Lunta, lunta, lunta!

Kuntoilua umpihangessa

Jos joku osaa iloita lumesta, niin Virveli! Lunta on satanut useana päivänä ja metsälenkit umpihangessa käyvät tosissaan kuntoilusta. Vire loikkii, laukkaa, ryömii ja kahlaa ja sitten, kaikkensa antaneena, möyryää sammakkoasentoon vatsalleen ja siitä naama edellä hangen sisälle. Voi sitä riemua ja voi sitä lumipallojen määrää jalkakarvoissa! Sulatussuihkun jälkeen kelpaa köllötellä olohuoneessa Osmon kanssa. Väsynyt koira on onnellinen koira!

Loppuhuipennuksena pitkularyömintää naama edellä

Nenäharjoituksena etsittiin kuivanappuloita hangen alta

Väsymys on kaikkein parasta silloin, kun se on ansaittu paitsi fyysisellä rasituksella, myös aivotyöllä. Tänään tehtiin reagointi- ja ilmaisuharjoituksia Histan auratulla kylmäasemalla. Maalihenkilöt olivat ison kentän eri päädyissä lumipenkan suojassa sekä yksi korkealla, näkymättömissä rekan peräkontin tasanteella. Teimme treenin taajama- tai tienvarsietsintätyyppisesti koira liinassa. Virveli työsti hajut hienosti ja ilmaisutkin sujuivat liinassa ilman pulmia eli tarpeeksi kaukaa. Lopuksi vahvistin Virelle vielä oikeaa etäisyyttä maalihenkilöstä tekemällä naksuttimen kanssa kosketusalustaharjoituksia kentällä. Kosketusalustaa ollaan naksuteltu lähinnä olohuoneessa, mutta nyt lisäsin alustasta parin metrin päähän “maalihenkilön”. Palkka tuli naksun jälkeen minulta ja maalihenkilöt olivat täysin passiivisia. Toimi!

Lumipartainen pelastuspoju

Osmo teki täydellisen treenin, joka toimi samalla palauttavana ja vahvistavana treeninä torstain “pitkien” jälkeen. Pitkissä aiheenamme oli tienvarsietsintä n. 2 km reitillä. Taajamatreenejä liinassa tulee harjoiteltua aivan liian vähän, ne kun ovat koiralle tyystin erilaisia, kuin perinteinen hakutreenaus metsässä nopeine pistoineen. Pohdin ennen treeniä, mahtaako Osmo tajuta ollenkaan olevansa töissä, eikä huoli ollut aivan aiheeton. Muiden koirien ohitukset saivat Osmon (vaiko ehkä ennemmin emännän?) keskittymisen herpaantumaan juuri silloin, kun maalihenkilö oli lähellä. Kartturina oli Jenni, joka kokeneena koiranohjaajana oli huomannut Osmon merkkaavan ihmistä. Minulta tämä pieni nenännosto meni kuitenkin ohi. Kävelimme saman tienpätkän vielä uudestaan ja vihdoin Osmis sai kunnolla hajun olemattomasta tuulesta ja säntäsi hankeen ja edelleen pusikkoon, jossa Lea oli piilossa.

Törpön metsäpannassa on kulkusia, jotka varoittavat metsäneläimiä ennen, kuin näkövaikutteinen jahti alkaa. Toimii.

Jatkoimme löydön jälkeen reitin loppuun ja Osmo ilmaisi hienosti yhden maalihenkilön jättämän esineen. Minulle yllätykseksi Lea meni vielä reitin loppuun uudestaan piiloon ja tämän hajun Osmo merkkasi kertakaikkisen hienosti ja varmasti, vaihtoi suuntaa ja paineli penkan taakse pusikkoon haukkumaan Leaa.

Talvimuotia takajaloissa...

Tänään samantyyppisessä treenissä Osmo oli jo aivan omaa luokkaansa ja sai hyvät vahvistukset siihen, että myös liinassa ihmisten ilmoilla liikuttaessa voi tehdä löytöjä. Kertaus on tässäkin lajissa opintojen äiti. Lisää tällaista!

Loppiaisjäljet

Partatyypit Vire, Osmo ja Pimu

Kävin koirien kanssa perinteisellä lomakiertueella Pirkanmaalla. Kahdessa vuorokaudessa ehdimme katsastaa kolme kyläpaikkaa: Mariannen lauman Kyröskoskella, Jaana-kasvattajan Jämijärvellä ja siskoni perheen Ylöjärvellä. Oli mahtavaa tavata pitkästä aikaa tärkeitä ihmisiä. Mariannen lauma oli kasvanut yhdellä pikkuihmisellä, kerrassaan hurmaavalla Minttu-tytöllä.

Emännän ja Virvelin ensikohtaaminen puolitoista vuotta sitten... Kuva: Marianne Koivisto

Kaikista kivoista koirista, kissoista ja pikkuihmisistä huolimatta Virvelin reissun kohokohta taisi olla Jaanan tapaaminen. Niin ylitsepursuaviin onnen ja innostuksen osoituksiin likka ei (ONNEKSI!) enää ihan joka ihmisen kohdalla ylly, kuin mitä Jämijärvellä nähtiin. Tietysti Jaana ensimmäisenä Virvelin tuntemana ihmisenä ja emon jälkeen pentuajan tärkeimpänä ruoanlähteenä on aivan omaa luokkaansa. Kohtaamista Virvelin osalta voisi luonnehtia ehkä parhaiten sanalla sekoaminen. Kampaamossa kun oltiin, Jaana myös siisti Virvelin otsatukan ja parran. Onnenhuumasta selvittyään Virveli osoitti omaavansa sentään jonkinlaisen hermorakenteen ja nukkui kyljellään kampaamon lattialla sillä välin, kun mamma ja kasvattaja vaihtoivat ajatuksia ja joivat kahvia.

Lumisella aamulenkillä puutöiden parissa

Mariannen koirat ovat omien koirieni vanhoja tuttuja ja loistavaa seuraa tasapainoisuutensa (hmm.. Pimu nyt on snautseri ja ehkä aavistuksen rauhaton..) ja tottelevaisuutensa vuoksi. Viime kerralla Virveli yritti vähän rökittää Pimua, mutta tällä kertaa ei koettu minkäänlaista draamaa, vaan yhteiselo sujui alusta loppuun sopuisasti. Harmi vaan, että Hode oli jalkavammansa vuoksi riekkumiskiellossa eikä Vire päässyt leikkimään idolinsa kanssa ollenkaan. Onneksi Osmis juoksutti kunnolla Virveliä metsälenkeillä ollessamme.

Loppiaista vietämme täällä Porkkalan mökillä, jonne on saatu taas sähköt. Ohjelmassa on ollut tänään irrottelua vapaana niityllä ja metsässä, lepäilyä sohvalla sekä pitkästä aikaa jäljestystä. Tein molemmille piskeille n. puolen kilometrin ja kuuden kepin jäljet. Halusin tehdä pitkän tauon jälkeen helpohkot jäljet ja päästä palkkaamaan keppien ilmaisuista tiuhaan. Virkun jälki vanheni 45 minuuttia, Osmon reilun tunnin.

Etenkin Virveli yllätti minut todella iloisesti tehdessään kertakaikkisen upeaa ja tarkkaa työtä. Muistuttelin sen mieleen keppi-ilmaisua ennen jäljelle lähtöä, mutta sitä tuskin olisi tarvittu: Neiti pisti nenän maahan heti, kun valjaat puettiin sen päälle. Ekalla kepillä likka tarvitsi pientä kannustusta mennäkseen löydön kanssa vielä maahan, mutta kaikki loput kepit se bongasi itse ja tarjosi maahanmenonkin ilman apuja. Loistava Virveli! Palkaksi kepeistä tuli herkkupurkkiruokaa ja viimeisen kepin jälkeen myös leikkituokio mamman kanssa.

Työnteon ja ulkoilun jälkeen uni maistuu.

Myös Osmis oli onnesta ja innosta soikeana ja ajoi jäljen todella hienosti. Ensimmäisestä kepistä se olisi rientänyt ohi, jollen olisi hidastanut sen tahtia liinalla. Loput kepit se näytti itsenäisesti ohjaajasta kaukana eikä erehtynyt kertaakaan pois jäljeltä. Seuraavaksi Vire saisi ajaa vieraan tekemää jälkeä ja aloittaa janatreenit.

Tänään Jaana ja Haukka tulevat treeniseuraksemme, mutta yöllä on satanut lunta, joten jäljestämään ei ehkä päästäkään. Suunnitelmissa on myös esine-etsintätreeni kapealla, mutta syvällä alueella. Siinä pieni lumipeite ei haittaa ollenkaan. Tämän viikonlopun ja samalla koko joululoman päättää hälyryhmän koulutuspäivä sunnuntaina. Sitten onkin taas aika aloittaa arkinen aherrus töissä, mikä saattaa valitettavasti tarkoittaa myös blogipäivitysten harvenemista.

Vire ja Haukka ovat treeni- ja leikkikaverit vauvoista asti

Vuosikatsaus ja tavoitepäivitystä

Aurinkoisella metsälenkillä uudenvuodenpäivänä

Vuosi vaihtui kotona nukkuen (olen ilmiselvästi tullut vanhaksi!) ja sitä ennen lenkkeillen ja telkun ääressä karkkia napostellen. Päivälenkki oli mahtavan vauhdikas. Se sisälsi niin esine-etsintää, tottista kuin maastojuoksuakin. Nuuksioon retkiseuraksi lähtivät Antti ja Riitta. Iltakävelyllä kävin vielä n. 19 aikoihin, jolloin raketit paukkuivat jo täydellä teholla. Hihnassa Osmis kulki tavallista lähempänä minua ja Virkulla oli ehkä häntä vähän normaalia alempana, mutta muuten paukut eivät koiria näyttäneet haittaavan. Viimeistään metsätaipaleella vapaiksi päästyään hauvat olivat omia, toheloita ja vauhdikkaita itsejään eivätkä enää reagoineet kauempaa kantautuviin rakettien ääniin mitenkään. Hyvä, hyvä!

Nyt, kun vuosi on vaihtunut, on aika katsoa viime vuotta kokonaisuutena ja asettaa tavoitteita vuodelle 2012. Viime vuodenvaihteessa kirjoitin tavoitteistamme näin:

Ohjaaja: Suunnistustaidon kehittyminen, loppuvuodesta kartturointi tosietsinnöissä ja sen jälkeen koirakkona hälytyskelpoisuus. Koiran/koirien rauhallinen ja selkeä ohjaaminen kaikissa tilanteissa. Itsevarmuuden lisääminen.

Kompassi ja kartta kesällä todistetusti käytössä... Kuva: Pete Niemelä

Palaute: Kartturointi- ja suunnistustaidot ovat selkeästi parantuneet, mutta en vielä ilmoittautunut kartturiksi tosietsintöihin. Uusi tavoite on ilmoittautua tosietsintöihin kartturiksi kesällä ja päästä syksyllä Osmon kanssa oikeisiin töihin. Rauhallista ja selkeää ohjaamista olen kyllä itsessäni ajoittain havainnut. Etenkin kesän riisenileirin ja Ilonan jämäkän palautteen jälkeen olen keskittynyt oman sähläämiseni vähentämiseen koiraa

Maalihenkilönä koulutan myös muiden koiria, tässä Kittyä. Kuva: Sari Hujanen

ohjatessani. Vielä määrätietoisempi ja selkeämpi saisin kyllä olla, eli siinä tavoite vuodelle 2012. Toiseksi tavoitteekseni asetan aktiivisemman ja määrätietoisemman treenaamisen, treenisuunnitelmien tekemisen ja kokeisiin ilmoittautumisen. Työkiireistä huolimatta!

Tosikko mammanpoika haluaa tokokisoihin!

Osmo: Hyvän hallittavuuden ylläpito ja ohitustilanteiden aktiivinen treenaaminen. Hälyryhmän “puolikkaisiin” treeneihin osallistuminen, hälytyskelpoisuuden ylläpito ja taajamaetsintätaitojen kehittyminen. Tokossa osallistuminen muutamiin voittajaluokan kisoihin ja niissä tuloksen paraneminen – tavoitteena on tietysti edelleen se ykkönen!

Rakennusetsintää, kuva: Sari Hujanen

Palaute: Hallittavuutta ja ohitustilanteita on treenattu päivittäin ja molempiin olen tyytyväinen. Puolikkaissa ollaan käyty, mutta koirakko-vuoro sattuu kohdalle sen verran harvoin, että aika vähäistä Osmon tositilannetyyppinen treenaaminen on ollut. No, tammikuussa on seuraava koiravuoro ja silloin aloitamme myös hakuryhmän treenit joulutauon jälkeen. Tokossa tavoitteisiin ei päästy mitenkään, koska emäntä ei saanut aikaiseksi ilmoittautua yhteenkään kokeeseen… Hyi, hyi, laiska ja saamaton emäntä!!! Uudeksi tavoitteeksi asetan kokeisiin ilmoittautumisen, joka tuo mukanaan myös aktiivisempaa treenaamista. Liikkeistä eniten treeniä vaativat tunnistusnouto, ruutu ja kaukokäskyt. Ne kuntoon ja kisoihin, mars!

Virveli ja kotiteltta riisenileirillä

Virveli: Hallintaa, hakua ja tottista – tässä järjestyksessä. BH-kokeen liikkeet loppuvuodesta kuntoon. Noutokapulan pito; haukkuilmaisu etsintätilanteesta irrotettuna. PK-esteiden alkeet, hyppytekniikka ja noutaminen tasamaalla sekä pienten esteiden yli.

Trimmausta vailla, joulukuu 2011

Palaute: Hallinta on ok, paitsi silloin, kun neitokainen lähtee riistanhajulle. Silloin korvat menevät lukkoon ja muu maailma unohtuu. Olen pohtinut jopa kauko-ohjattavan sitruunapannan hankkimista tämän pulman kitkemiseksi. Metsälenkeillä olen pitänyt Virellä myös kelloa, jonka tarkoitus on ennen kaikkea varoittaa pupuja ja peuroja, jotta osaavat ottaa etäisyyttä ennen kuin Virveli juoksee perässä. Kello on toiminut ilmeisen hyvin, koska sen käytön aloitettuani ei yhtään näköavusteista jahtia ole päässyt alkamaan.

