Kiireellä kohti kesää

Uintia Porkkalassa

Blogin päivittäminen saa nyt toimia tervetulleena taukona oppilasarviointien ja kokeidenkorjausten lomassa. Aivojen nollaus ennen seuraavien numeroiden pohtimista on varmaan paikallaan.

Uintia Nuuksiossa

Koirien ohjelmassa on Viren synttäreiden jälkeen ollut hakua, raunioita, hälyryhmän treeni teemalla virtaava vesi ja sen kuljettamat hajut, lenkkeilyä ja retkeilyä Nuuksiossa ja kotikonnuilla, mökkeilyä ja uintia Porkkalassa sekä yksi yö Kaarinan koirahoitolassa, kun isäntäväki oli Turussa juhlimassa ystävien häitä.

Kaarinassa koirat olivat pärjänneet mukavasti naapurinaan tosi söpö nuori kääpiömäyräkoiranarttu. Hoitoon kuului lenkkien lisäksi myös oma “puuhatuokio” treenihallissa ja Osmo oli tehnyt tokoa treenaavan hoitajan kanssa hyppynoudonkin. Virveli oli touhottanut vieressä ja halunnut osallistua, joten se oli saanut sitten tehdä seuraamista ja leikkiä vinkupallolla.

Osmo tähystää

Treeneissä Osmo on näyttänyt hyvää osaamista ja Virveli kehityskelpoisuutta. Virtaavan veden äärellä Virveli keskittyi lähinnä virtahepoilemaan eli makailemaan ojassa, kun taas Osmo otti vedestä kauempana olevan ihmisen hajun. Tietysti Törppökin ihmisen bongasi, mutta ehkä ennemmin ilmavainulla, kuin vedestä. Yksi selvä reaktio veden kautta oikeaan suuntaan nähtiin sentään siltäkin.

Osmo, Virveli ja Dino(-”serkku” 9 v.) mökillä

Raunioilla Vire teki eilen upeasti elämänsä ensimmäisen kaivossa olevan figun. Kaivossa oli “alkeiskansi” eli puinen kansi, jonka keskellä on pieni reikä eikä figu ollut kaivon pohjalla saakka, mutta koiran työskentely oli tosi varmaa ja itsenäistä, Vire ei ihmetellyt uudenlaista piiloa hetkeäkään!

Mutta nyt emäntä jatkaa töitä, jotta lapset saavat todistuksensa ennen kesälomia!

Vire 2 vee

Kakku odottaa syöjäänsä ja syöjä syömislupaa: Saako jo ottaa?

Aika rientää ja meidän pieni törppö pentunen täytti torstaina jo 2 vuotta. Teini-iässä siis jo ollaan. Kaksivuotias on edelleen pentumainen ja riehakas, erittäin työhaluinen sekä hetkittäin miellyttävästi aikuistuneen ja järkevöityneen oloinen. Kaiken kaikkiaan huipputyyppi, jonka toilailuille saamme joka päivä nauraa. Synttäreitä juhlittiin ensin kotipihalla herkkukakkua maiskutellen. Reseptiin kuului raakaa jauhelihaa, yksi herkkupatee, kermaviiliä ja kaksi “kynttilää” eli koiranherkkutikkua. Osmo sai osansa, olihan silläkin nimpparit seuraavana päivänä.

Maiskis maiskis kermaviiliä partaan

Resepti oli ilmeisen toimiva!

Illalla juhlittiin vielä hakutreeneissä, joissa synttärisankarin pistot olivat kyllä ihan mitä sattuu… Ukot kyllä löytyivät, mutta emäntä totesi, että viime kerran partiointia ei kyllä oteta uudestaan, ennen kuin pistot ovat taas suoria. Itsenäisyyttä koirasta kyllä löytyy, toistaiseksi harjoitellaan juoksemaan juuri sinne, minne mamma näyttää. Ilmaisujen kanssa pitää myös olla tarkkana eli ohjeistaa maalihenkilöt pitämään palkkapurkki KAUKANA itsestä eikä kropassa kiinni.

Tyypit poseeraa

Osmo ajoi treenien päätteeksi Annen tallaaman jäljen, jolta se nosti myös kaikki 4 käyttöesinettä (tosin metallinen rasia ei olisi noussut ilman mamman kannustusta). Osmo osasi taas homman upeasti ja eteni kuin veturi nenä tiiviisti maassa. Jäljentekijä oli piilossa jäljen lopussa ja viimeisellä esineellä Osmo jo nosti nenänsä ilmavainuun. Maalihenkilö löydettiin ja palkka ansaittiin ilmaisuhaukulla. Pelastusjälkikokeeseen pitäisi varmaan vähitellen ilmoittautua. Aina Osmon jälkityöskentelyä katsoessani houkuttelisi myös ilmoittautua pk-puolen kisoihin, mutta toistaiseksi olen malttanut mieleni. Osmon kyynärpäät kun eivät pk-esteistä tykkäisi, toisin kuin Osmo itse.

Virkun päätä ei palele… Nuuksion lähdepohjaisissa vesissä tarkeni maanantaina mukamas uida.

Ennen torstain hakutreenejä ehdittiin tehdä hyvät palauttavat tottikset Virkulle. Tein mukamas pitkää kaaviota ja yritinpä vielä psyykata itselleni koemaisen jännittyneen mielentilan, mutta hyvästä pätkästä tulikin taas tuttu “TSAP” eli palkkaa tarkoittava ääni ja riehakas tuokio motskaripatukan kanssa. Täyskäännöksiä tehtiin paljon ja otin käyttöön pienen, koiralle annettavan vihjeen tulevasta täyskäännöksestä: Pidätän hengitystä parin edeltävän askeleen ajan (vinkki tuli bh-kokeeseen osallistuneen malin ohjaajalta, jonka UPEITA täyskäännöksiä kävin ihan erikseen kehumassa). Saman tien hyvän käännöksen jälkeen tietysti palkkasin koiran. Luoksetuloon halusin vauhtia ja hetsasin koiraa ennen kuin jätin sen maahan. Tuloksena olikin supervauhdikas kiitolaukka, jonka loppusuoralla vapautin koiran patukan kimppuun. Erittäin onnistuneet treenit siis, joista sekä koiralle, että ohjaajalle jäi loistofiilis: “Olemme kehityskelpoisia!” (ohjaaja) tai “Olen voittamaton!!!” (Virveli).

Virveli BH-kokeessa

Ensin huippuhieno juttu: Meidän onnellinen hoopo Törppö alias Virveli on nyt virallisesti BH Korennon Vire! Kävimme neidin kanssa tänään Keravan koiraharrastajien järjestämässä käyttäytymiskokeessa, jonka arvosteli Vesa Häkkinen.

Meille arpoutui numero 8 ja pariksemme saimme malinois-uroksen. Virveli aloitti paikallamakuusta. Se makasi tuomarin palautteen mukaan valppaana mutta rauhassa toisen koirakon vihoviimeiseen liikkeeseen saakka… Kuullessaan luoksetulokäskyn Törppö ponkaisikin rennosta lonkkamakailuasennostaan ylös ja lähti juoksemaan kohti belggaria. Tuomarin merkistä ymmärsin kääntyä ja huusin Virvelin takaisin. Erikseen tuomari muuten kehui tätä haltuunottoa  – koira reagoi heti käskyyni, kääntyi ja tuli täysillä takaisin mamman luokse. Ja niin paikallamakuu oli kuin olikin hyväksytysti suoritettu isosta virheestä huolimatta! Huh!

Liikkeistä olen tyytyväisin seuraamisiin, jotka Virveli suoritti hienosti ja tarkkaavaisesti, vaikka pitkä kaavio vedettiin kahteen kertaan (hihnalla ja vapaana). Lopussa neidin keskittyminen alkoi jo selvästi herpaantua, mikä näkyi väljempinä täyskäännöksinä ja muutenkin hetkellisinä kontaktin tippumisina. Kaiken kaikkiaan tuomari kuitenkin kehui seuraamisia, tykkäsi Virkun tarkkaavaisesta olemuksesta, hyvästä kontaktista ja koko suorituksen ajan heiluneesta hännästä. Kuulemma koiran osaaminen osoittaa jo tässä vaiheessa hyvää koulutuksellista tasoa.

Hmm… Sitten ne jättävät liikkeet. Jättävissä pitää uusien BH-sääntöjen mukaan PYSÄHTYÄ ennen käskyä, mikä on mielestäni täysin ristiriidassa sen kanssa, että kisoissa näin ei tehdä koskaan ja maahanmenossakin haetaan koiran nopeaa putoamista maahan etupää edellä EIKÄ istumisen kautta. Mekin olemme alusta pitäen treenanneet jättäviä liikkeitä ilman pysähdystä ja heräsin kokeilemaan uusien sääntöjen mukaisia liikkeitä vasta viime tipassa… Istuminen menikin harmillisesti sähläämiseksi ja koira meni maahan. Silti osasuoritus oli hyväksytty.

Maahanmeno oli parempi, joskaan ei tarpeeksi nopea. Luoksetulo oli varmasti huonoin Virvelin koskaan tekemä: Mikä lie epävarmuus neitokaiseen iski, mutta vauhtia oli murto-osa normaalista ja loppuasento jäi tosi väljäksi. Harmi! Liike kun on ollut suorastaan bravuurijuttumme! Ei muuta, kuin paljon superiloisia vauhtiluoksetuloja ilman loppuasentoa. Vauhtia, VIRETTÄ ja iloa lisää, sanon minä!

Haukka ja Jaana – tottisosuus hyväksytty!

Kokeen kaupunkiosuus oli helppo nakki lähiökoiralle. Ei edes yksin tolppaan jättäminen ollut itkun arvoista, kun kiva tuomarisetä oli koko ajan vieressä seurana! Näin ollen Virveli läpäisi käyttäytymiskokeen ja mamma sai paitsi tietoa tämänhetkisestä tasostamme, myös ideoita pulmakohtien treenaamiseen. Viren poikaystävä Haukka ja Jaana läpäisivät hekin kokeen varmasti ja komeasti, joten Hulluin Lehmäin retki Keravalle oli varsin onnistunut!

Osmis kuuntelee, mitä emäntä selostaa. Taustalla vasemmalta Päivi & Seita, Heli & Niida, Satu & Zava ja Seija & Veikka. Kuva: Simo Nuutinen

Myös eilen oli jännittävä päivä, kun koululla vietettiin harrastepäivää, johon hälyryhmämme järjesti ensiaputyöpajoja ja pelastuskoira- näytöksiä. Itse toimin näytöksissä juontajana, mutta pääsivätpä omatkin koirani näyttämään taitojaan suuren yleisön edessä. Osmo oli mukana yhdessä ja Vire yhdessä esityksessä. Molemmat hoitivat homman kotiin, mutta erityisen tyytyväinen olin Virveliin, joka osasi myös odottaa rauhassa makoillen omaa vuoroaan mamman touhutessa juontohommia.

Mitä lie tuo hullu juontaja huitoo… Virveliäkin taitaa ihan hävettää! Kuva: Simo Nuutinen

Innokkaita maalihenkilöitä oli kymmeniä, joista aina kaksi lasta pääsi piiloon yhdelle koiralle. Hienosti edustusjoukon nuorimmainenkin koira Virveli löysi maalihenkilöt, jotka oli piilotettu pressuilla ja havuilla peitettyihin kevythäkkeihin. Koirat saivat myös runsain mitoin rapsutuksia ja silityksiä osakseen, mikä varmasti korvasi suhteellisen pitkän autossaodotteluajan.

Viikko sitten Porkkalan lenkillä, jolta kotiintuomisina oli ennätysmäärä punkkeja

Punkkipannat hankittiin viime viikolla, sen jälkeen, kun olin poiminut yhteensä lähes 50 punkkia koiraparkojen nahoista… Pelkästään naamassa Virvelillä oli kymmenen mokomaa verenimijää! Koskaan en ole nähnyt näin paljon punkkeja koirissa, vaikka joka vuosi ollaan noilla samoilla Porkkalan niityillä lenkkeilty. Toivotaan, että pannat tehoavat eikä punkkipihtejä tarvita ihan yhtä paljon, kuin viime viikolla!

Hieno viikko

Pikkuparta ja isoparta alias Tosikko ja Törppö

Viikko on ollut mainio, niin sään, kuin treenienkin suhteen. Alkuviikosta lenkkeiltiin paljon, mutta treenattiin ehkä tavallista vähemmän; lähinnä normitilanteita eli koirien ohituksia ulkoilureiteillä ja jalkakäytävällä (ilahduttavan helppoa), luoksetuloja ja pysäytyksiä metsässä ja siinä sivussa jokunen esine-etsintä.

Tulvaniityllä punkkeja keräilemässä

Torstaina päästiin sitten treenaamaan. Ohjelmassa oli hakua Kattilajärventien maastossa. Osmo etsi yhden kokonaan pressulla peitetyn figun, yhden umpipiilon (roskis) ja yhden avopiilon. Poitsulla oli hurja vauhti päällä ja sen työskentely muistutti ennemmin erityisen sähäköitä pk-pistoja, kuin energiatehokasta partiointia. Viimeksi mainittua pitää tosissaan alkaa harjoitella tosietsintöjä silmällä pitäen, sillä täysillä juokseminen väsyttää koiran nopeasti, jolloin myös keskittyminen herpaantuu ja motivaatio laskee. No, eipä Osmolla montaa minuuttia kestänytkään, kun kaikki figut oli jo haukuttu esiin.

Kaverukset vaihteeksi mökkimaastoissa

Virvelin kanssa kokeilin ensimmäistä kertaa partiointia, enkä siis lähettänytkään sitä pistoille. Eipä erilainen etsintätyyli tuottanut päänvaivaa Virkulle, joka lähti into pikalla ja todella vauhdikkaasti liikkeelle heti, kun annoin luvan. Maahanmeno maalimiehen luona on sillä vahvasti selkärangassa, enkä ala koiraa “väkisin” nostaa istumaan/seisomaan, vaikka haukkuminen maassa onkin melko raskasta. Haukku irtosi hienosti myös umpipiilolla. Palkkaustilanteissa Virveli on miellyttävästi aikuistunut eikä ohjaajan tarvitse enää juosta “pelastamaan” maalihenkilöitä yli-innokkaan riisenin syleilystä. Kun purkki on syöty tyhjäksi, otan koiran käskyllä luokseni, tai mikäli kyseessä on viimeinen piilo, Vire saa figulta vielä vinkupallon loppupalkakseen. Kyllä tuon kanssa kohta voi pelastushakukokeeseen lähteä! Ja miksei pk-puolellekin, kunhan treenataan tyhjät pistot ja etenkin niiltä takaisin tuleminen kuntoon (ynnä tottis ja esineet ynnä muu asiaankuuluva)

Vesi oli kylmää, mutta sinnehän oli päästävä!

