsinyt muutenkaan sanottavasti.

Itse treenien aikana ei ammuttu. Aluksi otimme ilmoittautumisen yhdessä Jaanan ja Askon kanssa. Osmo oli varmuuden vuoksi hihnassa, kuten Askokin, mutta muuten toimimme aivan, kuten kilpailutilanteessa. Harjoitus meni hienosti eivätkä urokset olleet huomaavinaankaan toisiaan. :D Asko aloitti liikkeistä ja Osmo paikallamakuusta, joka menikin oikein kivasti. Myös liikkeet Osmis teki harvinaisen innokkaasti ja hyvällä kontaktilla.

Pitkän talvitauon jälkeen päästiin kokeilemaan myös estenoutoja. Hyppynouto meni kolmannella yrittämällä oikein, ekoilla kerroilla Osmo kiersi esteen takaisin tullessaan. Hyppyä en viitsi treenata täyskorkeana kuin aivan välttämättömän verran, koska en halua rasittaa turhaan koiran ykkösen kyynärpäitä. A-este oli varsinainen työvoitto, jonka kohdalla Osmo osoitti mainiota sinnikkyyttä. Se ei nimittäin meinannut päästä kapulan kanssa esteen harjalle (kapula putosi liian lähelle estettä, jolloin koira ei saanut tarpeeksi vauhtia), mutta yritti yhä uudestaan ja punnersi lopulta itsensä juuri ja juuri esteen harjalle. Minun pitää opetella heittämään kapula tarpeeksi kauas, jotta vauhti riittää esteen ylitykseen myös koiran tullessa takaisin.

Osmo viihtyi aarteensa kimpussa aurinkoisella kalliolla.

Keskiviikkona käytiin raunioilla ja jälleen koira teki tosi innokkaasti töitä. Umpipiilojen ilmaisuissa se oli hieman epävarma, joten niitä pitää nyt treenata erityisen paljon. Häiriöhajuja oli aika paljon, sillä piiloissa oli maalihenkilöiden lisäksi myös vaatteita ja tuoksuvia ruokia. Osmo ei reagoinut häiriöhajuihin oikeastaan ollenkaan, lukuun ottamatta Peten T-paitaa, jonka olin napannut pyykkikopasta mukaan treeneihin. Sen kohdalla piti nuuskutella vähän tarkemmin, mutta eipä mennyt koira tässäkään lankaan.

Jälkikauden avaus

Pääsiäisloma sujui Porkkalan mökillä ulkoillen, treenaillen, syöden, saunoen ja nukkuen. Treeneissä ykkösjuttu oli ehdottomasti jäljestys, jota emme ole päässeet harrastamaan koko talvena. (Lumikeleillä ei yleensä treenata jälkeä, jotta koira ei opi vahingossakaan seuraamaan näköaistinsa avulla.) 

Menimme lauantaina mökille ja heti samana päivänä tallasin reilun puolen kilometrin jäljen Osmolle. Jälki vanheni tunnin ja sitten koira pääsi hommiin. Lähdössä oli vähän hankaluuksia. Aluksi Osmo pysähtyi oikeaan kohtaan, mutta päättikin sitten lähteä takajäljelle ja muutenkin juoksentelemaan miten sattui. Jälkiliina sotkeutui pensaikkoon ja lähetys piti ottaa kokonaan uusiksi. Toisella yrityksellä poitsu lähti oikeaan suuntaan ja teki innolla töitä, joskin veteli vähän mutkia suoriksi ja ohitti samalla yhden kepin. Kaikissa kulmissa (oiskohan ollu 3 kpl) oli pulmia ja yhden kerran jouduin jopa hieman auttamaan yli-innokasta höseltäjää kutsumalla sitä lähemmäs oikeaa reittiä.