Virkku ja lumikuorrutus

Hakua on treenattu turhan epäsäännöllisesti ja epä- johdonmukaisesti. Ilmaisuhaukku etsinnästä erillään toimii, mutta etäisyyden ottamiseen Vire tarvitsee vielä apuja. Siksi ilmaisuja treenataan edelleen myös etsintätilanteesta irrotettuna. Aivan loppuvuodesta Vire sai haukkua treeneissä myös löydöt ja ilmaisut olivat ihan siedettäviä, mikä tarkoittaa, että Vire ei koskenut maalihenkilöitä. Haluan kuitenkin koiran selvästi kauemmas, koska ilmaisun pitkittyessä se tulee muuten taatusti eteenpäin.

Hakuhommiin löytyy aina intoa...

Tavoite vuodelle 2012 on, että ilmaisu saadaan kuntoon ja ohjattavuus paremmaksi. Mikäli nämä tavoitteet saavutetaan, ilmoitan Virvelin pelastushaun peruskokeeseen (ensin pelkkään päiväosuuteen). PK-hakuun tyylimme on vielä liian vapaa. Tyhjien pistojen ottaminen treeniohjelmaan on kuitenkin tavoitteena ja se taas on askel kohti kokeita. Jäljestystä pitää treenata, se on oma lempilajini ja sitä ei olla tehty kesän jälkeen yhtään. Siis taas risuja emännälle!!!

Sosiaalistumis- ja ympäristötreeniä Olarin lysteissä

Tottiksessa Viren tavoitteet on sentään saavutettu. BH-kokeen liikkeet alkavat vähitellen olla kunnossa. Ainoastaan paikallamakuu on kesken, sitä kun ei olla treenattu juuri yhtään. Noutokapulan pito on ok, samoin nouto tasamaalla alkeistyyliin eli ohjaajan vartaloavuilla palautusasennon suoristamiseksi. Virveli ei myöskään malta odottaa käskyä, vaan ottaa varaslähdön, ellei sitä pidä pannasta kapulaa heitettäessä. Tästä en ole huolissani, hallintaa nipotetaan sitten, kun nouto on muuten täydellinen. Esteiden kanssa en ole pitänyt kiirettä, mutta lelun tai kepin perässä ja takaisin päin esine suussaan Vire on loikkinut puunrunkojen yli metsässä. Tottiksessa selkeä tavoite vuodelle 2012 on BH-kokeen suorittaminen hyväksytysti.

Joulukuuta Porkkalassa

Lopuksi suuret kiitokset kaikille kanssamme treenanneille. Ilman silmiänne, hoksottimianne, ideoitanne ja palautettanne ei treenaamisesta tulisi yhtikäs mitään!

Onnellista, antoisaa ja menestyksekästä vuotta 2012!

Tyyntä ja myrskyä

Pukki toi Virvelille mahtavan pitkäsäärisen, kumipallonaamaisen apinan

Joulua vietettiin leppoisasti kotona lötkötellen ja pitkistä metsälenkeistä nauttien. Aattona käytiin myös syömässä Peten vanhemmilla. Pieneen olohuoneeseen mahtui sopuisasti viisi ihmistä ja kolme koiraa. Kotona Virveli ja Osmis saivat avata pakettinsa ja etenkin nuorimmaisen riemua uudesta lelustansa oli hulvatonta seurata.

Osmolle uusikin nalle kelpasi, mutta vanhaa, naamatonta lelunraatoaan se ei hylännyt

Ylimääräisiä possunkorvia ja luomukinkun läskireunojakin hauvat saivat joulun kunniaksi.

Tapaninpäivänä tunnelmoitiin kynttilänvalossa, koska myrsky oli kaatanut puita sähkölinjojen päälle ja koko kylä oli pimeänä. Myrskytuulen keskellä käytiin tietysti lenkkeilemässä ja ihmettelemässä tuttujen metsäreittien muodonmuutosta myrskyn kourissa. Havut tuoksuivat ja runkojen yli sai hyppiä

Myrskyn keskelläkin laumamme loisti joulun valoa!

tavallista

enemmän. Otsalamput olivat tarpeen paitsi metsän keskellä, myös ulkoilureiteillä, jotka olivat kaikki pimeinä. Onneksi on hyvät heijastinliivit ja lamput koirillakin, muuten etenkin Virveliä olisi mahdoton havaita. Tiernapoikien hengessä Virvelin omaksi joululauluksi on valittu “hoo jos minä olen musta, olen minä kaikista riskialttein”.

Virkku ja suopursuntuoksuinen tapaninpäivä

Kävimme koko lauman voimin lenkkeilemässä myös Nuuksiossa Syvä Antiaksella ja Iso Antiaksella. Autolla sai pujotella taas kaatuneiden runkojen ohi ja roikkuvien sähkölankojen alta. Sulien metsälampien aallokko oli kyllä ennennäkemättömän korkea.

Osmo ja ennen niin tyyni metsälampi

Myös seuraavana päivänä ihmeteltiin myrskyn jälkiä, tällä kertaa mökillä Porkkalassa. Koska sähköt olivat sieltä edelleen poikki eikä sen vuoksi vettäkään saatu, tyydyimme tarkistamaan tontin ja korjailemaan pressut veneen päältä, käymään kunnon lenkillä ja palaamaan kotiin.

Porkkalassa vesi oli korkealla

Osmo bongasi lenkillä jonkin eläimen kakat ja pyöriskeli niissä oikein antaumuksella. Ja koska vettä ei muuten ollut saatavilla, saivat koirat luvan hakea pari kertaa keppiä hyisestä merestä. Intoa puhkuen molemmat uivat eikä loppua olisi tullut, jos emäntä ei olisi viheltänyt peliä poikki. Jo on aikoihin eletty, kun joululoman ohjelmassa on uintia luonnonvesissä! Kotona pesin Osmon vielä lämpimällä vedellä ja shamppoolla, sillä kakanhaju ei kylmäpesussa tietenkään kokonaan lähtenyt.

Kuvaa varten "paikoillaan". Vasemmalta Osmo, Iksu, Vire ja Kuisma

Kyläilemäänkin olemme ehtineet. Aatonaattona käytiin kummipoikamme Kuisman kotona. Kuisma ja isoveljensä Iivana olivat tietysti ennen joulua varsin riehakkaalla tuulella. Jopa Virveli käyttäytyi rauhallisemmin, kuin pikkujätkät! Vire on kyllä tosi kiva ja kärsivällinen lasten kanssa. Se tuo väsymättä lelua takaisin heittäjille eikä hämmenny yhtään yllättävistäkään halauksista tai kiljuvien lapsukaisten juoksukilpailuista. Jopa matalalle jakkaralle olohuoneen nurkkaan jätetyt “tontun” piparit se jätti rauhaan, kun kerran kiellettiin ottamasta. Hieno likka! Huomenna on luvassa lisää pikkulapsivieraita, kun siskontytöt tulevat kylään meille.

Rakas Joulupukki…

Rakas Joulupukki,

Olemme olleet kaikki aika kilttejä.

Virveli on ollut rauhassa kotona silloinkin, kun mamma on ollut pitkiä päiviä töissä.

Virveli pysyy metsälenkeillä kuulolla ja tekee innokkaasti sekä tottista, että hakua.

Osmo on ohittanut arkkivihollisensakin hiljaa, vaikka sen tekisi selvästi aina mieli hiukan isotella.

Osmo on kiltti potilas ja suostuu käyttämään aika noloa sukkaa ja tossua takajalassaan, jonka varpaassa on pipi.

Mamma on käynyt pitkillä metsälenkeillä meidän kanssa, vaikka on ollut ihan kauhean kiireinen.

Isäntä on auttanut mammaa kävelyttämällä ja ruokkimalla meitä silloin, kun on ollut illallakin töissä.

Osmo toivoo Joulupukilta paljon herkkuja, koska ruokahalu on mahtava. Herkuksi käy melkein kaikki. Kahdesti päivässä herkuksi käy jopa antibiootti, joka määrättiin varvasvamman takia. Pipi on onneksi varpaan päällä eikä vaikuta mitenkään Osmon liikkumiseen. Sukka sen sijaan on nolo ja tyhmä ja se vaikuttaa Osmon liikkumiseenkin.

Virveli toivoo Joulupukilta leluja. Treeneihin patukoita ja palloja ja kotiin jonkun kivan riepoteltavan pehmolelun, mitä isompi, sen parempi. Kirpparilta ostettukin käy, koska lelu ei luultavasti kestä kovin pitkään. Ja herkkuja myös, jos Osmokin saa!

Mamma toivoo aikaa, herkkuja, hyvää kirjaa ja verkkareita.

Isäntä toivoo kilttejä koiria ja leppoisaa aikaa kotosalla.

Kaikille yhteiseksi toivomme mukavia metsälenkkejä ja mammalle ja koirille erikseen vielä TOSI pitkiä metsälenkkejä. Muutama iloinen treenituokiokin olisi kiva lisä pukinkonttiin.

Kaikille kavereille toivomme yhdessäoloa ja pitkiä lenkkejä.

Aatonaattona käytiin leikkimässä kummipoika Kuisman ja isoveli Iivanan kanssa

RAUHALLISTA JA ILOISTA JOULUA!

Terveisin Osmo & Vire sekä mamma & isäntä

Kauanko tässä pitää vielä poseerata?!

 

Mangon kanssa mökillä

Manski, Osmo ja Virkku

Viime viikon torstaina saimme vieraaksemme rhodesiankoira Mangon, kun sen omistaja ja ystäväni Anna lähti reissuun. Mangon ja Virvelin riehakkaat painisessiot ja Osmon tosikkomaiset kommentoinnit tuntien lähdimme koiralauman kanssa viettämään pidennettyä viikonloppua mökille Porkkalaan. Eiköhän noissa kahdessa omassa koirassa ole ihan tarpeeksi koettelemaan naapurien huumorintajua… Kolmen koiran ulkoiluttaminenkin on huomattavasti leppoisampaa, kun ei tarvitse koko ajan pelata hihnojen kanssa.

Tyttöjen huilaustauko leikin lomassa

Perjantain työpäivää hiukan jännitin, koska piskit jäivät keskenään yhden huoneen mökkiin kahdeksaksi tunniksi. Edes puruluita ei voinut jättää viihdykkeeksi, koska Osmo on niiden suhteen todella omistushaluinen. Sain kuitenkin yllättyä iloisesti, sillä mökki irtaimistoineen oli täysin ehjä ja hiljainen palatessani töistä. Yksi myttyyn mennyt matto sentään todisti, että likkojen työpäivään oli kuulunut nukkumisen lisäksi hiukan painimistakin.

Linssilude Osmo rannassa

Lenkkeily on sujunut hienosti, joskin ekana iltana Vire toi ylpeänä pusikosta mukavasti mädäntyneen sorkan ja seuraavana päivänä samasta paikasta yhtä hurmaavantuoksuisen selkäranka-kylkiluu-setin. Sorkan Vire antoi kiltisti käteeni (aah!), mutta isompi aarre oli niin ihana, ettei sitä niin vaan noudettukaan emännälle. Osmo ja Mango saivat kuulla varsin uskottavan örinän mennessään Virvelin luo. Lopulta menin Virvelin luo, joka kaikeksi onneksi irrotti käskystä otteensa ilman, että jouduin itse koskemaan raatoon. Sitten vaan koirat hihnaan ja kauas aarteesta.

Likat päiväunilla

Sitten edellisen päivityksen reipas työtahti ja aktiivinen metsälenkkeily ovat jatkuneet. Hälytreeneissä olen käynyt kartturoimassa ja pimeäsuunnistus on sujunut yllättävän hyvin. Kävin päivittämässä myös ensiapuosaamiseni EA2-kurssilla. Osmo ja Virveli ovat etsineet ukkoja kerran viikossa tai välillä harvemminkin. Neiti on saanut vihdoin myös haukkua löytämänsä ihmiset, mikä on sujunut kelvollisesti. Namipurkki toimii koiralle merkkinä, jota lähemmäs maalihenkilöä ei ole asiaa. Ja haukuista purkki lentää vielä hiukan kauemmas.

Työ haittaa harrastusta

Kuten otsikko kertoo, työt ovat vieneet viime viikkoina todella paljon aikaa ja se aika on tietysti ollut pois treeneiltä ja etenkin bloginpäivittämiseltä. Koirien liikuttamisen olen sentään hoitanut kunnolla eli metsässä on juostu päivittäin kunnon lenkkejä.

Virveli on pian 1,5 vuotias ja usein raivostuttavan kuriton kakara. Kurittomuutta ilmenee etenkin metsässä riistanhajun leijaillessa koiran nenään. Käskyt toimivat, jos ne annetaan ennen, kuin koira on lähtenyt juoksuun. Mutta vauhdissa Vire ei käskyjä kuuntele. MUR!!! Tosi tarkkana saa olla kaiken aikaa, jotta pysyy ajatuksen verran edellä riisenin mielenmaisemaa.

Paitsi peuroja, Virveli on etsinyt metsästä myö “ukkoja” kerran viikossa. Hakumetsässä ei tarvitse onneksi pelätä koiran riistalle lähtemistä, koska maalimiesmotivaatio on niin valtava. Ilmaisua en ole vieläkään yhdistänyt etsintään, vaan haukkumista on treenailtu vain erikseen. Tottiksia ei olla treenattu pariin viikkoon, paitsi tietysti pieninä annoksina lenkkien ja ruokailun lomassa.