Perjantaina lenkkeiltiin upeassa kevätsäässä Porkkalassa, minkä jälkeen koirat jäivät mökille isännän kanssa ja itse suuntasin maalihenkilöksi pelastushaun taidontarkistus- kokeeseen. Aamukahden aikoihin pääsin takaisin ja nukkumaan. Lauantaina taas lenkkeiltiin kunnolla ja heittipä Virveli jopa talviturkkinsa hyiseen mereen… Sain nyppimisurakan kummankin piskin kohdalla hyvään alkuun, joskaan en läheskään valmiiksi. Todennäköisesti loput ainakin Virkun karvoista lähtevätkin koneella myöhemmin keväällä.

Illalla tallasin vielä koirille jäljet, kovan tuulen vuoksi suhteellisen helpot ja lyhyet. Alustanvaihdoksia ja kulmia kumpaankin suuntaan mahtui kuitenkin molempien jäljelle ja komeasti kaikki kepit tulivat nostetuiksi! Janaharjoituksia pitäisi tosissaan alkaa tehdä, kun muut osaset alkavat olla noinkin hyvällä mallilla. Yhden pätkän jälkeä Virkku eteni sekundäärijäljellä (en ollut merkannut jälkeä, joten luulin sen menevän primäärillä), mutta nosti yllättäen nokkansa, juoksi n. 6 metriä sivuun, nuuskutti hetken maata – ja näytti kolmannen kepin. Kelvollinen keppimotivaatio siis!

Treenin jälkeen lenkkeiltiin ja läträttiin

Tänään sunnuntaina päästiin vihdoin rauniotreeneihin, joissa kummankin koiran treeni onnistui erinomaisesti. Virvelille myös ammuttiin, sekä paikallamakuussa, että siirtyessämme radalle “yhdessä” -käskyllä eli löyhällä seuraamisella. Pää kääntyi molemmilla pamauksilla, mutta keskittymiskyky säilyi muuten eikä mitään säikähdyshypähdyksiä pystyyn tai sivuun nähty. Hyvä näin. Nenä pelasi, korvatkin olivat mukana (hallinta suuresta innosta huolimatta ok) ja ilmaisut hyvät. Piiloista ensimmäiseen Virkku meni itse sisälle, vaikka senkin oli tarkoitus olla umpinainen.

Vasemmalta Virveli, Osmo, Pipsa. Ressu oli taas kuvaajaa nopeampi.

Riisenihän aukaisi putkensuussa olevan luukun ihan itse ja tunkeutui makoilemaan figun kanssa pieneen betoniputkeen, ennen kuin aloitti haukun… Onneksi meno figun luona ei tosiaan ole enää sitä samaa hullua hyppimistä, kuin vielä vuosi sitten!

Tällainen patsas löytyi Porkkalasta! Lakitetaankohan tämäkin vappuna?

Treenien jälkeen kävimme kouluttajakollegani Tiinan ja neljän partanaaman kanssa lenkillä ja yksi keskikokoinen ja kolme suurta snautseria todistivat polveutuvansa suo- ja turvekoirista: Voi, sitä ojissa ja lätäköissä läträämisen autuutta ja märän koiran tuoksua autossa!

Ne ovat täällä taas!

Tuonne otsatukan sekaan niitä mahtuu...

…nimittäin punkit. Virvelistä on poimittu kevään ensimmäiset puutiaiset, vaikka lunta on vielä monin paikoin maassa. Taitaa tosiaan olla jo kevät! Kai se on uskottava ja laitettava koirille ekat myrkyt niskaan. Etenkin mökillä Porkkalassa ja kevättulvista märillä niityillä punkkeja takuulla riittää.

Valmiina kuin partiopoika. Kaikkeen.

Viime viikkoihin on mahtunut tottiksia hallissa ja ulkona, kaupunkitreenejä, hakua ja esine-etsintää. Treenailun lisäksi olemme tietysti lenkkeilleet ahkerasti ja vaihteeksi myös hiukan sairastettu.

Osmon korva oli kipeä ja lääkärissä syyksi todettiin hiivatulehdus. Onneksi se ei ole tarttuvaa sorttia ja lähtee tipoilla pois. Virveli oli lääkärireissulla mukana seuraneitinä. Eläinlääkäri on molempien piskien mielestä huippuhieno paikka. Saahan siellä yleensä herkkuja niin emännältä, kuin kivoilta lääkäreiltäkin. Samalla tsekkasin kummankin elukan tämänhetkisen elopainon, Osmo hivenen alle 20 kg ja Virkku tuplasti, hivenen alle 40 kg.

Paikallamakuuharjoitus perhetapahtumassa

Tänään koirat saivat tosi hyvän häiriötreenin, kun olin niiden kanssa Olarin lysteissä juontamassa pelastuskoiranäytöstä. Omat koirat saivat tehdä tottistreenejä esiintymisareenallamme ja ihmetellä suuren maailman menoa ihmis- ja koiravilinässä, grillimakkaran ja lettujen tuoksuja haistellen, alpakoita, poneja, ilmapalloja ja pomppulinnoja ohitellen. Paremmin ei olisi voinut mennä, koirat käyttäytyivät oikein edustavasti sekä yhdessä, että erikseen.

Lystien jälkeen menimme Helsinkiin Peten vanhemmille synttärikahveille. Koska ilma oli mitä upein, kävimme myös

Virveli kadehtii, kun Osmis sai pallon

Kaivarissa kävelemässä koirien, Peten ja Liisan kanssa. Taas saatiin runsain mitoin kaupunkitreeniä, ihmisvilinää ja koirien ohituksia. Vaikka kilometrejä ei päivälenkillä kovin montaa kertynyt, olivat molemmat piskit aivan kuitteja saapuessamme kotiin. Kuten ihmisilläkin, henkinen stressi ja tsemppaaminen väsyttävät usein paljon enemmän, kuin fyysinen rääkki.

Kevät on täällä!

Jotta tasapaino säilyisi, oli iltalenkillä vuorossa taas aivotonta kaahailua kallioilla ja niityllä. Nyt lattialla lojuukin kaksi kappaletta väsyneitä eli onnellisia koiria.

Vaikeuksista viisastutaan

Pitkän hiljaisen kauden jälkeen ehdin taas vaihteeksi blogin ääreen. Hiljaista on ollut vain blogissa, muuten kulunut puolitoista kuukautta on ollut varsin vauhdikasta aikaa niin töissä kuin koiraharjoitteissakin. Työkiireistä voivat kiinnostuneet lukea enemmän täältä, nyt keskityn Virvelin ja Osmon kuulumisiin. Valitettavasti kameran akku on loppu ja laturi jossain, joten tämä postaus saa nyt kelvata ilman kuvitusta.

Hälyryhmän treeneissä olen käynyt välillä kartturoimassa, välillä piileskelemässä, välillä Osmon ja välillä molempien koirien kanssa. Osmon talvikauden viimeiset “pitkät” menivät jokseenkin pieleen. Metsäalue oli mielestäni hyvän kokoinen ja tuultakin riittävästi. Hanki ei kuitenkaan kantanut edes koiran painoa, joten kulkeminen oli järkyttävän raskasta aina, jos poluntapaiselta yritti poiketa maastoon. Osmoa turhautti selvästi pitkähköt kartanlukutauot, useat palaamiset takaisin tulosuuntaan ja lopulta myös etsinnän pitkittyminen yli puoleentoista tuntiin.

Ohjaajana yritin tietysti tsempata koiraa ja pimittää siltä oman pettymykseni ja turhautumiseni, mutta tietysti koira huomasi että pieleen menee ja turhautui entistä enemmän. Opin myös, että jos väsyneen koiran haluaa saada umpihankeen tekemään töitä, on sinne mentävä myös itse. Lopulta (Jenni-figun vinkkien perusteella) pääsimme lähemmäs maalihenkilöä, Osmo sai tehdä löydön ja jaksoi ilmaistakin. Kaverit tsemppasivat ja käskivät olemaan masentumatta, vaikka treeni menikin tyystin pieleen. Vaikeuksista pitää viisastua, haastavissa olosuhteissa helpompia alueita ja apuja aikaisemmin, kuin vasta sitten, kun koira on ihan puhki. Seuraavissa hakutreeneissä Osmo sai tietysti palauttavat, helpohkot löydöt ja itsekin aloin päästä pettymyksestä yli.

Viime treeneissä harjoiteltiin taajamaetsintää liinassa ja Osmis oli kertakaikkisen loistava! Hienot reaktiot hajuihin, täysillä kohti hyvin piiloutunutta figua(* ja mainiot ilmaisut.
(*figu on ruotsalaisilta lainattu ja EsPYläisten keskuudessa vakiintunut, mukavan sukupuolineutraali ilmaus maalimiehestä.

Virvelikin osallistui taajamatreeniin. Myös se hoiti homman hienosti eli oli erittäin motivoitunut ja reagoi hyvin hajuihin. Eniten viilausta vaativa pala kuviossa on ilmaisu, jonka likka kyllä aloittaa hienosti ja itsenäisesti, mutta turhan lähellä figua. Innoissaan Virkku viilettää täysillä yli kosketusalustan, jonka päälle sen pitäisi pysähtyä haukkumaan. Alustatreenejä ollaan tehty nyt erikseen, mökillä ja metsälenkeillä. Alustoja pitää selvästi suurentaa ja tehdä ne näkyvämmiksi, lumien sulaessa ruskeankirjavat hiirimaton palat häviävät tehokkaasti maahan.

Sulaneen lähikentän innoittamana olen käynyt myös tottistelemassa muutamia kertoja. BH-kokeen liikkeet ovat mielestäni hyvällä mallilla, joskin palkkaa (=leikkiä) tulee varsin usein. Häiriöitä ja paikallamakuuta aletaan treenata heti, kun Hullut Lehmät palaavat talviteloilta ja saavat treenit pystyyn.

Arkitottiksestakin pari sanaa: Ohitukset ovat menneet lenkeillä ilahduttavan hienosti! Sen sijaan suuri häpeän ja ärsytyksen aihe mammalle on Osmon inho ja karmea käytös aina, kun näkyviin ilmaantuu naapurin Into. Se on parivuotias, innokas ja täysin harmiton espanjanvesikoirauros, jonka muuttamisesta “omalle” reviirilleen Osmo ei näytä pääsevän yli ollenkaan. Pitäisi varmaan lähteä Inton ja Ninan kanssa yhteiselle remmilenkille, jotta Osmo tajuaisi, ettei sen räyhäämisistä ole hyötyä eikä Into ole millään lailla uhka. Tilauksessa läjä lehmän hermoja meikäläiselle ennen tuota harjoitetta!

Nyt vietetään pääsiäislomaa mökillä, tehdään pitkiä lenkkejä, siistitään turkkeja, treenaillaan ilmaisuja ja tänään myös jäljestetään! Sen verran lumettomia alueita metsässä nimittäin jo on, että pari kaudenaloitusjälkeä sinne saa tallattua.

Talviurheilua

Hiihtolomalla on hauskaa!

Aamulenkki kotikulmilla

Hiihtoloman kunniaksi olemme harrastelleet erinäisiä talviurheilulajeja täällä Porkkalan mökillä. Lajivalikoimaan kuuluvat umpihankirämmintä, lumityöt, hiihto sekä pulkanveto. Virvelillä on erinomaiset vetovaljaat, mutta oma vetovyöni oli surkeaa halpahallimallia, joten se hajosi heti ensi nykäisyllä. Pieniä pyrähdyksiä isännän ja lelun luo Virkku on kyllä vetänyt emäntääkin, tosin siten, että emäntä piti käsin vetohihnan lenkistä kiinni ja yritti pysyä juosten perässä…

Kuumahan tässä tulee, tuumaa huuruparta Virveli

Valjaista ja joustavasta vetohihnasta oli enemmän iloa pulkanvedossa. Sopivankokoisten pikkulasten puuttuessa kuormaksi kelpasi suojalumi. Tyytyväinen työjuhta sai purkaa energiaansa aamulenkillä useita kilometrejä vetäen välillä pelkkää pulkkaa (ja lunta) ja välillä myös mammaa, joka ei meinannut kävellen pysyä vauhdissa mukana.

Hankikanto kesti Osmon, vaan ei Virveliä

Välillä pidettiin välitunti, jolloin Virkku sai viilettää vapaana Osmon kanssa ja emäntä veti pulkkaa. Nyt, kun pulkkaan ja kuorman tuntuun on totuttu, odotamme innolla pikkuihmisiä kyytiin!

Jaettu duuni ylämäessä on jaettu keppi perillä!

Huilitauko hangessa

Kulmakarvat huurteessa, mutta kammattuina!

Alkulämmittelyä

Talviurheilun lisäksi hiihtolomaan on kuulunut turkinhoitoa furminaattorilla ja kammalla. Sitä hommaa riittäisi kyllä vuoden jokaiselle päivälle, mutta usein emännän laiskuus tai työkiireet saavat välineet jäämään kaapinpohjalle. Emännän prioriteettilistalla ulkoilu ja treenaaminen menevät heittämällä kauneudenhoidon edelle – ja tämä koskee valitettavasti paitsi koiria, myös emäntää itseään…

Usvaa lumisen peurapellon yllä

Hiihtoloma

Huh, kuinka täynnä kiirettä viimeiset työviikot ovatkaan olleet! Hiihtoloma tuli enemmän, kuin tarpeeseen. Yritän muistella tähän viimeisiä treenejä ja muita hauvojen kuulumisia.

Mango oli pari viikkoa sitten kyläilemässä meillä. Virveli oli aluksi tosi tiukkis ja halusi lähinnä näyttää Mangolle olevansa kovempi mimmi, kuin se itse… Kielsin monta kertaa väärästä asenteesta ja kehuin, kun meno oli rennompaa. Lopulta vierailu sujui leppoisasti ja likat tulivat hyvin toimeen keskenään. Mango on leppoisa ja sovitteleva luonne, joka ei provosoidu helposti. Se kuitenkin rakastaa raisua painimista ja sisäleikeissä kumpikin oli vuorollaan selällään.