Toisena päivänä oli vuorossa ekan päivän jälkeä hieman lyhyempi ja helpompi nuuskuttelurata. Helpomman siitä teki lähinnä pikkuaskelilla vahvistamani jananylityskohta sekä samoin vahvistamani kulma. Maasto oli mukavan helppokulkuista ja vauhtia riitti. Pari ojan ylitystäkin Osmo selvitti ilman ongelmia. Treeni sujui janalähdöstä alkaen tosi hyvin, vaikka jälleen yksi kuudesta kepistä jäi harmillisesti matkan varrelle. Pete “pääsi” mukaan menoon kuvaajan ominaisuudessa!  

Kolmantena päivänä oli isännän vuoro tehdä “haistelurata” Osmolle. Jälki oli lyhyt ja varsin helppo, mutta hyvä niin; nyt päällimmäiseksi mieleen jäi onnistumisen kokemus ja upea kuuden kepin sarja! Osmo sai paistatella ylpeänä selvitettyään reitin ihan itse. Palkakseen se sai karitsanpaistista jääneitä herkullisia jämiä. Jälkihommien ja vapaan metsässä säntäilyn lisäksi ohjelmassa oli kynsienleikkuuta ja aikaa sitten aloittamani trimmausurakan jatko-osa. Snautserimme näyttää toivon mukaan taas karvan verran enemmän (tai vähemmän) snautserilta!

Mammanpojan pääsiäinen

Viime sunnuntaina kummityttömme Stella kävi virpomassa. Osmo sai näyttää temppuja ja hakea palloa, jota Stella innokkaasti sille heitteli. Muutama vähän isompikin pääsiäisnoita kävi soittamassa ovikelloa. Osmo ei haukkunut ovikelloa (kuten ei yleensäkään), mutta sen verran kummalliselta tulijat näyttivät, että niitä piti muutama kerta olohuoneen puolelta haukkua. Ovelle asti Osmolla ei ollut lupaa tulla.

Pääsiäislomaa edeltävällä viikolla ei aika käynyt pitkäksi. Siitä pitivät huolen maanantain nappulaliiga (oma varttuneiden pentujen tottisryhmäni), tiistai-illan esinetreenit Sannan ja Dynyn kanssa sekä keskiviikkona alkanut rauniokausi. Maanantaina tehtiin taas onnistunut eteenlähetys, ensin suoralla palkalla ja toisella kerralla maahanmenon kanssa. Lisäksi näytin Osmon kanssa, miten noutoa voi alkaa opettaa nuorelle koiralle. Muuten Osmis sai lepuutella autossa. Treenin jälkeen kävimme iltalenkillä metsässä.

Mammanpojan elkeitä koira osoitti tiistain esinetreeneissä. Alueella oli kaksi vierasta esinettä (kurahanska ja silmälasikotelo). Osmis tarkisti alueen rajat Dynyn jälkiä seuraillen, löysi esineet, mutta ei mokoma kelpuuttanut niitä suuhunsa. Sanna kävi näyttämässä kurahanskan sijainnin, minkä jälkeen Osmo ymmärsi tuoda hanskan emännälle. Silmälasikotelo ei vaan meinannut kelvata ollenkaan. Vasta, kun oma mamma oli käynyt nostamassa kotelon ylös ja tartuttamassa samalla siihen tuttua ja turvallista tuoksuaan, sai koira esineen tuotua. Varsinainen mammanpoika, kun suuhun sopivat vain pehmoiset ja oman mamin hajuiset esineet! 

Raunioilla Osmo sai etsittäväkseen kaksi helppoa avopiiloa ja ilmaisi molemmat hienosti. Kauden tavoitteeksi asetin vauhdin ja ilon uudelleen löytymisen ja laukauksiin tottumisen. Osmohan reagoi viimeisimmässä kokeessamme selvästi paukkuihin ja oli niiden jälkeen ujo mamman helmoissa nysvääjä. Aloitamme ampumiset niin, että avustaja ampuu laukausen kauempana pellolla aina juuri ennen, kuin koira pääsee etsimään. Tarkoitus olisi, että vähitellen paukuista tulisi koiran mielessä etsintää eli hauskanpitoa ennakoiva merkki, joka ennemmin nostaisi kuin laskisi sen viretilaa. Sitten, kun paukut ovat taas koiran mielestä kiva asia, suoritamme peruskokeen “pois kuleksimasta”.    