Osmo suoritti viime viikonloppuna hyväksytysti pelastuskoiraliiton taidontarkistuskokeen eli loppukokeen pimeäosuuden. Jos olisin ottanut tuulensuunnan paremmin huomioon, olisimme suoriutuneet alueelta nopeamminkin, kuin 25 minuutissa. Toisaalta aikaa jäi nytkin vielä 20 minuuttia, joten mukavastihan koe meni. Osmo ilmaisi varmasti, oli kuulolla ja ohjattavissa. Tosin pysäytyskäskystä se tuli luokseni, vaikka sen olisi pitänyt pysähtyä niille sijoilleen. Olisi pitänyt käskeä koira maahan, se kun toimii varmemmin nimenomaan pysäyttävänä käskynä. Joka tapauksessa olen todella tyytyväinen pätevään pelastuskoiraani!

Sinkoiluja

Törppö ja Tosikko

Viikot ovat vierineet huimaa vauhtia ja (työ)elämä on ollut sen verran hektistä, että bloginpäivitys on taas jäänyt. Koirarintamalla tapahtuu silti kaiken aikaa. Tässä muutamia kuulumisiamme.

Virveli syystunnelmissa

Pari viikkoa sitten Virveli oli kanssani Espy:n koulutusleirillä Vahermassa. Huonekaverinamme oli Arttu-airis, jonka kanssa Virvelillä oli hauskaa niin lenkeillä kuin sisälläkin. Toinen lenkkikaveri ja kimppakyydeistä johtuen myös autoilukaveri oli Eemeli, parivuotias beaceron. Hakutreenejä vedettiin neljä kierrosta ja lisäksi pari ilmaisutreeniä hihnassa metsätiellä. Maastossa sain todeta saman, minkä olin kirjannut jo ennen leiriä osaamis- ja tavoitepaperiimme. Maalimiesmotivaatio on huikea ja nenä toimii. Ohjattavuutta ja kuuliaisuutta on saatava lisää ja ilmaisuja tehdään vain etsinnästä erillään koiran pitämiseksi kauempana maalimiehestä.

Virtahepo-virveli rakastaa rypemistä

Sunnuntain eka treeni meni mahdottomaksi kaahailuksi ja siksi toinen treeni tehtiin täysin hallinnan kautta, liina varmuuden vuoksi koiran perässä roikkuen. Liinaa tarvittiin vain kerran, muuten Virveli uskoi minua hyvin. Treenin lopuksi temppuilin ja leikin itse Virvelin kanssa. Sillä oli siis kaikkein hauskinta silloin, kun se kuunteli mammaa. Samanlaisen hallintatreenin pidin myös seuraavalla viikolla omissa hakutreeneissämme. Ilmaisemaan Virveli on päässyt vain hihnassa. Palkka lentää koiralle silloin, kun hihna on löysällä ja välimatka tarpeeksi pitkä. Haukkuminen oikealta etäisyydeltä sujuu myös niin, että jätän koiran istumaan ja menen itse muutamien metrien päähän kyykkyyn. Palkka lentää koiran luo, jolloin koiran ei tarvitse lentää palkan luo.

Osmoposmo

Tottiksia ollaan otettu pari kertaa Hullujen Lehmien porukalla. Osmo on saanut tehdä perusliikkeiden lisäksi ruutua ja viimeksi kokeilin pitkästä aikaa tunnariakin. Se ei sujunut odotusten mukaisesti, mikä johtui luultavasti huolettomasti käsittelemistäni ”hajuttomista” palikoista.

Tällä viikolla Osmo ajoi elämänsä ensimmäisen pimeäjäljen, joka oli reilut 2 tuntia vanha ja vajaan kilometrin mittainen. Odotettuaan autossa hakutreenien ajan jätkällä oli niin hurjat kierrokset, että jäljelle lähdettiin aivan liian kovaa. Ekat kaksi esinettä mentiinkin yli tai ohi ilman minkäännäköistä reaktiota. Vasta yhden totaalisen eksymisen ja ohjaajan muutaman luovutusaikomuksen jälkeen saimme kiinni jäljestä ja loppu sujuikin hyvin esineitä ja tienylitystä myöten. Lisää treeniä siis vaan myös pimeällä!

Ai mekö? Ei me mitään tehty!

Koirien ohitukset ovat edelleen menneet oman mittapuuni ja vaatimustasoni mukaisesti hyvin eli molemmat piskit ovat pysyneet hiljaa. Pariin viime viikkoon mahtuu lukemattomia ohituksia, mutta muistaakseni vain kaksi haukkunäytöstä. Joka päivä lenkkeillään myös vapaana metsässä ja hihnaan tuleminen tarvittaessa on ollut varmaa. Valitettavasti eilen mökillä piskit bongasivat mökkipihaan tullessamme valkohäntäpeuran ja lähtivät molemmat ajamaan sitä ennen kuin ehdin edes huomata koko elukkaa (vaikka peura olikin todella suuri ja ihan lähellä). Noin minuutin jahdin ja kolmen kutsun jälkeen hauvat rymistelivät onneksi takaisin. Kehuin ja palkitsin iloisesti, olenhan melko hyvä näyttelijä… Oikeasti harmitti vietävästi, että jahtikäytös pääsi taas vahvistumaan.

Turussa kyläilemässä

Riemukasta ja luvallista vapautta on maisteltu myös koirakavereiden kanssa. Viikko sitten käytiin Turussa Mangoa moikkaamassa ja viime viikolla leikittiin parina aamuna Roosa-leonbergin, Jane-tollerin ja Nana-pikkupörriäisen kanssa. Tosin lähinnä Vire ja Jane leikkivät, muut aamulenkkeilivät huomattavasti hillitymmin.

Treenikuulumiset

Mitä kuraisempaa vettä, sen ihanampaa!

Viime viikonloppuna Jaana ja Haukka kävivät mökillä jäljestämässä. Virveli ajoi Jaanan tekemän jäljen. Nenä tuppasi nousemaan turhan ylös ja vauhtia oli ajoittain liikaa. Tuoreesta sienestäjän tekemästä harhajäljestä Virveli olisi ollut tosi kiinnostunut, mutta jatkoi avustettuna oikeaa jälkeä. Kepeistä yhden yli mentiin vauhdilla, muut löytyivät, kun tiesin hidastaa koiraa kunnolla. Haukalla oli samansuuntaisia pulmia, nenä oli liikaa ylhäällä. Seuraavaksi kaverukset laitetaan peltotöihin eli tekemään tarkkaa nenätyötä tasaisessa maastossa. Nenän noustessa matka ei etene. Treenien jälkeen Haukka ja Vire saivat juosta ja painia.

Metsätöissä lenkin lomassa

Sen sijaan Osmo ajoi vajaan kilometrin vaikeahkon, mutta vain n. tunnin vanhan jäljen hienosti. Jälki meni ensin kosteikossa neljän eri ojan yli, sitten todella tiheässä pöpelikössä peurojen tekemiä polkuja pitkin ja lopuksi vielä pienen pätkän kalliolla. Kerran otin koiran takaisinpäin, kun se kadotti jäljen, mutta muuten lähes merkkaamaton jälki meni hyvin. Kaikki kepit löytyivät ja Osmis näytti ne hienosti. Olipahan väsynyt snautseri urakan jälkeen!

Törppö ja Tosikko mökillä

Tottiksessa Virveli teki upeaa työtä, kontakti pysyi hienosti ja motivaatio oli loistava. Palkkasin seuraamisissa lyhyistä pätkistä kontaktin ja koiran asennon ollessa kohdillaan. Sivulle siirtyminen on alkanut toimia, sitä kun on kesän toteamuksen (koira ei osannut liikettä lainkaan) jälkeen treenailtu päivittäin. Jättävistä liikkeistä maahanmenossa annan edelleen pienen avun, joka lienee jo häivytettävissä kokonaan pois. Virkun sessio päätettiin riemukkaaseen eteenlähetykseen lelun luo. Loppupalkkana toimi jälleen juoksukisailu Haukan kanssa.

Osmo teki myös töitä innolla. Otin sen kanssa luoksetulon pysäytyksiä ja hiukan kaukokäskyjä. Seuraamiset olivat ok, tosin koira ponkaisi perusasennosta ylös heti käskyn kuullessaan, vaikken olisi liikkunut mihinkään. Tätä viilattiin jonkin aikaa ja session lopulla Osmo ei enää samaan ansaan langennut.

Erittäin märissä hakutreeneissämme Virveli keskittyi ilmaisuihin. Otin neljä toistoa haukkutreeniä, jossa estin hihnalla koiran pääsyn liian lähelle maalihenkilöä. Vire aloitti itse haukun ja haukkuessaan se ei enää yrittänyt lähemmäs maalihenkilöä. Palkkapurkki lensi kauas maalihenkilöstä, joka tuli sitten avaamaan kannen koiralle.

Eräs riiseni ehti haukata palan, loput jätettiin vielä kasvamaan.

Osmolle olen yrittänyt tehdä PEO:n kurssin ja ryhmäkatselmuksen jälkeen palauttavina treeneinä ison alueen partiointeja siten, että aivan alueen lopusta löytyy yksi superkiva maalihenkilö. Kovinkaan pitkiä nämäkään treenit eivät tosin ole olleet, kun jätkä on jo vainunnut maalihenkilön. Todennäköisesti näitä todentuntuisia tilanteita päästään Osmon kanssa treenaamaan vasta hälyryhmän ”pitkissä” talvella, jolloin alue voi olla selvästi suurempi ja maalihenkilö voi mennä sovittuun piiloon vasta esim. tunnin kuluttua etsintöjen alusta.

Muiden koirien ohitukset hihnalenkeillä ovat menneet tällä viikolla paremmin, kuin pitkiin aikoihin. Kumpikaan koirista ei ole päästänyt ääntäkään, vaikka välillä vastaantuleva osapuoli on haukkunut/murissut. Kerran näinkin päin! Äskeisellä aamulenkillä saatiin treenata peräti kuuden ohitettavan verran ja hienosti sujui!

Rankka ja antoisa viikko

Osa ryhmästämme suunnittelemassa etsintää

Olimme Osmon kanssa 22.-26.8. Kuopion pelastusopistolla pelastuskoiraohjaajien peruskoulutuksessa. Päivät olivat pitkiä, mutta todella antoisia ja opettavaisia. Aika kului tiiviisti oman ryhmän kanssa treenatessa, toisille ryhmille treenejä valmistellessa tai isoihin yhteisharjoituksiin osallistuessa. Jokainen toimi vuorollaan niin koiranohjaajana, kartturina, ryhmänjohtajana kuin maalihenkilönäkin ja viestintä ja johtaminen tapahtuivat kuten tosietsinnöissä.

Osmo sai heti ekana työpäivänään tehdä kunnolla töitä, kun tienvarresta löytyi ”kadonneelle kuuluva” kypärä ja vaatteita. Jälkeä ei siis tarvinnut sen kummemmin nostaa, vaan pääsimme aloittamaan jäljestyksen suoraan tieltä.

Bella-rotikka saa palkkansa

Osmo toimi hyvin, löysi pari kertaa kadottamansa jäljen uudestaan eikä hämmentynyt muutamista pysähdyksistä, joita jouduimme tekemään viestittääksemme sijainnistamme johdolle. Kilometrin mittaisella jäljellä oli yksi esine (paperinenäliina), jonka Osmo bongasi hyvin. Jäljellä oli myös melko haastava ”piikki” eli terävä kulma, josta jäljentekijä oli jatkanut miltei tulosuuntaansa. Myös kaksi puronylitystä selvitettiin hienosti. Lopuksi koira vaihtoi ilmavainuun ja haukkui maassa makaavan maalihenkilön löytyneeksi.

Koirakko suorittamassa ryhmämme laatimaa tehtävää

Muina päivinä tehtiin töitä rakennuksissa, raunioilla ja isoissa yhteisetsinnöissä pelastusopiston harjoitusalueella sekä maastossa. Pitkissä maastoetsinnöissä Osmo ei ole ollut ja niissä se selvästi olikin hiukan hämmentynyt, kun maalihenkilöitä ei löytynytkään.

Rakennusetsinnöissä

Itseäni sain muistuttaa siitä, että koira voi tehdä työnsä hienosti, vaikkei löytöjä tulisikaan. Esineiden löytyminen, jäljen nostaminen tai selvät reagoinnit alueen ulkopuolelle voivat tosietsinnöissä olla ratkaisevan tärkeitä, kunhan ne merkataan karttaan ja ilmoitetaan johdolle. Myöhemmin saimme nähdä gps-paikantimien avulla piirretyt reitit niin maalihenkilöistä kuin koiristakin ja sain todeta, että alueellamme ei ollut ollut maalihenkilöä Osmon etsinnän aikana.

Koirat reagoivat lattian alla olevaan maalihenkilöön, vaikkeivät olleet "töissä".

Oman ryhmämme järjestämässä harjoituksessa oli kyse koulukotiin lähetetystä uhkauksesta ja kadonneista nuorista. Kesken etsinnän alue evakuoitiin ja koirakot siirrettiin yhteen rakennukseen. Tämän rakennuksen alakerrassa oli yksi maalihenkilöistä. Tilassa töihinpääsyä odottaneet koirat reagoivat kaikki maalihenkilön hajuun, mutta koiria ei muistettu “lukea” tässä odotustilassa. Muut kadonneet tulivat löydetyiksi.

Viikon urakoinnin ja opiskelun jälkeen takki oli jokseenkin tyhjä, mutta niin vaan jatkoimme Osmiksen kanssa lauantaina Pelastuskoiraliiton joukkuekatselmukseen.

EsPY:n kakkosjoukkue lähtövalmiina

Maasto-osuudessamme olimme jakaneet alueemme kahdelle koirakolle ja ensimmäiseltä kunnon reagoinnilta menin sitten käskyttämään Osmon pois, se kun meni toisen koirakon alueelle.