Hälyryhmän treeneissä olin viimeksi kartturina ilman omia koiria. Erittäin hyvä useiden tuntien harjoitus oli järjestetty Vihtiin. Mielenkiintoista oli se, että maalihenkilöt olivat paikoissa, joihin koirilla ei ollut pääsyä. Ohjaajien ja karttureiden piti osata lukea koiraa ja ilmoittaa koiran reaktioista johdolle.

Meiltä (kartturoin Jaria ja Pojua) jäi johdolle ilmoittaminen aivan liian vähiin, vaikka paljon selkeitä reaktioita koiralta tulikin. Usein etsinnöissä radioliikenne on niin vilkasta ja johdolla niin kiire, että sitä on näköjään oppinut liiankin omatoimiseksi. Itse ainakin mietin moneen kertaan, mitkä reaktiot ovat oleellisia ja ilmoittamisen arvoisia. Tässä tapauksessa maalihenkilö olisi löytynyt, jos olisimme ilmoittaneet selvästä reaktiosta päiväkodin suljetulle leikkialueelle. Hyvä opetus!

Hälyryhmän lumitreeneissä myös Osmo ja Virveli pääsivät hommiin. Isoihin lumikasoihin oli kaivettu luolia, joihin maalihenkilöt piilotettiin. Luolien suuaukot suljettiin pahvilla, jonka päälle nosteltiin vielä lumilohkareita ja irtolunta. Osmo on vastaavaa treenannut ennenkin ja hoiti homman nopeasti kotiin. Myös ensikertalainen Virveli oli yllättävän taitava, teki töitä nenällä ia pyrki innolla kaivamaan tyypit esiin piiloistaan. Kiitokset Lea Lainelle lumitreenikuvista!

112-päivänä esiinnyttiin ja edustettiin EsPY:ä Sellossa. Kuva: Jari Miettinen

Hullut lehmät ovat tottistelleet pari kertaa Veikkolan hallilla. Haukka on ilmoittautunut jo kevään bh-kokeeseen ja itse pähkäilen, josko Virveli olisi valmis samaan… Paikallamakuuta pitäisi kyllä treenata häiriön alla, kuten kaikkia muitakin liikkeitä. Tulisipa ainakin

Hälyryhmäläisiä 112-päivässä Sellossa. Kuva: Jari Miettinen

 

 

treenattua, kun olisi pakko!

Umpihankikuntoilua ja sekaharjoitteita

Osmo ja Roosa vanhoina hyvinä aikoina eli ennen nuoriso-osaston perustamista.

Kuluneella viikolla on taas kuntoiltu päivittäin pitkiä lenkkejä umpihangessa. Parina onnekkaana aamuna lenkkiseuraksi hankeen on sattunut tuttu lauma eli Roosa-leonbergi, Jane-tolleri ja Nana-puudeli. Tuntuu kivalla tavalla alkukantaiselta tallustella metsässä aamukuudelta viiden koiran lauman kera. Sopuisan porukan pomo taitaa olla Roosa, mutta Osmon mielestä se itse sekä Roosa ovat alfapari.

Joskus mammaa kannattaa kuunnella...

Viikonloppuna ehtii tehdä monenlaista, kuten retkeillä Nuuksiossa. Umpihankea oli taas ohjelmassa ja lumikengät olisivat olleet huippujuttu. Sattuneesta syystä palasimmekin samaa reittiä taukopaikalta takaisin autolle. Kahden ihmisen ja kahden koiran jäljet saattoi melkein jo kuvitella poluksi, ainakin kulku kävi paljon ripeämmin.

Mutta missä on Osmo?

Taukopaikka eli hirvitorni näkyvissä!

Taukopaikalla hirvitornilla ihmiset joivat kahvia ja söivät pullaa ja koirat etsivät lumen alta mamman sinne piilottamia esineitä. Virveli poloinen innostui yhdestä hajusta niin, että alkoi kaivaa esinettä esiin liian varomattomasti. Lopputulos oli, että kyseinen hanska upposi ja katosi jonnekin hangen uumeniin eikä kumpikaan koirista tai etsintään osallistuneista ihmisistä löytänyt sitä enää. No, se olikin sellainen pariton ja rikkinäinen esine-etsintähanska ja se löytyy sitten joskus keväällä… Muut rievut koirat onnistuivat tarkentamaan ja kaivamaan siististi esille. Vau!

Ilmaisuharjoitus tuplana hirvitornilla

Virkku tallaa polkua menomatkalla...

Tänään on ollut vaihteeksi enemmän pakkasta, mutta treeneihin piti silti päästä. Pidimme neljän hengen (4 ihmistä, 6 koiraa) minitreenit Histan kylmäasemalla, aiheena reagointi hajuihin, liinassa työskentely ja ilmaisut. Virveli päihitti isoveljen tällä kertaa niin yläpiilon tarkentamisessa kuin jäljen bongaamisessakin. Myös ilmaisut olivat varmat ja hyvät. Liinaa tarvitaan jarruttamaan likan syöksyä maalihenkilön luokse silloin, kun piilolle on esteetön pääsy. Lopuksi tehtiin muutama kosketusalustanaksuttelu ja aivan lopuksi vielä tottisteltiin.

Osmo oli tasaisen varma ja erittäin motivoitunut etsijä, kuten aina. Maalihenkilön pudottama esine ei kuitenkaan kiinnostanut sitä ollenkaan, ennen kuin ohjasin koiran ihan lähelle esinettä ja kehuin pikkuruisesta reaktiosta. Heti kehun kuultuaan jätkä meni maihin kuin sanoakseen: “Ai NÄITÄKIN etsitään!?! Oisit heti sanonu!”.

... ja Osmo paluumatkalla.

Esineitä on haettu huimalla innolla monena päivänä tällä viikolla, mutta jos Osmolla on mahdollisuus etsiä itse ihminen, eivät esineet merkitse sille mitään. Pelastuskoirahommissa “lajit” sekoittuvat ja koiran pitää hallita haun ohella jäljen nosto, jäljestys ja esine-etsintä. Ei siis muuta, kuin lisää reagointitreenejä ja monipuolisia “sekatehtäviä”.

Lunta, lunta, lunta!

Kuntoilua umpihangessa

Jos joku osaa iloita lumesta, niin Virveli! Lunta on satanut useana päivänä ja metsälenkit umpihangessa käyvät tosissaan kuntoilusta. Vire loikkii, laukkaa, ryömii ja kahlaa ja sitten, kaikkensa antaneena, möyryää sammakkoasentoon vatsalleen ja siitä naama edellä hangen sisälle. Voi sitä riemua ja voi sitä lumipallojen määrää jalkakarvoissa! Sulatussuihkun jälkeen kelpaa köllötellä olohuoneessa Osmon kanssa. Väsynyt koira on onnellinen koira!

Loppuhuipennuksena pitkularyömintää naama edellä

Nenäharjoituksena etsittiin kuivanappuloita hangen alta

Väsymys on kaikkein parasta silloin, kun se on ansaittu paitsi fyysisellä rasituksella, myös aivotyöllä. Tänään tehtiin reagointi- ja ilmaisuharjoituksia Histan auratulla kylmäasemalla. Maalihenkilöt olivat ison kentän eri päädyissä lumipenkan suojassa sekä yksi korkealla, näkymättömissä rekan peräkontin tasanteella. Teimme treenin taajama- tai tienvarsietsintätyyppisesti koira liinassa. Virveli työsti hajut hienosti ja ilmaisutkin sujuivat liinassa ilman pulmia eli tarpeeksi kaukaa. Lopuksi vahvistin Virelle vielä oikeaa etäisyyttä maalihenkilöstä tekemällä naksuttimen kanssa kosketusalustaharjoituksia kentällä. Kosketusalustaa ollaan naksuteltu lähinnä olohuoneessa, mutta nyt lisäsin alustasta parin metrin päähän “maalihenkilön”. Palkka tuli naksun jälkeen minulta ja maalihenkilöt olivat täysin passiivisia. Toimi!

Lumipartainen pelastuspoju

Osmo teki täydellisen treenin, joka toimi samalla palauttavana ja vahvistavana treeninä torstain “pitkien” jälkeen. Pitkissä aiheenamme oli tienvarsietsintä n. 2 km reitillä. Taajamatreenejä liinassa tulee harjoiteltua aivan liian vähän, ne kun ovat koiralle tyystin erilaisia, kuin perinteinen hakutreenaus metsässä nopeine pistoineen. Pohdin ennen treeniä, mahtaako Osmo tajuta ollenkaan olevansa töissä, eikä huoli ollut aivan aiheeton. Muiden koirien ohitukset saivat Osmon (vaiko ehkä ennemmin emännän?) keskittymisen herpaantumaan juuri silloin, kun maalihenkilö oli lähellä. Kartturina oli Jenni, joka kokeneena koiranohjaajana oli huomannut Osmon merkkaavan ihmistä. Minulta tämä pieni nenännosto meni kuitenkin ohi. Kävelimme saman tienpätkän vielä uudestaan ja vihdoin Osmis sai kunnolla hajun olemattomasta tuulesta ja säntäsi hankeen ja edelleen pusikkoon, jossa Lea oli piilossa.

Törpön metsäpannassa on kulkusia, jotka varoittavat metsäneläimiä ennen, kuin näkövaikutteinen jahti alkaa. Toimii.

Jatkoimme löydön jälkeen reitin loppuun ja Osmo ilmaisi hienosti yhden maalihenkilön jättämän esineen. Minulle yllätykseksi Lea meni vielä reitin loppuun uudestaan piiloon ja tämän hajun Osmo merkkasi kertakaikkisen hienosti ja varmasti, vaihtoi suuntaa ja paineli penkan taakse pusikkoon haukkumaan Leaa.

Talvimuotia takajaloissa...

Tänään samantyyppisessä treenissä Osmo oli jo aivan omaa luokkaansa ja sai hyvät vahvistukset siihen, että myös liinassa ihmisten ilmoilla liikuttaessa voi tehdä löytöjä. Kertaus on tässäkin lajissa opintojen äiti. Lisää tällaista!

Loppiaisjäljet

Partatyypit Vire, Osmo ja Pimu

Kävin koirien kanssa perinteisellä lomakiertueella Pirkanmaalla. Kahdessa vuorokaudessa ehdimme katsastaa kolme kyläpaikkaa: Mariannen lauman Kyröskoskella, Jaana-kasvattajan Jämijärvellä ja siskoni perheen Ylöjärvellä. Oli mahtavaa tavata pitkästä aikaa tärkeitä ihmisiä. Mariannen lauma oli kasvanut yhdellä pikkuihmisellä, kerrassaan hurmaavalla Minttu-tytöllä.

Emännän ja Virvelin ensikohtaaminen puolitoista vuotta sitten... Kuva: Marianne Koivisto

Kaikista kivoista koirista, kissoista ja pikkuihmisistä huolimatta Virvelin reissun kohokohta taisi olla Jaanan tapaaminen. Niin ylitsepursuaviin onnen ja innostuksen osoituksiin likka ei (ONNEKSI!) enää ihan joka ihmisen kohdalla ylly, kuin mitä Jämijärvellä nähtiin. Tietysti Jaana ensimmäisenä Virvelin tuntemana ihmisenä ja emon jälkeen pentuajan tärkeimpänä ruoanlähteenä on aivan omaa luokkaansa. Kohtaamista Virvelin osalta voisi luonnehtia ehkä parhaiten sanalla sekoaminen. Kampaamossa kun oltiin, Jaana myös siisti Virvelin otsatukan ja parran. Onnenhuumasta selvittyään Virveli osoitti omaavansa sentään jonkinlaisen hermorakenteen ja nukkui kyljellään kampaamon lattialla sillä välin, kun mamma ja kasvattaja vaihtoivat ajatuksia ja joivat kahvia.

Lumisella aamulenkillä puutöiden parissa

Mariannen koirat ovat omien koirieni vanhoja tuttuja ja loistavaa seuraa tasapainoisuutensa (hmm.. Pimu nyt on snautseri ja ehkä aavistuksen rauhaton..) ja tottelevaisuutensa vuoksi. Viime kerralla Virveli yritti vähän rökittää Pimua, mutta tällä kertaa ei koettu minkäänlaista draamaa, vaan yhteiselo sujui alusta loppuun sopuisasti.

Loppiaista vietämme täällä Porkkalan mökillä, jonne on saatu taas sähköt. Ohjelmassa on ollut tänään irrottelua vapaana niityllä ja metsässä, lepäilyä sohvalla sekä pitkästä aikaa jäljestystä. Tein molemmille piskeille n. puolen kilometrin ja kuuden kepin jäljet. Halusin tehdä pitkän tauon jälkeen helpohkot jäljet ja päästä palkkaamaan keppien ilmaisuista tiuhaan. Virkun jälki vanheni 45 minuuttia, Osmon reilun tunnin.

Etenkin Virveli yllätti minut todella iloisesti tehdessään kertakaikkisen upeaa ja tarkkaa työtä. Muistuttelin sen mieleen keppi-ilmaisua ennen jäljelle lähtöä, mutta sitä tuskin olisi tarvittu: Neiti pisti nenän maahan heti, kun valjaat puettiin sen päälle. Ekalla kepillä likka tarvitsi pientä kannustusta mennäkseen löydön kanssa vielä maahan, mutta kaikki loput kepit se bongasi itse ja tarjosi maahanmenonkin ilman apuja. Loistava Virveli! Palkaksi kepeistä tuli herkkupurkkiruokaa ja viimeisen kepin jälkeen myös leikkituokio mamman kanssa.

Työnteon ja ulkoilun jälkeen uni maistuu.

Myös Osmis oli onnesta ja innosta soikeana ja ajoi jäljen todella hienosti. Ensimmäisestä kepistä se olisi rientänyt ohi, jollen olisi hidastanut sen tahtia liinalla. Loput kepit se näytti itsenäisesti ohjaajasta kaukana eikä erehtynyt kertaakaan pois jäljeltä. Seuraavaksi Vire saisi ajaa vieraan tekemää jälkeä ja aloittaa janatreenit.