Monenlaisia haasteita on siis täksikin treenikaudeksi luvassa – niin tokon, pk-hommien, kuin pelastuskoirailunkin merkeissä. Emäntä yrittää tolkuttaa itselleen, että “hiljaa hyvä tulee” . Toisin sanoen koetan välttää liian isojen palojen haukkailua. Pääasia on koiran motivaatio eli se, että sillä on treeneissä hauskaa!

Viikon varrelta

Taas on vierähtänyt viikko – ja taas aivan käsittämättömän nopeasti! Maanantaina olin vetämässä oman tottisryhmäni treenejä. Kun nuoriso oli treeninsä treenannut, pääsi Osmokin hetkeksi areenalle. Katseltuaan kateellisena muiden menoa autosta se oli intoa täynnä ja teki töitä loistavalla kontaktilla. Eteenlähetyksen tein kerran suoralla namipurkkipalkalla ja sen jälkeen ilman palkkaa. Ensimmäistä kertaa Osmo meni nopeasti maahan heti ekalla käskyllä! Yleensä sillä on ollut tapana nuuskia kentän reunaa palkan toivossa ja totella vasta toista maahan-käskyä. Tietysti ryntäsin heti koiran luo ja palkkasin kunnon makkara-annoksella.

Samalla kaavalla eteenmeno onnistui myös torstaina, jolloin treenattiin omassa tottisporukassamme eli Hulluissa Lehmissä. Eka kerta suoralla palkalla – ja toisella kerralla erinomaisen nopea maahanmeno! Otin pitkästä aikaa myös paikallamakuun, kun parkkikselta löytyi sopiva kuiva alue. Osmo pysyi moitteettomasti paikallaan Dynyn treenatessa kauempana. Paikallamakuussa alan luottaa Osmoon jo aika hyvin. Sen sijaan kehäänmeno ja ilmoittautuminen hallitusti ja vapaana muiden koirien lähellä on joka kerta pieni kauhun paikka. Ensi kerralla treenataan kyllä sitäkin! Lainasin Saijalta kilon kapulan, jollaista käytetään avoimen luokan tasamaanoudossa. Normaalia painavampi kapula ei onneksi hetkauttanut Osmoa lainkaan. Saapa nähdä, mitä poitsu tuumaa voittajaluokan kaksikiloisesta jötikästä!

Viikonloppua ollaan vietetty kotona, eilen keväisessä auringonpaisteessa ja tänään vähän kosteammassa säässä. Äsken poikkesimme päivälenkillä metsään, jonne tallasin n. 20×50 metrin esineruutusuikaleen. Osmo sai poukkoilla mukana aluetta tallatessani, mutta esineiden piilottamisen ajaksi laitoin sen puuhun kiinni. Tämä tietysti helpotti harjoitusta olennaisesti, mutta hyvä niin: Osmo löysi ja toi molemmat esineet pikavauhdilla! Vähitellen alan taas vaikeuttaa harjoituksia suurentamalla aluetta, vaihtamalla esineet vieraisiin ja pyrkimällä treenaamaan ruuduissa, joissa joku muu koira on jo tehnyt töitä.

Tokossa vaikeinta on kaukokäskyt. Olen itse tosi laiska harjoittelemaan niitä, koska iänikuisten ja sinällään helppojen istu-, maahan- ja seiso-käskyjen hinkkaaminen tuntuu kuolettavan tylsältä pilkunviilaamiselta. Mutta kai se on uskottava, että homma täytyy aloittaa ihan alusta ja uusin käskysanoin, vaikkapa naksuttimen kanssa. Osmo suorittaa vaihdot innokkaasti, mutta liikkuu samalla aavistuksen eteenpäin. Ja kuuteen asennonvaihtoon mahtuu jo monta aavistusta. Jos koira liikkuu kokeessa enemmän, kuin puolikkaan oman mittansa, liike menee nollille ja ykköstuloksesta on turha haaveilla. Näin ollen voittajaluokka saa toistaiseksi odottaa, vaikka emännällä olisi jo kova hinku kisoihin.