Osmo oli oikeassa ja se olisi löytänyt ”loukkaantuneen rikoksen uhrin”, jos en olisi ottanut sitä pois hyvältä reagoinnilta. Tämä oli siis puhtaasti ohjaajan moka. Rasti saatiin kuitenkin suoritettua, eli molemmat uhrit löydettiin ja ensiaputoimet ja lisäavun hälyyttäminen suoritettiin asianmukaisesti. Kaiken kaikkiaan joukkuekatselmus oli hauska ja opettavainen tapahtuma, josta olisi saanut vielä enemmän irti, mikäli alla ei olisi ollut viikon treeniputkea.

Sisko ja sen veli jälleen yhdessä

Virveli oli pärjännyt poissaolomme aikana hyvin Peten hellässä huomassa välillä kotona, välillä mökillä. Kotijoukot olivat käyneet sienestämässä ja pyöräilemässä ja nukkuneet yönsä vierekkäin sängyssä (!). Ekoina päivinä Virveli oli osannut naapurien mukaan olla hiljaa, mutta loppuviikosta sisältä oli kuulunut ulvontaa. Yksinoloa ilman isoveljen taustatukea täytyy siis edelleen treenailla.

Nyt vietämme viikonloppua mökillä koko lauman voimin. Turkinhoitoa, sienestystä, jäljestystä ja jonkin verran ”oikeita” töitäkin on ohjelmassa.

 

Työt kutsuvat

Rantakaislojen seassa möyritään antaumuksella

Ja niin pitkä, kuuma kesä oli lopussa ja onnelliset seikkailijat turvallisesti kotipesässään.

Loma kului kokonaan kotimaassa koirien kanssa reissaillen ja treenaillen. Saapa nähdä, mitä karvalapset tuumaavat huomenna, kun mamma jättää ne koko päiväksi yksin kotiin… Todellista yksinoloa Virveli saa maistaa vasta viikon päästä, jolloin minä ja Osmo lähdemme Kuopion pelastusopistolle viikon kurssille. Koirien ollessa yksin kotona ne ovat aina portin eri puolilla, mutta siitä huolimatta isoveljen taustatuki näyttää olevan ratkaisevan tärkeää Virvelille. Jos Osmo ei ole kotona ollenkaan, likka saattaa hyvinkin haukkua yksinäisyyttään…

Viimeisen lomaviikon ohjelmassa on ollut maanantaina rauniotreenit, tiistaina hälytreenit, keskiviikkona jäljet mökillä, torstaina hakutreenit Histassa ja viikonloppuna taas sienestystä, lenkkeilyä, uintia ja jäljestystä mökillä. Aamulenkin rutiineihin kuuluu myös pieni esine-etsintä. Melkoisen koira- ja ulkoilupainotteista on loma siis edelleen ollut.

Paikallamakuu ennen esine-etsintää

Hakumetsässä olen alkanut saada Virvelin ohjaamiseen rutiinia, eikä minun tarvitse enää ajatella jokaista omaa askeltani erikseen. Maalihenkilön palkattua koiran olen ottanut Virvelin haltuuni, antanut maalihenkilön pitää sitä pannasta kiinni ja palannut itse keskilinjalle. Sitten olen kutsunut koiran, palkannut sen yhdellä namilla ja uudella tehtävällä eli pistolla valmiiksi katsottua linjaa pitkin. Haamuja ollaan käytetty silloin, kun tuulesta ei ole ollut apua, mutta sopivan tuulen puolelle olen pistottanut koiraa myös ilman näköapuja. Ilmaisua olen treenaillut itsekseni niin, että koira saa haukkua seisaallaan (tarvittaessa hihnassa) ja palkintolelu lentää haukusta sen taakse.

Kukkulan kuningas saarilenkillä

Osmon kanssa pitäisi kiireesti päästä raunioille loppukokeeseen, sillä totesin juuri peruskokeemme menevän tänä syksynä vanhaksi. Osmiksen syksyn ohjelmaan kuuluu myös taidontarkistuskoe maastossa sekä mahdollisesti pelastusjäljen peruskoe. Virvelin voisin melkein jo ilmoittaa raunioiden soveltuvuuskokeeseen, mutta rutiinia ja häiriöitä pitäisi vielä saada treeneihin lisää. Sovekokeessa koiran ei tarvitse ilmaista löytämiään ihmisiä, mutta ohjaajan on pystyttävä sanomaan, milloin koira on löydöllä. Ehtiväisen ja omapäisen elikon kanssa se onkin melko haasteellinen tehtävä!  Soveltuvuuskokeen telineet eli “kanaparrun” ja “älläputken” likka sen sijaan jo hallitsee.

Pikkuihmisiä Ylöjärvellä

Tuuli-täti, pikkulikka Kaihlanen ja koirat

Kävin koirien kanssa Ylöjärvellä kyläilemässä ja ihmettelemässä Siirin ja Sannin pikkuruista siskoa. Isosiskot olivat taas kerran innokkaita koirankouluttajia ja etenkin Osmo sai tehdä tosi paljon temppuja kuivanappula- tai nakkipalkalla. Huomatessaan, että Siiriltä saa palkkaakin, Osmo oli erittäin innokas ja yhteistyöhaluinen ja suoritti kaikki mahdolliset sirkustemput viisivuotiaan käskyistä. Virveli sai vinguttaa palloaan ja tytöt nauroivat riisenin toikkaroidessa itsekseen pallon perässä. Siiri oli hyvä avustaja myös oikeissa tokoliikkeissä, kuten tunnistusnoudossa laittamalla palikat riviin.

Vauveli ja Virveli nauttivat läheisyydestä

Pirkanmaan reissu jäi tällä kertaa hiukan lyhyeksi enkä ehtinyt Jaanalle tai Mariannelle ollenkaan. Espooseen oli nimittäin tulossa vieraita Turusta ja koti oli siivoamatta. Ystäväni Hanna ja Anna sekä rhodesiankoira Mango viihdyttivät minua ja Virveliä perjantaista lauantaihin. Aluksi Vire murisi Mangolle ja yksi rähäkän alkukin teinityttöjen välillä koettiin. Näihin puutuin heti tiukasti ja kun olin parhaani mukaan tehnyt selväksi, että minun pihallani ei tapella, likat leikkivät vapautuneesti. Kumpikin oli välillä selällään ja sitten taas niskan päällä. Myös naapurin Into kävi tervehtimässä narttuja, kun Osmis oli mökillä isännän kanssa.

Tosikko ja Törppö lenkkeilemässä mökkitiellä

Lauantaina teimme myös pieniä hakutreenejä Annan ja koirien kanssa. Viikonloppu jatkui mökillä lenkkeillen, uiden ja jäljestäen. Molemmat koirat tekivät n. 400 metrin jäljen, joille olin jättänyt kolme keppiä. Tallasin ensin metsään Osmolle ajattelemani jäljen ja sitten pellolle toisen jäljen Virveliä varten, mutta pellon rutikuivan maan ja kovan tuulen vuoksi vaihdoin jäljestäjät toisin päin. Vire yllätti ja suoriutui jäljestä kulmineen päivineen loistavasti. Kaikki kepitkin se ilmaisi täysin ilman apuja!

Nam, vadelmia!

Osmolla oli hankaluuksia tuulisella ja kivikovalla pellolla, etenkin, kun tuuli toi sen nenään myös peurojen ja jänisten tuoksuja. Pysähdyin monta kertaa koiran nostaessa nenänsä ylös maasta, mutta lopulta pääsimme jatkamaan jälkeä, joka ylitti pelto-osuuden jälkeen ojan ja jatkui helpompana metsässä. Hankaluuksista huolimatta Osmo löysi kaikki kolme keppiä, kuten pikkusysterikin. Jälkikeppien lisäksi koirat keräilivät ahkerasti mustikoita ja vadelmia. Vire alkoi valitettavasti kerätä myös kanttarelleja huomattuaan, kuinka innoissaan emäntä niistä oli. Osmolle sienet eivät sentään maistuneet.

Merellä ja maalla

Laivakoira Osmo ja pilvenhattarat

Helteistä heinäkuuta vietetään taas mökillä, uiden, jäljestäen, veneillen ja metsässä juoksennellen. Kanttarelleja on löytynyt muutamaan kastikkeeseen, mustikoita olisi niin paljon, kuin jaksaisi poimia. Jälkihommat ovat menneet molempien piskien kanssa tosi kivasti. Virvelikin bongailee jälkikepit jo jokseenkin varmasti ilman apuja.

Virveli veneilee jo tottuneesti

Joka päivä ollaan myös uitu. Koirat ovat niin hulluina ostamaani kelluvaan fresbee-leluun, että välillä pitää ottaa vuorot, jotta Virekin saa tuoda lelun rantaan ilman Osmon väliintuloa. Toistaiseksi Vire vielä luopuu niin leluistaan kuin kepeistäänkin vain, kun Osmis tulee viereen kyyläämään. Luita Osmolla ei sentään ole pokkaa mennä pikkusysteriltä varastamaan.

Tänään menen ekoihin hakutreeneihin sitten riisenileirin. Leirillä opittua testataan nyt siis ilman Ilonan ohjausta ja aion onnistua!

Riisenileirin antia

Vikalla piilolla analysoitiin treeniä ja saatiin palautetta

Olimme Virvelin kanssa riisenileirillä Laitilassa lauantaista torstaihin. Pete oli Osmon kanssa kotona ja mökillä. Leirillä olimme Ilona Erhiön hakuryhmässä, johon olin toivonutkin pääseväni. Ilona on suorapuheinen kouluttaja ja alkuun oma epävarmuuteni suorastaan puhkesi kukkaan hänen täysin aiheellisesta, mutta hieman tiukempaan sävyyn annetusta palautteestaan. Epävarmana keskittymiskykyni huononi entisestäänkin ja sitten mokia ja sähläämistä sattui vielä enemmän. Onneksi sain psyykattua itseni takaisin oppimistaajuudelle ennen seuraavia treenejä. Hakuhommiin en nimittäin Ilonaa parempaa kouluttajaa olisi voinut saada!

Innokas leiriläinen odottelee treeneihin lähtöä

Tässä listausta itselleni siitä, mihin minun ja treeniryhmäni on kiinnitettävä huomiota:

1. OHJAAJAN TOIMINTA RADALLA

• Lähetyksessä kävely valmiiksi katsottua linjaa pitkin suoraan piston suuntaan, sitten pysähdys ja rauhallinen lähetys
• Lähetys: hihna irti ja vasempaan käteen, oikealla lähetys koiran posken vierestä. Katse seuraa koiraa, hihnan kanssa ei säädetä mitään!
• Kun koira lähtee hyvin, ohjaaja jatkaa keskilinjan suuntaisesti koiraa tarkkaillen. Kun koira on piilolla, ohjaaja juoksee sinne.
• Seuraava lähetyspaikka ja lähetyslinja katsottava valmiiksi ennen, kuin koira kutsutaan keskilinjalle.

2. OHJAAJAN KESKITTYMINEN

• Keskittyminen ennen omaa vuoroa autolla ja koiraa lämmitellessä
• Oikeiden tavaroiden pitäminen mukana ja tallessa (!!!)
• Radalle aina mukaan myös koiran vesipullo ja loppulelu
• Maalihenkilönä keskittyminen ohjeistukseen ja kysyminen heti, jos jotain menee ohi

3. KOIRA

• Ilmaisuja treenattava hihnassa, jotta Vire ei ala ryömiä kohti maalihenkilöä haukkuessaan, mitä tapahtuu tällä hetkellä
• Palkka sinne, missä koiran toivotaan olevan = kaukana maalihenkilöstä. Purkki tai lelu heitetään koiran ohi (ei yli) ja maalihenkilö menee avaamaan purkin kyseiseen paikkaan
• Haltuunottoja treenataan maalihenkilöiltä poistuttaessa esim. niin, että maalihenkilö pitää koiraa kiinni, ohjaaja palaa keskilinjalle ja kutsuu koiran. Treenikaverit voivat toimia varmistuksena, mikäli koira yrittää pinkoa muualle, kuin ohjaajan luo
• Kaikkeen innostusnapsimiseen (kotiintulot, maalihenkilöiden kanssa intoilu) NOLLATOLERANSSI!!!

Päiväunet maittoivat Virvelille teltassa...

Sekä minulle, että Virvelille leiri oli todella opettavainen ja hauska kokemus. Päivittäisen treenisession jälkeen kävin syömässä ja sitten lenkkeiltiin, uitiin ja vain oleiltiin teltalla tai muiden leiriläisten kanssa ennen iltapalaa ja iltaohjelmaa. Vire käyttäytyi hienosti lukuun ottamatta ekoja treenejä (maalimieskäytös ja yleinen kurittomuus) ja autossa odottelua treenipaikoilla. Välillä Vire hiljeni vain sillä, että ajoin auton kauemmas tapahtumien keskiöstä tai peitin sen niin, ettei Vire nähnyt ulos. Välillä se ei hiljentynyt näilläkään toimenpiteillä.

Kun Osmo on naapurikopissa, Vire odottaa hiljaa autossa. Samoin se odottaa hiljaa yksin autossa, jos en ole treeneissä, vaan käyn esim. kaupassa. Ensi töikseni aion hankkia kunnollisen peitteen auton päälle, jotta sekä minua että varmaan koiraakin hermostuttava pyyhkeiden ja kankaiden kanssa pelaaminen voi loppua auton luona.

... tai taivasalla omassa leirissä

Myös teltan luona Vire odotti pitkiäkin aikoja yksin rauhassa makoillen tai istuskellen, mihin olin tosi tyytyväinen.

Kotiintulon kunniaksi Virveli aloitti vihdoin eilen ekat juoksunsa. Kuriton kakara on siis nyt todellinen bitch!

Pieni laumavaellus

Sateen jälkeen

Saimme viimein toteutettua pienen laumavaelluksen. Suunnitelmissa oli kahden yön retki Helvetinjärven kansallispuistossa, mutta

Pitkospuilla

isännän erävarusteet eivät olleetkaan ihan ajan tasalla. Rankkasateen kasteltua koko lauman ja Peten lenkkarin hajottua lopullisesti olikin parempi jatkaa toiseksi yöksi autolle ja edelleen yötä myöten kotiin. Vaellustunnelmaan pääsimme joka tapauksessa. Nautimme uljaista maisemista, suopursun tuoksusta, kuikan huudoista, sateen kohinasta, ukkosen jyrähtelystä, hyttysten ininästä (onneksi myrkyt toimivat) ja trangialla laitetun aterian maittavuudesta.