Tänään Jaana ja Haukka tulevat treeniseuraksemme, mutta yöllä on satanut lunta, joten jäljestämään ei ehkä päästäkään. Suunnitelmissa on myös esine-etsintätreeni kapealla, mutta syvällä alueella. Siinä pieni lumipeite ei haittaa ollenkaan. Tämän viikonlopun ja samalla koko joululoman päättää hälyryhmän koulutuspäivä sunnuntaina. Sitten onkin taas aika aloittaa arkinen aherrus töissä, mikä saattaa valitettavasti tarkoittaa myös blogipäivitysten harvenemista.

Vire ja Haukka ovat treeni- ja leikkikaverit vauvoista asti

Vuosikatsaus ja tavoitepäivitystä

Aurinkoisella metsälenkillä uudenvuodenpäivänä

Vuosi vaihtui kotona nukkuen (olen ilmiselvästi tullut vanhaksi!) ja sitä ennen lenkkeillen ja telkun ääressä karkkia napostellen. Päivälenkki oli mahtavan vauhdikas. Se sisälsi niin esine-etsintää, tottista kuin maastojuoksuakin. Nuuksioon retkiseuraksi lähtivät Antti ja Riitta. Iltakävelyllä kävin vielä n. 19 aikoihin, jolloin raketit paukkuivat jo täydellä teholla. Hihnassa Osmis kulki tavallista lähempänä minua ja Virkulla oli ehkä häntä vähän normaalia alempana, mutta muuten paukut eivät koiria näyttäneet haittaavan. Viimeistään metsätaipaleella vapaiksi päästyään hauvat olivat omia, toheloita ja vauhdikkaita itsejään eivätkä enää reagoineet kauempaa kantautuviin rakettien ääniin mitenkään. Hyvä, hyvä!

Nyt, kun vuosi on vaihtunut, on aika katsoa viime vuotta kokonaisuutena ja asettaa tavoitteita vuodelle 2012. Viime vuodenvaihteessa kirjoitin tavoitteistamme näin:

Ohjaaja: Suunnistustaidon kehittyminen, loppuvuodesta kartturointi tosietsinnöissä ja sen jälkeen koirakkona hälytyskelpoisuus. Koiran/koirien rauhallinen ja selkeä ohjaaminen kaikissa tilanteissa. Itsevarmuuden lisääminen.

Kompassi ja kartta kesällä todistetusti käytössä... Kuva: Pete Niemelä

Palaute: Kartturointi- ja suunnistustaidot ovat selkeästi parantuneet, mutta en vielä ilmoittautunut kartturiksi tosietsintöihin. Uusi tavoite on ilmoittautua tosietsintöihin kartturiksi kesällä ja päästä syksyllä Osmon kanssa oikeisiin töihin. Rauhallista ja selkeää ohjaamista olen kyllä itsessäni ajoittain havainnut. Etenkin kesän riisenileirin ja Ilonan jämäkän palautteen jälkeen olen keskittynyt oman sähläämiseni vähentämiseen koiraa

Maalihenkilönä koulutan myös muiden koiria, tässä Kittyä. Kuva: Sari Hujanen

ohjatessani. Vielä määrätietoisempi ja selkeämpi saisin kyllä olla, eli siinä tavoite vuodelle 2012. Toiseksi tavoitteekseni asetan aktiivisemman ja määrätietoisemman treenaamisen, treenisuunnitelmien tekemisen ja kokeisiin ilmoittautumisen. Työkiireistä huolimatta!

Tosikko mammanpoika haluaa tokokisoihin!

Osmo: Hyvän hallittavuuden ylläpito ja ohitustilanteiden aktiivinen treenaaminen. Hälyryhmän “puolikkaisiin” treeneihin osallistuminen, hälytyskelpoisuuden ylläpito ja taajamaetsintätaitojen kehittyminen. Tokossa osallistuminen muutamiin voittajaluokan kisoihin ja niissä tuloksen paraneminen – tavoitteena on tietysti edelleen se ykkönen!

Rakennusetsintää, kuva: Sari Hujanen

Palaute: Hallittavuutta ja ohitustilanteita on treenattu päivittäin ja molempiin olen tyytyväinen. Puolikkaissa ollaan käyty, mutta koirakko-vuoro sattuu kohdalle sen verran harvoin, että aika vähäistä Osmon tositilannetyyppinen treenaaminen on ollut. No, tammikuussa on seuraava koiravuoro ja silloin aloitamme myös hakuryhmän treenit joulutauon jälkeen. Tokossa tavoitteisiin ei päästy mitenkään, koska emäntä ei saanut aikaiseksi ilmoittautua yhteenkään kokeeseen… Hyi, hyi, laiska ja saamaton emäntä!!! Uudeksi tavoitteeksi asetan kokeisiin ilmoittautumisen, joka tuo mukanaan myös aktiivisempaa treenaamista. Liikkeistä eniten treeniä vaativat tunnistusnouto, ruutu ja kaukokäskyt. Ne kuntoon ja kisoihin, mars!

Virveli ja kotiteltta riisenileirillä

Virveli: Hallintaa, hakua ja tottista – tässä järjestyksessä. BH-kokeen liikkeet loppuvuodesta kuntoon. Noutokapulan pito; haukkuilmaisu etsintätilanteesta irrotettuna. PK-esteiden alkeet, hyppytekniikka ja noutaminen tasamaalla sekä pienten esteiden yli.

Trimmausta vailla, joulukuu 2011

Palaute: Hallinta on ok, paitsi silloin, kun neitokainen lähtee riistanhajulle. Silloin korvat menevät lukkoon ja muu maailma unohtuu. Olen pohtinut jopa kauko-ohjattavan sitruunapannan hankkimista tämän pulman kitkemiseksi. Metsälenkeillä olen pitänyt Virellä myös kelloa, jonka tarkoitus on ennen kaikkea varoittaa pupuja ja peuroja, jotta osaavat ottaa etäisyyttä ennen kuin Virveli juoksee perässä. Kello on toiminut ilmeisen hyvin, koska sen käytön aloitettuani ei yhtään näköavusteista jahtia ole päässyt alkamaan.

Virkku ja lumikuorrutus

Hakua on treenattu turhan epäsäännöllisesti ja epä- johdonmukaisesti. Ilmaisuhaukku etsinnästä erillään toimii, mutta etäisyyden ottamiseen Vire tarvitsee vielä apuja. Siksi ilmaisuja treenataan edelleen myös etsintätilanteesta irrotettuna. Aivan loppuvuodesta Vire sai haukkua treeneissä myös löydöt ja ilmaisut olivat ihan siedettäviä, mikä tarkoittaa, että Vire ei koskenut maalihenkilöitä. Haluan kuitenkin koiran selvästi kauemmas, koska ilmaisun pitkittyessä se tulee muuten taatusti eteenpäin.

Hakuhommiin löytyy aina intoa...

Tavoite vuodelle 2012 on, että ilmaisu saadaan kuntoon ja ohjattavuus paremmaksi. Mikäli nämä tavoitteet saavutetaan, ilmoitan Virvelin pelastushaun peruskokeeseen (ensin pelkkään päiväosuuteen). PK-hakuun tyylimme on vielä liian vapaa. Tyhjien pistojen ottaminen treeniohjelmaan on kuitenkin tavoitteena ja se taas on askel kohti kokeita. Jäljestystä pitää treenata, se on oma lempilajini ja sitä ei olla tehty kesän jälkeen yhtään. Siis taas risuja emännälle!!!

Sosiaalistumis- ja ympäristötreeniä Olarin lysteissä

Tottiksessa Viren tavoitteet on sentään saavutettu. BH-kokeen liikkeet alkavat vähitellen olla kunnossa. Ainoastaan paikallamakuu on kesken, sitä kun ei olla treenattu juuri yhtään. Noutokapulan pito on ok, samoin nouto tasamaalla alkeistyyliin eli ohjaajan vartaloavuilla palautusasennon suoristamiseksi. Virveli ei myöskään malta odottaa käskyä, vaan ottaa varaslähdön, ellei sitä pidä pannasta kapulaa heitettäessä. Tästä en ole huolissani, hallintaa nipotetaan sitten, kun nouto on muuten täydellinen. Esteiden kanssa en ole pitänyt kiirettä, mutta lelun tai kepin perässä ja takaisin päin esine suussaan Vire on loikkinut puunrunkojen yli metsässä. Tottiksessa selkeä tavoite vuodelle 2012 on BH-kokeen suorittaminen hyväksytysti.

Joulukuuta Porkkalassa

Lopuksi suuret kiitokset kaikille kanssamme treenanneille. Ilman silmiänne, hoksottimianne, ideoitanne ja palautettanne ei treenaamisesta tulisi yhtikäs mitään!

Onnellista, antoisaa ja menestyksekästä vuotta 2012!

Tyyntä ja myrskyä

Pukki toi Virvelille mahtavan pitkäsäärisen, kumipallonaamaisen apinan

Joulua vietettiin leppoisasti kotona lötkötellen ja pitkistä metsälenkeistä nauttien. Aattona käytiin myös syömässä Peten vanhemmilla. Pieneen olohuoneeseen mahtui sopuisasti viisi ihmistä ja kolme koiraa. Kotona Virveli ja Osmis saivat avata pakettinsa ja etenkin nuorimmaisen riemua uudesta lelustansa oli hulvatonta seurata.

Osmolle uusikin nalle kelpasi, mutta vanhaa, naamatonta lelunraatoaan se ei hylännyt

Ylimääräisiä possunkorvia ja luomukinkun läskireunojakin hauvat saivat joulun kunniaksi.

Tapaninpäivänä tunnelmoitiin kynttilänvalossa, koska myrsky oli kaatanut puita sähkölinjojen päälle ja koko kylä oli pimeänä. Myrskytuulen keskellä käytiin tietysti lenkkeilemässä ja ihmettelemässä tuttujen metsäreittien muodonmuutosta myrskyn kourissa. Havut tuoksuivat ja runkojen yli sai hyppiä

Myrskyn keskelläkin laumamme loisti joulun valoa!

tavallista

enemmän. Otsalamput olivat tarpeen paitsi metsän keskellä, myös ulkoilureiteillä, jotka olivat kaikki pimeinä. Onneksi on hyvät heijastinliivit ja lamput koirillakin, muuten etenkin Virveliä olisi mahdoton havaita. Tiernapoikien hengessä Virvelin omaksi joululauluksi on valittu “hoo jos minä olen musta, olen minä kaikista riskialttein”.

Virkku ja suopursuntuoksuinen tapaninpäivä

Kävimme koko lauman voimin lenkkeilemässä myös Nuuksiossa Syvä Antiaksella ja Iso Antiaksella. Autolla sai pujotella taas kaatuneiden runkojen ohi ja roikkuvien sähkölankojen alta. Sulien metsälampien aallokko oli kyllä ennennäkemättömän korkea.

Osmo ja ennen niin tyyni metsälampi

Myös seuraavana päivänä ihmeteltiin myrskyn jälkiä, tällä kertaa mökillä Porkkalassa. Koska sähköt olivat sieltä edelleen poikki eikä sen vuoksi vettäkään saatu, tyydyimme tarkistamaan tontin ja korjailemaan pressut veneen päältä, käymään kunnon lenkillä ja palaamaan kotiin.

Porkkalassa vesi oli korkealla

Osmo bongasi lenkillä jonkin eläimen kakat ja pyöriskeli niissä oikein antaumuksella. Ja koska vettä ei muuten ollut saatavilla, saivat koirat luvan hakea pari kertaa keppiä hyisestä merestä. Intoa puhkuen molemmat uivat eikä loppua olisi tullut, jos emäntä ei olisi viheltänyt peliä poikki. Jo on aikoihin eletty, kun joululoman ohjelmassa on uintia luonnonvesissä! Kotona pesin Osmon vielä lämpimällä vedellä ja shamppoolla, sillä kakanhaju ei kylmäpesussa tietenkään kokonaan lähtenyt.

Kuvaa varten "paikoillaan". Vasemmalta Osmo, Iksu, Vire ja Kuisma

Kyläilemäänkin olemme ehtineet. Aatonaattona käytiin kummipoikamme Kuisman kotona. Kuisma ja isoveljensä Iivana olivat tietysti ennen joulua varsin riehakkaalla tuulella. Jopa Virveli käyttäytyi rauhallisemmin, kuin pikkujätkät! Vire on kyllä tosi kiva ja kärsivällinen lasten kanssa. Se tuo väsymättä lelua takaisin heittäjille eikä hämmenny yhtään yllättävistäkään halauksista tai kiljuvien lapsukaisten juoksukilpailuista. Jopa matalalle jakkaralle olohuoneen nurkkaan jätetyt “tontun” piparit se jätti rauhaan, kun kerran kiellettiin ottamasta. Hieno likka! Huomenna on luvassa lisää pikkulapsivieraita, kun siskontytöt tulevat kylään meille.

Rakas Joulupukki…

Rakas Joulupukki,

Olemme olleet kaikki aika kilttejä.

Virveli on ollut rauhassa kotona silloinkin, kun mamma on ollut pitkiä päiviä töissä.

Virveli pysyy metsälenkeillä kuulolla ja tekee innokkaasti sekä tottista, että hakua.

Osmo on ohittanut arkkivihollisensakin hiljaa, vaikka sen tekisi selvästi aina mieli hiukan isotella.

Osmo on kiltti potilas ja suostuu käyttämään aika noloa sukkaa ja tossua takajalassaan, jonka varpaassa on pipi.

Mamma on käynyt pitkillä metsälenkeillä meidän kanssa, vaikka on ollut ihan kauhean kiireinen.

Isäntä on auttanut mammaa kävelyttämällä ja ruokkimalla meitä silloin, kun on ollut illallakin töissä.

Osmo toivoo Joulupukilta paljon herkkuja, koska ruokahalu on mahtava. Herkuksi käy melkein kaikki. Kahdesti päivässä herkuksi käy jopa antibiootti, joka määrättiin varvasvamman takia. Pipi on onneksi varpaan päällä eikä vaikuta mitenkään Osmon liikkumiseen. Sukka sen sijaan on nolo ja tyhmä ja se vaikuttaa Osmon liikkumiseenkin.

Virveli toivoo Joulupukilta leluja. Treeneihin patukoita ja palloja ja kotiin jonkun kivan riepoteltavan pehmolelun, mitä isompi, sen parempi. Kirpparilta ostettukin käy, koska lelu ei luultavasti kestä kovin pitkään. Ja herkkuja myös, jos Osmokin saa!