Helvetinjärven kuuluisin maisema lienee jääkauden lopulla muotoutunut rotkojärvien ketju ja lähes pystysuorien kallioiden välissä oleva kuilu, Helvetinkolu. Näköalapaikalle menevällä n. 4,5 km reitillä oli sen verran muitakin kulkijoita, että koirat pysyivät hihnassa. Kuilulta lähdimme jatkamaan pienempää polkua pitkin kohti Luomajärveä ja Koveroa ja nyt Törppö ja Tosikko saivat juosta vapaina. Molemmat pysyivät koko retken ajan näköetäisyydellä ja tarvittaessa pysähtyivät tai tulivat luo käskystä. Pelkästään eilisen aikana kävelimme reilut 12 km.

Raikasta juomavettä

Menomatkalla kävimme siskoni perheen luona Ylöjärvellä. Koska paluu tapahtui öiseen aikaan, jäivät muut Pirkanmaan kyläpaikat tällä kertaa käymättä. Paluumatkalla koirat nukkuivat ja me naureskelimme nolosti päättyneelle kaupunkilaislauman erävaellukselle. Koirat olivat kyllä todella säälittävä näky värjötellessään ihmeissään ja läpimärkinä kuusen alla kaatosateen pauhatessa ympärillä.  Ja se vasta säälittävää olikin, kun likomärän lenkkitossun pohja pysyi autolle tullessamme kiinni enää kuminauhan avulla! Uudestaan!

Ai niin, Viren lonkkien ja kyynärpäiden viralliset lausunnot saapuivat Kennelliitosta: Lonkat A/A ja kyynärät 0/0 ! Täydellistä, hieno, pieni elukka!

Kesäkuulumisia

Nuuksiossa ennen kesäkampauksia

Aika on kulunut mökillä uiden, ulkoillen ja lueskellen, eikä tietokoneen ääreen tee mieli istahtaa ollenkaan. Nyt pihalla on niin kuuma, että sisähommatkin kelpaavat vaihteeksi. Siispä naputtelen pientä päivitystä kesän tapahtumista.

Hauvat kävivät rokotuksissa ja samalla reissulla Viren lonkat ja kyynärät kuvattiin. Viralliset lausunnot saapuvat Kennelliitosta tuonnempana, mutta hyvältä tytön nivelet näyttivät ainakin näin maallikon silmin.

  Kyynärpäät lähtivät puhtaina nollina, eli oman eläinlääkärimme alustavan arvion mukaan täysin terveinä.

Mitä tiiviimmin nivel asettuu nivelmaljaansa, sen parempi se on. Lonkista vasemmassa (kuvassa oikea) on hieman enemmän väljyyttä, joten sen arvosana saattaa olla B. Oikea lonkka on mitä todennäköisimmin A.

Tässä oleva lonkkakuva oli Kennelliittoon lähetettyä huonompi ja sain sen siksi itselleni. Kyynärkuvat nappasin digikamerallani eläinlääkärin valotaululta. Ekoja juoksujansa neiti tekee edelleen minkä kerkiää, toisin sanoen merkkailee jopa jalkaa nostaen ja käyttäytyy toisinaan todella veemäisesti. Vaan vieläkin niitä odotellaan. Pete on kommentoinut, että mahtaako jätkämäinen tapaus olla narttu ensinkään…

Saariretkelle lähtivät mukaan myös Minna ja Dino

Eläinlääkärireissun jälkeen on taas treenattu, mökillä aika paljon jälkeä ja kerran viikossa hakua Espyn treeniryhmässä. Mökillä aamulenkkirutiinit ovat ennallaan, eli siellä tulee harjoiteltua myös esine-etsintää päivittäin. Kovasti likka ehdottelee hihnalenkeilläkin milloin minkäkin maassa lojuvan lippalakin “löytämistä”, mistä kehun koiraa aina vuolaasti. Luovutuksessa on paljon työsarkaa. Etenkin yksi muinoin maasta löytynyt tutti on Virvelin mielestä IHANA löydettävä ja sitä se jää poikkeuksetta natustelemaan itsekseen.

Vesieliöitä kuvattuna Porkkalan saaristossa

Tottiksia ollaan tehty aina välillä, lähinnä iltamuonituksen yhteydessä. Kateus on kova sana koiran motivoinnissa. Kun toinen koira saa tottistella mamin kanssa, on toinen kateudesta vihreä ja oman vuoronsa koittaessa täysillä mukana. Eilen poikkesin iltalenkillä läheiselle hiekkakentälle ja otin kuivanappulapalkalla molemmille pienet tottissessiot hyvällä menestyksellä. Totesin, että Viren BH-liikkeistä puuttuu oikeastaan enää paikallamakuu. Tietysti palkkaustakin pitää pystyä harventamaan, ennen kuin kokeeseen on asiaa.

Isonenä-Osmo

Osmon kanssa olisi mukava ilmoittautua taas johonkin tokokisaan ja sitä silmälläpitäen olenkin kertaillut taas ruutua, kaukokäskyjä ja luoksetulon pysäytyksiä. Osmiksessa on potentiaalia, mutta se tarvitsisi jonkun säntillisemmän ja suunnitelmallisemman treenaajan, kuin sen huithapeli emäntä. Ei voi kuin ihmetellä, että tällä tyylillä on edetty näinkin pitkälle tuossa pilkunviilaamisen kuningaslajissa!

Tiivistä tunnelmaa teltassa

Porkkalassa kävimme myös pienellä telttaretkellä saaristossa. Ajatuksena olisi lähteä vielä hieman pidemmälle laumavaellukselle tämän kesän aikana, mutta saapa nähdä, kuinka ehdimme. Rento kesäollottelu kun vie niin kovin paljon aikaa!

Juhannuksen jälkiä

Aamulenkillä "saaressa"

Olemme taas viettäneet aikaa Porkkalan mökillä. Tällä hetkellä kaivon vesijohto odottaa uusimista, mutta sadevettä on runsain mitoin peseytymistä ja tiskaamista varten ja juomavettä tuodaan kaupungista isoissa kanistereissa. Mukavan alkeellista ja ihanan rauhallista.

Koirien päiväohjelma vakiintui suurinpiirtein tällaiseksi: Aamulenkki uinnin ja pienen esine-etsinnän kera, löhöilyä ja/tai turkinhoitoa kotipihassa, ihmisten lounaan jälkeen jälkiharjoitus ja illan hieman viilennyttyä iltalenkki (n. 5 km) hölkäten. Iltalenkin jälkeen oli vuorossa ruokailu ja sitten vapaata hengailua kuistilla tai telkkarin katselua sisällä.

Jäljestämistä treenasimme neljänä peräkkäisenä päivänä. Virveli teki yleensä ensin pienen ilmaisutreenin, jossa 10-20 metrin jäljelle oli jätetty 3-5 keppiä. Keppien kohdalla huudahdin iloisesti “hyvä – maahan” ja palkkasin koira. Vire innostui kepeistä siinä määrin, että olisi mielellään pureskellutkin niitä, mistä tietysti kielsin. Maahanmenoakin Vire alkoi tarjota jo ilman käskyäkin.

Törppö ja Tosikko juhannustunnelmissa

Varsinaiset jäljet olivat lyhyitä (50-250 m) ja alkuun niiden alussa ja joissain alustanvaihtokohdissa oli kuivanappulaa. Kuivanappulat keräsivät kuitenkin muurahaisia, jotka kutittivat ahneen jäljestäjän kurkkua siinä määrin, että nappulakohtien jälkeen Vire ryki ja oksensi pienen limaläjän… Koska en halunnut, että koira yhdistäisi jäljestystä kurjaan oloon, jätin nappulat seuraavilta jäljiltä kokonaan pois. Tämä ei aiheuttanut muuta ongelmaa, kuin vauhdin lisääntymisen liian kovaksi. Keppien kohdalla Virveli sentään hidasti tahtia niin, että ehdin kehumaan ja käskemään sen maahan. Kepeistä koira sai tietysti myös palkkaa.

Osmo jäljesti vaihtelevammin, yleensä erittäin varmasti, mutta kerran myös erittäin surkeasti. Selitän kehnoa treeniä ennen kaikkea myrskyisän kovalla tuulella ja omalla epävarmuudellani lähes merkkaamattomalla jäljellä. Osmon jäljet olivat pidempiä ja maastoltaan haastavampia. Mukana oli niin teiden ja polkujen ylityksiä kuin kuivaa kalliotakin. Keppejä Osmon treeneissä oli yleensä neljä ja niistä Osmis löysi aina vähintään kolme. Janaharjoittelua pitää selvästi lisätä, koska janat olivat Osmiksen heikoin kohta.

Rakkautta suviyössä? Vai juoksut alkamassa viimeinkin?!

Juhannus oli suorastaan säälittävän rauhallinen, mutta kaikki paikallaolijat nauttivat olostaan täysin siemauksin. Kuinka ollakaan, ohjelmassa oli lenkkeilyä, uimista ja jäljestystä. Yksi saunalonkero tuli sentään illalla nauttua ja sekin puoliksi Peten kanssa. Eipähän ollut kenelläkään kankkusta!

Juhannuspäivänä mökillä kävi vieraita, joista kuvassa Olga-mopsi

Reenejä ja reissaamista

Mango ja Vire tulevat hyvin juttuun keskenään

Vietin viikonlopun vanhojen hyvien ystävieni Hannan ja Annan seurassa Turussa. Myös virikkeet olivat vanhoja ja moneen kertaan toimiviksi todettuja: Keskustelua, naurun räkätystä, ihanaa ruokaa, viiniä, kirpputorikierros ja metsälenkkeilyä koirien kanssa.

Todistusaineistoa: Virveli selällään!

Vire ja Annan rhodesiankoira Mango tulivat edelleen erinomaisesti juttuun keskenään, vaikka ensimmäinen kohtaaminen eteisessä nostikin Mangon niskakarvoja hieman pystyyn ja sai Virvelin örähtämään pari kertaa. Tämän jälkeen likat olivat kuitenkin sujut ja leikkivät väsymättä ja hyvässä hengessä keskenään. 

Vasemmalta Remu, Vire, Remun mamse Jenna, meikä ja Osmo. Kuvan otti Hanna.

Mango on ainoa koira, jonka kanssa leikkiessään Virekin menee välillä jopa selälleen. Likat ovat molemmat melkoisen rajuja leikeissään, mutta Mango väistää yleensä herkemmin. Osmo tyytyi seurailemaan tyttöjen paini- sessioita keittiön pöydän alta.

Pahimmat menohalut on taltutettu ja kuvat alkavat onnistua.

Iltalenkillä mukaan menoon liittyi Mangon paini- kaveri Remu, reilun vuoden ikäinen labbisuros. Koska Osmo on tunnetusti tosikko ja epävarma ärhentelijä, se joutui katselemaan muiden ilakointia hihnassa mamman vieressä. Remulle sen piti siltikin päästä sanomaan räyh, mistä hyvästä mamma sanoi pari kertaa räyh Osmolle. 

Nuorisoa kalliolla. Vasemmalta Vire, Remu ja Mango

Loppuilta ja yö Annan luona sujuivat leppoisasti ja rauhallisesti. 

Osmon kanssa vaihteeksi yhteisymmärryksessä

Tänään ollaan taas kotona. Aamulenkin lomassa tein muutamia esine-etsintätreenejä. Ekalla kierroksella koirat etsivät hanskat ja tokalla kierroksella pienemmät esineet eli avaimenperän ja tutin. Vire tarvitsi pikkuesineiden kohdalla uuden näytön ja kaikissa luovutuksissa kevyen pakotteen eli pannasta kiinni ottamisen. Sen mielestä olisi ollut paljon hauskempaa jäädä pöpelikköön meuhkaamaan itsekseen esineillä, kuin antaa ne makkaranpalaa vastaan mammalle. Luovuksia treenattiinkin pari kertaa vielä erikseen ja vasta sitten Vire sai meuhkata hetken hanskalla. Kaikkien lajien harjoituksia jatketaan tällä viikolla mökillä.

Hellettä ja tyttöjä

Törppö ja Tosikko

Helteet ovat hellineet laumaa ensin Kirkkonummella, sitten Kyröskoskella ja sitten Ylöjärvellä. Päivän kuumimmat tunnit ollaan vietetty visusti varjossa, ulkoilmaa viileämmissä sisätiloissa tai vedessä.

Isäntä vedessä, valvojat laiturilla

Mökillä myös isäntä uskaltautui heittämään talviturkin. Emäntä on tunnetusti sellainen vilukissa, että menee itse järveen aikaisintaan juhannussaunasta.

Terassille jatkoa

Uimisen lisäksi nikkaroimme lumikuorman hajottaman terassin tilalle uutta. Koirat toimivat työnvalvojina. Tosin Virvelin mielestä se rakensi yksin koko terassin.

Innokas uimari treenaa jo sukeltamista...

Lauantai-iltana ajelimme Mariannen luo Kyröskoskelle. Koiria on juoksutettu ja uitettu illan viileydessä läheisellä metsäautotiellä ja hiekkakuopalla.  Helteen, punkkien ja uimisen lisäksi varma kesän merkki on Osmon hotspotit. Tänään ei poitsu pääse uimaan, koska sen alaselässä on ilkeännäköinen märkivä ihotulehdus, jota märkä turkki ei saa hautoa. Onneksi tänään on taas hitusen viileämpi sää.

Porukka poseeraa. Vasemmalta Hohto, Pimu, Vire ja Osmo

Vire on näyttänyt terävyytensä muutamaan kertaan härkkimällä Pimua kepinhaku- ja uintihuumassaan. Eilen pääsimme puuttumaan teinitytön törkeään käytökseen sen verran näpsäkästi ja oikea-aikaisesti, että sen jälkeen myös pelkkä Virvelin nimen ärjäiseminen tiukkaan sävyyn sai sen muuttamaan mieltään. Hohto on edelleen Viren idoli, jota sille ei tulisi mieleenkään uhmata tai haastaa. Myös Osmoa pikkusysteri kunnioittaa ainakin hivenen enemmän, kuin Pimua. Kissat, joita täällä majailee peräti viisi, ovat saaneet olla jokseenkin rauhassa.

Vasemmalta Vire, Sanni, Päivi (+vauva), Osmo ja Siiri

Hyvää käytöstä nähtiin myös Ylöjärvellä, jossa kävimme eilen moikkaamassa siskoani Päiviä ja innokkaita “koirankouluttajia” Siiriä (5 v.) ja Sannia (3,5 v.).

Sanni pitää kiinni Virvelin hihnasta ja Siiri Osmon. Minä pidän lankoja ja tarvittaessa kuivanappuloita käsissäni.

Pikkulikat halusivat sekä kouluttaa että ulkoiluttaa koiria, jotka suhtautuivat heihin mukavan rauhallisesti (ehkä helteestä johtuen jopa Virveli!) ja erittäin hyväntahtoisesti. Illalla palasin Mariannen majataloon. Lähipäivien aikana olisi tarkoitus ehtiä käydä myös Siurossa Jaanan luona.

Siskontytöt ja karvalapset yhteispotretissa

Rikka veljen silmässä

Potilas Saarinen unenpöpperössä kotipihalla. Tassussa on miehisen pinkki kanyyliside.

Osmon tämäkin kesäloma alkoi lääkärireissulla, kun en saanut sen silmää ärsyttänyttä roskaa itse pois. Eläinlääkärimme ihmetteli taas kerran innokasta potilasta, joka kiskoi ovesta sisään ja halusi itse hypätä tutkimuspöydälle. Osmis heilutti onnellisena häntää, kun eläinlääkärimme Eeva Teräväinen tutki sen silmän. Silmään laitettiin puudutustippoja ja sitten Eeva yritti poimia roskaa pois, mutta se ei hievahtanutkaan.

Niinpä Eeva passitti meidät Mevetiin silmälääkärin vastaanotolle. Mevetissä jonotimme pitkän aikaa, mutta kun pääsimme vastaanotolle, alkoi tapahtua vauhdilla. Koira kevyeen narkoosiin ja suoraan pieneen kirurgiseen silmäoperaatioon (roska oli uloimpien silmäkalvojen välissä jumissa ja se piti leikata pois). Osmis käyttäytyi Mevetissäkin loistavasti, vaikka odotushuoneessa oli monta urosta aivan haisteluetäisyydellä.

Pikkukoirienkin kanssa voi leikkiä nätisti! Naksu ja Vire Haagan koirapuistossa.

Osmon jäädessä nukkumaan lähdin Virvelin kanssa kaupunkiretkelle. Oli mukava kävellä sen kanssa kahden, kun ei ollut isoveljeä yllyttämässä hölmöön käytökseen vastaantulevien koirien kohdalla. Menimme käymään koirapuistossakin, jossa helteestä huolimatta oli muutamia fiksuja ja erittäin sosiaalisia koiria (mm. mahtava pitkäkarvainen sakemanni Redi). Vire rentoutui nopeasti ja yllytti uusia kavereitaan leikkiin. Yllättävää kyllä, innokkain leikkikaveri oli pikkuruinen Naksu, joka oli peräti 14-vuotias. Leikkituokioiden välissä Vire lojui varjossa ja lepuutti päätään vesikupissa. Se nautti ilmiselvästi rennosta laumaelämästä ilman tosikkoa isoveljeään.

Kaupunkiretken jälkeen Virveliäkin väsytti.

Haimme Osmon vastaanotolta ja menimme kotiin jatkamaan heräilyä. Iltalenkille Osmo lähti muitta mutkitta, mutta oli kyllä normaalia rauhallisempi etenkin koiria ohittaessamme. Ja kun Osmo käyttäytyy, käyttäytyy myös pikkusysteri. Tänään menemme hakutreeneihin (joissa Osmo ei tosin silmänsä vuoksi saa treenata) ja sitten mökille muutamaksi päiväksi. Mahdollisesti viikonloppuna kutsuu Pirkanmaa ja lukuisat ystävät ja sukulaiset siellä.

Hälyleiri ja KESÄLOMA!

Koirat kesälaitumella

Kesäloma on koittanut ja viimein on aikaa päivittää blogiakin. Osmis täytti viisi vuotta 1.6. Virveli on vuotias, mutta sen ekoja juoksuja edelleen odotellaan.

27.-28.5 eli kesken kaikkein hektisimmän kevätjuhla- ja arviointikiireen, oli hälyryhmän leiri Mustialassa. Olin jälkiryhmässä, jota luotsasi Helene Pekkinen. Leiri oli niin antoisa, että kirjoitan tällä kertaa vain siitä.

Ensimmäinen jälki meni Osmolta hyvin, mutta itse sain palautetta turhasta epävarmuudestani ja jälkimerkkien etsiskelystä katseellani. Ohjaajan ainoa tehtävä kun on lukea koiraa, ei merkkejä! Virelle olin tehnyt itse lyhyen metsäjäljen, jolla oli myös namiapuja ja muutama esine. Vire jäljesti hienosti nenä maassa. Esineiden kohdalla kehuin ja käskin koiran maahan. Maassa se sai ekstrapalkkaa ja sitten työ jatkui.

Osmon seuraava koitos oli vaikea häiriöjälki, joka tehtiin tuplana eli kaksi jälkeä kulki rinnakkain ja kaksi koiraa ajoivat ne samaan aikaan. Jälki kulki hiekkateillä, joita käytettiin kaiken aikaa sekä nurmikkokentillä, joilla niilläkin liikkui ihmisiä. Eniten minua kuitenkin jännitti Osmon parina jäljestävä Kari-sakemanni. Onneksi kouluttajamme Helene rohkaisi minua ottamaan haasteen vastaan, sillä Osmo oli alusta lähtien työmoodissa eikä kiinnittänyt Kariin mitään huomiota! Häiriöistä johtuen se päinvastoin keskittyi normaaliakin paremmin. Autoin koiraa ensimmäisen hiekkatien ylityksen kohdalla näyttämällä maata ja toistamalla käskyn, mutta sen jälkeen koira ratkaisi vaikeatkin paikat itse. Onnistumisen kokemus oli aivan huikea!

Virveli vauhdissa

Myös Vire ajoi lyhyen nurmikkojäljen, jolla oli muutamia nameja ja yksi kulma. Likka teki hyvin töitä ja Helene kommentoi, että saan koirasta ihan mitä tahansa! Hän myös kehotti tekemään edelleen tarkasti pohjia pellolla/nurmikolla, jotta vauhdikas koira ei ala hutiloida jäljellä. Totta puhuen sainkin taas melkoisen kipinän jälkihommiin, joiden kohdalla oma treenimotivaationi (lue: jäljentallausmotivaationi) on ollut hukassa. Hakua jatketaan tietysti edelleen molempien koirien kanssa.

Seuraavan päivän treeneihin kuului esinekuja, jolla vahvistettiin erilaisten esineiden ilmaisemista. Kujalla käytin pitkästä aikaa naksutinta, jolla merkkasin Virelle, että juuri esineet ovat se upea juttu. Kujan lisäksi Virelle tehtiin taas lyhyt metsäjälki, joka oli sille ensimmäinen vieraan ihmisen tallaama. Tällä kertaa typykkä päätti olla murrosikäinen jästipää. Se näytti minulle keskisormea eikä olisi millään viitsinyt tehdä töitä eli pitää nenää maassa. Noin joka kolmannella askeleella pysähdyin, kun Vire nosti nenänsä ja yritti rynniä vauhdilla metsän muiden tuoksujen perään. Hyvää tässä surkeassa esityksessä oli se, että jaksoin olla Virveliäkin päättäväisempi ja vaadin sitä työskentelemään jäljen loppuun saakka – vaikka sitten kolme askelta kerrallaan.

Osmo sai toisena päivänä toimia koe-eläimenä, kun teimme ns. viuhkajäljen muutamalle kokeneemmalle koiralle. Neljä ihmistä tallasi ensin samaa jälkeä, yksi heistä jätti esineen jäljelle ja vähän matkan päässä jälki hajosi viuhkamaisesti neljään eri suuntaan. Jäljelle lähdettiin kuin päiväkävelylle ilman sen ihmeempiä käskyjä. Viimeistään esineen jälkeen Osmo oli kyllä täysin työmoodissa. Ennen jäljen hajoamista se kävi tutkimassa yhden puussa olevan merkin todella tarkasti. Sain myöhemmin kuulla, että esineen jättänyt jäljentekijä oli siirtänyt merkkiä parempaan paikkaan. Koira oli siis jo jossain määrin identifioinut oikeaan jälkeen.

Viuhkakohdassa ohjaajan tehtävänä oli pysyä paikallaan, antaa paljon liinaa ja antaa koiran tehdä valinta. Suorastaan kuuli, miten pienen nausterin päässä raksutti! Osmo jatkoi viitisen metriä c-jälkeä, pysähtyi, kiersi lenkin ja kävi tarkistamassa b-jäljen. Sitten se palasi takaisin päin jäljen hajoamiskohtaan, nuuski tarkasti ja lähti todella määrätietoisesti oikealle jäljelle. Jäljen lopussa Osmo sai myös ilmavainun Jennistä ja nosteli nenäänsä kohti taivasta. Onneksi tuulensuunta oli otettu huomioon eikä ilmavainu ollut liian voimakas. Niinpä Osmis jäljesti loppuun saakka ja löysi Jennin (henkilö D), joka palkkasi koiran purkkimuonalla ja kehuilla. Todella mielenkiintoinen harjoitus, jonka Osmis ratkaisi hienosti!

Nyt jatkamme kesälomailua ja treenailuja ensin kotikonnuilla ja sitten sekä Turussa, että Pirkanmaalla. Innolla odotan, mitä kaikkea muuta lomaan kuuluukaan.

Vire 1 vuotta

Kakku odottaa...

Eilen tehtiin tämän vuoden lämpöennätykset Espoossa: 26 astetta eli hellelukemat! Eilen oli myös Viren ensimmäiset synttärit kotona. Synttäreitä juhlittiin lenkkeilemällä ja ottamalla mutakylpyjä sekä illalla jälkitreeneissä. Treeneistä palasimme vasta iltamyöhällä, jolloin virallisten synttärikuvien ottamisesta ei enää tullut mitään. Kakku tietysti askarreltiin cesar-pateesta, kermaviilistä ja lihapullan paloista. Ja kuten asiaan kuuluu, kakun päällä komeili yksi nakki! Osmo sai jämät, onhan sillä tänään nimipäivä.

...ja katoaa nopeasti päivänsankarin kitaan.

Osmon täyttäessä vuoden kirjoitin blogiin “vuoden tilinpäätöksen”. Tässä vastaava yhteenveto pikkusysteristä.

Vire (alias Virveli alias Virkku alias Törppö): VUODEN TILINPÄÄTÖS

Emäntä ihastui Virveliin heti ensisilmäyksellä. Keltainen pentu oli aktiivinen, taistelutahtoinen ja rohkea. Se oli kymmenestä pennusta myös ensimmäinen, jonka otin syliini. Vaikka olin varauslistalla vasta viidentenä, sain kuin sainkin “Hervannan” eli sen karmean purijan ja suunsoittajan omakseni. Kohtalo tai kohtalon ivaa varmaan…

Keltainen pentu luovutuspäivänään.

Vire kotiutui helposti eikä ikävöinyt emoa ainakaan ääneen. Sen sijaan yksin jääminen Osmon ja mamman lähtiessä lenkille oli suuri vääryys. Tällaisessa tilanteessa sattui myös Viren tähänastisen elämän vaarallisin seikkailu. Vire 10 viikkoa nukkui sikeästi mielestäni hyvin aidatulla pihalla lähtiessäni lenkille. Palatessani piha oli kuitenkin tyhjä. Pentu oli karannut jostain pienestä kolosta ja lähtenyt etsimään laumaansa.

Isoveljen kanssa Kirkkonummella.

Lopulta Houdini löytyi nopeasti ja läheltä. Autollaan melkein sen päälle ajanut nainen oli ottanut hortoilijan mukaansa ja vienyt kotiinsa. Hän oli jo viemässä ilmoituksia lähiseudun tolppiin, kun hän näki etsintään osallistuneen naapurini pojan ja kysyi, etsiikö tämä mustaa koiranpentua… Hain Viren kotiin ja vein myöhemmin naiselle kortin ja kuohuviinipullon kiitokseksi esimerkillisestä toiminnasta. Ihan heti en kehdannut selkkauksesta kirjoittaa edes blogiin. Olinhan itse jättänyt pennun pihaan, enkä sisälle pentuportin taakse.

Vilvoittelua Kaunissaaressa

Virveli oppi vähitellen olemaan hiljaa porttinsa takana. Se oppi myös etsimään ihmisiä nenällään, seuraamaan mamman vasemmalla puolella ja odottamaan ruokailulupaa. Kaikki muu olikin sitten hieman mutkikkaampaa ja on usein edelleen.

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen Törppöön, jolla on aina intoa tehdä töitä ja ihmeen hyvä keskittymiskykykin.

Mutakylpy kaunistaa?

Maastossa ensimmäiset ilmaisuhaukut on jo kuultu ja tottiksessa kokeiltu jopa paikallamakuuta häiriön alla. Ehkä paras juttu on se, että ihmisten pureminen on miltei kokonaan loppunut. Vire hamuilee taskuja tai käsiä hellästi hampaillaan enää silloin, kun se on todella innostunut, kuten jonkun tullessa kotiin.