Mamma toivoo aikaa, herkkuja, hyvää kirjaa ja verkkareita.

Isäntä toivoo kilttejä koiria ja leppoisaa aikaa kotosalla.

Kaikille yhteiseksi toivomme mukavia metsälenkkejä ja mammalle ja koirille erikseen vielä TOSI pitkiä metsälenkkejä. Muutama iloinen treenituokiokin olisi kiva lisä pukinkonttiin.

Kaikille kavereille toivomme yhdessäoloa ja pitkiä lenkkejä.

Aatonaattona käytiin leikkimässä kummipoika Kuisman ja isoveli Iivanan kanssa

RAUHALLISTA JA ILOISTA JOULUA!

Terveisin Osmo & Vire sekä mamma & isäntä

Kauanko tässä pitää vielä poseerata?!

 

Mangon kanssa mökillä

Manski, Osmo ja Virkku

Viime viikon torstaina saimme vieraaksemme rhodesiankoira Mangon, kun sen omistaja ja ystäväni Anna lähti reissuun. Mangon ja Virvelin riehakkaat painisessiot ja Osmon tosikkomaiset kommentoinnit tuntien lähdimme koiralauman kanssa viettämään pidennettyä viikonloppua mökille Porkkalaan. Eiköhän noissa kahdessa omassa koirassa ole ihan tarpeeksi koettelemaan naapurien huumorintajua… Kolmen koiran ulkoiluttaminenkin on huomattavasti leppoisampaa, kun ei tarvitse koko ajan pelata hihnojen kanssa.

Tyttöjen huilaustauko leikin lomassa

Perjantain työpäivää hiukan jännitin, koska piskit jäivät keskenään yhden huoneen mökkiin kahdeksaksi tunniksi. Edes puruluita ei voinut jättää viihdykkeeksi, koska Osmo on niiden suhteen todella omistushaluinen. Sain kuitenkin yllättyä iloisesti, sillä mökki irtaimistoineen oli täysin ehjä ja hiljainen palatessani töistä. Yksi myttyyn mennyt matto sentään todisti, että likkojen työpäivään oli kuulunut nukkumisen lisäksi hiukan painimistakin.

Linssilude Osmo rannassa

Lenkkeily on sujunut hienosti, joskin ekana iltana Vire toi ylpeänä pusikosta mukavasti mädäntyneen sorkan ja seuraavana päivänä samasta paikasta yhtä hurmaavantuoksuisen selkäranka-kylkiluu-setin. Sorkan Vire antoi kiltisti käteeni (aah!), mutta isompi aarre oli niin ihana, ettei sitä niin vaan noudettukaan emännälle. Osmo ja Mango saivat kuulla varsin uskottavan örinän mennessään Virvelin luo. Lopulta menin Virvelin luo, joka kaikeksi onneksi irrotti käskystä otteensa ilman, että jouduin itse koskemaan raatoon. Sitten vaan koirat hihnaan ja kauas aarteesta.

Likat päiväunilla

Sitten edellisen päivityksen reipas työtahti ja aktiivinen metsälenkkeily ovat jatkuneet. Hälytreeneissä olen käynyt kartturoimassa ja pimeäsuunnistus on sujunut yllättävän hyvin. Kävin päivittämässä myös ensiapuosaamiseni EA2-kurssilla. Osmo ja Virveli ovat etsineet ukkoja kerran viikossa tai välillä harvemminkin. Neiti on saanut vihdoin myös haukkua löytämänsä ihmiset, mikä on sujunut kelvollisesti. Namipurkki toimii koiralle merkkinä, jota lähemmäs maalihenkilöä ei ole asiaa. Ja haukuista purkki lentää vielä hiukan kauemmas.

Työ haittaa harrastusta

Kuten otsikko kertoo, työt ovat vieneet viime viikkoina todella paljon aikaa ja se aika on tietysti ollut pois treeneiltä ja etenkin bloginpäivittämiseltä. Koirien liikuttamisen olen sentään hoitanut kunnolla eli metsässä on juostu päivittäin kunnon lenkkejä.

Virveli on pian 1,5 vuotias ja usein raivostuttavan kuriton kakara. Kurittomuutta ilmenee etenkin metsässä riistanhajun leijaillessa koiran nenään. Käskyt toimivat, jos ne annetaan ennen, kuin koira on lähtenyt juoksuun. Mutta vauhdissa Vire ei käskyjä kuuntele. MUR!!! Tosi tarkkana saa olla kaiken aikaa, jotta pysyy ajatuksen verran edellä riisenin mielenmaisemaa.

Paitsi peuroja, Virveli on etsinyt metsästä myö “ukkoja” kerran viikossa. Hakumetsässä ei tarvitse onneksi pelätä koiran riistalle lähtemistä, koska maalimiesmotivaatio on niin valtava. Ilmaisua en ole vieläkään yhdistänyt etsintään, vaan haukkumista on treenailtu vain erikseen. Tottiksia ei olla treenattu pariin viikkoon, paitsi tietysti pieninä annoksina lenkkien ja ruokailun lomassa.

Osmo suoritti viime viikonloppuna hyväksytysti pelastuskoiraliiton taidontarkistuskokeen eli loppukokeen pimeäosuuden. Jos olisin ottanut tuulensuunnan paremmin huomioon, olisimme suoriutuneet alueelta nopeamminkin, kuin 25 minuutissa. Toisaalta aikaa jäi nytkin vielä 20 minuuttia, joten mukavastihan koe meni. Osmo ilmaisi varmasti, oli kuulolla ja ohjattavissa. Tosin pysäytyskäskystä se tuli luokseni, vaikka sen olisi pitänyt pysähtyä niille sijoilleen. Olisi pitänyt käskeä koira maahan, se kun toimii varmemmin nimenomaan pysäyttävänä käskynä. Joka tapauksessa olen todella tyytyväinen pätevään pelastuskoiraani!

Sinkoiluja

Törppö ja Tosikko

Viikot ovat vierineet huimaa vauhtia ja (työ)elämä on ollut sen verran hektistä, että bloginpäivitys on taas jäänyt. Koirarintamalla tapahtuu silti kaiken aikaa. Tässä muutamia kuulumisiamme.

Virveli syystunnelmissa

Pari viikkoa sitten Virveli oli kanssani Espy:n koulutusleirillä Vahermassa. Huonekaverinamme oli Arttu-airis, jonka kanssa Virvelillä oli hauskaa niin lenkeillä kuin sisälläkin. Toinen lenkkikaveri ja kimppakyydeistä johtuen myös autoilukaveri oli Eemeli, parivuotias beaceron. Hakutreenejä vedettiin neljä kierrosta ja lisäksi pari ilmaisutreeniä hihnassa metsätiellä. Maastossa sain todeta saman, minkä olin kirjannut jo ennen leiriä osaamis- ja tavoitepaperiimme. Maalimiesmotivaatio on huikea ja nenä toimii. Ohjattavuutta ja kuuliaisuutta on saatava lisää ja ilmaisuja tehdään vain etsinnästä erillään koiran pitämiseksi kauempana maalimiehestä.

Virtahepo-virveli rakastaa rypemistä

Sunnuntain eka treeni meni mahdottomaksi kaahailuksi ja siksi toinen treeni tehtiin täysin hallinnan kautta, liina varmuuden vuoksi koiran perässä roikkuen. Liinaa tarvittiin vain kerran, muuten Virveli uskoi minua hyvin. Treenin lopuksi temppuilin ja leikin itse Virvelin kanssa. Sillä oli siis kaikkein hauskinta silloin, kun se kuunteli mammaa. Samanlaisen hallintatreenin pidin myös seuraavalla viikolla omissa hakutreeneissämme. Ilmaisemaan Virveli on päässyt vain hihnassa. Palkka lentää koiralle silloin, kun hihna on löysällä ja välimatka tarpeeksi pitkä. Haukkuminen oikealta etäisyydeltä sujuu myös niin, että jätän koiran istumaan ja menen itse muutamien metrien päähän kyykkyyn. Palkka lentää koiran luo, jolloin koiran ei tarvitse lentää palkan luo.

Osmoposmo

Tottiksia ollaan otettu pari kertaa Hullujen Lehmien porukalla. Osmo on saanut tehdä perusliikkeiden lisäksi ruutua ja viimeksi kokeilin pitkästä aikaa tunnariakin. Se ei sujunut odotusten mukaisesti, mikä johtui luultavasti huolettomasti käsittelemistäni ”hajuttomista” palikoista.

Tällä viikolla Osmo ajoi elämänsä ensimmäisen pimeäjäljen, joka oli reilut 2 tuntia vanha ja vajaan kilometrin mittainen. Odotettuaan autossa hakutreenien ajan jätkällä oli niin hurjat kierrokset, että jäljelle lähdettiin aivan liian kovaa. Ekat kaksi esinettä mentiinkin yli tai ohi ilman minkäännäköistä reaktiota. Vasta yhden totaalisen eksymisen ja ohjaajan muutaman luovutusaikomuksen jälkeen saimme kiinni jäljestä ja loppu sujuikin hyvin esineitä ja tienylitystä myöten. Lisää treeniä siis vaan myös pimeällä!

Ai mekö? Ei me mitään tehty!

Koirien ohitukset ovat edelleen menneet oman mittapuuni ja vaatimustasoni mukaisesti hyvin eli molemmat piskit ovat pysyneet hiljaa. Pariin viime viikkoon mahtuu lukemattomia ohituksia, mutta muistaakseni vain kaksi haukkunäytöstä. Joka päivä lenkkeillään myös vapaana metsässä ja hihnaan tuleminen tarvittaessa on ollut varmaa. Valitettavasti eilen mökillä piskit bongasivat mökkipihaan tullessamme valkohäntäpeuran ja lähtivät molemmat ajamaan sitä ennen kuin ehdin edes huomata koko elukkaa (vaikka peura olikin todella suuri ja ihan lähellä). Noin minuutin jahdin ja kolmen kutsun jälkeen hauvat rymistelivät onneksi takaisin. Kehuin ja palkitsin iloisesti, olenhan melko hyvä näyttelijä… Oikeasti harmitti vietävästi, että jahtikäytös pääsi taas vahvistumaan.

Turussa kyläilemässä

Riemukasta ja luvallista vapautta on maisteltu myös koirakavereiden kanssa. Viikko sitten käytiin Turussa Mangoa moikkaamassa ja viime viikolla leikittiin parina aamuna Roosa-leonbergin, Jane-tollerin ja Nana-pikkupörriäisen kanssa. Tosin lähinnä Vire ja Jane leikkivät, muut aamulenkkeilivät huomattavasti hillitymmin.

Treenikuulumiset

Mitä kuraisempaa vettä, sen ihanampaa!

Viime viikonloppuna Jaana ja Haukka kävivät mökillä jäljestämässä. Virveli ajoi Jaanan tekemän jäljen. Nenä tuppasi nousemaan turhan ylös ja vauhtia oli ajoittain liikaa. Tuoreesta sienestäjän tekemästä harhajäljestä Virveli olisi ollut tosi kiinnostunut, mutta jatkoi avustettuna oikeaa jälkeä. Kepeistä yhden yli mentiin vauhdilla, muut löytyivät, kun tiesin hidastaa koiraa kunnolla. Haukalla oli samansuuntaisia pulmia, nenä oli liikaa ylhäällä. Seuraavaksi kaverukset laitetaan peltotöihin eli tekemään tarkkaa nenätyötä tasaisessa maastossa. Nenän noustessa matka ei etene. Treenien jälkeen Haukka ja Vire saivat juosta ja painia.

Metsätöissä lenkin lomassa

Sen sijaan Osmo ajoi vajaan kilometrin vaikeahkon, mutta vain n. tunnin vanhan jäljen hienosti. Jälki meni ensin kosteikossa neljän eri ojan yli, sitten todella tiheässä pöpelikössä peurojen tekemiä polkuja pitkin ja lopuksi vielä pienen pätkän kalliolla. Kerran otin koiran takaisinpäin, kun se kadotti jäljen, mutta muuten lähes merkkaamaton jälki meni hyvin. Kaikki kepit löytyivät ja Osmis näytti ne hienosti. Olipahan väsynyt snautseri urakan jälkeen!

Törppö ja Tosikko mökillä

Tottiksessa Virveli teki upeaa työtä, kontakti pysyi hienosti ja motivaatio oli loistava. Palkkasin seuraamisissa lyhyistä pätkistä kontaktin ja koiran asennon ollessa kohdillaan. Sivulle siirtyminen on alkanut toimia, sitä kun on kesän toteamuksen (koira ei osannut liikettä lainkaan) jälkeen treenailtu päivittäin. Jättävistä liikkeistä maahanmenossa annan edelleen pienen avun, joka lienee jo häivytettävissä kokonaan pois. Virkun sessio päätettiin riemukkaaseen eteenlähetykseen lelun luo. Loppupalkkana toimi jälleen juoksukisailu Haukan kanssa.

Osmo teki myös töitä innolla. Otin sen kanssa luoksetulon pysäytyksiä ja hiukan kaukokäskyjä. Seuraamiset olivat ok, tosin koira ponkaisi perusasennosta ylös heti käskyn kuullessaan, vaikken olisi liikkunut mihinkään. Tätä viilattiin jonkin aikaa ja session lopulla Osmo ei enää samaan ansaan langennut.

Erittäin märissä hakutreeneissämme Virveli keskittyi ilmaisuihin. Otin neljä toistoa haukkutreeniä, jossa estin hihnalla koiran pääsyn liian lähelle maalihenkilöä. Vire aloitti itse haukun ja haukkuessaan se ei enää yrittänyt lähemmäs maalihenkilöä. Palkkapurkki lensi kauas maalihenkilöstä, joka tuli sitten avaamaan kannen koiralle.

Eräs riiseni ehti haukata palan, loput jätettiin vielä kasvamaan.

Osmolle olen yrittänyt tehdä PEO:n kurssin ja ryhmäkatselmuksen jälkeen palauttavina treeneinä ison alueen partiointeja siten, että aivan alueen lopusta löytyy yksi superkiva maalihenkilö. Kovinkaan pitkiä nämäkään treenit eivät tosin ole olleet, kun jätkä on jo vainunnut maalihenkilön. Todennäköisesti näitä todentuntuisia tilanteita päästään Osmon kanssa treenaamaan vasta hälyryhmän ”pitkissä” talvella, jolloin alue voi olla selvästi suurempi ja maalihenkilö voi mennä sovittuun piiloon vasta esim. tunnin kuluttua etsintöjen alusta.

Muiden koirien ohitukset hihnalenkeillä ovat menneet tällä viikolla paremmin, kuin pitkiin aikoihin. Kumpikaan koirista ei ole päästänyt ääntäkään, vaikka välillä vastaantuleva osapuoli on haukkunut/murissut. Kerran näinkin päin! Äskeisellä aamulenkillä saatiin treenata peräti kuuden ohitettavan verran ja hienosti sujui!

Rankka ja antoisa viikko

Osa ryhmästämme suunnittelemassa etsintää

Olimme Osmon kanssa 22.-26.8. Kuopion pelastusopistolla pelastuskoiraohjaajien peruskoulutuksessa. Päivät olivat pitkiä, mutta todella antoisia ja opettavaisia. Aika kului tiiviisti oman ryhmän kanssa treenatessa, toisille ryhmille treenejä valmistellessa tai isoihin yhteisharjoituksiin osallistuessa. Jokainen toimi vuorollaan niin koiranohjaajana, kartturina, ryhmänjohtajana kuin maalihenkilönäkin ja viestintä ja johtaminen tapahtuivat kuten tosietsinnöissä.

Osmo sai heti ekana työpäivänään tehdä kunnolla töitä, kun tienvarresta löytyi ”kadonneelle kuuluva” kypärä ja vaatteita. Jälkeä ei siis tarvinnut sen kummemmin nostaa, vaan pääsimme aloittamaan jäljestyksen suoraan tieltä.

Bella-rotikka saa palkkansa

Osmo toimi hyvin, löysi pari kertaa kadottamansa jäljen uudestaan eikä hämmentynyt muutamista pysähdyksistä, joita jouduimme tekemään viestittääksemme sijainnistamme johdolle. Kilometrin mittaisella jäljellä oli yksi esine (paperinenäliina), jonka Osmo bongasi hyvin. Jäljellä oli myös melko haastava ”piikki” eli terävä kulma, josta jäljentekijä oli jatkanut miltei tulosuuntaansa. Myös kaksi puronylitystä selvitettiin hienosti. Lopuksi koira vaihtoi ilmavainuun ja haukkui maassa makaavan maalihenkilön löytyneeksi.

Koirakko suorittamassa ryhmämme laatimaa tehtävää

Muina päivinä tehtiin töitä rakennuksissa, raunioilla ja isoissa yhteisetsinnöissä pelastusopiston harjoitusalueella sekä maastossa. Pitkissä maastoetsinnöissä Osmo ei ole ollut ja niissä se selvästi olikin hiukan hämmentynyt, kun maalihenkilöitä ei löytynytkään.

Rakennusetsinnöissä

Itseäni sain muistuttaa siitä, että koira voi tehdä työnsä hienosti, vaikkei löytöjä tulisikaan. Esineiden löytyminen, jäljen nostaminen tai selvät reagoinnit alueen ulkopuolelle voivat tosietsinnöissä olla ratkaisevan tärkeitä, kunhan ne merkataan karttaan ja ilmoitetaan johdolle. Myöhemmin saimme nähdä gps-paikantimien avulla piirretyt reitit niin maalihenkilöistä kuin koiristakin ja sain todeta, että alueellamme ei ollut ollut maalihenkilöä Osmon etsinnän aikana.

Koirat reagoivat lattian alla olevaan maalihenkilöön, vaikkeivät olleet "töissä".

Oman ryhmämme järjestämässä harjoituksessa oli kyse koulukotiin lähetetystä uhkauksesta ja kadonneista nuorista. Kesken etsinnän alue evakuoitiin ja koirakot siirrettiin yhteen rakennukseen. Tämän rakennuksen alakerrassa oli yksi maalihenkilöistä. Tilassa töihinpääsyä odottaneet koirat reagoivat kaikki maalihenkilön hajuun, mutta koiria ei muistettu “lukea” tässä odotustilassa. Muut kadonneet tulivat löydetyiksi.

Viikon urakoinnin ja opiskelun jälkeen takki oli jokseenkin tyhjä, mutta niin vaan jatkoimme Osmiksen kanssa lauantaina Pelastuskoiraliiton joukkuekatselmukseen.

EsPY:n kakkosjoukkue lähtövalmiina

Maasto-osuudessamme olimme jakaneet alueemme kahdelle koirakolle ja ensimmäiseltä kunnon reagoinnilta menin sitten käskyttämään Osmon pois, se kun meni toisen koirakon alueelle.

Osmo oli oikeassa ja se olisi löytänyt ”loukkaantuneen rikoksen uhrin”, jos en olisi ottanut sitä pois hyvältä reagoinnilta. Tämä oli siis puhtaasti ohjaajan moka. Rasti saatiin kuitenkin suoritettua, eli molemmat uhrit löydettiin ja ensiaputoimet ja lisäavun hälyyttäminen suoritettiin asianmukaisesti. Kaiken kaikkiaan joukkuekatselmus oli hauska ja opettavainen tapahtuma, josta olisi saanut vielä enemmän irti, mikäli alla ei olisi ollut viikon treeniputkea.

Sisko ja sen veli jälleen yhdessä

Virveli oli pärjännyt poissaolomme aikana hyvin Peten hellässä huomassa välillä kotona, välillä mökillä. Kotijoukot olivat käyneet sienestämässä ja pyöräilemässä ja nukkuneet yönsä vierekkäin sängyssä (!). Ekoina päivinä Virveli oli osannut naapurien mukaan olla hiljaa, mutta loppuviikosta sisältä oli kuulunut ulvontaa. Yksinoloa ilman isoveljen taustatukea täytyy siis edelleen treenailla.

Nyt vietämme viikonloppua mökillä koko lauman voimin. Turkinhoitoa, sienestystä, jäljestystä ja jonkin verran ”oikeita” töitäkin on ohjelmassa.

 

Työt kutsuvat

Rantakaislojen seassa möyritään antaumuksella

Ja niin pitkä, kuuma kesä oli lopussa ja onnelliset seikkailijat turvallisesti kotipesässään.

Loma kului kokonaan kotimaassa koirien kanssa reissaillen ja treenaillen. Saapa nähdä, mitä karvalapset tuumaavat huomenna, kun mamma jättää ne koko päiväksi yksin kotiin… Todellista yksinoloa Virveli saa maistaa vasta viikon päästä, jolloin minä ja Osmo lähdemme Kuopion pelastusopistolle viikon kurssille. Koirien ollessa yksin kotona ne ovat aina portin eri puolilla, mutta siitä huolimatta isoveljen taustatuki näyttää olevan ratkaisevan tärkeää Virvelille. Jos Osmo ei ole kotona ollenkaan, likka saattaa hyvinkin haukkua yksinäisyyttään…

Viimeisen lomaviikon ohjelmassa on ollut maanantaina rauniotreenit, tiistaina hälytreenit, keskiviikkona jäljet mökillä, torstaina hakutreenit Histassa ja viikonloppuna taas sienestystä, lenkkeilyä, uintia ja jäljestystä mökillä. Aamulenkin rutiineihin kuuluu myös pieni esine-etsintä. Melkoisen koira- ja ulkoilupainotteista on loma siis edelleen ollut.

Paikallamakuu ennen esine-etsintää

Hakumetsässä olen alkanut saada Virvelin ohjaamiseen rutiinia, eikä minun tarvitse enää ajatella jokaista omaa askeltani erikseen. Maalihenkilön palkattua koiran olen ottanut Virvelin haltuuni, antanut maalihenkilön pitää sitä pannasta kiinni ja palannut itse keskilinjalle. Sitten olen kutsunut koiran, palkannut sen yhdellä namilla ja uudella tehtävällä eli pistolla valmiiksi katsottua linjaa pitkin. Haamuja ollaan käytetty silloin, kun tuulesta ei ole ollut apua, mutta sopivan tuulen puolelle olen pistottanut koiraa myös ilman näköapuja. Ilmaisua olen treenaillut itsekseni niin, että koira saa haukkua seisaallaan (tarvittaessa hihnassa) ja palkintolelu lentää haukusta sen taakse.

Kukkulan kuningas saarilenkillä

Osmon kanssa pitäisi kiireesti päästä raunioille loppukokeeseen, sillä totesin juuri peruskokeemme menevän tänä syksynä vanhaksi. Osmiksen syksyn ohjelmaan kuuluu myös taidontarkistuskoe maastossa sekä mahdollisesti pelastusjäljen peruskoe. Virvelin voisin melkein jo ilmoittaa raunioiden soveltuvuuskokeeseen, mutta rutiinia ja häiriöitä pitäisi vielä saada treeneihin lisää. Sovekokeessa koiran ei tarvitse ilmaista löytämiään ihmisiä, mutta ohjaajan on pystyttävä sanomaan, milloin koira on löydöllä. Ehtiväisen ja omapäisen elikon kanssa se onkin melko haasteellinen tehtävä!  Soveltuvuuskokeen telineet eli “kanaparrun” ja “älläputken” likka sen sijaan jo hallitsee.

Pikkuihmisiä Ylöjärvellä

Tuuli-täti, pikkulikka Kaihlanen ja koirat

Kävin koirien kanssa Ylöjärvellä kyläilemässä ja ihmettelemässä Siirin ja Sannin pikkuruista siskoa. Isosiskot olivat taas kerran innokkaita koirankouluttajia ja etenkin Osmo sai tehdä tosi paljon temppuja kuivanappula- tai nakkipalkalla. Huomatessaan, että Siiriltä saa palkkaakin, Osmo oli erittäin innokas ja yhteistyöhaluinen ja suoritti kaikki mahdolliset sirkustemput viisivuotiaan käskyistä. Virveli sai vinguttaa palloaan ja tytöt nauroivat riisenin toikkaroidessa itsekseen pallon perässä. Siiri oli hyvä avustaja myös oikeissa tokoliikkeissä, kuten tunnistusnoudossa laittamalla palikat riviin.

Vauveli ja Virveli nauttivat läheisyydestä

Pirkanmaan reissu jäi tällä kertaa hiukan lyhyeksi enkä ehtinyt Jaanalle tai Mariannelle ollenkaan. Espooseen oli nimittäin tulossa vieraita Turusta ja koti oli siivoamatta. Ystäväni Hanna ja Anna sekä rhodesiankoira Mango viihdyttivät minua ja Virveliä perjantaista lauantaihin. Aluksi Vire murisi Mangolle ja yksi rähäkän alkukin teinityttöjen välillä koettiin. Näihin puutuin heti tiukasti ja kun olin parhaani mukaan tehnyt selväksi, että minun pihallani ei tapella, likat leikkivät vapautuneesti. Kumpikin oli välillä selällään ja sitten taas niskan päällä. Myös naapurin Into kävi tervehtimässä narttuja, kun Osmis oli mökillä isännän kanssa.

Tosikko ja Törppö lenkkeilemässä mökkitiellä

Lauantaina teimme myös pieniä hakutreenejä Annan ja koirien kanssa. Viikonloppu jatkui mökillä lenkkeillen, uiden ja jäljestäen. Molemmat koirat tekivät n. 400 metrin jäljen, joille olin jättänyt kolme keppiä. Tallasin ensin metsään Osmolle ajattelemani jäljen ja sitten pellolle toisen jäljen Virveliä varten, mutta pellon rutikuivan maan ja kovan tuulen vuoksi vaihdoin jäljestäjät toisin päin. Vire yllätti ja suoriutui jäljestä kulmineen päivineen loistavasti. Kaikki kepitkin se ilmaisi täysin ilman apuja!

Nam, vadelmia!

Osmolla oli hankaluuksia tuulisella ja kivikovalla pellolla, etenkin, kun tuuli toi sen nenään myös peurojen ja jänisten tuoksuja. Pysähdyin monta kertaa koiran nostaessa nenänsä ylös maasta, mutta lopulta pääsimme jatkamaan jälkeä, joka ylitti pelto-osuuden jälkeen ojan ja jatkui helpompana metsässä. Hankaluuksista huolimatta Osmo löysi kaikki kolme keppiä, kuten pikkusysterikin. Jälkikeppien lisäksi koirat keräilivät ahkerasti mustikoita ja vadelmia. Vire alkoi valitettavasti kerätä myös kanttarelleja huomattuaan, kuinka innoissaan emäntä niistä oli. Osmolle sienet eivät sentään maistuneet.

Merellä ja maalla

Laivakoira Osmo ja pilvenhattarat

Helteistä heinäkuuta vietetään taas mökillä, uiden, jäljestäen, veneillen ja metsässä juoksennellen. Kanttarelleja on löytynyt muutamaan kastikkeeseen, mustikoita olisi niin paljon, kuin jaksaisi poimia. Jälkihommat ovat menneet molempien piskien kanssa tosi kivasti. Virvelikin bongailee jälkikepit jo jokseenkin varmasti ilman apuja.

Virveli veneilee jo tottuneesti

Joka päivä ollaan myös uitu. Koirat ovat niin hulluina ostamaani kelluvaan fresbee-leluun, että välillä pitää ottaa vuorot, jotta Virekin saa tuoda lelun rantaan ilman Osmon väliintuloa. Toistaiseksi Vire vielä luopuu niin leluistaan kuin kepeistäänkin vain, kun Osmis tulee viereen kyyläämään. Luita Osmolla ei sentään ole pokkaa mennä pikkusysteriltä varastamaan.

Tänään menen ekoihin hakutreeneihin sitten riisenileirin. Leirillä opittua testataan nyt siis ilman Ilonan ohjausta ja aion onnistua!

Riisenileirin antia

Vikalla piilolla analysoitiin treeniä ja saatiin palautetta

Olimme Virvelin kanssa riisenileirillä Laitilassa lauantaista torstaihin. Pete oli Osmon kanssa kotona ja mökillä. Leirillä olimme Ilona Erhiön hakuryhmässä, johon olin toivonutkin pääseväni. Ilona on suorapuheinen kouluttaja ja alkuun oma epävarmuuteni suorastaan puhkesi kukkaan hänen täysin aiheellisesta, mutta hieman tiukempaan sävyyn annetusta palautteestaan. Epävarmana keskittymiskykyni huononi entisestäänkin ja sitten mokia ja sähläämistä sattui vielä enemmän. Onneksi sain psyykattua itseni takaisin oppimistaajuudelle ennen seuraavia treenejä. Hakuhommiin en nimittäin Ilonaa parempaa kouluttajaa olisi voinut saada!