Virveli on pysynyt terveenä eikä ylimääräisiä eläinlääkärikeikkoja ole rokotusten jälkeen tarvinnut tehdä. Ruoka maittaa sille aina ja kaikkialla, mutta parasta palkkaa treeneissä on taisteleminen tuherosta tai patukasta.

Olohuoneen joulusiivous Viren tyyliin

Vire on myös innokas ja taitava uimari sekä kova tyttö tuunaamaan kodin irtaimistoa, mikäli mamman työpäivät venyvät liian pitkiksi. Se on muotoillut uusiksi mm. toimistotuolin, Osmon kisakirjat, useita cd-levyjä, lukemattomia alusvaatteita sekä kitarakotelon. Mitäs halusin aktiivisen työkoiran. Yhtään en siis kadu riisenihankintaa, vaikka välillä onkin väsyttänyt ja ärsyttänyt.

Lällällää! Mulla onkin synttärit!

Kiitokset kasvattaja Jaanalle ja Sara-emolle mainiosta tyypistä ja kaikille treenikavereille avusta ja vertaistuesta. Ja ONNEA VIRVELILLE!

Vapauden hurma

Tämä ja viime viikonloppu on jälleen nautittu keväisestä luonnosta ja laajoista lenkkimaastoista mökillä. Kosteiden niittyjen ainut huono puoli on punkit, joita molemmista koirista on nypitty pois oikein urakalla. Eilen sain viimein aikaiseksi laittaa torjunta-aineet turkkeihin. Tuntui hassulta, että n. 18 kilon painoiseen Osmoon ja n. 32 kilon painoiseen Virveliin meni sama määrä ainetta (yli 15-kiloisille koirille 2 pipetillistä). Innokkaan ojissa luttaamisen vuoksi uusin käsittelyn vielä tänä iltana kotona.

Porkkalan metsissä vihertää jo!

Arkiviikoilla on käyty treenaamassa muutama kerta sekä tottiksia, että hakua. Kaupunkitreeni oman bh-ryhmäni kanssa oli oikein passeli Virvelille. Vaikeinta bh-kokeen kaupunkiosuudessa tulee todennäköisesti olemaan ihmisjoukkio, joka puhuttelee koirakkoa. Vire uskoo vakaasti, että kaikki ihmiset, jotka osoittavat vähäistäkään mielenkiintoa sitä tai sen taluttajaa kohtaan, haluavat saada iloisen (lue: holtittoman villin) riisenin syliinsä… Käskyn alla koira onneksi malttaa myös istua paikallaan, mutta kohtaamisia pitää selvästi treenata enemmän. Koirien ohitukset ja yksin odottaminen sujuivat sen sijaan hienosti. Viimeksi vastaavissa treeneissä Vire oli n. 4kk ikäinen ja piti kauhean haukkukonsertin, kun mami lähti pois sen näkyvistä. Silloin pennun metelistä yllättyneenä sain todeta, että yksin on ihan eri asia, kuin isoveljen kanssa. Osmon vieressä odottelu on nimittäin alusta asti sujunut hienosti.

Hakutreeneissä on tehty haamuja eli maalihenkilöt ovat näyttäytyneet Virelle ja menneet sitten piiloon. Koira putoaa upeasti maihin heti, kun se on löytänyt ihmisen. Itsekseni olen ottanut myös ilmaisuhaukun alkeita. Ne ovat sujuneet ennenkin silloin, kun Osmo on ollut mukana näyttämässä esimerkkiä. Ilman Osmoa Vire ei aluksi meinannut millään haukahtaa, mutta pienellä houkuttelulla sain sen oivaltamaan, mitä odotin. Nyt haukku irtoaa ainakin minun tai Peten ollessa piilossa. Varsinaisissa treeneissä keskitymme edelleen etsimiseen, eli palkka tulee heti, kun koira on löytänyt ihmisen ja mennyt maahan.

Osmo on edelleen todella varma suorittaja. Sillä on aina motivaatiota etsiä ihmisiä ja pistoilla nenä pysyy auki huimasta vauhdista huolimatta. Viimeksi koira oli niin nopea, että viimeinen kolmesta maalihenkilöstä yllättyi suuresti ymmärtäessään, että muut henkilöt oli jo löydetty. Komeat ilmaisuhaukut kahdella edellisellä piilolla eivät siis olleet kuuluneet alueen laitimmaiseen kulmaan, jossa tämä kolmas treenikaveri piileskeli. Raunioilla olisi kiva käydä, mutta toistaiseksi emme ole ehtineet mukaan vapaavuoroille. Tottiksia Osmo on tehnyt turhan vähän. Jotain pientä se saa tietysti aina tehdä, kun olen kouluttamassa ryhmääni, mutta tokoliikkeitä pitäisi alkaa taas muistutella sen mieleen. Etenkin ruutu, tunnistusnouto ja kaukokäskyt kaipaisivat treenaamista.

Äitienpäiväterveiset valkovuokkojen keskeltä

Lopuksi Osmo lähettää äitienpäiväonnittelut Kessulle Lippajärvelle, Vire Saralle Siuroon ja emäntä sekä Pete-kepo omille emoilleen Helsinkiin ja Espooseen. Ihan kelpo tyyppejä ovat kaikki nämä äidit saaneet aikaiseksi!

Puoli kuuta peipposesta

Pete ja koiruudet peltolenkillä

Pääsiäismökkeily jatkui upeassa säässä eiliseen saakka. Osmolle tein sekä perjantaina että lauantaina vajaan kilometrin jäljen, jolle olin jättänyt pelastusjälkikokeiden tyyliin käyttöesineitä. Ekalla jäljellä en itse muistanut reittiä kunnolla ja sekoitin välillä koiraparan päätä ohjaamalla sitä väärään suuntaan. Onneksi uskoin lopulta koiraa enkä omaa lahoa päätäni ja jäljestys jatkui.

Pätevä jälkikoira ja viimeiset kinokset

Toisen päivän jälki meni edellistäkin paremmin, kun en itse sählännyt vaan annoin koiran tehdä työt. Ensimmäisen esineen olin merkannut varmuuden vuoksi, se kun sattui olemaan autoni avain. Koira näytti myös avaimen, joten mamman ei tarvinnut ryhtyä tonkimaan maata päästäkseen kotiin. Jälki meni myös kahden ojan sekä yhden pellon yli, joten haastettakin oli edellispäivää enemmän.

Virekin sai jäljestää eli tehdä kaksi lyhyttä peltojälkeä. Noin joka toiselle askeleelle olin laittanut sen omaa muonaa ja yllättävän hyvin pysyi tytölläkin nenä maassa.

Oja ei ole syvä, vaan koira makailee sen pohjassa.

Jäljestyksen lisäksi kävimme pitkillä lenkeillä, joilla koirat saivat säntäillä sydämensä kyllyydestä. Juoksemisen lomassa ne pääsivät heittämään talviturkkinsakin. Ojassa makailun lisäksi Virveli ui myös ihan oikeasti. Taito ei siis ole talven aikana päässyt unohtumaan.

Osmon päätä ei palellut!

Myös muita eläimiä bongattiin: Linnuista tunnistin peipposen, västäräkin ja useampia kurkia. Metsässä nähtiin peura ja kaksi hirveä ja kotipihassa monta oravaa. Ajojahteja ei onneksi päässyt syntymään, koska ehdin laittaa koirat kiinni ennen kuin ne havaitsivat riistaa.

Ryhmäpotretti portailla.

Riistaeläinten lisäksi tapasimme myös Peten siskon Minnan ja hänen kääpiösnautserinsa Dinon. Porukka mahtui hyvin pieneen mökkiin eikä rähinöitä syntynyt ollenkaan.

Tauolla katseltiin jäiden sulamista.

Viimeisenä lomapäivänä eli tänään nautimme mahtavan kesäisestä säästä ja upeasta luonnosta kotikonnuillamme Espoossa. Kiersimme mm. Levo-Antiaan ja Iso-Antiaan lammet Nuuksion erämaassa.

Koirat virkistäytyivät jäävedellä sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Tarpomisen lisäksi kolmen tunnin retkeen sisältyi kaksi kahvitaukoa, luontohavaintojen tekemistä ja valokuvausta. Paremmin ei viimeistä lomapäivää olisi voinut käyttää!

Syvä-Antias sulaa.

Leirikuulumiset ja pääsiäistoivotukset

Aamulenkillä Porkkalan lumettomilla kallioilla

Olemme viettämässä pääsiäistä mökillä. Suunnitelmissa on tehdä molemmille koirille kauden ensimmäiset jäljet, käydä pitkillä metsälenkeillä ja tietysti syödä hyvin, saunoa ja rentoutua. Lisäksi emännällä on mukana isot pinot korjattavia kokeita, mutta ei puhuta siitä nyt.

Viime viikonloppuna olimme Virvelin kanssa Korennon veemäisten pentujen leirillä. Viikonloppu oli todella hauska ja koulutuksellisesti antoisa. Treenasimme sekä lauantaina että sunnuntaina tottiksia, hakua sekä esine-etsintää. Tottiksissa saimme Virvelin kanssa tosi hyvää palautetta etenkin seuraamisesta. Täyskäännöstä täytyy treenata vielä erikseen, samoin perusasentoon siirtymistä. Koiran asento seuraamisen aikana on suora ja kontakti hyvä. Perusasennoissa Vire tuppaa välillä nojailemaan emäntään, joten palkkauksessa pitää olla tarkkana. Jättävistä liikkeistä maahanmeno on parempi ja nopeampi. Vire menee maahan oikeaoppisesti etupää edellä, mutta tarvitsee vielä pieniä apuja ohjaajalta.

Vire leirillä. Kuva: Jaana Joona

Istumisliike on hidas ja sitä täytyykin treenata nopeammaksi irrallaan seuraamisesta. Nopeaa liikerataa haetaan nyt ohjaajan namikättä vaihtamalla ja apuliikettä korjaamalla. Luoksetulo oli leirillä kerrassaan loistava. Vire tuli täysillä, mutta osasi jarruttaa eikä törmännyt minuun. Se istui suoraan ja lähelle minua! Eteenlähetyksiä lelun luo treenattiin myös ja vauhtiahan niissä tietysti riitti. Hakuradalla Vire oli taitava ja tiesi hyvin, mitä oltiin tekemässä. Sen sijaan emäntä sai palautetta epämääräisistä lähetyksistään… Esineruudussa Virveli haki ensimmäistä kertaa vieraan esineen, joten se tehtiin näköavuilla. Esineen luovutus ja muutenkin korvien olemassaolo silloin, kun jossain on jotakin emäntää hauskempaa, on tällä hetkellä aika kyseenalaista.

Työkoirat vapaalla

Tiistain tottistreeneissä oli sen verran vähän osallistujia, että ehdin ottaa omilla koirillani kunnon treenit. Osmo sai noutaa pitkästä aikaa esteiden yli, kun Talinhuipun kentällä on myös matalampi hyppyeste ja loiva A-este. Täysmittaisia pk-esteitä en Osmolla enää hyppyytä. Vire puolestaan ei vielä saa hyppiä tai kiivetä isoja esteitä, koska sen luusto vielä kehittyy. Sen sijaan loivimman ja matalimman A-esteen likka kiipesi ekaa kertaa elämässään, mutta reippaasti ja iloisesti. Työkoira tuo kyllä ilmiselvästi on! Hyppytreeneiksi riittävät toistaiseksi puunrungot metsälenkeillä.

Eilen kiirastorstaina käytiin vielä hakutreeneissä ennen mökille tuloa. Koska tuulta ei ollut juurikaan, sai Vire maalihenkilöistä näkövaikutteen ennen näiden piiloutumista. Pistot olivatkin vauhdikkaita ja suoria. Myös maahan koira meni ihan oma-aloitteisesti. Osmo sai myös etsiä kolme maalihenkilöä ja haukkua vaihtelevan

Tassukarvat kaipaavat vielä siistimistä

määrän ennen palkkaa. Se teki treeninsä viimeisenä koirana, joten vanhoja hajuja oli tarkistettavana jo aika paljon. Myös intoa oli niin paljon, että jätkä otti alueelle tullessamme varaslähdön, mikä ei ole ollenkaan sen tapaista. Onneksi sain karjuttua pojan takaisin ja hallintaani, ennen kuin se olisi mennyt palkkaamaan itse itsensä maalihenkilön luo.

Kiitokset vielä Jaanalle ja kaikille mukana olleille mahtavasta leiristä ja mukavaa pääsiäistä!

Pitkiä päiviä ja lyhyitä öitä

Kevät näyttää ja tuntuu jo aivan oikealta keväältä: valoa, lämpöä, linnunlaulua, koirankakkoja, kuraisia tassuja ja työkiireitä riittää. Päivät ovat pitkiä ja kiireisiä ja yöt lyhenevät lyhenemistään. Tämä emäntä taitaa käydä hiukan ylikierroksilla, kun viikonloppunakin pitää herätä jo aamuyöstä touhuamaan ja pähkäilemään tulevia ja meneillään olevia projekteja…

Osmo tauolla näytösten välissä

Viime viikonloppuna Osmo oli esiintymässä ja Virveli ihmettelemässä suurta maailmaa Olarin lysteissä. EsPY oli järjestänyt tapahtumaan pelastuskoirien työnäytöksiä, joita allekirjoittanut oli juontamassa. Spiikkailun ohella ohjasin Osmoa, joka sai molemmissa näytöksissä etsiä ja ilmaista vapaaehtoisia avustajia. Lisäksi olimme mukana tottelevaisuusnäytöksessä, josta saimme kohtuuttoman hyvää palautetta. Lastenviihdyttämisen konkarina Osmo päätti omat osuutensa tietysti yleisölle vilkuttamiseen, mikä sai aikaan ilahtuneita huudahduksia ja aplodeja.