Innokas leiriläinen odottelee treeneihin lähtöä

Tässä listausta itselleni siitä, mihin minun ja treeniryhmäni on kiinnitettävä huomiota:

1. OHJAAJAN TOIMINTA RADALLA

• Lähetyksessä kävely valmiiksi katsottua linjaa pitkin suoraan piston suuntaan, sitten pysähdys ja rauhallinen lähetys
• Lähetys: hihna irti ja vasempaan käteen, oikealla lähetys koiran posken vierestä. Katse seuraa koiraa, hihnan kanssa ei säädetä mitään!
• Kun koira lähtee hyvin, ohjaaja jatkaa keskilinjan suuntaisesti koiraa tarkkaillen. Kun koira on piilolla, ohjaaja juoksee sinne.
• Seuraava lähetyspaikka ja lähetyslinja katsottava valmiiksi ennen, kuin koira kutsutaan keskilinjalle.

2. OHJAAJAN KESKITTYMINEN

• Keskittyminen ennen omaa vuoroa autolla ja koiraa lämmitellessä
• Oikeiden tavaroiden pitäminen mukana ja tallessa (!!!)
• Radalle aina mukaan myös koiran vesipullo ja loppulelu
• Maalihenkilönä keskittyminen ohjeistukseen ja kysyminen heti, jos jotain menee ohi

3. KOIRA

• Ilmaisuja treenattava hihnassa, jotta Vire ei ala ryömiä kohti maalihenkilöä haukkuessaan, mitä tapahtuu tällä hetkellä
• Palkka sinne, missä koiran toivotaan olevan = kaukana maalihenkilöstä. Purkki tai lelu heitetään koiran ohi (ei yli) ja maalihenkilö menee avaamaan purkin kyseiseen paikkaan
• Haltuunottoja treenataan maalihenkilöiltä poistuttaessa esim. niin, että maalihenkilö pitää koiraa kiinni, ohjaaja palaa keskilinjalle ja kutsuu koiran. Treenikaverit voivat toimia varmistuksena, mikäli koira yrittää pinkoa muualle, kuin ohjaajan luo
• Kaikkeen innostusnapsimiseen (kotiintulot, maalihenkilöiden kanssa intoilu) NOLLATOLERANSSI!!!

Päiväunet maittoivat Virvelille teltassa...

Sekä minulle, että Virvelille leiri oli todella opettavainen ja hauska kokemus. Päivittäisen treenisession jälkeen kävin syömässä ja sitten lenkkeiltiin, uitiin ja vain oleiltiin teltalla tai muiden leiriläisten kanssa ennen iltapalaa ja iltaohjelmaa. Vire käyttäytyi hienosti lukuun ottamatta ekoja treenejä (maalimieskäytös ja yleinen kurittomuus) ja autossa odottelua treenipaikoilla. Välillä Vire hiljeni vain sillä, että ajoin auton kauemmas tapahtumien keskiöstä tai peitin sen niin, ettei Vire nähnyt ulos. Välillä se ei hiljentynyt näilläkään toimenpiteillä.

Kun Osmo on naapurikopissa, Vire odottaa hiljaa autossa. Samoin se odottaa hiljaa yksin autossa, jos en ole treeneissä, vaan käyn esim. kaupassa. Ensi töikseni aion hankkia kunnollisen peitteen auton päälle, jotta sekä minua että varmaan koiraakin hermostuttava pyyhkeiden ja kankaiden kanssa pelaaminen voi loppua auton luona.

... tai taivasalla omassa leirissä

Myös teltan luona Vire odotti pitkiäkin aikoja yksin rauhassa makoillen tai istuskellen, mihin olin tosi tyytyväinen.

Kotiintulon kunniaksi Virveli aloitti vihdoin eilen ekat juoksunsa. Kuriton kakara on siis nyt todellinen bitch!

Pieni laumavaellus

Sateen jälkeen

Saimme viimein toteutettua pienen laumavaelluksen. Suunnitelmissa oli kahden yön retki Helvetinjärven kansallispuistossa, mutta

Pitkospuilla

isännän erävarusteet eivät olleetkaan ihan ajan tasalla. Rankkasateen kasteltua koko lauman ja Peten lenkkarin hajottua lopullisesti olikin parempi jatkaa toiseksi yöksi autolle ja edelleen yötä myöten kotiin. Vaellustunnelmaan pääsimme joka tapauksessa. Nautimme uljaista maisemista, suopursun tuoksusta, kuikan huudoista, sateen kohinasta, ukkosen jyrähtelystä, hyttysten ininästä (onneksi myrkyt toimivat) ja trangialla laitetun aterian maittavuudesta.

Helvetinjärven kuuluisin maisema lienee jääkauden lopulla muotoutunut rotkojärvien ketju ja lähes pystysuorien kallioiden välissä oleva kuilu, Helvetinkolu. Näköalapaikalle menevällä n. 4,5 km reitillä oli sen verran muitakin kulkijoita, että koirat pysyivät hihnassa. Kuilulta lähdimme jatkamaan pienempää polkua pitkin kohti Luomajärveä ja Koveroa ja nyt Törppö ja Tosikko saivat juosta vapaina. Molemmat pysyivät koko retken ajan näköetäisyydellä ja tarvittaessa pysähtyivät tai tulivat luo käskystä. Pelkästään eilisen aikana kävelimme reilut 12 km.

Raikasta juomavettä

Menomatkalla kävimme siskoni perheen luona Ylöjärvellä. Koska paluu tapahtui öiseen aikaan, jäivät muut Pirkanmaan kyläpaikat tällä kertaa käymättä. Paluumatkalla koirat nukkuivat ja me naureskelimme nolosti päättyneelle kaupunkilaislauman erävaellukselle. Koirat olivat kyllä todella säälittävä näky värjötellessään ihmeissään ja läpimärkinä kuusen alla kaatosateen pauhatessa ympärillä.  Ja se vasta säälittävää olikin, kun likomärän lenkkitossun pohja pysyi autolle tullessamme kiinni enää kuminauhan avulla! Uudestaan!

Ai niin, Viren lonkkien ja kyynärpäiden viralliset lausunnot saapuivat Kennelliitosta: Lonkat A/A ja kyynärät 0/0 ! Täydellistä, hieno, pieni elukka!

Kesäkuulumisia

Nuuksiossa ennen kesäkampauksia

Aika on kulunut mökillä uiden, ulkoillen ja lueskellen, eikä tietokoneen ääreen tee mieli istahtaa ollenkaan. Nyt pihalla on niin kuuma, että sisähommatkin kelpaavat vaihteeksi. Siispä naputtelen pientä päivitystä kesän tapahtumista.

Hauvat kävivät rokotuksissa ja samalla reissulla Viren lonkat ja kyynärät kuvattiin. Viralliset lausunnot saapuvat Kennelliitosta tuonnempana, mutta hyvältä tytön nivelet näyttivät ainakin näin maallikon silmin.

  Kyynärpäät lähtivät puhtaina nollina, eli oman eläinlääkärimme alustavan arvion mukaan täysin terveinä.

Mitä tiiviimmin nivel asettuu nivelmaljaansa, sen parempi se on. Lonkista vasemmassa (kuvassa oikea) on hieman enemmän väljyyttä, joten sen arvosana saattaa olla B. Oikea lonkka on mitä todennäköisimmin A.

Tässä oleva lonkkakuva oli Kennelliittoon lähetettyä huonompi ja sain sen siksi itselleni. Kyynärkuvat nappasin digikamerallani eläinlääkärin valotaululta. Ekoja juoksujansa neiti tekee edelleen minkä kerkiää, toisin sanoen merkkailee jopa jalkaa nostaen ja käyttäytyy toisinaan todella veemäisesti. Vaan vieläkin niitä odotellaan. Pete on kommentoinut, että mahtaako jätkämäinen tapaus olla narttu ensinkään…

Saariretkelle lähtivät mukaan myös Minna ja Dino

Eläinlääkärireissun jälkeen on taas treenattu, mökillä aika paljon jälkeä ja kerran viikossa hakua Espyn treeniryhmässä. Mökillä aamulenkkirutiinit ovat ennallaan, eli siellä tulee harjoiteltua myös esine-etsintää päivittäin. Kovasti likka ehdottelee hihnalenkeilläkin milloin minkäkin maassa lojuvan lippalakin “löytämistä”, mistä kehun koiraa aina vuolaasti. Luovutuksessa on paljon työsarkaa. Etenkin yksi muinoin maasta löytynyt tutti on Virvelin mielestä IHANA löydettävä ja sitä se jää poikkeuksetta natustelemaan itsekseen.

Vesieliöitä kuvattuna Porkkalan saaristossa

Tottiksia ollaan tehty aina välillä, lähinnä iltamuonituksen yhteydessä. Kateus on kova sana koiran motivoinnissa. Kun toinen koira saa tottistella mamin kanssa, on toinen kateudesta vihreä ja oman vuoronsa koittaessa täysillä mukana. Eilen poikkesin iltalenkillä läheiselle hiekkakentälle ja otin kuivanappulapalkalla molemmille pienet tottissessiot hyvällä menestyksellä. Totesin, että Viren BH-liikkeistä puuttuu oikeastaan enää paikallamakuu. Tietysti palkkaustakin pitää pystyä harventamaan, ennen kuin kokeeseen on asiaa.

Isonenä-Osmo

Osmon kanssa olisi mukava ilmoittautua taas johonkin tokokisaan ja sitä silmälläpitäen olenkin kertaillut taas ruutua, kaukokäskyjä ja luoksetulon pysäytyksiä. Osmiksessa on potentiaalia, mutta se tarvitsisi jonkun säntillisemmän ja suunnitelmallisemman treenaajan, kuin sen huithapeli emäntä. Ei voi kuin ihmetellä, että tällä tyylillä on edetty näinkin pitkälle tuossa pilkunviilaamisen kuningaslajissa!

Tiivistä tunnelmaa teltassa

Porkkalassa kävimme myös pienellä telttaretkellä saaristossa. Ajatuksena olisi lähteä vielä hieman pidemmälle laumavaellukselle tämän kesän aikana, mutta saapa nähdä, kuinka ehdimme. Rento kesäollottelu kun vie niin kovin paljon aikaa!

Juhannuksen jälkiä

Aamulenkillä "saaressa"

Olemme taas viettäneet aikaa Porkkalan mökillä. Tällä hetkellä kaivon vesijohto odottaa uusimista, mutta sadevettä on runsain mitoin peseytymistä ja tiskaamista varten ja juomavettä tuodaan kaupungista isoissa kanistereissa. Mukavan alkeellista ja ihanan rauhallista.

Koirien päiväohjelma vakiintui suurinpiirtein tällaiseksi: Aamulenkki uinnin ja pienen esine-etsinnän kera, löhöilyä ja/tai turkinhoitoa kotipihassa, ihmisten lounaan jälkeen jälkiharjoitus ja illan hieman viilennyttyä iltalenkki (n. 5 km) hölkäten. Iltalenkin jälkeen oli vuorossa ruokailu ja sitten vapaata hengailua kuistilla tai telkkarin katselua sisällä.

Jäljestämistä treenasimme neljänä peräkkäisenä päivänä. Virveli teki yleensä ensin pienen ilmaisutreenin, jossa 10-20 metrin jäljelle oli jätetty 3-5 keppiä. Keppien kohdalla huudahdin iloisesti “hyvä – maahan” ja palkkasin koira. Vire innostui kepeistä siinä määrin, että olisi mielellään pureskellutkin niitä, mistä tietysti kielsin. Maahanmenoakin Vire alkoi tarjota jo ilman käskyäkin.

Törppö ja Tosikko juhannustunnelmissa

Varsinaiset jäljet olivat lyhyitä (50-250 m) ja alkuun niiden alussa ja joissain alustanvaihtokohdissa oli kuivanappulaa. Kuivanappulat keräsivät kuitenkin muurahaisia, jotka kutittivat ahneen jäljestäjän kurkkua siinä määrin, että nappulakohtien jälkeen Vire ryki ja oksensi pienen limaläjän… Koska en halunnut, että koira yhdistäisi jäljestystä kurjaan oloon, jätin nappulat seuraavilta jäljiltä kokonaan pois. Tämä ei aiheuttanut muuta ongelmaa, kuin vauhdin lisääntymisen liian kovaksi. Keppien kohdalla Virveli sentään hidasti tahtia niin, että ehdin kehumaan ja käskemään sen maahan. Kepeistä koira sai tietysti myös palkkaa.

Osmo jäljesti vaihtelevammin, yleensä erittäin varmasti, mutta kerran myös erittäin surkeasti. Selitän kehnoa treeniä ennen kaikkea myrskyisän kovalla tuulella ja omalla epävarmuudellani lähes merkkaamattomalla jäljellä. Osmon jäljet olivat pidempiä ja maastoltaan haastavampia. Mukana oli niin teiden ja polkujen ylityksiä kuin kuivaa kalliotakin. Keppejä Osmon treeneissä oli yleensä neljä ja niistä Osmis löysi aina vähintään kolme. Janaharjoittelua pitää selvästi lisätä, koska janat olivat Osmiksen heikoin kohta.

Rakkautta suviyössä? Vai juoksut alkamassa viimeinkin?!

Juhannus oli suorastaan säälittävän rauhallinen, mutta kaikki paikallaolijat nauttivat olostaan täysin siemauksin. Kuinka ollakaan, ohjelmassa oli lenkkeilyä, uimista ja jäljestystä. Yksi saunalonkero tuli sentään illalla nauttua ja sekin puoliksi Peten kanssa. Eipähän ollut kenelläkään kankkusta!

Juhannuspäivänä mökillä kävi vieraita, joista kuvassa Olga-mopsi

Reenejä ja reissaamista

Mango ja Vire tulevat hyvin juttuun keskenään

Vietin viikonlopun vanhojen hyvien ystävieni Hannan ja Annan seurassa Turussa. Myös virikkeet olivat vanhoja ja moneen kertaan toimiviksi todettuja: Keskustelua, naurun räkätystä, ihanaa ruokaa, viiniä, kirpputorikierros ja metsälenkkeilyä koirien kanssa.