Vire ja nuori ihailija

Virveli kävi näytösten väliajoilla tepastelemassa (Lue: ryntäilemässä ja hötkyilemässä) markkina-alueella. Ihmisvilinä ei sitä pahemmin ihmetyttänyt, mutta ilmapallot, kaiuttimista raikaavat äänet  ja etenkin kirsun korkeudella pikkulasten käsissä tuoksuvat grillimakkarat olivat saada neidin hullaantumaan ja emännän hermostumaan. Toisella kierroksella Vire olikin jo edustuskelpoisempi. Se malttoi kuunnella mammaa eikä enää tempollut ihan joka suuntaan. Lapset saivat silitellä isoa koiraa rauhassa, kun iso koira käskettiin maahan ja ison koiran emäntä syötti sille pikkuruisia lihapullan muruja kaiken aikaa.

Osmo on ollut viime aikoina todella äksy tosikko niin ohitustilanteissa kuin kotona Virvelin kanssa. Ehkä liukkaat ja ärsyttävästi yhtäkkiä upottavat polut ovat rasittaneet sen kyynärpäätä. Tai sitten ärsyttävä ja todella sinnikkäästi kimpussa härkkivä teinisisko käy vain todenteolla herran hermoille. Joka tapauksessa jätkä lienee loman tarpeessa ja se saakin jäädä Peten kanssa kotiin viettämään poikien viikonloppua, kun me tytöt suuntaamme perjantaina Korennon Veemäiselle leirille.

Uusiutuva luonnonvara

Törppö ja tosikko uusissa kevätkampauksissaan

Trimmauskoneeni on ollut hukassa monta kuukautta. Etsin sitä kotoa ja mökiltä jokaisesta mahdollisesta paikasta. Kyselin sitä myös Mariannelta, jonka luona olen joskus kauan sitten trimmannut koiria. Tällä välin molemmat partaeläimet ovat kasvattaneet karmean komeat kuontalot ja treenikaverit ovat kyselleet, yritänkö tehdä Virvelistä mustaterrieriä… Sitten Pete siivosi eteisen kaappia ja löysi koneen (se oli makuupussin alla alahyllyn takanurkassa).

Trimmin jälkeen paparazzi yllätti neidin päikkäreiltä.

Viren pitkän päällyskarvan olin nyppinyt jo aiemmin, joten pääsin heti kampaamisen jälkeen ajamaan koiran koneella. En ole koskaan ennen trimmannut suursnautseria ja työn jälki on tietysti sen mukaista… Mamma sanoi “oho” vähän väliä, mutta onneksi Vire on siinä mielessä poikkeuksellinen teinityttö, että ulkonäkö ei kiinnosta sitä pätkääkään. Sitä paitsi eihän sitä voi oppia trimmaamaan riiseniä, jos ei koskaan harjoittele!

Osmis otti päikkärit nallen kanssa.

Kauneussalongissa myös leikattiin kaikki 38 koirankynttä (Osmolla ei ole takajaloissa kannuskynsiä). Virvelin lisäksi myös Osmo pääsi ylimääräisistä karvoistaan. Koneesta innostuneena tein sillekin lyhytkarvaisen rotanhännän, joka ei kyllä sovi Osmolle yhtä hyvin, kuin vanha, tuuhea huisku. Onneksi koirankarva on nopeasti uusiutuva luonnonvara!

Boring!! Action, please!

Viime viikolla treenattiin tottiksia ensin BH-ryhmäni kanssa ja sitten Hullujen lehmien kanssa. Torstaina Osmo harjoitteli hälyryhmäläisten treeneissä laviinikoiran töitä. Maalihenkilöt kaivettiin lumiluoliin, joiden suuaukot vielä peitettiin huolellisesti jäälohkareilla ja irtolumella. Eipä tuo ollut vaikeaa raunioilla syvemmältäkin maalihenkilöitä etsineelle Osmolle. Sen sijaan maalihenkilönä toimiminen oli vähintäänkin eksoottista! Makasin kippurassa siinä kaikkein pienimmässä luolassa ja monta kertaa lunta ja koiraa satoi niskaan, kun innokkaimmat etsijät yrittivät kaivaa “uhrin” ulos piilosta. On tuokin vaan hullua puuhaa ja kuitenkin kauhean kivaa ja kiinnostavaa.

Loppuun laitan vielä tottisvideon, joka on kuvattu Hullujen lehmien treeneissä Virvelin ollessa 8 kuukauden ikäinen. Emäntä sortuu tekemään ihan liian pitkää pätkää, jolloin koiran kontakti herpaantuu. Koiran toimintaan olen varsin tyytyväinen!

Piiloleikkejä ja tennistä

Onko se hanska taas hukassa?!

Erilaiset piiloleikit ovat olleet edelleen kovassa huudossa tämän lauman elämässä. Paitsi emäntää, koirat ovat saaneet etsiä metsälenkkien lomassa myös Peteä, lenkkikaveriani Liisaa sekä Osmo jopa oppilaitani luokan luistelutapahtumassa. Emäntä puolestaan on leikkinyt piilosta omien koiriensa lisäksi muiden hälyryhmäläisten koirien kanssa. Eilen illalla olin maalihenkilönä Risa-lagotolle, jolla oli ns. pitkät treenit. Reitin varrelle olin kylvänyt myös muutamia hanskoja, jotka Risa löysi hienosti ennen kuin se löysi minut kaatuneen kuusen oksien alta, tunnin etsinnän ja 3,3 kilometrin jälkeen.

Myös hanskat häviävät omituisen usein metsään. Niiden etsimisessä Vire alkaa olla yhtä pätevä, kuin Osmokin. Vanhemman oikeudella Osmis pääsee aina ensimmäisenä etsimään, jolloin Virvelille jää useimmiten se hieman vaikeammassa paikassa tai hieman kauempana oleva hanska. Sinnikkäästi likka kuitenkin etsii, kunnes esine löytyy.

Ohitustilanteissa Vire alkaa olla jopa miellyttävämpi kaveri, kuin Osmo, jonka ohitukset ovat karmeita muutamien inhokkiurosten tullessa vastaan. Aina, kun Pete ehtii mukaan iltalenkille, hän hoitaa Osmon ja lähes aina poikien yhteistyö sujuukin erinomaisen hallitusti. Paras puoli Peten mukanaolossa on se, että saan itse keskittyä pelkästään teiniin ja pääsen puuttumaan napakammin mahdolliseen hötkyilyyn. Haukkukonsertteja ei näillä laumalenkeillä olekaan tarvinnut sietää.

Tänään olen siivonnut, mistä Vire on ollut innoissaan; löytyihän sohvan alta se uskomattoman hauska, suorastaan nerokas, keltainen tennisvaruste,  joka houkuttelee koiran vaikka kuinka pitkiin yksinleikkisessioihin. Nerokkaassa esineessä on vain sellainen suunnitteluvirhe, että se voi vieriä sohvan alle, mistä sen saa vasta sitten, kun emäntä seuraavan kerran imuroi. Eli aikaisintaan viikon päästä!

Juoksuja odotellessa

Helmikuussa Korennon hangilla

Virvelin siskossarjasta yksi on aloittanut ekat juoksunsa. Myös täällä odotellaan juoksuja alkaviksi, koska likka merkkailee lenkeillä melkein yhtä tiuhaan, kuin Osmo. Teinityttö on myös kyseenalaistanut mamman käskyjen kannattavuutta, esim. viimeisissä tottistreeneissä:

Etsintätreeneissä Vire oli ohjaajan kanssa eri mieltä piston suunnasta. Kuva: Juha Löytöläinen

Vire sai päähänsä, että sivulle-käskyn jälkeen on paljon hauskempaa hypätä yllättäen mammaa päin, kuin totella. Temppu yllätti minut täysin, koska tähän mennessä olen ollut jokseenkin ainoa ihminen, jota vasten Vire EI ole hyppinyt. Teini näytti oikein tyytyväiseltä itseensä, kun se sai mamman hiukan horjahtamaan taaksepäin. Temppu toistui muutaman kerran, mutta koska Vire ei saanut mammasta irti pientä horjahdusta kummempaa reaktiota, se totesi tottistelun sittenkin hauskemmaksi. Seuraamispätkät pidin todella lyhyinä ja onnistumisista likka sai luvallista riehuntapalkkaa.

"Takana" -käsky toimii kapeilla poluilla.

Muiden koirien ohitukset menevät aina treeneissä täysin ilman ongelmia, mutta lenkeillä vaihtelevasti. Osmon arkkivihollisen Miron kanssa päästiin oikein treenaamaan, kun se tuli isäntänsä kanssa vastaan ja karmaisevan haukku- ja tempoilunäytöksen suututtamana pyysin saada ohittaa heidät uudestaan. Miron isäntä oli yhteistyöhaluinen ja niin pääsimme treenaamaan. Pari kertaa ohitimme Miron hieman asiallisemmin ja viimein, kolmannella tai neljännellä kerralla, hyvin. Rauhallinen ja suurikokoinen Miro-sakemanni on monta vuotta sitten pistänyt isottelevan teini-Osmon selälleen ja sen tosikko snautseri muistaa ikuisesti…

Metsälenkeillä olen mennyt aina välillä itse piiloon ja odottanut, että koirat tulevat katsomaan, minne jäin. Tällä hetkellä molemmat pitävät minua jo niin hyvin silmällä, että piiloon on vaikea livahtaa. Alunperin tarkoitukseni oli vain opettaa koiria pysymään lähettyvilläni, mutta samalla olen myös päässyt kertaamaan Virvelin kanssa maalimieskäytöstä eli maahanmenoa ja rauhassa olemista. Nyt vaikuttaa siltä, että isoveli Osmo on tullut opettaneeksi

Piiloa kohti... Kuva: Juha Löytöläinen

Virvelille myös ilmaisuhaukun. Osmon aloittaessa haukun Virveli innostuu tietysti myös haukkumaan. Muutaman kerran on käynyt niinkin, että Vire on ehtinyt luokseni ensiksi ja haukahtanut jopa ilman Osmon yllytystä. Olen kehunut pentua haukusta, mutta vaatinut joka tapauksessa maahanmenon ja palkannut rauhallisesti kauas itsestäni. Haukkuessaan Virveli nimittäin kiihtyy, mitä ei varsinkaan maalimiehen luona kaivata ollenkaan.

Treeneissä mennään täysillä. Kuva: Juha Löytöläinen

Viimeisimmissä pitkissä treeneissä olin kartturina ja sain taas todeta, että treenattavaa sillä saralla riittää. Pitäisi lähteä tutuillekin metsälenkeille kartan ja kompassin kanssa, jotta saisi treeniä kartan ja maaston lukemisessa ja kompassisuunnan ottamisessa.

Pätevä pelastuspoika ja kammottava teini

Osmo on tehnyt hyvää työtä hälytysryhmän treeneissä. Perjantain harjoitukseen olin tilannut sille taajamaetsintää liinassa, koska sitä se ei ole paljoa treenannut. Koiran perässä roikkuva liina (ja liinan perässä roikkuva emäntä) eivät jätkän menoa haitanneet. Se ymmärsi olevansa töissä koulun piha-alueella ja jalkakäytävillä, vaikka on tottuneempi työskentelemään vapaana metsässä. Aluetta haravoidessamme koira äkkiä nostikin nenänsä ja kurotti jalkakäytävän vieressä olevan lumivallin päälle. Annoin sen työstää hajun ja kohta se jo haukkuikin kuusen alla maalihenkilöä.

Toinen alueemme oli pitkä, kapea niittykaistale kahden tien välissä. Kävelimme pitkin alueen reunassa kulkevaa polkua, koska luotin siihen, että hyvän sivutuulen ansiosta koira saisi alueen hajut polulle. Puolisen tuntia tarvottuamme saavuimme korkean lumivallin luo ja päätin nousta vallin päälle, koska se toimi myös tuulensuojana. Pian Osmo nostikin nenäänsä ja lähti määrätietoisesti keskemmälle aluetta. Siellä se tarkensi erään puun luo, kurkotteli ylöspäin ja ilmaisi komeasti piileskelijän.

Myös Vire on saanut harjoitella maalimieskäytöstä (maahanmeno ja säheltämättä oleminen) ja hiukan nenänkäyttöäkin. Viimeisimmissä treeneissä Vire kyllä bongasi maalihenkilöt ennemmin silmillään, kuin nenällään. Ensi kerralla laitetaan maalihenkilöt kunnolla piiloon, jotta likka joutuu kunnolla haisteluhommiinkin. Tottista treenataan pari kertaa viikossa kotosalla. Ylipursuavasta innostuksesta ja hieman kehittymättömästä keskittymiskyvystä johtuen hyvien suoritusten sekaan mahtuu myös paljon sähläämistä ja hyppelehtimistä…

Lenkeillä Vire on keksinyt olevansa TEINI, jonka kuuluu välillä uhmata käskyjä ja esittää kuuroa. Vastaantulevia koiria kohti pitäisi saada ryntäillä ja niille olisi Virvelin mielestä kiva myös huudella. Teinipimun räksytys alkaa aina, jos Osmo-isoveli on vähääkään kiihtynyt ohitustilanteessa. Mikäli Osmo on rauhallinen, Vire kiskoo ehkä hihnassa, muttei sentään hauku. Ohitustreenejä kaivataan siis jälleen!

Teini on aloittanut uudestaan myös kodin irtaimiston tuhoamisen yksin ollessaan. Uusin aluevaltaus on sähköjohtojen nakertelu. Tästä sekä pari kertaa alas kiskotusta verhosta sekä useammasta tuhoutuneesta cd-levystä johtuen neiti viettää taas nykyisin työpäivät makuuhuoneessa portin takana. Sanomattakin lienee selvää, että sähkölaitteet johtoineen on evakuoitu tilasta. Makkariin meno työaamuina on aina oma shownsa, koska 32-kiloinen lurjus ei ole siinä asiassa lainkaan yhteistyöhaluinen. Siskontyttöni Siiri (4,5 v.) totesi aika osuvasti, että “Vire on kammottava!” Äänensävy ei ollut pelokas, vaan lähinnä paheksuva.