Todistusaineistoa: Virveli selällään!

Vire ja Annan rhodesiankoira Mango tulivat edelleen erinomaisesti juttuun keskenään, vaikka ensimmäinen kohtaaminen eteisessä nostikin Mangon niskakarvoja hieman pystyyn ja sai Virvelin örähtämään pari kertaa. Tämän jälkeen likat olivat kuitenkin sujut ja leikkivät väsymättä ja hyvässä hengessä keskenään. 

Vasemmalta Remu, Vire, Remun mamse Jenna, meikä ja Osmo. Kuvan otti Hanna.

Mango on ainoa koira, jonka kanssa leikkiessään Virekin menee välillä jopa selälleen. Likat ovat molemmat melkoisen rajuja leikeissään, mutta Mango väistää yleensä herkemmin. Osmo tyytyi seurailemaan tyttöjen paini- sessioita keittiön pöydän alta.

Pahimmat menohalut on taltutettu ja kuvat alkavat onnistua.

Iltalenkillä mukaan menoon liittyi Mangon paini- kaveri Remu, reilun vuoden ikäinen labbisuros. Koska Osmo on tunnetusti tosikko ja epävarma ärhentelijä, se joutui katselemaan muiden ilakointia hihnassa mamman vieressä. Remulle sen piti siltikin päästä sanomaan räyh, mistä hyvästä mamma sanoi pari kertaa räyh Osmolle. 

Nuorisoa kalliolla. Vasemmalta Vire, Remu ja Mango

Loppuilta ja yö Annan luona sujuivat leppoisasti ja rauhallisesti. 

Osmon kanssa vaihteeksi yhteisymmärryksessä

Tänään ollaan taas kotona. Aamulenkin lomassa tein muutamia esine-etsintätreenejä. Ekalla kierroksella koirat etsivät hanskat ja tokalla kierroksella pienemmät esineet eli avaimenperän ja tutin. Vire tarvitsi pikkuesineiden kohdalla uuden näytön ja kaikissa luovutuksissa kevyen pakotteen eli pannasta kiinni ottamisen. Sen mielestä olisi ollut paljon hauskempaa jäädä pöpelikköön meuhkaamaan itsekseen esineillä, kuin antaa ne makkaranpalaa vastaan mammalle. Luovuksia treenattiinkin pari kertaa vielä erikseen ja vasta sitten Vire sai meuhkata hetken hanskalla. Kaikkien lajien harjoituksia jatketaan tällä viikolla mökillä.

Hellettä ja tyttöjä

Törppö ja Tosikko

Helteet ovat hellineet laumaa ensin Kirkkonummella, sitten Kyröskoskella ja sitten Ylöjärvellä. Päivän kuumimmat tunnit ollaan vietetty visusti varjossa, ulkoilmaa viileämmissä sisätiloissa tai vedessä.

Isäntä vedessä, valvojat laiturilla

Mökillä myös isäntä uskaltautui heittämään talviturkin. Emäntä on tunnetusti sellainen vilukissa, että menee itse järveen aikaisintaan juhannussaunasta.

Terassille jatkoa

Uimisen lisäksi nikkaroimme lumikuorman hajottaman terassin tilalle uutta. Koirat toimivat työnvalvojina. Tosin Virvelin mielestä se rakensi yksin koko terassin.

Innokas uimari treenaa jo sukeltamista...

Lauantai-iltana ajelimme Mariannen luo Kyröskoskelle. Koiria on juoksutettu ja uitettu illan viileydessä läheisellä metsäautotiellä ja hiekkakuopalla.  Helteen, punkkien ja uimisen lisäksi varma kesän merkki on Osmon hotspotit. Tänään ei poitsu pääse uimaan, koska sen alaselässä on ilkeännäköinen märkivä ihotulehdus, jota märkä turkki ei saa hautoa. Onneksi tänään on taas hitusen viileämpi sää.

Porukka poseeraa. Vasemmalta Hohto, Pimu, Vire ja Osmo

Vire on näyttänyt terävyytensä muutamaan kertaan härkkimällä Pimua kepinhaku- ja uintihuumassaan. Eilen pääsimme puuttumaan teinitytön törkeään käytökseen sen verran näpsäkästi ja oikea-aikaisesti, että sen jälkeen myös pelkkä Virvelin nimen ärjäiseminen tiukkaan sävyyn sai sen muuttamaan mieltään. Hohto on edelleen Viren idoli, jota sille ei tulisi mieleenkään uhmata tai haastaa. Myös Osmoa pikkusysteri kunnioittaa ainakin hivenen enemmän, kuin Pimua. Kissat, joita täällä majailee peräti viisi, ovat saaneet olla jokseenkin rauhassa.

Vasemmalta Vire, Sanni, Päivi (+vauva), Osmo ja Siiri

Hyvää käytöstä nähtiin myös Ylöjärvellä, jossa kävimme eilen moikkaamassa siskoani Päiviä ja innokkaita “koirankouluttajia” Siiriä (5 v.) ja Sannia (3,5 v.).

Sanni pitää kiinni Virvelin hihnasta ja Siiri Osmon. Minä pidän lankoja ja tarvittaessa kuivanappuloita käsissäni.

Pikkulikat halusivat sekä kouluttaa että ulkoiluttaa koiria, jotka suhtautuivat heihin mukavan rauhallisesti (ehkä helteestä johtuen jopa Virveli!) ja erittäin hyväntahtoisesti. Illalla palasin Mariannen majataloon. Lähipäivien aikana olisi tarkoitus ehtiä käydä myös Siurossa Jaanan luona.

Siskontytöt ja karvalapset yhteispotretissa

Rikka veljen silmässä

Potilas Saarinen unenpöpperössä kotipihalla. Tassussa on miehisen pinkki kanyyliside.

Osmon tämäkin kesäloma alkoi lääkärireissulla, kun en saanut sen silmää ärsyttänyttä roskaa itse pois. Eläinlääkärimme ihmetteli taas kerran innokasta potilasta, joka kiskoi ovesta sisään ja halusi itse hypätä tutkimuspöydälle. Osmis heilutti onnellisena häntää, kun eläinlääkärimme Eeva Teräväinen tutki sen silmän. Silmään laitettiin puudutustippoja ja sitten Eeva yritti poimia roskaa pois, mutta se ei hievahtanutkaan.

Niinpä Eeva passitti meidät Mevetiin silmälääkärin vastaanotolle. Mevetissä jonotimme pitkän aikaa, mutta kun pääsimme vastaanotolle, alkoi tapahtua vauhdilla. Koira kevyeen narkoosiin ja suoraan pieneen kirurgiseen silmäoperaatioon (roska oli uloimpien silmäkalvojen välissä jumissa ja se piti leikata pois). Osmis käyttäytyi Mevetissäkin loistavasti, vaikka odotushuoneessa oli monta urosta aivan haisteluetäisyydellä.

Pikkukoirienkin kanssa voi leikkiä nätisti! Naksu ja Vire Haagan koirapuistossa.

Osmon jäädessä nukkumaan lähdin Virvelin kanssa kaupunkiretkelle. Oli mukava kävellä sen kanssa kahden, kun ei ollut isoveljeä yllyttämässä hölmöön käytökseen vastaantulevien koirien kohdalla. Menimme käymään koirapuistossakin, jossa helteestä huolimatta oli muutamia fiksuja ja erittäin sosiaalisia koiria (mm. mahtava pitkäkarvainen sakemanni Redi). Vire rentoutui nopeasti ja yllytti uusia kavereitaan leikkiin. Yllättävää kyllä, innokkain leikkikaveri oli pikkuruinen Naksu, joka oli peräti 14-vuotias. Leikkituokioiden välissä Vire lojui varjossa ja lepuutti päätään vesikupissa. Se nautti ilmiselvästi rennosta laumaelämästä ilman tosikkoa isoveljeään.

Kaupunkiretken jälkeen Virveliäkin väsytti.

Haimme Osmon vastaanotolta ja menimme kotiin jatkamaan heräilyä. Iltalenkille Osmo lähti muitta mutkitta, mutta oli kyllä normaalia rauhallisempi etenkin koiria ohittaessamme. Ja kun Osmo käyttäytyy, käyttäytyy myös pikkusysteri. Tänään menemme hakutreeneihin (joissa Osmo ei tosin silmänsä vuoksi saa treenata) ja sitten mökille muutamaksi päiväksi. Mahdollisesti viikonloppuna kutsuu Pirkanmaa ja lukuisat ystävät ja sukulaiset siellä.

Hälyleiri ja KESÄLOMA!

Koirat kesälaitumella

Kesäloma on koittanut ja viimein on aikaa päivittää blogiakin. Osmis täytti viisi vuotta 1.6. Virveli on vuotias, mutta sen ekoja juoksuja edelleen odotellaan.

27.-28.5 eli kesken kaikkein hektisimmän kevätjuhla- ja arviointikiireen, oli hälyryhmän leiri Mustialassa. Olin jälkiryhmässä, jota luotsasi Helene Pekkinen. Leiri oli niin antoisa, että kirjoitan tällä kertaa vain siitä.

Ensimmäinen jälki meni Osmolta hyvin, mutta itse sain palautetta turhasta epävarmuudestani ja jälkimerkkien etsiskelystä katseellani. Ohjaajan ainoa tehtävä kun on lukea koiraa, ei merkkejä! Virelle olin tehnyt itse lyhyen metsäjäljen, jolla oli myös namiapuja ja muutama esine. Vire jäljesti hienosti nenä maassa. Esineiden kohdalla kehuin ja käskin koiran maahan. Maassa se sai ekstrapalkkaa ja sitten työ jatkui.

Osmon seuraava koitos oli vaikea häiriöjälki, joka tehtiin tuplana eli kaksi jälkeä kulki rinnakkain ja kaksi koiraa ajoivat ne samaan aikaan. Jälki kulki hiekkateillä, joita käytettiin kaiken aikaa sekä nurmikkokentillä, joilla niilläkin liikkui ihmisiä. Eniten minua kuitenkin jännitti Osmon parina jäljestävä Kari-sakemanni. Onneksi kouluttajamme Helene rohkaisi minua ottamaan haasteen vastaan, sillä Osmo oli alusta lähtien työmoodissa eikä kiinnittänyt Kariin mitään huomiota! Häiriöistä johtuen se päinvastoin keskittyi normaaliakin paremmin. Autoin koiraa ensimmäisen hiekkatien ylityksen kohdalla näyttämällä maata ja toistamalla käskyn, mutta sen jälkeen koira ratkaisi vaikeatkin paikat itse. Onnistumisen kokemus oli aivan huikea!

Virveli vauhdissa

Myös Vire ajoi lyhyen nurmikkojäljen, jolla oli muutamia nameja ja yksi kulma. Likka teki hyvin töitä ja Helene kommentoi, että saan koirasta ihan mitä tahansa! Hän myös kehotti tekemään edelleen tarkasti pohjia pellolla/nurmikolla, jotta vauhdikas koira ei ala hutiloida jäljellä. Totta puhuen sainkin taas melkoisen kipinän jälkihommiin, joiden kohdalla oma treenimotivaationi (lue: jäljentallausmotivaationi) on ollut hukassa. Hakua jatketaan tietysti edelleen molempien koirien kanssa.

Seuraavan päivän treeneihin kuului esinekuja, jolla vahvistettiin erilaisten esineiden ilmaisemista. Kujalla käytin pitkästä aikaa naksutinta, jolla merkkasin Virelle, että juuri esineet ovat se upea juttu. Kujan lisäksi Virelle tehtiin taas lyhyt metsäjälki, joka oli sille ensimmäinen vieraan ihmisen tallaama. Tällä kertaa typykkä päätti olla murrosikäinen jästipää. Se näytti minulle keskisormea eikä olisi millään viitsinyt tehdä töitä eli pitää nenää maassa. Noin joka kolmannella askeleella pysähdyin, kun Vire nosti nenänsä ja yritti rynniä vauhdilla metsän muiden tuoksujen perään. Hyvää tässä surkeassa esityksessä oli se, että jaksoin olla Virveliäkin päättäväisempi ja vaadin sitä työskentelemään jäljen loppuun saakka – vaikka sitten kolme askelta kerrallaan.

Osmo sai toisena päivänä toimia koe-eläimenä, kun teimme ns. viuhkajäljen muutamalle kokeneemmalle koiralle. Neljä ihmistä tallasi ensin samaa jälkeä, yksi heistä jätti esineen jäljelle ja vähän matkan päässä jälki hajosi viuhkamaisesti neljään eri suuntaan. Jäljelle lähdettiin kuin päiväkävelylle ilman sen ihmeempiä käskyjä. Viimeistään esineen jälkeen Osmo oli kyllä täysin työmoodissa. Ennen jäljen hajoamista se kävi tutkimassa yhden puussa olevan merkin todella tarkasti. Sain myöhemmin kuulla, että esineen jättänyt jäljentekijä oli siirtänyt merkkiä parempaan paikkaan. Koira oli siis jo jossain määrin identifioinut oikeaan jälkeen.

Viuhkakohdassa ohjaajan tehtävänä oli pysyä paikallaan, antaa paljon liinaa ja antaa koiran tehdä valinta. Suorastaan kuuli, miten pienen nausterin päässä raksutti! Osmo jatkoi viitisen metriä c-jälkeä, pysähtyi, kiersi lenkin ja kävi tarkistamassa b-jäljen. Sitten se palasi takaisin päin jäljen hajoamiskohtaan, nuuski tarkasti ja lähti todella määrätietoisesti oikealle jäljelle. Jäljen lopussa Osmo sai myös ilmavainun Jennistä ja nosteli nenäänsä kohti taivasta. Onneksi tuulensuunta oli otettu huomioon eikä ilmavainu ollut liian voimakas. Niinpä Osmis jäljesti loppuun saakka ja löysi Jennin (henkilö D), joka palkkasi koiran purkkimuonalla ja kehuilla. Todella mielenkiintoinen harjoitus, jonka Osmis ratkaisi hienosti!

Nyt jatkamme kesälomailua ja treenailuja ensin kotikonnuilla ja sitten sekä Turussa, että Pirkanmaalla. Innolla odotan, mitä kaikkea muuta lomaan kuuluukaan.